Marja Björk & Clara Blomqvist: Åke Blomqvist

Marja Björk & Clara Blomqvist: Åke Blomqvist. readme.fi. 2020. 348 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kaikkein tärkeintä on kauneus. Etsin koko elämäni kauneutta kaikesta. Sanoin kuin Helena Rubinstein, että Beauty is Power. Kauneuteen pyrkivä ja kauneutta ympärilleen luova ihminen on onnellinen. Minun arvojani olivat kauneus ja hyvyys ihmissuhteissa, kaunis nainen, kaunis luonto ja ympäristö, kaunis koti, kauniit korut, kaunis auto, kaunis käytös ja esiintyminen. Olin esteetikko." (s. 196)

Elämäkertakirjat kiinnostavista ihmisistä ovat suuren yleisön mieleen. Usein tunnettujen kasvojen takaa paljastuu mielenkiintoisia ja yllättäviäkin elämänvaiheita. Åke Blomqvist (1925-2013), jonka nimen varmasti monet suomalaiset tunnistavat, oli mies, joka pyhitti koko elämänsä yhdelle asialle: tanssille. Tanssi oli hänelle ensin harrastus, sittemmin ammatti ja toimeentulo. Suuren osan elämästään Blomqvist vietti tanssilattialla. Tanssi oli hänelle intohimo koko elämän ajan. 

Åke Blomqvistin tytär Clara ja kirjailija Marja Björk ovat kirjoittaneet elämäkerran tästä suomalaisesta tanssigurusta. Kirjan kertojana on Åke itse. Hän kertoo elämästään pieninä katkelmina eri näkökulmista, milloin tanssinopettajan roolissa, milloin aviomiehen tai isän roolissa tai arvostettuna kansainvälisenä maailmankansalaisena. Usein elämäkerrat etenevät kronologisesti. Sitä ei tämä kirja tee. Luvut kuvaavat sattumanvaraisesti - mutta varmasti harkiten - joitakin tiettyjä Åken elämänvaiheita tai tapahtumajaksoja. 

Keikkaa pukkaa

Tuntuu uskomattomalta, että Åke Blomqvistin tanssikursseille on osallistunut lähes miljoona suomalaista. Näin todellakin oli. Blomqvist piti tanssikursseja ympäri Suomea, ja kaikille niille riitti oppilaita. Lisäksi hänellä oli runsaasti yksityistunteja. Viikoittain oppilaita oli noin 600. Blomqvistin tanssiura kesti peräti 67 vuotta. Hän toi Suomeen paljon uusia tansseja, mukaan lukien discon. Discotanssi otettiin mukaan opetusvideolle, joka vielä nykyisinkin pyörii YouTubessa. Yhä edelleen sitä katsotaan. 

Blomqvistilla oli omien tanssikurssien ohella muitakin opetustehtäviä. Merkittävä ja mieluinen tehtävä hänelle oli kadettien koulutus. Kaikki linnan juhlissa tanssivat kadetit olivat Åken kouluttamia. Kadettien tanssikoulutus alkoi jo vuonna 1946 ja sitä kesti vuoteen 2013. Myös minun appiukkoni kadettikoulussa ollessaan osallistui Åken tanssikoulutukseen.

Oppilaan tärkein avu on sisu.

Kirjasta aistii, että Åke Blomqvist oli hyvä tanssinopettaja. Kurssit olivat suosittuja. Blomqvist pystyi opettajana aistimaan oppilaiden mielialoja, hän osasi kannustaa, hän ei nolannut oppilaitaan omilla tanssitaidoillaan. Åke tunsi mielihyvää päivän työt lopetettuaan, moni oli jälleen oppinut tanssimaan entistä paremmin. Kun häneltä kysyttiin, miten opitaan hyväksi tanssijaksi, hän vastasi: "Hyväksi tanssijaksi kehittyy, jos osaa laskea kolmeen (valssi) tai neljään (muut tanssit) ja osaa kävellä. Muuta yleisohjetta ei ole. Aloittelijat eivät halua uskoa, että koko ajan on laskettava. Kokeneidenkin kilpatanssijoiden suu käy koko ajan, kun he mumisevat cha chan rytmiä." (s. 60) 

Erilaisuus viehätti. 

Åke tapasi Leenan vuonna 1979, jolloin Åke oli 54 vuotta ja Leena 23. He rakastuivat, menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta, Claran ja Clausin. Onnellinen avioliitto kesti koko loppuelämän. Myös Leenasta tuli tanssinopettaja. 

