tiistai 31. joulukuuta 2024
Koonti vuoden 2024 kirjoista
maanantai 30. joulukuuta 2024
Jeffrey Archer: Pettureiden portti
Jeffrey Archer: Pettureiden portti. William Warwick, osa 6. Sitruuna 2024. Englanninkielinen alkuteos Traitors Gate. Suomentanut Suvi Koskiniemi. 428 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Pettureiden portti on kuudes osa William Warwick -sarjassa. Kirjan aihe on todella kiinnostava; joku aikoo varastaa kruununjalokivet. Kirjan päähenkilö poliisiylitarkastaja William Warwick on ollut koko uransa ajan tekemisissä mestaririkollisen Miles Faulknerin kanssa, kuten tapahtuu myös tässä kirjassa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1996.
Warwick ja kollegansa komisario Ross Hogan ovat jo neljän vuoden ajan johtaneet huippusalaiseksi luokiteltua tehtävää, joka suoritetaan joka kerta kellontarkasti. Lontoon poliisivoimien tehtävänä on kuljettaa kruununjalokivet - valtakunnanmiekka ja valtakunnankruunu - Lontoon Towerista Britannian parlamentin avajaisseremoniaan. Valtakunnanmiekkaa kannetaan kello puoli kaksitoista kuningattaren edellä parlamentin ylähuoneeseen. Kuningattarella on valtakunnankruunu päässään pitäessään puhetta parlamentin avajaisissa.
Miles Faulkner saa sisäpiiritietoa mahdollisuudesta varastaa kruununjalokivet. Salaperäinen mies pyytää Faulknerilta miljoona puntaa, jotta tämä saa mahdollisuuden kukistaa vihaamansa miehet: William Warwickin, Ross Hoganin ja poliisikomentaja Hawksbyn. Tähän huimaavaan mahdollisuuteen Faulkner tarttuu. Kruununjalokivien varastaminen suunnitellaan millintarkasti, mukaan oleville luvataan suuret rahat ja operaatiota harjoitellaan salassa pitkän aikaa. Hurjapäinen suunnitelma toteutetaan ja tiedossa onkin mitä jännittävimpiä ja vauhdikkaimpia tapahtumia.
Käsi kädessä Miles Faulknerin suunnitellun ryöstön kanssa lukija saa seurata vanhaa, kuuluisaa tarinaa eversti Bloodista, joka yritti varastaa kruununjalokivet vuonna 1671. Warwickin lapset ovat olleet vieraisilla Towerissa ja haluavat nyt kirjoittaa kouluesseensä Bloodin varkausyrityksestä. Heidän esseensä ajoittuu täydellisesti Faulknerin ryöstösuunnitelmiin.
Mutta ei tämä olisi Archerin kirja, jos kirjassa ei olisi useitakin sivujuonia. Faulknerin ex-vaimo Christine kallistuu eniten rahaa tarjoavalle puolelle. Christine on Warwickin vaimon Bethin ystävä ja liikekumppani. Mutta kun Faulkner tarjoaa mukavaa rahasummaa, jotta Christine vastustaisi Bethin valintaa Fitzmolean-museon johtajan virkaan, ystävyydellä Bethin kanssa ei ole mitään painoarvoa.Christine on myös mukana Faulknerin New Yorkin asuntossa tapahtuvassa tauluepisodissa. Jälleen suurien rahasummien toivossa. Kyse on Rubensin taulusta Kristuksen ristiltäotto, jonka Faulkner oli lahjoittanut Fitzmolean-museolle vastineeksi lievemmästä vankeusrangaistuksesta. Ja nyt sitten taulu riippuukin Faulknerin asunnon seinällä. Kumpi on aito Rubens, museossa vai Faulknerin asunnossa riippuva?
Kirjan nimi Pettureiden portti viittaa porttiin, jota kautta vangit tuotiin Thamesilta muurien sisään, usein teloitettavaksi.
Olen aiemminkin todennut, että Archer on vakuuttava tarinankertoja, ehkä jopa maailman paras, kuten Goodreads mainostaa. Sen todistaa jälleen Pettureiden portti, jonka tarina kietoo lukijan otteeseensa heti kirjan alusta alkaen. Lukijalle tulee tunne, että jokainen juonenkäänne ja jokaikinen lause on tarkoin harkittu ja juonta eteenpäin kuljettava. Aihe - kruununjalokivet - oli minulle hyvin mieleinen. Mieleen palautui kiinnostava käynti Towerin linnassa. Vaikka kirjan takakannessa on maininta, että kirja toimii myös itsenäisenä teoksena, suosittelen kuitenkin lukemaan sarjan osat aikajärjestyksessä. Yksinkertaisesti, todella hyvä lukukokemus. Suosittelen.
![]() |
Pettureiden portti v. 2007 (Wikipedia) |
sunnuntai 29. joulukuuta 2024
Rachael Lucas: Talvi Applemoressa
Rachael Lucas: Talvi Applemoressa. Karisto. 2024. Englanninkielinen alkuteos The Winter Cottage. Suomentanut Anna-Mari Raaska. 252 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Kun Rilla ja Lachlan tapaavat, vanhat muistot nousevat pintaan. Suvun yllättäviä salaisuuksia paljastuu, ja samalla heidän välilleen syntyy tunteellisia kohtaamisia. He huomaavat viihtyvänsä hyvin yhdessä. Lachlanin kaikki aika ei mene enää Edinburghissa, vaan hän huomaa kaipaavansa yhä useammin Applemoreen. Rilla joutuu pulmallisen tilanteeseen. Jäädäkö Lachlanin luo Applemoreen vai jatkaako omaa uraa englanninopettajana?
Talvi Applemoressa on ihastuttava kirja täynnä lämpöä ja romantiikkaa, juuri sopivaa luettavaa vuoden viimeisiin päiviin. Skotlannin ylämaan upeat maisemat antavat puitteet romanttisen suhteen syntymiselle. Kirjan jatko-osa Kevät Applemoressa ilmestyy kesällä 2025.
lauantai 28. joulukuuta 2024
Sofie Sarenbrant: Parasiitti
Sofie Sarenbrant: Parasiitti. Emma Sköld -sarja. WSOY. 2024. Ruotsinkielinen alkuteos Parasiten. Suomentanut Helene Bützow. Alkuperäispäällys Sanna Sporrong. 443 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Kirjan liepeestä luen, että Sofie Sarenbrant oli Ruotsin myydyin rikoskirjailija vuonna 2023. Minulle Sarenbrant on ihan uusi tuttavuus. Parasiitit-teos on tuliainen Helsingin kirjamessuilta.
Kirja on Emma Sköld -sarjan 11. osa. Hieman hirvitti aloittaa tämä kirja, kun minulla ei ollut mitään taustatietoa henkilöistä eikä tapahtumista. Kirjan liepeessä kyllä todetaan, että Parasiitti on itsenäinen teos, ja niinhän se olikin eli sellaisena se toimi ihan hyvin. Tosin lukiessani mietin, että olisi ollut ihan hyvä, jos olisi tiennyt jotakin vaikkapa Emma Sköldin taustoista.
Kirjan kiitoksissa Sarenbrant toteaa, että kirja on saanut inspiraation todellisista tapahtumista. Kyse on lasten ravisteluväkivallasta (shaken baby syndrome). Kirjailija oli kuullut radiodokumentin, jossa kerrottiin isästä, jota oli virheellisesti syytetty ja tuomittu vankeusrangaistukseen ravisteluväkivallasta. Myöhemmin hänet todettiin syyttömäksi. Sarenbrant kirjoittaa: "Oli järkyttävää kuulla, että joku oli joutunut virheellisesti syytetyksi väkivaltarikoksesta, etenkin kun kohteena oli oma lapsi, jota haluaa suojella kaikelta pahalta." Tämä tapaus antoi kirjailijalle inspiraation kirjan kirjoittamiselle.
Komisario Thomas "Nyllet" Nyhlén saa hälytyksen saapua Drottningholmin linnan lähistölle, missä odottaa kammottava näky: palaneen ruumiin jäännökset. Luunpalasen alla on lista, jossa on viisi nimeä. Viimeinen nimi on Emma Sköld. Onko kyseessä tappolista? Miksi Emman nimi on listalla?
On selvää, että tapauksen tutkinta aloitetaan välittömästi. Mukaan murhatiimiin tulee myös Emma Sköld. Emman taustasta käy ilmi, että hän on ollut pois töistä toipumassa edellisestä rikostapahtumasta. Emma on nauttinut lasten kanssa vietetyistä mökkipäivistä, mutta nyt hän kokee olevansa valmis työntekoon ja tulee mukaan Nylletin tiimiin. Alkaa taistelu aikaa vastaan. Murhaaja on pysäytettävä ennen kuin muita listalla mainittuja henkilöitä surmataan, Emma mukaan lukien. Murhan tutkiminen johtaa tiimiläiset parikymmentä vuotta vanhaan tapaukseen, jossa tappolistalla mainitut henkilöt olivat tavalla tai toisella olleet mukana. Kysymys oli äidistä, joka oli vienyt pienen tyttärensä päivystykseen, mutta saikin pidätysmääräyksen ja myöhemmin pitkän vankilatuomion tyttöönsä kohdistuneesta törkeästä ravisteluväkivallasta.
