Julie Kibler: Matkalla kotiin
Gummerus, 2013
Calling Me Home, 2013
Suomennos: Riie Heikkilä
Kansi: Anna Gorovoy ja Eevaliina Rusanen
Sivuja: 504
Yhdysvallat
"Sydän on vaativa vuokralainen; se pullikoi usein voimakkaasti maalaisjärkeä vastaan."
Joskus tuntuu, että on ihan sattumankauppaa, mihin kirjaan sitä ihastuu. Julie Kiblerin juonivetoisen esikoisromaanin Matkalla kotiin luin melkein kerralla, vaikka kyseessä on yli 500-sivuinen teos. Lukeminen tuntui miltei elokuvan katsomiselta, sillä tarina on senkaltainen, joita nyt myös mielellään valkokankaalla halutaan esittää. Kahden naisen tarina, jota kerrottaessa vuorotellaan menneen ja nykyisyyden välillä: Valkoihoinen, hyvin iäkäs nainen on ystävystynyt tummaihoisen parturinsa kanssa ja pyytää tätä mukaansa hautajaisiin vanhaan kotikaupunkiinsa. Naisten ajaessa syvemmälle etelään, yli tuhannen kilometrin päähän kotikaupungistaan, Isabelle kertoo Dorrielle pala palaselta, millaista elämä oli hänen lapsuutensa Kentuckyssa 40–50-luvuilla. Dorrie toimii puolestaan nykyaikaan sijoittuvissa kohtauksissa kertojana.
En ollut ihan alussa vakuuttunut tarinasta, sillä aluksi olin kiinnostuneempi nykyajasta ja Isabellen tarina tuntui liian tutulle ja moneen kertaan esitetylle, mutta aika nopeasti vaakakuppi kääntyi niin, että halusin tietää enemmän Isabellen ja Robertin rakkaustarinasta kuin Dorrien huolista avioerolasten, rahavaikeuksien ja sitoutumispelkojen sekasotkussa.
Isabelle on lääkäriperheen ainoa tyttölapsi, isänsä silmäterä äidin suosiessa kurittomia poikia. Perheessä on tummaihoisia palvelijoita, ja Isabelle ei ole ymmärtänyt aiemmin tarkastella kriittisesti kaupungin järjestyssääntöjä, muun muassa sitä, että tummaihoisilta on kielletty liikkua auringonlaskun jälkeen kaduilla. Vasta kun hän rakastuu Robertiin, hän havahtuu pohtimaan pienoisella maailmanparantaja-asenteella näitä oikeita ja vääriä tapoja kohdella toista ihmistä. Isabellen kerronta on teoksen alkuosassa vähän naiivia, mutta sen antaa anteeksi, sillä kyseessä on kuitenkin teini-ikäinen, jonka kuuluukin kertojana vähän julistaa. Loppua kohden kerrontaa tulee enemmän rosoja – tai ainakin tarinassa on tällöin jo niin paljon imua, että kerrontapaan ei kiinnitä enää samalla tavalla huomiota.
Suuria tunteita, rasistista järjettömyyttä, kielletty rakkaus, uhkarohkea silloista lakia rikkova avioliitto, normeja häpäisevä raskaus, kasvojen menettämisen pelko, syyllisyys, viha, intohimo. Lista on loputon, sillä näiden piirteiden tähden kirja on mitä parhainta viihdettä. Asiat, joista normaalisti olisin moittinut, tuntuvat vähäpätöisiltä silloin kun teos nappaa koukkuunsa. Vaikka osasin ennalta arvata tärkeitä juonenkäänteitä, esimerkiksi sen, kenen hautajaisiin naiset ovat matkalla, ei sekään häirinnyt lukukokemusta.
Teksti on suoraviivaista, eikä suomennokseenkaan ole liiemmin pilkkuja lisätty. Kirja, joko herättää tunteita tai sen tyyli jättää kylmäksi, jolloin todennäköisesti kirjan jättää kesken. Minusta oli kiinnostava lukea näistä ulkopuolisista esteistä, jotka rasittivat Isabellen ja Robertin suhdetta, sillä vaikka nykyisin on luvallista erirotuisten mennä keskenään naimisiin, niin syrjintää tapahtuu edelleen. Kävin DocPointissa tammikuussa katsomassa muutamia dokumentteja, jotka sivusivat myös tätä aihetta ja sitä, miten huono-osaisuus periytyy niin Yhdysvalloissa kuin täällä Suomessakin. Näin räikeästä rotusyrjinnästä, josta Matkalla kotiin kertoo, on niin vähän aikaa, joten monet nyky-yhteiskunnan yhteiskuntaluokkien eriarvoisuudesta johtuvat ongelmat juontavat juurensa näihin asenteisiin.
Suosittelen kirjaa hyvää, juonivetoista lukusukkulaa kaipaaville ja romantiikan nälkäisille, jotka haluavat vähän nyyhkiä.
