Silloin tällöin joku mainitsee, että luen varmaan aika nopeasti, koska ehdin lukea muutaman kirjan viikossa. Minulla ei ole oikeastaan kunnon tuntumaa, että olenko oikeastaan nopea lukija, vai luenko vain sopivasti pitkin päivää eri hetkinä, jolloin saan kirjan luettua melko pian sen aloittamisesta. Eräs anonyymi kävi kommentoimassa edellisen kuun luettuihin, että taidan "suorittaa lukemista", ja tästä samasta aiheesta eilen Morre avasikin sanaisen arkkunsa. En mie lukemista suorita, pidän vain lukemisesta, se on olennainen osa työtäni ja myös vapaa-aikaani. Mutta tästä haasteesta nyt konkreettisesti suoriudun, koska en normaalisti käytä vapaapäivääni vain lukemiseen (tuskin teen sitä nytkään, mutta kokeilen ainakin).
Lukuhaasteeni tarkoitus on lukea mahdollisimman paljon yhden vuorokauden aikana. En aio luopua yöunista, sillä minulla on huomenna rästitöitä ja maanantaina koittaa arki taas, joten en halua pitkin viikkoa katua, että lukuhaasteen vuoksi olen kuolemanväsynyt.
Haaste ei ole missään nimessä vakavamielinen, se on hauska koe, joten ei huolta että täällä pää pimahtaa ja elämässäni ei olisi muuta sisältöä. Tiedän monia, jotka katsovat monta elokuvaa putkeen, tai viettävät anime allnighter -tapahtumia. Osa saattaa juhliakin vuorokauden putkeen. Samaa aion kokeilla nyt itse, mutta kirjojen äärellä. Etukäteen en sen kummemin pohdi, että onnistuukohan tämä ja menevätkö kirjat sekaisin, kärsiikö lukukokemus jne. Senhän on tarkoitus minulle haasteen aikana selvitä, jos saan luettua vain kaksi kolme kirjaa ja vietän loppuillan tehden muita asioita, niin sitten se on sen haasteen tulos, eli en aio tunkea tulitikkuja silmiin, että pystyn väkisin lukemaan vielä yhden kirjan (tai niin sanon nyt, kun alkuverryttelyt on vasta tehty ;)).
Minua kiinnostaa selvittää, että mitä tapahtuu lukiessa, kun useampi tarina, kertoja, tapahtuma, kieli, kirjailija, maa ottaa vallan. Miehän olen aina kauhean kiinnostus lukukokemuksista ja lukemiseen liittyvistä asioista, siksi toisinaan kyselen niitä myös muilta lukijoilta Miten luet -keskustelusarjan kautta. Tuleeko lukuhaasteen myötä saavutettua jonkinlainen kirjatranssi tai flow-tila? Kyllästyykö lukemiseen useamman kirjan jälkeen? Menevätkö kirjat sekaisin?
Sanoin alussa, etten ole valinnut tarkkaan kirjoja, mutta on minulla jotain suunitelmaa päivän varalle. En aio lukea kahta paksukaista, sillä vaikka niistä sivuja saa samalla tavalla kuin ohukaisisista, ei niitä pysty lukemaan määräänsä niin montaa, että kirjojen vaihtelevuuden kokemus haasteessa säilyisi. Lähdetään siis novellikokoelmilla, pienoisromaaneilla jne. On siellä muutama "kunnon" romaanikin, joista sivuja on yli 300, mutta en valinnut seitsemää keltaisen kirjaston kirjaa, vaan yritin pitää silmällä myös vaihtelevuutta lajeissa, tyyleissä jne. En halunnut lukea vain raskaita, maailmaajärisyttäviä kirjoja (tosin näistähän ei tiedä etukäteen), vaan myös "kevyempää" kamaa on mukana. Vaikka olen sarjakuvien ystävä, niin tähän haasteeseen ne eivät kuulu.
