Suvi Piiroinen: Routamorsian

Suvi Piiroinen: Routamorsian. Myllylahti. 2020. Kansi: J.T. Lindroos. 293 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Lumihiutaleet leijailivat tuulen heitteleminä maahan. Kirpeä pikku pakkanen  pureutui tuulen kanssa poskipäihin, joten mies kiikutti kupin nopeasti aitaukseen. Koira vinkui ja pyrki pois aitauksesta, halusi sisälle, mutta hän rapsutti sitä pikaisesti ja kääntyi takaisin. Brunolla oli lämmin koppi ja paksu turkki. Näillä ilmoilla se pärjäsi tarhassa. Se haukkui kaikki hiirtä isommat, joten hän tietäisi heti, jos joku yrittäisi tulla pihaan. Nyt hän ei kaivannut ketään tänne. Tätä hän ei saisi mokata, kuten kahden aiemman kanssa oli käynyt. Nyt kaikki menisi nappiin." (s. 125-126)

Routamorsian on Suvi Piiroisen 3. osa Rossi ja Peura -sarjassa. Ensimmäinen osa oli Pahaa parempi (Myllylahti 2016) (linkki). Toinen osa Menetetyt (Myllylahti) ilmestyi vuonna 2017 (linkki). Koska nämä kaksi ensimmäistä osaa olivat minulle todella mieluista luettavaa, odotukseni kolmannen osan suhteen olivat korkealla. Routamorsian lunasti odotukseni kevyesti. 

Pinja, Itä-Suomen yliopistossa opiskeleva nuori nainen, lähtee treffeille somessa tapaamansa pojan kanssa. Mutta poika ei tule eikä ilmoita mitään. Pinja on hieman ihmeissään. Ihan vielä hän ei haluaisi lähteä kotiin ja suostuukin ottamaan pari siideriä, kun eräs mukavan tuntuinen uusi tuttavuus hänelle niitä tarjoaa. Puolen yön jälkeen Pinja lähtee kotiinsa Noljakkaan. Viimeinen bussi on jo mennyt, joten Pinja päättää liftata. Sillä matkalla Pinja katoaa.  

Joensuun poliisi saa tiedon Pinjan katoamisesta. Tätä ennen poliisille on tullut soitto henkilöltä, jonka ystävä oli ollut kadoksissa muutaman päivän ja oli palatessaan pahoinpidellyn oloinen. Liittyvätkö nämä tapahtumat toisiinsa, sitä joutuu poliisi pohtimaan. 

Kirjan toinen juoniosio kuljettaa lukijan vanhaan maalaistaloon. Nuori mies oleskelee talossa, koska haluaa olla lähellä syöpää sairastavaa enoaan. Poika löytää kirjahyllystä kirjeen, jonka päällä on henkilön nimi, mutta se ei ole hänen nimensä. "Hän hiveli kirjekuorta ja pohti, uskaltaisiko avata sen, mutta nosti sen sitten takaisin hyllyyn." (s. 143) Mutta uteliaisuus voittaa, poika avaa kirjeen ja lukee sen. Kirje sisältää suuren salaisuuden. Yönseudun poika pohtii, veisikö hän kirjeen perille vai antaako salaisuuden jäädä salaisuudeksi.  

Kiehtovaa luettavaa

Tämä dekkari oli just minun makuuni. Kaikki osaset loksahtavat luontevasti kohdalleen: kirjoitustyyli, juoni, henkilöt ja tapahtumaympäristö. Pidän Piiroisen kirjoitustyylistä, teksti on sujuvaa ja miellyttävää lukea. Dialogia on paljon, ja se kuljettaa juonta luontevasti eteenpäin. Sieppausdraama, jossa on runsaasti yllätyksellisiä käänteitä, on kekseliäs ja koukuttavasti kuvattu. Loppuratkaisua tuskin kukaan osaa arvata. 

