Anu Patrakka: Ihailija

 

Anu Patrakka: Ihailija. Otava. 2025. Päällys Mika Tuominen. 271 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Anu Patrakan dekkarit ovat alusta alkaen sijoittuneet Portugaliin. Portoon sijoittuvassa Rui Santos -sarjassa ilmestyi kuusi teosta. Ihailija on kolmas osa Nelson Monteiro -rikosromaanisarjassa. Tässäkin sarjassa kahden ensimmäisen kirjan tapahtumissa liikutaan Porton maisemissa, kun sen sijaan Ihailija vie lukijan Lissaboniin, Portugalin pääkaupunkiin. Portossa rikostutkijana työskentelevä Nelson Monteiro on löytänyt viehättävän naisystävän, suomalaisen Emilian, jonka kanssa hän lähtee viikonloppulomalle Lissaboniin. Lissabon on Monteirolle tuttu kaupunki, sillä hän asui siellä ennen muuttoaan Portoon. 

Lukija pääsee heti nauttimaan fadoillasta pikkuruisessa casa de fadossa, missä tunnelma on "tiheä, intiimi ja lämmin". Illan päätähti, fadista Maria Glória on Monteirolle tuttu jo lapsuudesta. Lapsena Monteiro oli vieraillut usein fadolaulajan vaaleanpunaisessa  huvilassa. Nelson kuiskaa Emilialle: "Hän on yhä mahtava."

Valentim Alves, entinen fadokitaristi, on palaamassa fadoillasta. Mies on onneton, sydän on säröillä eikä hän voi enää soittaa fadoa. Näitä ajatuksia hautoessaan hän lähtee ylittämään katua, kun auto ajaa hänet kumoon. Valentim todetaan kuolleeksi. Onko kyseessä onnettomuus vai oliko yliajo suunniteltu? Monteiro on varma, että Maria Glória tuntee Valentimin ja lähteekin viemään kuolinviestiä fadolaulajalle. Mitä talossa on tapahtunut, miettii Monteiro, kun huomaa, että siellä ei enää ollut arvohuonekaluja eikä tauluja seinillä. Maria Glória asuu yhdessä Rosan kanssa. Käy ilmi, että näiden kahden naisen välillä vallitsee viha-rakkaus -suhde. He olivat aikoinaan olleet rakastuneita samaan mieheen: kuolleen Valentim Alvesin isään. 

Monteiro katsoo velvollisuudekseen käydä moikkaamassa entisiä työkavereitaan. Hän haluaa myös viedä suruviestin Valentimin äidille. Sillä aikaa Emilia shoppailee ja käy museoissa - yksin. Hän suhtautuu levollisesti Monteiron menemisiin. Hän ymmärtää, että nyt on jotakin tekeillä, eli Monteiro haluaa tehdä oman osansa Valentimin kuoleman tutkinnassa. Ja kun vielä tulee toinenkin uhri, sitä syvemmälle jutun tutkintaan Monteiro uppoaa. Monet miehet ovat liehitelleet Maria Glóriaa, mutta onko kyseessä ollut rakkaus vai toivo perinnöstä? Tästä Monteiro päättää ottaa selvää ja joutuu menemään historiassa kauas taaksepäin aina Neilikkavallankumoukseen saakka.  

Rikostutkinnan ohella esille nousee Monteiron tulehtunut suhde äitiinsä. Maria Glória kehottaa Monteiroa vierailemaan Lissabonissa asuvan äitinsä luona. Sitä Monteiron äitikin haluaisi, sanoo Maria Glória. Monteiron pitää palata ajatuksissaan tapahtumiin, jotka hän oli halunnut unohtaa.  

Olen lukenut kaikki Patrakan psykologiset rikosromaanit ja viihtynyt hyvin niiden parissa. Niin tein nytkin. Nelson Monteiroon kiinnyn osa osalta yhä enemmän. Monteiro on sympaattinen ja inhimillinen poliisi, joka huolehtii muistisairaasta isästään ja tekee tämän kanssa vapaa-ajallaan puutarhatöitä. On kiinnostavaa nähdä, miten suhde Emilian kanssa etenee. Aiemmissa kirjoissaan Patrakka on kuvannut portugalilaisen yhteiskunnan varjopuolia. Ihailijan suuri teema sen sijaan on rakkaus. Rakkaus yllättää, se tekee onnelliseksi, se tuo turvaa, mutta se saattaa myös riuduttaa ja saa rakastuneen tekemään hirvittäviä tekoja.   

Patrakan vahvuus on vetävä kerronta sekä sujuva ja vaivaton kirjoitustyyli. Patrakka käyttää siellä täällä tekstissä portugalinkielisiä ilmaisuja. Ne ovat kiva lisä, mutta tässä kirjassa niitä oli hieman liian runsaasti. 

Kaiken taustalla on Lissabon. Kaunis kaupunki, jossa itsekin olen viihtynyt erittäin hyvin. Nelson rakastaa edelleen entistä kotikaupunkiaan. "Näitä Lissabonin linnunmaitoisia öitä hän rakasti eniten, leudon ilmavirran kosketusta paljaalla iholla, kasvoilla, käsivarsilla, kaupungin kaukaisia äänia ja valoja ja tuoksuja, elämän merkkejä. Lisboa oli kuin lempeä rakastettu, se sulki syliinsä ja piti hyvänä."  

Anu Patrakka: Kiusaaja

 

Anu Patrakka: Kiusaaja. Otava. 2024. Päällys Mika Tuominen. 281 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Alun perin juuri Carlota oli näyttänyt Lucakselle miten taikoja tehdään, hän oli kuulemma oppinut taidon tädiltään. He olivat silloin olleet neljätoistavuotiaita, uteliaita ja innokkaita kokeilemaan uusia asioita. Oli jännittävää ajatella, että uhrilahjan avulla saattoi saada haluamansa. Ensimmäisellä kerralla he veivät metsään kukkia ja leipää ja kynttilän, pian Carlota oli saanut vanhemmiltaan uuden polkupyörän ja Lucas äidiltään ensimmäisen tietokoneen. Loitsuilla selvästi oli taianomaista voimaa. Lucas uskoi niihin."

Kiusaaja on toinen osa Patrakan Nelson Monteiro -rikosromaanisarjassa. Rikostutkija Monteiro työskentelee johtajana Porton henkirikosyksikössä. Monteiro on muuttanut Lissabonista Portoon osittain siksi, että voi pitää silmällä iäkkään isänsä vointia.

Nyt liikutaan yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Lähimetsässä tehdään initiaatioriittejä, joissa joukon johtaja Ruben huomaa itsekin menevänsä liian pitkälle nöyryyttäessään Lucasia. Ruben oli aloittanut Lucasin nöyryyttämisen jo alaluokilla ja haluaa jatkaa sitä yhä edelleen. Ruben on taitava, se täytyy kaikkien myöntää. Hän kaivaa ihmisistä heikoimmat kohdat ja iskee niihin. Ruben on saanut muut opiskelijat mukaansa, vaikkakin moni on mukana vain sen vuoksi, että ei vain uskalla vastustaa Rubenia. 

