Osku ja veljet

Alavudella syntyneellä Oskulla oli 2 veljeä ja yksi sisko. Osku oli meidän kissa ja veljensä Otto ja Ville olivat sisareni kissat.

Ensin Helsinkiin matkusti Otto, parin viikon päästä Osku ja viimeisenä Ville. Otimme pennut kovin nuorina, vain Ville oli oikeassa luovutusiässä saapuessaan Helsinkiin. Hyvin ne silti olivat pentuina oppineet kissan tavoille.

Otto Oskun hoidossa sillä aikaa kun Ville on vasta matkalla Helsinkiin

Veljekset tapasivat usein toisiaan, joko meillä tai Oton ja Villen kodissa. Veljiensä kanssa Osku halusi leikkiä ja olla yhdessä, mutta veljet arvostivat enemmän omaa oloaan.

Usein Osku huhuili:"Hei, missä te ootte?"

Villen kanssa leikki sujui, Ville tosin matemaattisen tarkasti valitsi aina paikakseen Oskun lempipaikan. Ensin Osku tuijotti jähmettyneenä Villeä. Seurannut hyökkäys Villen kimppuun oli raivoisa: Osku oli valmis veljenmurhaan. Tuloksena oli kiivas tappelu, joka päättyi tasapeliin. Kumpikaan ei saanut olla Oskun lempipaikassa. Vähän ajan päästä Ville löysi toisen Oskun lempipaikan.

Helpoiten yhteiselo sujui yhdessä nukkumalla.

Periaatteessa Osku oli kohtelias isäntä vierailleen. Se antoi vieraiden syödä ensin ja vasta Oton ja Villen syötyä Osku meni ruokakupille. Otto oli tainnut muutaman kerran sähistä ruokailun yhteydessä eikä Osku halunnut suututtaa kolme-neljä kiloa painavampaa veljeään.

Niinpä Osku tyytyi vakoilemaan ja seurailemaan Ottoa - turvallisen välimatkan päästä.

Salainen agentti Osku vakoilutehtävässään.

Vakoilun vuoksi Osku tiesi aina, missä Otto on. Kerran kävi niin, että Otto katosi. Koko päivänä en löytänyt sitä mistään. Olin kauhuissani, olihan sisareni uskonut kissansa minulle hyvään hoitoon, Kissan kadottaminen ei kuulunut sopimukseen. Kysyin Oskulta moneen kertaan: "Missä Otto on?". Ja joka kerta Osku lähti kohti tyttären työpöytää. Ilmeni, että työpöydän alaosassa oli kissan mentävä aukko, josta Otto lopulta löytyi.

Villen kuolema ei muuttanut Oskun ja Oton välejä. Vanhaan tapaansa Otto sähisi Oskulle ja Osku suhtautui Ottoon varovaisella kunnioituksella ja ihmetyksellä. Oton vieraillessa meillä Osku kertoi minulle töistä palatessani aina ensimmäiseksi Oton kuulumiset. Osku olikin luonteeltaan emo.

Kissasynttärit kesäkuussa 2012

Ihania kissaveljeksiä ei enää ole. Oskun hautajaisissa puhuimme, että ehkä meidän pitäisi uudestaan ottaa itsellemme pennut samasta pentueesta, sillä kissaveljekset yhdistivät myös meidät ihmiset läheisempään yhdessäoloon. Ehkä tämä toteutuu joskus tulevaisuudessa.

Kolme kynttilää Oskun, Oton ja Villen haudalla

2015

Vuoden viimeisenä päivänä yritän löytää kuluneesta vuodesta jotain hyvää. Löydän yhden oikein hyvän. Ja lukuisan määrän hyviä lukemiani kirjoja. Ja perheeni ja ystäväni.

Aloitin vuoden 2015 edellisen vuoden raskaissa fiilikseissä. Kaikki tekemiseni tuntuivat saavan alkunsa pakosta. Ikäväähän sellainen on. Kamppailin vastaan etsimällä ja löytämällä joka päivästä syyn olla onnellinen. Helppoa se ei aina ollut. Jotain kuitenkin tapahtui eikä elämä tuntunut enää pakon sanelemalta.

