Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kivijoki Tuuli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kivijoki Tuuli. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. marraskuuta 2024

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella

 

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella. Karisto. 2024. Kansi Katja Säilä. 219 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Tuuli Kivijoki  jatkaa Lemmenlahti-sarjaansa. Ensimmäisessä osassa Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella Kivijoki kuvasi Sofiaa, joka tuli Lemmenlahdelle laittamaan kuolleen tätinsä pikkuruista mökkiä myyntikuntoon. 

Tämän kirjan pääroolissa on Annika, Päivänpaisteen hoivakodissa työskentelevä ylihoitaja, joka päättää - ehkä hieman harkitsemattomasti - ostaa rintamiestalon. Annika oli heti ensikäynnillä ihastunut taloon ja erityisesti talon valoisuuteen. "Isoja ikkunoita oli joka ilmansuuntaan, olohuoneen ja keittiön yhdistelmässäkin kolmeen. Niistä tulvi valoa jopa tällaisena loppusyksyn päivänä, kun aurinko oli ohittanut sen lakipisteen johon se tähän vuodenaikaan ylsi." Kun pankkikin oli suhtautunut lainahakemukseen myönteisesti, päätös oli sillä selvä. Aiemmin kerrostalon vuokrakaksiossa asuneena Annika ei osaa kuvitella, että omakotitalon myötä tulisi jotakin sellaista, mistä hän ei selviäisi. Kyllä minä pystyn moneen, vakuuttaa Annika. Vaikka, sen hän myöntää, "vanhan talon ostaminen oli ehkä rohkeinta, mitä hän oli eläissään tehnyt".

Asettautuminen uuteen kotiin alkaa lupaavasti. Tutustuminen naapuritalon Petteriin ja hänen Romeo-koiraansa ilahduttaa Annikaa. Samoin Annika iloitsee, että taloon ilmestyy asukkaaksi söpö kissa, jolle Annika antaa nimen Julia. Nyt naapurusten lemmikit sopivat yhteen ainakin nimiensä puolesta - Romeo ja Julia - ja ystävykset heistä tuleekin. Teknisten töiden opettajana Petteri on käsistään kätevä ja pystyy auttamaan Annikaa monessa pulmatilanteessa, joita kyllä näyttää tulevan vanhassa omakotitalossa. Saunan kiuaskivet eivät toimi, sähköt menevät talosta, auto jättää tielle. Onneksi Petteri auttaa mielellään. Ja sitä paitsi, kyllä komeaa Petteriä katselee mielellään. Annikalla on kuitenkin vielä taustalla vanha suhde Arin kanssa. Se pitää käsitellä loppuun ennen kuin mitään uutta voi rueta suunnittelemaan. Vaikka tosin "Annika oli tehnyt vankan päätöksen pysytellä yksikseen, tässä vaiheessa hän ei kaivannut ulkopuolista tekijää mutkistamaan elämää. Hänellä oli uusi oma koti, ja hänen aikansa uppoaisi sen laittamiseen ja töihin." 

Illat Annika viettää enimmäkseen Julia-kissan kanssa. Annikan harrastuksena on neulominen, ja pian Petteri saakin lahjaksi lapasia ja sukkia. Joskus Annika ottaa kirjan käteen ja lukee Portugaliin sijoittuvaa dekkaria, ehkäpä Anu Patrakkaa. Lemmenlahden aktiviteetit erityisesti talvisaikaan ovat hyvin rajallisia. Annika keksii perustaa kokkausryhmän, jossa kokeillaan erilaisia reseptejä ja opetellaan kokkaamaan uusia ruokia. Julia on mukavaa seuraa, mutta Annika huomaa ajatustensa kulkeutuvan yhä useammin naapuritalon Petteriin. 

Syksyn sävyjä Lemmenlahdella on feelgood-romaani parhaimmasta päästä. Hyvin ja sujuvasti kirjoitettu romaani vie lukijan mukanaan. Helsingin Kirjamessuilla Kivijoki kertoi, että hänen tavoitteenaan on tuoda Lemmenlahti-kirjoillaan hyvää mieltä lukijoille ja siinä hän onnistuu erinomaisesti. Romeolla ja Julialla on iso rooli kirjassa. Somesta olen huomannut, että myös kirjailija itse on kissojen ystävä. Eläimet on mukavasti linkitetty juoneen mukaan jopa niin, että Annikan ja Petterin viestittely tapahtuu Romeon ja Julian nimissä. "Jos teillä ei ole parempaa tekemistä, niin isännälle olisi illemmalla tarjolla sienipiirasta täällä. Julia." 

Tuuli Kivijoki on kirjailijanimi, jonka takana on Anu Patrakka, yksi Suomen parhaimmista naisdekkaristeista. Ehkä romanttiseen genreen sijoittuvan kirjan kirjoittaminen toimii Patrakalle mukavana vastapainona dekkareiden kirjoittamiselle. Ja miten upea kansi kirjassa onkaan. Kiitos Katja Säilä! Niin kauniit värit, ja ovatpa Romea ja Juliakin päässeet mukaan kanteen. Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa.   