Seuraavana aamuna Rubenin ruumis löydetään metsästä purovedestä. Niskassa on pistohaava. Lucas on kauhuissaan. Nolona ja nöyryytettynä edellisillan Rubenin teoista Lucas oli turvautunut mustaan magiaan. Hän oli rakentanut nuken, pistänyt nuken päätä monta kertaa punapäisellä nuppineulalla ja hokenut: "Morre. Kuole. KUOLE!" Ja nyt Ruben on kuollut. Niinkö voimakas hänen loitsunsa oli ollut?

Monteiro hälytetään tutkimaan murhaa. Rubenin opiskelukavereita Vicentea, Sandraa ja Carlotaa haastatellaan, opiskelijoiden vanhempia puhutetaan ja yliopiston dekaaninkin luona poiketaan. Haastattelut eivät juuri edistä tutkintaa. Ne, jotka tietävät jotakin, ovat päättäneet olla puhumatta. "Toivottavasti ymmärrät, ettei poliisille pidä mennä puhumaan ihan mitä tahansa, Sandra sanoi tyynesti vilkaisematta Carlotaan päin. - Muista mitä olemme sopineet. Mistään ei puhuta. Se pitää. Ei mistään."  Epäiltyjen joukko on melko pieni, mutta tutkintatilanteesta tulee yhä haasteellisempi, kun ruumiita tulee lisää. 

Monteiron viettäessä pikkutunteja Porton pimeillä kujilla hän kohtaa tutun hahmon oudossa ympäristössä. Pikkuhiljaa jotakin avautuu. "Palaset alkoivat siirtyä oikeille paikoilleen, niissä oli hieman sovittelemista, mutta lopulta kaikki näytti jollei täysin kirkkaalta, niin ainakin läpikuultavalta." 

Olen lukenut kaikki Patrakan kahdeksan dekkaria. Ensimmäisestä kirjasta Huomenna sinä kuolet (Myllylahti 2017) lähtien olen ollut ihastunut kirjojen tapahtumaympäristöön eli Porton viehättävään kaupunkiin. Näiden kirjojen myötä olen päässyt mukaan ihastuttavaan portugalilaiseen tunnelmaan, tuoksuihin ja makuihin. Kaikesta näkee, että tapahtumaympäristö ja kieli ovat kirjailijalle tuttuja. Portugalinkieliset ilmaisut siellä täällä tekstissä ovat mukava lisä. 

Oli mukava tutustua paremmin Nelson Monteiroon sekä myös hänen kollegoihinsa. Monteiro on sympaattinen mies, joka huolehtii muistisairaasta Américo-isästään, harrastaa isänsä kanssa puutarhanhoitoa, on kiintynyt Gaia-koiraansa ja seurustelee suomalaisen Emilian kanssa. Kollegoista Ana Torres on tuttu jo aiemmista kirjoista, kun sen sijaan uusi tuttavuus on kiinnostava it-velho Kiame Pinheiro. 

Anu Patrakka osaa rakentaa psykologisen dekkarin. Teksti on sujuvaa, dialogit toimivia ja luvut sopivan lyhyitä.

Anu Patrakka: Arvoton

 

Anu Patrakka: Arvoton. Otava. 2023. 309 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Tutkin tilastotietoja, Ana sanoi rikkoen hiljaisuuden. - Viimeisimpien lukujen mukaan Portugalissa asuu vajaat kahdeksantoista tuhatta intialaista, nepalilaisia noin tuhat vähemmän, bangladeshilaisia vajaat kahdeksantuhatta ja viisituhatta pakistanilaista. Suurin osa heistä työskentelee maatalouden palveluksessa tai ravintola-alalla etupäässä Algarvessa ja Lissabonin alueella, mutta on heitä täällä pohjoisessakin. Nämä ovat siis asemansa virallistaneiden lukuja. Jokuhan voi tulla maahan turistiviisumilla ja kadota sen jälkeen jäljettömiin."

Anu Patrakka kuuluu suomalaisten naisdekkaristien parhaimmistoon. Portugaliin muutettuaan Patrakka aloitti dekkareiden kirjoittamisen. Rui Santos -sarjassa ilmestyi kuusi teosta. Kahden ensimmäisen osan kustantajana oli Myllylahti, neljä seuraavaa osaa kustansi Into ja nyt uusimman teoksen kustantajana toimii Otava. 

Arvoton aloittaa uuden Nelson Monteiro -sarjan. Nelson Monteiro on Lissabonista Portoon muuttanut rikostutkija, joka johtaa Porton henkirikosyksikköä. Monteiro haki johtajan paikkaa osittain siksi, että saa pitää silmällä Portossa asuvan iäkkään isänsä vointia. Nimitys ei ole kaikille mieleen. Edellisestä sarjasta tuttu Ana Torres haki myös paikkaa ja olisi omasta mielestään ansainnut tulla valituksi. Tämä luo katkeruutta uutta esimiestä kohtaan jo alusta pitäen.

Nelson Monteiro on juuri aloittanut uuden työn, kun poliisiasemalle tulee ilmoitus, että rannan roskalavalta on löytynyt muovipussiin kääritty ihmisen pää. Vain miehen pää, ei muita ruumiin osia. Poliisin on heti aloitettava tutkinta, vaikka viikonloppu olisi tulossa. Ensin olisi selvitettävä, kenen pää on kyseessä. Sen selvittäminen ei olekaan ihan yksinkertainen tehtävä, koska mitään henkilöpapereita ei löydy eikä ketään sopivan ikäistä miestä ole ilmoitettu kadonneeksi. 

Suomalainen Emilia Karivaara on muuttanut Portoon. Hän ei halunnut jämähtää paikalleen, vaan halusi ennen kaikkea nähdä maailmaa. Kun Portossa oli avoinna sopiva it-alan työ, Emilia haki sitä ja tuli valituksi. Tutustuessaan lähiympäristöön hän tapaa Aranin, siirtotyöläisen Bangladeshista. Aranin persoonallisuus viehättää Emiliaa, ja tunne taitaa olla molemminpuolinen. Emilian mieleen jäävät haparoivat keskustelut miehen kanssa, Aranin työstä, perheestä Bangladeshissa ja mahdollisuuksista elää Portugalissa.

"Mikä minusta tekee heitä paremman?"

