Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tan Shaun. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tan Shaun. Näytä kaikki tekstit

3.4.2011

Sarjakuvasuosituksia


Olen lukenut tänä keväänä aivan mielettömän hyviä sarjakuvakertomuksia. Tuntuu hyvälle tutustua kirjallisuuteen ihan uudesta näkövinkkelistä. En ole ehtinyt tehdä pitkiä arvioita kaikista lukemistani sarjakuvakirjoista, joten kerään tähän muutamia suosituksia. Toivon, että tätä kautta muutkin löytävät uusia mielenkiintoisia kirjoja lukupinon jatkoksi. Enkä edes kutsuisi näitä välipalalukemiseksi proosan lukemisen välissä, sillä monet lukemistani sarjakuvakirjoista koskettavat ja herättävät ajatuksia ihan kuten mikä tahansa hyvä kirja.

Shaun Tanin sarjakuva The Arrival on kertomus maahanmuutosta. Kuvat ovat erittäin vaikuttavia ja koska missään ei ole yhtään (tunnistettavia) sanoja, tarina avautuu vain näiden valokuvia muistuttavien kuvaruutujen avulla. Perheen isä lähtee uuteen, vieraaseen maahan etsimään töitä ja joutuu jättämään perheensä taakseen. Kuvat zoomaavat lukijan katseen välillä isän kasvoihin ja välillä asioihin, mitä isä näkee uudessa maassa. Kun istuttaisiin isän olkapäällä tai kurkittaisiin hänen olkansa yli.

Maahanmuuttajan näkökulma uuden maan haasteista, vieraasta kielestä ja kulttuurista todentuu myös lukijalle, sillä teoksessa näkyvät merkit ja tekstit ovat symbolikuvilla kirjoitettu. Koko maa tuntuu oudolle ja on vaikea tutustua uusiin ihmisiin ja yrittää ystävystyä. Maa näyttää surrealistiselta ja kaoottiselta, mutta kuviin on ladattu myös paljon odotusta ja toivetta utopiasta.


Kuvat muistuttavat valokuvia ja ruutujen koko vaihtelee. Niihin on kuitenkin kuvattu varsin pieniä hetkiä, yksittäisiä kokemuksia vieraassa maassa.

Tarina oli vaikuttava, koska sen esittämiseen ei tarvinnut käyttää sanoja. Jotenkin kuvien näkökulmista, tarinan kulkemisesta ja piirrostyylistä tuli mieleeni elokuva. Hahmot ja muodot tuovat mieleeni fantasiakertomuksen.

Suomessa Shaun Tan ylitti uutiskynnyksen helmikuussa, sillä hän kiitti Oscar-gaalassa suomalaista vaimoaan sanoen "minä rakastan sinua." Toisen kerran tänä keväänä hänet mainittiin lehdissämme, sillä tämä "Suomen vävypoika" voitti maailman suurimman lasten- ja nuortenkirjapalkinnon, Astrid Lindgren -muistopalkinnon. Toivoisin, että hänen lastenkirjojaan käännettäisiin nyt myös suomeksi.
Lastenkirjahylly-blogissa enemmän tästä palkinnosta.


Daniel Clowesin sarjakuvasta Ghost World on tehty myös elokuvaversio, mutta se eroaa kuulemma hyvinkin paljon tästä alkuperäisestä versiosta. En ole ehtinyt vielä hankkia elokuvaa käsiini, joten en osaa sanoa siitä mitään.

Aluksi minua ärsytti suunnattomasti kirjan värivalinnat, kaikki kuvat kylpevät kummallisessa vihertäväsinisessä hohteessa. Lopulta ajattelin, että se vain lisäsi kahden teini-ikäisen päähenkilön ahdistuneen elämän kuvausta. Enid ja Rebecca elävät pienessä esikaupungissa, missä heillä ei tunnu olevan mitään tekemistä. He istuvat päivät pitkät kahviloissa ja arvostelevat muita ihmisiä.

Ghost Worldin pienissä tarinoissa ei tunnu oikeastaan tapahtuvan mitään ja silti ne sanovat aika paljon päämäärättömyydestä ja siitä kuinka välillä on vaikea saada mistään todellista otetta.
Enidin ja Rebeccan suhde on aluksi aika läheinen, mutta vähitellen se alkaa rakoilla. He ovat toisistaan välillä mustasukkaisia ja taas toisaalta kateellisia toinen toiselleen ulkonäöstä, opiskeluista ja muista ystävistä. Erityisesti yhteinen ystävä Josh rasittaa ystävyyttä.

Mielenkiintoiseksi sarjakuvan tekee päähenkilöiden kyynisyys maailmaa kohtaan ja heidän epävarmuutensa omasta kehostaan ja seksuaalisuudestaan. Ja miten he turhautuvat päivien kulkuun, vaikka heillä molemmilla tuntuu olevan hyvä, turvallinen perhe ja melko vähän "oikeita" ongelmia. He keksivätkin kaiken maailman kepposia, piikittelevät muita ihmisiä yrittäen saada näin ajan kulumaan.

Molemmilla on vaikeuksia löytää omaa paikkaansa ja se alkaa rasittamaan myös ystävyyttä. Sen vähittäinen haparoituminen tuntui silti minusta jännittävälle. En pitänyt kummastakaan tytöstä ja heidän riitansa tuntuivat nautinnolliselta.


Suosikikseni näistä kolmesta nousi silti Adrian Tomine. Olen lukenut häneltä ensimmäisessä kuvassa näkyvän Shortcomings- ja Summer Blonde- sarjakuvat. Nämä aion hankkia myös omaan sarjakuvakokoelmaani. Pidän hänen piirrosjäljestään ja mielenkiintoisista ihmissuhdetarinoista. Shortcomings on kertomus japanilaisesta pariskunnasta, jonka suhde on arkipäiväistynyt ja molemmat ovat onnettoman kyllästyneitä toisiinsa. Miespuolinen päähenkilö himoitsee vaaleita naisia, eikä osaa arvostaa tyttöystäväänsä tarpeeksi. Parisuhdekeskusteluissa on jotain herkullisen tirkistelevää, enkä oikein koko lukemisen aikana tiennyt haluaisinko parin löytävän lopullisen yhteisen sävelen.

Shortcomings sisältää vain yhden kertomuksen ja Summer Blonde monta lyhyempää intohimoista, kaipuun ympärille rakennettua tarinaa. Ehdin palauttaa jälkimmäisen kirjastoon ennen kuin nappasin siitä kuvaa tätä arviota varten, mutta piirustustyyli ei poikkea juurikaan oheisesta kuvanäytteestä.

Tominen ihmissuhdesarjakuvissa on makuuni juuri sopiva määrä neuroottisuutta, erotiikkaa ja ongelmia. Asiat eivät tapahdu mitenkään nopeissa leikkauksissa, vaan herkutellen ja viivytellen.

Pidän selkeästi joko kunnon ihmissuhdetarinoista tai yhteiskuntakriittisistä sarjakuvista, kuten aiemmin lukemistani Marjane Satrapin tai Marc-Antoine Mahtieun kirjoista. Parhaimmillaan molemmat puolet yhdistyvät tarinassa.

Loppuun kysymys: Tietääkö kukaan, mikä olisi paras sarjakuvakirjasto Helsingissä? Minulla menee aika paljon rahaa varausmaksuihin, kun olen näitä herkkuja haalinut ympäri kirjastoja. Olisi helpoin mennä tutkailemaan sarjakuvahyllyjen aarteita yhteen hyvään kirjastoon.