                                  Åke ja Leena Blomqvist (kirjan takakansi)  

                 

Opetusneuvoksen nimi ja arvo vuonna 1998

Opettajana toimimisen ohella Blomqvistilla oli monia arvostettuja luottamustoimia. Hän otti vastaan suomalaisia tanssinopettajan tutkintoja. Mm. Helena Ahti-Hallberg näytti Åkelle tanssitutkinnossaan miehen paso doblen twist-liikkeen. Blomqvist oli mukana useissa elokuvissa ja Seinäjoen tangomarkkinoilla. Se, mistä Blomqvist hyvin muistetaan, on television Lauantaitanssit, jota esitettiin Mainostelevisiossa viidentoista vuoden ajan. Blomqvistia muistettiin erilaisin kunniamerkein ja arvonimikkein, mutta kaikkein rakkain arvonimike oli Stadin Kundin titteli vuodelta 2000. "Niin ne sitten saivat päähänsä, että ne pusaa musta Stadin Kundia. Mulle se oli isompi juttu kuin valtiolliset kunniamerkit tai opetusneuvoksen titteli. Arvostan niitä suuresti, mutta sbulimpi juttu on Stadin Kundin arvonimi." (s. 306)

Moni muistaa edelleen Åke Blomqvistin oikeudenkäyntiprosessin pankkikonserni Nordean kanssa. Se oli ikävä prosessi Åkelle. Åken eläkevakuutuksen sijoituksissa oli kaksi miljoonaa euroa. Kurssien laskiessa sijoituksista katosi puolet muutamassa vuodessa. Riitautetun jutun lopputuloksena oli, että Blomqvistit hävisivät jutun ja lisäksi joutuivat maksamaan Nordean oikeudenkäyntikulut. Vuosi oli 2011. 

Åke Blomqvist kuoli yllättäen sairauskohtaukseen 18.9.2013. 

Kauneus on voimaa.

Clara Blomqvist toteaa, että isän opettamat käytöstavat ovat säilyneet hyvin mielessä, vaikka isää ei enää olekaan. Isä arvosti hyviä ja kauniita käytöstapoja. Oli tärkeää istua kauniisti, ei niin kuin rengit tai tukkijätkät. Piti muistaa, että hienolle naiselle ei sovi olkapäiden paljastus ja että nainen meni aina ensin ovesta. Miehen tuli pukeutua aina puvun housuihin. Parempi, jos hän ei omistanut yksiäkään farkkuja tai verkkareita.  Solmio oli tärkeä osa miehen vaatetusta. "Se on miehen koru, joka muuttaa koko olemuksen." (s. 281) Åken mielestä oli valitettavaa, että 2000-luvun tasa-arvon nousun myötä hyvien käytöstapojen arvo ja suosio kääntyivät laskuun. 

Tanssinopettajaa, isää ja aviomiestä arvostaen

Tytär Clara ja kirjailija Marja Björk ovat onnistuneet kirjassaan siinä, mihin he todennäköisesti ovat pyrkineetkin. He ovat onnistuneet tuomaan rehellisesti esille Åke Blomqvistin ihmisenä kaikkine hyvine ja myös huonoine puolineen. Kirjassa tulee esille Åke ihmisenä, niin taitavana tanssinopettajana kuin myös isänä ja aviomiehenä. Kirjaa on miellyttävä lukea, se on kirjoitettu vaivattomasti ja sujuvasti. Kirjan kiinnostavuutta lisäävät lukujen osuvat otsikot sekä runsas valokuva-aineisto. Kirjan lopusta löytyvät käytetyt lähteet ja henkilöluettelo.

Marja Björk: Sirppisilmä

Marja Björk: Sirppisilmä. 2019. Arktinen banaani. 272 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kassalla oli valittaja. Ne olivat kaikki saman näköisiä. Jos se oli mies, sillä oli pyöreät silmälasit ja kaulahuivi silmukalla. Kuristuisi siihen, perkele. Se räyhäsi hiljaa, mutta räyhäsi kuitenkin. Oli ylempänä kuin muut kuolevaiset ja esitti varakkaampaa kuin oli. Jos se oli nainen, sillä oli neuvoja. Eikö tätä voisi tehdä näin. Voinko esittää reklamaation tässä nyt heti paikan päällä, että ymmärrätte, mistä on kysymys." (s. 199)

