Tietotorstai: 1

Kirjavan kammarin Karoliinalta nappasin tämän päivän otsikon, sillä ajattelin yhdistää kesän aikana lukemiani tietokirjoja yhteisarvioihin. Kuvasta saa vähän viitettä siitä, että jollain tasolla liikutaan samojen aiheiden partaalla. Markus Bennemanin Himokas härkäsammakko (Atena, 2011) on ainoa näistä, johon ei liity varsinaisesti ympäristö- ja hyvinvointitendenssiä, mutta kirjaston bestseller-hyllyllä viipyessäni teoksen hauska kansi veti puoleensa ja näin ollen eläinten erikoisista parittelukäyttäymisistä kertova kirja nousi lukupinoni päällimäiseksi. Kirjoja on niin paljon, että en kirjoita kuitenkaan kaikista kerralla, sillä muuten arvio kasvaisi liian pitkäksi, eikä sitä kukaan jaksaisi lukea.

Noora Shinglerin kirja Marjoja ja Maskaraa (Atena, 2011) oli minulle pakko-ostos, sillä olen hänen Kemikaalicocktail-bloginsa ansiosta tehnyt suurremontin ruokavaliossani. Löysin kolme vuotta sitten hänen bloginsa, kun yritin etsiä syitä järjettömiin vatsakipuihini. Oli helpottavaa löytää ihminen, jolla oli ihan samat oireet kuin minulla ja joka oli saanut apua muuttamalla ruokavaliotaan. Aloin seurata Nooran esimerkkiä muokkaamalla hänen ohjeitaan itselleni sopiviksi. Kävin myös allergiatesteissä, joista löytyi yllättäen vehnä-allergia (sittemmin olen tervehdyttyäni pystynyt jälleen syömään vehnää pieninä annoksina). Aiemmin minulle oli aina lääkärissä vain sanottu, että stressaan liikaa ja siitä syystä mahani turpoaa ja on kipeä. Marjoja ja Maskaraa ei enää tuonut minulle niin paljoa uutta tietoa, koska olen seurannut kirjoittajan blogia vuosia ja lukenut muita vastaavia kirjoja, mutta ei kirja silti missään nimessä ollut hukkaostos.

Lähestymistapa kirjassa on melko henkilökohtainen. Alaotsikkokin on muotoa "Kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit". En halua kuulostaa siltä, kuin seuraisin sokeasti jotain kulttia, mutta samaa tahtia, kuin aloin itsekin voimaan paremmin ja sain ruokavalion muutoksella kuriin ikävät migreenikohtaukset ja kivuliaan Tietzenin oireyhtymän, hävisivät kylpyhuoneesta myös turhat kemikaalit.
Aiemmin listasinkin kauneudenhoitotuotteita ja olen ollut tyytyväinen purkkimäärän vähenemiseen. En kuvittele olevani parempi ihminen tekemällä näin, mutta voin paremmin ja se riittää. Olen löytänyt itselleni sopivat tuotteet.

Join ennen paljon light-limsoja, enkä osannut yhdistää migreenikohtauksia juomatottumuksiini. Minulle on tehty nuoruuden hevosonnettomuuden takia kallooni vaikea leikkaus ja olen aina luullut, että kivut ovat vain osa elämääni. Tekemällä isoja, pieniä valintoja päivittäin olen onnistunut vähentämään kroonista kipua koko kehostani. Muutos on huikea, ja siksi jaksan uudelleen ja uudelleen innostua kirjoista, joissa tarjotaan konkreettisia neuvoja ruoka- ja kosmetiikkavalintoihin.

Yleensä en kirjoita näin henkilökohtaisia asioita blogiini, mutta tähän teokseen pieni taustoitus mielestäni sopii. Sallinette siis pienen rönsyilyn omaan terveyshistoriaani. Kaikille eivät tepsi samat keinot, enkä aina ole toiminut johdonmukaisesti, mutta olen ollut tyytyväinen siitä, että Shingler päätti jakaa blogissaan kaikelle kansalle omat terveysvaivansa.

