Miten luet: Innostutko kohukirjoista?

Syksy on tullut, sen huomaa kirjanörtti viimeistään siitä, että uusia, kiinnostavia kirjoja julkaistaan harva se päivä. On messuja, syyspressejä, julkkareita, palkintoveikkauksia, vuoden parhaiten kirjojen pisteyttämistä, loppukirejä lukuhaasteissa, kirjakehuja ja -moitteita, kirjakohujuja.

Ja nyt ennen kaikkea niitä.

Jotkut kirjat nousevat lehtien palstoille suuremmalla sykkeellä, joistakin kirjoista tulee ilmiöitä ennen kuin niitä on toimituskunnan ulkopuolella lukenut yksikään lukija. Jotkut saavat aikaan vihaa, toiset kateutta, osa nousee esiin siitä, että kirjailija on ennestään niin tunnettu, että hänen seuraavaa teostaan on kovasti odotettu ja suuret lehdet julkaisevat ilmestymispäivänä ison arvion. On aika kysellä Miten luet -sarjani hengessä teiltä muilta lukijoilta, että miten nämä kohut vaikuttavat teihin? Tekeekö niihin mieli tarttua, jotta voi osallistua ajankohtaiseen keskusteluun vai tekeekö niitä mieli vältellä siksi, ettei keskusteluakaan jaksa seurata? Toisaalta eihän kirjan lukeminen ole ainoa pätevä syy osallistua keskusteluun, mutta nyt mietin kohuja lukukokemusten kannalta. Esittelen muutaman ajankohtaisen kohun ja omia tuntemuksiani siitä, että onko kohu vaikuttanut minuun lukijana.

Minttu Vettenterän Enkeli-Elisan ympärille rakentamasta kohusta voi lukea enemmän Sallan blogista. Puhun nimenomaan rakentamisesta, sillä Vettenterä tieten tahtoen johti harhaan monia ihmisiä ja rakensi fiktiivisen henkilöhahmon väittäen tämän olevan todellinen. Tämä kohu on vaikuttanut minuun niin, että en halua kirjaa edelleenkään lukea, mutta tiedän nyt sen olemassaolosta ja huomasin, että kirja löytyy nyt Helmetin uutuuskirjalistoilta. Eli selvästi kohu on herättänyt kiinnostusta ja Vettenterän teos Jonakin päivänä kaduttaa on varmasti suosituin omakustanne tällä hetkellä. Minulla on myös tämän kohun myötä tullut tunne, että itse kirja ei ole edes mitenkään erityisen hyvä, mutta rahankerääminen, valehtelu, fb-ryhmät, Elisan vanhempina esiintyminen ja blogiteksit ovat röyhkeydessään niin kiinnostavia, että moni haluaa tirkistellä myös kirjan sivuille ja yhtä moni haluaa lukea teoksen, joka toimi kimmokkeena tälle kaikelle. Kuinkahan moni haluaa tämän jälkeen lukea kirjan ilman ulkokirjallista kiinnostusta kohuun? Vaikea sanoa, mutta veikkaan, että ei kovin moni.

Tähän kohuun lankesin. Koska se oli ennen näkemätön ilmiö, ja halusin olla paikalla sitä todistamassa. Sofi Oksasen kirjanjulkkarit Tallinnassa, Kun kyyhkyset katosivat -teoksen kaikkialle ulottautuva/tunkeutuva vetovoima ja kiinnostus, kirjailijan haastattelut. Olin paikalla. Halusin kirjan heti. Luen kaikista lehdistä, jotka käteeni osuva. Tunnustan. Tunnustan. Tunnustan. Olen myös osaltani mukana ennakkohypetyksen lietsomisessa, sillä kerroin täällä matkasta, kirjoitan taas Sofista ja olen kiinnostunut tästä kohusta. Päinvastaisia mielipiteitä löytyy kaikkialta: "Voisin olla kiinnostunut, mutta en jaksa hypetystä.", "Olen skeptinen kirjan suhteen, sillä Sofi on koko ajan esillä.", "Minusta tuntuu, että kirjat eivät ole minua varten, etenkin koska niistä hypetetään kaikkialla." jne. jne. Tämän kirjan kohdalla kohu vaikutti minuun niin, että halusin omin silmin nähdä tilaisuuden, mutta olenkin lukenut kirjaa hitaammin, nautiskellen, sillä pidän siitä kovasti, enkä näin pyrikään ensimmäisten joukossa kertomaan siitä mielipidettäni.

