Musiikillisia paheita

Kävin tänään kirjastossa toteuttamassa musiikillisia paheitani. Maanantaina kahvilassa kuulemani kappale nousi tänään esille keskustelussa musiikista, josta tykkäämistä ei kehtaa tunnustaa. Yllytyshulluna ja impulsiivisena ihmisenä kävelin kirjastossa suoraan kohtaan Collins, Phil ja siellä hyllyssä minua odotti Face Value. Kappale on tietenkin In the Air Tonight.

Seuraavaksi suuntasin suomalaisen viihdemusiikin saloihin. Halusin vihdoinkin löytää Ville-kissan hautajaisissa ja sen jälkeen synttäreilläni soitetun kappaleen. Edellisellä kerralla esittäjältä oli useita levyjä hyllyssä, mutta ainoassakaan ei ollut sitä kappaletta. Nyt se oli usealla levyllä, mutta valitsin kuitenkin levyn 20 suosikkia: Suuret suomalaiset tangot. Eino Grönin Sä kuulut päivään jokaiseen –tangon lisäksi siinä ovat mm. Esko Rahkosen Erottamattomat sekä Rakasta, kärsi ja unhoita, Reijo Taipaleen Satu ruskeista silmistä ja Olavi Virran Täysikuu.

Suomalaisen viihdemusiikin joukosta löysin myös 20 suosikkia: Suomalaisia elokuvaiskelmiä. Sen lainasin yhden kappaleen takia. Leif Wagerin Romanssi. Ehkä lapsena katsoin elokuvan Katarina ja Munkkiniemen kreivi niin monta kertaa, että Romanssi iskostui mieleeni. Lisäksi kappale tuo mieleeni vanhempani ja heidän rakkaustarinansa. Muutama vuosi sitten äitini syntymäpäivänä isäni lauloi hänelle Romanssin. Tapansa mukaisesti äitini ei pystynyt näyttämään tunteitaan, tuhahteli vain sitä kuunnellessaan. Katsellessani heitä siinä tilanteessa aistin voimakkaasti heidän elämää suuremman rakkautensa.

Eskapismia

Eskapismi viihteen muodossa on vienyt aikani parin viikon ajan. Ensin luin Michael Crichtonin Dinosauruspuiston, joka on jännittävämpi kuin elokuvaversio Jurassic Park. Nautin suuresti seikkailusta dinosaurusten kanssa. En voinut vastustaa kiusausta jatkaa eskapismiretkeäni dinosaurusten kanssa, joten Dinosauruspuiston jälkeen aloitin lukemaan Crichtonin Kadonnutta maailmaa. Jatko-osa ei ollut yhtä toimiva suorastaan tylsien tieteen kehitystä ja sitä pilkkaavien saarnojen vuoksi. Aivan kuin Crichton olisi halunnut sanoutua irti maailmasta, jossa hän eli. Dinosauruspuistossa saarnattiin myös, mutta hienovaraisemmin, paremmin tarinaan upottaen.

Dinosaurukset eivät riittäneet eskapismin tarvettani tyydyttämään. Yliluonnollinen elementti puuttui. Sen sain Supernaturalista, jonka ensimmäisen ja toisen tuotantokauden ostin viime viikolla. Katsoin yksin ensimmäiset kymmenen osaa. Pelkäsin, jännitin ja osan katsoin peiton kulman takaa. Ilmeisesti olin aloittanut Supernaturalin katsomisen tv:stä vasta toisesta tuotantokaudesta, sillä en ollut nähnyt jaksoja aikaisemmin.

Tein saman tempun kuin äitini, joka pyysi sisareni ja minut katsomaan kanssaan pelottavaa kauhuelokuvaa hirvittävästä kummitushevosesta. Elokuvan jälkeen kesti pitkään ennen kuin pystyin liikkumaan ulkona pimeällä niin etten pelännyt hevosen hyökkäävän kimppuuni. Asuimme vielä Niinimaalla, jossa pimeyttä riitti öiseen aikaan ainoastaan tähtien ja täydenkuun tarjotessa valoa. Pyysin tyttäreni seurakseni katsomaan Supernaturalia. Kummallista oli, että Supernaturalin jaksot muuttuivat heti vähemmän pelottaviksi ja huumorin osuus kasvoi katsoessani sitä tyttäreni kanssa.

Supernatural on outo sarja ja pidän siitä kovasti sen vuoksi. Ei mitään tekemistä arjen eikä todellisuuden kanssa. Oivallista katsottavaa eskapismin tarpeeseen.