Emilia havahtuu huomaamaan, miten eriarvoisessa maailmassa ihmiset elävät.  Emilialla on turvattu asema EU:n sisältä Portugaliin saapuneena, kun taas Aranin oli maksettava isot rahat jo siitä, että pääsi Portugaliin. Aran tekee raskasta työtä alipalkattuna, asuu ahtaasti muiden siirtotyöläisten kanssa ja lähettää kaiken ylimääräisen rahan perheelleen Bangladeshiin. Siirtotyöläisten asemalla on kirjassa iso rooli, mutta Patrakka ei epäröi tarttua muihinkin portugalilaisen yhteiskunnan epäkohtiin liittyen mm. vanhustenhoitoon ja maaseudun autioitumiseen.  

Jo Rui Santos -sarjassa Patrakka kuvasi portugalilaisen yhteiskunnan varjopuolia, mutta näin voimakasta yhteiskunnallista otetta ei Patrakan aiemmissa kirjoissa ole ollut. Siirtotyöläisten aseman surkea asema ei ole arkipäivää pelkästään Portugalissa, vastaavia epäkohtia löytynee monesta muustakin Euroopan maasta. Arvoton on paljon muutakin kuin vain dekkari. Välillä kirjaa lukiessa unohdin lukevani rikosromaania, niin suuri rooli yhteiskunnallisilla ilmiöillä on kirjan tapahtumissa.

Rikoksen tutkinta etenee alkuvaiheissa kovin verkkaista vauhtia. Nelsonin tiimiläiset ennättävät jo pohtia, onko uudesta esimiehestä mihinkään. Ja onhan hänestä. Se käy ilmi, kun tositoimien aika tulee.

Patrakka on taitava kirjoittaja. Hänen sujuvaa ja selkeää tekstiään on miellyttävä lukea. Kirjan portugalilaisuus viehättää minua suuresti. Portugalinkieliset ilmaisut siellä täällä tekstissä ovat mukava lisä.

Mielelläni jatkan matkaa Nelson Monteiron kanssa.

Anu Patrakan Portugali-dekkari Katumuksen kallio

 

Anu Patrakka: Katumuksen kallio. 2022. Into. Kansi: Perttu Lämsä. 289 s.

Arvostelukappale kustantajalta

"Rui Santos katseli joen toisella puolella kohoavaa vastarantaa. Lukuisat pienet asuintalot kipusivat rinteitä epäsäännöllisinä ryppäinä. Alue oli vähemmän kehittynyt kuin sillan länsipuolella Ribeirassa, tänne turismi ei ollut vielä levittänyt lonkeroitaan. Varhain aamulla olisi luullut jonkun asukkaan katsoneen ulos ikkunastaan ja huomanneen jotain, mutta näkyvyyttä haittasivat kaiteen vieressä kasvavat pensaikot." (s. 16)

Anu Patrakan Portugaliin sijoittuva Rui Santos -dekkarisarja on edennyt jo kuudenteen osaan. Ensimmäinen osa Huomenna sinä kuolet ilmestyi vuonna 2017 ja sen jälkeen kirjoja on tullut yksi/vuosi -vauhtia. Ihastuin jo heti ensimmäiseen osaan, ja tuntuu, että kirjat vain paranevat osa osalta. Myös Katumuksen kallio on todella kiinnostava ja otteessaan pitävä teos, josta löytyy dekkariaineksen ohella paljon muutakin sisältöä.

Suomalaiset Lilli ja Seppo ovat olleet vierailulla Portossa. Aamulla he olivat lähteneet laivaretkelle Dourojoelle. He ihailivat kauniita maisemia, mutta sitten Seppo huomasi jotakin tummaa kellumassa joessa. Ehkäpä se onkin vain puunrunko, tuumi Seppo. Mutta myös aluksen kapteeni oli huomannut, että joessa kellui jotakin epätavallista. "Se oli mustaan kankaaseen kietoutunut ihmisen ruumis." (s. 13)

Rikosetsivä Rui Santos hälytetään paikalle. Joesta löytynyt mies on 37-vuotias katolisen kirkon padre Nicolau. Kaikki ovat hämmentyneitä. Mitä padrelle oli tapahtunut? Miten hän oli joutunut jokeen? Oliko hänet surmattu? Vai oliko hän tehnyt itsemurhan? Pappilassa kirkkoherra Afonso Certo selventää Rui Santosille, että  itsemurhan voi poissulkea padren kohdalla, koska katolisen kirkon oppien mukaan itsemurha on synneistä suurimpia eli ihminen ei itse saa jouduttaa kuolemaansa. Ja eihän padrella ollut mitään syytä tehdä itsemurhaa, koska kaikki oli hyvin, vakuuttaa kirkkoherra.

Rui Santos, nuorempi konstaapeli Ana Torres ja vanhempi konstaapeli Pedro Silva ryhtyvät selvittämään tapausta. Kirkon työntekijät haastatellaan ja padren asuinhuone tutkitaan. Poliisille jää tunne, että heille ei kerrota kaikkea. Padren asuinhuone on hyvin vaatimaton, mutta jotakin yllätyksellistä sieltä löytyy. Tapauksen tutkiminen ei ole helppoa. Rikosehdokkaita on kyllä useita, mutta palaset eivät kuitenkaan loksahda paikalleen. Itse olin jo varma loppuratkaisusta, mutta pieleen meni minun arvaukseni, niin yllätyksellinen loppuratkaisu oli.

"Ei padrella ole yksityiselämää." (s. 63)

Dekkarijuonen ohella kirjailija tutustuttaa lukijan katolisen kirkon papistoon ja työntekijöihin. Kirkko noudattaa ikivanhoja sääntöjä, joiden seurauksena pappistehtävät eivät enää vedä nuoria miehiä puoleensa kuten ennen vanhaan. Naisia ei luonnollisesti kelpuuteta papeiksi. Millainen katolisen kirkon papin tulee olla? Vain työlleen omistautuva? Eikö pappi voi olla puoleensa vetävä? "Ei kai sellainen ole papille soveliasta?" (s. 64) Samaan aikaan, kun Rui Santos perehtyy katolisen kirkon saloihin, hänen on tehtävä isoja ratkaisuja oman elämänsä suhteen. 

"Depois de jantar, illallisen jälkeen, yhdeksän aikoihin." (s. 139)

Anu Patrakka osaa rakentaa psykologisen dekkarin. Kirjan henkilöt ovat eläviä ja hyvin kuvattuja. Rui Santos on sympaattinen, ammattitaitoinen ja työlleen omistautuva poliisi, jonka työskentelyä on kiinnostavaa seurata. Santos itse pohtii poliisin työtä ja toteaa, että työ on hektistynyt, eikä eri mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen punnitsemiselle jää riittävästi aikaa. Patrakan kirjat viehättävät minua suuresti portugalilaisuudellaan. Portugalinkieliset ilmaisut siellä täällä tekstissä ovat mukava lisä. Patrakan tekstiä lukiessa pääsee mukaan portolaiseen tunnelmaan, tuoksuihin ja makuihin. Paikallinen luonto tulee kauniisti esille tässäkin kirjassa.

