Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olsson Linda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olsson Linda. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja



Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. 2009. Gummerus.  Let me sing you gentle songs. Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. 344 sivua.

Omasta kirjahyllystä

 "...nu vill jag sjunga dig milda sånger." (s. 316)

Ystävyys, kahden naisen poikkeuksellisen kaunis ja avoin ystäväyys on Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -kirjan aiheena. Ikääntynyt Astrid elää lähes erakkomaista elämää pienessä kylässä Ruotsissa. Hän kantaa mukanaan monenlaisia muistoja, sekä onnellisia että raskaita. Eristyneisyyden vuoksi kyläläiset pitävät häntä omituisena, jopa noitana. 

Eräänä päivänä - täysin yllättäen - viereiseen taloon muuttaa asukas. Nuori nainen, 31-vuotias Veronika, on kirjailija. Hän tulee asumaan taloon viimeistelläkseen kirjansa. Menee kauan ennen kuin Astrid uskaltautuu tekemään tuttavuutta Veronikan  kanssa. Mutta siitä ensimmäisestä oven kolkutuksesta se alkaa - se vuoden mittainen ystävyys, joka pitää sisällään kauniita luontokävelyitä, yhteisiä aterioita sekä kipeitten ja kauniiden muistojen jakamista. Kun muistot saa jaetuksi toisen kanssa, se helpottaa ja tekee mielen keveäksi.

 "Minä rakennan siihen korkean tornin jonka nimi on yksinäisyys." (s. 53)

Astrid on menettänyt äitinsä varhaisessa lapsuudessa. Astrid sanoo: "Se oli kuin kaiken hyvän, elämän itsensä loppu. Ja elinikäisen yksinäisyyden alku." (s. 57) Vanhemmaksi tultuaan Astrid ei olekaan niin varma hyvän elämän ja yksinäisyyden taitekohdasta. Ehkä onkin kysymys silmukasta. Hän pohtii viisaasti: "Mikä saattaa vaikuttaa erilliseltä, dramaattiselta hetkeltä, on pelkkä silmukka sen välillä, mitä oli ennen ja mitä tulee jälkeen." (s. 58) Astrid eli yksinäisen lapsuuden eikä onnea tullut elämään myöhemminkään. Astrid teki päätöksen: Hän jäi asumaan yksin isoisänsä rakentamaan taloon.

"Kuiskaan "Kyllä" ja "Aina", kun makaan odottamassa ukkosta kiviseltä taivaalta. " (s. 209)

Veronika puolestaan tulee Australiasta. Hän on asunut siellä Englannissa tapaamansa nuoren miehen kanssa. He olivat onnellisia, nauttivat toisistaan, kauniista ympäristöstä, jokaisesta päivästä, jokaisesta hetkestä, vailla mitään huolta huomisesta. Mutta sitten tapahtui jotakin, joka särki kaiken. Suru purkautuu Veronikan kirjan sivuille. 

Olsson kuvaa kauniisti näiden kahden naisen ystävyyttä. Kaunis kieli sopii kauniiseen ystävyyteen, kauniiseen luontoon ja kevyeen tilaan, jossa on saanut jakaa muistonsa ja katsoa maailmaa uusin silmin. Kirjan tarina on uskottava, lukijalle tulee tuntu, että tarinassa on jotakin totuuspohjaa. Jotkut kirjan tapahtumista jäävät askarruttamaan mieltä, erityisesti yksi menneisyyden tapahtuma, jota varmasti kukaan lukijoista ei ohita noin vain kevyesti. Jokainen tekee tapahtumasta omat päätelmänsä ja ymmärtää tai on ymmärtämättä teon oikeutusta. 

Kuten jo mainitsin, kirjan kieli on äärettömän kaunista. Minulle tuli kuitenkin tunne, että kirjan pituutta olisi voinut hieman lyhentää ja jättää runsaat ateria- ja viinikuvaukset vähemmälle. Kirja sai erittäin hyvän vastaanoton ilmestyttyään v. 2009. Tämä oli ensimmäinen lukemani Olssonin kirja. Ehkä tartun hänen myöhemmin ilmestyneisiin kirjoihin: Sonaatti Miriamille (2010), Kaikki hyvä sinussa (2012), Kun mustarastas laulaa (2015) ja Sisar talossani (2017).   

"Puhalla nyt kynttilä sammuksiin ja mene
nukkumaan. Nuku hyvin, rakas Veronika, ja herää
huomenna uuteen päivään.
Sinun
Astridisi" (s. 328) 

Hyvää syksyn jatkoa! Kuva on Vekarukselta Tuupovaarasta.