Laila Hirvisaaren Hiljaisuus tyttäremme Kristan kokemana

                                              

Laila Hirvisaari on ollut paljon mielessäni viikonlopun aikana. Muistelen lämmöllä hänen historiallisten kirjojen tuotantoa, jota suomalaiset ovat rakastaneet aina 1970-luvulta lähtien. Hirvisaaren viimeisin kirja Hiljaisuus vuodelta 2016 on erilainen. Se on kaunis ja koskettava kuvaus yksinäisen lapsen peloista sodanjälkeisessä Suomessa.

Tyttäremme lukutoukka-Krista luki Hiljaisuuden ja koki kirjan hyvin tärkeäksi. Hän teki postauksen kirjasta Lukutoukan kulttuuriblogiin. Tästä alkoi Kristan ja Hirvisaareen kirjeenvaihto, joka jatkui Kristan kuolemaan asti 27.3.2017. Kristalle ajatusten, kokemusten ja tunteiden vaihtaminen Hirvisaaren kanssa oli hyvin merkityksellistä. Minä Kristan äitinä arvostin tämän jälkeen Hirvisaarta entistä enemmän. Uskon, että jos Krista eläisi, hän postaisi Hiljaisuuden uudelleen suuren kirjailijan muistolle. Uskon, että minä voin tehdä sen Kristan puolesta.

Krista/ Lukutoukan kulttuuriblogi maanantaina 7. marraskuuta 2016 klo 19.33.

"Laila Hirvisaari: Hiljaisuus. Otava. 2016. 239 sivua. 

Tutkiessani syksyn katalogeja en heti tajunnut kiinnostua Laila Hirvisaaren uudesta romaanista. Jostain syystä olen ajatellut ettei Hirvisaari ole "minun" kirjailijani ja siksi ohitinkin Hiljaisuuden tutustumatta sen juoneen paremmin. Virhe! Kun sain kuulla mistä kirja kertoo, tiesin heti että tässä on minun kirjani.

Hiljaisuudessa eletään 1940-lukua ja pääroolia näyttelee 9-vuotias Inga tyttö. Hän on jäänyt orvoksi ja elää isovanhempiensa hoivissa - aika onnettomana. Ingaa kiusataan koulussa eikä hänellä juuri ole ystäviä ja hän on mykkä. Vuosia sitten tapahtui jotain järkyttävää ja siitä asti Inga on kommunikoinut ainoastaan kirjoittamalla kysymyksiä esiliinan taskussa kulkevaan lehtiöön - sillä Inga on kyllä kiinnostunut toisista ihmisistä, tosin niitä jotka olisivat kiinnostuneita hänestä, on vähän. Kunnes hän eräänä päivänä tapaa ihmisen, johon pystyy luottamaan niin paljon että muistot purkautuvat.

Hiljaisuus on ennen kaikkea suunnattoman koskettava teos. Minulle vinkattiin Hiljaisuudesta ja kun tutustuin kirjan esittelyyn paremmin tiesin jo silloin sen tulevan syvälle sydämeeni. Inga nimittäin lukee paljon, hän lääkitsee sillä yksinäisyyttään ja sitä, ettei psyykkisistä syistä kykene puhumaan. Löysin tästä todella paljon itseäni. Raotan ovea menneisyyteeni kertomalla, että minullakin on ollut aika jolloin en pystynyt, jaksanut, halunnut, puhua paljoa. Ehkä ennen kaikkea kyse oli jaksamisesta tai haluamisesta, ehkä kyse oli siitä että kaikki vaati niin paljon voimia, etten jaksanut olla sosiaalinen. Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut purkautua, tämä vain tuli. Tuli sen vuoksi, että koin Hiljaisuuden niin väkevästi että itkin lukiessani todella paljon - aluksi huomaamattani, sitten tajusin varata kasan nenäliinoja vierelleni.

