KUNU-nukketeatterifestivaalit tulossa pian!

Nyt on herkkua luvassa nukketeatterin ystäville lähiaikoina! Kuninkaallinen Nukketeatteri juhlii kymmenvuotista taivaltaan (aivan kuten Teatterikärpänenkin) ja järjestää KUNU-nukketeatterifestivaalit 24.4. - 28.4. 2019 Hämeenlinnassa.

 "Isäntäteatterin" neljän eri esityksen lisäksi mukana on pari vierailevaa nukketeatteria - Dockteater Svarta Katten Ruotsista sekä kenialainen Kenya Institute of Puppet Theatre. Svarta Katten esittää jo 20 vuoden ajan ohjelmistossaan olleen ja eri puolilla maailmaa kiertäneen esityksen "Varieté" ja kenialainen vierailu on nimeltään "Who Am I". Itse aion käydä tsekkaamassa tietysti molemmat, sen verran kiinnostavilta vaikuttavat, ja onhan se nyt hienoa nähdä kansainvälistä menoa muuallakin kuin Hippaloilla...

 Varsinaisten esitysten lisäksi luvassa on varjoteatterityöpajaa, taiteilijatapaamisia, julistenäyttely sekä Beer and Puppets -tapahtuma Olutravintola Birgerissä.

 Lisätietoa festivaaliohjelmistosta tämän linkin kautta.

 Mikä ihme on Kuninkaallinen Nukketeatteri (aiemmin nimeltään Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri)? Tutustu tarkemmin teatteriin ja sen tekijöihin tämän linkin kautta.

 Kuninkaallisen Nukketeatterin ohjelmistossa on kaikenlaista niin lapsille kuin aikuisillekin, ja moni esitys on kierrellyt pitkin Suomea jo useamman vuoden ajan. Olen nähnyt teatterin jutuista lähes kaiken (muutama alkuvuosien juttu jäänyt näkemättä) ja kirjoittanutkin niistä. KUNU-nukketeatterifestivaaleilla laajasta ohjelmistosta nähdään esitykset Pinokkio, Kulkurit, Susi ja Punahilkka sekä tuorein Poika ja korppi. Ohessa linkit blogikirjoituksiini. Suosittelen kaikkia, hyvin erityylistä menoa ja meininkiä - hauskaa, ajatuksia herättävää ja opettavaistakin.

Nähdään festareilla! Itse olen ainakin avajaishulinoissa paikalla.

Tasavallan marionetit IX : Vallanvaihtoviikot / Kuninkaallinen Nukketeatteri

Tasavallan marionetit IX : Vallanvaihtoviikot / Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 29.3. 2019, kesto noin 1h 30min (väliaikoineen) , Ravintola Birger

Ohjaus ja käsikirjoitus Antti Kemppainen ja Hannu Räisä
Nuket Hannu Räisä
Verstaalla Hannu Räisä, Joonas Nummela ja Piritta Lemmetty
Äänisuunnittelu Harri Neuvonen

Näyttämöllä : Antti Kemppainen ja Hannu Räisä

(c) Radesign

Mitä yhteistä on Kuninkaallisella Nukketeatterilla (aiemmin nimellä Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri) ja Teatterikärpäsen puraisuja -blogilla? Molemmilla on 10v-juhlavuosi meneillään, joten kippis sille! Vaalihuuma alkaa olla kohta kuumimmillaan ja yksi varma merkki jonkinsortin vaalien lähestymisestä (mainostaulujen ilmestymisen lisäksi) on se, että Kuninkaallinen Nukketeatteri pläjäyttää ilmoille uuden poliittisen parodian - jo yhdeksättä kertaa! Tällä kertaa esityksen nimenä on Vallanvaihtoviikot.

 Ensi-illassa Ravintola Birgerissä oli tupa täynnä (kuten aina) ja ilma oli sakeana viinihuuruista jo ennen esityksen alkua. Irwiniä kuunneltiin ja itse esitys alkoi taas vaivihkaa. Minusta näiden nukketeatterihommien yksi viehätys on siinä hallitussa kaaoksessa, joka on vienosti havaittavissa näyttämön takana, kun kaksikko Räisä/Kemppainen touhuilee nukkien ja rekvisiitan kanssa. Tällä kertaa Timo Roisilta irtosi heti alkuunsa toinen käsi, mutta se ei menoa ja jytkytystä tuntunut haittavaan, etenkin kun toisessa kädessä oli nakkimuki.

 Petteri Urpo on autoillut kumppaneineen kuminsa puhki ja mitäs nyt sitten. Juha Pipilä yrittää aktivoida työtöntä tositeevee-tyylisellä toiminnalla. Antti Pinne etsii uutta kumppania Sotekymppi-ohjelman kautta. Jussi Allah-Aho on lempeissä saunamajurin lämmittämissä löylyissä ja jää vehkeistään kiinni lauteiden väliin. Löylyä heitellään kyllä siihen malliin, että alkoi vähän kaduttaa se, miksi menin eturiviin istumaan. Hyvin sihisi kiuas kuulemma! "Matut ja satut!" Pekka Kaapisto, Sampo Tammenterho (löytyy heti alussa muuten erikoisesta paikasta...), Bi Andersson, Sari Jeesaaja, Anna-Maija Rikas-on ja tietysti Paavo Käyränen näyttäytyvät myös. Käyränen on kyllä ihan ehdoton suosikkini näistä ja yleisö palkitsee hahmon spontaaneilla väliaplodeillakin. Mukana menossa myös Sauli Fiinistö ja Jenska. Fiinistöillä puhelin soi koko ajan ja kaikenlaista soittelijaa ilmaantuu leukojaan kirjaimellisesti louskuttamaan. Fiinistö istuksii jalka paketissa savun keskellä ja näkee jälleen kaikenlaisia näkyjä ja kokee salamarakkaudenkin.

Pinne ja Pipilä (c) Kuninkaallisen Nukketeatterin arkisto 

 Tunnelma on Birgerissä todella kuuma ja yleisö repeilee tunnistettaville hahmoille, sutkauksille ja ylläreille. On nämä Kuninkaallisen Nukketeatterin jutut kyllä mainioita, ja miten hienoja yksityiskohtia on nukeissa, nyt kun niitä lähietäisyydeltä pääsi taas katselemaan. Käyräsen toinen silmä ja työttömän ukkelin pitenevät jalat muutamana esimerkkinä.... Mieleeni jäi soimaan Lauri Tähkän eräs tuttu biisi.

 Vallanvaihtoviikot on mahdollista nähdä Hämeenlinnan lisäksi myös Tampereella, Helsingissä ja Riihimäellä. Esityspäivät voi käydä tsekkaamassa oheisesta linkistä.

 Kuninkaallinen Nukketeatteri järjestää Hämeenlinnassa huhtikuun loppupuolella Kunu-nukketeatterifestivaalit, joissa "isännän" lisäksi esiintyvät ruotsalainen Dockteater Svarta Katten sekä kenialainen Kenya Institute of Puppet Theatre. Esitysten lisäksi on luvassa mm. keskustelutilaisuuksia. Varsin mielenkiintoinen ohjelmisto! Kannattaa käydä tutustumassa tästä linkistä.

Poika ja korppi / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Poika ja korppi / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 5.8. 2018 Hippalot-festivaaleilla Hämeenlinnan Miniteatterissa

Kesto noin 30min (ei väliaikaa) , ikäsuositus yli 3-vuotiaille

Ohjaus ja käsikirjoitus Antti Kemppainen
Nuket, suunnittelu ja toteutus Hannu Räisä
Sävellys Antti Polameri
Lavastus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen
Äänisuunnittelu Harri Neuvonen
Puvustus Aino Käki
Kuvitus Hannu Lipponen
Julistesuunnittelu Rade Puolakka (c) Radesign

Näyttämöllä : Antti Kemppainen ja Hannu Räisä
Muusikko : Antti Polameri

 Minun piti niin pitää alkupuoli elokuusta totaalista teatteripaussia kerätäkseni voimia syksyn koitoksiin, mutta niin vaan kutsu kävi lasten taidefestareille, Hippaloille, katsomaan suuresti fanittamani Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin (napakasti lyhennettynä myös Kuninkaallinen Nukketeatteri) tuoreinta ensi-iltaa. Pikkukatsojiakin oli kiitettävästi paikalla heti sunnuntaiaamusta kera vanhempien, ja meitäkin vinkattiin ottamaan toisiamme kädestä kiinni, jos esitys menee liian jännittäväksi.

 Aiemmat näkemäni HKN:n esitykset ovat olleet joko aikuiseen makuun suunnattuja poliittisia parodioita tai lapsille (ja lapsenmielisille) viriteltyjä versioita tutuista saduista ja tarinoista (esim. Pinokkio, Susi ja Punahilkka sekä Saiturin joulu). Tällä kertaa tuttu porukka pääsi jälleen yllättämään meikäläisen astetta vakavahenkisemmällä ja riipaisevan koskettavalla, mutta samalla toivorikkaalla tarinalla yksinäisen pojan ja siipensä loukanneen korpin ystävyydestä sodan keskellä.

 Näyttämön keskellä on yksinkertainen, mutta lämminhenkinen pieni asunto monine kiintoisine yksityiskohtineen. Nuori poika heräilee jälleen uuteen aamuun, toivottelee huomenet seinäänripustetulle perhevalokuvalle ja pienelle nallekarhulleen sekä ruukusta pompahtavalle kukkaselle. Poika keittelee itselleen kupillisen teetä (juoksevaa vettä hanasta, wau!) ja ahkeroi radion parissa. Josko sieltä kuulisi uutisia maailmalta? No, musiikkia ainakin kuuluu ja poika pistää jammaten vauhdikkaasti. Jännästi sitä muuten unohtaa ihan täysin, että nukke ei heilu lavalla itsekseen, vaan herää henkiin kahden mustiinpukeutuneen nukettajan toimesta.