Odotin kevään eduskuntavaaleilta muutosta parempaan. Kolmen eniten paikkoja eduskunnassa saaneen puolueen hallitus tuntui jo hallitusohjelmallaan vastaavan huonosti odotuksiini.

Yhteiskunta ja politiikka alkovat mennä sekaisin kesällä. Viha, riitely, vastakkainasettelu, uhkailu, pakottaminen (esim. pakkolait) ja poliittinen vastuuttomuus hätäisine aikatauluineen synnyttivät ahdistuksen, josta ei pääse eroon.

Hallituksen puheet ja teot kuulostavat korviini siltä, kuin vain niillä, joilla on rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa, olisi merkitystä. Muilta saa viedä tuhkankin pesästä, sillä hallitus tuntuu ajattelevan etteivät esim. lapset, sairaat, vanhukset, opiskelijat eikä julkinen sektorikaan tuota yhteiskunnalle mitään. Vain rahan menoa. Eikä niistä siksi tarvitse pitää huolta. Kuin raha voisi olla ainut mitta! Missä ovat välittäminen, toisen kunnioittaminen, ihmisarvoinen elämä ja huolenpito, yhteiskunnallinen solidaarisuus?

Mikä on tämä maa, jossa koulutus on taloudellinen riesa, ei voimavara? Mikä on tämä maa, jossa pelkoa ja vihaa toisia ihmisiä kohtaan voi lietsoa ihan rauhassa? Rasisminvastaisesta ryhmästä Facebookissa saan lukea, kuinka pimeää, vääristynyttä, sairasta ja tietämätöntä ajattelua ja siitä kumpuavaa toimintaa voi Suomessa olla. Miten se on edes mahdollista?

Ahdistavaa.

Aivan hirvittävää oli kissan sairastuminen ja kuolema.

Tyttäreni tajusi nopeasti, että uuden kissan etsiminen helpottaa surussa. Minulla kesti pitempään asian tajuaminen. Mutta kun vastaan tuli Daisyn ja Nipsun pentue ja siinä pikkuinen Rosmariini, aloin ymmärtää.

Rosmariinilla ikää 3 viikkoa. Kuva Minna Penninkangas.

Ilmoitin kasvattajalle, että olemme kinnostuneita Rosmariinista ja hän varasi sen meille alustavasti. Pääsimme katsomaan Rosmariinia ja muita pentuja, kun niillä oli ikää melkein kaksi kuukautta. Tunnin verran ihastelimme kuuden pennun elämää. Ja se oli ihanaa. Lopuksi viisi tyttökissaa nukahti vieretysten, aivan toisissaan kiinni. Pentueen ainut poika oli nukahtanut jo aikaisemmin omiin oloihinsa. Ja Rosmariini oli todella suloinen!

9-viikkoinen Rosmariini. Kuva Minna Penninkangas.

Rosmariini tulee meille tammikuun puolen välin jälkeen. Silloin kisu saa uuden nimen. Jo nyt se on tuonut elämääni niin paljon ihanuutta, toivoa ja luottamusta tulevaan, että uskallan odottaa alkavalta vuodelta myös jotain hyvää.

Osku ja ruoka

Oskun tapa pyytää ruokaa oli vastustamaton. Osku meni keittiiöön ja otti perusistuma-asennon ruokakuppinsa läheisyydessä. Siinä Osku istui sanomatta mitään, asentoa vaihtamatta.

Tarkkaavaisesti Osku katseli kun laitoin ruoan sen kuppiin. Vasta kun kuppi oli pakallaan, Osku luopui perusasennosta. Ruoasta Osku kiitti aina kovaäänisellä kehräyksellä.

Näin päiväsaikaan. Öisin Osku naukui minut hereille: nyt on saatava ruokaa ja heti! Ja niin se saikin.

Ruoan suhteen Osku oli hyvin nirso. Mikä tahanasa ruoka ei kelvännut, mutta McDonaldsin ranskalaisia Osku rakasti. Niitä se tuli aina vaatimaan itselleen - eikä juuri koskaan saanut. Mutta silloin kun sai, Osku nuoli tarkkaan ensin suolakerroksen ja sitten mutusteli saamansa pienen palan suussaan.