Laila Hirvisaari on tavattoman lahjakas kirjailija, sen huomasin Hiljaisuutta lukiessani. En ihmettele, että hän on niin suosittu ja hänen kirjojaan ostetaan paljon - miksi ihmeessä minä en ole lukenut hänen kirjojaan aikaisemmin? Lupaan ja vannon, hyvät lukutoukat, minä otan vahingon takaisin ja aion tutustua tähän kirjailijaan paremmin. Mitä kannattaa lukea seuraavaksi, vinkatkaa? Sillä toki rakastuin Hiljaisuuden tarinaan, mutta rakastuin myös Hirvisaareen kertojana, siihen miten hän kosketti minua.

Hiljaisuus on ehdottomasti viiden tähden romaani. Miten kirjailija saa 240:neen sivuun niin paljon tunnetta ja niin suuren tarinan, se on taito. Minulle tämä oli vuoden parhaita romaaneja jonka olisin suonut olevan Finlandia-ehdokkaiden joukossa - mutta aina ei voi saada mitä haluaa. Tämä on kuitenkin kirja jonka tulen varmasti lukemaan uudelleenkin ja itkemään silloinkin lukiessani."

Kiitos Laila Hirvisaari! 💓

Lukijoiden rakastama Laila Hirvisaari on poissa

Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Yksi Suomen rakastetuimpia kirjailijoita Laila Hirvisaari (ent. Hietamies) nukkui pois toissapäivänä 16.6.2021. Hän oli 83-vuotias. 

Hirvisaari oli syntynyt Viipurissa vuonna 1938. Hän avioitui toimittaja ja tv-persoona Heikki Hietamiehen kanssa vuonna 1958. Heillä on kolme tytärtä, joista Eve Hietamies on myös kirjailija. Hietamiesten avioliitto kesti vuoteen 1991. Vuonna 2004 Laila otti käyttöön tyttönimensä Hirvisaari. 

Karjala ja karjalaisuus

Hirvisaari on kirjoittanut useita laajoja historiallisia romaanisarjoja. Monien sarjojen tapahtumaympäristö on kirjailijan synnyinseutu eli Karjalan kannas ja Laatokan Karjala. Monet sarjoista sijoittuvat Suomen historian taitekohtiin. Karjalan Kunnaiden haastattelussa vuonna 2014 Hirvisaari totesi: "Karjala on sielussani: se on ehtymätön, se on kulttuuri, kieli, Kalevala. Se on ollut osa Suomea ja sisällä sydämissämme se on sitä yhä."

Yli 40 julkaistua romaania

Tunnettuja Hirvisaaren kirjoittamia sarjoja ovat mm. Laatokka-sarja, Sonja-sarja, Lehmusten kaupunki-sarja, Imatra-sarja ja Anni-sarja. Minä, Katariina teoksellaan Hirvisaari oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2011. Kaksi vuotta myöhemmin kirja sai jatko-osan Me, keisarinna. Viimeiseksi Hirvisaaren kirjaksi jäi Hiljaisuus (v. 2016), joka on kaunis ja koskettava kuvaus yksinäisen lapsen peloista sodanjälkeisessä Suomessa. Lisäksi Hirvisaari on kirjoittanut Eve-tyttärensä kanssa televisiosarjat Kirje isältä ja Tauno Tukevan sota. Hirvisaaren kirjoja on myyty pitkälti yli neljä miljoonaa kappaletta. Useat Hirvisaaren kirjoista ovat olleet monina vuosina myydyimpiä kotimaisia kirjoja. Kirjailija sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1993 ja professorin arvonimen vuonna 2002. 

Suomalaisten rakastama kirjailija

Hirvisaaren romaanit ovat ihastuttaneet suomalaisia jo vuodesta 1972. Oman kansan historian tunteminen ja ymmärtäminen kiinnostavat suomalaisia. Minuun Hirvisaari vetosi historiallisten romaanien taiturina ja samalla viihdekirjallisuuden konkarina. Hän kirjoitti historiallista viihdettä yhdistäen taitavasti faktaa ja fiktiota. Hirvisaaren luoma tarkka ajankuva ja luotettava taustatyö yhdistettyinä kiinnostaviin henkilöhahmoihin takaavat juuri oikeanlaisen konseptin historiallisille romaaneille.

