Tuomas Mattila: Haamukirjoittajat

 

Tuomas Mattila: Haamukirjoittajat. Näkymättömien tekijöiden salainen maailma. Gaudeamus. 2025. Kansi: Maria Manner. Sisäsivujen kuvitus Olga Poropudas. 448 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Tuomas Mattila johdattelee lukijan kiinnostavaan haamukirjoittajien (ghost writers) maailmaan. Kirjan nimen alaotsikko kuvaa hyvin sitä, mistä haamukirjoittamisessa on kyse. On kysymys näkymättömien tekijöiden salaisesta maailmasta. Termin haamukirjoittaminen merkitys ei ole yksiselitteinen. Haamukirjoittamisesta on kysymys, kun joku kirjoittaa toisen tekstiä omissa nimissään. Termillä viitataan myös anonyymeihin tekijöihin, pseudonyymeihin ja plagiointiin.

Ensi alkuun aloitettuani kirjan lukemisen termi haamukirjoittaminen kalskahti pahamaineiselta. Kirjailija kysyykin, ovatko jotkut haamut hyväksyttävämpiä kuin toiset. Kirjaa edelleen lukiessa termi sai lisäsävyjä. Kävi ilmi, että haamukirjoittajien salainen maailma saattaa olla jollekin osapuolelle palkitseva, jollekin taas raastava tai suorastaan musertava.

Kirja on kiinnostavasti rakennettu. Haamukirjoittajat asuvat aavekartanossa. Haamukirjoittajat eivät mahdu yhteen huoneeseen, vaan kirjoittajat on laitettu asumaan oman aihealueensa huoneeseen. Kartanosta löytyy huone mm. kaunokirjallisuudelle, muistelmille, musiikille, tietokirjallisuudelle, rakkauskirjeille ja opinnäytetöille. Lääketiedettä, taidetta eikä sosiaalista mediaakaan ole unohdettu. Huone huoneelta kirjailija avaa haamukirjoittajien maailmaa. 

Osalla aloista haamukirjoittamisella on negatiivinen sävy, mutta ei kaikilla. Haamujen rooli on kautta aikojen ollut hyväksytty mm. poliittisten puheiden kirjoittamisessa. Esimerkiksi USA:n presidentit pitävät niin paljon puheita, etteivät he millään pysty niitä itse kirjoittamaan. Puheet käyvät läpi monen monta väliporrasta mukaanlukien faktantarkastajat. 

Samoin elämäkertojen kohdalla haamukirjoittajien rooli hyväksytään. Muistelmateosten määrä on viime vuosina kasvanut sekä ulkomailla että Suomessa. Se on tietänyt lisätöitä haamukirjoittajille. On normaali käytäntö, että kyseessä oleva julkimo valitsee kerrottavat asiat ja ottaa vastuun teoksensa sisällöstä. On todettu, että julkkismuistelmien taso on noussut ammattimaisten kirjoittajien ansiosta. Kirjan kannessa on yleensä julkimon nimen lisäksi myös haamukirjoittajan nimi. Joskus haamukirjoittajan nimi mainitaan vasta nimiölehdellä, joskus taas ei missään. 

Otetaan esimerkiksi prinssi Harryn teos Varamies (2023), jonka kirjoittajaa J.R. Moehringeriä ei mainita kirjan kirjoittajatiedoissa. Kiitoksissa prinssi mainitsee hänet "ajatusten sparrauskumppanina". Kirjan julkaisun jälkeen Moehringer astui itse esiin ja kertoi roolistaan teoksen kirjoittajana. Ranskalainen kirjailija Alexandre Dumas oli äärimmäisen tuottelias kirjailija. Kerrotaankin Dumasin tiedustelleen ystävältään, oliko tämä lukenut hänen uusimman romaaninsa, ystävä vastasi: "En, oletteko te?" 