Usein kävi niin, että luulin Oskun pitävän jostain ruoasta. Olihan se sitä syönyt jo jonkin aikaa. Yhtäkkiä ennen himoittu ruoka ei kelvannut lainkaan. Tällöin alkoi uuden lempiruoan etsintä.

Se oli epätoivoista työtä.

Kun Osku ensimmäisen kerran lopetti syömisen kokonaan, ostin sille kaikki mahdolliset kissan märkäruoat, jotka löysin.

Kesti piinaavan kauan ennen kuin löysin Oskulle maistuvan ruoan: tonnikalaa aloe vera -öljyssä. Sen jälkeen alkoivat muutkin ruoat maistua.

Osku siirtyi paremmille metsästysmaille lokakuussa. Ikävä ja suru on kova.

Muistot persoonallisesta kissastamme lohduttavat minua. Ehkä kirjoitan muitakin muistoja Oskusta jossain vaiheessa.

Elokuu kuvina

Olin elokuun lomalla. Ilmat olivat mitä parhaimmat. Todellakin kannatti kärvistellä heinäkuu töissä, jolloin kaikki muut tuntuivat olevan lomalla.

Ruusut kukkivat vastustamattoman kauniisti Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa,

Rosa New Dawn 

Ruoholahden leikkipuistossa,

ja talvipuutarhan ruuspuistossa.

Rosa Queen of Hearts

Elokuu on todellakin ruusujen kuukausi. Siksi ihana Rosa Petticoat oli saanut kunnian poseerata elokuun kuvassa.

Myös meri esitti parastaan. Se kimalteli auringon säteitä Kaivopuiston rannassa ja

Ruoholahden kanavassa.

Helsinki on kaunis mereltä päin katsottaessa.

Suomenlinnassa tunnelma oli tyyni ja rauhallinen,

vaikka kaupungilla kuljeskeli jättiläisnainen.

Taiteiden yössä 20.8.2015

Osku tuumasi olevansa onnekas, koska saa olla kotona rakkaiden ihmisten kanssa.

Elokuun synttäreiden kunniaksi leivoimme tiikerikakun

ja tytär teki juustokakun.

Vanha digipokkarini ei aina jaksanut tarkentaa kuvia, niinpä ostin uuden kameran.

Opettelen vielä kameran käyttöä. Tämän jutun kuvista suurimman osan olen ottanut uudella kameralla, mutta en ole siihen vielä niin ihastunut kuin mitä vanhaan digipokkariini olin.

Elokuun viimeisenä päivänä palasin lomaltani töihin. Kahvihuoneessa kaikki oli ennallaan.

16/100: Mallioppiminen

Pitkän päivän jälkeen on vihdoinkin aika mennä nukkumaan. Nukkumisen mallia antaa itse syvän unen mestari Osku!

Hyvää yötä!

Tempoileva maaliskuu

Maaliskuun kirkkaat päivät antoivat varman lupauksen: kevät tulee! Lämpötila nousi lähelle kymmentä astetta päivisin.

12.3.2014

Säätiedotukset uhkailivat lumella ja pakkasilla, mutta ei sitä voinut uskoa. Kunnes maaliskuun iduksena töihinlähtijää odotti yöllä satanut lumi.

15.3.2014

Räntää satoi useanakin päivänä. 

18.3.2014

Yöpakkasista huolimatta aurinko teki tehtävänsä. Herätti ihmiset talviunilta. Kuiskasi korvaan: "Nyt on aika lähteä liikkeelle, ihmisten pariin, nauttia auringosta ja keväästä".

28.3.2014

Yksi asia pysyi vakiona koko maaliskuun ajan. Osku lopetti syömisen ja juomisen helmikuussa ja sitä piti pakkosyöttää. Pikkuhiljaa Osku alkoi syödä itse, aluksi vain muutaman nuolaisun. Ja minä kiersin kaupat ostaen Oskulle ruokaa, jos se vaikka jotain söisi. Söihän se jotain, mutta selvästi alle 100 grammaa päivässä. Jonakin päivänä kelvannut ruoka ei toisena päivänä maistunut lainkaan. 