Haaste alkaa tänään klo 10.00 ja päättyy huomenna samaan aikaan. Enkä vielä tiedä, millä kirjalla aloitan.
Tähän samaan postaukseen päivitän väliaikatietoja.
10.00-12.30 Ensimmäinen kirja luettu. Taina Latvalan Paljastuskirja (324 sivua).
Kepeä kirja keltaisen lehdistön kirjailija-toimittajasta, jolla on salasuhde ulkoministerin kanssa. Kirja muistutti aiheeltaan juuri lukemiani Anja Snellmannin Ivana B.:tä ja Venla Hiidensalon Mediahuoraa. Latvalan kirja on kirjoitettu vain kolme vuotta aiemmin. Teos vilisi oikeita suomalaisia julkisuuden henkilöitä ja paljon viittauksia klassikkokirjoihin sekä Marilyn Monroen elämään. Etuliitteet "sala-", "shokki-", "kohu-" tai "yllätys-" vilahtelivat keskittyjen lööppien otsikoissa, mutta toisaalta ne olisivat ihan hyvin voineet olla totta. Susan Kurosen ja Matti Vanhasen romanssi tuntui nyt jo kulahtaneelta, vaikka sen esiin ottaminen oli tuolloin ajankohtaista, kuin myös viittaukset tekstiviestikohuihin jne. Mielenkiintoisinta kirjassa oli toimittajan pohdinnat siitä, että hän metsästää juttuja, joita hän itse tekee ja haluaa pitää salassa.
Lukeminen sujui nopeasti, enkä malta odottaa, että pääsen seuraavan kirjan pariin.
13:45
"Lopeta lukeminen, kirjat ovat vaarallisia" varoittaa päähenkilön isoäiti Carlos María Domínguezin pienoisromaanissa Paperitalo (134 sivua).
Lyhyen kirjan lukeminen vei yllättävän paljon aikaa, niin mukava oli makustella ajatuksia kirjahulluudesta. Merkkasin monta kohtaa, joihin aion palata joskus myöhemmin, sain sormeeni paperihaavan kirjasta, joka varoittaa lukemisen vaaroista, sain välähdyksen siitä, miksi kerään kirjoja:
"Keräämme hyllyihin kirjoja, jotka tuntuvat muodostavan kokonaisuuden, mutta luvalla sanoen se on pelkkää harhaa. Kiinnostumme tietyistä aiheista, ja jossakin vaiheessa alamme määritellä maailmoja; tai hahmottaa kulkemaamme taivalta, ja vielä niin, että siitä jää jälkiä. Se on yksinkertaista. Se on prosessi, jonka kuluessa täydennämme elämäkertoja, joissa kaiketi harmiksi viitataan johonkin kokoelmastamme puuttuvaan teokseen, jonka sitten hankimme ja se puolestaan johdattaa meidän uuden kirjan pariin."
Kirjassa kirjoista paperitalon rakentanut mies haluaa luokitella kirjansa tunnetekijöiden mukaan. Shakespearea hän ei voinut panna Marlowen viereen miesten suhteita kalvaneiden plagiointisyytösten takia, eikä liioin Martin Amisia ja Julian Barnesia vierekkäin, koska kirjailijoilla oli toraisat välit.
Suosittelen muillekin kirjankerääjille, kiinnostava pieni romaani kirjahulluudesta.
Pidän taukoja kirjojen välissä, nyt vähän pidempi ruokatauko. Sitten lukaisen Murakamin.
15:32
Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemista -muistelmateosta luettu 70 sivua. Ihan mielettömän kiinnostava kirja, enkä voi mitään, että lähtisin nyt mieluummin ulos lenkille, kun lukisin sisällä kirjaa. Aurinko alkoi paistamaan, kirja on huikaisevan inspiroiva. Luen kuitenkin loppuun ennen ulkoilua.