Parasiitti kuvaa koskettavasti erään perheen tragediaa ja vaikeita sisarussuhteita. Miten leimatuksi tuleekaan henkilö, jolle langetetaan tuomio rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Vaikka tuomio myöhemmin puretaan, monen elämä on jo pirstaleina eikä tuomion purkaminen poista syyllisyyden leimaa. Sarenbrantin sujuvasti kirjoitettua rikosromaania on miellyttävä lukea. Taiten rakennettu juoni on vetävä ja myös jännittävä.
Kirjassa on upea Sanna Sporrongin suunnittelema alkuperäiskansi. Sarenbrant toteaa kannen suunnittelusta: "En edes tiedä, kuinka monta tuntia me kaikki käytimme löytääksemme oikeat kukat."
perjantai 27. joulukuuta 2024
Teija Himmelroos: Toinen puoli valkoinen
Teija Himmelroos: Toinen puoli valkoinen. Avain. 2024. Kansi Timo Numminen. 328 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Kirjan keskiössä on kaksi naista: Kaarina ja Marita. Kaarina on asunut äitinsä kanssa, mutta on äidin kuoltua jäänyt asumaan yksin heidän yhteiseen kotiinsa. "Tämä oli kuudes vuosi, kun Kaarina asui taloa yksin. Sitä ennen he olivat taistelleet äidin syöpää vastaan." Kaarina muistaa äitiään lämmöllä, äiti oli "jännittävä ihminen, hyvä äiti, älykäs ja hauska nainen." Äidillä ja tyttärellä oli ollut selkeä työnjako. Äiti kirjoitti rakkausnovelleja ja Kaarina teki metallitöitä Hiltusen konepajalla. Isästään Kaarina ei tiennyt juuri mitään. Juotuaan tanskalaista kirsikkaviiniä äiti saattoi joskus harvoin paljastaa jotakin Kaarinan isästä, esimerkiksi sen, että isän nimi oli Kari.
Äidin kuoltua Kaarinan elinpiiri kapenee entisestään, Hiltusen metalliverstaskin sijaitsee omassa pihassa. Mutta Kaarina on realistinen toimissaan. Hän elää tätä päivää, päivät ovat toistensa kaltaisia, eikä hän haaveile tulevista eikä haikaile menneitä. Kaarinalla ei juuri ole ystäviä eikä tuttaviakaan metalliverstaan miehiä lukuunottamatta. Joskus ajatukset menevät Teroon, jonka kanssa Kaarinalla oli ollut nuorempana pitkä suhde. Mies oli naimisissa, eikä lupauksistaan huolimatta eronnut vaimostaan. "Hän (Kaarina) ei ollut uskonut varoituksen sanaa eikä kuullut puhetta toisesta naisesta, joka jäi aina toiseksi. Kahdeksan vuotta hän uskoi rakkauteen, tarinoiden ehdottomaan voittajaan."
Elämään tulee suuri muutos, kun eräänä päivänä Kaarinan kotiin ilmestyy Marita, kalliisti pukeutunut, varakas perheellinen hammaslääkäri, suunnilleen Kaarinan ikäinen. Marita kertoo, että he - siis Kaarina ja Marita - ovat siskoksia. Maritan isä on sairastunut vakavasti ja on kertonut Maritalle Kaarinan olemassaolosta.
Tilanne on uusi molemmille naisille. Eikä ole ihme, että molempien elämä menee aikalailla uusiksi, tilanne hämmentää, jopa pelottaa. Perunkirjoituksessa ilmenee, että isällä on ollut omaisuutta, josta Kaarina "salaisena" sisarena saa luonnollisesti osansa, mutta sitä Maritan "oikeana" tyttärenä on vaikea hyväksyä. Naisten on vaikea hyväksyä toisiaan puhumattakaan lähemmästä ystävystymisestä. Lisää uusia asioita paljastuu isän elämästä. Tyttäret ovat tyrmistyneitä. Näinkö paljon heiltä on salattu? Molemmat naiset ovat kuulleet tämän fraasin: "Elämä on kuin hanhenpaska. Toinen puoli on musta ja toinen valkoinen. Mustaa vaan on vähän enemmän."
Toinen puoli valkoinen on Teija Himmelroosin esikoiskirja. Himmelroos taitaa kirjoittamisen taidon, tekstiä on miellyttävä lukea ja dialogivetoinen teksti vie juonta sujuvasti eteenpäin. Tarina lähtee hyvin liikkeelle, mutta jää valitettavasti hieman polkemaan paikalleen naisten selvittäessä yhteisen isän salaisuuksia. Tarina on realistinen, tällaista voisi tosielämässäkin tapahtua.
torstai 26. joulukuuta 2024
Jussi Simola: Haudatut haaveet
Jussi Simola: Haudatut haaveet. Myllylahti. 2023. 348 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Rikoskomisario Lara Honka ja komisario Eero Huuhka hälytetään paikalle töölöläiseen asuntoon, josta löytyy nuori nainen kuolleena. Nainen on kuristettu ja hänet on istutettu pöydän ääreen istumaan. Keittiön pöydällä on puolikas punaviinipullo ja kaksi lasia. Käy ilmi, että nainen on 24-vuotias Julia Rantavaara, kolmannen vuosikurssin opiskelija Aalto-yliopistossa Otaniemessä.
Mukaan Lara Hongan johtamaan rikostiimiin kuuluvat Eero Huuhkan ohella Luukas Salmi, työstään innostunut nuorempi konstaapeli, sekä ylikonstaapeli Ismo Tuohilampi, ylikonstaapeli rikostutkija Reima Tyrväinen ja IT-asiantuntija Jyry Koppila. Lara on ylpeä tiimistään. "Siinä he perhana ovat. Eero, Luukas, Ismo, Jyry ja Reima. Ei seitsemän veljestä, mutta enitään viisi kaveria, jotka kuuluvat minun tiimiini ja laittavat itsensä likoon tehtävän eteen, joka ikinen päivä."
Rikostutkinta alkaa. Jututetaan naapureita, mm. iäkästä Tyyne Ekbergia, joka tarjoaa kahvia ja pullaa jokaisella käynnillä, ja alakerran elintarvikekaupan hoitajaa sekä Julian perhettä ja poikaystävää sekä tutkitaan kuolleen naisen puhelintietoja ja tietokonetta. Mikään asia ei tunnu vievän rikostutkintaa eteenpäin. Valitettavasti surmattujen määrä ei jää vain yhteen. Uusi uhri, hänkin nuori nainen, on surmattu vain kahden korttelin päähän edellisestä murhapaikasta. Onko se pelkkää sattumaa? Poliisi joutuu pohtimaan, onko kyseessä peräti sarjamurhaaja.
Poliisit joutuvat tositoimiin. Rikostutkinnan ohella Simola avaa poliisien taustatietoja. Tutkintatiimin Tuohilampi haluaa jäädä eläkkeelle. Hän antaa tunnustusta Laralle: "Lara, sinä olet hyvä esimies, olet aina ollut. Kohdellut kaikkia tasapuolisesti, ymmärtänyt, kuunnellut. Pitänyt tiimin puolia. En tiedä miksi, mutta halusin sanoa sen sinulle" Eero Honka kipuilee yksityiselämänsä kanssa ja Luukas kärsii omasta epävarmuudestaan. Mukava oli tutustua näihin sympaattisiin poliiseihin ja ennen kaikkea Lara Honkaan, hyvään esimieheen, joka siviilielämässä on eronnut yhden lapsen äiti. Hän tuntee yhä katkeruutta ex-miestään kohtaan. Ehkä seuraavassa osassa kuulemme lisää poliisien taustoista.
Haudatut haaveet on Simolan esikoisdekkari. Lupaava perusdekkari. Juoni on melko tavanomainen, mutta kirjan vahvuutena ovat mielestäni henkilökuvaukset ja rento kirjoitustyyli. Tapasin Simolan Helsingin kirjamessuilla. Se, että hän on Raumalta kotoisin, herätti mielenkiintoni. Eikä turhaan, jatkan edelleen mielelläni Lara Hongan tiimin seurassa.
keskiviikko 18. joulukuuta 2024
Ia Genbergin Yksityiskohdat lukupiirikirjana
"Elämme oman tarinamme puitteissa monta pienempää elämää muiden kanssa, ihmisten jotka tulevat ja menevät, ystävien jotka katoavat omille teilleen tai lasten jotka kasvavat - en vain ole koskaan ymmärtänyt, missä ne varsinaiset puitteet ovat. Kaikki vaikuttaa itsestäänselvältä kun minulla on kuumetta tai kun olen rakastunut, silloin "minä" väistyy ja jäljelle jää nimetön, yhtenäinen ja erottamaton onnen tunne erillisine yksityiskohtineen. Ehkä kokonaisuudesta pitäisikin kertoa antamalla vain ihmisten vaeltaa sattumanvaraisesti silmieni edessä."
Vuoden viimeisenä lukupiirikirjanamme oli Ia Genbergin Yksityiskohdat. Meitä oli paikalla yksitoista naistenpankkilaista vaihtamassa ajatuksia tästä paljon palkintoja saaneesta kirjasta. Kirja on voittanut Ruotsin August-palkinnon vuonna 2022 ja ollut Booker Prize 2024 -ehdokkaana. Kirjan käännösoikeudet on myyty 28 maahan. Yksityiskohdat on Genbergin ensimmäinen suomennettu teos. Kirjailija oli mukana viime vuonna Helsingin LIT-tapahtumassa.