"Näky oli pysäyttävä. Aurinko loimusi tulisena pallona, se värjäsi taivaan ja väsymättömänä vellovan meren oranssin ja keltaisen lukemattomilla sävyillä. Mitä lähemmäs horisonttia aurinko painui, sitä voimakkaammin se tuntui hehkuvan, silti sen ääriviiva piirtyi terävänä vasten taivasta. Mainingit löivät rantaan ja merelle kurkottavaan aallonmurtajaan, vesi lensi lasihelminä ilmaan." (s. 65)

Perttu Lämsä on suunnitellut tämänkin Patrakan dekkarin kannen. Hän on onnistunut siinä hyvin, kuten aiemmissakin kirjoissa.

Aiemmat Patrakan Rui Santos -dekkarit. Postaukseni löydät kirjan nimeä klikkaamalla. 

Huomenna sinä kuolet. (Myllylahti 2017)

Kuolet vain kahdesti (Myllylahti 2018)

Syyllisyyden ranta (Into 2019)

Totuuden portaat (Into 2020)

Häpeän aukio (Into 2021)

Katumuksen  kallio on luettu myös Hemulin kirjahylly -blogissa.

Anu Patrakka: Häpeän aukio

Anu Patrakka: Häpeän aukio. Into. 2021. Kansi: Perttu Lämsä. 273 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Mafalda lähti ylittämään katua sillan toiselle laidalle. Öinen Vila do Conde oli kaunis. Joentörmän reunaan parkkeerattu vanha purjelaiva mastoineen heijastui tyyneen veteen. Sen takana mäen päällä näkyi valkoiseksi maalattu kupolikattoinen kappeli, jonka avoimesta ovesta Mafalda oli kerran käynyt kurkistamassa. Sillan vierestä alkavaa aukiota reunustivat vanhat rakennukset, muutamassa baarissa oli väkeä viettämässä perjantaiyötä. Etäinen musiikki, huudahtelu ja nauru kantautuivat korviin." (s. 238)

Anu Patrakan viidennen Rui Santos -dekkarin tapahtumaympäristö on jo aiemmista kirjoista tutuksi tullut Porton seutu Portugalissa, tässä kirjassa Vila do Conde, kirjailijan kotikaupunki. Portugalin ihailijana palasin todella mielelläni näille seuduille Patrakan seurassa. Patrakka, joka on asunut jo useita vuosia Portugalissa, saa seudun ja tapahtumaympäristön elämään niin, että välillä tuntuu, että olen mukana ihastelemassa vaikkapa kukkamattojuhlia. "Keskustan kaduille kootaan kukista ja lehdistä ja kaarnanpalasista koristeellisia tapetes de flores, kukkamattoja. Ne tehdään yön aikana, ja seuraavana päivänä ihmiset voivat kiertää ihailemassa niitä, ennen kuin tulee kulkue, joka pyyhkäisee kaiken mennessään." (s. 228)

Vila do Condessa pidetään lähiaikoina kunnanvaltuuston puheenjohtajan vaali. Fernandon suuri halu ja suorastaan intohimo on tulla valituksi tähän tehtävään. Siksi hän järjesti perjantai-iltana ison vaalitilaisuuden, jossa oli hyvä tarjoilu portugalilaisine ruokineen ja viineineen. Lauantaiaamun sarastaessa kaupunki on hiljainen ja rauhallinen. Amorin, kadunlakaisija, tekee työtään ja viheltelee lakaistessaan roskia. Kirkonkellon kumahduksista Amorin laskee, että kello on puoli kahdeksan. Kun hän katsoo kaupungintalon edessä olevaan häpeäpaaluun, hän huomaa kauhukseen, että häpeäpaalulle johtavissa kiviportaissa on jotakin epätavallista. Siellä on ruumis. 

Rikosetsivä Rui Santos ja rikospaikkatutkija Ramiro Banha hälytetään heti paikalle. "Paalulle vievillä portailla oli naisen ruumis. Pää retkotti vinksallaan, kaulan ympärillä roikkui osittain repeytynyt mustavalkoinen silkkihuivi. Punaisen keinonahkajakun alta erottui leopardikuvioinen sifonkipusero. Toinen jalka oli sukkahousuja lukuun ottamatta paljas, toisessa oli punainen lyhytvartinen kenkä." (s. 22-23). Nainen tunnistetaan nopeasti Mafalda Limoksi, kunnallisvaaliehdokas Fernandon siskoksi. Harmiton nainen, vähän liikaa viiniin menevä, mutta mitä sitten? Miksi joku oli kuristanut hänet, miksi joku oli halunnut päästä hänestä eroon? Tapausta selvittää Rui Santosin ja Pedro Silvan kera Rita Pereiran tilalle palkattu Ana Torres, räväkkä viisikymppinen nainen, joka ajaa keltaisella kaksipaikkaisella urheiluautolla. Kun poliisi vielä miettii, kenellä oli ollut syytä tappaa Mafalda, löydetään yllättäen vielä toinen ruumis.

Rikosten tutkinta alkaa. Mutta ei ole oikein mitään mihin tarttua, johtolankoja ei juuri ole. Kaiken lisäksi tutkimukset saavat kummallisia piirteitä, tulee erikoisia tunnustuksia, omituisia paljastuksia, tulee kauppamurto, sukkabisneksen rahoissa on epäselvyyksiä. Epäiltyjä on monia. "Rikosetsivä Rui Santos miettii ankarasti. Pieniä tiedonsiruja ja havaintoja leijui mielessä, ja hän yritti saada koottua niistä eheän kuvan. Työtä vaikeutti merkittävien osasten puuttuminen." (s. 109) Miten kaikki liittyy kaikkeen? Täytyyhän rikoksilla olla motiivi. Rakkaus? Viha? Kateus? Raha? Rikosehdokkaita on useita, joista jokainen tuntuu jossakin vaiheessa juuri siltä oikealta rikolliselta. Pala palalta kokonaisuus alkaa hahmottua. Yllätyksellistä loppuratkaisua tuskin kukaan osaa arvata.

Kirja on taitavasti rakennettu. Lukija saa seurata poliisien tiivistä työskentelyä rikosten selvittämiseksi. Lisäksi lukija saa kulkea Mafaldan mukana hänen viimeisen elinpäivänsä ajan, ja onpa murhaajallekin annettu oma puheenvuoronsa. Taitavasti kirjailija sitoo juonikuviot yhdeksi kokonaisuudeksi. 