Näitäkö mun pitäisi syödä? Älä unta näe!

Voi mun pientä laihaa ja nirsoa kissaa. 

Osku kävi lääkärissä

Osku-kissa kävi lääkärissä ensimmäistä kertaa viime kesän käynnin jälkeen. Kyseessä oli kontrollikäynti, jonka perusteella selviää, onko lääkitys kilpirauhasen liikatuotantoon kohdallaan.

Tutkimuspöydällä

Osku oli lääkärissä oma utelias, rohkea ja sosiaalinen itsensä. Olin oikein ylpeä kissastani. Tällä kertaa Osku ei tiputtanut karvojaan tutkimuspöytää täyteen. Tällä kertaa Oskua ei huputettu verinäytteenottoa varten kuten kesällä, joten se sujui oikein hyvin.

Verinäytteen tulosten mukaan Osku tuottaa edelleen liikaa kilpirauhashormonia. Lääkitystä lisätään ja nyt pitää tarkkailla, ettei lääkitys vähennä liikaa kilpirauhashormonin tuotantoa. Jos niin käy, Osku muuttuu veltoksi, erittäin uneliaaksi kissaksi, jolle ei ruoka kelpaa. Vielä sellaista ei ole näkynyt.

Läähätystä ja ukkossadetta

Pitkän jahkailun jälkeen päätimme lähteä Alavudelle. Päivä oli kuuma ja pelkäsin, kuinka Osku kestää pitkän matkan tukahduttavassa junassa. Onneksi nykyajan lemmikkivaunut eivät ole niitä kamalia looseja, joissa koirat, kissat, kanit ja linnut ja niiden omistajat yrittivät pärjätä pienessä tilassa. Junaa vaihdoimme kaksi kertaa.

Pendolinossa matkakumppanina oli reipas pikkukoira, joka olisi halunnut solmia tuttavuutta Oskun kanssa. Osku vastasi moiseen lähentelyyn sähisemällä.

Myös Inter-City junassa oli mukavasti tilaa. Loistava idea VR:ltä muuttaa vanha ykkösluokan vaunu lemmikkieläin vaunuksi. Osku läähätti ja näytti hurjalta. Päästimme sen hetkeksi pois laatikostaan ja Osku tutkaili ympäristöään uteliaana.

Matkan viimeinen vaihe sujui taajamajunassa. Osku läähätti ja sen sydän löi kiivaaseen tahtiin. Lujasti vannoin mielessäni, että saa olla viimeinen kerta, kun helteisenä päivänä matkustan kissan kanssa junassa. Perille päästyämme Osku läähätti vielä pitkään.

Ilmeni, että Oskulla on erinomainen vainu sateen ja ukkosen suhteen. Vain niiden ajaksi se tuli sisälle hätäisiä ruokailuhetkiä lukuun ottamatta. Minulla ei ollut yhtä hyvää vainua. Lauantain kauppareissulta palatessani ukkonen yllätti. Niin lämpimässä kesäsateessa en muista aikaisemmin kävelleeni.

Olin pessyt kovasti pyykkiä, sillä nautin siitä kovasti. Toinen ukkossade oli niin raju, että hakiessani pyykkiä ulkoa kastuin läpimäräksi. Pelastamani pyykki ei olisi märempää ollut, vaikka sen olisin ulos jättänyt. Jääräpäisenä ihmisenä en uskonut kerrasta. Niinpä sain kerran jos toisenkin juosta ulos hakemaan pyykkiä sisään.

Leikkisä kissavanhus on sairas

Osku, 14-vuotias kissaherra, kävi lääkärissä.

Kuvassa Osku 14-vuotissyntymäpäivänään.

Vihdoinkin. Nopea laihtuminen, valtava ruokahalu ja yliaktiivisuus kummastuttivat ja pelottivat. Leikkisäksi pennuksi ryhtynyt kissavanhus oudoksutti. Miukuminen iltaisin ja öisin oli häiritsevää. Lisääntynyttä kehrääminen ja hellyydentarve olivat toki miellyttäviä oireita. Nukkuminen kodin kylmimmissä paikoissa antoi vaikutelman siitä, että kissalla on aina kuuma. Osku tiputteli karvojaan jokaisella silityksellä ja kotimme alkoi muistuttaa kissankarvalla vuorattua pesää. Ei ihme, että pölynimurit menivät rikki.