Nimetön päähenkilö muistelee neljää ihmissuhdetta, jotka ovat olleet hänelle tavalla tai toisella merkityksellisiä. Nämä ihmissuhteet sijoittuvat 1990-luvulle ja 2000-luvun alkuun. Päähenkilö miettii, millaisia jälkiä on jäänyt näistä neljästä ihmissuhteesta: Johannasta, Nikistä, Alejandrosta ja Birgittestä. Johanna ja Alejandro ovat olleet päähenkilön rakastajia, Niki on ollut ystävä ja Birgitte on äiti.
Kyseessä ei ole perinteinen kaunokirjallinen teos, vaan pikemminkin on kyse esseekokoelmasta. Kirjan liepeessä todetaan, että "Genberg uudistaa kirjallisuutta vaivihkaa, kuin huomaamatta ja salaa, ihailtavalla tavalla." Juha Itkonen arvelee Imagessa (4/2023), että perinteinen fiktiivinen ja juonellinen kaunokirjallisuuden perusmuoto olisi hiipumassa uusien kirjallisten muotojen tieltä. Uudet kerrontatyylit ovat kyllä tervetulleita, mutta me olimme sitä mieltä, että me suosimme yhä edelleen perinteistä juonellista romaania.
Kirja herätti lukijoissamme monenlaisia tunteita. Monen mielestä oli vaikea päästä kirjassa alkuun, mutta kun kirjan idea selkeni, lukeminen oli helppoa, mutta keskittymistä vaativaa. Muutamien mielestä kirja oli tylsä, eikä se koskettanut millään tavalla. Minä itse en meinannut päästä etenemään kirjassa, kun juutuin pohtimaan, mitkä neljä ihmissuhdetta itse valitsisin minulle merkityksellisiksi ihmissuhteiksi. Ja kun olin valinnut henkilöt, piti miettiä, mitä kertoisin heistä. Se olikin aika kiva ajatussessio, mutta aikaa siinä meni.
Mietimme, että olisi kiinnostavaa päästä kysymään kirjailijalta, mistä hän on saanut idean kirjoittaa tämäntyyppisen kirjan ja toiseksi, miksi hän oli valinnut juuri nämä neljä henkilöä, jotka lähes kaikki tuntuivat olevan melko epävakaita ja levottomia persoonia. Sally on päähenkilön ystävä, joka näyttäytyy lähes jokaisessa luvussa. Miksi hän ei ollut yksi valituista? Oliko Sally ehkä liian tavallinen? Näihin pohdintoihin olisi todennäköisesti saanut vastauksia Helsinki LIT-tapahtumassa.
Kuvaukset ovat luonnollisesti subjektiivisia, kun niitä tarkastellaan vain päähenkilön näkökulmasta. Joku muu henkilö - vaikkapa joku kuvatuista henkilöistä - olisi varmasti kirjoittanut tapahtumista ihan erilaisen version. Päähenkilö ei kuvaa, millainen persoona hän itse on, mutta sen sijaan päähenkilöstä piirretään kuvaa valittujen neljän henkilön jättämien jälkien kautta. Monet näistä päähenkilön valitsemista henkilöistä ovat kadonneet eli päähenkilöllä ei ole mitään tietoa, missä he ovat. Tällainen katoaminen oli mahdollista 1990-luvun lopulla, kun ei vielä ollut sosiaalista mediaa. Oli vain paksut puhelinluettelot. Henkilön etsiminen oli vaikeaa, jos nimeä ei ollut puhelinluettelossa.
Jaana Nikulalle kiitos taidokkaasta käännöksestä.
Kirjan kansi puhututti meitä. Kannet ovat kirjan myyntipakkaus eli kannen tehtävänä on herättää lukijan huomio. Kansi saattaa vaikuttaa siihen, valitaanko kirja vai ei. Yksityiskohdat-teoksen vanhanaikaiselta ja epäselvältä vaikuttava kansi ei saanut meiltä kiitosta. Tätä kirjaa olisimme tuskin valinneet kannen perusteella.
Kirjalle annetut arvosanat vaihtelivat laidasta laitaan. Keskiarvoksi tuli 3,1 (asteikko 1-5).
Nyt on joulutauon aika. Kokoonnumme 8.1. keskustelemaan Kate Atkinsonin teoksesta Kaikkein vähäpätöisin asia. Ihanaa joulun aikaa kaikille!tiistai 17. joulukuuta 2024
Kirjasomen joulukalenteri - Luukku 17
Karen Swan: Postikortteja. Otava. 2024. Englanninkielinen alkuteos The Christmas Postcards. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen suunnittelu Mirella Mäkilä. 429 sivua.
Kirjan englanninkielinen nimi The Christmas Postcards viittaa jouluun, vaikkakaan varsinaisesta joulukirjasta ei ole kyse. Tapahtumat toki sijoittuvat joulukuuhun, ja havukranssit koristavat ulko-ovia.Natashan elämä on kaikin puolin mallillaan. Perhe on juuri palannut rentouttavalta lomalta Malediiveilta. Natashalla ja Robilla on kaunis talo ja ihana kolmivuotias tytär Mabel. Natasha on taiteilija, jonka erikoisalana on eläinten muotokuvien maalaaminen. Mutta jotakin puuttuu Natashan elämästä. Hän joutuu olemaan paljon yksin Robin tehdessä pitkiä työpäiviä. Natashan suurimpana toiveena olisi saada sisko tai veli Mabelille. Se, että raskaaksi tulo ei onnistu, stressaa Natashaa, mutta on jotakin muutakin mieltä vaivaavaa.
Sitten pienen Mabelin tasapaino järkkyy, kun hänen rakkain pehmolelunsa Moolah-lehmä on kadonnut. Lelu oli jäänyt wieniläiseen Airbnb-asuntoon perheen palatessa lomamatkalta. Miten suuren katastrofin pehmolelun katoaminen voikaan saada aikaan. Tyttö itkee leluaan, ei meinaa saada illalla unta ja heräilee vähän väliä unen saatuaan. Natasha ottaa käyttöön tämän päivän hakumenetelmät: sosiaalisen median kanavat. "Pikkutytön äiti laittoi postauksen Facebookiin ja Harry Styles jakoi sen! Ja sitten Jennifer Lawrence! Ja Justin Bieber! Ja sitten...usko tai älä, Margot Robbie!" Eikä aikaakaan, kun haku tuottaa tulosta. Nepalissa kiipeilyreissulla oleva Duffy, joka oli ottanut mukaansa löytämänsä pehmolelun wieniläisestä Airbnb-asunnosta, bongaa hakupostauksen.
Niin syntyy yhteys Duffyn ja Natashan välillä. Tytär rauhoittuu, kun saa valokuvia pehmolelusta ja tietää lehmän olevan hyvässä hoivassa. Viestejä vaihdettaessa Natasha huomaa, että kommunikointi Duffyn kanssa sujuu hyvin ja vaivatta. Duffy tuntuu ymmärtävän Natashaa erittäin hyvin. Yksinäisinä iltoina Natashalla on aikaa kirjoitella.
Kirja oli mainiota luettavaa. Kirja tarjosi viihdettä, mutta myös kiemuraisia perhesuhteita ja vakavia perhetapahtumia sekä luonnollisesti myös rakkautta. Erityisen mielenkiintoisia olivat kuvaukset Duffen kiipeämisestä vaarallisilla alueilla Himalajan vuoristossa. "Kaikki tämä oli majesteettista, kaikki oli henkeäsalpaavaa, mutta kunniapaikan vei kieltämättä keskimmäisenä laaksoon työntyvä Annapurna 1, jolla oli kolme terävää huippua." Se on yksi maailman neljästätoista yli kahdeksantuhannen metrin vuoresta. Sinne rohkenevat nousta vain uransa huipulla olevat vuorikiipeilijät. Kuvaukset olivat niin autenttisia, että tuli vahva tunne, että kirjailija itsekin harrastaa kiipeilyä.
Oikein mukavaa luettavaa joulunalusaikaan.
Ihanaa joulun odotusta kaikille!
sunnuntai 15. joulukuuta 2024
Laura Suomela: Tulppaanitoiveunia
Laura Suomela: Tulppaanitoiveunia. Osa 1 Blooming you -sarjassa. Into. 2023. Kansi: Satu Kontinen. 211 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Tulppaanitoiveunia aloittaa uuden Blooming you -viihdesarjan. Nelikymppisellä Helenalla pitäisi kaikki olla hyvin. On perhe, hyvä aviomies, aikuistuvat lapset, vakituinen työpaikka Kajastuksessa mielenterveyskuntoutujien ohjaajana (älä unohda: 38 lomapäivää, muistuttaa aviomies) ja oma rivitalokoti tulppaani-istutuksineen. Naapureistakaan ei voi valittaa, mutta surku tulee, kun käy selville, että paras naapuri on myymässä asuntoaan. Oma äiti on hyvää tarkoittava, mutta hieman liian touhukas ja liikaa tyttären huomiota kaipaava eläkeläinen.
Mutta jotakin vaan puuttuu, toteaa Helena ja tuntee jämähtäneensä paikoilleen. Kaikki tuntuu niin tavalliselta ja lattealta. "Mä kaipaan vaan ihan kamalasti jotain uutta. Mä en jaksa olla enää tällainen murtuneiden mielten kannattelija." Aviomies Hartsa yrittää lohduttaa sanoin ja teoin mm. ilahduttamalla Helenaa kukkakimpulla. "Minun Hartsani on todellinen Tartsani."
