Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuominen Ilona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuominen Ilona. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. huhtikuuta 2021

Ilona Tuominen: Ja jollen sinua saa

Ilona Tuominen: Ja jollen sinua saa. Bazar. 2021. Kannen suunnittelu: Satu Kontinen. 333 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Turussa vallinnut autius päättyi. Syyskuun loppupuolella kaduilla alkoi jopa näkyä yksikseen lenkkeileviä naisia, jotka olivat Julian kuoleman jälkeen pitkälti kadonneet. Riia pelkäsi heidän puolestaan. Ja kadehti heitä. Oli rohkeuteen syynä tietämättömyys tai pelottomuus, sillä ei ollut väliä, Riia halusi molemmat. Ehkä uhka ei tunnu heistä todelliselta, Riia pohti. Ehkä kaikki on todella päättynyt ja hänenkin pitäisi jälleen juosta yksin. Ehkä murhaaja oli saavuttanut sen, minkä oli halunnutkin, ehkä hän oli jäänyt auton alle ja kuollut. Ehkä siksi mitään ei tapahtunut." (s. 158)

Aada Maria Haapakorpi, kutsumanimeltään Riia, on vajaa kolmikymppinen turkulainen luokanopettaja.  Hän on kaikin puolin hyvin tavallinen nuori nainen. Hänellä ei ole omaa perhettä. Sen sijaan hän on paljon tekemisissä perheensä kanssa ja viettää mielellään aikaa parhaan ystävänsä Sellerin kanssa. Kunnostaan Riia pitää hyvää huolta, hän käy kuntosalilla kolme kertaa viikossa.  Nyt Riian  isoäiti on kuollut. Suru on suuri, koska isoäiti oli Riialle hyvin rakas.  

"Kuolleen ihmisen näkeminen, varsinkin tällä tavalla kuolleen, ei ole helppoa." (s. 46)

Riian tavanomainen rutiininomainen arki muuttuu eräänä iltana hänen palatessaan salilta. Tuntematon pariskunta pysäyttää Riian ja kiinnittää hänen huomionsa nurmikossa oleviin veritahroihin. Riia tutkii paikkaa tarkemmin ja löytää pensaikkoon piilotetun urheilukassin. "Riia pujotti kepin kassin reunan alle ja nosti kangasta. Sen alla naisen avonaiset silmät tuijottivat kauhistuneina kohti taivasta." (s. 21)

"Paloittelusurman ruumiinjäseniä löytynyt lisää." (s. 55)

Käy ilmi, että uhri on Elli Kaipola, kaunis nuori nainen, Riiakin nuorempi. Eivätkä veriteot, jotka osoittautuvat paloittelusurmiksi, tähän lopu. Kohta Turussa jo puhutaan sarjamurhaajasta. Riia on mukana todistajana, onhan hän löytänyt ensimmäisen uhrin. Jotta poliisi saisi lisävinkkiä tapauksen selvittämiksi, Riian pitää yhä uudelleen kerrata illan tapahtumat. Pian käy ilmi, että Riian rooli on isompikin rikostutkimuksessa. Riia saa eriskummallista postia ja lisäksi hän joutuu murhien tiimoilta tekemisiin oman sukunsa menneisyyden kanssa. Rikostutkimuksesta on vastuussa rikosylikonstaapeli Lauri Vilks ja rikoskomisario Leeni Poikela. Poliisin mukaan Riialla on syytä erityiseen varovaisuteen. 

Ja jollen sinua saa on Ilona Tuomisen esikoisdekkari. Tuominen voitti Kouvolan dekkaripäivien novellikilpailun vuonna 2019. Ja jollen sinua saa on mielestäni lupaava ja virkistävä esikoisteos. Juoni on kiinnostava, jännittävä ja hyvin yllättävä. Tällaistä tapahtumien kulkua lukija ei olisi kyllä osannut odottaa. Pidin Riiasta, kirjan päähenkilöstä. Kiva, kun Riia on ihan tavallinen nuori nainen. Ja on kiva, että hänellä on läheiset välit perheeseensä, erityisesti suhde isään on hyvin lämmin. Ystävyyssuhde Sellerin kanssa on luja. Sen sijaan Lauri Vilksin persoona jäi hieman kysymysmerkiksi. 

Kirjan kannesta ei käy ilmi, onko kirjalle tulossa jatkoa. Mielelläni seuraisin matkaa Riian kanssa. Olisi kiinnostavaa nähdä, miten Riian ja Lauri Vilksin orastava suhde kehittyy.    

Kirjalla on hyvä nimi. Sopii hyvin sisältöön.

Kirja on luettu mm. seuraavissa blogeissa: Kaksi sivullista, Anun ihmeelliset matkat ja Kirjakaapin kummitus.