Lahden kansainvälinen kirjailijakokous - Sanomatalo

Lahden kansainvälinen kirjailijakokous avattiin tänään Sanomatalolla. Olin kuuntelemassa näitä muutamia tilaisuuteen saapuneita kansainvälisiä tähtiä, kun he lukivat otteita teoksistaan. Sen jälkeen heidän suomentajansa luki saman kohtauksen suomeksi. Tilaisuuden juonsi Jukka Petäjä Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksesta.

Itse olin alunperin kiinnostunut näkemään Eleanor Cattonin, sillä hänen teoksensa Harjoitukset on jäänyt nakuttelemaan päähäni pitkiksi ajoiksi lukemisen jälkeen. Siinä on jokin omituinen veto ja koukku, eikä kirjaa pysty nielaisemaan kerralla ilman vahvaa jälkimakua. Catton luki teostaan ihanan pehmeällä ja selkeällä äänellä. Oli miellyttävä kuunnella häntä, kun kirja oli etukäteen tuttu. Toisessa kuvassa Catton sopii suomentajansa Tero Valkosen kanssa sopivaa kohtaa, jonka he molemmat lukevat.

Kiinnostuin ranskalaisen Véronique Ovaldén teoksesta Mitä tiedän Vera Candidasta, että kävin ostamassa sen itselleni tilaisuuden jälkeen. Harmittaa, etten osaa ranskaa, sillä kirjailijan luennasta olisi ollut mielenkiintoista ymmärtää jotain. Suomennoksessa esiin tullut kepeys jäi kiinnostamaan. Kirjailija oli myös niin tyylikkään ja ranskalaisen oloinen, että ajattelin kirjan muistuttavan häntä. Enemmän kirjasta myöhemmin, kun olen sen lukenut.

Kesken tilaisuuden näin yleisön joukossa belgialaisen kirjailijan Annelies Verbeken. Olen juuri lukemassa hänen teostaan Nuku!, ja minulla sattui olemaan kyseinen teos vielä laukussa mukana. En kuitenkaan nähnyt kirjailijaa enää tilaisuuden jälkeen, jotta olisin voinut kysyä omistuskirjoitusta. Ehkä minulla on huomenna Lahdessa parempi tuuri.

Neljäs kiinnostava kirjailijakohtaaminen oli saksalainen Kathrin Schmidt, jonka omaelämäkerrallinen romaani Et sinä kuole on jo etukäteen kiinnostanut minua kovasti. Siinä tunnutaan liikkuvan toden ja kuvitellun rajamailla. Vaikka teema on hyvin käytetty, tunnun silti aina innostuvan tällaisista kirjoista, joista ei ihan tiedä, että mikä on totta ja mikä kuviteltua. Enemmän kirjasta, kun olen sen lukenut.

Nimikirjoituksia metsästämässä oli pari innokasta keräilijää

Minusta oli ihanaa saada monille tutuille uutuuskirjoille kasvot. Olen huomenna menossa Lahteen kuvaamaan myös muita kirjailijoita, mikäli tämä yllättäen iskenyt flunssa antaa myöten. Olen harvoin nykyisin sairaana ja harmittaa tosissaan, mikäli minulta jää odotettu päiväreissu väliin. Huomenna on puhumassa ainakin Wolfram Eilenberger, jonka yllättävän hauskasti kutkuttavasta kirjasta Minun suomalainen vaimoni pidin kovasti. Huomenillalla lisää kirjailijakokouskuulumisia.

Wolfram Eilenberger: Minun suomalainen vaimoni

"Mutta hienointa tässä vaatteessa on epäilemättä sen nimi: Jokapoika. Koskaan ei vaatekappaleelle ole annettu osuvampaa nimeä. Se on enemmän kuin paita, se on poliittinen manifesti."

Kuva

Wolfram Eilenbergerin teos Minun suomalainen vaimoni (Siltala, 2011) on hauskasti pakinoiva rakkaudentunnustus Suomelle. Kirjoittaja on saksalainen filosofi, joka on naimisissa suomalaisen naisen kanssa. Teos on pullollaan nasevia huomioita suomalaisuudesta ja Suomesta. En osaa sanoa, naurattaako tämä kirja muita kuin kohdemaan lukijoita, mutta minuun vitsit upposivat ihan täysin.

Minun suomalainen vaimoni ei ole varsinaisesti romaani eikä se myöskään ole novellikokoelma. Ainoa mieleeni juolahtava luonnehdinta on romaanimuotoinen pakinakokoelma. Aiheet pyörivät kliseisen Suomi-kuvaston ympärillä, eikä niitä pyritäkään teoksessa uudistamaan. Vitsi on kuitenkin toimivin silloin, kun sen ymmärtää ja siinä on jotain tuttua. En ole vielä lukenut Erlend Loen teosta Tosiasioita Suomesta, mutta olettaisin näissä kahdessa olevan paljon samaa. Päähenkilön vapaata assosiaatiota vieraasta maasta, sillä erotuksella että Eilenberger on asunut Suomessa ja Loe on rakentanut teoksensa matkailuesitteiden ja mielikuvien perusteella.

Suomentajalta on mukava ratkaisu kursivoida ne sanat, joita Eilenberger on käyttänyt alkuperäisessä teoksessaan suomeksi. Niitä vilisee teoksessa runsaasti ja olisikin mukava sanahaukkana vilkuilla joskus saksankielistä versiota. Esimerkiksi sanat mökki, Karhunkierros, pömpeli, löylyt, yo-kylä, tervashampoo jne. vilahtelevat tarinan keskellä suomeksi.

Yksi kaikkein hauskimmista kohdista liittyy Marimekon paitoihin: "Minä pidän näistä Marimekon paidoista. Ne ovat yksinkertaisesti vain kauniita. Mutta saan ennen kaikkea kiittää niitä siitä uskomattoman vapauttavasta tunteesta, että minulla on täydellisen soveliaat ylävartalopukimet kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin, joihin voin Suomessa joutua: kotioloihin ja arkikäyttöön valikoima T-paitoja, joissa on väreiltään selvästi toisistaan erottuvia poikittaisia raitoja, ja edustustilaisuuksiin pystyraitaisia, sävyeroltaan hienovivahteisempia kauluspaitoja.--Voin siis rauhassa jättää paitaongelmat muiden huoleksi. Minä pärjään näillä lopun ikääni."

Olen ennenkin kirjoittanut näistä huumorikirjoista, joissa vitsaillaan kansalaisuus-stereotypioilla. Yhtä hauska, mutta kovin erilainen teos on Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen.

Kirjailija pääsee tapaamaan vielä :

5.4. kello 18.00 Goethe-Instituutti Helsinki

7.4. kello 18.00 Tampereen Saksalainen kulttuurikeskus

Wolfram Eilenberger: Minun suomalainen vaimoni
Siltala, 2011
Sivuja: 244
Suomentanut: Ilona Nykyri