Lähdimme niin kiireellä Osloon, etten ollut selvittänyt tietoja itse kaupungista. Eikö se riitä, että kyse on Norjan pääkaupungista, siellä on samana verran asukkaita kuin Helsingissä ja että tyttäreni menee sinne opiskelemaan? Mitä muuta tarvitsisi tietää?
Saavuimme Osloon junalla lentokentältä. Rautatientorilla oli suuri tiikeriveistos. Ihmettelimme ja naureskelimmekin asiaa. Mitä ihmettä Oslolla on tekemistä tiikerien kanssa? Kotona googlettamalla sain selville, että kaikki tietävät Oslon olevan Tiikerien kaupunki. Nimitys juontuu
Bjørnstjerne Bjørnson runosta, jossa hän kuvaa Oslos tiikerien kaupungiksi. Niin kylmä ja vaarallinen paikka se on!
Olihan siellä viileämpää kuin Helsingissä, mutta vaaralliselta kaupunki ei vaikuttanut. Sen sijaan sanat pieni, kotoisa, sympaattinen ja kaunis kuvaavat sitä paremmin. Minulle muuttohaluja Osloon kuitenkin herätti komeiden ja hyvännäköisten miesten runsaus. Tosin taitaa riittää, että tyttäreni muuttaa sinne.
Vieraassa kaupungissa on vaikea liikkua kartankin kanssa. Onnistuimme kävelemään poikien asunnolle todella monimutkaista reittiä, vaikka kävelymatka yliopistolta olisi ollut kymmenisen minuuttia.
Poikien asunto oli oikein kiva ja siinä oli hyvä fiilis. Huone oli pieni, mutta siellä oli säilytystilaa vaatteille ja jopa peili. Keittiö oli myös pieni, mutta kylpyhuoneessa oli amme. Asunnossa oli useita oleskelutiloja, jotka vaikuttivat oikein viihtyisiltä. Kirjahyllyssä oli useita suosikkielokuviamme ja osa kirjoistakin oli samoja. Pojat vaikuttivat älykkäiltä ja sosiaalisilta ja oikein mukavilta.
Asuntoon tutustujia oli ollut paljon ja heillä oli näyttö vielä lauantaina. Tyttäreni lisäksi oli ollut vain yksi tyttö katsomassa asuntoa. Voidakseen päättää, kenet ottavat asuintoverikseen, he pyysivät tytärtäni kirjoittamaan itsestään jotain yhteystietojensa lisäksi. Samaa he olivat pyytäneet muiltakin. Ilmoittavat viimeistään tiistaina, kuka huoneen saa.
Toivon kovasti, että he valitsevat tyttäreni.
Muita asuntoja emme ehtineet katsoa. Tai olisimme ehkä ehtineet käydä vielä yhdessä, mutta ei ollut paikkaa minne mennä. Vastauksia sähköpostikyselyihini ei tullut kuin ruotsalaispariskunnalta, joka ilmoitti jo vuokranneensa huoneen.
Ehdimme olla Oslossa nelisen tuntia. Kävimme Kuninkaallisessa puistossa, ohikävelimme yliopiston ja oikeustieteellisen tiedekunnan ja vaikka minkä. Ehdimme käydä parissa vaatekaupassa ja Mäkkärillä pikaruokailemassa. Kiireen tuntu siivitti päivää ja lopulta juoksimme junalle ehtiäksemme ajoissa lentokentälle.
Vähän ennen boarding timea ilmoitettiin lennolle uusi lähtöaika. Sitä myöhennettiin useita kertoja. Lentomme lähti yli kolme tuntia myöhässä. Saimme 12 euron voucherit lentokentän ravintoloihin korvaukseksi myöhästymisestä. Ei se paljon lohduttanut.
Tiikerien kaupunki tulee minulle hyvin tutuksi, sillä aion vierailla tyttäreni luona usein. Sitten kun hän on saanut asunnon.