 Päivät toistavat itseään. Poika menee hiljaksiin nukkumaan ja näkee unta, jossa nauru raikaa ja elo on auvoisaa. Koko perhe on koossa ja kaikki on hyvin. Pian unet muuttuvat painajaisiksi - on kovaa melua, marssivia sotilaita, lentokoneita, panssarivaunuja ja hajotettuja taloja. Hajotettuja koteja ja henkensä kaupalla pakenevia ihmisiä. Kunpa kaikki olisikin vain pahaa unta, mutta tämä onkin totista totta ja syy siihen, miksi poika on yksin ja miksi hän toistuvasti haluaa ampua ritsalla ylilentäviä koneita. Pojan unimaailma on muuten nerokkaasti toteutettu varjokuvien ja valaistuksen avulla, ja tätä korosti vielä hieno äänimaailma.

 Talon yli lentelee muitakin kuin lentokoneita ja pian saammekin tutustua siipirikkoon korppiin, joka toivuttuaan laittaa asunnossa ensitöikseen ranttaliksi. Poika ei tästä ole moksiskaan, kiva kun on muutakin puuhaa kuin pommikoneiden kiikarointi ja jatkuva pelon keskellä eläminen. Kärsivällisesti poika suhtautuu linnun pieniin kolttosiin ja voittaa tämän luottamuksen, joka myöhemmin palkitaan niin, että meikäläisellä meni pahasti roskia silmiin loppupuolella.

 Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri teki sen taas! Taidokkaat nuket yksityiskohtineen (etenkin bunraku-tekniikalla valmistettu poika), lavastuksen moninaiset ovelat kikat, lähes sanaton esitys (sopisi mainiosti kansainvälisillekin estradeille) ja runollisen kaunis tarina musiikkeineen. Lumoavaa!

 Poika ja korppi on seuraavaksi mahdollista nähdä Hämeenlinnan Elomessuilla 11.-12.8. Arx-talon Keinusalissa klo 12 ja 14. Suosittelen lämpimästi, tosin pienimmille ja herkimmille katsojille osittain ehkä liian jännittävää katsottavaa ja kuunneltavaa. Herättää varmasti kysymyksiä! Itselleni ei jäänyt ahdistunut olo, vaan varsin liikuttuneena ja vaikuttuneena salista poistuin.

Esityskuvat (c) Antti Kemppainen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri!)

Presidentin sekoitus / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Presidentin sekoitus / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 20.1. 2018 Olutravintola Birger Hämeenlinna, kesto noin 1h (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Antti Kemppainen ja Hannu Räisä
Ohjaus Antti Kemppainen ja Hannu Räisä
Nuket Hannu Räisä
Valot ja tekniikka Harri Neuvonen

Näyttämöllä Antti Kemppainen ja Hannu Räisä

 Vaalien lähestymisen (minkä tahansa vaalien) tietää siitä, että Hämeen Kuninkaallisessa Nukketeatterissa alkaa armoton kuhina ja pöhinä, ja Tasavallan Marionetit -sarja aktivoituu jälleen. Näin presidentinvaalien alla sumpit keitetään tietysti Presidentin sekoituksesta, "100 % kotimaista jauhantaa". Matkalla tämänkertaista spektaakkelia katsomaan piipahdimme Prismassa ennakkoäänestämässä varmuuden vuoksi, ettei vain tapahtuisi mitään yllätyksiä illan aikana äänestyssuunnitelmissamme...

 Kovin oli ensi-ilta suosittu! Väkeä lappasi Birgerin ovesta sisään jatkuvalla syötöllä (osa toki saapui ihan vaan iltaakin istumaan) ja taisi tapahtua ylibuukkaustakin. Aina on ilahduttavaa kun halukkaita katsojia on niin paljon, että joudutaan jo myymään ei-oota. Voisi myös sanoa, että vaalisauna oli hyvin lämmitetty varsinaisen esitystilan puolella ja etenkin loppuvaiheessa alkoi tuntua siltä, että happi loppuu ja tipahdan eturivissä penkiltä Paavo Käyräsen ylivertaisen karisman edessä. Kyllä tuntui raikas pakkasilma tervetulleelta, kun lopulta pääsi ihmispaljoudesta ulos.

 Tunnin pläjäyksen aikana käy ilmi, että istuva presidentti on totisesti nimenomaan istuva. Sauli Fiinistö eli tuttavallisemmin Sale se vaan kessuttelee laiskana sohvalla ja katselee Avaraa luontoa, ja Jenskan mukaan harrastaa vain manspreadingia sekä mansplainingia. Nappisilmäinen Jenni alkaa olla aikas kypsä Salen tuprutteluun, tupakansavu kun ei ole hyväksi tulevalle vauvelillekaan, ja kippaa ensitöikseen sohvapöydältä tupakannatsat jalkojemme juureen. Saulin pitäisi aktivoitua hiljalleen vaalikampanjointiin ja kansan pariin, mutta kun ei nappaa ei. Muut ovatkin jo innokkaan vaalityön parissa, ja pääsemme tapaamaan omaa rippikuvalla varustettua astiastoaan kaupittelevaa Paavo Käyrästä (ikisuosikkini, on melkoinen hahmo silmineen kaikkineen), Merja Kyllästä, Tuula Hätäistä, Nils Holgerssonia, Pekka Kaapistoa ja Matti Lantasta. Huutonaurun katsomossa saa aikaan marssin tahdissa paikalle saapasteleva ja siniristilippua kantava Laura Harhasaari. Aika pakkaus!

 Tähän kaikkeen saadaan sotkettua vielä Kelan korvaukset ja Pertsa Marimekko-takkeineen, aktiivimalli, piikkilanka-aidat, Huutokauppakeisari, Kainuun tykkylumikaaos, uuniperunat, Putinin soitto, Dostojevskin koko tuotanto ja Käyräsen kirjoittamat lukuisat kirjat ja näytelmät, vaaligrillin kuumat tentit sekä maalaislääkäri Kiimainenkinen. Fiinistö kokee myös aikamoisen tripin ja näkee ihania näkyjä, Tanjankin kaiketi?

Paavo Käyränen, Hannu Räisä ja Sauli Fiinistö (c) Antti Kemppainen 

Yleisö eli kyllä hienosti mukana tilanteissa ja lähes hysteerinen nauru raikasi tämän tästä. Pientä herpaantumista havaitsin omassa keskittymisessäni ajoittain, johtuiko siitä kun arvon poliitikot jaarittelivat turhan pitkään tapansa mukaan. Eteen päin ja toimintaa kehiin! Hulvattominta antia oli tällä kertaa Paavo Käyräsen isännöimä huutokauppa, jossa tuli myyneeksi kokonaisen kaapiston.

 On tämä Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin väki mainiota sakkia! Fanitan! Ensi viikolla 100 % kotimaista jauhantaa luvassa Hämeenlinnan uusintavedon lisäksi myös Riihimäellä, Tampereella ja Helsingissä. Kannattaa tsekata ja ihmetellä, miten Paavo tekee " sen silmätempun" ja miten moni aiemmin ääneenlausumaton "ajatus" pääseekään nukkien suusta ilmoille. Juttuihinkin saattaa tulla pitkin viikkoa lisää matskua, riippuu kaiketi siitä, miten kampanjointi etenee.

 Mitenköhän vaaleissa mahtaa käydä? Toivottavasti ei ainakaan niin kuin tämän esityksen päätteeksi...

Julistekuva (c) Rade Puolakka - raDesign Oy 

Kulkurit / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Kulkurit / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri, Arx-talo

Ensi-ilta 18.2. 2017, kesto noin 30min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Hannu Räisä
Ohjaus Antti Kemppainen
Nuket Hannu Räisä
Verstastyöryhmä Teija Haatainen, Hannu Lipponen ja Harri Neuvonen
Musiikki Jarmo Julkunen

Lavalla : Hannu Räisä ja Jarmo Julkunen

 Hämeenlinnan Arx-talossa vietettiin lauantaina taas kokoperheen Arxantaita ja perinteiseen tapaan mukana oli myös nukketeatteriesitys, joka tällä kertaa sattui olemaan myös ensi-ilta. Pitihän sitä päästä katsomaan, ja katsomo täyttyikin mukavasti heti aamupäivällä. Samana päivänä oli vielä toinenkin esitys Kulkureista.

 Esittelylehtisessä lukee, että "Kulkurit on aikamatka kera kitaroiden ja marionettien" ja jossa  tutustutaan eurooppalaiseen nukketeatterihistoriaan ja erilaisiin kielisoittimiin. Jarmo Julkunen ja Hannu Räisä saapuivat estradille kera kärryjen, joiden päällä oli vino pino puisia laatikoita. Aika nopeasti minä unohdin istuvani Arx-talossa. Kuvittelin olevani jossain kaukana torilla ihmisvilinän ja hälinän keskellä, ja sitten paikalle saapuu pari kiintoisaa herraa. Ilmeisesti jokin esitys olisi alkamassa. Pitääkin pysähtyä tähän ja jäädä oikein seuraamaan!

Hannu Räisä, Oskari ja Jarmo Julkunen

 Herrat esittelivät itsensä Herra Makkaraksi (Hannu Räisä) ja Herra Potaatiksi (Jarmo Julkunen), ja mukana oli vielä ottopoika Oskari, jonka kanssa lähdettiin sitten etsiskelemään sukulaisia aina keskiajalta asti. Herra Potaatti tarttui tämän tästä erilaisiin kielisoittimiin (mm. ukulele ja mandoliini), kertoi niiden historiasta lyhyesti ja soitteli taustalle erityylisiä sävelmiä.

