Juhannustunnelmissa Outi Pakkasen dekkarissa Kissa kuussa

 

Outi Pakkanen: Kissa kuussa. Otava. 1990. 271 sivua.

Omasta hyllystä

"Kello oli jo pitkälle yli puolen yön. Kokko oli kutistunut pieneksi hehkuvaksi kasaksi. Joku vene näytti kelluvan lautan lähistöllä; ilmeisesti siinä vahdittiin, että sammuminen sujuisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Muuten maisema oli liikkumattoman autio. Jostakin kuului etäistä hanurinsoittoa, mutta järvellä ei näkynyt enää mitään, ei muita veneitä eikä uimareita." (s. 109)

Outi Pakkasen dekkarit tarjoavat viihdyttävää ja kevyttä luettavaa. Kissa kuussa tarttui mukaani kirjaston vaihtohyllyltä. Osallistuin viikonloppuna lukumaratonille ja valitsin tämän kirjan maratonkirjaksi. 

Kirjan tapahtumaympäristö on mitä kiehtovin. Vietetään juhannusta järven rannalla Porvoon lähistöllä. Päähenkilö Marja Leimo-Nikala on menestyvä putiikinpitäjä, joka on kutsunut joukon tuttaviaan juhannuksen viettoon kartanoonsa. Mukana on liiketuttavia, ystäviä ja sukulaisia. Eräs vieraista tuo mukanaan hemaisevan vaaleaverikön, jonka avoin flirttailu ei ole mieleen seurueen naisille. Mukaan pyydetään myös Anna Laine, jonka olemme tavanneet jo useissa Pakkasen kirjoissa. Ja vieraaksi saapuu myös Otto, Annan kissa, joka tyytyväisenä tutkii navetan vinttiä ja ravaa pitkin metsiä. 

Kirjaa lukiessa mieli matkaa juhannukseen. Pakkanen osaa luoda perinteisen suomalaistyyppisen juhannustunnelman, jollaisesta on kiva haaveilla tammikuun talvisina iltoina. On juhannussauna savusaunassa, vihdat, uimiset, juhannuskoivut ja paljon hyvää ruokaa. Sopivan kylmä kuohuviini kuuluu ehdottomasti juhannusmenuuseen. 

"Oliks toi tossa autossa ... eiks se ollutkin se?" (s. 38)

Juhannustunnelma on hyvä, kunnes käy selville, että Marjan kaksoissisar, jonka kanssa Marjalla on välirikko, on ostanut tontin vastakkaiselta rannalta. Ja onpa hän rakennuttanut sinne varsin erikoiselta näyttävän rakennuspytingin, kahdeksankulmaisen valkoisen talon. Kun juhannuspäivä koittaa, löytyy rantakaislikosta ruumis. Koska murhan motiivi on epäselvä eikä murhaajasta ole mitään tietoa, joutuu poliisi kuulustelemaan koko porukan. Mitä on tapahtunut, sitä kukaan ei tunnu tietävän. Mutta eivät rikokset siihen yhteen ruumiiseen lopu. 

Pakkanen on taitava kirjoittaja ja hyvä ihmissuhteiden kuvaaja. Ihmissuhteet luovat kirjaan mukavan jännitteen. Kirjan alussa kirjailija esittelee luku kerrallaan uusia juhannusjuhlille tulevia vieraita. Vaikka vieraita on paljon, yllättävän hyvin heihin ennätti tutustua. Henkilöihin tutustumista auttaa kirjan alussa oleva henkilöluettelo. Joittenkin henkilöitten kanssa olisin voinut jatkaakin tuttavuutta. Jännite huipentuu kirjan lopussa, vaikka taisin jo aika paljon ennen loppuratkaisua arvata murhaajan. 

Tässä kirjassa Anna ei kokkaa, mutta muuten on kyllä hyvää ruokaa tarjolla. Marja on valmistanut perinteisillä resepteillään maukasta noitasoppaa sekä pannukakkua raparperihillon ja kermavaahdon kera. Pakkanen on otsikoinut luvut juhannusherkuilla: Smetanasilliä ja uusia perunoita, Kossua ja kuohuviiniä, Noitasoppaa, noitasoppaa, Mustaa leipää ja leikkeleitä, Punaisia mansikoita ja Seisova voileipäpöytä.

Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1980, joten kirjan tapahtumat sijoittunevat 80-luvulle. Vielä tuolloin mielisairaalassa olo oli häpeällistä ja se pyrittiin suvun toimesta salaamaan. Niin oli tässäkin kirjassa, kyseisen henkilön kerrottiin viettäneen muutaman vuoden Italiassa. Sama salailu tulee esille monissa muissakin kirjoissa, vaikkapa Kjell Westön kirjassa Rikinkeltainen taivas (Otava 2017) (linkki) tai Sirpa Kähkösen kirjassa Vihreä sali (Otava 2021) (linkki) 

Kissa kuussa on taatusti mukavaa välipalaluettavaa ja taatusti hyvää kesälukemista.

Osallistun kirjalla Main Kirjahyllyn aarteet 3 -haasteeseen.   

Outi Pakkasen Macbeth on kuollut

Outi Pakkanen: Macbeth on kuollut. Otava. 2010. Ensimmäinen painos 1999. 268 sivua.

Omasta hyllystä

"Niko puuhaili posket palaen valojensa ja johtojensa ja mittareidensa kimpussa, ja jopa tavallisesti syrjään vetäytyvä Sariminna oli unohtunut lumoutuneena seuraamaan harjoituksia. Jaala ja Gitta olivat alusta lähtien tehneet upeaa työtä, mutta näin suurenmoisia he eivät olleet vielä kertaakaan olleet, yhtä tosia, paljaita ja karmaisevia. Macbeth ja Lady Macbeth." (s. 234)

Silloin tällöin on mukava tarttua Outi Pakkasen dekkareihin. Nyt matkakirjana luin Pakkasen Macbeth on kuollut, vaikka olinkin lukenut sen aiemmin liki parikymmentä vuotta sitten. Mutta otteessaan kirja silti piti, niin kuin Pakkasen dekkarit yleensäkin. Kyllä hän kirjoittaa osaa, samoin kuin hän osaa luoda kiinnostavan juonen. Pakkanen tunnetaan Helsinkiin sijoittuvista dekkareistaan. Niin tässäkin kirjassa. Nyt liikutaan Lauttasaaressa. Kirjan ainoa murha tapahtuu Lauttasaaren Ryssänkärjessä. Noita seutuja tunteville kirja on varmasti kiinnostavaa luettavaa. Monissa Pakkasen kirjoissa mukana on graafikko Anna Laine selvittämässä rikoksia. Niin tässäkin kirjassa. Ja Justus-koira on ilman muuta mukana.

"Jaala ja Gröhn yhdessä kaikkien vuosien jälkeen". (s. 21)

Suuri näyttelijä ja suuri persoonallisuus Arttu Jaala on tullut tutuksi suomalaisille monista loisteliaista rooleistaan Kansallisteatterissa. Sitten Jaala jää yllättäen virkavapaalle, kunnes saadaan ilmoitus, että Jaala yhdessä pienen näyttelijäporukan kanssa valmistelee produktiota, joka pohjautuu Shakespearen tuotantoon. Produktio esitetään mainostoimiston pienissä tiloissa ja näyttelijöitä on vain kaksi: Arttu Jaala ja Jaalan ex-vaimo Gitta Gröhn. Näytelmän ohjaa Perttu Väänänen, valaistuksesta vastaa Niko Mäkiaho ja puvustuksen hoitaa Sariminna Elo. Lavasteita näytelmässä ei käytetä, on vain valot ja pari tuolia. Harjoitukset sujuvat malliikkaasti. On siis odotettavissa jotakin todella uutta ja luovaa. "Me tehdään teatterihistoriaa, kuolematonta taidetta." (s. 55)

Suuren Luokan Uutinen (s. 70)

Anna Laine on saanut kutsun ensi-iltaan, koska hän oli suunnitellut Jaalan produktiolle julisteen ja käsiohjelman. Mutta ensi-iltaan hän ei pääse, niinkuin ei kukaan muukaan, koska ensi-iltaa ei tule. On tapahtunut murha. Lauttasaaren Ryssänkärjen siirtolapuutarhamökin kuistilta löytyy ruumis. Rikostoimittaja Markku Havula havaitsee heti, että tässä on todellinen skuuppi iltapäivälehtien etusivuille ja lööppeihin. Anna Laineen kanssa Havula muistelee 70-luvun opiskeluaikojaan samalla nauttien Annan valmistamasta maukkaasta lohirullasta. Koska murhan motiivi on epäselvä eikä murhaajasta ole mitään tietoa, poliisi joutuu kuulustelemaan koko teatteriporukkaa, joista kaikilla on jokin yhteys murhattuun. Kuulusteltavien listalla on myös Elviira Metsä, toinen Arttu Jaalan ex-vaimo. Millainen se itsekunkin yhteys murhatapahtumaan on, paljastuu kirjan edetessä. Murhatutkinnan loppuratkaisu on yllätyksellinen.

