Joulun aika

Joulu alkaa joulukorteista ja lahjojen ostamisesta ja paketoimisesta. Lähetän joulukortit sukulaisilleni tarkkaan harkiten, mikä kortti olisi kenellekin sopivin.

Tänäkin vuonna lähetin kortteja enemmän kuin sain.

Vanhoista joulukorteista kauneimmat laitan seinälle joulumieltä virittämään.

Joululahjoja annan tyttärelleni, sisarilleni ja heidän perheilleen sekä vanhemmilleni. Kauniit joulupaketit ovat yhtä tärkeitä kuin itse lahja.

Joululahjaksi sain mm. poron ja tyttäreni sai tyttö- ja poikapupun. Osku-kissa sai kissanminttunappeja. 

Itselleni annoin joululahjaksi Supernaturalin 6. kauden. Sitä katsoessamme olemme nauttineet glögiä punaviinillä suklaan kera.

Kasvisruokajouluumme ei kuulu kinkku. Tänä vuonna söimme täytetyttyjä paprikoita ja jälkiruoaksi hedelmärahkaa. Vasta joulupäivänä kruunasimme jouluateriaa lanttu- ja porkkanalaatikoilla. Herkullista!

Niin, onko joulu muutakin kuin kortteja, lahjoja, ruokaa, suklaata ja glögiä?

Joulua edeltävän aherruksen ansiosta joulu on myös lepoa, rauhaa ja stressittömyyttä. Joulu kahden kesken tyttäreni kanssa hakee vielä omia perinteitään, sillä olemme yleensä viettäneet joulun vanhempieni luona. Kaupunkijoulumme perinteeksi on tulossa aattoaamun riisipuuro sisareni kotona. Sen jälkeinen kuusen koristelu, jouluateria, päikkärit, lahjojenjako ja elokuvat/tv-sarjat taitavat olla omaa perinnettämme.

Ääneen lukemisen ihanuus

Loppukesällä alkoi perheessäni uusi perinne, joka itse asiassa oli osa elämäämme jo parikymmentä vuotta sitten. Uudestaan tapa alkoi vahingossa, kuten niin monet hyvät asiat.

Olin lainannut pikalainana Fred Vargasin kirjan Jalattomat, elottomat. Luin kirjaa sängyllä ja tytär tuli viereeni. Aloin lukea ääneen. Tavaksi tuli, että joka ilta ennen nukkumaan menoa luen muutaman luvun ääneen. Kirjan huumori oli ääneen luettuna paljon hauskempaa, sen dialogi usean toistamisen arvoista ja pelottavat, kammottavatkin, kohtaukset helpommin sulatettavissa kuin itsekseen luettaessa.

Pikalainana olleen kirjan jouduin palauttamaan ja kirja jäi pahasti kesken. Löysin Jalattomat, elottomat pokkarina Akateemisesta kirjakaupasta ja erittäin viihdyttäväksi todettu ääneen lukeminen saattoi jatkua.

Luettuamme Jalattomat, elottomat loppuun jatkoimme Fred Vargasin tuotannolla. Sen verran hidasta ääneen lukeminen on (ei joka ilta ja vain muutama luku kerralla), että Sinisten ympyröiden miehen laina piti uusia kaksi kertaa ennen kuin kirja oli luettu. Nyt on vuorossa Vargasin Kuriton mies nurin, joka on oma kirjani.

Kun olin lapsi, minulle luettiin ääneen. Niinimaan koulun siivooja-keittäjä-vahtimestari Sanna-Liisa jaksoi lukea meille, minulle ja sisarilleni, joka ilta. Lastenkirjoja hän ei meille lukenut, vaan poikien seikkailukirjoja ja Astrid Lindgrenin Mestarietsivä Kalle Blomqvist –kirjoja. Se oli ihanaa ja hyvin jännittävää.

Ääneen lukemiseen liittyy minulla paljon lämpimiä, ihania muistoja. Ehkä sen takia tuntuu niin luontevalta jatkaa ääneen lukemisen hyvää ja vanhaa perinnettä.

Tänään käynnistynyt Pohjoismainen kirjastoviikko julistaa tänä vuonna ääneen lukemisen sanomaa. Tämä maanantai on omistettu ääneen lukemiselle.

Julius LeBlanc Stewart: Reading Aloud (1883)