Miten pienestä kaikki onkaan kiinni, sen Helena saa huomata. Hän löytää kaappien kätköistä kuusi vuotta sitten tekemänsä aarrekartan, piirroksen unelmista ja niistä asioista, jotka tuolloin tekohetkellä tuntuivat Helenasta tärkeiltä. Moni asia on edelleen toiveena Helenan mielen sopukoissa kuten vaikkapa kylpyamme, korkokengät, unelmaloma tai vaikkapa kukkakauppa. Nyt jos koskaan on aika saada puhtia elämään ja toteuttaa unelmiaan, päättää Helena ponnekkaasti. Sen hän todellakin tekee. Ensimmäinen hankinta on kylpyamme. Pois muuttaneen tyttären huoneesta tulee rentoutumishuone ja sitten on vuorossa osallistuminen kukkien sidontakurssille sekä ihan huippuloma Lontoossa hyvän ystävän Tainan kanssa.
Pala palalta aarrekartassa kuvattujen toiveiden päälle voi piirtää ruksin. Monta uutta unelmaa on toteutunut. Naapuriinkin saadaan mieluisista mieluisin asukas.
Varmasti kirjasta löytyy tarttumapintaa monelle nelikymppiselle naiselle. Lasten kotoa lähtö lienee kova paikka monessa perheessä. Sama teema - jämähtänyt ja tasapaksu arki - on aiheena myös Emma Hambergin teoksessa Je m'appelle Agneta, jonka luimme Naisten Pankin lukupiirissä (linkki). Molemmissa kirjoissa päähenkilö ryhtyy toteuttamaan omia unelmiaan ja toiveitaan. Oli mukava olla mukana Helenan ja Tainan Lontoon matkalla. Erityisesti Tina Turner -musikaalin tunnelmat olivat mieluista luettavaa.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Tampereelle. Kaupunkia tunteva bongaa varmasti monta tuttua tapahtumapaikkaa. Sujuvasti kirjoitettua ja huumorilla höystettyä kirjaa on aina mukava lukea. Suomelan kieli on kepeää, kuten tämän genren kirjoissa kuuluukin olla. Aion kyllä lukea jatko-osankin.
Satu Kontisen suunnittelema kansi on aivan ihana.
keskiviikko 11. joulukuuta 2024
Sarah Lark: Simpukoiden soitto
Sarah Lark: Simpukoiden soitto. Bazar. 2024. Alkuteos Der Klang des Muschelhorns. Suomentanut Sanna van Leeuwen. Kansi Timo Numminen. 958 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Sarah Lark tunnetaan Uudesta-Seelannista ja Karibiasta kertovista sarjoistaan. Larkin Uusi-Seelanti -sarjassa ilmestyi neljä osaa ja Jamaika-sarjassa kaksi osaa. Larkin historialliset romaanit ovat olleet myyntimenestyksiä kautta maailman. Tulikukkien aika aloitti toisen Uuteen-Seelantiin sijoittuvan sarjan, jonka jatko-osa on Simpukoiden soitto.On vuosi 1863. Ystävykset Cat ja Ida ovat menestyneet hyvin lammasfarmillaan Rata Stationissa Uudessa-Seelannissa. Heillä on kolme tytärtä: Carol on kihloissa paikallisen lammasparonin pojan Oliverin kanssa, Mara on rakastunut Eruun, maoripäällikön poikaan, ja Linda aikoo lopulta ottaa tilan haltuunsa. Mutta kun Oliverin ja Carolin häät ovat lähellä, traaginen tapahtuma ravistelee perhettä. Yht'äkkiä Linda, Carol ja Mara ovat rahattomia. He menettävät Rata Stationin ja kaiken muunkin - ihmissuhteet mukaanlukien.
Carol ja Mara päättävät lähteä Idan ja Karlin luo, jotka ovat rakentaneet itselleen uuden elämän Pohjoissaarella. Linda puolestaan lähtee Fitzin matkaan kaivaamaan kultaa. Käy ilmi, että Fitz menettää nopeasti kaiken, mitä ansaitsee, joko peleihin tai alkoholiin. Lindan vastuulle jää arjen ja kodin ylläpitäminen, eikä se ole helppoa. Eivätkä Carol ja Mara ole hekään onnekkaita. Matkallaan vanhempiensa luo Hauhau-soturit vangitsevat heidät. Heistä tulee valkoisia orjia, ja he joutuvat taistelemaan olemassaolostaan joka ikinen päivä. Vankeus murtaa Maran. Hän menettää huolettoman asenteensa, sulkeutuu, vetäytyy ja lakkaa puhumasta.
On ihastuttavaa matkata ympäri Uutta Seelantia kirjan tapahtumien kera. Lukija saa kokea maan henkeäsalpaavan kauneuden: kesyttämättömät erämaat, vauhdikkaat joet ja vaaralliset luolat. Kirjan ehdoton vahvuus on Uuden-Seelannin luonnon kuvauksen ohella kuvaukset maoreista, heidän historiastaan, persoonallisuuksistaan, uskomuksistaan ja legendoistaan. Uudisasukkaiden ja maorien välinen konflikti johtaa taistelutilanteisiin, kun molemmat haluavat pitää kiinni oikeuksistaan. Tapahtumat ovat surullista luettavaa, mutta eivät yllättäviä. Vastaavanlaista alkuperäiskansojen ankaraa kohtelua on tapahtunut useammassakin maassa. Kirjassa kuvataan useita maorihahmoja, joista erityisesti iäkäs perinteitä kunnioittava maorinainen Omaka jää mieleen.
Kirjan jälkisanoissa Lark kertoo, kuinka hän on yhdistänyt kirjassa fiktion faktaan. Hän on tehnyt laajaa taustatyötä kirjaa varten, sillä varsin suuri osa tapahtumista on todellisia.Paksuun kirjaan ja monivaiheisiin tapahtumiin mahtuu paljon henkilöitä. Tarina jatkuu ensimmäisen kirjan tapahtumista ja juoneen pääsee mukavasti kiinni, kun edellisen kirjan päähenkilöt palautuvat mieleen. Kirjan tapahtumat ovat värikkäitä ja myös jännittäviä, mutta henkilöhahmot jäävät hieman litteiksi. Vaikka kirjan teemat ovat kiinnostavia, karsintaa olisi voinut tehdä tässä yli 900-sivuisessa järkäleessä. Samantyyppisiä tapahtumia kuvataan useampaan otteeseen.
Jotta kirjan tapahtumia voi seurata, on järkevää lukea ensin sukuhistorian ensimmäinen osa Tulikukkien aika. Erityisesti perhesuhteita, joilla on kirjan tapahtumissa ratkaiseva rooli, on vaikea ymmärtää, jos aiempaa tietoa ei ole. Sarjan päätösosa Tulivuoren taru ilmestyy elokuussa 2025.
![]() |
Helsingin kirjamessut 26.10.2024 |
keskiviikko 4. joulukuuta 2024
Anna-Riikka Carlson Rakas Eeva Kilpi -kirjallaan Raumalla
Naisten Pankin Lue Naiselle Ammatti -kiertueen kirjailija tänä vuonna on Anna-Riikka Carlson teoksellaan Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä (WSOY 2024). Kiertueen yhteistyökumppanina on Werner Söderström Osakeyhtiö (WSOY). Rauman LNA-tapahtuma 3.12.2024 oli kymmenes eli viimeinen kiertuepaikkakunta Suomessa. Kiertue suuntaa vielä itsenäisyyspäivänä Dubrovnikiin.
![]() |
Arvat ja kahvi tekivät kauppansa. (kuva Hillevi Rohiola) |
Carlsonin kirja Rakas Eeva Kilpi ei ole elämäkerta termin perinteisessä merkityksessä. Tosin Eeva Kilven elämää valotetaan kirjassa laajasti, mutta puhtaasti kaunokirjallisin keinoin. Eeva Kilpi on nyt 96-vuotias. Kilven täyttäessä 90 vuotta hänen fyysinen kuntonsa heikkeni eikä hän enää päässyt osallistumaan kirjallisiin tapahtumiin. Niinpä Anna-Riikka Carlson Eeva Kilven kustannustoimittajana vieraili kirjailijan luona. Siitä alkoi näiden kahden naisen lämmin ja luottavainen ystävyyssuhde, jota Carlson kuvaa kauniisti kirjassaan. Eeva Kilven luottamusta osoittaa myös se, että hän on antanut Carlsonin käyttöön 41 laatikollista kirjallista materiaalia: muistiinpanoja, päiväkirjoja, käsikirjoituksia ja valokuvia. "Lupasin kohdella kaikkea hellävaroen", totesi Carlson.
Eeva Kilven tuotantoon kuuluu 36 teosta, sekä runoutta että proosaa. Hän on palkittu ja arvostettu kirjailija. Keskeisiä teemoja Kilven tuotannossa ovat evakkokarjalaisuus, ihmissuhteet ja luonto. Kilven tuotanto on yhä edelleen ajankohtaista. Esimerkiksi Kilven luonnonsuojelullinen sanoma oli aikoinaan melko radikaalia, mutta tänä päivänä se puhuttelee yhä suurempia joukkoja. Carlson toteaa Eeva Kilvelle: "Toivon, että sinua lohduttaa tämä jatkuvuus. Se, miten moni haluaa vaalia perintöäsi."