Olen lukenut kaikki Marja Björkin kirjat, niitä on ilmestynyt kuusi ennen Sirppisilmää. Kaikki ne ovat olleet mieluista luettavaa, kirja kirjalta hän on vakuuttanut minut siitä, että kyseessä on taitava kirjailija. Monet kirjoista ovat käsitelleet rankkoja aiheita ja sellaistenkin aiheiden käsittelyn Björk hallitsee. Pohjois-Karjalassa asuvana olen pitänyt erityisesti Lieksaan sijoittuvista kirjoista. Ennen Helsingin kirjamessuja bongasin Björkin uuden kirjan, luin siitä esittelyn ja ilahduin: Björk on kirjoittanut dekkarin. Jo ennen kuin avasin kirjan, olin varma, että kyllä Björk dekkarigenrenkin hallitsee. Ja niinhän hän tekee.

Kustantajan sivuilta luen, että Sirppisilmä ei jää ainoaksi Björkin dekkariksi, vaan kirja on ensimmäinen osa Raaka-Arskasta kertovassa sarjassa. Raaka-Arska on siis dekkarisarjan päähenkilö. Hän osoittautuu naishenkilöksi, Raaka-Arska on Niklas Herlinin hänelle antama lisänimi. Todellisuudessa tämä naishenkilö on Airi Turpeinen, kotoisin Pohjois-Karjalasta (kuten Björk itsekin). Airi on muuttanut Helsinkiin ja työskentelee ravintolakokkina Sillankorvassa ja tienaa lisäansioita pyörittämällä omaa pitopalvelua.   

Tapahtumat alkavat apteekkarien päivälliskutsuilta. Arska vastaa illan tarjoiluista. Mukana oli viisi apteekkaria, aviopuolisot ja pari seuralaista. Vieraat ovat Arskalle tuttuja, ei tämä ole ensimmäinen kerta pitopalveluemäntänä tälle porukalle. Mutta tämä kerta on poikkeuksellinen. Varakas apteekkari Asko Timonen kuolee kesken kutsujen. Hän vain rojahtaa pöydän ylle ja on välittömästi kuollut. Kaikki ovat ymmällään, ei tiedetä, oliko kuolema luonnollinen, oliko kyseessä itsemurha vai oliko kyseessä murha.  

Jos se oli murha, kuka nyt Askon olisi halunnut tappaa? Asko oli ollut hyvä mies. Hän oli pidetty seuramies laajassa ystäväpiirissään. Vaimo Monika pyrkii muistamaan Askosta hyviä asioita. "Vainajasta kuului ajatella hyvää ja unohtaa asiat, joilla ei ollut enää merkitystä. Kauniit muistot olivat enimmäkseen tavallisesta arjesta." (s. 181) Vaikka kyllä Monika myöntää, että ero heille olisi tullut, jos he olisivat eläneet tavallisilla keskituloilla. Raha rauhoittaa, niin se vaan on. Viime vuosina Asko oli kärsinyt muistin heikkenemisestä.  

Askon kuolema pohdituttaa eniten apteekkari Kallea ja Arskaa. Juonipaljastuksia ei tule sitten tämän enempää. Jätetään Arska ja Kalle pohtimaan tilannetta. Todetaan vain, että joku yrittää päästä Arskastakin eroon. Todetaan vielä sekin, että Kalle uskoo, että Arska kaivaa totuuden esiin. "Arska kulkisi horjumatta kohti ratkaisua ja saisi selville Asko Timosen arvoituksen. Arska oli vahva." (s. 97) Lukijakin vakuuttuu, että kyllä kaikki selviää.

Arska on mielenkiintoinen tuttavuus. Hän on 45-vuotias, oman kuvauksensa mukaan "pieni ja laiha työn kuluttama akka." (s. 16) Aviomiestä eikä lapsia ole. Koulutustaustana on Lieksassa käyty kansalaiskoulu ja kylmäkkökoulutus Joensuussa. Sieltä sitten Helsinkiin Sillankorvaan töihin. Arska on hyvä ja vastuullinen työntekijä. Hän asuu Kalliossa Arenan talossa vuokra-asunnossa, jonka omistaa samassa talossa asuva apteekkari Monika Honkajuuri-Timonen, kuolleen Asko Timosen vaimo. Arska tupakoi, juo siideriä ja tapaa ystäviään vaikkapa Roskapankissa. Osaa Arska myös rentoutua, vaikkapa virkaten. "Ajatuksissani olin virkannut monta metriä ketjusilmukoita pää ihmenirvanassa ja jalat nahkapallilla ja jatkoin, vaikka Kalle tuli. Hän istui vastapäätä jakkaralla ja keri virkkaustani, joka kulki lattian kautta. Siinä me istuttiin ja juteltiin. Välillä keriminen pysähtyi, kun ketju nousi ylös ja meni liian kireäksi. Kalle joutui odottamaan, että sai lisää pyöritettävää." (s. 160)