Muistan lukeneeni Hirvisaaren tuotannosta Laatokka-sarjan, Sonja-sarjan, Lehmusten kaupunki -sarjan ja Imatra-sarjan. Luin myös teoksen Minä, Katariina. Hiljaisuus teki minuun suuren vaikutuksen. Nämä kirjat luin aikana, jolloin minulla ei vielä ollut kirjablogia. Blogiaikana luin uudelleen Imatra-sarjan kirjoista kolme, koska ne liittyivät Imatran Valtionhotelliin, jossa yövyimme muutaman kerran. 

Postaukset ovat kirjoista Kruunupuisto (2005) ja Grand Hotel (2007) (linkki) ja Myrskyn edellä (2006) (linkki).

Laila Hirvisaaren poismeno on suuri menetys meille kaikille. Kiittäen ja hyvää matkaa toivottaen. 

Lämmin osanotto omaisille ja voimia suruun.

Laila Hirvisaaren seurassa Valtionhotellissa ja Ritikanrannassa

Laila Hirvisaari: Myrskyn edellä. Otava. 2006. Kannen kuva: Lasse Rantanen. 575 sivua.

Omasta hyllystä

"Mutta ennen kansalaiskokousta, josta heti Julian myöntymisen jälkeen pantiin ilmoitus VPK:n talon seinään, mentiin syömään Kuzmineille Kolmoseen. Jekaterina oli keittänyt perunoita, paistanut voissa kuhaa ja tehnyt munakastiketta. Julia söi hyvällä ruokahalulla, kaikkien hienojen Valtionhotellin ruokien jälkeen tavallinen kotiruoka maistui paremmalta. Julia ihmetteli, miten nälkäinen hän oli. Miten paljon hän oli kaivannut sitä että saisi syödä tällä tavalla kodikkaasti pienen pöydän ääressä." (s. 332-333)

Vietimme Kymenlaakson kierroksellamme pari päivää Imatralla. Yövyimme Valtionhotellissa, tuossa historiallisessa linnamaisessa rakennuksessa, joka on äänestetty Suomen kauneimmaksi rakennukseksi vuonna 2014. Koskinäytöksiä ei tänä kesänä ole koronan vuoksi, mutta kyllä kosken uoma on mahtava ilman kuohujakin. Imatralla meitä kiinnosti Valtionhotellin ohella myös Ritikanrannan teollisuustyöväestön museo.

Laila Hirvisaari kuvaa sekä Valtionhotellia että Ritikanrannan asuinaluetta Imatra-sarjassaan. Kun edellisellä kerralla yövyimme Valtionhotellissa, luin uudelleen sarjan ensimmäisen ja kolmannen osan Kruununpuisto ja Grand hotel (linkki). Kun nyt tällä kerralla tutustuimme Ritikanrannan alueeseen, tuli tunne, että haluan vielä palata Imatra-sarjan tapahtumiin ja niinpä luin sarjan toisen osan Myrskyn edellä. 

Eletään vuotta 1905. Pietarissa työläiset marssivat pappi Georgi Gaponin johdolla viemään anomusta tsaarille. Tsaari ei ota heitä vastaan. Sen sijaan henkivartiokaarti aloittaa tulituksen kohti aseettomia mielenosoittajia. Myös Suomen suuriruhtinaskunnassa näkyy levottomuutta. Vaaditaan yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta sekä lisää oikeuksia työläisille, valtiopäivien koolle kutsumista ja Suomelle täyttä itsemääräämisoikeutta. Levottomuudet eivät keskity pelkästään Helsinkiin, vaan epäkohdista ollaan tietoisia mm. Imatran Ritikanrannassa. Tainionkosken Ritikanrannassa asuu Tornator Oy:n työntekijöitä. Tornator, johon kuuluivat lankarullatehdas, puuhiomo ja paperitehdas, alkoi rakennuttaa työväelleen kasarmeiksi kutsuttuja asuinrakennuksia jo 1800-luvun lopulla. Alueelle syntyi toistakymmentä kaksikerroksista asuinrakennusta. Rakennuksissa oli useita asuntoja. Perheasunto käsitti kamarin, kyökin ja ruokakomeron. Mietimme, miksi museo ei hyödynnä museon markkinoinnissa ja esittelyssä Hirvisaaren Ritikanrantaan sijoittuvia kirjoja. Varmasti museo saisi tällä tavalla lisää kiinnostuneita kävijöitä.