Anna-Riikka Carlson luki Eeva Kilven tuotannosta neljä runoa, jotka ovat tulleet hänelle erityisen merkityksellisiksi. Yksi niistä on tämä runo, joka ihastuttaa lukijoita vuosi vuoden jälkeen.
Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun. (Lauluja rakkaudesta ja muita runoja 1972)
Haastatteluosuuden jälkeen keskustelu jatkui vilkkaana yleisön kanssa. Totesimme yhdessä kirjailijan kanssa, että ilta oli hyvin onnistunut, lämminhenkinen ja mielenkiintoinen. Kahvipuffetti, arpajaiset ja kirjamyynti tuottivat yhteensä n. 650€. Varat ohjataan naisten tukemiseen Ugandassa, Keniassa, Myanmarissa ja Nepalissa.
Kiitämme Anna-Riikka Carlsonia vierailusta. Kiitoksemme menevät myös hyvälle yhteistyökumppanillemme Rauman kirjastolle.
maanantai 2. joulukuuta 2024
Ida Jauhiainen: Ehkä tää tästä
Arvostelukappale kustantajalta
Kirjan päähenkilö minä-kertoja on 19-vuotias nuori nainen, jolla pitäisi olla koko elämä edessä. Siis pitäisi. Ylioppilaskirjoitukset ovat ohitse, kesä koittaa ja syksyllä ovat alkamassa opinnot Tampereen yliopistossa. Mutta kaikki ei ole kunnossa. Nuoren naisen elämää hallitsee syömishäiriö. Heti kirjan alussa lukijalle käy selväksi, että kirja on autofiktiota eli kirjailija on ammentanut siihen omia kokemuksiaan syömishäiriöstä.
"Revin treenitrikoot päältäni. Niiden resori ei ole kiristänyt enää pitkään aikaan. Riisun paidan ja sukat. Laukustani kaivan kameran esiin, ja asettaudun sivuttain peilin eteen. Räps. Tuijotan litteää vatsaani. Kylkiluut näkyvät pidellessäni kameraa kasvojeni edessä. En tunne mitään."
Joillakin syömishäiriötä sairastavilla on tukena ystäviä, joillakin oma perhe, mutta on myös paljon sellaisia, jotka ovat ihan yksin sairautensa kanssa. Kirjan nuorella naisella on ihana äiti, äiti joka jaksaa tukea tytärtään ja hakee lapselleen apua. Tuntuu niin hyvältä, kun tytär uskaltautuu kertomaan äidilleen pahasta olostaan. "Huhhuh. Tänään sain vihdoin kerrottua äidille, että mulla on paha olla. Se otti asian tosi hyvin, kuunteli ja tuki. Se otti mun avuntarpeen tosissaan, sanoi että on samaa mieltä siitä, että mun pitäisi puhua jollekulle."
Paino alenee, painoindeksi kertoo merkittävästä alipainosta, kaikki tuntuu raskaalta, oksettaa ja päätä särkee. Mielialat heilahtelevat laidasta laitaan. On ahdistusta, pelkoa ja epätoivoa. Masennustestin tulos viittaa vakavaan masennukseen. Ei ole enää keinoja käsitellä sairautta. "Vedin tänään myös elämäni ensimmäiset viillot."
Nuorisotalolla alkaneet tapaamiset terapeutin kanssa päättyvät ihan liian pian. Tampereella alkavat päiväyksikkökäynnit. "Vaikka päätös tänne tulosta ei ollut helppo, olen yrittänyt suhtautua tähän kotityön kaltaisena asiana ja vaiheena, joka on vain yksinkertaisesti hoidettava." Helppoa se ei ole, on hyviä päiviä ja vielä enemmän huonoja päiviä. Pahoina päivinä on turvauduttava viiltelyyn, joka tuo hetkittäistä helpotusta pahaan oloon. Monesti tulee tunne, onko tässä kaikessa mitään järkeä. "Musta tuntuu, etten mä halua parantua." Päiväyksikköjakso kestää kolmisen kuukautta.
Normaaliin arkeen ei ole helppo sujahtaa. Uuden aloituksessa ovat hyvänä tukena uusi ystävä Suvi ja jälleen kerran äiti. Opiskelut sujuvat kohtuullisesti. Kesän työpaikka on tärkeä. "Se työ pelasti minut. Tiesin, että jos haluan tehdä kyseistä työtä, täytyy minun olla tarpeeksi hyvässä kunnossa jaksaakseni tehdä sitä. Ja minähän halusin."
Kirjaa on helppo lukea. Se on sujuvasti kirjoitettu ja etenee selkeän kronologisesti. Syömishäiriö on hyvin monisyinen sairaus, joka voi muuttaa muotoaan tyypistä toiseen. Siksi on hyvä, että kerronnassa on toistoa. Kun tärkeät asiat sanotaan yhä uudelleen ja niitä katsotaan eri näkökulmista, ne tulevat helpommin nähdyiksi ja kuulluiksi. Syömishäiriö koskettaa monia nuoria ja sitä kautta myös heidän läheisiään. Siksi on tärkeää, että asiasta puhutaan, kirjoitetaan ja keskustellaan.
Olen itse ollut tekemisissä syömishäiriöisten nuorten kanssa, minut on koulutettu vertaisohjaajaksi ja olen ollut vertaisryhmän vetäjänä. Olen nähnyt läheltä, kuinka vaikeasta ja monisyisestä sairaudesta on kysymys. Toivon, että tämä kirja toimii hyvänä vertaistukena monelle samassa tilanteessa olevalle nuorelle.
torstai 28. marraskuuta 2024
Antti Korhonen: Poliittinen eläin
Antti Korhonen: Poliittinen eläin. Fighting Spirit Publishing. 2019. 275 sivua.
Arvostelukappale kirjailijalta
Koska en ole aiempia osia lukenut, en tiennyt mitä odottaa. Kirja osoittautuikin aikamoiseksi lukukokemukseksi, se etenee vauhdikkaasti, ruumiita tulee tiuhaan ja lukijan eteen tuodaan yllätyksiä yllätysten perään. Alkuun tuntui, että uusia henkilöitä tulee niin paljon, ettei perässä pysy. Tässä olisi varmasti auttanut, jos olisi lukenut aiemmat osat. Mutta sitten juoni tiivistyy ja esitellyt henkilöt saavat paikkansa juonen kuljetuksessa. Ex-poliisi 44-vuotias Johannes Väänänen toimii pienen tyttärensä Liisan perhepäivähoitajana. Tosin vastentahtoisesti, mutta tämä oli vaimon rikoskomisario Katri Jurmalan vaatimus. Sitten onni potkaisee ja Väänäselle tarjotaan työtä kansanedustaja Torsti Kymäläisen turvamiehenä.
Tällä kokoonpanolla kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle. Heti alkaa tapahtua. Useita henkilöitä surmataan, kaikki julkisuuden henkilöitä. Poliisin tilanne on haastava: seitsemän kuolemantapausta, joista viisi on varmuudella murhia. Todellakin monimutkainen rikosvyyhti. Tilanne on niin vakava, että Suomi siirtyy valmiustilaan, ensimmäisen kerran yli seitsemäänkymmeneen vuoteen. Väänäsen tehtävä turvamiehen roolista laajenee. Apua tulee USA:sta National Security Agencyn Peteriltä. Nyt alkaa tapahtua todenteolla. Vauhti on kovaa ja kiihtyy koko ajan sivujen vähetessä. Väänänen saa kokea monia vaarallisia läheltä-piti-tilanteita, mutta onneakin tämä seksiaddiktiksi itseään kuvaava mies löytää Marinan luota.
Olipas tämä aikamoinen lukukokemus. Vauhtia ja jännitystä riitti. Korhosella on todellakin jännityksen luomisen taito. Kirjailija on tehnyt laajaa taustatyötä, mm. aseteknologia on kuvattu hyvin asiantuntevasti. Tapahtumarikasta juonta tukee Korhosen omintakeinen kirjoitustyyli. Teksti on välillä kerrassaan hulvatonta, viejarimaista ja myös humoristista. Löydän kirjasta yhtäläisyyksiä Ilkka Remeksen kirjoihin, ainakin sen, että venäläisillä on pahat mielessä.
Facebookista selvitän, että Fighting Spirit Publishing on uusi kustannusyhtiö. Kustannusyhtiön ensimmäinen kirja on tämä kyseinen teos eli Antti Korhosen dekkari Poliittinen eläin.
maanantai 25. marraskuuta 2024
Jukka-Pekka Palviainen: Tavoittelemanne henkilö on tapettu
Jukka-Pekka Palviainen: Tavoittelemanne henkilö on tapettu. Crime Time. 2024. Kansi Timo Numminen. 319 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Jukka-Pekka Palviainen (s. 1967) on tuottelias kirjailija. Hän on julkaissut yli 30 kirjaa. Kohderyhminä ovat olleet lapset, nuoret sekä aikuiset. Tänä vuonna Palviainen on ollut poikkeuksellisen tuottelias, häneltä ilmestyy peräti viisi kirjaa. Yksi näistä kirjoista on dekkari Tavoittelemanne henkilö on tapettu. Teos on Palviaisen ensimmäinen rikosromaani. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Raumalle, Palviaisen syntymäkaupunkiin. Luulen, että tämä saattaa olla ensimmäinen Raumalle sijoittuva dekkari. Rikoksia täällä on kyllä tehty yllinkyllin, jopa kahden kirjan verran. (Linda Rantanen: Rikosten Rauma. Deadline Kustannus. 2021 (linkki) ja Linda Rantanen: Rikosten Rauma 2. Deadline Kustannus).
