Robin Hood / Turun Kesäteatteri

Robin Hood / Turun Kesäteatteri, Vartiovuori

Ensi-ilta 13.6. 2019, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Teksti ja ohjaus Jukka Kittilä
Musiikki Valtteri Lipasti
Taistelukoreografiat Oula Kitti
Lavastus Teemu Loikas
Pukusuunnittelu Pirita Lindén
Tarpeisto Jenni Rutanen
Äänisuunnittelu Mikko M. Koskinen
Kampaukset ja maskeeraus Alisa Oksanen

Rooleissa : Eetu Känkänen, Anna Böhm, Turkka Mastomäki, Jenni Kitti, Markus Niemi, Samu Loijas, Harri Ahola, Saara Mänttäri, Jarkko Kallionpää, Jasmin Mehtälä, Tomas Armanto, Reeta Manninen, Aloyce Fungafunga, Asma Marouf, Onni Heinonen, Onni Petäjä, Eetu Nieminen, Urho Kallionpää, Kaisa Karlström, Kauko Luttinen, Helmi Nolvi, Aava-Sofia Roisko, Enia Roisko, Veela Seikkilä ja Helka Tanskanen

 Edullisen bussilipputarjouksen johdosta olin saapunut Turkuun jo monta tuntia ennen esitystä ja onnekkaasti sattui olemaan aurinkoinen sää (lähtiessä Hämeenlinnassa satoi vielä kunnolla) ja vielä bonuksena käsityöläismarkkinat ja keskiaikamarkkinat (joista jälkimmäisessä en ehtinyt pyörähtämään). Vähemmän onnekkaasti olin laittanut jalkoihini hiertävät kengät ja molemmissa kantapäissä ilkeät rakot sain kammettua itseni lopulta Vartiovuorelle Robin Hoodin houkuttelemana.

Robinin posse 

 Mietiskelin siinä ennen esityksen alkua, että ihmeekseni en ole koskaan nähnyt Robin Hoodista teatteriversiota (tosin Sappeella heilui Robin Hoodia ja Sherwoodin väkeä kesällä 2012, mutta se oli vähän toisenlainen hommeli se) ja pari tuntia myöhemmin oli todettava, että eipä se tämäkään se ihan "perinteinen" tarina ollut. Tuttuja hahmoja kyllä, mutta osittain uusi sukupolvi temmeltämässä Sherwoodin metsässä ja lähistöllä. Hyvillä tarinoilla ja legendoilla on sellainen voima, että ansaitsevat tulla kerrotuksi uudellakin tavalla.

 Ehdin hyvän tovin myös ihastella varsin näyttävää linnarakennelmaa ja lavastusta muutenkin, ja sitten jostain saapui paikalle kitaroineen kertoja (Markus Niemi), joka lauleskeli joka välissä kaikenlaista ja välillä muuntui myssynpoistolla kruunupäiseksi prinssi Juhanaksi, jonka laulelosta ei niin kauheasti oltu kiinnostuneita tarinan edetessä.

Laulua pukkaa vaihteeksi (Markus Niemi) 

 Tässähän on niin, että sattuu olemaan oikein hurmaava näyttelijä, jonka nimi nyt sattumalta on Robin (Eetu Känkänen) ja hän on esittänyt legendaa Robin Hoodista turuilla ja toreilla. Käy ilmi, että tarinasta tuttuja hahmoja on vielä 20v myöhemminkin kuvioissa mukana, ainakin munkki Tuck (Samu Loijas) ja Pikku John (Harri Ahola), ja pyöriipä paikalla myös uuden sukupolven Puna-Will (Saara Mänttäri). Vaan kuka onkaan Marian (Anna Böhm)... Ilkeällä Nottinghamin sheriffillä (Turkka Mastomäki) tuntuu olevan hampaankolossa yhtä jos toista edelleen vuosikausien jälkeenkin ja pelkän Robin Hoodin nimen mainitseminen ahistaa ja saa otsasuonet pullistumaan päästä. Gisborne (Jenni Kitti) komppaa vieressä. Täytyy muuten erikseen mainita, että varsin ikävä ja juuri oikealla tavalla alhainen nauru oli sheriffillä ja habitus muutenkin sellainen, että katsomon äiti-ja mummuosastolla ehkä hiukan pyöri sukat jalassa. Ehkä.

