Wsoy, 2013
Mistä: Arvostelukappale
Sivuja: 48
Kotimainen sarjakuvakirja, lastenkirja, taidekirja
Ville Tietäväinen on monille sarjakuvia vähemmän lukeville tuttu viime vuonna julkaistusta, Sarjakuva-Finlandialla palkitusta sarjakuvaromaanistaan Näkymättömät kädet (Wsoy, 2011). Luen nykyisin aika paljon sarjakuvia ja olen ostanut tuon paljon kehutun teoksen omaan hyllyyni, mutta siltikään en ole vielä sitä lukenut. Tietäväisen aiempi teos Linnut ja meret (Tammi, 2003) oli minusta huikean hyvä, enkä kokenut osaavani siitä tarpeeksi hyvin blogiini kirjoittaa. Saman uskoin käyvän Näkymättömät kädet -kirjan kohdalla. Sittemmin olen rohkaistunut kirjoittamaan enemmän sarjakuvista ja luottamaan, että ne sanat löytyvät, ihan samalla tavalla kuin muidenkin luettujen teosten kohdalla.
Vain pahaa unta yllätti minut todella. Aiheesta tiesin toki jotain ennakolta ja osasin varautua myös siihen, että teos näyttää upealle, mutta erityisesti minua viehätti se, kuinka vapaasti silmä saa aukeamilta itselle sopivinta lukusuuntaa ja -tapaa etsiä. Sivut eivät toista itseään liikaa, ja luettavaa riitää sekä Tietäväisen stripeissä – joissa yleensä kerrotaan, miten tyttären ja isän yölliset keskustelut painajaisista ja unesta etenevät – että Aino-tyttären painajaisia kuvittavissa piirroksissa ja unien selitysteksteissä.
Idea on yksinkertainen: teos kertoo sarjakuvataiteilijan tyttären unista tämän ollessa 3–6 vuotias. He ovat yhdessä kuvittaneet painajaisunia, ja lapsen yksinkertaisemmat, karikatyyrisemmat hahmot toimivat Tietäväisen tarkkaviivaisempien, pelottavampien kuvien rinnalla todella hyvin.
Moneissa kirjablogeissa kirjaa on luettu yhdessä lasten kanssa, ja kirja onkin ollut lapsilukijoiden mieleen. Näin kirjasta kertoo esimerkiksi Lumiomenan Katjan Aino-tytär: "tämä on kyllä koko kesän paras kirja, melkein yhtä hyvä kuin SOS:it. Miksi se Aino näki niitä unia vähän pienempänä? Näkeeks se nyt painajaisia? Se nukkuu sen äitin ja isin välissä, ihan samalla tavalla kuin mäkin. Tuhat tähteä!"
Tarinoiden kautta voidaan puhua lapsen kanssa painajaisista, ja nämä kirjan kuvaamat yöherätykset ja painajaisitkut ovat varmasti tuttuja monissa perheissä. Minulla ei itsellä lapsia ole, mutta Vain pahaa unta on kuitenkin vähän enemmän kuin "vain" lastenkirja. Se on myös vähän muuta kuin sellainen sarjakuvakirja, joita yleensä luen.
Edelleen kehun muotoa.
Kokonaisuus on näyttävä, ja kehotan muitakin ennakkoluulottamasti tähän tarttumaan.
Muualla blogeissa: Erja, Maija.