Kirjan voi lukea täysin itsenäisenä teoksena, mutta uskon, että kirjasta muodostuu parempi lukukokemus, jos on lukenut myös sarjan aiemmat osat. On kiinnostavaa seurata ammattitaitoisen ja työlleen omistautuvan Rui Santosin rikosten selvittämistä.  Ensimmäisissä osissa Rui Santos oli hieman rosoinen, hauska seuramies, jolle maistui portviini ja jonka harrastuksena oli pyöräily. Ajatuksiaan hän selvensi PowerPoint-esityksillä. Nyt Rui Santos on löytänyt Rita Pereiran ja kaikki vähäinen vapaa-aika menee seurusteluun. Olen iloinen, että Rui Santos on löytänyt Ritan, mutta kyllä minulla on vähän ikävä sitä aiempaa rosoista Rui Santosia. Tämä kirja avaa samalla Rui Santosin menneisyyttä. Kirjan viimeiset sivut ovat yllätyksellisiä. Jatkuuko seuraava osa näistä tapahtumista?

Anu Patrakka on mestari tunnelman luomisessa. Kun olin lukenut kirjasta vain muutaman sivun, Fernandon vaalilaisuuden tunnelma makuineen ja tuoksuineen imaisi minut täysin mukaansa. Ja sitten se olikin pelkkää menoa. Alussa tahtia hieman hidasti kirjan suuri henkilömäärä, johon tutustuminen vei oman aikansa. Mutta taukoja ei juuri tarvinnut pitää. Sivut vain kääntyivät toinen toisensa perään, kun yritin pysyä mukana murhien selvittämisessä samalla nauttien portugalilaisesta tunnelmasta.

Pidän Patrakan kirjoitustyylistä. On ilo lukea tekstiä, joka on loppuun asti mietittyä ja josta näkee, että siihen on panostettu. Portugalinkieliset ilmaisut siellä täällä ovat kiva lisä tekstissä.
Tätä kirjaa voin suositella psykologisten dekkareiden ja portugalilaisuuden ystäville. Patrakan taito tunnelman luojana ja tiheätunnelmaisen juonen kehittäjänä kehittyy kirja kirjalta. Häpeän aukio on yksinkertaisesti laatudekkari. Seuraavaa osaa jo odotellen!

Kiitos Perttu Lämsälle kauniista kannesta.

Aiemmat Rui Santos -kirjat:

Anu Patrakka: Huomenna sinä kuolet. 2017. Myllylahti. (linkki)
Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti. 2018. Myllylahti. (linkki)
Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta. 2019. Into. (linkki)
Anu Patrakka: Totuuden portaat. Into. 2020. (linkki)

Anu Patrakka: Totuuden portaat

Anu Patrakka: Totuuden portaat. Into. 2020. Kansi: Perttu Lämsä. 280 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Anu Patrakan uusin dekkari Totuuden portaat vie lukijan Portugaliin, Porton viehättäviin maisemiin. Aamun valjetessa Verdadesin portailta löytyy nuoren miehen ruumis. Miehen kurkku on viilletty auki, samoin etusormen päät on viilletty. Näin poliisi kuvaa kuollutta: "Uhrimme on mies, ikä arviolta yhdeksästätoista kahteenkymmeneenkahteen vuotta, pituus satakahdeksankymmentäviisi senttimetriä, ruumiinrakenne hoikka. Tatuointia lukuun ottamatta ei erityisiä tuntomerkkejä. Ruumiinavauksen alustavat tulokset osoittavat, että uhri on ennen kuolemaansa ollut gamman vaikutuksen alaisena." (s. 78-79)  Miestä ei tunnisteta, eikä kukaan tunnu häntä kaipaavan. Tuttu poliisijoukko, rikosetsivä Rui Santos, nuorempi konstaapeli Rita Pereira ja vanhempi konstaapeli Pedro Silva, saa tehtäväksi mystisen murhan selvittämisen.

"Hylätyksi tuleminen ei ollut pahinta. Sitäkin vaikeampaa oli sulattaa se, ettei kukaan Carmelindan lähellä ollut yksin." (s. 32)

Kirjan alkuosassa Patrakka rakentaa taustaa ja tutustuttaa lukijat tarinan henkilöhahmoihin. 78-vuotias Carmelinda on yksi kiinnostavimmista henkilöistä. Hän on hyvin yksinäinen, lapsetkaan eivät juuri käy häntä tervehtimässä. Kaikilla tuntuu olevan läheisensä, ja heille Carmelinda on kateellinen. Carmelindasta tulee katkera ja katkeruuttaan hän purkaa naapureihinsa. Kuullessaan ääniä naapureista hänellä on tapana heitellä kiviä, multapaukkuja tai pieniä uhkauslappuja heidän pihoihinsa. Pahin naapureista on pankinjohtaja Alberto Moinhon ruotsalainen vaimo Inga, joka Carmelindan mukaan "oli varmasti ennen portugalilaisen miehen pyydystämistä ollut maksullinen nainen. Ehkä hänellä oli ollut paljaan takapuolen kuvalla varustettu ilmoitus sanomalehdessä - niitä oli päivittäin vähintään aukeaman verran, ja Carmelinda tutki ilmoitukset tarkkaan kauhistellen moista rietasta menoa." (s. 33-34) Carmelindan katkeruudesta osansa saavat myös Alberton perheen lapset, teini-ikäinen tytär, josta äiti kasvatti "porttoa, kuten itsekin oli" (s. 34) sekä huonotapaiset rasavillit "tuplavahinkopojat".

Toinen Carmelindan naapuriperheistä on hänen kotiapulaisensa, domestica Maria Manuel Coelhon perhe. Perheen tytär Aida tapaa kotibileissä komean, rikkaasta perheestä tulevan Damienin. Aida ihastuu, hullaantuu ja rakastuu. Ensin kaikki on hyvin, mutta jostakin syystä Damien ei enää olekaan niin halukas tapaamaan Aidaa. Naapuristossa asuu myös Fátima ja Diamantino. Fátiman ja Carmelindan suhde on ajoittain suorastaan vihamielinen. "Koiranne haukkui KOKO YÖN" -kaltaisia lappuja sinkoaa toinen toisensa perään Fátiman pihaan.

"Rui Santos oli valinnut kuulustelustrategiakseen suoran hyökkäyksen." (s. 250)

Miten kaikki liittyy kaikkeen? Saadaanko nuoren miehen murhaaja selville? Onko murhan motiivina rakkaus, huumeet vai viha, se Rui Santosin on selvitettävä. Eivätkä tapahtumat tuohon yhteen murhaan jää. Rui Santos on äärimmäisen työteliäs ja omistautunut poliisi. Epäiltyjä on monia, ainakin lukijan mielestä. Taitavana ja hoksaavana poliisina Rui Santos huomaa yhteyksiä eri tapausten välillä. Sillä tavalla, pala palalta, kokonaisuus alkaa hahmottua. Loppuratkaisun kruunaa hienosti kuvattu Rui Santosin ratkaiseva poliisikuulustelu. Santosin yksityiselämää hyödynnetään juonenkuljetuksessa. Rui Santosin ja Rita Pereiran romanssi jatkuu. On toisaalta hienoa, että tämä sympaattinen poliisimies on löytänyt rinnalleen ihanan naisen, jonka kanssa hän todella viihtyy. "Minha querida, kultaseni, teen ihan mitä vain haluat minun tekevän, Rui sanoi hymyillen ja painoi Ritan poskelle suukon." (s. 239), mutta toisaalta jäin kyllä kaipaamaan sitä aiempaa rosoisempaa Santosia, hauskaa seuramiestä, jolla oli paljon ystäviä. Pyöräilyharrastuskin on jäänyt. Onneksi joskus kuitenkin otetaan lasillinen portviiniä.   