 Tulipa opittua paljon uutta! En ollut aiemmin tiennytkään, mistä sana "marionetti" on peräisin ja voi miten mainiosti oli toteutettu Kasper-tiedoitus koko Euroopan alueelle. Samantyylinen nukke kun on seikkaillut pitkin ja poikin eri maissa eri nimillä. Englannissa on Mr Punch, Saksassa Hans Wurst ja niin edelleen. Meillä täällä Suomessa hahmo kulkee Kasperin nimellä, ja se onkin monelle etenkin vanhemmalle ikäpolvelle varsin tuttu. Kasper-teatteri esitti aika hillittömän pätkän, jossa nukke paini krokotiilin kanssa. Tämä kun napsi Kasperin potut ja makkarat tuosta noin. Lapsilla oli hauskaa ja meillä lapsenmielisillä myös. Oli varsin hupaisaa nähdä Kasper ja krokotiili teutaroimassa, ja makkaratkin lensivät kaaressa lavasteisiin roikkumaan.

Kasper-kartta Euroopan alueelle 

 Näimme myös mallia menuetin tanssimisesta, vaikka pikkuruisista tanssivista nukeista ei yksikään osannut oikeita kuvioita. Ihme touhua! Samalla tuli nähtyä vähän tekniikkaakin, eli mistä nousee jalka ja mistä narusta vetämällä käsi, mutta pelkkää kaaosta olisin itse saanut aikaiseksi jos olisin saanut nuket käsiini. Kyllä nukkien käsittely vaatii oman ammattitaitonsa, ja sitä kyllä Hannu Räisällä piisaa. Oli jälleen ihailtava taitavaa käsityötäkin - nukkien liikkuvat nivelet, Pinokkion kasvava nenä, Oskarin sydän pamppailemassa... Teatterin taikaa parhaimmillaan!

 Vauhdikasta menoa oli myös sirkuksessa, josta veikeä apina karkasi temppuilemaan ja nopsa tiikeri jahtasi Polli-papukaijaa. Norsu teki melkoisia temppuja ja sirkustirehtöörin vaimo taipuili asentoihin, jotka saivat kansan hämmästelemään. Olipas ennennäkemätöntä notkeutta kyllä havaittavissa, täytyy myöntää.

Herra Makkara ja Herra Potaatti 

 Voi että oli mainio esitys tämä Kulkurit! Hyvin informatiivinen ja samalla lennokas ja viihdyttävä, ja sopivan mittainen. Porukan pienimmätkin jaksoivat seurata paikoillaan kiitettävän hyvin. Taattua Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin laatua. Fanitan!

 "Tänään täällä, huomenna jossain muualla!" Kannattaa mennä katsomaan, jos kohdalle sattuu.

Ylin kuva (c) Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin Arkisto, muut kuvat Antti Kemppainen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri!)

Kohtauspaikkoja kadonneille / Kansallisteatteri

Kohtauspaikkoja kadonneille/Kansallisteatterin Omapohja-näyttämö

Ensi-ilta 8.12. 2016, kesto noin 1h (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Iida Vanttaja ja Antti Kaski
Ohjaus, skenografia, nukenrakennus Iida Vanttaja
Äänisuunnittelu Tuuli Kyttälä
Valosuunnittelu Harri Kejonen
Näyttämömestari Patrik Torné

Näyttelijät Iida Vanttaja, Mila Nirhamo ja Maria-Elina Koivula

(c) Saara Mansikkamäki 

 Nukketeatteri on kiehtonut ja kiinnostanut minua pitkään, ja toistaiseksi nukketeatterikokemukseni ovat lähinnä rajoittuneet Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin erilaisiin produktioihin. On siinä kyllä jotain erityisen maagista, kun nuket ja tarina heräävät eloon. Muistan edelleen elävästi, miten juurikin tuon Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin Frankenstein-näytelmässä lavalla "lensi" perhonen, ja minä istuin katselemassa silmät kyynelissä ja tunsin itseni pikkutytöksi, joka on elämänsä ensimmäistä kertaa teatterissa. Miten tuo voi olla mahdollista! Perhonen lentää tuosta noin näyttämön poikki! Ihmeellistä. Tätä haluan nähdä lisää.

 Kun "Kohtauspaikkoja kadonneille"-nukketeatteriesitys julkistettiin, varasin lipun välittömästi. Tätä en haluaisi missata, sillä esityksiä olisi vain kahdeksan (8.-17.12. 2016 välillä) ja aihe vaikutti hyvin kiintoisalta. Eristyneisyys ja eristäminen, yksinäisyys... Olin ollut ensi-iltaa edeltävänä iltana Tampereella ja yöpynyt yksin hotellissa. Aamulla heräsin hotellihuoneen pimeydessä omaan itkuuni. Unessa olin tiskaamassa ja yllättäen paiskasin tiskiharjan pesualtaaseen ja sanoin tuskaisena "Mä olen kyllästynyt aina tekemään kaiken yksin ja väsynyt tähän yksinäisyyteen!" ja aloin itkeä. Tällä hetkellä en koe oloani ihan järkyttävän yksinäiseksi, sillä nautin omasta ajasta ja siitä, että saan olla yksin. Saada/joutua olemaan yksin - siinä on suuri ero. Jostain alitajunnasta uneni taas kuitenkin pulpahti pintaan. Olen vanhempieni ainut lapsi ja itselläni ei ole jälkikasvua. Olen usein miettinyt, millainen tulevaisuus minua jossain kaukana mahdollisesti odottaa. Niistä ajatuksista ei ole kauhean iloinen mieli tullut, joten olen yrittänyt välttää niitä parhaani mukaan. Alitajunta pohdiskelee sitten omiaan, ja aatokset tulevat välillä uniin. Tampere-Helsinki -välisen bussimatkan aikana mietin tulevaa esitystä ja vähän alkoi jo jännittää, että kuinkahan tässä nyt mahtaa käydä illan aikana...

 Perillä oli lämmin vastaanotto ja ehdin tutustua Omapohjan lämpiön seinille ripustettuun valokuvanäyttelyyn "Unohdetut". Nelivuotisessa projektissaan valokuvaaja Tomi Tuuliranta on kuvannut syrjäytyneiden, alkoholistien ja huumeidenkäyttäjien asuntoja, jotka ovat jääneet tyhjilleen häädön tai kuoleman jälkeen. Hiljaiseksi veti, kovin hiljaiseksi.

 Hiljaiseksi veti itse esityskin. Suurimman osan ajasta tuijotin lumoutuneena näyttämön tapahtumia ja päässäni risteili taas ajatuksia tyyliin "Wau!" , "Mitä minun silmäni juuri näkivät?" ja "Kylläpä on hienoa seurattavaa!" Eristyksiin joutunut nainen kirjoittaa runon, josta tekee sitten paperiveneen ja yllättäen vene katoaa keinuen tuulen mukana, virtauksien vietävänä. Jospa joku vastarannalla lukisi viestin ja kuulisi, mitä naisella oli sanottavana. Taisin saada "roskan silmääni" jo heti alussa. Yksinäinen mies vajoaa asunnossaan hiekkaan ja katoaa näköpiiristä tuosta noin. Iäkäs rouva tepastelee ruttuisissa sukkahousuissaan ja Aino-tossuissaan ikkunan ääreen kuuntelemaan hetkeksi ulkopuolista elämää ja sen ääniä. Mieluisampaa on kuitenkin kellon tasainen nakutus ja radiossa laulava Reijo Taipale. Nainen pynttäytyy parhaimpiinsa, tupsauttaa hajuvettäkin ja kirjoittaa viestin nuoruudenrakastetulleen. Elo olisi voinut mennä toisin, mutta se meni nyt näin. Tango soi. Kiitos ja näkemiin. Hieno hattu lentelee tuulen mukana ties minne. Kiiruhtava nainen muuttuu upeaksi kalaksi kesken jouluostosreissun. Pieni miekkonen joutuu byrokratian hampaisiin, ja kaikki ei silläkään koneistolla ole kunnossa. Vähän lauletaankin, ja lopuksi lavan täyttävät lukuisat pienet valaistut viestiveneet ja tällä kertaa kyynelehdin niille, hiljaisille veneille. Niin monta viestiä, niin monta tarinaa - ja lisää tulee koko ajan. Ihan koko ajan.

(c) Saara Mansikkamäki 

 Lumouduin täysin eritoten siitä upeasta valokalasta, joka kiemurteli näyttämön halki ja syöksähteli sinne sun tänne. Minulle esitys olisi toiminut vielä paremmin jopa lähes sanattomana ja loppulauluttomana (toki puheella oli suuri merkitys näiden ihmiskohtaloiden kerronnassa), onneksi itselleni vaikuttavimmissa kohtauksissa äänimaailma oli hyvin minimalistinen.

 Oli tämä upeaa, koskettavaa, taidokasta ja lämmöllä taiten tehtyä katsottavaa. Eläköön nukketeatteri! Kohtauspaikkoja kadonneille siis 17.12. asti Kansallisteatterin Omapohjassa.

(Näin esityksen ilmaisella suhdetoimintalipulla, kiitos Kansallisteatteri!)

