Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kononen Suonna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kononen Suonna. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. marraskuuta 2024

Suonna Kononen: Uncle Samsara

 

Suonna Kononen: Uncle Samsara. Enostone. 2024. Kansi Juho Juntunen. 295 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Santeri Rinne elää avioliitossa Iiriksen kanssa. Santerin matka on kulkeutunut Kuopiosta Joensuun ja Jyväskylän kautta etelä-Suomeen. Syy on selvä, siellähän ne työpaikat ovat. Töitä Santerille on löytynyt mainostoimistosta. Asuntoasiatkin ovat kunnossa, tehdään juuri muuttoa uuteen asuntoon Espoossa. Kesäisin vietetään muutaman viikon loma Heinävedellä. Voisi sanoa, että 50-vuotias Santeri on porvarisoitunut pääkaupunkiseudulle. Viimeistään Teslan hankkiminen todistaa sen, ainakin niin lukijasta tuntuu. "18-vuotias vuoden 1989 Santeri olisi pöyristynyt kuullessaan, että hän vaihtaa nelikymppisenä toimittajantyöt mainostoimistoon. Olen miettinyt, mitä sanoisin tuolle kiivaalle pojalle, joka menneisyydestä ilmestyy syyttämään minua. Rahasta puhumista hän ei hyväksyisi, rahalla ei ole nuorelle Santerille muuta arvoa, kuin että sitä voi vaihtaa äänilevyihin."

Vaikka kaikki tuntuu olevan hyvin ja elämä mallillaan, Santerin mieli ajautuu - joskus tarkoituksella ja joskus tahattomasti - menneisiin nuoruusvuosiin. Mieleen tulevat kouluvuodet Kuopiossa ja ennen kaikkea hyvä ystävä Jaakko. Sen parempaa ystävää ei olisi voinut olla. "Jaakko oli pomo ja rämäpää, minä olin tiedotusupseeri, jarru ja järjen ääni." Yhdessä he tekivät kaikkea mahdollista, mutta mieleen on jäänyt ennen kaikkea lehden tekeminen. Legovuosien jälkeen heillä oli kunnianhimoinen projekti: yhteinen lehti, Uncle Samsara. "Olimme aloittaneet yhdeksännellä, julkaisseet jo kuusi numeroa ja saaneet merkittävää kuhinaa maan pienlehtikentällä."

Sivarivuosi kului Joensuun Taidemuseossa. Yhteys Jaakkoon katkesi vuosiksi. Santeri kaipaa kouluaikaista ystäväänsä ja saa selville, että Jaakko on munkkina Valamon luostarissa. Viettäessään kesää Heinävedellä Santeri onnistuu tapaamaan vanhan ystävänsä. Kohtaaminen on koskettava, tunteet ovat pinnassa molemmilla ystävillä, kun he muistelevat Kuopiota ja Uncle Samsaraa. 

Musiikilla on iso merkitys kirjassa. Asuipa Santeri missä tahansa tai tekipä hän mitä tahansa, aina hänen elämäänsä on kuulunut musiikki ja kuuluu edelleen. On vaikea kuvitella Santerin elämää ilman musiikkia. Mutta onneksi ei tarvitsekaan, levyt kulkeutuvat myös uuteen asuntoon.

Uncle Samsara on humaani kuvaus Santerin nuoruusvuosista ja tuolloin tehdyistä valinnoista. Ystävyydellä on vankka sija kirjan tapahtumissa. Vaikkakaan kirja ei varmaankaan ole omaelämäkerrallinen, uskon että mukana on melko paljon kirjailijan omiin kokemuksiin liittyviä tapahtumia. Kirjassa on paljon asiaa, paljon tapahtumia ja ennen kaikkea nostalgiaa. Tarina vie mukanaan ja pitää hyvin otteessaan, paljolti elävän ja ilmeikkään kielen ansiosta. Paketti pysyy hyvin kasassa. Toimittajan ammattitaito näkyy tekstissä. Entisenä kuopiolaisena ja joensuulaisena oli kiva palata tuttuihin paikkoihin.

Konoselta on aiemmin ilmestynyt teokset Tie päättyy meren rannalle (Karisto 2022) (linkki) ja Jokisaarnat. Kirjallisia melontoja. (Reuna, 2023) (linkki).

torstai 25. toukokuuta 2023

Suonna Kononen: Jokisaarnat. Kirjallisia melontoja

Suonna Kononen: Jokisaarnat. Kirjallisia melontoja. Reuna. 2023. Kansi ja taitto: Jaana Rautio. Valokuvat: Suonna Kononen. 162 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Vuosia oli tehnyt mieli päästä melomaan Lutinjoelle. Se sijaitsee Patvinsuon, Pohjois-Karjalan kansallispuistoista yhden kainalossa, Koitereen pohjoisimpaan kärkeen virraten. Koitere on Pohjois-Karjalan suurista järvistä myyttisimpiä. Säveltäjä Toivo Kärki fiilisteli sen rannoilla karjalaisia juuriaan ja ilomantsilaista esiäitiään Mateli Kuivalatarta. Matelin kalevalaisesta runonlaulusta kulkee voimalinja sellaisiin sävellyksiin kuin Siks´oon mä suruinen tai Tulenliekki. Teki Kärki Koitereestakin laulun, Koitere - Karjalan helmi."