Tapaus sisko-teki-siskolle-julman-tempun. Riikka Ala-Harjan Maihinnousu ei ollut lukulistallani ennen kohua, mutta nyt se on. Kohusta voi lukea enemmän Minnan blogista. Henkilökohtaisesti tämä pöyristyttää minua, sillä en ymmärrä, miten joku voi tehdä omalle siskolleen niin, mutta lukijana ja kirjallisuusihmisenä en odota kirjan olevan sama kuin kirjailija. Voin toki boikotoida tai jättää lukematta teoksia monista syistä, yleensä siksi, että vähemmän kiinnostavat tuppaavat jäämään luku-unelmien jalkoihin. Nyt tuntuu minua lukijana kiinnostavan myös se, että vaikuttaako tämä henkilökohtainen ärsyyntyminen lukukokemukseen, se on kuitenkin saanut hyviä kritiikkejä ja on ilmeisen taidokas teos.

Tuleeko teille muita tapauksia nyt mieleen?
Miten ne ovat vaikuttaneet lukukokemukseen?
Kiinnostavatko kohukirjat vähemmän tai enemmän kuin ilman ulkokirjallista kohkaamista? Miksi?
Entä jos syy kohuun on puhtaasti kirjassa itsessään, kiinnostutteko silloin teoksesta enemmän?

Mie myönnän, että selvästi kiinnostun. En seuraa päivänpolttavaa muotia, en monipuolisesti ulkomaanuutisia, en tiedä taloudesta oikeastaan mitään, mutta kirja-alassa on jotain sellaista, jonka mukana minun on luonteva aaltoilla. Kiinnostun puheenaiheena olevista kirjoista, seuraan kirjallisuusohjelmia netistä, televisiosta ja radiosta. Luen blogeja, kritiikkejä, kirjallisuuslehtiä. Työskentelen kirja-alalla. Kirjailijat, kirjat ja kustantamot kiinnostavat minua. Käyn paljon kirjastossa, haluan katsoa elokuvia, jotka perustuvat kirjoihin. Teatterissakin kirja kiinnostaa.

Olen selvästi näitä, joka innostuu kohukirjoista. Mutta en tietenkään poikkeuksetta. Jos jokin kirja ei kiinnosta aiheeltaan yhtään, saan riittävästi siitä tietoa vain seuraamalla ympäröivää hyörinää. Näistä esimerkkitapauksistani Vettenterän teos edustaa juuri tätä tunnetta.

Kun kyyhkyset katosivat kirjanjulkistusjuhla

Osallistuin eilen täällä Tallinnassa Nokia-konserttisalissa järjestettyyn suureen kirjajuhlaan. Sofi Oksasella oli uskomaton päivä, hänen Viron lähimenneisyyttä käsittelevän kvartetti-sarjan kolmas osa Kun kyyhkyset katosivat (Like) julkistettiin erittäin juhlallisesti ja samana päivänä oli Puhdistus-elokuvan suomenkielinen maailmanensi-ilta. Päivä oli kyllä erikoislaatuinen myös tämän kirjafanin mielestä, sillä en usko, että koskaan on suomalaisen kirjailijan uutuusteosta juhlittu yhtä näyttävästi, enkä ole myöskään aiemmin ollut mukana elokuvan ensi-illassa.