Yhdysvalloissa on valtavat markkinat treffipalveluiden haamukirjoittajille. On tärkeää saada oma profiili houkuttelevaksi. Siitä kannattaa maksaa haamukirjoittajalle useita satoja dollareita. Haamukirjoittajia tarvitaan myös sosiaalisessa mediassa. Valitettavasti haamukirjoittamista suositaan myös korkeakouluopinnoissa ympäri maailmaa. Opinnäytetöitä, esseitä ja muita kirjallisia tekstejä tilataan haamukirjoittajilta. "Vuosina 2014-2018 tehdyissä kansainvälisissä kyselyissä noin viisitoista prosenttia korkeakouluopiskelijoista myönsi maksaneensa jollekulle toiselle opintoihin liittyvän kirjoitustyönsä tekemisestä."  

Haamukirjoittajien moninainen maailma tarjosi minulle uutta tietoa. Siksi koinkin kirjan hyvin yleissivistävänä ja silmiä avaavana. Ihan uusin silmin silmäilen nyt mm. kirjakauppojen elämäkertatarjontaa.

Teos on laaja ja perusteellinen kokonaisesitys haamukirjoittamisesta, sen yleisyydestä eri aloilla sekä sen hyvistä että huonoista seurauksista. Kirjailija on tehnyt perinpohjaista taustatyötä kirjaa varten, minkä näkee laajasta lähdeluettelosta. Mukana on myös kiinnostavia haastatteluja aiheeseen liittyen. Kirja on sujuvasti ja kiinnostavasti kirjoitettu, eikä huumoriakaan ole unohdettu. Nähtäväksi jää, mikä rooli haamukirjoittamisessa tulee olemaan tekoälyn tuottamilla tekohaamukirjoittajilla.

Tuomas Mattila: Hammasratas

Tuomas Mattila: Hammasratas. Tuomas Mattila. 2021. Kuvitus Juuso Ahvenainen, Ari Hirvonen, Teppo Jäntti. Etukannen kuva Teppo Jäntti. 275 sivua

Arvostelukappale kirjailijalta

"Olen kirjoittanut yli viisisataa päätöstä, mutta kysyn usein missä ne ovat. Jos niillä jokin vaikutus onkin ollut, en tiedä siitä, enkä edes välitä - minulle ei merkitse mitään, miten nuo kirjoittamani viranomaistekstit ovat maailmaan vaikuttaneet. Minua ei voi syyttää mistään, sillä olen seurannut ohjesääntöä ja pysynyt on the safe side." (s. 91)

Kun tartuin Hammasratas-kirjaan, minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia kirjan suhteen. En tuntenut kirjailijaa, en ollut kuullut kirjasta eikä takakannen tekstikään juuri avannut kirjan teemaa: "Hammasratas on psykologinen mutta samalla humoristinen kriisiromaani täydellisen myllerryksen jälkeisestä romahduksesta sekä lopullisesta paosta." Siispä, uteliain mielin aloitin lukemisen. 

Kirjan minä-kertoja ja kirjan päähenkilö on lakimies Joel Pääkkönen. Hän työskentelee virkamiehenä EU-virastossa yhdessä 1200 kollegansa kanssa. Heidän vastuullaan on merkittävien EU-päätösten tekeminen. Pääkkösen vastuualueeseen kuuluvat EU-tavaramerkkitapaukset. "Vuodesta toiseen me vatvomme näiden tavaramerkkien parissa samoja asioita. Tuotenimiä ja kuvioita vyöryy tietokoneen ruuduille loputtomana virtana, ja me pohdimme mitkä niistä hyväksytään tuotemerkeiksi ja mitkä taas hylätään." (s. 16)

"Ei touhun tarvitse olla tehokasta, vaan muodollisesti pätevää." (s. 71)