Pinokkio / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Pinokkio / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 19.9. 2015 Arx-talossa, kesto noin 1h (ei väliaikaa)

Ohjaus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen
Käsikirjoitus Antti Kemppainen Carlo Collodin alkuperäisteoksen pohjalta
Nukkien suunnittelu ja toteutus Hannu Räisä
Musiikki Antti Polameri
Pukusuunnittelu Aino Lehtilä
Lavastuksen suunnittelu Hannu Räisä

Rooleissa : Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

 Pinokkio piti nähdä jo ensi-illassa, mutta Arx-talossa oli kunnon ruuhka enkä mahtunutkaan mukaan. Onneksi seuraava mahdollisuus tarjoutui pyhäinpäivänä, kun Hämeenlinnan Taidekasarmilla järjestettiin perinteiseen tapaan avoimet ovet ja elokuvateatterissa esitettiin Pinokkio. Samassa rakennuksessa sijaitsee muuten Hannu Räisän nukkeverstas, joka on äärimmäisen kiehtova paikka.

 Tapahtumat alkavat tietysti siten, että Geppetto (Hannu Räisä, tuo Hämeenlinnan oma ja ihan virallinen Geppetto) haaveksii omasta pojasta ja veistelee puisen nuken, joka sitten salaperäisesti herääkin henkiin ja lähtee aika nopsaan myös omille teilleen. Antti Kemppainen nähdään lavalla lukuisissa "ihmisrooleissa", kuten mainiona herra Kirsikkana sekä sirkustirehtöörinä. Ovelin hahmo on kuitenkin mystinen kissakettu, joka höynäyttää Pinokkiolta rahat ja muutenkin vedättää hyväuskoista poikaa 100-0.

Geppetto ja Pinokkio (c) Heli Saarinen

 Lottokone huvittaa etenkin aikuiskatsojia ja sirkuskohtauksessa minua ainakin naurattaa niin paljon, että meinaan tipahtaa tuolilta. Tres Hombres temppuilee siihen malliin! Näissä Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin (on muuten jylhä nimi) esityksissä yhdistyy sympaattisella tavalla aina ammattimaisuus ja tietynlainen kotikutoisuus; lavasteiden takana tuntuu tapahtuvan aina kaikenlaista supinaa ja ylimääräistä kolinaa, enkä aina ole varma, että kuuluuko tämäkin esitykseen vai miten tässä nyt käy. Monesti olen sen maininnut, että nukketeatterista minulla tulee aina jossain vaiheessa mieleen vanha Velipuolikuu-sketsi "kilipienoiset vuohikultaiset", jossa hommat lähtee lapasesta nukettajalla ja se käväisi mielessäni tälläkin kertaa. Se on aina hyvä merkki, vaikka sketsissä ei niin hyvin loppupeleissä käynytkään.

Pinokkio ja Kissakettu (c) Heli Saarinen

 Merelläkin seikkaillaan ja isä & poika löytävät jälleen toisensa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lapsikatsojissa olin havaitsevinani pientä keskittymisen herpaantumista ja tuntuikin, että aikuisosasto oli enemmän hereillä. Kas, kun nukkehahmoissa seikkaili myös tiettyjä politiikan puolelta tuttuja tyyppejä. Ehkä esityskertojen myötä kokonaisuus saa paremman rytmin, jotenkin tuntui että sen kanssa oltiin vähän vielä hakusessa. Pinokkio-nukke on jälleen todiste Hannu Räisän taidoista, samoin kuin muutkin esityksessä nähdyt nukkehahmot. Kukkaruukusta kurkisteleva sirkka jäi minulle kyllä täydelliseksi mysteeriksi, mieleeni tuli joku puhuva turnipsi pikemminkin.

 Tarinana tämä oli hyvä opetus siitä, että kaikkiin vastaantuleviin tyyppeihin ei kannata luottaa ja kannattaa kuunnella sydämensä ääntä. Sitä kautta löytyy oikea tie.

Kandee lämmitellä takkatulen ääressä... (c) Heli Saarinen

Näkymätön lapsi / Teatteri Viirus

Näkymätön lapsi / Teatteri Viiruksen vierailu Arx-talolla Hämeenlinnassa

Ensi-ilta 19.9. 2014, kesto noin 45min (ei väliaikaa) , sopii yli 4-vuotiaille

Ohjaus Mikaela Hasán
Nuket ja lavastus Elina Putkinen
Säveltäjä Robert Kock
Nuketuskonsultti Ishmael Falke
Suomennos Jukka-Pekka Pajunen
Dramatisointi Mikaela Hasán ja Pelle Heikkilä
Esityskielet suomi tai ruotsi (tämä esitys oli suomeksi)

Lavalla Edith Holmström (aiemmin Pelle Heikkilä)

 Minä olen muuten vähän erikoinen Muumi-fani, sillä yhtäkään Tove Janssonin kirjaa en ole lukenut enkä juuri piirrossarjaakaan katsonut. Silti tiedän, miten esimerkiksi Pikku Myyn kuuluu puhua ja oikeasta käsivarrestani löytyy Pikku Myy-tatuointikin. Hahmot on myös hallussa ja heidän ominaispiirteensä.

(c) Teatteri Viirus 

 Olin halunnut jo pitkään nähdä Teatteri Viiruksen Näkymätön lapsi-nukketeatteriesityksen, mutta kovin kauas en ollut valmis sen perässä lähtemään, lyhyen keston vuoksi lähinnä. Matkoihin kun menisi moninkertainen aika. No, olen varma että reissu olisi kuitenkin osoittautunut kannattavaksi, mutta ymmärtänette pointin. Olinkin iloisesti yllättynyt huomattuani paikallislehdestä, että lokakuun viimeisenä lauantaina vietettäisiin Halloween-teemalla koko perheen Arxantaita ja ohjelmassa olisi parikin esitystä tästä.

 Ja eikun paikalle jonottamaan lippuja, joita oli ilmaiseksi jaossa aamupäivästä. Esitys on siis tarkoitettu yli 4-vuotialle, ja tällä perusteella kuuluimme molemmat kyllä kohderyhmään. Me aikuiset asetuimme takariveille ja piiperot (jotka olivat kauhuteeman mukaisesti pukeutuneet osa noidiksi, osa hirviöiksi ja oli paikalla pari tiikeriäkin, nerokkaat asut joita kateellisena katselin...) eturiveihin. Kiinnitin heti huomioni lavastukseen, jossa taustalla hillopurkkeja, lyhtyä ja radiota. Tuli vähän sellainen olo, kuin olisi ollut mummolassa!

 Kauniin alkumusiikin siivittämänä hahmot astuvat piiloistaan esiin, ja tunnelma tuntuu heti kotoisalta. (Edith Holmström siis toimii niin tarinankertojana, hahmojen ääninä kuin nukettajanakin.) On käyty sienessä, ja Muumi-kansa putsailee saalistaan. Paikalle saapuu raitapaitainen Tuutikki seurassaan näkymätön lapsi Ninni. Hän on muuttunut näkymättömäksi, koska eräs ilkeä täti on kohdellut häntä kaltoin ja pitänyt pilkkanaan. Voi Ninniä! Kaulassaan hänellä on pieni kulkunen, joka heläjää liikkeiden mukaan, jotta muut tietäisivät, missä hän kulloinkin liikkuu. Tuutikki on varma, että Muumiperhe saa Ninnin takaisin näkyväksi ja niin Ninni jää visiteeraamaan Muumitaloon.

Ninni ja Pikku Myy (ja Pelle Heikkilän kädet) (c) Christoffer Hilapieli

 Olen vaikuttunut siitä, miten herkin ottein Edith hahmoja nukettaa ja saa ne heräämään eloon vuorotellen. Esityksen tahti on sopivan verkkainen ja rauhallisuus huokuu näyttelijästäkin (henk.koht. ensi-illastaankin huolimatta), katsomossakin rauhoittuu kummasti ja pienimmätkin pysyvät ihmeen hyvin paikoillaan. Mitä nyt muutamat haluavat esitellä vanhemmilleen haamukäsiaskarteluitaan esityksen lomassa, mutta se kuuluu asiaan ja lapset ovat lapsia. Hahmot ovat taidokkaasti ja rakkaudella valmistettuja, ja rekvisiitta on täynnä nerokkaita oivalluksia, jotka muuntuvat moneksi! Ninnin makuuhuone muuttuu kädenkäänteessä omenapuuksi täynnä punaposkisia herkkuja, vanha kahvimylly omenahillokoneeksi, jonka kampea vääntäessä Pikku Myy hiukan villiintyy.

 Ovelalla tavalla näkymätön lapsi alkaa hiljalleen muuttua näkyväksi, ja olin tästä täysin lumoutunut. Ensin nähtiin vain jalat, pian mekko rusetteineen ja lopulta koko tyttönen. Ja mitenkäs tämä onnistui? Muumimamma esimerkiksi keitteli isoäidin reseptillä ja ripauksella rakkautta kahvijuoman, Pikku Myy kehoitti mukaan leikkimään ja muut opettivat pitämään puoliaan ja olemaan mieltä asioista eikä vain myötäilemään. Ninni löysi myös naurunsa ja tuuppasi Muumipapan mereen. Muumipappa mennä kroolasi pitkin ja poikin, ja meillä oli niin hauskaa katsomossa. Loppu hyvin kaikki hyvin, ja kaikki varmasti tämän jälkeen menivät syömään Muumimamman paistamia lettuja ja hilloa.

 Voi miten ihana esitys! Lämmitti mieltä kuin pehmoiset villasukat, kupillinen kaakaota tai lämmin halaus. Esityksen jälkeen oli pieni yhteinen tuokio, jossa Edith kyseli lapsilta muutaman kysymyksen esityksen teemaan liittyen. Millä keinoin Ninni muuttui jälleen näkyväksi ja mistä näkymättömyys johtui. Voiko ihminen oikeasti olla näkymätön? Voiko tuntea itsensä näkymättömäksi ja mikä siihen auttaisi? Nerokkaita vastauksia tuli roppakaupalla. Näkymättömyyteen auttaa kuulemma se, että laittaa kahvin sekaan tarpeeksi maitoa ja sokeria. Ja hunajaa. Ja oikeasti voi mennä näkymättömän seinän läpi halutessaan, vaikkei itse olisikaan näkymätön.