Tässä talossa Arska asuu. (Wikipedia)

Apteekkareihin oli mielenkiintoista tutustua. Tällaista apteekkariporukkaa en aiemmin ole tavannutkaan. Lukija tutustuu apteekkarien taustoihin sekä saa olla mukana Ympyrätalon apteekkarin valinnassa. Käy ilmi, että eivät kaikki apteekkarit ole rikkaita, apteekin menestymiseen vaikuttaa ennen kaikkea apteekin sijainti. Siksi Ympyrätalon apteekki on haluttu paikka. 

Luin kirjaa mielelläni. Juoni oli kiinnostava. Voisi kuvitella, että tällainen rikos saattaisi todella tapahtuakin. Ei rikoksen selvittämiseen aina poliisia tarvita. Pidin jälleen Björkin kirjoitustyylistä, se on omintakeista ja osuvaa. Kerronta on vahvaa ja asiat sanotaan suoraan. Jo Mustalaisäidin kehtolaulussa pidin siitä, että kertoja vaihtui sujuvasti ja huomaamattomasti. Niin tässäkin kirjassa. Kirjan nimi saa selityksensä. Arskan saadessa loistoidean, Kalle toteaa: "Arskan silmiin syttyi kaksi keltaista, pitkulaista ja kirkasta valoviirua, jotka loistivat kuin yötaivaan kirkkaimmat tähdet." (s. 206)

Mielenkiinnolla jään odottamaan jatko-osaa. Ehkä Arskasta selviää uusia asioita vaikkapa hänen menneisyydestään. Ja Arska, lopeta se tupakanpoltto!

Marja Björk: Lainaa vain - väkevä kuvaus 90-lamasta

Marja Björk: Lainaa vain. 2016. Like. 264 s. Kansi: Tommi Tukiainen

Arvostelukappale kustantajalta

Senioreiden kirjallisuuspiirimme valitsi Björkin kirjan luettavaksi paljolti siitä syystä, että Björk on lähtöisin Lieksasta eli täältä Pohjois-Karjalasta. Mielestämme on hyvä ottaa kirjallisuuspiiriin myös paikallista kirjallisuutta, jos sitä on saatavilla. Lainaa vain on Björkin kuudes romaani. Aiemmin häneltä ovat ilmestyneet Posliini (2008), Puuma (2010), Prole (2012), Poika (2013) ja Mustalaisäidin kehtolaulu (2014). Meitä oli mukana  seitsemän lukijaa. Vaikka lukupiiriläiset lukevat paljon, Björkin tuotanto oli jäänyt heille vieraaksi, ainoastaan minä olin lukenut kaksi Björkin kirjaa.

Eletään 90-luvun aikaa Mikkelin seuduilla. Eevaa on onnistanut ja hän on päässyt opiskelemaan lakia Helsingin yliopistoon. Ennen Helsingin jaksoa Eeva oli asunut tätinsä Anjan kanssa sen jälkeen kun oli lähtenyt isänsä luota 16-vuotiaana. Eevan äiti oli kuollut tehtyään itsemurhan Eevan 12-vuotissyntymäpäivänä. Anjan luona asuessaan Eeva oli työskennellyt Anjan Katajabaarissa Visulahden Shellillä.

Tulevaisuuden haaveet ovat korkealla lakia opiskevalla nuorella naisella. Mutta - elämällä onkin erilainen käsikirjoitus Eevan varalle. Eeva saa kesätyöpaikan Postipankista kotipuolestaan. Eräänä kauniina päivänä Eevan elämä muuttuu. Pankin vekselitiskille Eevan luo astelee fil.yo Sakari Rahula, 15 vuotta Eevaa vanhempi  käsityöläinen.  Eeva rakastuu Sakariin palavasti, sanan mukaisesti. Täti Anja varoittelee suhteesta, mutta Eeva on yksinkertaisesti rakastunut.