16:58
Murakamin kirja on vain 175 sivuinen, mutta olen käyttänyt siihen enemmän aikaa kun kuvittelin. En taida ollakaan niin nopea lukija, kun olen kuvitellut. Mutta mikä kirja!! Jos olet joskus suunnitellut lukevasi tämän kirjan, niin älä aikaile, lue se pian! Tajusin myös, että tässä haasteessa on tavallaan kyse samasta asiasta kuin mistä Murakami puhuu kirjassaan. Itsensä voittamisesta asiassa, mistä nauttii. Mie haluan nähdä, että miltä tuntuu lukea paljon ja tunnustella eri mielialoja ja tunnetiloja lukiessa. Nyt on ihan mieletön flow päällä, huikeaa että maailma on täynnä upeita kirjoja. Tekisi mieli halailla kaikkia ja käskeä ihmisten lukea tämän kirjan. Tämän kirjan jälkeen voi oikeasti olla vaikea tarttua toiseen kirjaan, ehkä se oli siksi väärä valinta tähän haasteeseen, mutta toisaalta se sopi henkilökohtaisena muistelmana aika hyvin lukutunnelmien keräämiseen, haasteeseen, jossa haluankin lukea hyvin erilaisia kirjoja.
Aion kirjoittaa itse kirjasta myöhemmin kunnon bloggauksen, sillä nyt keskityin vain lukufiilisten ikuistamiseen.
Nyt täytyy syödä jotain, nepalilainen ateria on valmistunut tässä lukiessa. Hienoa, kun kotijoukot tsemppaavat suoritusta. Lisäksi: olen juonut kirjaa lukiessa yli kaksi litraa vihreää teetä.
18:15
Tuomas Kyrön Miniä tuntui sopivalle Murakamin juoksukirjan jälkeen, sen luki nopeasti, se oli hauska, mutta tuntui kyllä kieltämättä vähän välipalakirjalta. Mielensäpahoittajat (1 ja 2) olivat niin huvittavia ja sopivan sarkastisia kirjoja, ettei Miniä vain mitenkään voinut päästä samaan. Näkökulmanvaihdos teki kuitenkin terää, sillä vanhan ukon jekut ja hokemat oli kuitenkin jo minun osaltani siinä muodossa nähty. Varsinaista veijarointia ja kohellusta, ja sen verta nopeatempoinen että kirja luki kuin itse itsensä.
Nyt taitaa olla taas käännöskirjan vuoro. Eurooppahaastetta silmällä pitäen taidan matkata seuraavaksi Islantiin.
20:00
Kristín Steinsdótterin Omaa tietä (191 sivua) oli samaan aikaan maaginen ja koruton. Islantilaisten nimien lukeminen tuotti vaikeuksia, enkä tiedä johtuuko se tästä lukuputkesta vai tottumattomuudesta. Aikatasot vaihtelivat, eikä tällainen yleensä vaikeuta lukemisen ymmärtämistä, mutta nyt olin vähän hukassa. Hyvä lukuflow on vaihtunut pienimuotoiseen kyllästymiseen.
Kirja oli surumielinen kertomus vanhasta naisesta, jolla toisen käden paikalla on evä. Hän varttui kasvattiäitinsä luona, ja vaikka heidän suhteensa oli hyvä, kaipasi tarinan päähenkilö (jonka nimeä en osaa kirjoittaa) kuitenkin aina yhteyttä juuriinsa. Hänellä oli lähes pakkomielteinen tarve tietää, oliko hänen isoisoisänsä ranskalainen. Kirja tuntui hyvin islantilaiselta, joka on aika kummallisesti sanottu, sillä en ole muita islantilaisia kirjoja muistaakseni koskaan lukenut.
Nyt on pakko pitää pari tuntia taukoa lukemisesta, sillä viiden kirjan ja 946 sivun jälkeen koko homman mielekkyys tuntuu olevan hetkellisesti kadoksissa. Ennen nukahtamista yritän lukaista vielä yhden kirjan, että saisin tuon tuhannen sivun rajan rikki, mutta tähän väliin sopii jakso Midsomerin murhia.