Kirjan takakannesta luen, että kirjassa on kaksi teemaa: melonta ja kirjalliset pohdinnat. Nämä kirjailija liittää yhteen, eli pohtii kirjallisuutta melontamatkoillaan. Kiinnostavalta ja oivaltavalta vaikuttava idea, mietin aloittaessani kirjaa. 

Kononen on harrastanut melontaa liki parikymmentä vuotta. Joensuussa asuvana hänellä on hyvät mahdollisuudet jokimelontaan. Jokia riittää omassakin maakunnassa. Monesti Kononen ottaa mukaansa teini-ikäisen tyttärensä, josta onkin jo kehittynyt aikamoisen taitava meloja.

"Lämmenneen melojan selfie Hukkalan sillan juuressa." (kirjan kuvitusta)
Ensialkuun Kononen liikkuu lähiseudun joilla, mm. Jänisjoella, Haapajoella, Nivanjoella, Lotokanjoella ja Pielisjoella. Jänisjoella Kononen muistelee runoilija Einari Vuorelaa ja Pielisjoella ajatukset kulkeutuvat Heikki Turuseen ja Simpauttajaan. Valamon luostarissa kirjailija kohtaa ajatuksissaan Pentti Saarikosken ja Elina Karjalaisen. Ja melonta Iijoella muistuttaa Konosta luonnollisesti Kalle Päätalosta ja Iijoki-klassikkosarjasta, kun taas Koitajoki tuo mieleen erään merkittävän työtehtävän. Konosella oli vuonna 2013 mahdollisuus haastatella kustantaja Heikki A. Reenpäätä, "kun suomalaisen kirjankustantamisen ikihonka halusi muistella sanomalehti Karjalaiselle sukujensa Pohjois-Karjalan vaiheita..." Kononen muistelee, että hän jopa osti kravatin tilaisuutta varten.


Musiikkimiehenä ja Huojuva lato -yhtyeen perustajajäsenenä Konosen ajatukset kulkeutuvat melontaretkillä myös musiikkiin. Minua miellytti melontaretki Juankoskelle, jossa kirjailija muistelee lämmöllä Juicea. Kirjan yksi kohokohdista on melonta Kymijoella, jossa Kononen miettii jokilauluja. Ja niitä todellakin on runsaasti, suomalaisiakin. Kononen mainitsee erityisesti Mikko Alatalon rakastetut laulut Kymmenen virran maa ja Kun iso joki tulvii. Käännösiskelmistä tunnetuimpia ovat mm. Kirkan Varrella virran ja Freud Marx Engels & Jungin Joki.

Meloessa kirjailijan katse kiinnittyy myös luonnon kauneuteen. Lintujen tarkkailu kuuluu asiaan. "Aurinko kilotti Koitereen aalloissa timanttimerenä. Tyttäreni ihasteli järven kauneutta. Tässä on melontaharrastuksen, laajemmin retkeilyn kauneus. Ei tarvitse omistaa kesämökkiä, maata, vettä. Ei tarvitse jättää kummempaa jälkeä kuin askel rantahiekkaan tai vana jokeen. Mielen kamera tallentaa maisemakuvan."

Miten ihastuttava idea onkaan melonnan ja kulttuurin yhdistäminen. Kun yhdistäminen tehdään ammattitaidolla ja lukijaystävällisesti, kuten tässä kirjassa, lopputulos on kertakaikkisen onnistunut. Kirjan painoasu on kaunis. Tällaisen kirjan ottaa mielellään käteensä. Tyylikäs kirja on myös hyvä lahjaidea. Kirjan valokuvat, kaikki kirjailijan itsensä ottamia, elävöittävät onnistuneesti kirjan tekstiä. Toimittajan kokemuksella tuotettua sujuvaa ja elävää tekstiä on ilo lukea. Luettuani kirjan huomasin, että äänikirjan lukee itse kirjailija. Ja olihan sekin sitten kuunneltava. Äänikirja on selkeää luentaa ja sisältää luennan ohella myös Konosen laulamista. Ison plussan annan kirjan lopussa olevasta lähdeluettelosta ja henkilöhakemistosta. Kartta olisi ollut tosi kiva lisä, jotta olisi saanut paremman käsityksen jokien sijainnista.

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Suonna Kononen: Tie päättyy meren rannalle

Suonna Kononen: Tie päättyy meren rannalle. Karisto. 2022.  375 sivua.

"Toisessa setissä sali pölähti täydemmäs, ja palasin hyväksihavaittuun Beatlesiin ja Elton Johniin, Abbaan ja A-hahan. Ihmisten ilo tarttui, tunsin tekeväni työtä, jolla on tarkoitus. Rauhoitin tunnelman Beethovenin Kuutamosonaattiin, josta muistelin alun adagio-osan toivoni mukaan suurempaa väkivaltaa sävellykselle tekemättä ja jonka katseellani omistin Jürgenille, joka oli ilmestynyt kantapöytäänsä. Hän tuli soiton loputtua kiittämään pianon luokse, muttei saanut sanaa suustaan, palasi pöytäänsä ja jäi puhdistamaan silmälasejaan kangasnenäliinalla."