Miten tutuksi lukijalle tuleekaan joensuulainen poliisitiimi, jota johtaa sympaattinen rikoskomisario Väiski Rossi. Rossin Beata-vaimon katoaminen yksitoista vuotta sitten on edelleen selvittämättä. Beata oli lähtenyt kauppaan ja oli kadonnut sille matkalle. Tiimiin kuuluvat myös rikosylikonstaapeli Robert Peura sekä vanhemmat konstaapelit Petteri Nissinen, Tommi Hietala ja Maria Jacobsson. Tutkimussihteeri Eila Laitinen on rikostiimin uusin rekrytointi. Väiski Rossi on minun ehdoton suosikkini tästä tiimistä, mies, jolta "elämä oli vienyt paljon, mutta onneksi se oli antanut tilalle jotain hyvääkin. " (s. 18). Miellyin myös aina positiiviseen Eila Laitiseen, jonka harrastuksena olivat Bob Dylan -illat. Tiiviin ja motivoituneen rikostiimin työskentelyä ja myös yksityiselämän tapahtumia oli kiinnostavaa seurata. Yhteistyö sujuu niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Tiimin jäsenet tuntevat hyvin toisensa ja pystyvät tulkitsemaan toistensa käyttäytymistä ja tunnetiloja. Mutta miten käy, kun tiimi joutuu kohtaamaan yllättäviä ja ennakoimattomia menetyksiä?  

Kirjan ehdoton plussa minulle oli se, että kirjan tapahtumaympäristö on Joensuu. Oli niin mukava palata Joensuun kuvioihin, nyt kun olemme asuneet kuukauden verran toisella puolella Suomea. Kirjassa on paljon tuttuja paikkoja. Käydään lounaalla Sulossa, yövytään hotelli Kimmelissä, joku asuu Noljakassa, joku taas Rantakylässä. Kaikesta huomaa, että kyllä kirjailija tapahtumaympäristönsä tuntee. 

Ja vielä lopuksi täytyy todeta, että enpä muista, milloin olisin dekkaria lukiessani itkenyt. Liikuttuneena luin Routamorsiamen koskettavia lopputapahtumia.

Vahva suositukseni tälle sarjalle. Tässä ennen joulua olisi ollut aikamoisen paljon jouluvalmisteluja tehtävänä, mutta niin meni Routamorsian lanttulaatikon valmistamisen edelle. Kiitokset myös J.T. Lindroosille onnistuneesta kannesta. Pidin myös kirjan ytimekkäästä ja kiehtovasta nimestä.

Suvi Piiroinen: Pahaa parempi - koukuttava esikoisdekkari

Suvi Piiroinen: Pahaa parempi. 2016. Myllylahti. 320 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Suvi Piiroisen esikoisdekkari Pahaa parempi koukuttaa lukijan - ainakin minut - heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Ja kirja pitää otteessaan ihan viimeiselle sivulle saakka. Voin vain todeta: Kiitos Suvi Piiroinen hyvästä esikoisdekkarista. Piiroiselta on ilmestynyt jo toinenkin dekkari Menetetyt, jonka luin jo syksyllä. 

Pikkuinen Mia Lahti, 9 vuotta, on kadonnut. Kun äiti tulee häntä hakemaan koulun liikuntarakennuksesta, Mia ei olekaan siellä. Ainoastaan Mian kännykkä löytyy koulun pihalta, mitään muita johtolankoja ei ole. Tumma, suurikokoinen auto näkyy valvontakameroissa. Ja sitten kun joesta löytyy vielä ruumis, ovat poliisitkin täysin ymmällä. Onko Mian sieppaamisella jokin yhteys Mian äitiin Mirindaan, joka saa lisätienistiä aikuisviihteen parista?

Joesta löytyy ruumis. Kysymyksessä on varmaankin Pielisjoki, kun Joensuussa ollaan.