23:45
Vähän yli 10 tuntia haastetta jäljellä, tosin aion nukkua niistä osan. Ehdin vielä ennen yöunia lukea Maritta Lintusen Sydänrajan (233 sivua).
Rakenteellisesti haastava, kun monet minäkertojat ja aikatasot vaihtelivat, mutta suurimman osan aikaa vaihtelevuus toimi taiten. Surumielinen tarina nuoresta tytöstä, joka liittyy kiihkoisänmaallisiin, koska on itse kiinnostunut selvittämään isoenonsa kohtalonsolmuja sota-aikana. Nyt on kuitenkin vaikea sanoa, että pitkästyttikö tarina vai lukeminen, sillä en oikeastaan päässyt tarinan imuun. Henkilöt olivat karikatyyrimaisia, mutta toisaalta pidin jälleen Lintusen lauseista, kuvailevasta tarkasta kielestä. Henkilöiden mielenliikkeitä kuvataan aidosti, mutta minua ei ehkä tarpeeksi liikuttanut sodanaikaiset tapahtumat, tappomielinen isoeno, armeijahullu-Ronja ja muut radikaalit tarpeeksi.
Nyt tarvitsisin jonkun oikein vetävän tarinan ennen nukahtamista.
07:04
Sanna Eevan Olot (s.238) tuli luettua miltei kokonaan ennen nukahtamista. Aamuvalossa viimeiset 40 sivua taittui nopeasti. Enää kolme tuntia haastetta jäljellä ja unien jälkeen jaksaa taas lukea.
Ella on äiti, Elsa mummo, Emilia pieni lapsi, joka osaa pidättää hengitystään vaarallisen pitkään. Kolme kertojääntä ovat kiitettävän erilaiset, joten kolmesta näkökulmasta kerrottu tarina valottuu monipuolisesti. Tarina on vain niin tuttu ennestään, perhe täynnä salaisuuksia ja vaikeus rakastaa toisiaan.
Lukukokemuksena kiinnostava, sillä sivut oikeastaan ihan liitivät eteenpäin, kertojat puhuivat lyhyesti ja puheenvuorojen nopea vaihtuvuus siivittivät myös lukemista, lukeminen ei väsyttänyt ja luulin että ehtisin yöllä vielä hyvin tarttua yhteen kirjaan. Lopulta viimeisen kolmannes pysäytti lukijan. Kirja oli lopulta siirrettävä syrjään, valo sammutettava ja kokeiltava unta. Unia en muista nähneeni, kirjoissa taisi olla yhdellä päivällä päänliikettä, joten alitajuntakin pimessä, ärsykkeettä, halusi levätä.
09:15
Simon Lelicin Katkeamispiste (296 sivua) oli intensiivinen, hätkähdyttävä ja mieltä ärsyttävä rikoskirja koulusurmista. Jouduin jättämään sen yöllä kesken ja lukemaan tuon edellisen kirjan Olot sen sijaan, nyt aamulla tarina ei tuntunut enää niin synkälle, vaikka kiusaaminen, väkivalta ja välinpitämättömyys ei jäänyt vain koulun seinien sisäpuolelle.
En taida ehtiä enää 45minuutissa ehtiä lukea kokonaista kirjaa, mutta pakko vielä yrittää. Palaan pian!
10:15
Myöhästyin vartilla tämän viimeisen kirjan kanssa, mutta en malttanut jättää kesken. Merkkasin kuitenkin, että luin 88 sivua määräaikaan mennessä, vaikka Kerstin Johansson I Backen Näkymättömässä Elinassa on 124 sivua.