Porto näkyy, maistuu ja kuuluu

Porton kaupunki, jota kirjailija niin kauniisti kuvaa, tarjoaa kirjan tapahtumille viehättävän tapahtumaympäristön. Kirjaa lukiessa pääsee hienosti mukaan portolaiseen tunnelmaan, tuoksuihin ja makuihin sekä tämän Unescon maailmanperintökohteen historiaan, Ribeiran kiemuraisille kaduille, mutkaisille kujille ja Douron upeisiin maisemiin. Tällaiseen autenttiseen kuvaukseen pystyy kirjailija, joka tuntee kaupungin ja maan sekä hallitsee kielen. Portugalin kieltä on sopivalla tavalla ripoteltu mukaan paikallisten repliikkeihin.

Hyvää tarinaa on helppo lukea.

Totuuden portaat on neljäs osa Patrakan Rui Santos -sarjassa. Rui Santos ja Portugali tapahtumaympäristönä viehättivät minua jo ensimmäisessä Patrakan kirjassa Huomenna sinä kuolet (Myllylahti, 2017) (linkki). Taattua jatkoa ovat olleet Kuolet vain kahdesti (Myllylahti, 2018) (linkki) ja Syyllisyyden ranta (Into, 2019) (linkki).

Totuuden portaat on jännittävä ja yllätyksellinen psykologinen dekkari. Tapahtumat pitävät lukijan otteessaan yllätykselliseen loppuun asti. Patrakan vahvuus on kiinnostavan ja taitavasti punotun juonen ohella vaivattomasti eteenpäin soljuva teksti ja sujuva dialogi. Autenttiset Porton kuvaukset lisäävät kirjan kiinnostavuutta. Porton kartta olisi ollut mukava lisä kaupunkikuvauksissa. Olen varma, että tämä kirja on herkkua psykologisten dekkareiden ystäville.

Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta

Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta. 2019. Into. Kansi: Perttu Lämsä. 277 sivua.

Arvostelukappale  kustantajalta

Rafael ja Pia, suomalainen aviopari, muuttavat Portugaliin. Suomessa ollessaan Rafael irtisanoutui työstään mainostoimistossa ja ryhtyi tekemään sitä, mitä oli halunnut tehdä koko aikuisikänsä, eli maalaamaan. Pia uhrautuu ja tekee kahta työtä saadakseen perheelle elannon, koska Rafaelin taulut eivät myy riittävän hyvin. Pian veli taidegalleristi Matias ei myöskään saa ostajia innostumaan Rafaelin tauluista. Aviopari tekee ratkaisun, myy asuntonsa ja huonekalunsa ja lähtee asustamaan Portugaliin pieneen Vila Chãn kalastajakylään toivoen Rafaelin uran lähtevän siellä uuteen lentoon.

Vila Chã

Mutta sitten alkaa tapahtua. Rafael lähtee aamu-uinnille mereen, kuten yleensä joka aamu. Hän katoaa. Samana aamuna samalta rannalta löytyy kuollut mies, mutta se ei ole Rafael. Kaiken lisäksi myös vaimo Pia katoaa mystisesti. Rikosetsivä Rui Santos, joka on tuttu jo kahdesta aiemmasta Patrakan kirjasta, saa selvitettäväkseen tapauksen. Apuna hänellä on tutut kollegat: vanhempi konstaapeli Pedro Silva ja nuorempi konstaapeli Rita Pereira. 

"Rui Santosilla oli lehmän hermot, ja hän jaksoi odottaa." (s. 87)

Kirjan rakenne on toimiva: alkuosan kirjaa lukijaa kuljetetaan Rafaelin ja Pian matkassa. Näin lukija tietää tapahtumista ja rikoksista enemmän kuin poliisi. Tekisi niin mieli antaa vinkkiä Rui Santosille. Mutta juuri oikeassa kohdassa kuvauksessa siirrytään seuraamaan poliisin työskentelyä. Nyt ei enää voidakaan antaa vinkkejä poliisille, toivoa vaan, että Santos kollegoineen saa oikeanlaisia johtolankoja rikoksen selvittämiseksi. Helppoa se ei ole, rikosehdokkaita on useita, joista jokainen tuntuu jossakin vaiheessa juuri siltä oikealta rikolliselta ja jossakin vaiheessa taas varmasti syyttömältä. Santosin mielestä rikoksen selvittämistä voi verrata maalauksen tekemiseen. "Tässä tapauksessa on piirretty vasta muutama, toisistaan irrallinen ääriviiva, ja saattoi vain arvailla miltä lopullinen kuva tulisi näyttämään." (s. 84) 

Juonen kuljetus jatkuu kiintoisalla ja koukuttavalla tavalla. Paljon ennättää tapahtua ennen kuin kaikki selviää. Juonta sen enempää paljastamatta voin kuitenkin taata jännittäviä hetkiä kirjan parissa. Loppuratkaisu vaikuttaa ensin ehkä hieman hämmästyttävältä, mutta epilogi selittää kaiken. Ja antaa paljon anteeksi. 

"Bom dia! hän huusi miehille, nosti kaulassaan roikkuvaa kameraa ja osoitti sitä tyngällään. - Posso, saanko?" (s. 64)

Rikoksen selvittämisen ohella lukija saa seurata juoneen tavalla tai toisella liittyvien henkilöiden arkipäivää ja nauttia portugalilaisuudesta, jonka kirjailija niin hyvin tuntee. Portugalin ihailijana nautin suuresti näistä autenttisista Portugalin kuvauksista. Portugalilaiset kylät ja kyläläiset, joiden joukossa on vielä runsaasti ammattikalastajia, heräävät eloon. Portugalin kieltä on sopivalla tavalla ripoteltu mukaan paikallisten repliikkeihin. On helppo aistia kylien tunnelma, tuoksu, lämpö ja luonnon kauneus sekä meren mahtivoima.  "Kolealta mereltä hönki nousuveden mukana kosteaa usvaa. Atlantin valtameren aallot vyöryivät kohti kalastajakylän rantaa ja taipuivat tunneliksi, ennen kuin läjähtivät rytinällä vasten hiekkaa. Vaahtolonkerot kurottuivat loivasti nousevalle rannalle, kerta kerralta ne ulottuivat pidemmälle. Vesi oli nousussa." (s. 11) 