Nottinghamin sheriffiä (Turkka Mastomäki) ja muita ei paljoa naurata

 Hyvissä tarinoissa on aina yllärikäänteitä ja niin tässäkin. Kas kummaa, Sherwoodin iloinen porukka on yllättäen kasassa jälleen, rikkailta viedään ja köyhille annetaan - ja tanner tömisee. Sankariainesta on näyttelijä-Robinissakin, vai onko kenties noituutta ilmassa, kun miekankäsittelytaidot vaihtelevat? Miekat kolisevat, sudet ulvovat, sheriffi naureskelee ilkeästi ja namipussit rapisevat katsomossa kiihtyvään tahtiin. Joku huutelee, että "tuo kirves on muovia, ei se satu". Reippaiden laulujen lomassa taputetaan mukana ja innokkaimmat laulavatkin. Näkymättömillä hevosilla kirmaillaan ja mietin, että tämän on kolmas kesäteatteriesitykseni ja kolmas näytelmä, jossa ollaan ratsastavinaan. Keppihevoset sentään puuttuvat, onneksi. Tuskin maltan odottaa ensiviikon Spamalotia Seinäjoella...

 Wau-efektejäkin on muutama. Linnan muuttuminen tuosta noin synkemmäksi vankityrmäosastoksi luurankoineen saa pienen hämmentyneen kohahduksen aikaan, samoin mystisesti tyhjästä ilmestyvät nuolet ja äänet, jotka tuntuvat kuuluvan jostain kaukaa ja ketään ei näy. Robinkin liitää katsomon yli hienosti! Riittää siinä pikkukatsojille hämmästelemistä ja olen varma siitä, että tämän esityksen jälkeen kalistellaan hiukan kepeillä ja leikitään taistelukohtauksia uusiksi. Itseäni kovasti viihdyttivät tietynlaiset sanailut ja heitot, ja ympäröivän luonnon hyödyntäminen. Robin vehreä oksa kasvojen edessä, heh. Puvustukseen oli panostettu ja hienoja yksityiskohtia olivat asut ja rekvisiitat täynnä. Jotensakin hupaisaa oli myös se, että roolihahmojen joukossa oli mm. Saksinturjake ja Saraseeninketale.

Robin (Eetu Känkänen) 

 Minua tässä tarinassa viehätti eniten seikkailuhenkisyys, oikeudenmukaisuus, positiivinen meininki yhdistettynä juuri sopivankokoisella ripauksella jännitystä sekä hoopoilua ja se, että naisroolit olivat kerrankin toiminnallisia eikä "ooo nuori ja salskea sankarini, tule pelastamaan minut"-tyylisiä. Kestokin oli passeli eikä katsomosta kuulunut kuin kerran heleällä äänellä, että milloin tää oikein loppuu.

 Kuivalla hiekalla kirmailu nostatti muuten aikamoisia tomupilviä ja tuntui siltä, että silmät ja suut on hiekkaa täynnä vaikken ihan alimmilla riveillä istunutkaan. Hiekkakummusta sai hyvin kyllä vauhtia tossun alle, ei siinä mitään. Hiukan närästi myös se, että takanani istui porukka, joka pulinasta ja rapinasta päätellen keskittyi enemmän eväisiin kuin esityksen seuraamiseen... Josta tulikin myös mieleeni, että miksei kesäteattereissa ole ennen esitystä tai väliajalla myynnissä esim. herneitä ja mansikoita? Kesän herkkusato kun alkaa olla parhaimmillaan, eikä niitä viitsisi mistään torilta lätsähtäneenä roudata mukanaan. Ostaisin kyllä makkaran sijaan mielelläni!

 Jos kaipaat pientä seikkailua arkeen ja mukavia lauluja, niin Vartiovuorelle siitä! Vähän tuli pieniä Game of Thrones -fiiliksiä tästä myös, kun oli hiippailua linnan käytävillä, pahismeininkiä, valtaistuinta, miekkailua ja naissotureita. Oikein onnistunut Turun reissu oli tämä ja ehdin paluubussiinkin hienosti (miinus ne rakot jaloissa).

Lisäinfoa teatterin sivuilta tästä.

Esityskuvat (c) Jere Satamo

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Turun Kesäteatteri!)