Aloitin valmistautumisen ostamalla laivamatkalle lehtiä, joiden kantta koristi Sofin kuva. Pidin siitä, että kirjailija ei haastatteluissaan kauheasti paljastanut teoksensa aiheesta tai tapahtumista, eikä julkistamisjuhlassakaan liiemmin teosta luonnehdittu. Hyvä niin, sillä kun kirja saa näin suuren hypetyksen aikaiseksi, olisi kauhea, jos teos tuntuisi jo vanhalta ja puhkikulutetulta ennen kuin sitä on lukenut riviäkään. Nyt tiedän vain jotain yhdestä teoksen päähenkilöistä ja Edgar Meosista, todellisesta historiallisesta henkilöstä, josta on ammennettu esikuvallisia piirteitä päähenkilöön. Sofin tuotantoblogista voi lukea lisää materiaalin keräämisestä ja Meosista.

Nokia-konserttisali oli tupaten täynnä kirjanystäviä, ja kirjapinoille oli pitkä jono. Kaikille kirjoja kuitenkin nähdäkseni riitti, meidänkin talouteen kaksin kappalein. Puhdistus-elokuva oli niin väkevä, että se innosti puolisoni lukemaan myös Oksasen teoksia. Siispä tällä hetkellä kaksi kirjaa on juuri sopiva määrä, niin ei tarvitse lukea samaa kirjaa vuorotellen.

Elokuvan kipeimmät kohdat oli tehty taiten, ja sisuskaluja jäyti katsoa niitä samoja raakuuksia, jotka aiheuttivat nieleskelyä kirjaa lukiessakin. Väkevä kuvaus, huikean hyviä näyttelijöitä, erityisesti Laura Birnin suoritus nuorena Aliidena sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kirjana rakkaaksi tullut voi onnistua myös elokuvana vakuuttamaan. Tarina on tuttu, mutta ohjaaja Antti Jokinen oli keskittynyt kuitenkin enemmän kuvaamaan rakkautta, ja ainahan taidemuodosta toiseen siirryttäessä jotain matkalla häviää ja tulee tilalle. Suosittelen myös elokuvaa, mutta kirjablogistina, luonnollisesti, ensisijaisesti kirjaa.

Sofi haastatteli kirjanjulkistusjuhlassa Ruotsin virolaista toimittaja-kirjailijaa Maarja Talgrea ja historioitsija Ivo Juurveeta. Talgre on kirjoittanut teoksen Isäni Leo - virolainen vapaustaistelija (WSOY 1991) nimenmukaisesti isästään, joka joutui propagandakoneiston käsissä Kodunmaa-lehden mustamaalaamaksi. Historioitsija puolestaan kertoi enemmän Edgar Meosin taustoita ja siitä, millainen lehti Kodunmaa oikeastaan oli. Sofi kertoi, kuinka hän muistaa lapsuudestaan erityisesti lehden hajun ja sen kuinka se toi Viron mieleen. Haastattelu oli kiinnostava, sillä se oikeastaan jo valmisteli meitä lukijoita tarttumaan Kun kyyhkyset katosivat -teokseen. Suoraan ei kaikkia teemoja sanottu, mutta mielikuva valheiden, propagandan, minuuden muokkaamisen, katoamattomuuden verkosta kieputti päätäni. Jotain tällaista on siis luvassa.

Ja sitten sitä rakkautta.

Sofi pitää erityisesti rakkauskohtausten kirjoittamisesta, mutta niitä ei kovin montaa yhteen teokseen mahdu. Jotain kuitenkin. Raskaista aiheistaan huolimatta rakkaus tuo pehmeyttä, se pyöristää nurkkia, lämmittää kylmän keskellä. Rakkautta lähden teoksesta etsimään. Ja yritän muistuttaa itselleni, etten vertaisi teosta Puhdistukseen. Kirjailija itse sanoo tämän uudemman olevan edellistä parempi, mutta onko sillä lopulta väliä. Haluan, että se on riittävän hyvä. Ei parempi tai huonompi. Oma itsensä. Se on kuitenkin teos, jota on odotettu. Siinä on riittävästi paineita. Lukemisen keskellä, kirja kädessä, pakko todeta, hyvä se on.