Kirja alkaa dekkarimaisen vauhdikkaasti. Freelancetoimittaja Ville Kuhnari ajaa huippuluokkaisella ja kalliilla Pelago Stavanger -polkupyörällään kohti Monnan hautausmaata Raumalla. Kello on 05.47.24. Sää on sateinen, mutta se ei Kuhnaria haittaa. Kalleimmat mahdolliset urheiluasusteet suojaavat häntä. Kuhnari on kaikin puolin laaatutietoinen mies. Urheilukellokaan ei ole halvimmasta päästä: Garmin Fenix 7X Solar.
Mutkan takaa lähestyy musta Transit, joka ajaa Kuhnarin päälle - ehkä tarkoituksellisesti. Kuhnari loukkaantuu ja hänet kuljetetaan Porin sairaalaan. Mutta onko kyseessä varoitus vai tappoyritys? Kuhnari on varma, että päälleajo oli tarkoituksellinen. Tapausta ryhtyvät tutkimaan rikosylikonstaapeli Teemu Taikkonen, rikoskonstaapeli Nelli Nurminen ja juuri Rauman poliisissa aloittanut vanhempi rikoskonstaapeli Artturi Kataja. Poliisit tapaavat Kortelan ABC:llä. Käy ilmi, että Kuhnari on avoliitossa Liisa Köjösen kanssa. Samalla saadaan tieto, että musta Transit palaa Monnan hiekkakuopilla.
Kun tutkitaan Kuhnarin taustoja, tulee ilmi yhtäsuntoista miehen erikoisista mieltymyksistä. Kuhnari kuvaa valvontakameroilla avovaimon nuorta tytärtä Sallaa. Mutta kaikki Sallan luvalla ja maksua vastaan. "Tyttö ei tiennyt, milloin Ville katseli häntä. Se kuului sopimukseen. Ville ei halunnut, että tyttö alkaisi esiintyä hänelle. Sellaista palvelua oli saatavissa muualtakin." Kuhnarilta löydetyt valokuvat kertovat lisää Kuhnarin mieliteoista. Kuvissa näkyy, että Kuhnari on sitonut naisia mitä erilaisiimpiin paikkoihin, mm. junan istuimeen, lasten kiipeilytelineeseen, patteriin, puiston penkkiin. "Nainen oli sidottu punaisella köydellä kiinni nuoreen koivuun. Sammal- ja puolukkamättäiden päällä oli ohut lumikerros."
Kuhnarin perhekuviot osoittautuvat melko monimutkaisiksi ja poliisilla onkin työtä selvittää kiemuroita, jotka liittyvät tai sitten eivät liity jutun kokonaisuuteen. Tutkimusta sekoittaa yhä lisää tapahtunut murha. Liisan pojan Miskan toimet pitää selvittää, jolloin poliisit pääsevät tutustumaan Burning Monsters -rokkibändin musiikkiin. Tuleepa mukaan eräs kunnallispoliitikkokin. Lukija joutuu jännittämään loppuratkaisua aivan viimeisille sivuille asti.
Poliiseista Palviainen avaa Teemu Taikkosen persoonaa. Teemu on miellyttävä ja ammattitaitoinen poliisi, joka suhtautuu työhönsä vakavasti ja vaatii itseltään ja kollegoiltaan paljon. Teemu viettää pitkiä aikoja yksin kotona, koska vaimo Venla on merikapteeni. Syntyykö vaimon siskon Sonjan kanssa mitään romanssia, ei selviä vielä tässä kirjassa. Teemun tytär Taija, josta Teemu kantaa paljon huolta, on psykiatrisella osastolla.
Teemu asuu Vanhassa Raumassa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat marraskuun loppuun, joten Vanhan Rauman joulu on jo avattu kuusikujineen jaTammelan pihapiireineen. "Teemu astui portista yhdelle Vanhan Rauman kapeista kujista. Hän tuijotti hetken aikaa omia ikkunoitaan kuin olisi turisti. Ikkunassa oli pieniä lyhtyjä ja Taijan tekemiä tonttuja ja enkeleitä. Osa oli lapsuudesta, osa uusia." Kirjailija ei kuvaa tässä kirjassa kaikkien poliisien mielenliikkeitä ja yksityiselämää. Keskiössä on ainoastaan Teemu Taikkonen. Ehkä Nellin ja Artun vuoro on tulevissa osissa? Tätä lähestymistapaa poliisihahmoihin, siis yhden poliisin persoonan avaaminen per kirja, noudattaa porilainen Arttu Tuominen Delta-sarjassaan.
Palviainen on kokenut kirjoittaja. Hänen tekstiään on helppo lukea, kieli on sujuvaa ja dialogi luontevaa, eikä huumoriakaan ole unohdettu. Tapahtumien seuraamista helpottavat lyhyet luvut ja selkeä kronologinen eteneminen. Palviainen ei mässäile väkivallalla, vaan keskittyy enemmänkin ihmiskuvaukseen ja poliisin tutkimustyön kuvaukseen.
Olipa mukava lukea dekkaria, jonka lähes kaikki tapahtumapaikat pystyin tunnistamaan. Kirjailija antaa Raumasta ja erityisesti Vanhasta Raumasta hyvin positiivisen kuvan. Löydän kirjasta jopa oman kotini lähellä olevan paikan. Vanhan Rauman lisäksi ainakin Kortelan ABC tulee kirjassa tutuksi.
Jatko-osia odotellen.
torstai 21. marraskuuta 2024
Sakari Siltala ja Teemu Keskisarja: Merenperintö
Sakari Siltala ja Teemu Keskisarja: Merenperintö. Håkansin varustamosuvun historia. Siltala. 2024. Kannen kuva: Bergön pelastusoperaatio. Håkansin kuva-arkisto. 287 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Håkans-yhtiöiden historia alkaa Petsmon rannikkokylästä Pohjois-Pohjanmaalta. Ensimmäinen Håkansin kuudesta sukupolvesta oli Abraham, joka perusti yhdessä poikansa Johanneksen kanssa kotiseudulleen höyrysahan. Vuosi oli 1896. Tuli tuhosi sahan vain muutaman toimintavuoden jälkeen. Mutta Abraham ei lannistunut. Sahan toiminta jatkui ja toiminta laajeni proomuihin ja hinaajiin. Mukaan bisnekseen tuli Johanneksen poika Alfons. Jälleen kerran tulipalo tuhosi sahan, mutta onneksi oli hinaajat, joille löytyi hyvää käyttöä kieltolain aikana. Pirtukauppa kukoisti.
Alfons, Petsmon Pelle Peloton, oli sitkeä ja idearikas mies. Edes vuoden 1933 konkurssi ei häntä juuri hetkauttanut. Sodan jälkeen Alfons perusti yrityksen omalla nimellään: Alfons Håkans Oy. Uuden yrityksen tehtävät olivat moninaiset, oli puutavaran vientiä, merihinausta, jäänmurtamista sekä meripelastusta ja sukellustöitä. Alfons osti ensimmäisen oman hinaajan, Fakirin, johon oli asennettu hänen itsensä suunnittelema häkämoottori. Kirjassa on yksityiskohtaisia kuvauksia uhkarohkeista meripelastusoperaatioista ja sukellustehtävistä.
Perheen uudeksi asuinpaikaksi tuli Turku. Alfonsin terveys alkoi heikentyä ja johtoon astui Alfonsin poika Stefan. Stefan oli osaava ja rohkea mies. Hän osti hinausyrityksiä niin, että vuonna 1988 Alfons Håkans oli koko Itämeren suurin hinaajavarustamo 25 hinaajallaan. Håkansin hinaajat olivat mukana mm. Viking Mariellan, Finn-Balticin, Sally Albatrossin, Transgermanian ja Amorellan pelastustoimissa. Mielenkiintoinen episodi oli, kun Håkansit pyrkivät purkamaan luotsaustoiminnan monopolin. Kirjassa ei lämmöllä muisteta ministeri Anu Vehviläistä, joka torppasi monopolin purkamisen.
Meripelastustoimen ohella kirjassa kuvataan perusteellisesti FC Inter Turku -jalkapalloseuran syntyä ja toimintaa. Kaikki alkoi Stefanin pojan Patrikin jalkapalloharrastuksesta. Kun Patrik täytti 12 vuotta, Inter Turku -seura perustettiin. Seuran toiminta alkoi vilkkaasti, seura kasvoi ja myös menestyi. Menestyksestään seura sai kiittää Stefanin avokätisyyttä, kaikki maksettiin, kovapalkkaisia valmentajia pestattiin, pelimatkat olivat kalliita. Kaikki tiesivät, mistä rahat tulivat. "Hinaajakonserni subventoi junioritoimintaan noin 300 000 eurolla vuosittain, siis pelaajabudjettien päälle." Ensimmäinen liigamestaruus vuonna 2008 tuntui upealta. Turkuun valmistui vuonna 2003 kansainväliset vaatimukset täyttävä Veritas Stadion, jonka rakentamisessa Stefan Håkans oli keskeinen hahmo ja rahoittaja.