Ritikanrannan taloista on museoitu kaksi rakennusta. Tässä kaksikerroksinen asuinrakennus.

"..kirjoja oli ilmaantunut lisää lankarullista tehtyyn kirjahyllyyn." (s. 333)

"Ritikanrannan naisten saunassa juttu lensi." (s. 431)

Yritys rakensi alueelle asukkaiden yhteiskäyttöön rakennuksen, jossa oli sauna, leipomo, pyykkitupa ja mankeli. Alueen läheisyydestä löytyivät vielä kauppa, posti, kansakoulu ja tori.

Tässä rakennuksessa olivat sauna, leipomo, pyykkitupa ja mankeli.

Tornator (taustalla)  antaa asukkaille leivän, mutta kaiken yläpuolella on arvaamaton Vuoksi.

Ritikanrannassa tapaan ensimmäisestä osasta tuttuja työläisiä, mutta uusiakin asukkaita on muuttanut alueelle. Suurperheen äiti ja politiikasta intoutunut Vilma Haikala on keskeinen henkilö Ritikanrannassa. Vilma järjestää intomielisiä työväentilaisuuksia Veepeekoon talossa. Vilman ykköstavoitteena on yleinen ja yhtälainen äänioikeus. Kokouksiin osallistuvat lähinnä miehet naisten tehdessä kotihommia ja hoitaessa lapsia. Mutta kyllä Vilma onnistuu saamaan naisetkin mukaan, niin vauhdikkaasti ja asiastaan innostuneena hän organisoi tilaisuuksia. Kaiken tämän mahdollistaa Tornatorin johtaja Eugen Wolff, Eukeeni vaan, joka itsekin on monesti mukana Vilman järjestämissä agitaatiotilaisuuksissa. Tehtaan hevosmies Gabriel ei ymmärrä, miksi Vilman kumppaneineen pitää vouhkata. "- Mikä meillä täällä? Gabriel aina sanoi. - Eukot hoitavat kaikki asiat Ritikanrannassa. Miehillä hyvä työ, Eukeeni hoitaa palkat, asunnon ja Vuoksen! Mitä hyö valittaat?" (s. 434) 

Oikealla yksi Tornatorin vanhoista tehdasrakennuksista

"Valtionhotelli oli ja pysyi Suomessa venäläisen ylhäisön pääkohteena." (s. 239)

Valtionhotelli

Kesän alussa edellisistä osista tuttu Julia Sorokina saapuu töihin Valtionhotelliin. Hänen tehtävänään on toimia apulaisjohtaja Agaton Hoffmanin apulaisena. Näin Hoffman määrittelee Julian työtehtävät: "Olen sitä mieltä, että otatte arvovieraat vastaan, olette alakerrassa heitä varten, olette tulkkina ja emäntänä oman harkintanne mukaan. Menette auttamaan silloin kun tarvitaan, saatatte vieraita myös heidän lähtiessään hotellista. Olette alakerrassa minun silmäni ja korvani kaikkialla." (s. 239-240). 

"...kaikki oli pumpulinpehmeää, naiset tuoksuivat kukkasilta ja herrat sikarilta." (s. 516)

Valtionhotellin vieraat olivat kaikki arvovieraita Venäjältä tai Euroopan maista. Suomalaisilla ei ollut asiaa hotelliin. Hotellissa vietettiin lomaa, nautittiin maisemista ja hyvästä ruoasta. 

Ruokasali

"Ruoka oli superbe." (s. 515)

Illallinen oli tärkeä osa päivärytmiä. Oli tärkeää olla pukeutunut näyttävästi. Ruokasaliin tulijoita tarkkailtiin, oltiin tietoisia, ketä tunnettuja henkilöitä hotellissa majoittuu. Ruoan odotettiin olevan ensiluokkaista. Vaikkapa niin, että illallinen alkoi runsaalla zakuska-voileipäpöydällä. Sitä seurasi puistonvartija Appelrothin viinissä haudutettua kukonpoikaa kasarissa. Jälkiruokana oli juhlasavariini mesimarjahyytelön ja jälkiruokaviinien kera. Sen jälkeen miehet nauttivat vielä ranskalaista calvadosia ja naiset Veuve Clicquot -samppanjaa. Viisihenkinen orkesteri soitti tunnelmallisia säveliä. Tarjoilusta huolehtivat miestarjoilijat valkoiset hansikkaat käsissään. 