 Eläköön mielikuvitus, hyvät tarinat, nukketeatteri, Tove Jansson ja kaikki hyvät tyypit, jotka saa minutkin tuntemaan itseni näkyväksi! Poislähteissä pääsi vielä kättelemään Pikku Myytä ja esittäytymään. Jeeee!

(c) Christoffer Hilapieli 

Suuri Eduskuntauudistus 2015 / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Suuri Eduskuntauudistus 2015 / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 1.4. 2015 Ravintola Birgerissä Hämeenlinnassa, kesto noin 1h 15min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Nuket Hannu Räisä

Näyttelijät : Antti Kemppainen, Hannu Räisä ja Taina Maria Savimäki

 Yksi varma merkki eduskuntavaalien lähestymisestä on Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin poliittinen parodia ja yhtä varmasti suuntasin tuttuun paikkaan esitystä seuraamaan. Edellispäivän ensi-iltaan en muilta kiireiltäni ehtinyt, tunnetusti tupa oli ollut silloin täynnä ja tunnelma ollut sangen tiivis.

 Esityksen alkua odotellessa soi Irwinin "Raha ratkaisee" ja sehän sopi tilaisuuteen mainiosti. Reippaampaa menoa tarjosi "Vesivehmaan jenkka", jossa meni nuoret sekä vanhat samanlailla ja niinhän se vaikuttaa politiikassakin olevan. Tämä nukketeatteri tuntuu olevan meikäläiselle ainoa muoto jollain tavalla olla poliittisissa kuvioissa mukana, muutenhan en siitä juuri perusta enkä ymmärrä mistään oikein mitään, se myönnettäköön.

 Aikamoisia karikatyyrejä puoluepomoista nähtiin... Mukana olivat mm. Päivi Räkänen (jolla oli raamattu juuttunut liian lujaa päähän kiinni), Nasse-setää muistuttava Ville Valkoviinistö, Timo Roisi isoine jytkyineen ja tietysti lempparini Paavo Käyränen. Lääkärintarkastuksessa kukin kävi vuorollaan ja ohjelmassa oli myös Kokkisota, jossa melkoista sote-soppaa keitettiinkin.

Pinne ja Pipilä (c) Antti Kemppainen

 Nuket heräsivät mainiolla tavalla jälleen henkiin, Juha Pipilä etenkin oli niin esikuvansa näköinen että huh huh. Antti Pinne (SDP) hoki koko ajan, että "me ollaan hävitty nää vaalit" ja Pipilä (Kesk.) toppuutteli omasta puolestaan, ettei mentäisi asioiden edelle. Uudeksi suosikikseni lennähti piskuinen leppis Carl Facklund (RKP). Tällä kertaa naurusulakkeeni meinasi kärvähtää kohtauksessa, jossa pienpuolueet olivat kevätretkellä tutunnäköisen pylvään kupeessa. Repsottavista muoveista ja FUCC-tekstistä oli helppo havaita, että Kitaluoman henkihän se tolpassa majaili ja herättyään esitti kolme toivetta.

 Suomi-neito makoili henkitoreissaan pötköllään ja kaikki vaan pakoilivat vastuuta. Paikalle karautti kuitenkin pelastava ritari, ja sai neidon elvytettyä varmoilla otteillaan. Loppu onkin sitten historiaa... Muutaman viikon päästä nähdään, miten tässä oikeasti kävikään! Pelottaa jo valmiiksi.

Carl, Ville, Paavo ja Päivi kimppakuvassa (c) Antti Kemppainen

 Ai niin, väliajan tietämillä meille esiintyi tietysti viisuedustajamme Paavo Käyräsen Nimipäivät ja meno oli melkoista. Ja Alexx (vaiko Alexxx) Tumppu tykkää kuulemma tsinuskikarkeista.

 Suuri Eduskuntauudistus 2015 on nähtävissä Birgerissä vielä ainakin 17. ja 18.4. Kannattaa käydä ihmettelemässä itsekin.

 Teatterikärpänen antaa leppäkertulle ja kumppaneille neljä tähteä ****.

Frankensteinin Hirviö / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Frankensteinin Hirviö / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri, HML:n Teatterin Verstas-näyttämö

Ensi-ilta 22.10. 2014, kesto noin 45min (ei väliaikaa)

Huom. Esitystä ei suositella ihan perheen pienimmille (K-9)

Ohjaus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Dramatisointi Antti Kemppainen Mary Shelleyn "Frankenstein"-romaanin pohjalta

Nuket ja naamiot Hannu Räisä, musiikki Antti Polameri, lavastus Markku Pätilä, valot Markku Tuomala, puvut Aino Lehtilä

Rooleissa : Antti Kemppainen, Antti Polameri ja Hannu Räisä

 Tarina lienee kaikille tuttu. Uutta sen sijaan on, että tarina tuodaan esiin yhdistelemällä nukketeatteria, perinteistä näyttelijäntyötä ja musiikkia. Tohtori Victor Frankenstein (nukettajana Hannu Räisä) tutkii antaumuksella ja kovalla tohinalla erinäisiä teoksia ja saa aikaan sensaatiomaisen idean. On mahdollista luoda uutta elämää ruumiinosia liittämällä. Vaimo Elisabethkin jää toiseksi. Hienoa seurata, millaisella intensiivisellä katseella nukkeherra uppoutuu kirjojensa pariin. Victor touhuaa jossain kiintoisalla luuvarastolla sopivia paloja etsien ja löytää haluamansa. Eloa on havaittavissa yksittäisissä ruumiinosissa, hyytävä pieni liikkuva käsi pelästyttää! Pääkallontutkailu sen sijaan huvittaa, kun Victor tokaisee kysyvästi "Shakespeare?". Katseilta piilossa porataan, sahataan ja naputellaan luomus kasaan.

Se elää! (c) Heli Saarinen

 Huh huh, tohtori kärrää saavutuksensa esiin ja kyllä siinä meikäläisellä kylmät väreet vilistää, kun huomaa siteiden peitossa olevan tyypin hengittävän hiljaa. Ukkonen jylisee ja muutenkin on sangen painostava ilmapiiri, kiitos taustamusiikinkin. Vähän sähköä ja se elää! On äärimmäisen kiehtovaa, millä tavalla Hirviö (Antti Kemppainen) herää henkiin. Liikekieli on hengästyttävää, naamio on upea taidonnäyte ja kun Hirviö ottaa haparoivia ensiaskeliaan, on kuin seuraisi nykytanssiteosta. Hirviö varastaa koko shown ihan täysin, olen aivan sen lumoissa. Katse suorastaan nauliintuu rujoihin kasvoihin, joissa on silti ripaus viattomuutta ja inhimillisyyttä mukana. Niinhän siinä käy, että tohtorin luomus karkaa tekijältään muille teille ja aiheuttaa tahtomattaan monenlaista harmia kylillä. Karu ulkomuoto ei saa sympatiaa osakseen paitsi katsomon puolelta. Hirviöllä on kova tarve oppia uutta ja ennen kaikkea saada hyväksyntää, yksikin ystävä riittäisi. Ponnistelut ovat kuitenkin turhia, Hirviö ymmärretään jatkuvasti väärin ja koska hän (vai se?) ei tunne voimiaan, sattuu kaikenlaista ikävää. Lopulta Hirviö löytää takaisin synnyinsijoilleen ja vaatii luojaltaan palvelusta. Kalvakkaa morsianta ei saada kuitenkaan herätettyä henkiin.

 Alkaa kiihkeä ajojahti halki maailman eri kolkkien, tapahtumapaikoilla vilistävät niin Eiffel-tornit kuin Putinitkin. Toinen päähenkilöistä kokee kohtalonsa. Ei pidä yrittää leikkiä Jumalaa, jos ei pysty ottamaan vastuuta teoistaan.

 Erityishuomioni saivat jälleen kerran taidokkaasti tehdyt nuket pukuineen, huikea fyysinen Hirviö ja yleistunnelma. Jostain syystä minua liikuttaa suuresti eläväiset perhoset lepattamassa, ja taas istuin kyyneleet silmissä. Liikutuin myös Hirviön "Ystävä?"-kysymyksestä, naamio on aika maaginen liikkuvine leukoineen. Hassuja yksityiskohtia toivat KOP-henkinen orava ja kieltomerkit sekä Hirviön eri juoksutyylit pakomatkalla.

Hirviöiltä pääsy kielletty (c) Heli Saarinen

 Sen sijaan en ihan kauheasti tykännyt jatkuvasta lavasteiden pyörityksestä. Välillä jännitti, että pysyykö ne tavarat nyt vauhdissa mukana. Jotenkin se pyörittely vei liikaa aikaa muulta tekemiseltä, toki ymmärrän että kätevästi miljöö saatiin tuosta noin muuttumaan. Alku vaikutti myös turhan verkkaiselta, eiköhän se sensaatio olisi tullut vähemmälläkin kirjojenplaraamisella selväksi.

 Olen nähnyt nyt monenlaista esitystä Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin toimesta. On poliittista parodiaa, julkkiksia, Punahilkkaa ja Sutta, Saiturin joulua ja nyt kauhuklassikkoa. Monipuolista, erilaista, viihdyttävää, taidokasta! Suosittelen.

 Frankensteinin Hirviölle neljä tähteä ****.