Pidin kirjan henkilöhahmoista. Niitä ei ollut liikaa, kaikkiin ennätti tutustua. Rafaelista tuli ystäväni, olisin antanut Rafaelille mahdollisuuden maalata  mitä hän ikinä olisi halunnut. Pia ja kaltaisensa tuntuvat tutuilta, nuo jotka ovat aina oikeassa ja joille raha on kaikessa pääasia. Mutta yliveto kuitenkin on Rui Santos. Voi kuinka hänestä kuoriutuu viehättävämpi ja sympaattisempi kirja kirjalta! Nyt orastava romanssi ihastuttavan Rita Pereiran kanssa tuo vielä lisää inhimillisyyttä Santosin persoonallisuuteen. Santosilla on yhä vanhoja mieltymyksiä, kuten esim. portviini. "Portviinit ovat mielenkiintoisia. Ensimaistamalta ne saattavat vaikuttaa samalta, mutta hiljalleen niistä oppii löytämään omat vivahteensa. Portviini on niin monen asian summa: maaperän, rypälelajin, sään, kypsymisajan..." (s. 253) 

Pidin paljon tästä kirjassa. Kirjassa on kaikki kohdallaan, juoni, henkilögalleria, kirjoitustyyli, portugalilaisuus ja ennen kaikkea se ote, joka Patrakalla on tunnelman luomisessa. Teksti on sujuvaa, soljuvaa ja vaivatonta lukea. Lopputuloksena on tiheätunnelmainen ja yllätyksellinen psykologinen trilleri, joka nostaa Anu Patrakan eittämättä suomalaisten naisdekkaristien kärkinimien joukkoon.

Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti - Murha viehättävässä Porton kaupungissa

Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti. 2018. Myllylahti. 286 sivua. Kannen kuva: Anu Patrakka

Arvostelukappale kustantajalta


Hän itse oli syyllinen kaikkeen. Hän, eikä kukaan muu. (s. 63)

Anu Patrakan dekkarin myötä matkataan jälleen Portugaliin. Näin tehtiin myös Patrakan ensimmäisessä dekkarissa Huomenna sinä kuolet (2017). Tällä kertaa tapahtumapaikkana on viehättävä Porto. 

Ribeiron rantakadulla vanhassa talossa asuu 76-vuotias dona Constanca, lihava nainen, joka ei ole astunut ulos asunnostaan useaan vuoteen. Asunto ja koko talo on huonokuntoinen, mutta Constanca ei halua muuttaa sieltä pois, koska vuokra on hyvin edullinen. Neilikkavallankumouksen vuoksi vuokraa ei saanut korottaa eikä vuokrasopimusta saanut irtisanoa, koska ympäri maata oli yhä voimassa vuokrasopimuksia, jotka oli tehty 25.4.1974 tapahtuneen vallankumouksen, jolloin kommunistit nousivat valtaan, jälkeen. (s. 21) 

Constanca asuu yksin ja tuijottaa päivästä päivään kuuluisaa kaarisiltaa, joka on nimetty Dom Luis I:n mukaan. Kaarisilta on osa Porton historiallista keskustaa, joka nimettiin Unescon maailmanperintökohteeksi v. 1996. 
 

Porton kaarisilta (Wikipedia)

Sitten eräänä päivänä Constanca löydetään kuolleena; hänet on myrkytetty ja lisäksi tapettu vielä toisenkin kerran veitsen iskuilla. 

Edellisestä kirjasta tuttu rikosetsivä Rui Santos saa murhan selvitettäväkseen. Hänellä on apunaan tuttu porukka: vanhempi konstaapeli Pedro Silva, nuorempi konstaapeli Rita Pereira ja oikeuslääkäri Sandra Sardinha. Epäiltyjä on useita. On Paula, sukulainen joka on huolehtinut dona Constancan eläkkeistä ja vuokrien maksamisesta. Paula tietää takuuvarmasti, että Constancalla on paljon varallisuutta. Sitten on Filomena, joka on avustanut Constancaa ruoan laitossa ja siivoamisessa. Epäiltyjen joukkoon kuuluu myös Filomenan aikamiespoika, reppana huumeiden käyttäjä, jota varmasti kiinnostaa raha. Epäiltyjen joukkoon kuuluvat myös postinkantaja Jorge, kiinteistön omistaja Lisandro Lima sekä kiinteistönvälittäjä Risto Reis, jonka juuret ovat äidin puolelta Suomesta. 

Aikamoinen joukko epäiltyjä, eikä ole olemassa mitään johtolankaa, mistä aloittaisi. Ei mitään järkeä missään, Rui Santos manaili. (s. 250).  Mutta niin palasista muodostuu pikku hiljaa kokonaisuus, yllättävä kokonaisuus, varmasti sellainen, jota lukija ei osannut arvata etukäteen.

Hän oli alkanut suunnitella täydellistä murhaa. Sellaista, jossa ei tarvitsisi tahria käsiään. Sellaista, josta ei jäisi kiinni. (s. 255)

Rikosetsivä Rui Santos näyttäytyy tässä kirjassa sympaattisena ja miellyttävänä miehenä, josta ei voi olla pitämättä. Santos tekee töitä täysillä ja jäsentää ajatuksiaan Power Point -esityksillä: murhattu ja jokainen epäilty saavat oman lokeronsa. Vapaa-aikakin menee pitkälti työn piikkiin, mutta onneksi jotakin vipinää ennättää syntyä kollega-Ritan kanssa. Portviini kuuluu Portoon, onhan se saanut nimensä Porton kaupungin mukaan. Santos on suuri portviinin ystävä. 

Vinho de Porto, portviini on hänelle intohimo, melkein pakkomielle. Elämän suurin nautinto, suorastaan addiktio. (s. 161) 

Muistan, että ensimmäisessä kirjassa en oikein syttynyt Santosin persoonallisuudelle, mutta nyt viihdyin hänen seurassaan.

Minä olen Rui, ja minuun voi luottaa. (s. 277)

Patrakan kirja vie lukijan Porton maisemiin. On nautinto lukea Patrakan kuvauksia portugalilaisesta elämästä ja Portosta.  Tällaiseen autenttiseen kuvaukseen pystyy kirjailija, joka tuntee maan ja hallitsee kielen. Kirjan Portugali-kuvaukset viehättävät siksikin, että kuulun itse Portugali-faneihin, vaikka Portossa en ole käynytkään. Patrakan tekstiä lukiessa pääsee mukaan portolaiseen tunnelmaan, tuoksuihin ja makuihin.