Viisikymppinen Johan Johansson tekee sen, mistä moni ainakin jossakin vaiheessa elämäänsä haaveilee. Jättää kaiken ja lähtee jonnekin kauas pois. Johan eli Jussi, joensuulainen perheenisä ja Savusauna-progeyhtyeen kosketinsoittaja ja säveltäjä tekee niin, jättää kaiken, jättää bändin, jota hän on ollut perustamassa, myy levykokoelmansa, jättää Synnin pesänsä, perheen, kotinsa ja kissansa ja lähtee matkaan vanhalla Chevrolet Vanilla kohti pohjoista. Autoon on pakattu piano, musta Yamaha ja muutama kassillinen henkilökohtaisia tavaroita. Mielessä välkkyy tavoite: ravintolapianistiksi jonnekin maailman laidalle. Jussin maailman laita sijaitsee Norjassa. Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-kirjasarjalla oli ollut suuri vaikutus maavalintaan.

Ennen tien päälle lähtöä Jussi ajaa nostalgiakierroksen Joensuussa minullekin, Joensuussa pitkään asuneena, tutuissa ympyröissä, Pekkalan sillalla, Suvantosilla ja monissa liikennympyröissä. Miten sääli onkaan, koska Joensuun, kuten muidenkin vastaavien kaupunkien palvelut ovat radikaalisti vähentyneet. Joensuustakin löytyy enää vain yksi kirjakauppa, ei lainkaan levykauppaa ja paras divarikin on joutunut lopettamaan. Mutta sitten matkaan ja Pink Floydin Ummagumma soimaan. Vaasassa auton päiväpeitteen alta kuoriutuu yllättäen Sami Kettunen, Savusauna-yhtyeen basisti ja Ramones-yhtyeen innokas fani. Niin sitten jatketaan matkaa ja hyvin matka taittuu, on letkeää jutustelua musiikista ja paljon muustakin, mukana huumoria sekä pientä ja suurempaakin vinoilua. Ja koko ajan soi musiikki taustalla. Savusauna-yhtyeeseen palataan matkan aikana useammankin kerran, onhan bändi ollut molemmille parasta mitä elämä on tarjonnut. Bändi on soittanut pari-kolmekymmentä vuotta ja nyt on tarkoitus soittaa viimeinen keikka Ilosaari-rockissa.

Viimein saavutaan Norjan Vuoreijaan ja sieltä löytyy hotelli Strand. Hotelli on pieni, mutta jollakin tavalla se viehättää matkalaisia. Illalla he istuvat baaritiskille ja tilaavat viskit ja kaljat. "Tiesimme Samin kanssa, mitä paikasta puuttuisi, jotta tunnelma olisi vielä parempi. Se olisi piano ja joku soittamaan sitä." Seuraavaksi päiväksi järjestyy johtajan tapaaminen. Ja johtaja lupaa: "Olkaa hyvä, kantakaa piano ravintolaan. Voit illalla soittaa koesoiton". Niin Jussi jää hotellipianistiksi hotelli Strandiin Vuoreijan kylään. 

Jussi oppii viihtymään Vuoreijassa. Hän oppii arvostamaan pohjoisen omalaatuista luontoa, karuja olosuhteita, lyhyttä kasvukautta sekä talven jälkeen koittavaa kevättä. "Valo sai aikaan ihmeellisiä asioita. Se sai meren kimmeltämään sellaisissa sinisen sävyissä, joita ei tiennyt olevan olemassakaan, ja ihmismielen avautumaan kuin krookuksennupun aurinkoisella, tuulensuojaisella eteläseinustalla." Hän oppii tuntemaan lintulajeja ja oppii paljon alueen historiasta. Ja kaikkein tärkeintä, Jussi löytää Trinen, todellisen sielunkumppanin.

Kirjasta jäi hyvä olo


Luin tätä sujuvasanaista kirjaa mielelläni, road trip vei mukanaan ja pystyin aistimaan road tripin tunnelman, vapauden ja kaipuun johonkin uuteen. Tässä musiikkipainotteisessa, kevyen kesäisessä lukukokemuksessa on mukana aimo annos huumoria, ironiaakin ja leppoisaa yhdessäoloa. Dialogi kuljettaa juonta luontevasti eteenpäin. Vaikka Kononen on kirjoittanut paljon jo aiemmin, Tie päättyy meren rannalle on hänen ensimmäinen romaaninsa. Ja toivonkin, että Kononen jatkaa edelleen romaanilinjalla.

Kun pääsen jälkisanojen viimeiselle sivulle, kiinnitän huomiota päivämäärään: Helsingissä, koronaviruksesta toipumista yrittävässä maailmassa 23. helmikuuta 2022. Eli viimeisenä päivänä ennen Ukrainan sotaa. 

Ja tie päättyy meren rannalle,
ja siis - on puhe tiestä, joka on se tie.
Kun aallot hajoavat kivikkoon,
perillä oon.