Haastattelussa Hannu Räisä

  ”Nukketeatteriguru” Hannu Räisän tapasin Hämeenlinnan Taidekasarmilla Hannun työhuoneessa syyskuun alkupuolella 2013.

Vuonna 1965 syntynyt Hannu on horoskoopiltaan rapu. ”Mä olen Pieksämäeltä kotoisin. Hämeenlinnaan olen päätynyt opiskelun ja työpaikkojen kautta. Ensin opinnot vei minut Turkuun, sen jälkeen Tukholmaan, Tampereelle ja Lahteen. Hämeenlinnassa olen asunut viimeiset kymmenen vuotta.”

Mitä harrastat? ”Mua kiinnostaa jalkapallo, elokuvat, vanhat kartat ja karttahistoria. Jalkapalloa pelaan yhdessä höntsäporukassa, ”ikämiesporukassa”, mutta valmennan myös pojan joukkueessa. Leffoja tulee katsottua sekä elokuvateattereissa että kotona. Siitä on tullut koko perheen yhteinen harrastus, kun lapset ovat sen verran jo kasvaneet, ettei enää tarvitse katsella pelkkiä lastenelokuvia. Mun ehdoton ykkönen leffoista on ”Blues Brothers” ja sitten ”Suuri gangsterisota”, uudemmista Cohenin veljesten leffat viehättää etenkin, ja veijaritarinat yleensä”, Hannu luettelee.

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi tai esityistaidoksesi? ”Kyllä se on tuo puunkäsittely, kuvanveisto ja nukkenäytteleminen. Niitä olen saanut oppia eniten eri mestareiden kanssa. Noista vielä puunveisto on se kaikkein vahvin puoleni. Työni ulkopuolelta voisin sanoa, että mulla on hyvä laskupää. Tykkään matemaattisista ongelmista ja laskelmista.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Jos puhutaan työstä, niin käsikirjoittaminen nimenomaan. Olen sitä nyt opetellut viime vuodet. Mä kirjoitan hirveen mielelläni kohtaussynopsiksia tai ihan lyhyitä luonnoksia, mutta dialogi on mulle se vaikein osa-alue. Siihen olen nyt varsinkin perehtynyt tämän ”Oi, Maamme Julkut”-esityksen tiimoilta. Se on kyllä todella mielenkiintoista, mutta se vie pirusti aikaa ja kaikki se on pois täältä verstaalta. Niiden yhdistäminen on mulla nyt tässä haasteena. Yleensä elämästä ajattelen niin, että joka päivä oppii uutta ja pitäisi ajatella sillä tavalla, että joka päivä on uusi kalenterinluku ja yllätys. Pyrkisi sellaiseen positiiviseen ajatteluun, ettei lähtisi ns. väärällä jalalla liikkeelle. Elämähän on täynnä yllätyksiä, niin positiivisia kuin negatiivisiakin, ja kaikista on selvittävä. Elämäänsä ei voi rakentaa pelkän tutun ja turvallisen varaan”, Hannu pohtii.

”Nukentekemiseen liittyen haluaisin kehittää muotoilupuolta. Olen nyt tätä 20v tehnyt ja näen kyllä, että millaisia ne ensimmäiset nukkeni olivat ja missä ollaan nyt. Tästä haluaisin kehittyä vielä eteen päin ja löytää pelkistämisen taitoa ja hahmon ilmaisua jo veistämisen aikana. Veistäessä se hahmo alkaa nousta sieltä pikkuhiljaa työn edetessä ja tavallaan alkaa viemään. Kyllä mä paperille ensin luonnostelen, mutta teen sen aika ronskilla kädellä ja haen jotain peruspiirteitä tai -muotoja esim. päähän, tai sitten mä printtaan erilaisia kasvokuvia ja etsin sitä hahmoa niistä. Päässäni mulla on selkeä visio siitä, minkänäköinen tyyppi olisi kyseessä. Jos mä tiedän siitä tulevasta hahmosta sen verran, että se on vaikkapa ulkomaalainen poika, niin mä printtaan ulkomaalaisia kasvoja. Netti helpottaa ja nopeuttaa työskentelyäni aika paljon, toki sieltähän ei löydy mitään valmista ja valikoimaa on vähän liiankin runsaasti. Sieltä pitää vaan kaivaa se, mikä on itselle sopivin.”

(c) Teatterikärpänen

 Löytyykö suvustasi lisää tällä tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Suoranaisesti teatterialan ammattilaisia ei löydy, mutta isäni oli hyvin vahvasti harrastajateatterissa mukana ohjaajana, käsikirjoittajana ja näyttelijänä, ja teki paljon teatteria ´40-´50 -luvulla Pieksämäellä. Isä oli jo aika iäkäs niihin aikoihin kun aloitin tämän alan opinnot, eli yhtäaikaa me ei olla alan töitä tehty. Me ei keskusteltu näistä teatteritöistä sen kummemmin kuitenkaan, vaikka se oli hänelle hyvin tärkeä juttu. Mä luulen, että sieltä jotain perimää ja on minuun tarttunut kuitenkin, ja kädentaitoja myös. Serkkupuolelta löytyy sitten kuvataiteilijoita, mutta teatteripuolelta ei sillä tavalla ketään löydy.”

Oliko teillä lapsena näytelmäkerhoja tai vastaavia koulussa? ”Siihen aikaan ei ollut mitään ilmaisutaidon tunteja, teatteri ei ollut oikein muodissa. Oli kyllä joulu-ja kevätjuhlanäytelmiä ja niissä tykkäsin kyllä olla mukana, mutta koskaan ei käynyt mielessä, että se voisi olla joskus ammattini. Niihin aikoihin Matti Ranin kiersi ryhmineen ja Kasper-nuken kanssa kouluissa ja meilläkin kävivät muutaman kerran. Ne olivat aina odotettuja tapahtumia, eikä pelkästään siksi, että ei tarvinnut olla tunnilla silloin, vaan oikeasti pidin niistä esityksistäkin. Heh, muistan myös sellaisen tapauksen, kun tuli tämä Muppet Show. Meillä oli seiskaluokalla vanhempainilta, johon me tehtiin Muppet Show-näytelmä ja ruokalan luukusta esitettiin se. Se oli kivaa!”

Missä vaiheessa olet kiinnostunut isommin teatterista/nukketeatterista? ”Ensin mä olin kiinnostunut näyttelijäntyöstä ja hainkin Teatterikorkeakouluun, jonne en päässyt. Pieksämäellä alkoi sitten puolen vuoden nukketeatterikurssi, jossa kaverini oli ollut aikaisemmin ja hän kertoi, että siinä koulutuksessa on mukana paljon näyttelijäntyötäkin. Kurssi alkoi keväällä ´92 ja olin silloin 26-vuotias, eli aika myöhäsyntyisesti aloitin opinnot. Me tehtiin itse siellä nuket ja teimme Taikuri Oz-näytelmän, ja heti siinä mä tajusin, että tämä kolmiulotteinen tekeminenhän on todella mielenkiintoista! Peruskoulussa ja lukiossa kun oli ollut kuvaamataitoa, niin sehän oli lähinnä piirrustusta ja maalausta ja mä en tiennyt, että mulla olisi kuvanveistotaitoa edes. Se aukesi mulle vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa. Sehän vei sitten mukanaan ihan täysin. Opettaja Pauli Mahlamäki oli myös hyvin innostava. Taikuri Ozissa mä näyttelin Leijonaa, meillä oli siinä sekä nuket että näyttelijän roolit. Tästä innostuneena kävin samassa koulussa vielä puolen vuoden taidelinjan ja toisenkin nukketeatterikurssin, jossa pietarilainen opettaja Vladimir Ordin opetti meille marionettitekniikkaa. Silläkin kurssilla tehtiin itse näytelmä, ja Ordinin aikana mulla vahvistui tämä nukketeatterihomma. Pyrin ´94 opiskelemaan Turkuun taiteen ja viestinnän oppilaitokseen, ja pääsin. Voisi sanoa, että kaikki tämä tuli sattuman kautta. Aikaisemmin olin ollut puuinsinööriopinnoissa Lahdessa insinöörikoulussa, jonka olin keskeyttänyt parin vuoden jälkeen. Nukketeatteri tuli tavallaan tyhjään paikkaan, mutta juuri oikeaan aikaan. Turusta valmistuin nukketeatteri-ilmaisunohjaajaksi vuonna 1997. Nykyäänhän se koulu on nimeltään Turun Taideakatemia ja mä opetan siellä myös silloin tällöin.”

”Tän Ordinin ohjaaman esityksen kanssa me muuten kierrettiin junateatterilla ympäri Suomea, se oli todella mielenkiintoinen kokemus. Siinä taisi olla 12 paikkakuntaa, Rovaniemi oli pohjoisin paikka. Meillä oli kaksi vaunua, joista toisessa oli teatteri ja toisessa asuttiin, meitä oli porukassa viisi. Esitys oli marionettishow, joka perustui musiikkiin ja mukana oli erilaisia tunnettuja biisejä. Meillä oli lintumarionetteja, jotka oli mukana eri kohtauksissa ja lisäksi siinä oli juontaja. Tämä oli semmoinen showtyyppinen kokonaisuus. Vaunut meni tavarajunan mukana ja me kuljettiin autolla perässä, koska ei saatu olla kyydissä. Se olisi ollut liian vaarallista. Se oli kyllä hieno kokemus ja aattelin, että ”wau, tätä mä haluan tehdä!”

Tässä välissä Hannu kertoo hyvin seikkaperäisesti vielä Tukholman ajoistaan, työharjoittelustaan nukketeatterin parissa, Faust-näytelmästä ym. ja näyttää samalla kuvia alan kirjallisuudesta. Keskustelu erilaisista nukeista rönsyää aiheesta toiseen lennossa, ja sitä olisi mahdotonta pukea kirjalliseen muotoon... Vuosituhannen vaihteessa Hannu muutti Ruotsista Tampereelle ja sai paikan Teatteri Mukamaksessa.