Aloin soitella lääkäriaikaa kissalle. Vapaita aikoja ei ollut sinä päivänä, mutta jokaisessa eläinlääkärissä sanottiin, että kissa on vietävä heti lääkäriin ja kehotettiin jatkamaan yrittämistä. Lopulta tärppäsi.

Lääkärissä Osku katseli tutkimuspöydällä innokkaana ympärilleen, pysyi silti paikallaan, ja oli suloisen näköinen. Lääkäri tutki käsin koettelemalla kissan ja lopulta ilmoitti, että verikoe on otettava. Kerroin, että Osku on raivopääkissa toisinaan. Tiedosta kiitollisena lääkäri laittoi hupun Oskun päähän. Kissahoitaja piti Oskusta kiinni ja lääkäri pisti Oskua jalkaan. Se ei vielä herättänyt rimpuilua, mutta näytteenotto kesti liian kauan. Huppupäistä kissaa taatusti pelotti.

Osan verikokeen tuloksista saimme heti. Maksa-arvot olivat hieman koholla ja punasolujen määrä oli lisääntynyt. Tärkeimmän tuloksen saimme vasta tiistaina. Kyllä, Oskulla on kilpirauhasen liikatoiminta, joka on vanhoilla kissoilla yleinen. Lääkärin mukaan normaaliarvon yläraja on 58, mutta Oskulla mitattu arvo oli reippaasti yli 200.

Lääkitys oli aloitettava heti ja sitä on jatkettava koko Oskun elämän ajan. Oskulle määrättiin Tyrazolia 5 mg aamuin illoin. Osku inhoaa lääkkeiden ottoa. Tähän mennessä se on saanut lääkkeen ruokaan sekoitettuna ja se on sujunut hyvin. Onneksi Osku tykkää kovasti Sheban kissanruoasta. Parin kuukauden päästä otettavasta verikokeesta selviää, kuinka hyvin lääkitys auttaa.

Hoitamaton kilpirauhasen liiketoiminta johtaa kissalla sydänvian kehittymiseen. Toivottavasti vein Oskun ajoissa lääkäriin.

Osku hieman nuorempana, raukeampana ja isompana.

Fred Vargasin kissajutut ja Osku

Fred Vargasin Adamsberg-romaaneissa on kissa nimeltä Kerä. Kerä asuu Adamsbergin johtaman murharyhmän toimistossa. Kissa kuvataan laiskaksi otukseksi, joka pitää kantaa ruokakupille, hiekkalaatikolle ja juomaan. Valkoviinistä pitävä Kerä nukkuu päivät kopiokoneen päällä. Kopiointia varten toimistoon hankittiin toinen kone, sillä Kerää ei haluttu pelästyttää eikä häiritä.

Kissaan usein liitetyt adjektiivit itsenäinen ja riippumaton eivät kuvanneet Kerää lainkaan. Se ei kestänyt yksinoloa vaan tarvitsi ihmisen seuraa kaiken aikaa. Kerällä oli murharyhmässä suosikki-ihmisensä. Kun Retancourt lähti toimistosta hoitamaan tehtäviä tai kotiin, kissa saattoi miukua 3 tuntia oven edessä.

Ikimetsän sydän –romaanissa Kerä tekee sankariteon. Eihän kissoja tunneta sankarillisina eläiminä kuin saduissa ja kissoja rakastavien ihmisten kertomuksissa. Tapaus on dramaattinen, traaginen, huvittava ja uskomaton ja kertoo kissan rakkaudesta suosikki-ihmistään kohtaan. Jo tämän sankariteon takia Ikimetsän sydän kannattaa lukea.

Myös Vargasin romaanissa Elottomat, jalattomat kissalla on keskeinen rooli. Kerä asustaa tässäkin kirjassa murharyhmän toimistossa, mutta nyt asialla on komisario Adamsbergin naapurin hoivaama kissa pentuineen.

