Otava, 2012
American Derwish, 2012
Suomennos: Katariina Kaila
Sivuja: 352
Yhdysvallat
Lyhyesti:
Nuoren muslimipojan kasvutarina islamilaisen ja länsimaisen kulttuurin välimaastossa.
"Kerrankin kodissamme vallitsi rauhallinen, eloisa tunnelma, jollaiseen emme ole tottuneet. En usko, että olimme valmistautuneet onnelliseen elämään. Meitä oli muokannut (tiettyyn rajaan asti) itämainen ajattelu, johon amerikkalainen ikionnellisen elämän käsitys ei istunut. Me toki kaipasimme onnea, mutta emme odottaneet sitä. Se oli meidän kulttuurimme käsikirjoitus, ja sen viestiä korostivat myös videot, joita vanhempani vuokrasivat paikallsiesta intialai-pakistanilaisesta kaupasta. Ne kuvasivat rakkautta, joka ei saanut vastakaikua tai jonka palkka oli kuolema. Amerikkalaiset eivät olisi ottaneet sellaisia vakavissaan vaan nauraneet niille epäuskoisesti."
Ayad Aktharin esikoisteos Appelsiininkuorten katu on monipuolinen teos: se on nuoren pojan kasvutarina, hartaan pakinstanilaisen muslimin ja amerikkalaisen juutalaismiehen rakkaustarina, mutta ennen kaikkea se on perhetarina. Millainen perhe elää islamilaisen ja länsimaalaisen kulttuurin ristipaineessa? Miten arki ja arjessa tehtävät valinnat sovitetaan tapoihin, jotka ovat satoja ja tuhansia vuosia vanhoja? Miten ymmärtää sellaisia valintoja, jotka tuntuvat yksilötasolla täysin vääriltä, mutta niille on olemassa perustelut kärhämissä, jotka on sodittu niin kauan sitten, ettei kukaan oikeastaan edes tiedä niitä varmoiksi?
Kymmenvuotiaan Hayat Shahin elämä muuttuu täysin, kun hänen äitinsä paras ystävä muuttaa, Pakistanista Yhdysvaltoihin, heidän kotiinsa asumaan. Pojan vanhemmat riitelevät jatkuvasti, mutta kaunis täti tuo Hayatin elämään samanaikaisesti kauan kaivattua turvaa ja jännitystä. Mina lukee Koraania päivittäin ja opettaa pojalle säkeitä ja uskonnollisia tapoja. Rakkaudessa pettynyt ja yhden avioeron kokenut Mina lohduttautuu uskonon avulla, mutta hän ei voi mitään sille, että tapojen vastaisesti hän rakastuu juutalaiseen mieheen. Mustasukkainen Hayat on oppinut uskovaisen elämästään muutakin kuin kauniita säkeitä ja hartautta, hän tuomitsee toisinuskovan ja tekee peruuttamattoman rikkeen perhettään ja Minaa kohtaan.
Minua viehätti Appelsiininkuorten kadussa se, että se oli selvästi perhekertomus, miten sama asia koetaan eri yksilöiden näkökulmasta. Vaikka tarina kerrotaan nuoren pojan kautta preesenssissä, se on kuitenkin aikuisen Hayatin muistelua. Alkuasetelma jo näyttää lukijalle sen, että luvassa on kertomus, joka on jättänyt syvän häpeän jäljen päähenkilöön. Kehyskertomus on kuitenkin melko niukka, joten ehdin kyllä varsinaiseen tarinaan syventyessäni unohtaa alun lähtökohdat ja vasta lopussa, kun kaari sulkeutuu, muistin että Hayat aikuisena oli luopunut uskonnollisesta elämästä. Syyt siihen, miksi hän näin päätyi, selkiytyvät kyllä tarinan aikana.
Nopealukuisuuden ja monien käänteiden vuoksi teos imaisi mukaansa. Minua kiinnosti juonivetoinen kerronta enemmän kuin Koraanista otetut katkelmat ja Minan opetukset, joten Sannan tapaan luin niitä vähän kursorisesti läpi. Mutta pidin siitä, että teoksessa ei demonisoitu islamin uskontoa tai juutalaisuutta, vaikka uskonnollisen kasvatuksen tuhovoima nuoren mielen muokkaajana oli selkiö. Tarinan voi soveltaa miltei sellaisenaan mihin tahansa tilanteeseen, jossa lapselle tarjotaan elämänohjeeksi vain hyvillä töillä tehtävää sovitusta tai että ihmiset jaetaan radikaalisti joko hyviin tai pahoihin. Meihin ja sitten niihin toisiin, vieraisiin.
Tässä kirjassa suoraviivainen tarinankuljetus toimii, eikä minua häirinnyt edes sivuhenkilöiden staattisuus ja jämähtäminen niin sanotuiksi "yhden kortin ihmeiksi". Appelsiininkuorten katu oli hyvin rullaava lukuromaani – se ei ehkä itse suostuisi tällaiseen määritelmään, mutta sellaisena se toimi ainakin minulle parhaiten.
 |
| Olin alkusyksystä kuuntelemassa Ayad Akhtarin esiintymistä. |
Kirja kustantamon sivuilla ja Adlibriksessä (jossa kirja on tosi nimetty väärin).