Alfons Håkans laajensi toimintaansa Baltiaan. Nyt yritystä johtaa Håkansin suvun kuudes sukupolvi. Kun veropetoksesta syytetty toimitusjohtaja Joakim Håkins jättäytyi pois yrityksesta, mukaan toimintaan tulivat Joakimin pojat Julius ja Nikolas.
Vaikka meripelastusala on minulle vierasta, kirja oli minulle mieleistä luettavaa. Kirjassa Håkansin perhe herää eloon ja lukija saa hyvän kokonaiskuvan Håkans-yhtiöiden historiasta, sen nousuista ja laskuista. Oli ankaria aikoja ja oli aikoja, jolloin suurilla summilla - jopa miljoonilla - rahoitettiin FC Inter Turkua. Nyt jo kuudes sukupolvi pyörittää Abrahamin v. 1896 aloittamaa liiketoimintaa. Siltalan ja Keskisarjan sujuvaa ja ilmaisuvoimaista tekstiä on helppo lukea. Parivaljakko on tehnyt perusteellista taustatyötä kirjaa varten, mikä näkyy myös laajassa lähdeluettelossa. Huomiota kiinnittää myös lukuisat kirjaa varten tehdyt haastattelut. Håkansin suvun tapahtumat kietoutuvat luontevasti valtiollisiin ja maailmanpoliittisiin puitteisiin. Laaja valokuvaliite on kiinnostava ja tukee tekstiä hyvin. Ison plussan annan kirjan onnistuneelle nimelle.
![]() |
Suomi oli maailman suurin sahatavaran viejä. Alfons Håkans lautatapuliensa keskellä. (kirjan kuvitusta) Interin esiaste "Linnakundit". Patrik neljäs vasemmalta. (kirjan kuvitusta) |
tiistai 19. marraskuuta 2024
Roy Jacobsen: Näkymättömät
Roy Jacobsen: Näkymättömät. Sitruuna. 2022. Barrøy 1. Norjankielinen alkuteos De usynlige. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. Kannen suunnittelu Eric Huijsen / Moker Ontwerp. 214 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
"Saarelta ei voi kukaan lähteä pois, saari on maailmankaikkeus pähkinänkuoressa, siellä tähdet uinuvat nurmella lumen alla. Mutta aika ajoin joku yrittää tehdä niin. Ja sellaisina päivinä puhaltaa heikko itätuuli."
Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkupuolelle - ehkä 1920-luvulle - Barrøyn saarelle Norjaan. Saari on pieni, siellä asuvat isä Hans Barrøy ja äiti Maria, heidän tyttärensä Ingrid, Hansin leski-isä Martin ja Hansin sisar Barbro. Barbro pystyy auttamaan kodin tehtävissä ja kalastuksessa, mutta hänellä on hitaat liikkeet ja hidas mieli. Perhe on suurelta osalta omavarainen ja saa elantonsa maanviljelyksestä ja karjanhoidosta sekä kalastuksesta. Elämä on niukkaa ja vaatimatonta. Vaikka arki on jatkuvaa kamppailua luonnon kanssa niin maalla kuin merelläkin, perhe rakastaa saartaan ja ympäristöään yli kaiken. Elämää muualla on vaikea kuvitellakaan. Tämä on heidän paratiisinsa.
Perhe kalastaa säännöllisesti oman saarensa lähistöllä, ja sen lisäksi Hans lähtee joka vuosi kalastamaan Lofooteille useiden kuukausien ajaksi. Hansilla on suuria suunnitelmia saaren ja talon suhteen. Ja pikkuhiljaa hän toteuttaa suunnitelmiaan, vaikka hänen pitääkin elää yli varojen. Saarelle syntyy mm. kunnollinen laituri. Laiturin ansiosta yhteydet helpottuvat lähisaariin ja mantereeseen. Ingrid ja sitten Lars käyvät koulua mantereella. Koulu on räätälöity paikallisten tarpeiden mukaan: kaksi viikkoa koulua, sitten kahdeksi viikoksi kotiin.
Martin-isoisä kuolee, mutta elämä saarella jatkuu, sillä Barbro saa lapsen, Larsin, josta tulee todellinen merenkävijä. Ingrid, josta kehkeytyy kirjan päähenkilö, menee palvelukseen Ruukin mahtavaan taloon, mutta asiat monimutkaistuvat ja Ingrid palaa takaisin kotisaarelleen kahden pienen lapsen kanssa.
Kirjan hieno kansi kuvaa hyvin kirjan maailmaa. Maisema on karu ja vähäeleisyydessään hyvin vaikuttava. Karu luonto ja kirjan vähäiset tapahtumat ovat sopusoinnussa keskenään. Jacobsenin kuvaukset luonnosta - mahtavasta valtamerestä ja vuodenaikojen vaihteluista - ovat kiehtovia. Meri on arvaamaton, voimakas ja pelottavakin.
Saaren elämän ankaruudesta huolimatta Näkymättömät on rikas kertomus, jossa punaisena lankana on Barrøyn perheen jatkuvuus. Perhe on kuvattu suurella viisaudella ja herkkyydellä. Vaikka kirjassa on melko vähän dialogia, vuorovaikutus perheen jäsenten välillä on realistista ja todentuntuista.
Todella vaikuttava kirja. Kääntäjä Pirkko Talvio-Jaatinen on tehnyt erinomaista työtä.
sunnuntai 17. marraskuuta 2024
Suonna Kononen: Uncle Samsara
Suonna Kononen: Uncle Samsara. Enostone. 2024. Kansi Juho Juntunen. 295 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Santeri Rinne elää avioliitossa Iiriksen kanssa. Santerin matka on kulkeutunut Kuopiosta Joensuun ja Jyväskylän kautta etelä-Suomeen. Syy on selvä, siellähän ne työpaikat ovat. Töitä Santerille on löytynyt mainostoimistosta. Asuntoasiatkin ovat kunnossa, tehdään juuri muuttoa uuteen asuntoon Espoossa. Kesäisin vietetään muutaman viikon loma Heinävedellä. Voisi sanoa, että 50-vuotias Santeri on porvarisoitunut pääkaupunkiseudulle. Viimeistään Teslan hankkiminen todistaa sen, ainakin niin lukijasta tuntuu. "18-vuotias vuoden 1989 Santeri olisi pöyristynyt kuullessaan, että hän vaihtaa nelikymppisenä toimittajantyöt mainostoimistoon. Olen miettinyt, mitä sanoisin tuolle kiivaalle pojalle, joka menneisyydestä ilmestyy syyttämään minua. Rahasta puhumista hän ei hyväksyisi, rahalla ei ole nuorelle Santerille muuta arvoa, kuin että sitä voi vaihtaa äänilevyihin."
Vaikka kaikki tuntuu olevan hyvin ja elämä mallillaan, Santerin mieli ajautuu - joskus tarkoituksella ja joskus tahattomasti - menneisiin nuoruusvuosiin. Mieleen tulevat kouluvuodet Kuopiossa ja ennen kaikkea hyvä ystävä Jaakko. Sen parempaa ystävää ei olisi voinut olla. "Jaakko oli pomo ja rämäpää, minä olin tiedotusupseeri, jarru ja järjen ääni." Yhdessä he tekivät kaikkea mahdollista, mutta mieleen on jäänyt ennen kaikkea lehden tekeminen. Legovuosien jälkeen heillä oli kunnianhimoinen projekti: yhteinen lehti, Uncle Samsara. "Olimme aloittaneet yhdeksännellä, julkaisseet jo kuusi numeroa ja saaneet merkittävää kuhinaa maan pienlehtikentällä."
Sivarivuosi kului Joensuun Taidemuseossa. Yhteys Jaakkoon katkesi vuosiksi. Santeri kaipaa kouluaikaista ystäväänsä ja saa selville, että Jaakko on munkkina Valamon luostarissa. Viettäessään kesää Heinävedellä Santeri onnistuu tapaamaan vanhan ystävänsä. Kohtaaminen on koskettava, tunteet ovat pinnassa molemmilla ystävillä, kun he muistelevat Kuopiota ja Uncle Samsaraa.
Musiikilla on iso merkitys kirjassa. Asuipa Santeri missä tahansa tai tekipä hän mitä tahansa, aina hänen elämäänsä on kuulunut musiikki ja kuuluu edelleen. On vaikea kuvitella Santerin elämää ilman musiikkia. Mutta onneksi ei tarvitsekaan, levyt kulkeutuvat myös uuteen asuntoon.
Uncle Samsara on humaani kuvaus Santerin nuoruusvuosista ja tuolloin tehdyistä valinnoista. Ystävyydellä on vankka sija kirjan tapahtumissa. Vaikkakaan kirja ei varmaankaan ole omaelämäkerrallinen, uskon että mukana on melko paljon kirjailijan omiin kokemuksiin liittyviä tapahtumia. Kirjassa on paljon asiaa, paljon tapahtumia ja ennen kaikkea nostalgiaa. Tarina vie mukanaan ja pitää hyvin otteessaan, paljolti elävän ja ilmeikkään kielen ansiosta. Paketti pysyy hyvin kasassa. Toimittajan ammattitaito näkyy tekstissä. Entisenä kuopiolaisena ja joensuulaisena oli kiva palata tuttuihin paikkoihin.
