Kun kirjan nimi on tällainen kuin se on, ei siitä voi olla kiinnostumatta. Ja kun vielä huomioi, että alkuperäinen ruotsalainen kirjan nimi on ihan päinvastainen eli Kaffe med mjölk, kirja kiinnostaa entistä enemmän.
Agneta on vajaa viisikymppinen nainen, eronnut, nyt avoliitossa Jörgenin kanssa. Agnetalla on edellisestä avioliitostaan yksi tytär Tilda, joka on hänelle kaikki kaikessa. Mutta nyt Agneta on sairastunut. Keuhkoyöpä. Ja vielä hyvin aggressiivinen, elinajanodote on vain muutamia viikkoja. Sille tärkeimmälle ihmiselle, tyttärelleen, Agneta ei ole saanut kerrotuksi sairaudestaan. Ja miten sitä nyt puhelimessa voisi edes kertoa, puolustautuu Agneta. Se on saatava sanotuksi kasvokkain. Kertomisen välttämättömyyttä painottavat myös terapeutti ja hyvä ystävä.
Ei muuta kuin matkaan, vaikka Agnetan olo on jo hyvin heikko. Matka on pitkä, Jällivaarasta Tukholmaan. Edessä on viikonloppu tyttären kanssa, kyllä sen asian siinä ajassa ennättää kertoa. Mutta ei se niin yksinkertaista ole. Tilda-tytär ei paljoa puhu, on ynseä ja tympääntyneen oloinen. Tuntuu, että mitä tahansa toinen sanoo, toinen käsittää väärin. Pieniä hellyyden hetkiä viikonloppuun mahtuu, jolloin tilanne tuntuu oikealta sairaudesta kertomiselle, mutta se lempeä hetki on ohi niin pian kuin se alkoikin.Ja niin tapahtuu, että Tildalle selviää äidin sairaus, vaikkakin hyvin odottamattomalla tavalla.
Kirjassa tapahtuu vähän, mutta kuitenkin niin paljon. Tapahtumat ovat isoja asioita. Äiti-lapsi -suhde on yksi tärkeimmistä suhteista maailmassa. Vakava sairaus on aina pysäyttävä, luonnollisesti sairastuneelle itselleen sekä myös hänen läheisilleen.
Ymmärrän Agnetaa. Vaikeasta sairaudesta on vaikea kertoa lapsille - tämän tiedän omasta kokemuksestakin. Ei koskaan tiedä, miten lapset reagoivat sellaiseen tietoon. Monesti lapsilla on jo oma elämä, jota mielellään ei sekoittaisi eikä toisi lasten perheille ylimääräistä painolastia.
Tämä pienoisromaani on Nuttin esikoisteos. Hän on taitava kirjoittaja ja osaa hyvin kuvata äidin tunteita. Toivottavasti kuulemme hänestä vielä. Suomentaja Jaana Nikula on erinomaisesti tavoittanut kirjan tunnelman. Ja Erja Manto, kiitos hyvästä luennasta.