Anu Patrakka ja Kaarina Griffiths Helsingin Kirjamessuilla


lauantai 7. lokakuuta 2023

Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella



Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella. Karisto. 2023. Kansi Katja Säilä. 236 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Pakkanen oli kiinnittänyt lasiin jääkukkasia, metsän siimeksestä ulottui auringonsäde, joka sai kiteet sädehtimään. Kaunista, Sofia ajatteli. Kaupungissa ei ollut koskaan tällaista. Kaupungissa lumi oli likaista, jos sitä ylipäätään oli, todennäköisesti kadut olisivat nytkin epämääräisen loskan peitossa. Liikenteen humina kuului aamusta iltaan, naapurista television pajatus tai riitely. Ovet kolahtelivat porraskäytävässä ja hissi suhasi edestakaisin. Ei ollut rauhallista hetkeä, ei korvia lepuuttavaa hiljaisuutta."

Sofian Siiri-täti on kuollut. Täti on asunut pikkuruisessa mökissään Lemmenlahdella, fiktiivisellä paikkakunnalla Keski-Suomessa. Sofia tuntee piston sydämessään, aika harvoin hän oli käynyt vierailemassa tätinsä luona. Yksin asunut täti olisi varmasti iloinnut, jos olisi tavannut sukulaistyttöään useammin. Koska tädillä ei ollut omia lapsia, mökki jää tädin kuoltua Sofialle ja tämän veljelle. Molemmille on itsestäänselvää, että mökki laitetaan myyntiin.

Ennen myyntiin laittamista mökki tulee siivota myyntikuntoon ja tädin tavarat pitää käydä läpi. Tämän tehtävän Sofia ottaa vastuulleen. Siirtyminen Keski-Suomeen pariksi viikoksi sopii Sofialle paremmin kuin hyvin. Hänet on juuri irtisanottu taloushallinnon tehtävistä, samoin pitkä seurustelusuhde on juuri päättynyt. Selvästi Keski-Suomi kutsuu Sofiaa!

Perillä Lemmenlahdella Sofia asettuu tädin viihtyisään mökkiin. Uusi ympäristö kauniissa keskisuomalaisessa luonnossa kiehtoo Sofiaa. Heti alusta pitäen Sofian pitää muistuttaa itseään, että hän on täällä vain lyhyellä vierailulla. Täti on ollut hyvin järjestelmällinen ja tavaroiden selvittäminen sujuu melko sutjakkaasti, vaikkakin monen tavaran kohdalla Sofia joutuu pohtimaan, tarvitaanko tavaraa edelleen tai onko sillä jotakin erityistä tunnearvoa. Tuttuja pohdintoja kaikille, jotka ovat tehneet vastaavia järjestelytehtäviä.

Pian Sofia tutustuu naapurin Ariin, joka mielellään auttaa Sofiaa lumitöissä ja muissa talon askareissa. Sofia tutustuu myös kahvilaa pitävään Eliakseen. Elias tutustuttaa Sofian Lemmenlahden viehättäviin talvisiin maisemiin ja antaa Sofialle luettavaksi esikoiskirjansa. Sofialla on tunne, että molemmat miehet taitavat olla hänestä kiinnostuneita. Sofia kyllä itse tietää, kumpiko miehistä häntä miellyttää, mutta sillä ei liene merkitystä, koska Helsinkiin on palattava. Vai onko?

Sofiaa mietityttää tulevaisuus. Tavallaan hän haluaisi jäädä Lemmenlahdelle, onhan tämä ihan jotakin muuta kuin asuminen kerrostalossa Helsingissä.  Mutta elääkin pitäisi, eikä puolen vuoden irtisanomisajan palkka pitkälle kanna. Loppujen lopuksi asiat loksahtelevat paikalleen ja ratkaisu on helppo tehdä.

Mainio kirja hämärtyviin syysiltoihin. Tämä hyvin kirjoitettu ja sujuvasti etenevä kirja on viihdyttävää luettavaa. Oli mukava solahtaa Sofian ja Lemmenlahden elämään ja todeta, että tämänkaltaisia romanttisia kirjoja on välillä suorastaan ilo lukea. Katja Säilän kansi sopii erinomaisesti kirjan tunnelmaan. 

Tuuli Kivijoki on kirjailijanimi, jonka takana on Anu Patrakka, yksi Suomen parhaimmista naisdekkaristeista. Ehkä romanttiseen genreen sijoittuvan kirjan kirjoittaminen on toiminut Patrakalle mukavana vastapainona dekkareille. Pidin paljon kirjan kauniista luonnonkuvauksista, jotka ovat viehättäneet minua myös Patrakan dekkareissa. Nähtäväksi jää, mihin genreen Patrakka keskittyy jatkossa.