Konoselta on aiemmin ilmestynyt teokset Tie päättyy meren rannalle (Karisto 2022) (linkki) ja Jokisaarnat. Kirjallisia melontoja. (Reuna, 2023) (linkki).
perjantai 15. marraskuuta 2024
Emma Luoma: Jos et kestä kuolemaa
Arvostelukappale kustantajalta
Ruusa Linna oli lapsuudesta asti tiennyt, mikä on hänen unelma-ammattinsa. Hän halusi lääkäriksi, ja nimenomaan kirurgiksi. Opinnot ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti, vaikkakin aikamoisia haasteita on ollut kuuden opiskeluvuoden aikana. Mutta nyt hän on ylpeä ja onnellinen aloittaessaan erikoistumisopintojen ensimmäisen salipäivystysvuoron Keski-Suomen keskussairaalassa Jyväskylässä. Mikä unelmien täyttymys! "Kello on vähän yli puolenpäivän, ja Ruusa on juuri selvinnyt uransa yhdeksännestä, toistaiseksi haastavimmasta, umpparileikkauksesta." Mutta iltapäivällä umpparipotilaan vointi romahtaa. Nuori, Ruusan ikäinen nainen kuolee. "Tota joo, se oli nuori potilas. Komplikaatio. Aika raju keissi", kommentoi lääkärikollega.
Lähdettyään sairaalasta hirvittävän päivän jälkeen Ruusa kohtaa Elielin, oman rakkaansa. "Sano, etten mä tappanut sitä", hän kuiskaa. "Sano, ettei tämä ole totta. Sitten kaikki on okei." Mutta kaikki on totta. Sairaalassa laaditaan lausunto, johon kirjataan, että kaikki voitava oli tehty potilaan hengen pelastamiseksi. Vaikka mielessään Ruusa sanoo: "En ymmärrä mitä tapahtui, antakaa anteeksi, se oli minun syyni."
Nuoren naisen kuolema on alituisesti Ruusan mielessä. Onko hän liian pehmo kirurgiksi, kysyy hän itseltään. Häntä kehotetaan päästämään irti ennen kuin on liian myöhäistä. Irti päästämisen tekee vaikeammaksi kuolleen tytön omaisten uhkaussoitot ja -viestit. "Tekosi ei anna minulle rauhaa, enkä minä anna rauhaa sinulle. Minä tulen uniisi. Minä tulen kotiisi. Minä näytän sinulle, mitä on kärsimys."
Arki palautuu pikkuhiljaa. Ruusa palaa töihin ja jaksaa palata myös twerkkausharrastuksensa pariin. Ruusa ja Eliel viettävät paljon aikaa Elielin kaksoisveljen Edin kanssa, jolla on oma raskas suru kannettavanaan.
Takakannesta olen lukenut, että kysymyksessä on jännitysromaani. Nyt ollaan jo sivulla 130, eikä mitään jännityksenomaista ole vielä tapahtunut. Mitä nyt Eliel erään riidan päätteeksi joutuu auto-onnettomuuteen. Mutta sellaiseen voi joutua kuka tahansa. Ruusan ja Elielin naapuriin muuttaa Atte, hyväntuulinen ja avulias nuori mies, joka Elielin ollessa sairaalassa auto-onnettomuuden jälkeen auttaa Ruusaa monin tavoin, mm. olohuoneen maalaamisessa.
Sitten asiat etenevät nopeaa vauhtia. Syntyy tilanteita, joissa Eliel joutuu suoranaiseen hengenvaaraan, ja mukaan tapahtumiin tulee kiedotuksi myös Edi. Tarinan edetessä jännitysmomentti lisääntyy, kunnes vyyhti rupeaa purkautumaan ja salaperäiset tapahtumat avautuvat Ruusalle ja kaksosille. Miten syvää viha voikaan olla, pohtii lukija.
Luin kirjaa mielelläni. Lukiessa mietin, että näin autenttiseen lääkärityön kuvaukseen pystyy todennäköisesti vain henkilö, jolle sairaalaympäristö on tuttua. Kirjan liepeestä luenkin, että Emma Luoma on kirurgi, joka työskentelee samassa sairaalassa kuin Ruusa. Maallikolle kirurgin työnkuvaukset ja sairaalan arki ammattislangeineen ovat kiinnostavaa luettavaa. Lehdistä saamme lukea juttuja, kuinka on sattunut hoitovirhe, jonka seurauksena lääkäriä syytetään potilaan kuolemasta. Tässä kirjassa saamme kokea, millaisia tuntoja lääkärillä on potilaskuoleman seurauksena. Ruusa ei pääse helpolla, eikä tapauksen unohtaminen ole mahdollista.
Kirja olisi mielestäni toiminut hyvin puhtaana kaunokirjallisena teoksena ilman dekkarijännitettä, sen verran kiinnostavaa sairaalatyöskentelyn kuvaus oli. Kirjan vahvuutena on sujuvan ja luontevan kirjoitustyylin ohella elävät ja todentuntuiset henkilöhahmot. Erityisesti Ruusasta on helppo pitää.
Toivottavasti Luoma jatkaa kirjoittamista.
keskiviikko 13. marraskuuta 2024
Keigo Higashino: Pahan asialla
Keigo Higashino: Pahan asialla. Punainen silakka. 2024. Suomentanut Raisa Porrasmaa. Kansi Tuomo Parikka. 236 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Kunihiko Hidaka, tunnettu japanilainen kirjailija, viettää vaimonsa Rien kanssa viimeisiä päiviä Japanissa. Muutaman päivän päästä he starttaavat kohti Vancouveria. Mutta suunnitelmiin tulee muutos ja iso muutos tuleekin. Hidakan paras ystävä Osamu Nonoguchi, kirjailija hänkin, saa Hidakalta kutsun tulla vierailulle. Nonoguchi lähtee, mutta yllätys on melkoinen, kun hän ja Rie löytävät Hidakan kuolleena työhuoneestaan. Puhelimen johto oli kietaistu vainajan kaulan ympäri.
Etsivä Kyoichiro Kaga tulee paikalle. Hän on ymmällä, työhuone on ollut lukittu, samoin talon ovet olivat lukossa. Kaga ja Nonoguchi ovat tuttuja entuudestaan. Molemmat ovat olleet opettajia, mutta Kagasta tuli poliisi ja Nonoguchista päätoiminen lastenkirjailija. Kaga aloittaa tutkinnan. Kovin pitkään hänen ei tarvitse juttua tutkia, kun syyllinen on jo selvillä. "Tapoin hänet", syyllinen toteaa, mutta ei suostu paljastamaan motiiviaan. "Motiivi on jokin ihan mitätön juttu. Tulkitkaa, että raivostuin ja toimin impulsiivisesti." Kun rikoksen tunnustanut syyllinen on selvillä, ollaan vasta sivulla 79, eli ei tarina tähän voi päättyä.
Etsivä Kaga on perusteellinen poliisi. Syyllinen ei vaikuta ihmiseltä, joka tappaisi toista raivopäissään, eli kyllä hänellä täytyy olla jokin motiivi, miettii Kaga. Kaga ryhtyy selvittämään Hidakan menneisyyttä. Käy ilmi, että Hidakan ja Nonoguchin välinen vankka ystävyys ei ollutkaan sellaista, miltä se päällisin puolin näytti, eli todisteet tuovat esille toisenlaisen totuuden. Kaga haastattelee Hidakan entisiä koulukavereita. Keskusteluissa nousee esille ikäviä ja rankkoja muistoja koulukiusaamisesta, mustasukkaisuudesta, kateudesta ja katkeruudesta. Vihjeet johtavat yhä syvemmälle vanhoihin muistoihin. Haastattelut ovat rankkaa luettavaa, sillä teoissa heijastuu ihmisluonteen mitä synkimpiä puolia.
Kaga kokoaa todisteet huolellisesti yhteen. Hän tuntee, että tutkinta on epäonnistunut, ellei hän pysty saamaan selville murhan motiivia. Lukija kiedotaan mukaan tähän monimutkaisten suhteiden ja motiiveiden vyyhtiin. Kaga on älykäs poliisi. Hän pystyy näkemään valheiden läpi eikä lopeta tutkintaa ennen kuin on paljastanut koko totuuden. Romaani päättyy paljastuksiin, jotka muuttavat aiempia oletuksia ja pakottavat lukijan pohtimaan uudelleen motivaation luonnetta. Oliko murhaajalla todella julma tarkoitus vai oliko hän vain olosuhteiden uhri? Pahan asialla on kiehtova psykologinen mysteeridekkari. Vaikka tapaus on yllättävän yksinkertainen, se on mestarillisesti rakennettu ja sukeltaa syvälle murhaajan mielenliikkeisiin. Kiehtova ja älykäs dekkari! Suosittelen.
Tarina sisältää elementtejä japanilaisesta yhteiskunnasta, mikä lisää kirjan syvyyttä ja aitoutta. Japanilaiset nimet ovat haastavia. Kirjan alussa oleva henkilöluettelo helpottaa lukijan tutustumista kirjan henkilöhahmoihin. Tämä tasokas dekkari on saanut arvoisensa käännöksen. Kirja on suomennettu suoraan japanin kielestä. Kääntäjä Raisa Porrasmaa, joka on kääntänyt mm. Murakamin teoksia, on tehnyt jälleen loistavaa työtä.
Jos Keigo Higashino on sinulle tuntematon nimi, suosittelen tutustumista hänen kirjoihinsa. Aiemmin olen lukenut Higashinon dekkarin Uskollinen naapuri, joka myös oli koukuttava lukukokemus.