”Siellä mä olin 2,5 vuotta. Tein ensin oman soolon, joka oli nimeltään ”Seitsemän pientä ihmettä” ja sen kanssa kierrettiin pitkin Suomea. Lisäksi tehtiin Pinokkio sekä H.C. Andersenin Tuhma Jussi. Sitten mä hain läänintaiteilijaksi ja pääsin, ja 2002 muutin Lahteen. Läänintaiteilijana olin yhteensä seitsemän vuotta, koulutin alan ammattilaisia ja harrastajia, tein nukketeatteria ja tuotin erilaisia tapahtumia. Tampereen Teatteriin tuli sitten näytelmä ”Sotahevonen” vuonna 2010, ja tein siihen Heikki-hevosen. Se oli iso ja hieno työ kyllä.”

Hannu kertoo myös muista produktioistaan : Kaboom I ja II, Isoisää lainaamassa, Pressa sihisi hississä, Kummallisvaalit, Susi ja Punahilkka sekä marraskuussa 2013 ensi-iltansa saava Oi Maamme Julkut. Tarkemmin näistä kaikista tietoa löytyy Hannun kotisivuilta, jonka löydät tämän linkin alta.

Ketkä ovat olleet ns. ammatillisia esikuviasi? ”Kyllä ne on olleet mun opettajani, marionettitekniikkaa opin pietarilaiselta Vladimir Ordinilta. Tietysti Thomas Lundqvist ja Michael Meschke Tukholmasta, heiltä olen suurimman oppini kuitenkin saanut. Michaelilta eniten sitä pedanttisuutta ja nukkenäyttelemisen taitoa, Thomakselta nukenvalmistukseen liittyvää taitoa.”

Onko sinulla jotain haavetta, jonka haluaisit toteuttaa nukketeatterin keinoin? ”No se Tuhma Jussi oli aikoinaan haaveeni, ja se on nyt toteutunut jo. Se tuhma-sanahan siinä tarkoittaa tyhmää, eli sitä Jussia pidettiin tyhmänä. Se on hieno seikkailutarina. Mua kiinnostaa tällä hetkellä kovasti aikuisille suunnatut parodiat, joita on nyt ravintoloissa esitetty. Haluaisin kehittää sitä juttua, tehdä laajemmin. Mä luulen, että nukketeatterilla on nyt etsikkoaika meneillään. Lehdissä on ollut aika paljonkin viime vuosina positiivista juttua. Nukketeatterin historiaa kun ajattelee, niin esityksethän ovat olleet tuolla kaduilla ja turuilla ja toreilla. Keski-Euroopassa ovat kiertäneet kylästä kylään, ja nykyään ne turut ja torit onkin pubeja. Tämähän on tavallaan paluuta juurille, vaikka luullaan, että tämä on ihan uusi juttu. Mennään kansan pariin. Uskon, että sillä on tilausta.”

Mitä mieltä olet nukketeatterin tilasta Suomessa tällä hetkellä noin yleensä? ”Kyllä mun mielestä toi Turun koulutus alkaa nyt näyttämään kyntensä. Parissakymmenessä vuodessa on tullut paljon uusia tekijöitä nukketeatterikentälle; pieniä ryhmiä, ja aika sulavasti porukkaa liikkuu ryhmästä toiseen. Siellä tapahtuu kaikenlaista uutta, yhdistetään mukaan sirkusta tai taikuutta, elokuvaakin. Me tekijät tietysti toivotaan, että aikuisille suunnattua nukketeatteria olisi enemmän. Pelkkä toitotus tästä asiasta ei riitä, vaan pitää olla myös hyviä juttuja! Eihän huonoja juttuja kukaan halua katsoa, oli sitten kyseessä lapsille tai aikuisille suunnattu juttu. Valitettavasti taiteilijana mä pidän suurena ongelmana itse ”nukke”-sanaa. Englannin kielessä ”doll” on lelunukke ja ”puppet” on teatterinukke, kaksi ihan eri sanaa. Pitäisi kehitellä joku uudissana.”

Jutellaanpa lisää nukenteosta. Miten kauan kestää ajallisesti ensimmäisestä visiosta valmiiseen nukkeen? ”Kyllä siihen varmaan menee pari-kolme kuukautta. Enemmän menee tietysti aikaa, jos nuken pään sisällä on liikkuvia osia. Kesto riippuu myös paljon siitä, että mitä muuta työtä mulla on meneillään samanaikaisesti. Tää on vähän sellaista silpputyötä. Yhtenä päivänä olen Helsingissä, toisena täällä, ensi viikolla Turussa. Harvemmin mulla on mitään yhtäjaksoisia työskentelyaikoja, mikä olisi tietenkin ideaali.”

Käykö koskaan niin, että veitsi lipsahtaa nukkea tehtäessä? ”Ei yleensä käy. Jos tulee virhe, sen voi kyllä korjata. Jos se muoto lähtee ihan päin honkia, mä heitän sen koppaan ja saatan käyttää sitä jossain muussa yhteydessä. Kyllä niitä välillä lentää puulaatikkoon. Sahausvirheet pystyy kyllä korjaamaan ja pieni veitsi ei yleensä nappaa isoa palaa mukanaan. Jos jotain lohkeaa, se liimataan takaisin kiinni.”

Huom. Haastattelun jälkeen Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri esitti joulun alla 2013 Keskustalon pop up-joulupuodissa Saiturin joulua, ja syksyllä 2014 Hämeenlinnan Teatterin Verstas-näyttämöllä saa ensi-iltansa nukkeversio Frankensteinin hirviöstä.

Paavo Käyränen ja Hannu (c) Teatterikärpänen

Hannu verstaallaan 

Frankensteinin juliste

Saiturin joulu / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Saiturin joulu / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri , Keskustalon Joulupuoti

Ensi-ilta 29.11. 2013, kesto 30min (ei väliaikaa)

Ohjaus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Dramatisointi Antti Kemppainen Charles Dickensin "A Christmas Carol"- tarinan pohjalta

Nuket, lavastus ja puvut Hannu Räisä, Antti Kemppainen ja Kristiina Lehtovaara

Näyttämöllä Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Taustaa : Charles Dickensin iätön klassikkotarina "Saiturin joulu" on kertomus ilkeämielisestä ja itarasta Ebenezer Scroogesta, joka vihaa joulua ja kaikkia kanssaeläjiään. Jouluaattoiltana hänen edesmenneen yhtiökumppaninsa Marleyn haamu kahleineen ilmestyy hänelle varoittamaan, että seuraavana yönä tasatunnein Scroogen luokse saapuu kolme joulun henkeä (menneen, nykyisen ja tulevan) ja henget näyttävät jotain, jonka avulla Scroogen on mahdollista vielä muuttaa elämänsä suuntaa. Onnistuvatko henget tehtävässään?

kuva Antti Kemppainen

Plussaa : Hämeenlinnan Keskustaloon ilmestyi loppuvuodesta Joulupuoti, ja suureksi riemukseni puotiin tupsahti myös pop up-nukketeatteri esittämään rakastamaani Saiturin joulua. Ehdin vasta viimeisiin näytöksiin katsomaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Seuruettani huvitti suuresti Hannu Räisän kehoitus harppoa katsomoon pitkin askelin, jotta matot eivät kuluisi ja penkilläkin tulisi istua vain puolittain. Väkeä ahtautui paikalle niin paljon, että kaikki eivät penkeille edes mahtuneet. Lavastus oli yksinkertainen ja siten nerokas, oma mielikuvitushan siinä lähti myös laukkaamaan. Puolen tunnin kesto oli juuri passeli, lapsetkin pysyivät hiiskumatta paikoillaan ja tarina kerrottiin ilman sen suurempaa ylimääräistä hölinää täytteeksi. Huumoriakin oli mukana - melkoista meininkiä oli kirjurin joulunvietossa ja emännällä vähän stressinpoikasta ilmassa, nykyisen joulun henki oli vauhdikas ja ketterä tyyppi ja lopuksi muuttunut mies Scrooge innoissaan istahti siskonpoikansa soppakattilan päällekin. Erityisesti tykkäsin tulevan joulun hengestä, kiehtova hahmo ja sopivasti jännittävä. Mainio versio Saiturin joulusta, mainiot nuket ja nukettajat, ja väki lähti hymyssäsuin puodista ulos!

kuva Antti Kemppainen

Miinusta : eipä moitittavaa, tämä oli hyvä juuri näin

Muuta : Toivon, että ensi vuonnakin tätä nukketeatteriversiota Hannu ja Antti saisivat jossain esittää. Monelta jäi tämä näkemättä, ja itse mielelläni katsoisin uudestaankin.

Saiturin joulun nukkeversiolle neljä tähteä **** ja plussat päälle. 

Oi Maamme Julkut / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Oi Maamme Julkut / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 15.11. 2013 Olutravintola Birgerissä, kesto noin 1 tunti (väliaikoineen)

Ohjaus ja käsikirjoitus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Nuket Hannu Räisä

Rooleissa : Antti Kemppainen, Hannu Räisä ja Taina Maria Savimäki

Taustaa : Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri tulee taas, tällä kertaa nukkeparodian kohteena on politiikan ruotimisen sijasta maamme julkkikset. Parodiassa seikkailevat itseoikeutetusti ex-malli, laulaja ja tanssija Johanna "Taksu" Takiainen, ex-mäkihyppääjä, laulaja ja ex-strippari Ykäsen Matti kera luotottoman toimittajan Kai Verilän ja mukana on myös raadollisemman puolensa esittävä koko kansan maalaistohtori Kiimainenkinen. Illan emäntäjä ja isäntänä ja kommentaattoreina toimivat Elovenatyttö ja Reissumies. Otteita nähdään myös Pusikon tähtöset-telkkusarjasta, jossa kirjaimellisesti vilahtavat Duud Sonnit ja Badventuresin jäbät.