Nauru oli kadonnut Mian kanssa, ja Mirinda tiesi, että se palaisi vasta kun Mia löytyisi. Kun. Ei jos. Hän ei uskaltanut ajatella, että Mia ei löytyisi. Hän uskoi sisimmässään, että tyttö oli elossa. Hän tunsi sen. (s. 154)

Kysymyksessä on siis lapsen sieppaus, eli aihe on rankka. En erityisemmin pidä dekkareista, joissa uhrina ovat lapset, mutta pidin Piiroisen tavasta käsitellä tätä haastavaa teemaa. Sujuva kirjoitustyyli, jossa on mukana sopiva määrä keveyttä ja myös huumoria, sopii erinomaisesti tähän kirjaan.

Piiroinen on luonut mielenkiintoiset rikostutkijat: Väinö Rossi, Rob Peura, Maria ja Pete. Ainoastaan Rob Peuran yksityiselämä tulee lukijalle tutuksi, koska Peuran tytär Lotte on Mian ystäviä ja Peuran vaimo Anna on mukana rikoksen selvittämisessä. Muiden rikostutkijoiden taustaa valotetaan vain vähän. Siksi onkin hyvä tietää, että sarjalle on vielä tulossa jatkoa, joten saamme seurata näiden rikostutkijoiden työskentelyä jatkossakin. 

Kirjassa tuodaan esille myös muutamia Mian koulun opettajia, joiden mukana oloa lukija saattaa ihmetellä. Mutta mutta - kaikella on tarkoituksensa ja tarkoitus selviää viimeistään kirjan viimeisellä sivulla.

Suvi Piiroinen on kuopiolainen opettaja, mutta on aiemmin asunut Joensuussa. Tiesinkin jo etukäteen, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Joensuuhun eli tänne kotikaupunkiini. Luin kirjaa mielenkiinnolla jo senkin vuoksi, että löytäisin kirjasta tuttuja paikkoja. Sellaisia ei sieltä juuri löydy, ainoastaan belgialaisia käsintehtyjä konvehteja myyvän Suklaataivaan ja luonnollisesti Pielisjoen tunnistin, mutta paljon muuta tuttua ei sieltä löytynytkään. Piiroinen kertoo, että lukijoilta tulleen palautteen perusteella Joensuu on enemmän esillä Menetetyt-kirjassa. 

Suvi Piiroinen (vasemmalla) ja haastattelija Riitta Kangas (oikealla) Joensuun kaupunginkirjastossa 5.12.2017.

Yleensä ennen kuin aloitan kirjan lukemisen, kiinnitän huomiota kirjan kanteen, etsin kirjasta kannen tekijän nimeä ja mietin, tarttuisiko kirja mukaani kirjastosta kannen perusteella. Tästä kirjasta en löytänyt kannen tekijän nimeä, eikä kansi puhutellut minua. Mietin, onko erityisesti dekkarigenrelle vaikea tehdä lukijan mielenkiintoa herättäviä kansia. - Tässä tapauksessa onneksi tartuin kirjaan! - Loppuun vielä Joensuu-kuva.

 

Suvi Piiroinen: Menetetyt - koukuttavaa jännitystä

Suvi Piiroinen: Menetetyt. 2017. Myllylahti. 317 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjailija Suvi Piiroinen istuu Joensuun kaupunginkirjaston Taiteiden aukiolla palvelupäällikkö Riitta Kankaan haastateltavana itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2017.

Suvi Piiroinen (vasemmalla) ja Riitta Kangas

Suvi Piiroisen (s. 1977) kirjailijaura on alkanut aikuisiällä: häneltä on ilmestynyt kaksi dekkaria: Pahaa pahempi (v. 2016) ja Menetetyt (v. 2017). Aloittaessaan kirjoittamisen Suvi tiesi alusta alkaen, että dekkarit ovat hänen juttunsa. Rikostutkijat Väiski, Rob, Maria ja Siiri tulevat lukijalle tutuiksi molemmissa kirjoissa, kuten myös kolmannessakin kirjassa, joka Suvilla on jo työn alla.