Teoksessa erityiskiitosta saa Saara Helkalan persoonallinen kuvitus, selkeät aihepiireihin sopivat listaukset ja loppuviitteet lähteisiin. Aluksi minua hämmensi Nooran sanavalinnat, vaikka niihin olen blogissakin tottunut, kirjassa "äässit" ja "shaisset" hyppäsivät silmille.

Ruotsalainen terveyskirja Älykäs painonhallinta (Avain, 2011) kertoo samoista terveysasioista, mutta painonhallinann kannalta. Makeutusaineet limsoissa ovat yhtä haitallisia kuin sokeri, sillä ne mahdollisten hermostoon kohdistuvien terveysvaikutuksen lisäksi huijaavat aivoja. "Makean maun ansiosta aivot ennakoivat saavansa sokeria ja antavat haimalle käskyn erittää suhteettoman suuren määrän insuliinia. Tämä vuorostaan johtaa verensokerin laskuun, mielitekoihin ja rasvanmuodostukseen"

Aivoilla on päärooli syömisen hallinnassa ja siihen liittyvissä kehon toimintaa säätelevissä käskyissä. Kiinnostava lukea kansantajuisesti haiman toiminnasta, insuliinista, aivojen palkitsemisjärjestelmästä ja vaikkapa unihäiriöiden vaikutuksesta painonhallintaan.



Erityisesti pidän havainnollistavista kuvista, miten Laiskan Liisan muffinsin-mussutus nostaa verensokerin taivaisiin, kun taas Sporttisen Sirpan lihakset hyödyntävät ylimääräisen sokerin. Nimet ovat ihan kauheita, mutta kuvat havainnollistavia.

Kirja on ennen kaikkea lempeä, ihmisiä ei tasapäistetä tässäkään eikä hoeta iänikuista mantraa siitä, kuinka pitäisi vain kuluttaa enemmän kuin mitä syö. Asiat havainnollistetaan ja perustellaan. Vähähiilihydraattinen ruokavalio voi olla monille nykyisin jo kirosana, niin paljon siitä puhutaan, mutta vaikka Älykäs painonhallinta ei margariiniteollisuutta kohden kumarra, ei siinä silti puhuta niinkään ihanneruokavalioista vaan siitä, miten keho toimii. Vajaaseen kahteensataan sivuun on käytetty paljon lähteitä, mutta asiaa ei ole kirjoitettu vaikeaselkoisen painokkaasti.

Olen huomannut, että tietokirjavalintoihin vaikuttaa enemmän henkilökohtainen syy kuin proosan lukemiseen. Joku tiedonnälkä ohjaa nappaamaan hyllystä juuri sen tietyn aihealueen kirjan.

Himokas härkäsammakko ja muita eläinkunnan seksipetoja oli juuri oikealla tavalla vinksahtanut, joten halusin ehdottomasti lukea sen. Nauhoitan kaikki Avara luonto -ohjelmat, joten omaperäinen näkökulma eläinmaailmaa kiinnostaa, tottakai!

Eläinkunnan lemmentouhut on jauettu eri otsikoihin. On avioliittohuijareita, siittiövarkaita, transvestiitteja, seksihurjastelijoita kuin myös ikuisia neitsyitä. Miten "hippiapinan", bonobon vilkas seksielämä tekee siitä paljon rauhaarakastavamman yksilön kuin lajitoverinsa simpanssin. Mitä lahjuksia urokset joutuvat naaraille antamaan, jotta he voisivat paritella? Ovelimmat ötökkäkoiraat tuovat valitsemalleen neitoselle proteiinipitoisen lahjan, jonka sisään he ovat kätkeneet koiraan siittiöitä. Ottamalla lahjan vastaan, naaras suostuu täten myös koiraan odottamaan vastapalvelukseen.