Kolmannessa lukemassani Vargasin romaanissa Kuriton mies nurin ei ole kissaa. Susia ja lampaita sen sijaan mielin määrin.

Kerä-kissa muistuttaa meidän Oskua. Oskulla on harvinaiset itsenäisyydenpuuskansa, mutta muuten se on siellä missä minä ja tyttäreni. Oskua ei tarvitse kantaa ruokakupille, mutta sen vieressä on istuttava, muuten ruokailusta ei tule mitään.

Tytärtäni Osku palvoo (kyllä sellainen on kissalle mahdollista). Tyttäreni ollessa poissa kotoa Osku on levoton, miukuu ja etsii tytärtäni. Ja kun tyttäreni tulee kotiin, mitä kissa tekee? Ei ole huomaavinaan, jatkaa nukkumista ja tulee vastaan vasta kun sitä on kutsuttu riittävän kauan.

Viimeinen tarkastus on tehty

Kesäinen kylpyhuoneremontti on nyt saatettu loppuun. Viimeisen tarkastuksen teki Osku, joka eilen tarkasti korkean kaapin, jota voisi kutsua myös pyykkikaapiksi tai siivousainekaapiksi.

Osku saa välillä hurjuuskohtauksia, jolloin se tavoittelee kuuta taivaalta. Päästäkseen lähemmäs kuuta, se hyppii tai ainakin suunnittelee hyppäävänsä kirjahyllyn ylimmälle hyllylle. Mihin vain, jossa olisi lähempänä taivasta (sisätiloissa). Usein teko jää aikeeksi, mutta ilme on sitäkin hurjempi.

Eilen puuhailin kylppärissä ja olin jättänyt kylppärin kaapin ylemmän osan oven auki. Oskuun iski hurjuus ja uuden kokemuksen kaipuu. Vaivaton, nopea hyppy ja niin oli kissa kaapissa. Ihmetteli, haisteli kodinpuhdistusaineiden putelleja ja asettui makaamaan. Hyvä paikka, ilmeisesti.

Kuvaa en siitä saanut, sillä lähtiessäni hakemaan kameraa Osku tuumasi, että on niitä parempiakin paikkoja ja hyppäsi pois.

Tämän viimeisen tarkastuksen ansiotako lienee se, että pitkään huonosti vetänyt lattiakaivo toimii nyt kuin unelma?

Yleensä Osku ei korkealla viihdy, pois on päästävä heti.

Maailmanlopun enne?

Jos olisi sanonta ”Pienenee kuin kissa maailmanlopun edellä”, olisin todella huolissani. Onneksi sanonnassa puhutaan pyystä.

Oskun laihtuminen ei ole maailmanlopun enne. Huolissani olen silti. Osku on aina näyttänyt puolipitkän turkkinsa ansiosta isommalta kuin mitä se oikeasti on. Hyvän kokoinen se silti on ollut.

Mutta ei enää. Kylkiin on ilmestynyt kuopat, selkäranka tuntuu silitettäessä. Nostaessani Oskun syliin yllätyn joka kerta: eihän tämä kissa paina paljon mitään.

Ei Osku ole syömistä lopettanut. Päinvastoin. Ehkä kyse on vanhenevan kissan jutusta. En tiedä, koska minulla ei ole koskaan ollut näin vanhaa kissaa. Ensi viikolla Osku täyttää 13 vuotta ja 10 kk.

Mikään ei näytä kissaa vaivaavan. Turkki on hyvässä kunnossa. Se leikkii innoissaan mehupilleillä ja tulee viereen kehräämään ja silitettäväksi.

.

Uusi läppäri

Uusi läppäri on ollut käytössäni jo muutaman viikon. Tosin aluksi oli hieman erimielisyyttä siitä, kenen koneesta on kyse.



Oskun tutki laatikon tarkkaan ja testasi sen mukavuuden nukkumispaikkana.

Yllättäen paketin sisältö ei ollut Oskun mielestä lainkaan kiinnostava. Kuka nyt tällaisesta piittaisi?

Minä!