Suomalaisten rakastama kirjailija Laila Hirvisaari on kirjoittanut laajoja historiallisia kirjasarjoja, joista suurin osa sijoittuu Suomen historian käännekohtiin. Hirvisaaren romaanit ovat ihastuttaneet suomalaisia jo vuodesta 1972. Oman kansan historian tunteminen ja ymmärtäminen kiinnostavat suomalaisia. Tarkka ajankuva ja luotettava taustatyö yhdistettyinä kiinnostaviin henkilöhahmoihin takaavat juuri oikeanlaisen konseptin historiallisille romaaneille. Tämän Hirvisaari taitaa. Hirvisaari kirjoittaa historiallista viihdettä yhdistäen taitavasti faktaa ja fiktiota. Tästä kirjasarjasta muodostuu läpileikkaus 1900-luvun alun suomalaisesta yhteiskunnasta. Erityiskiitos kirjan kauniista kannesta, kirjan lopussa olevasta henkilöluettelosta ja Imatran kartasta. 

Osallistun kirjalla Main Kirjojen aarteita 2 -haasteeseen.  

PS. Kaikki valokuvat: Anneli Airola

Laila Hirvisaari: Kruununpuisto ja Grand Hotel

Laila Hirvisaari: Kruununpuisto. 2005. Otava. 511 sivua. Kannen kuva: Lasse Rantanen.

Laila Hirvisaari: Grand Hotel. 2007. Otava. 557 sivua. Kannen kuva: Lasse Rantanen.

Omasta kirjahyllystä

Olimme kuvausreissulla Imatralla tämän vuoden tammikuussa ja yövyimme yhden yönseudun Imatran Valtionhotellissa. Hotelli on niin kertakaikkisen kaunis, lähes satulinnan oloinen.

Koski - vaikka se ei kuohunutkaan - on nähtävyys kaikessa mahtavuudessaan. Olin lukenut vuosia sitten Laila Hirvisaaren (ent Hietamies) Imatra-sarjan ja nyt Valtionhotellissa yöpyessä ja tutustuessa hotellin tiloihin, jotka huokuvat historiaa, tuli tunne, että kirja kannattaa lukea uudelleen ja muistutella mieleen aikaa, jolloin Julia työskenteli tuossa Suomen upeimmassa hotellissa. 

Niinpä maaliskuisella aurinkolomalla Kap Verden rannoilla Hirvisaari kuljetti minut 1900-alun Imatralle. Tuolloin Suomessa kuohui, venäläistämistoimenpiteet lisääntyivät eikä keisari ottanut vastaan suomalaisten adressia. Tilanne kärjistyi Bobrikovin murhaan. 

Kirjan alkuosassa Hirvisaaren aiheena ovat Imatran Tornatorin tehtaan työläiset Ritikanrannan asuinalueella. Kuinka elävästi Hirvisaari kuvaakaan paperitehtaan työntekijöitä, heitä arvostaen ja saaden heistä jokaisesta esille oman persoonansa. Tornator antaa asukkaille leivän, mutta kaiken yläpuolella on arvaamaton Vuoksi. Se sekä otti että antoi. Se veti myös puoleensa. Sen kanssa oli vain tultava toimeen. (s. 82) 

Sitten kuvaukset siirtyvät Valtionhotelliin. Kreivitär saapuu kuudeksi viikoksi Valtionhotelliin yhdessä seuraneitinsä Julian kanssa. Valtionhotellissa vietettyjen viikkojen aikana Julia saa tahtomattaan selville kreivittäreen liittyviä salaisuuksia, vierailee seudun aateliskartanoissa ja tutustuu uusiin ihmisiin, joilla on merkittävä rooli Julian tulevassa elämässä, mm englantilainen konsuli Morton. 