Pääkkönen aloitti määräaikaisena työntekijänä virastossa seitsemän vuotta sitten. Hän muistelee, kuinka innokkaaksi ja tärkeäksi hän tunsi itsensä päästessään töihin tähän merkittävään virastoon. Määräaikaisuus ei vaivannut häntä, hän kyllä näyttäisi, mihin kaikkeen hän pystyy. Ja niin hän tekikin. Määräaikaisena hän työskenteli Helpolla osastolla ja ylitti kaikki tilastot. Hänelle annettiin mahdollisuus siirtyä tekemään etätyötä. Se vieraannutti hänet viraston ilmapiiristä ja hän huomasi odottavansa sitä päivää, jolloin määräaikaisuus loppuisi ja hän pääsisi pois virastosta. Mutta hänen yllätyksensä oli suuri, kun hän sai vakituisen nimityksen Vaikeiden tapausten osastolle. Nyt hän ei saanut enää etätyömahdollisuutta, vaan hänen tuli istua kaiket päivät lasiseinäisessä kopperossaan. Sellaisissa lasikuutioissa työskentelivät kaikki virmiehet, kuka pienemmässä, kuka isommassa kuutiossa. Avokonttorimallia ei tässä virastossa tunneta. Ehkä se ei perinteiseen byrokraattiseen EU-hallintomalliin sovikaan.

Yhdeksän viimeisen kuukauden aikana Pääkkönen teki muistiinpanoja päivittäisistä tapahtumista. Hän kirjoitti aina työaikana. "Olen raapustanut tähän vihkoon taas melkein tunnin. Virastolla on rauhallista kirjoittaa, vaikka toisinaan tähän tulee uppouduttua vähän liikaakin, melkein kuin eepokseen aikanaan. Ohikulkijat käytävällä ovat alkaneet tuijotella lasiseinän takaa, mutta luimistelkoot aivan rauhassa, minähän luonnostelen tekstiä seuraavaan päätökseen." (s. 33)

"Keskiarvojen nostajasta on päästävä." (s. 70)

Pääkkönen on hyvin yksinäinen ihminen. Töissä hän ei halua kuulua  juoruiluporukoihin ja lounaan hän haluaa syödä yksin. Työkavereiden kanssa hän puhuu vain työasioista, vaikka niistäkään ei kovin mielellään.  Pääkkönen kokee, että kaikki on esittämistä. Esimies pauhaa, että "täällä pitää antaa itsestään sata prosenttia" (s. 29), mutta todellisuus on toisenlainen. Sellainen saa työkavereilta arvostusta, joka selviää tekemällä mahdollisiman vähän. "..ja kun yhteisessä koulutuksessa minä uhkuin, miten tulokset pitää ylittää, Stamatis valitteli niiden haastavuutta. Hän sai sympatiaa, minä ylenkatseita." (s. 71) Vapaa-aikana Pääkkönen ei juuri tapaa ketään isäänsä lukuunottamatta.

"Moninkertaisesti kietoutuneet ajatukset" (s. 249)

Kirjan takakansi lupaa kriisiromaania, ja sellainen tämä Pääkkösen elämää kuvaava kirja onkin. Näin tuhoutuu eräs mies, joka kokee työnsä merkityksettömäksi byrokraattisessa organisaatiossa, jossa on jäykät rakenteet ja jäykkä esimiesorganisaatio. Organisaatiota johtaa presidentti, joka silloin tällöin kutsuu työntekijät koolle kuulemaan, millaisia organisaatiomuutoksia on tulossa. Vaikka Pääkkösen työpäivissä ei juuri iloa ole, tapahtumien sarkastinen kuvaus ja lakoninen huumori saavat lukijan ainakin hymähtelemään ja välillä jopa nauramaan. Kirjan vahvuutena onkin Mattilan taitava kirjoitustyyli. Teksti on sujuvaa ja selkeää. Taidolla kirjailija vie raskaita asioita eteenpäin. Hammasratas on Mattilan itsensä kustantama esikoisteos. Kirjan tekee erityisen kiinnostavaksi se, että kirjassa on yli 60 käsin piirrettyä Pääkkösen sielunmaisemaa kuvaavaa mustavalkokuvaa. Kuvituksesta vastaavat graafikko Teppo Jäntti sekä piirtäjät Juuso Ahvenainen ja Ari Hirvonen.