Mielenkiintoinen yhdistelmä lukea ensin oppilaista, jotka kiusaavat opettajia ja sitten opettajista, jotka kiusaavat oppilaita. Näkymättömän Elinan nappasin nopeasti mukaan vielä luettaviin, vaikka tiesin, että tuskin saan sitäkään täysin luettua haasteen aikapuitteissa. Kisavietti vei voiton, sillä en malttanut lopettaa kuitenkaan liian aikaisinkaan.
Luin 24 tunnin aikana 1801 sivua (plus viimeinen kirja loppuun, mutta sitä en enää laske) ja 9 kirjaa.
Taina Latvala: Paljastuskirja (Wsoy, 2009) 324 s.
Carlos María Domínguez: Paperitalo (Basam Books, 2006) 134 s.
Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (Tammi, 2011) 175 s.
Tuomas Kyrö: Miniä (Kirjakauppaliitto, 2012) 122 s.
Kristín Steinsdóttir: Omaa tietä (Lurra Editions, 2010) 191 s.
Maritta Lintunen: Sydänraja (Wsoy, 2012) 233 s.
Sanna Eeva: Olot (Karisto, 2012) 238 s.
Simon Lelic: Katkeamispiste (Like, 2011) 296 s.
Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina (Seven-pokkari, alk. Otava, 2003) 124 s.
Luin kotimaisia kirjoja enemmän kuin alun perin kuvittelin, mutta oikeastaan luin aina sen, joka käteen tarttui. Vain kerran vaihdoin suunnitelmaa, viime yönä Lelicin Katkeamispiste sai väistyä Sanna Eevan Olojen tieltä, koska olin liian väsynyt silloin seuratakseni rikosromaanin juonta. Mutta Lelicin kirjassa oli hyvä kohta, joka sopi hyvin tähän lukuteemaan:
"Oli harmillista, että Lucia oli lukenut liian monta sivua luovuttaakseen, mutta ei tarpeeksi monta voidakseen alkaa laskea sivuja kohti loppua."
Huomasin, että haasteen kiiriessä loppua kohti, sananmukaisesti suoritin sen loppuun. Mietin, että teinkö väärän valinnan jonkun kohdalla, sillä typografia oli niin tiivistä, että sivut olivat ihan täynnä. Väljemmällä taitolla olisin selvinnyt tästä jo aikaa sitten.. Mutta tulipahan tämäkin kokeiltua, kirjat olivat keskenään hyvin erilaisia, vaikka huomasin kyllä myös toisteisuutta aiheissa. Useammassa kirjassa käsiteltiin kirjoittamista, kirjailijuutta ja lukemista. Loppuviimeksi kirjat muuttuivat surullisemmiksi, henkilöt olivat kadoksissa, kiusattuja, väärinymmärrettyjä, yksinäisiä.
Kävin kirjamatkalla Suomen lisäksi Islannissa, Ruotsissa, Englannissa, Japanissa ja Argentiinassa.
En ole koskaan elämässäni lukenut yhden vuorokauden aikana näin paljon, enkä usko, että ihan hetkeen olen tekemässä samanlaista tempausta. Ymmärrän nyt oikeasti mitä tarkoittaa kun puhutaan kirjan osalta paperinmakuisuudesta, heh, vaikka pääosin fiilikset olivat onneksi huikeat, sain toivomani lukuflown päälle ja valitsemani kirjat olivat keskenään niin erilaiset, jotta saatoin melko vaivatta hypätä tarinasta toiseen. Jos tämä olisi oikeasti ollut epämiellyttävää, niin olisin jättänyt sen siihen. Mutta eihän kukaan voi moittia, jos yhdeksän kirjan kanssa välillä vähän pitkästyttää.
Murakamin juoksukirja nousi porukasta ehdottomaksi ykköseksi, myös Paperitaloon voisin tarttua uudemman kerran.
Kiitos kaikille tsemppaajille niin fb-sivuillani kuin täällä blogissa. Jos tänään luen vielä jotain, niin olen virallisesti vinksahtanut.