Vaahteramäen Eemeli / Turun Kesäteatteri

Vaahteramäen Eemeli / Turun Kesäteatteri Vartiovuorella

Ensi-ilta 16.6. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Musiikin sävellys Georg Riedel ja Laura Hänninen
Suomennos Leena Havukainen
Laulujen suomennos Leena Havukainen ja Arto af Hällström
Ohjaus ja koreografia Miika Muranen
Puvustus Marjo Haapasalo
Lavastus Elena Turja
Tarpeiston suunnittelu ja valmistus Pirita Linden ja Jaana Ala-Lähdesmäki
Äänisuunnittelu Mikko Koskinen
Kampausten ja maskeerauksen suunnittelu Alisa Oksanen
Musiikin sovitus, harjoituttaminen ja taustanauhat Laura Hänninen

Rooleissa : Valtteri Lehtinen, Pihla Pohjolainen, Samuli Muje, Sohvi Roininen, Maija Koivisto, Antti Lang, Miiko Toiviainen, Ville Mäkinen, Anna Pukkila, Jenni Helenius, Mikko Kauppila, Tiina Pasanen, Joonatan Perälä, Saara Sillvan ja Jarkko Kallionpää

 Astrid Lindgrenin Eemeli-kirjat eivät ole minulle lainkaan tuttuja, eivät liioin Peppi Pitkätossutkaan. Lapsena taisin keskittyä kirjojen sijaan lukemaan sarjakuvia (Nakkea ja Aku Ankkaa), vaikka kirjastoautolta vinoja pinoja kirjojakin kotiin raahasin. Mitä lie opuksia ne sitten olivat, Vakoilijan käsikirjaa ja muuta varmaankin. Eemeli-aiheiset elokuvat tuli katseltua sitten hyvinkin tarkkaan ja muistan olleeni hivenen pihkassakin vilkkusilmäiseen veikeään pellavapäiseen Eemeliin, jota näytteli Jan Ohlsson. Googletus paljasti, että Jan on nykyään 54-vuotias ja pellavapäinen edelleen. Sing-duudel-dei-sing-duudel-deiii ja tietokonealalla, jotenkin lipevän näköinen tyyppi. Näin ne lapsuuteni haaveet murenivat hetkessä. Elokuvista muuten suosikkikohtaukseni oli se, kun ilkeä Komentoora putosi sudenkuoppaan ja se, kun possuressu ja kukko menivät popsimaan käyneitä kirsikoita, ja otukset toikkaroivat kännipäissään pitkin pihoja. Eri hauskaa oli pikku-Tallesta se!

Markkinameininkiä, etualalla Eemeli (Valtteri Lehtinen) 

 Turun Kesäteatterissa Vartiovuorella en ollut koskaan aiemmin käynyt, Luostarinmäellä kylläkin muutaman kerran. Olisihan se pitänyt muistaa, että sisäänkäynti teatteriin on samoilta kulmilta, vaan ei. Vesisateessa lähestyin koko mestaa ihan väärästä suunnasta ja meinasi hetkittäin jo usko loppua, etenkin kun sateenvarjoni oli mennyt tuulessa ympäri muutamaankin otteeseen. Tulipahan tehtyä pieni kävelylenkki pirteässä kesäsäässä.

 Eemelin metkuja oli lähtenyt katsomaan kolonna isovanhempia lapsenlapsineen ja äitejä ja isiä piltteineen. Meikäläinen siellä taas oli kuin orpo piru ja muutama muksu katselikin minun touhujani aika pitkään kera ilmeen "omituinen täti kun on yksistään täällä". Lapsille ja lapsenmielisille tämä tietysti on, joten kohderyhmässä ollaan vahvasti! Hiukan ennen esityksen alkua itse Eemeli (Valtteri Lehtinen) ilmestyi talon katolle kurkistelemaan ja aiheutti pientä hässäkkää katsomon puolella, jossa selvästi aktivoiduttiin. Jossain takanani istui muuten tomera kommentoijapoika, joka muisti selostaa koko ajan mitä kohta lavalla mahdollisesti tulee tapahtumaan (aina ei mennyt kommentit kohdalleen, kuten se että Eemeli ei ampunut pyssyllä rosvoa päähän) ja alkuvaiheessa kuului topakka toteamus "Hei tosi paljon porukkaa täällä Vaahteramäellä!" silmäillessään ympäri katsomoa.