Bubble shooteria

Saatoin tyttäreni eilen lentokentälle. Hän asuu nettituttunsa, samanikäisen tytön luona viikon. Sitten on edessä muutto sikakalliseen opiskelija-asuntoon. Siinä on tarkoitus asua vain niin kauan, kuin kohtuuhintainen asunto löytyy. Tai siis norjalaiset uskaltavat ottaa vuokralaiseksi suomalaisen opiskelijatytön. Ne pojat mokasivat pahasti, eivätkä ottaneet tytärtäni yhteisönsä jäseneksi.

Asustelen kissan kanssa ja ihmettelen. Televisio on auki koko ajan, jotta täällä ei olisi niin hiljaista. En sitä tietenkään katso. Istun koneella ja pelaan Bubble Shooteria, joka hienosti täyttää lamaannuttavan tyhjyyden.

Voisin esimerkiksi tiskata, käydä läpi vaatekomerot, siivota, pestä pyykkiä. Tai katsoa kaikki ne elokuvat, joista minä pidän, mutta joista tyttäreni ei pitänyt. Tai katsoa kaikki ne elokuvat ja tv-sarjat, joista olemme yhdessä nauttineet.

Voisin tavata ystäviäni mielin määrin ilman tunnetta siitä, että hän odottaa minua kotona. Tosin kissa odottaa minua aina. Ruokkimaan, päästämään parvekkeelle, ottamaan syliin ja paijaamaan.

Käyn töissä. Tulen kaupan kautta kotiin. Paijaan kissaa. Yritän nukkua päikkärit, vaikka ei siitä mitään tule. Niinpä pelaan Bubble Shooteria ja pelkään yötä. Viime yön nukuin valot päällä ja todennäköisesti vielä monta muuta yötä.

Ikävöin tytärtäni. Murehdin. Olen varma, että kaikki on hyvin. Tekstailemme, soittelemme ja chattailemme Facebookissa.

Asuimme kahdestaan tässä asunnossa yli 15 vuotta. Yksin en ole asunut tammikuun 1987 jälkeen.

Kotikissa

Huomenna tulee neljä viikkoa siitä, kun muutimme kesäkotiin kylppäriremonttia pakoon. Ihana asunto, ihana kävelyreitti töihin. Kaikki on hyvin. Mutta yksi täältä puuttuu, Jean-Louis Huen sanoin:

Kissaton koti on kuin kalaton akvaario.

Siksi odotan kovasti remontin päättymistä ja kotiin pääsyä.

Käyn miltei päivittäin kotona. Katson postin, avaan telkkarin, yritän olla kuin kotona.

Remontin pölyt ja hajut tekevät kodistani vieraan. Vieraat miehet tulevat kotiini avaimillaan. On kuuma, mutta en voi vähentää vaatteitani. Olen kotonani kylässä, tarjoan itselleni kahvit, kerron kuulumiset. Sitten palaan kesäkotiin.

Odotan sitä että pääsen kotiin, että saan olla kotona. Odotan sitä, että saan kissan kotiin, sillä olen kotikissa.

Diivaa tapaamassa

Kumman tyhjältä kesäkoti tuntuu ilman Osku-kissaa. Haen sitä katseellani ja olen näkevinäni siitä vilauksen sohvalla, tuolilla, sängyllä ja keittiön pöydällä. Mutta ei ole Osku sulostuttamassa elämäämme kehräämisellään ja turkkinsa pehmoisuudellaan.

Käymme usein katsomassa Oskua sen kesäkodissa. Kunnon diivan tavoin monen tunnin odottelun jälkeen Osku piipahtaa seurassamme muutaman minuutin. Silloin se kehrää äänekkäästi tyttäreni sylissä. Minun syliini se ei ehdikään, on jo kiire. Juoksemaan, makailemaan pensaan alla, väijymään kaikkea pientä liikkuvaa, olemaan harakoiden kiusattavana ja metsästämään!

Eilen saapuessamme Osku oli juuri lähdössä retkilleen. Meidät nähtyään se pysähtyi, epäröi ja tuli luoksemme. Muisti vielä keitä olemme. Innokkaana kaivoin kameran esille, nyt otetaan Oskusta kesäkuvat.