Vaikka moni kuin odottaisi sen floppaavan, kun tätä hypetystä on niin paljon. Mikään teos ei sovi kaikille, mutta on vaikea ymmärtää karkeimpia soraääniä. Koska viimeksi tai koska seuraavaksi kirja on saanut näin paljon huomiota? Koska kansainvälinen media on odottanut suomalaisen kirjailijan teosta? Miten ihmeessä tässä on voinut olla liikaa melua ja melskettä? Onhan se niin, että huomioarvo ei korreloi tasokkuuden kanssa ja maailma on varmasti väärällään parempia teoksia, jotka kaipaisivat nostetta, mutta kyllä kiinnostukseen on hyvä vastata eikä tavan vuoksi hyssytellä ja väheksyä. Hyvänen aika, kulttuurituote Suomesta, yli miljoona myytyä Puhdistusta, vielä enemmän lukijoita, yleismaailmallinen aihe, kiinnostava erityinen kirjailija. Pitää nostaakin vähän viiriä tuulemaan.

Hyvä Sofi ja hyvä kirja!

Sofin perässä Tallinnaan

Nyt se varmistui. 
Minulla on lippu Sofi Oksasen uusimman teoksen Kun kyyhkyset katosivat julkkareihin Tallinnaan.

Vietän pitkän viikonlopun lomaillen Tallinnassa, päähuomio ja kiinnostus ovat kuitenkin "kyyhkysten" parissa. En malta odottaa, että saan teoksen käsiini ja pääsen lukemaan sen. Moni muukin jakaa tämän innostukseni, sillä teoksesta on otettu ennätyksellinen 100 000 kappaleen ensipainos. Jokainen julkkareihin osallistuja saa teoksen Sofin omistuskirjoituksella, joten pääsen viimeistään jo seuraavana aamuna lukemaan.

Tilaisuus on kaikille avoin, Matkavekan kautta ostin oman lippuni kirjabloggaajan unelmamatkalle. En kiellä etteikö minua etukäteen jo kiehdo nähdä, että millainen spektaakkeli tästä tulee.

Teoksen tuotantoblogista löysin vähän ohjelma-aikataulua:

Yleisötilaisuuden juontaa Otava-konsernin viestintäjohtaja Liisa Riekki. Kirjailija Sofi Oksanen kertoo uutuuskirjastaan ja haastattelee innoittajiaan Maarja Tallgrea ja historioitsija Ivo Juurveeta.

Paikalla tulee olemaan myös Suomen ja Viron valtiovallan edustajia, mm. Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves, Suomen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ja Viron kulttuuriministeri Rein Lang. Tilaisuuden musiikista vastaa trio Lindpriit.

Kuva napattu Sofin facebook-sivuilta

Kirjan julkistuksen yhteydessä järjestetään myös Puhdistus-elokuvan maailmanensi-ilta. Kaksi isoa asiaa Sofi-fanille. Elokuvan aikana en tietenkään valokuvaa, mutta muuten yritän saada hyviä otoksia punaisen maton tunnelmista tänne kirjablogiinikin.

Haluan myös päästä nopeasti takaisin hotelliin lukemaan kirjaa. Minkäs sille luonnolleen voi. :) Arviota tulossa varmaan jo samana viikonloppuna, otan läppärin reissuun mukaan.

Onko kukaan blogini lukijoista ennakkotilannut teosta? Odotatteko jännittyneenä, että millainen tämä uusi teos on? Uskotteko, että se saa yhtä paljon huomiota kuin Puhdistus?

Tämä bloggaus oli pientä ennakkoihastelua, sillä onhan teos yksi syksyn odotetuimmista, mutta itse tilaisuuteen mukaan lähteminen nostattaa fiilistä vielä lisää.

Sofin maailma

Sain pari vuotta sitten joululahjaksi Sofi Oksasen Puhdistuksen ja ahmaisin sen onnellisena heti joululomalla. Pidin kirjasta aivan valtavasti ja on jotenkin kummallista, että sain luettua kaksi aiempaa Oksasen teosta vasta nyt tämän vuoden elokuussa. Ensin luin Stalinin lehmät ja sitten Baby Janen.