Taksu / kuva Hannu Räisä

Plussaa : Nukketeatterin taikaa taas kerran, sitä unohtaa parhaimmillaan ihan täysin, että taustalla häärää ihmisiä. Taksuhan oli aika vetävännäköinen mimmi, ja Mattihan on vähän sellainen surullisen hahmon ritari ladellessaan filosofisia sutkauksiaan. Kiimainenkinen oli vaihtanut puoskarimaisempaan tyyliin ja komeaa katsottavaa oli etenkin kohtaus, jossa pahuuden voimat saivat hänestä otteen pirullisen hienosti. Kaura-allergikkona paha sai sitten palkkansa erikoisella tavalla. Päärooleista suosikkini oli ehdottomasti Ykäsen Matti lentävine lauseineen, ja haikeanhieno oli kohtaus, jossa Matti istuu mäkihyppytornin juurella ja Porilaisten marssin soidessa mäkikotkamme liitää jälleen kansan sydämiin. Parasta antia oli kuitenkin Pusikon tähtöset-sarjan kohtaus kuoleman kitoineen. "Komiat tulloo!" huusivat housuttomat Duud Sonnit ja siinä menossa ei ihan kaikki paikat kestäneet. Tietysti mukana olivat myös Badventures-hemmot Riuku ja Tuna, kuinkas muuten. Niin, ja se luototon luottotoimittaja Kai Verilä...Lisähupia ensi-illassa hahmoon toi se tieto, että itse hahmon esikuva istui lähes vieressäni ja nauroi välillä hysterian partaalla. Eloveena ja Reissumies olivat irtohuulineen ja aitoine kyynelineen hauska ratkaisu, ja itsekin kaupantätinä olen pohtinut "tosi tumman reissumiehen" syntyhistoriaa juuri samalla tavalla kuin esityksessä. Tuksu ja Mattihan ovat vuorotellen Seiska-lehden lööpeissä milloin mistäkin syystä (kuluneella viikolla oli Matin vuoro), ja mukavaa oli se, että tässä ei heitä varsinaisesti pilkattu, vaan heidät tuotiin esiin aika sympaattisellakin tavalla ja korostettiin sitä, että ihmisiä hekin ovat haaveineen ja unelmineen.

Lennä Ykäsen Matti / kuva Hannu Räisä

Miinusta : Parhaimmillaan oltiin lennossa väliajan jälkeen ja kunnon anarkistista menoa oli etenkin Pusikon tähtösten parissa, mutta muuten tuntui, että aineksia olisi ollut vielä villimpään revittelyyn itse päähahmojen osalta. Monesti hymyilytti, mutta esimerkiksi Kummallisvaaleissa montakin kertaa lähellä ollut naurusulakkeiden kärvähtäminen ei tällä kertaa tapahtunut. Ensi-illassa lieni pieniä teknisiä ja ajoituksellisia vaikeuksia myös. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi "ihan kiva", mutta jotain tästä puuttui kuitenkin. Ihmettelin myös käsiohjelmalehtisessä olevia vähän ristiriitaisia taustatietoja, sillä ohjaajien määrä ja yksi sukunimikin vaihtelee...

Muuta : Birgerissä julkkisparodia nähtävillä vielä pariin otteeseen, pe 29.11. ja la 30.11. klo 21

Oi Maamme Julkut saa kolme tähteä ***.

Tohtori Sykerö / Teatteri Hevosenkenkä

Tohtori Sykerö / Teatteri Hevosenkenkä, Espoo

Ensi-ilta 19.9. 2013, kesto noin 40min (ei väliaikaa)

Dramatisointi ja ohjaus Timo Ruuskanen

Nuket, lavastus ja pukusuunnittelu Outi Herrainsilta

Rooleissa Krista Putkonen-Örn, Pekka Heiman ja Antero Nieminen

Taustaa : Tohtori Sykerö perustuu englantilaisen Jeffrey O´Kellyn luomaan keksijähahmoon, joka sai oman animaatiosarjansa 70-luvun loppupuolella. Sarjaa tehtiin vain 13 jaksoa, ja nykyään se kulkee eräänlaisessa kulttimaineessa etenkin surrealistisen kuvituksensa ja absurdien juonenkäänteidensä vuoksi. Teatteri Hevosenkengän Sykerössä lavalla nähdään kolme näyttelijää ja muutama nukkehahmo. Tohtori asustelee yhdessä taloudenhoitajansa, Neiti Nokkosen kanssa ja keksii Vekkuli-Verstaassaan mitä ihmeellisimpiä laitteita. Hänellä on vain paha tapa jättää kaikki sikinsokin levälleen, ja tästäkös Neiti Nokkonen hermostuu ja lähtee tiehensä. Matkalla hänet kaappaa pahamaineinen Professori Smaragdi, ja kolmiodraama on valmis...

Vekkuliverstailua á la Nirppu ja Sykerö / kuva Robert Seger

Plussaa : Aulassa oli vilinää ja kuhinaa, kun iso joukko päiväkotilapsia oli saapunut esitystä katsomaan. Monelle tämä oli varmasti ensimmäinen kokemus teatteririntamalla, ties minkälaisia teatterikärpäsiä näistä toukkasista myöhemmin kehittyykään. Lavastus oli huikaisevan värikylläinen ja hieno, täynnä kiinnostavia yksityiskohtia ja aikuisenkin silmään sadunomaista lumoa tulvillaan. Takaani kuului huokaus "Pääseeköhän lavasteisiin leikkimään myöhemmin?" ja itsekin mietin, että voi kun pääsisikin... Hienoa, että näinkin lyhyeen esitykseen oli panostettu kunnolla niin puvustuksen kuin nukkienkin suhteen, taidokasta käsityötä katseli enemmän kuin mielellään. Vauhdikkaalla musiikilla lähdettiin käyntiin, Sykerö (Pekka Heiman) hölmöili unennäkemishattu päässään pitkin lavaa ja ensimmäiset hihittelyt irtosivat yleisöstä. Oma suosikkini oli ehdottomasti Nirppu-hiiri, jota Antero Nieminen antaumuksella nuketti. Juustonkipeä Nirppu oli vikkelä otus ja Mission Impossible-tyylisesti suoritettu, vaikkakin pieleenmennyt juustonhakureissu oli mainio. Eloisasta herätyskellosta pidin myös. Lavastus toimi hienosti ja palaset muuntautuivat tarvittaessa vaikka raketiksi. Tutuista hahmoista estradilla nähtiin niin Matilda-kodinhoitorobotti letkeine lanneliikkeineen kuin Untamo-kamelikin, joka tietää vastauksen jokaiseen kysymykseen. Tällä kertaa selvitettiin Professori Smaragdin asuinpaikkaa, jonne Neiti Nokkonen oli napattu. Sykerön ja Nokkosen (Krista Putkonen-Örn) välillä oli selkeää säpinää ja tässä oli kyllä mustasukkaisuusdraaman ainekset ilmassa. Sydänkorttia jaeltiin ja yhdessä onnellisina kohti taivaanrantaa lennettiin. Loppupuolen tanssikilpailu irroitti myös muutamat naurut.

Untamon luona / kuva Robert Seger 

Miinusta : Odotin näkeväni hiukan enemmän absurdiutta ja sellaista hoopoa sekoilua keksintöjen seassa. Omat muistikuvani itse sarjan suhteen alkavat olla aika huteralla pohjalla jo, mutta mielestäni sykerömäinen "outous" puuttui täysin. Kaikki oli jotenkin sellaista, että "näin sen kuuluukin olla", vaikka sarjahan oli täynnä omituisiakin käänteitä. Pastakastike kyllä valmistettiin erikoisista ainesosista... Lapsikatsojat tietysti kiinnittävät eri asioihin huomiota eikä tätä varmaankaan ole suunnattu nostalgiannälkäisille nelikymppisille, mutta jonkinlainen paikallaanjunnaaminen vaivasi esitystä. Enemmän vauhtia ja hassuttelua! Ohjaaja Ruuskanen tunnetaan klovneriataidoistaan, ehkä sieltä olisi voinut ripauttaa mukaan edes hyppysellisen jotain liikekielellä kikkailua, jossa ei olisi sanojakaan tarvittu? Lievän tylsistymisen huomasi lasten kiemurtelusta penkissä ja "Kauan tää vielä kestää?"-kommenteista ja siitä että poistuessamme ainakaan oma porukkamme ei ollut saanut esityksestä lisää virtaa, päinvastoin. Pilkkiminen alkoi jo katsomossa... Ja missä oli Maltti-Mäyrä!!? Pimeässä hiippaileva proffa taisi myös hitusen pelottaa pienimpiä katsojia.

Muuta : Tämä oli ensivisiittini Teatteri Hevosenkenkään ja itse paikasta jäi kyllä erittäin positiivinen muisto. Mahtavaa, että lapsille ja nukketeatterille on tämänkaltainen hieno paikka! Esityksen yhteyteen on tilattavissa jännittävä tiedetyöpaja, joka kuulostaa kyllä varsin mielenkiintoiselta. Vielä kun joku keksisi oikeasti sellaisen unennäkemishatun!

"Ihan kiva" Tohtori Sykerö saa kolme tähteä ***, visuaaliselle puolelle täydet viisi *****.