Kuvista tuli oudon valoisia. Tyttäreni ihmetteli, mitä säätöjä olin kameraan laittanut. Minä vannoin, etten ole sattunut mihinkään. Lopulta ilmeni, että olin onnistunut kiinnittämään objektiivin vaillinaisesti. Kyllä se pysyi kameranrungossa kiinni, mutta valo pilkisti välistä.

Onneksi Osku tuli parin tunnin jälkeen takaisin hellittäväksi ja kuvattavaksi.

Lomalaisen riemuja

Tämä kesäloman pätkä on aivan toista kuin odotin. Ei rentoa oleilua tai toimettomuutta. Sen sijaan stressiä, ärtymystä ja ”tää on pakko tehdä” –juttuja päivät täynnä.

Maanantaina alkavasta kylpyhuoneremontista en ole saanut muuta tiedotetta kuin että se alkaa. Naapureilta olen kuullut, että kylppärin kaikki kaksi kaappia on tyhjennettävä. Pesukoneen remonttimiehet kuulemma kantavat parvekkeelle.

Jostain syystä kylppärin kaappeihin on kertynyt aikamoinen määrä tavaraa luistimista alkaen. Säilytystilaa asunnossani on melko vähän, joten mielikuvitus on lujilla pohtiessani, mihin kaikki tavarani laitan. Peilikaappi on täynnä erilaisia puhdistumiseen ja kauneudenhoitoon liittyviä purnukoita, muovipulloja ja tuubeja. Niistä suurimman osan heittänen pois, koska ovat melko varasti nähneet parasta ennen päivän aikoja sitten.

Mitään ns. väistötilaa ei kylpyhuoneelle ole esitetty. Naapureilta kuulin, että saunan yhteydessä oleva pesutila ja vessa toimivat hätävarana. Yksi naapureista kertoi, ettei uskalla enää aamuisin juoda kahvia, koska inhoaa vessaan jonottamista.

Olen onnekas, koska voin ja saan muuttaa sisareni asuntoon remontin ajaksi. Muuton suunnittelu on kovasti alkutekijöissään.

Osku-kissa ei tule kanssamme. Se saa viettää riemukkaita hetkiä veljensä Oton kanssa siirtolapuutarhamökissä. Yläkerrassa alkanut kylppäriremontti porauksineen olisi hyvä syy viedä Osku jo nyt pois, mutta emme malta luopua sen seurasta. Ehkä pitäisi, sillä porauksen melu särkee korviani. Mitä se tekeekään herkkäkuuloiselle kissalle?

Melun takia kotona oleminen on lähes sietämätöntä. Kun siihen yhdistää veden tulon yllättävän katkaisemisen, on jäljellä vain yksi ratkaisu. Unohdan tehtävät työt, teen ne vasta illalla. Lähden ulos kaupungille nauttimaan kesäpäivästä.

Liikaa

Pidän puhtaiden vaatteiden tuoksusta jo siinä vaiheessa kun ripustan niitä kuivumaan.

Pyykin peseminen on ainut kotityö, josta pidän. Minähän se pyykkiä pesen, vaikka pesukone tekee ns. likaisen työn. Mielelläni pesisin pyykkiä joka päivä, mutta kahden hengen taloudessa ei pyykkiä niin hirveästi tule, että se olisi tarpeellista.

Perheemme kolmas jäsen, Osku-kissa, on parina päivänä pitänyt huolen, että saan toteuttaa pyykinpesuintohimoani. Tällä hetkellä on kolmas koneellinen koneessa, myös eilen pesin kolme koneellista.

Vanha herra Osku on pissannut tyttäreni sänkyyn eilen ja tänään. Olen pessyt kaksi pussilakanaa, kaksi lakanaa, kaksi peittoa ja yhden sijauspatjan suojuksen. Se on liikaa ja saa pyykinpesemisen tuntumaan työltä. Sitä paitsi kylpyhuoneeni on hyvin ahdas silloin kun siellä on kolme pyykinkuivaustilannetta.

Edellisen kerran kun Osku pissaili muualle kuin hiekkalaatikkoonsa, se oli sairas. Nyt luulen sen osoittavan mieltään. Ei taida kisuliini pitää siitä, että tyttäreni käy töissä.