Minusta on mukava lukea pehmeäkantisia, isomarginaalisia kirjoja, joissa kieli on vielä sujuvaa ja tarina vetää mukanaan, joissakin onnistuneemmin kuin toisissa. Siinä missä Puhdistus oli mielestäni vetävä ja imaisi minut lukijana omaan maailmaansa, Baby Jane sai lähinnä haukottelemaan ja vaikka kirjan luki nopeasti, jäi siitä vähän suorittamisen maku. Nyt oli kaikki Oksaset luettu.

Stalinin lehmiä lukiessani mietin, että Oksasen on täytynyt kyllä itsekin sairastaa bulimiaa, niin todentuntuisesti hän kuvasi juuri oksennetun jäätelön tuoksua. Tiedän, että lukijan tulee muistaa, että lukee fiktiota eikä omaelämänkerrallista teosta, mutta muistelisin silti jostakin myös lukeneeni, että Oksasen on nuorempana kamppaillut syömishäiriöiden kanssa. Välillä tuntuikin, että luen Oksasen tarinaa, enkä Annan tarinaa ja jouduin ihan muistuttamaan itseäni, etten sorru tällaiseen. Syömishäiriöistä ja sairastaneiden kertomuksia olen lukenut nuorempana niin paljon, joten niiden kuvaileminen Lehmissä tuntui minulle lähinnä vanhan toistolta ja lähinnä toivoin aina niistä lukiessani, että kohtaus loppuisi mahdollisimman pian. Mielenkiintoisesti silti niiden kuvailu antoi aina vastapainon Katarinan, Annan äidin, tarinalle. Katarina tunsi vierautta saapuessaan Virosta Suomeen, eikä oikein uskaltautunut tutustua ihmisiin ja pelkäsi esittäytyä virottarena, ulkopuolisena. Anna puolestaan tunsi vierautta omassa vartalossaan ja roolipakotteet ja odotukset tulivat hänestä itsestään. Hän koki olonsa ulkopuoliseksi omassa vartalossaan. Kirjan jälkeen kuitenkin jäin miettimään, että miten ollessani 1989-2001 välisenä aikana koulumaailmassa, minulla ei ole mitään mielikuvaa, että missään vaiheessa olisi puhuttu Virosta. Oikeastaan oli todella hämmentävä tajuta, etten ole miettinyt Viroa ja sen historiaa varmaan koskaan aiemmin tosissani. Ensimmäistä kertaa kävin Tallinnassakin vasta 2008. Pidin Stalinin lehmistä tarinan ja kerrontatavan takia, mutta lisäksi siksi, että jäin pitkäksi aikaa miettimään asioita omassa pienessä päässäni.

Baby Jane vaikutti takakannen perusteella paremmalta, kuin mitä se sitten lukiessa oli. Odotin jotenkin vahvempaa teosta, koska olin niin vaikuttunut aiemmista. Olihan siinä varmasti jonkinlaista rohkeutta rakastelukuvauksissa, mutta olen tainnut lukea niin paljon Saisiota ja nämäkään kohtaukset eivät sävähdyttäneet, vaikka kuinka tarkasti kuvattaisiin kiihottumista naisen sormesta. Wikipedian mukaan Baby Jane kertoo kahdesta toisiaan rakastavasta naisesta, jotka kärsivät vakavasta masennuksesta. Kirja ottaa kantaa lesbojen ja mielenterveyspotilaiden asemaan yhteiskunnassa. Minulle vaikutelma jäi kuitenkin hyvin ohueksi, enkä löytänyt teoksesta medikalisaation tai nyky-yhteiskunnan ja terveydenhuoltojärjestelmän kritiikkiä tai että se olisi ollut vahva teos mielialapotilaiden hoidon puutteista. Näitä teemoja Baby Jane käsitteli hyvin vähän. Enemmän oli kyse vaikeasta parisuhteesta ja erinäisistä seksuaalisista tarpeista, joita hoidettiin vaikka postin välityksellä.


Kaiken kaikkiaan odotan kyllä Oksasen tulevaa kirjaa ja sitä mihin teemaan hän nyt tarttuu.