Risto Reisin Vera-vaimo nosti emaloidun padan kantta ja nuuhkaisi - mmmm, tästä tulisi hyvää. Hän oli ruskistanut sian ihrassa porsaanlapakuutioita ja sipulia, heittänyt sekaan mausteet ja reippaan puoleisen lorauksen valkoviiniä sekä kuorittuja, kuutioituja perunoita. Lopuksi hän silppuaisi päälle tuoretta salsaa, sileälehtipersiljaa.  (s. 193) 

Yhdestoista marraskuuta vietettävän Sao Martinhon päivän perinteisiin kuului kuumien, paahdettujen kastanjoiden syöminen, mieluiten punaviiniä palanpainikkeena ja hyvässä seurassa. (s. 46) 

Paahdettuja kastanjoita (Wikipedia)

Myös portugalilaiset tavat tulevat tutuiksi, mm kahvilassa istuskelu, joka tuntuu olevan portugalilaisten kansallisharrastus. Ja kännykkä-äänenä soi luonnollisesti fado! Fadosta tulee  mieleen Portugalin euroviisuvoitto viime vuonna, kerrassaan upea Salvador Sobral

Constancen murhaa ja kehyksenä toimivaa Porton kaupunkia Patrakka kuvaa rakkaudella ja lempeydellä. Patrakan kirjoitustyyli on selkeää, kikkailematonta, loppuun asti mietittyä, siihen on panostettu. Niin mielelläni jatkan matkaa rikosetsivä Santosin seurassa Portugalin maaperällä.

Erityiskiitos kannen kauniista valokuvasta.

Anu Patrakka: Huomenna sinä kuolet - murhia Portugalissa

Anu Patrakka: Huomenna sinä kuolet. 2017. Myllylahti. 303 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Nyt altaassa makasi likapyykin sijasta nainen, jonka pitkät, vaaleat hiukset kelluivat pinnalla silkkimäisen kangaspalan lailla. Hän oli kasvot alaspäin, pukeutuneena punaiseen hellemekkoon, joka märkänä oli tarrautunut kehoa pitkin kuin talouskelmu. (s. 7)

Anu Patrakan esikoisrikosromaani Huomenna sinä kuolet vie lukijan pieneen maalaiskylään Portugaliin. Maalaiskylän tunnelma on pysähtynyt, kaikki tuntevat toisensa ja ovat selville toistensa tekemisistä. Kylän kahvila on keskeinen tapaamispaikka, jossa pelataan korttia sekä vaihdetaan juoruja ja uutisia. Eräänä päivänä jotakin pääsee tapahtumaan kyläläisten huomaamatta: suomalainen Johanna, Lobo Caladon kaunis 37-vuotias vaimo, löytyy murhattuna vesialtaasta kotinsa läheltä. 

Surmaa ryhtyy tutkimaan rikosetsivä Rui Santos apulaisinaan vanhempi konstaapeli Pedro Silva ja nuorempi konstaapeli Rita Pereira sekä oikeuslääkäri Sandra Sardinha. Santos on ymmällä, johtolankoja ei tunnu löytyvän. Sitten kylästä löytyy toinenkin ruumis. Ruumiin henkilöllisyys selviää, mutta murhaajasta ei ole tietoakaan. Poliisipäällikkö uhkailee, lehtimiehet ovat kintereillä, epätoivonen Santos tekee pitkää päivää, mutta johtolangat ovat olemattomia. Kunnes sitten Johannan Suomesta tuoma puuvartinen, tummateräinen kuokka osoittautuu murhan ratkaisun avaimeksi. 

Kirja on kirjoitettu erittäin sujuvasti, kieli on kuvailevaa, mukanaan vievää, jopa hersyvää. Juoni pitää otteessaan loppuun asti jopa niin, ettei kirjaa olisi malttanut jättää kesken, vaikkakin loppupelissä murhatutkimuksen jännite hieman lopahtaakin. Mutta kieli on kirjan ehdoton vahvuus. Toinen asia, mikä ihastuttaa kirjassa, on Portugali. Olen ehdoton Portugalin ihailija, Lissabon on mielestäni yksi parhaimmista Euroopan pääkaupungeista. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pohjoisosiin, Porton lähelle. Kirjasta huomaa heti, että Patrakka tuntee Portugalin ja Porton seudun sekä hallitsee kielen, eli tarinan tapahtumapaikat ovat hyvin uskottavia.
 

Porton alue

On helppo kuvitella, että portugalilaisten arkeen kuuluu kirjassa kuvattuja maissisatojen korjaamista, viinitilojen sadonkorjuuta ja kirkossa käynteja. Ja mikä olisikaan Portugalissa luontevampaa kuin se, että rikosetsivän puhelinäänenä soi fado. Samassa puhelin luikautti ilmoille pätkän sydäntäsärkevää fadoa. (s. 168) Rikosetsivä Santos on todellinen portviinin ystävä. Portviinin juomiseen liittyviä rituaaleja kuvataan seuraavasti: 

Uuden pullon avaamiseen liittyi aina omat rituaalinsa. Kynttilän sytytys. Lasin valinta ja sen puhtauden tarkistus kynttilänvaloa vasten. Pullon tarkastelu niin ikään - näkyikö sakkaa. Pullot säilytettiin vaakatasossa, mutta kolme päivää ennen aiottua avaamista hän nosti pullon pystyasentoon, jotta sakka laskeutuisi pohjalle. Hyvässä portviinissä oli aina sakkaa. Silloin se oli riittävän vanhaa ja kypsää. (s. 188) 

Rikosetsivä Santos on kirjan ehdoton päähenkilö. Hänen elämäänsä ja taustaansa kuvataan kirjassa melko paljon. Kirjasta selviää, että hänet tunnettiin hauskana seuramiehenä, jolla on paljon ystäviä, hän harrasti pyöräilyä, hänellä oli rankka lapsuus, hän käytti Power point -ohjelmaa selvittäessään rikoksia ja hän oli todellinen portviinin ystävä. Santosilla oli taipumus, joka tuntui - ainakin minusta - melko kummalliselta: jotkut vainajat kiehtoivat häntä niin, että hän suorastaan rakastui vainajiin, tässä tapauksessa Johannaan.

Sillä hetkellä, sillä silmänräpäyksellä, Rui Santos rakastui. Monta rumaa, väkivaltaista kuolemaa nähneen kyynisen rikosetsivän sydän lepatti kuin pienen, hennon perhosen siipi, kun siniset silmät katsoivat häntä kuvasta viattomia, puhtaina. (17)

Vaikka monien rikosromaaneiden rikostutkijat ohittavat sympaattisuudessaan Rui Santosin (mm Adler-Olsenin Carl Morck ja Assad sekä Suvi Piiroisen Väinö Rossi ja Rob Peura), voin silti suositella Patrakan kirjaa vauhdikkaan kielensä ja upean Portugali-kuvauksen perusteella. 

Patrakka on tehnyt suuren elämänmuutoksen. Hän sanoutui irti työpaikastaan Suomessa, muutti Portugaliin ja alkoi kirjoittaa Huomenna sinä kuolet -dekkaria. Jatkoakin on jo seurannut. Toinen dekkari Kuolet vain kahdesti ilmestyi tämän vuoden helmikuussa.
Kirjailijan blogi löytyy osoitteesta http://normaali-irtiotto.blogspot.fi/

Anu Patrakka