Olin vapaa rakastamaan ketä halusin. Tavanomaista ja odotettua olisi ollut, että olisin ottanut tuomiokunnan notaarin tai toisessa pankissa työuraansa aloittelevan kaverin. Minä ottaisin itseäni viisitoista vuotta vanhemman käsityöläisen, eronneen yhden lapsen isän, ja se  oli minun oma asiani. (s. 32)

Visulahden Shell on todellakin olemassa, se aloitti toimintansa vuonna 1982. Se toimii edelleen, nykyisin nimellä Cafe Visulahti.

Rakastuneet Eeva ja Sakari solmivat avioliiton ja muuttavat Kalvitsaan.

He ostavat talon, joka on kaikkea muuta kuin kunnossa. Talossa on vikoja yllin kyllin, rotat juoksevat ja kaivovesi on saastunutta. Tämän kaiken keskelle syntyy Roope-vauva. Eevasta tuntui, että vauvan syntyessä kaikki muu saa jäädä, valmistumisella ja juristin palkalla ei ole kiirettä. Avioliiton ihanuus saa kolhuja toinen toisensa jälkeen, rakkaus on koetuksella, riidat lisääntyvät, Sakarin käsityöläistuotteet eivät mene kaupaksi, raha ei riitä asuntolainan maksuun. Sakarilla on ihan oma maailmansa. Kerta kerran jälkeen hän palaa muistoissaan Israeliin, jossa hän oli viettänyt kolme vuotta.

Hän luki heprealaisia kirjoitusmerkkejä aamupöydässäkin. Äänetön aamiainen, ei juttelua, ei päivän suunnitelmaa kumpi käy kaupassa, olisiko minulla tänään omaa aikaa katsella papereitani, illalla olisi ranskan tunti, olisiko Sakari sen aikaa vauvan kanssa. Uskaltaisinko kysyäkään. Tulisiko uudestaan "Hoida pentusi". (s. 109)

Useimmat meistä lukupiiriläisistä olivat sitä mieltä, että Björk kuvaa hyvin lama-ajan mukanaan  tuomaa ahdistusta, joka heijastuu jokapäiväiseen elämään, työelämään ja henkilökohtaisiin suhteisiin. Avioliiton koettelemuksia Björk kuvaa realistisesti peilaten Eevan ja Sakarin tilannetta sen hetken yleiseen lamatilanteeseen. Ahdistus ja paha olo ovat kirjassa ihan käsin kosketeltavaa, muutaman lukijan mielestä jopa liiallistakin - kaikki on vain niin synkkää ja epätoivoista. Onneksi kirjan loppu tuo himpun verran lohtua tilanteeseen.  

Björkin kirjan päähenkilöiden henkilöhahmot ovat mielestämme taidolla luotuja. Eeva on taistelijaluonne, vaikkakin meitä kaikkia Eevan laiminlyönnit vauvan suhteen ihmetyttivät - olihan 90-luvulla jo hyvin toimiva neuvolajärjestelmä. Anjasta ei voi olla pitämättä - hän on ronski, paljon työtä tekevä yksityisyrittäjä. Sen sijaan säälimme Sakari-raukkaa -  haaveilijaa ja uneksijaa - ja mietimme, mikä merkitys asioiden kepeällä sujumisella on hänen käyttäytymiseensä. Sen sijaan kuva Monnasta, Sakarin 15-vuotias tytöstä, joka asuu alkoholisoituneen äitinsä, Sakarin ex-vaimon Virpin kanssa, jää vaisuksi. Monna rakastaa suklaata ja muuta imelää, kärsii ylipainosta; ilmeisesti kärsii syömishäiriöstä (BED = ahmimishäiriö).

Olimme yhtä mieltä siitä, että Björk kuvaa hyvin omalla ronskilla, kuvailevalla tyylillään 90-luvun Suomea. Luonteva dialogien käyttö on kirjalle ehdoton plussa. Erään lukijamme mielestä kirjaa vaivaa tunneköyhyys, henkilöt jäävät yksin omien tunteidensa kanssa. 

Monille meistä kirjan tapahtumapaikat olivat tuttuja - Mikkeli ja Kalvitsa olivat tuttuja, jopa Visulahden Shellilläkin oli moni käynyt. Kirjan mukana palasimme 90-luvulle: muistimme Vicky Rostin, Tsernobylin aiheuttamat pelot, ensimmäiset suomalaiset pizzeriat. Dallas-sohvakin kuului sille vuosikymmenelle.  

Kannen symboliikka emme valitettavasti ymmärtäneet.

Piti mennä eteenpäin, aina vain eteenpäin.