Menetetyt-kirja alkaa todella vauhdikkaasti, ruumiita tulee niin tiuhaan, että lukijaa hirvittää. Joensuu on pelon vallassa, kaupungilla liikkuu sarjamurhaaja. Tapahtumat alkavat siitä, että nuori nainen heitetään sillan kaiteen yli Pielisjokeen. Sitten kerrostalon pesutuvasta löytyy kirveellä tapettu nainen. Ja murhat vain jatkuvat. Murhaajan uhreihin tekemät viillot ovat merkkinä siitä, kuinka mones uhri on kysymyksessä. 

Rikostutkijat Väiski, Rob, Maria ja Siiri ovat ymmällä. Liian paljon ennättää tapahtua ennen kuin rikostutkijat saavat pienintäkään selvyyttä tilanteeseen. Asioiden selvittämistä vaikeuttaa vielä se, että sarjamurhaajan teot koskettavat liiankin läheisesti rikostutkija Robin elämää. 

Rikosten selvittämisen ohella tutustutaan myös rikostutkijoiden yksityiselämään, mikä tuo onnistunutta inhimillisyyttä kirjan jännittävään sisältöön. Väiskin elämän solmut alkavat aueta ja onneksi myös Robin elämässä näkyy jo valoa. 

Suvi Piiroinen asuu tällä hetkellä Kuopiossa, mutta on opiskellut kieltenopettajaksi Joensuussa. Kirjan tapahtumapaikaksi hän halusi Joensuun. Se, että tapahtumat sijoittuvat Joensuuhun, on luonnollisesti isona plussana joensuulaiselle lukijalle. Itse asiassa, toinen murhapaikka - kerrostalo - sijoittuukin muutaman korttelin päähän kodistamme. Kirjassa käydään suositussa Mokkamaa-kaupassa/kahvilassa. Väiskin mökkipaikka on kauniin Höytiäisen rannalla ja Kolillakin käydään.

                                    Höytiäisen rannalta

                       Kolin kansallismaisemaa

Suvi Piiroinen osaa kirjoittaa. Hänen tekstiään on miellyttävä lukea. Erityisen viehättynyt olin hänen taidokkaasti dialogien käytöstä. Kirjan rakenne on selkeä ja lukijaystävällinen. Jännittävän ja koukuttavan juonen käänteitä pehmittävät kauniit luontokuvaukset.

"Lintujenlaulu oli huumaavaa. Sateen jälkeen nurmikko tuoksui raikkaalta, ja koivujen lehdet näyttivät kasvaneen yhdessä yössä valtavan suuriksi." (s. 248)

Eikä myöskään kissakuvauksia voi unohtaa. Haastattelussa Suvi sanoikin, että kissat ovat hänelle kovin rakkaita. Kissakuvauksia pitikin sitten karsia käsikirjoituksesta.

"Hän ei edes herännyt siihen, että kissat vuorotellen kapusivat sohvalle ja käpertyivät hänen viereensä. Tyytyväinen kehräys vaimeni hiljalleen tasaiseksi tuhinaksi, ja kaikki kolme nukkuivat rauhallista unta, kunnes sunnuntai vaihtui maanantaiksi, aamu koitti ja linnut aloittivat konserttinsa ulkona." (s. 95)

Tapanani on aina ollut kiinnittää huomiota kirjan kanteen. Mietin, lainaisinko kirjan kirjastosta tai ostaisinko kirjan kannen perusteella. Kansien merkitys tuli minulle entistä tärkeämmäksi, kun tein upean löydön kirjamessuilla. Kirja on Ville Hännisen Kirjan kasvot - sata vuotta suomalaisia kirjankansia. Menetetyt-kirjan kannen symboliikka ei auennut minulle ja olisinkin toivonut kirjalle houkuttelempaa kantta. Kannen suunnittelijan nimeä en löytänyt. 

 

Innolla odotan Suvi Piiroisen ensimmäisen kirjan Pahaa pahempi lukemista.