Vuonna 1903 valmistuneen mahtavan Valtionhotellin ihanat tornit, pienet parvekkeet, koristeelliset ja mystiset ulokkeet olivat salaperäisiä. Se oli liian nuori kummituslinnaksi, se oli sopivampi romanttisten kuvitelmien tyyssijaksi. (s. 299). Oli kuitenkin niin, että Valtionhotelli ei ollut suomalaisia varten eikä siellä puhuttu lainkaan suomea. Ja kaikki vieraat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta olivat venäläisiä. Pitikö venäläisille tehdä Suomeen oikein oma hotelli! (s. 313) Tämän Usko Nyströmin suunnitteleman hotellin alkuperäinen nimi oli Grand Hotel Cascade, joka pian muuttui Valtionhotelliksi. Hotellissa oli 70 huonetta. Suurin osa henkilökunnasta tuli Pietarista, joitakin viinureita ja tarjoilijoita myös Viipurista. Kielenä oli venäjä ja tarvittaessa myös ranska. (s. 327)

Koska kiinnostukseni aihe oli nimenomaisesti Valtionhotelli, jätin toisen Imatra-sarjan kirjan lukematta ja siirryin suoraan kolmanteen osaan: Grand Hotel. Nyt eletään toisen sortokauden aikaa (1908-1917), jolloin Suomen autonomiaa kavennetaan merkittävästi. Mutta Valtionhotellissa, jonne saapuu venäläisiä ruhtinaita Romanoveja myöten,  vietetään romanttista ylhäisöelämää nauttien loisteliaista illallisista, pukeutumisesta, illallissalissa näyttäytymisestä sekä myös huikeasta koskesta ja kauniista Kruununpuistosta.

Koski talvisaikaan

Kosken rannalta

Saamme tutustua Valtionhotelliin Julian kautta, koska Valtionhotelli on kesän ajan Julian työpaikka. Hirvisaari kuvaa elävästi ja yksityiskohtaisesti Valtionhotellia, huoneiden  ja yleisten tilojen sisustusta ja lojaalia henkilökuntaa. Valtionhotellissa palveluskunta ei käyttäytynyt koskaan alentuvasti muita kohtaan. (s. 249)

Mutta valtakunnalliset levottomuudet ulottuvat myös Valtionhotelliin, joihin keskitytään kirjan loppuosassa. Kirjassa on paljon, paljon muutakin, Ritikanrannan jokapäiväistä elämää seurataan, samoin Julian avioliittoa sekä Vilma Haikalan vertaansa vailla olevaa vaalitaistelua.  Mutta nyt oli tulossa uusiin vaaleihin uusi punainen vaara, Vilma Haikala. Hän ei nöyristellyt ketään, ei kainostellut, vaan kehotti ihmisiä äänestämään häntä määrätietoisuudella, joka ihastutti enemmän kuin vihastutti. (s. 206)

Hirvisaarta voidaan pitää historiallisten romaanien taiturina ja samalla viihdekirjallisuuden konkarina. Hän kirjoittaa historiallista viihdettä yhdistäen taitavasti faktaa ja fiktiota. Tässä kirjasarjassa lukija saa nauttia viihdyttävästä, sujuvasti kirjoitetusta Imatraan keskittyvästä historian kuvauksesta. Hirvisaari on historiansa tutkinut ja näin kirjasarjasta muodostuu läpileikkaus 1900-alun suomalaisesta yhteiskunnasta. Hirvisaaren ehdoton vahvuus on henkilökuvaus; hänellä on taito  saada henkilöt elämään.

Kirjaa lukiessa mietin, että haluan ehdottomasti tutustua uudelleen historiaa huokuvaan Valtionhotelliin. Eli Valtionhotellissa yöpyminen kuuluu ensi kesän suunnitelmiimme. Mukava on myös tutustua kesäiseen Kruununpuistoon. Talvella yövyimme ylimmässä kerroksessa, joka oli ollut palvelijoiden kerros. Ehkä ensi kerralla voisimme saada huoneen, jossa on parveke koskelle päin ja jossa ehkä Romanovien Maria Pavlovna on istuskellut. Valtionhotellin omistajuus siirtyy huhtikuussa Cumulus-ketjulta Scandic-ketjulle.   

Me yövyimme palvelijoiden huoneessa.

Mahtava Valtionhotelli iltavalaistuksessa