Kirja oli viihdyttävää luettavaa, vaikkakaan ei varmaankaan parhainta Pakkasta. Anna Laine kokkasi jälleen ja kirjan lopusta löytyvät reseptit Annan kokkailuun. Lohirulla on varmasti maukasta! Luulen, että kirjan näyttelijöille ja ehkä myös ohjaajalle löytyy esikuvansa suomalaisista näyttelijöistä. 

Osallistun kirjalla Main Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteeseen.

Äänikirjana Outi Pakkasen Peili

Outi Pakkanen: Peili. Otava. 2019. Kirja julkaistu v. 2016. Lukijana Satu Paavola. Kesto 06:09:41.

Vaarojen kirjasto

Uskokaa tai älkää, tämä oli ensimmäinen lukemani Outi Pakkanen. En todellakaan ole lukenut yhtään tämän Suomen dekkarikuningattaren kirjaa, vaikka hän on kirjoittanut dekkareita jo vuodesta 1973.

Valitessani äänikirjaa seurakseni karviaisten keräämiseen halusin kuuntelukirjaksi tällä kertaa nimenomaisesti dekkarin. Siksi Outi Pakkanen tuli valituksi. Kirja vaikutti kiinnostavalta alusta pitäen. Kivasti Pakkanen kuljetti ihmissuhteita, vaikka  useaan kertaan ennätin kyllä miettiä, milloin se dekkariosuus tulee. 

Ymmärsin, että freelance-graafikko Anna Laine on ollut yksi Pakkasen dekkareiden päähenkilöistä, mutta tässä kirjassa hänen rooliaan tuskin huomaa. No, tosin sillä tavalla, että Annan kotikadulla sijaitsee Elisabeth Lund-Parosen tyylikäs kahvila Lillan's. Elisabeth edustaa varakasta suomenruotsalaista sukua. Avioliitto ihan tavallisen Jussi Parosen kanssa nostaa Jussin ihan uuteen sosiaaliseen asemaan. Mutta saa myös Elisabeth jotakin: hän saa toimia sijaisäitinä Jussin Helmi-tyttärelle. 

Jussin ex-vaimo Jutta, siis Helmin äiti, on avioeron jälkeen viettänyt holtitonta elämää eikä ole juuri tapaillut tytärtään. Violettaa, Jutan äitiä ja Helmin isoäitiä, tilanne huolestuttaa.  Mutta aika tekee tehtävänsä ja Jutan kaipuu Helmiin voimistuu päivä päivältä. Halu tavata tytärtä on voimakas. Jutan elämään tuo uutta ryhtiä myös uusi sympaattinen poikaystävä Pete.

Kirjan juoni on mielenkiintoinen ihmissuhdesotkuineen. Näin syntyy kirjaan jännite, mikä mielestäni on ihan tarpeeksi hyvälle kirjalle. Jännite huipentuu kirjan lopussa, kun Helmi katoaa keskellä päivää. Mitä on tapahtunut, sitä ei kukaan tiedä. Viihdyin tämän kirjan parissa, ainakin kuunneltuna kirja toimi hyvin, vaikkei niitä dekkarimaisia piirteitä juuri löytynytkään. Pakkanen kirjoittaa sujuvasti ja on taitava ihmissuhteiden kuvaajana. Yhden karviaismarjapensaan sain kirjan kera tyhjennetyksi. 

Olin mielenkiinnolla odottanut, millainen se kuuluisa Anna Laine oikein on, kun kirjan kannessakin on Anna Laine -tarra. Siinä taitaa olla mäyräkoira Justuskin mukana. Ehkäpä laitan lukujonoon vanhempia Pakkasen kirjoja, jotta pääsisin paremmin tutustumaan tähän kuuluisaan parivaljakkoon.