Jussi Wahe: Väkivallan virkamies. Murharyhmän tutkijan tositarinoita. Deadline Kustannus. 2022. 220 s.
Arvostelukappale kustantajalta
"En osaa hahmottaa, monellako kuolemanpaikalla olen kohta kahdenkymmenenkahden vuoden aikana ollut, mutta varmasti lähemmäksi viidelläsadalla. Rikostutkintapartiossa roolitus kuolemanpaikalla on se, että toinen tutkii vainajan eli kääntää, ja toinen puhuttaa omaisen. Poliisitermi kääntää tulee siitä, että vainajaa on ulkotarkastuksen yhteydessä käänneltävä mahdollisten ulkoisten trauman merkkien toteamiseksi."
Jussi Wahe työskentelee rikosylikonstaapelina Helsingin poliisissa. Suuren osan kolmestakymmenestä työvuodestaan Wahe on työskennellyt väkivaltayksikön eli murharyhmän tutkijana. Wahe on toiminut myös YK-rauhanturvaajana Libanonissa.
"Hae poliisikouluun."
Se, että porilaisesta Wahesta tuli Helsingin poliisilaitoksen rikosylikonstaapeli oli pelkkää sattumaa. Koulun ja armeijan jälkeen nuorella miehellä ei ollut hajuakaan siitä, mihin tarmonsa suuntaisi. Opiskelualaa ei tahtonut löytyä, ravintola-alalle hän ei päässyt ja Suomen Liikemiesten Kauppaopiston julkishallinnon linjan opinnot suorastaan masensivat. Sen sijaan kesätyöpaikka Haka-Lemminkäisellä oli mieluinen kokemus. Sitten sattumoisin Wahe huomasi Aamulehdessä poliisikoulun hakuilmoituksen. Se antoi suunnan hänen loppuelämälleen. Wahe päätyi opiskelemaan Tampereen poliisikouluun.
"Minä halusin rikostutkijaksi."
Kirjassaan Väkivallan virkamies Wahe kertoo kokemuksistaan virkauraltaan. Se, mistä Wahe kirjoittaa, pohjautuu hänen pitkään kokemukseensa. Wahe kertoo, millaisia tapauksia hän oli ryöstöjaoksen tutkijana kohdannut ja millaisiin toimenpiteisiin poliisi oli ryhtynyt. Hyvin pian Wahe jätti jäähyväiset ryöstöjaokselle ja päätyi koulutuskierrolle yleisjaoksen murharyhmän tehtäviin. Murharyhmän tehtävänä on tutkia "vakavat väkivaltarikokset eli törkeät väkivaltarikokset, niiden yritykset sekä henkirikokset ja niiden yritykset. Lisäksi sinne kuului kuolemansyyntutkinta ja kadonneiden henkilöiden etsintä".
Helsingin väkivaltarikosyksikkö tutkii vuosittain noin 1200 kuolemantapausta eli noin pari kolme tapausta päivittäin. Jos todetaan, että kuolema ei ole luonnollinen, poliisi määrää ruumiinavauksen ja pitää yhteyttä omaisiin. Wahe kuvaakin hyvin yksityiskohtaisesti vainajan ruumiinavausta. Kaikkein vaikeinta on suruviestin välittäminen omaisille. Wahe toteaa, että lasten ja nuorten kuolemat ovat vaativimpia poliisitehtäviä.
Myös katoamistapauksia tapahtuu paljon. Jo pelkästään Helsingissä tehdään vuosittain 140-150 katoamisilmoitusta. Moni kadonneista löytyy pian, muutaman päivän kuluessa, mutta mitä kauemman aikaa katoamisesta on, sitä epätodennäköisempää on kadonneen löytyminen. Wahe valottaa myös poliisille lankeavia jatkotoimenpiteitä, sitä työtä, mistä siviiliväestö ei tiedä mitään. Tällaista hyvinkin aikaavievää työtä poliisi joutuu tekemään mm. silloin, kun kadonneeksi ilmoitettua henkilöä ei löydetä.
"Me kaikki muistamme tsunamin."
Tuli vuosi 2004 ja tuhoisa tsunami. Kuolleita oli paljon, suomalaisia 172. Keskusrikospoliisista tuli Wahelle soitto. Hänet kutsuttiin töihin katastrofialueelle muutaman muun poliisin kanssa. Osa poliiseista osallistui uhrien tunnistamiseen ja osa uhrien etsintään. Komennus kesti tasan sata päivää.
Suurin osa Wahen kuvaamista tapahtumista ja rikoksista on sellaisia, joista suuri yleisö ei tiedä mitään. Juttuja ei ole sen kummemmin uutisoitu, tai jos on uutisoitu, aina ei välttämättä nimillä. Siksi Wahe on sensuroinut tapauksia, ainakin niin, että hän on muuttanut nimet. Mediassa julkisuutta saaneissa tapauksissa Wahe käyttää uhrien oikeita nimiä. Esille tulevat mm. Bandidos MC:n ex-presidentin Marko Hirsmanin kuolema, Riina Mäkisen mystinen katoamistapaus sekä Pekka-Eric Auvisen aseellinen hyökkäys Jokelan koulukeskuksessa.
"Olen nauttinut työstäni."
Luin mielelläni tätä Wahen kirjaa. Teksti eteni sujuvasti ja kirjaa oli helppo lukea. Poliisin työskentelyn kuvaus oli kiinnostavaa luettavaa. Työ on vaativaa, henkisesti raskasta ja joskus myös vaarallista. Wahe on poliisivuosinaan "nähnyt elämän tummimmat ja kolkoimmat sävyt". Viime vuosina on ilmestynyt poliisien omakerrallisia romaaneja, joissa he kuvaavat työtään poliisin palveluksessa. Wahen kirjassa mainittu rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson julkaisi poliisityötään kuvaavan kirjansa Kovat kadut. Ammattirikollisen jäljillä (WSOY) pari vuotta sitten (linkki postaukseeni). Sattumalta luin juuri äskettäin Kaisa Tammen kirjan Naisvankilan pomo (WSOY 2022), jossa Tammi kuvaa naisrikollisuutta, vankilaolosuhteita ja erityisesti työtään naisvankien parissa (linkki postaukseeni).