Tarinoita on niin paljon, ettei niitä voi mitenkään muistaa kaikkia, eikä teos olekaan parhaimmillaan nopeasti hotkaistuna.

En koe olevani vinksahtanut, vaikka sanonkin, että haluan nauttia eläinten eriskummallisista parittelutarinoista pienissä annoksissa. Kirjan huumoriarvo ja erikoisten tapojen ihmettelykin aukeavat näin antoisammin. Siksi olen kerännyt nyt aimo annoksen sakkoa, sillä en vain ehtinyt kirjaston bestseller-aikojen puitteissa tätä lukea.

Vanhan kirjallisuuden päivät II

Lupasin kirjoitella tunnelmista Vanhan kirjallisuuden päiviltä. En ole aiemmin käynyt Vammalassa, mutta aion ehdottomasti mennä ensi vuonnakin vastaavaan tilaisuuteen. Tänä vuonna teemana oli rikos ja junamatkalla sopivasti lueskelinkin mielenkiintoista rikostrilleriä, josta myöhemmin enemmän blogissani. Alunperin meidän piti lähteä heti tilaisuuden päätyttyä takaisin Helsinkiin, mutta Vammalassa oli niin ihastuttava kävellä ja valokuvata. Nostan blogissani muutamia napsauksia esiin, lisää kuvia voi vilkuilla Marja-Leenan blogista. Hän on kuvannut mm. Herra Hakkaraisen taloa sekä Pukstaavia, Kirjan kulttuurihistoriallista museota. Nämä paikat olivat jo kiinni, kun itse eksyin paikalle, joten ensi vuonna täytyy käydä tutustumassa näihinkin kirjallisiin kohteisiin.

Päivä oli aivan tajuttoman kuuma ja ihan sääliksi kävi niitä antikvariaattimyyjiä, jotka joutuivat viettämään koko päivän saunankosteassa ja tunkkaisen kuumassa teltassa. Kirjoja oli valtavasti esillä ja minusta oli ihana selailla kirjapinoja. En vain ollut tajunnut nostaa käteistä mukaan, joten tällä kertaa kirjasaaliini jäi kovin laihanlaiseksi. Ostin ainoastaan yläkerrasta Atena-kustantamon pöydästä Noora Shinglerin Marjoja ja maskaraa. Siitäkin lisää sitten myöhemmin.

Vanhan kirjallisuuden päivien mielenkiintoisin anti oli kuitenkin paneelikeskustelut. Ehdin kuuntelemaan ennakkohaaveistani huolimatta vain kaksi keskustelua, Rikoksia Pohjolassa  ja Rikos kannattaa. Ensimmäisessä Jarmo Papinniemi haastatteli kahta rikoskirjailijaa Åke Edwarssonia ja Marianne Peltomaata ja jälkimmäisessä Paula Arvas (kuvassa pitää mikrofonia) haastatteli mm. Outi Pakkasta ja Harri Nykästä. (kuvassa)

Referoimatta sen enempää näitä paneelikeskusteluja, nousi yksi kiinnostava ajatus suomalaisten rikoskirjalijoiden puheenvuoroista esiin. Moni heistä paheksui sitä, kuinka suosittuja ruotsalaiset dekkarit ovat Suomessa ja kuinka heistä tuntui siltä, että ruotsista käännetään melkein jokaisen rikoskirjailijan tuotanto suomeksi, kun taas naapurimaa ei vedä samassa mittakaavassa suomalaisten kirjoja puoleensa. Outi Pakkanen moitti ruotsalaisia rikoskirjoja turhasta ryppyotsaisuudesta ja maailman tuskasta. Itse olen lukenut vähemmän suomalaisia dekkareita ja tunsin pienen piston sydämessäni, sillä kuulun nimenomaan näihin lukijoihin, jotka dekkarinälässään tarttuvat useammin käännöskirjaan kuin kotimaiseen tuotantoon.