Anders Rydell: Kirjavarkaat. Natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana. Gummerus. 2016. Ruotsinkielinen alkuteos Boktjuvarna - jakten på de försvunna biblioteken. Suomentanut Pekka Marjamäki. 474 sivua.
Omasta hyllystä
"Saksalaisten pyhä henki koittaa kun havahtumisen symbolista - hakaristilipusta - on tullut valtakunnan ainoa todellinen uskontunnuksen merkki." (s. 114)
Ruotsalainen Anders Rydell on kirjoittanut kaksi kirjaa natsien kulttuurirosvouksista. Ensimmäinen kirja Plundrarna käsitteli natsien taidevarkauksia ja toinen kirja Kirjavarkaat käsittelee nimensä mukaisesti kirjavarkauksia. Rydell itse on pitänyt kirjavarkauksia mielenkiintoisempana tutkimuskohteena, koska taideteoksia on helpompi arvioida rahallisesti, kun taas kirjat edustavat aikansa henkistä arvoa.
Rydell on tehnyt perusteellista työtä selvittäessään natsien vainojen kohteina olleiden kirjojen ja kirjastojen kohtaloa ei pelkästään Saksassa, vaan myös ympäri Eurooppaa. Alkunsa natsien kirjallisuuden hävittäminen sai vuoden 1933 kirjaroviossa, jossa poltettiin parikymmentätuhatta kirjaa. Liekkeihin heitettiin mitä erilaisempia kirjoja. Joukossa oli myös ulkomaalaisten kirjailijoiden teoksia, mm Franz Kafkan, Ernerst Hemingwayn, Jack Londonin ja Emile Zolan teoksia. Kirjaroviolla puheen piti Goebbels, joka "oli varsin hyvin perillä rovioiden sekä historiallisesti että poliittisesti tärkeästä symbolistisesta merkityksestä uudestisyntyneen Saksan kiihkeänä kasteseremoniana." (s. 30) Goebbels viittasi lausunnoillaan Martti Lutheriin, joka poltti katolisia tekstejä 1500-luvulla. Vuoden 1933 jälkeen suuri joukko saksalaisia kirjailijoita lähti Saksasta, joko pakotettuna tai vapaaehtoisesti. Lähtijöiden joukossa olivat Thomas Mann, Bertolt Brecht, Alfred Döblin, Erich Maria Remarque ja satoja muita.
SS-johtaja Heinrich Himmler ja natsien pääideologi Alfred Rosenberg olivat vastuussa kirja- ja taidevarkauksista. Rosenbergista tuli Himmlerin kilpailija, kun kyseessä oli natsiaatteiden tuotanto, tutkimus ja koulutus. Molemmat panivat toimeen hurjia ryöstöretkiä valloittamiensa maiden kirjastoihin ja arkistoihin. Miljoonia kirjoja takavarikoitiin, jotka kaikki haluttiin säilyttää ja tutkia. Eräs paikka, jonne takavarikoituja kirjoja siirrettiin, oli Berliiniin vuonna 1936 perustettu Sicherheitsdienst, jonka kirjamäärä toukokuuhun 1936 mennessä oli kasvanut yli puoleen miljoonaan kirjaan.
"Kirjojen keräämisestä tuli intohimo. Se johtui perimmiltään totalitaarisesta ideologiasta - pyrkimyksenä oli valvoa kaikkia puolia kansalaisten elämästä." (s. 96) Natsit halusivat ryöstää ihmisiltä sanat ja kertomukset. Vaarallisimpia kirjoja olivat juutalaisten kirjoittamat teokset. Kirjat olivat juutalaisille tärkeitä. Kun juutalaisia siirrettiin ja kuljetettiin keskitysleireihin, heillä oli lupa ottaa vain muutama henkilökohtainen tavara, ja usein mukaan pakattiin muutama lempikirja, jotka takavarikoitiin leirillä. Näin juutalaisuus pyrittiin murtamaan sisältäpäin, koska tiedettiin, miten suuri henkinen arvo kirjoilla oli juutalaisille. Kirjojen takavarikoinnilla natsit pyrkivät "pyyhkimään pois kaikki jäljet juutalaisväestön olemassaolosta koko Europassa." (s. 209) Juutalaisten kodit tyhjennettiin ja annettiin uusille asukkaille, aivan kuin näiden ihmisten elämiä ja ajatuksia ei olisi koskaan ollutkaan.
Amsterdamilaisen keräilijän Sigmund Seeligmannin kirjakokoelmaan kuuluneen teoksen exlibris. |
Mitä sitten näille miljoonille kirjoille tapahtui sodan jälkeen? Tavoitteena oli luetteloida ja palauttaa ne mahdollisuuksien mukaan entisille omistajilleen. "Kirjaamme ensin tietokantaan teoksen nimen ja numeron. Seuraavaksi lisäämme muut kirjaa koskevat yksityiskohdat, kuten nimiötiedot ja julkaisuvuoden sekä valokuvia kirjasta. Lopulta jokaisen kokoelmaan kuuluvan kirjan yksityiskohtaiset tiedot löytyvät rekistereistämme, Busek kertoo." (s. 360) Mutta luettelointiurakkka on pahasti kesken. Se on valtava tehtävä, todennäköisesti mahdotonkin.
Joskus käy näin onnellisesti. Christine Elise pitelee viimeinkin isoisänsä kirjaa; ainoaa Richard Kobrakin jälkeensä jättämää esinettä. |