 Heti alusta alkaen oli selvää, että tässä esityksessä on menoa, meininkiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita yllin kyllin. Ja omituisia hahmoja, se tuli myös selväksi... Miika Murasen ohjauksia olen sen verran monta jo nähnyt, että osaakin odottaa sitä, että paikallaan ei juuri pönötetä vaan koko ajan on jotain liikettä meneillään ja repliikitkin huudellaan vauhdissa. Kyllä siinä hiekka pöllysi kun Kissankulman väki pisti tanssiksi ja muutenkin vipinää kinttuihin, vähän vettäkin ripsi mutta se ei meitä katoksen alla istuneita haitannut lainkaan.

Eemeli, Iida ja Pöperö-Maija 

 Tuttuja juonenkäänteitähän Vartiovuoren Eemelissä on : soppakulho jää päähän ja tohtorin luona visiteerataan (Mistä näitä hivenen outoja viiksekkäitä tohtoreita muuten sikiää? Ne ovat näemmä uusiutuva luonnonvara, tällä kertaa tohtorintakki päällä häiläsi Mikko Kauppila, joka tuli viime vuonna tutuksi Työviksen Mestaritontun seikkailujen yli-innokkaana nuoren Mick Jaggerin näköisenä prinssinä.), pikkusisko Iidaa hilataan lipputankoon ja naamaa maalataan siniseksi, Liina-piian hammasta poistetaan, käydään markkinoilla ja kaveerataan Aatu-rengin kanssa, isä astuu hiirenloukkuun ja jää jumiin ulkohuussiin ja pitoja järjestetään. Missä oli muuten veripalttu? Valtaisaa nakkimakkaralenkkiä heiluteltiin ja hupaisaa oli se, että tässä vaiheessa edessäni istuvaa porukkaa alkoi hiukoa ja kaivoivat nakkipaketin jostain esiin. Kyllä harmitti, etten itse älynnyt moista.

 Huippusöötin hymypoika-Eemelin touhuja seuratessani hokasin, että ei hän ole mikään tahallinen metkuilija! Kovastihan hän on avulias poika ja haluaa vain muiden parasta, eihän tahallaan keppostele. Mitä nyt isän saappaan kaataa täyteen vettä, jotta tulee puhdasta ja mitä nyt Iidaa hilaa lipputankoon, jotta tämä näkisi hiukan kauemmas. Itseäni harmittaa vietävästi, etten aikoinani itse älynnyt leikkiä esim. serkkupoikain kanssa lavantautia! Mikä innovaatio! Vielähän sitä ehtisi, mutta voisi töissä tulla sanomista jos istuisin kassan takana naama sinisenä.

Anttoni-iskä jumissa 

 Anttoni-isän (Samuli Muje) kärvistellessä vatsakipujen kanssa huussissa tuli taas todettua se, että pieruhuumori se kestää sukupolvesta toiseen. Voi sitä naurun määrää! Takaa-ajokohtaukset ovat myös ns. varma nakki, jolla pikkukatsomon saa villiintymään. Välillä olikin aika levotonta meininkiä katsomossa, hölinää ja välikommentteja oli niin runsaasti, etten aina edes kuullut mitä näyttämöllä sanotaan tai lauletaan. Kommentit liittyivät niin estradin tapahtumiin, rosvon mahdolliseen piilopaikkaan, pissahätään kuin myös siihen, että juuri se käsilläollut pillimehu ei tällä kertaa kelvannut. Niin välitöntä ja aitoa, vain lastennäytöksissä on näin rento meininki ja hölinä ei liiemmin häiritse vaan ikään kuin kuuluu asiaan. Täysin hiljainen lapsikatsomo on harvinaisuus ja hivenen pelottavakin ajatus.

 Pelkällä naurulla ei kylläkään selvitty, sillä tiettävästi ainakin yksi pikkuneiti pillahti itkuun aina Pöperö-Maijan (Miiko Toiviainen) nähdessään, enkä tarkoita nyt itseäni. Elokuvissa Pöperö-Maija oli vähän höppänähkö viirusilmäinen liinapäinen mummeli ja nyt kaikkea muuta! Heti kättelyssä Pöpis kiipesi katolta helmat korvissa kissa suussaan (?) ja veteli sellaisia kauhukuvia lavantaudista ja muusta, että vähemmästäkin alkoi katsomossa polvet tutista. Muori vielä muistutti herttaisen mummelin sijaan taiteilija Outi Heiskasen ja jo ikääntyneen lettipäisen Game of Thrones-lohikäärmeäidin sekoitusta, ja mukana oli myös aimo tujaus erästä uteliasta Vanha-Jaakkoa. Sen verran kiinnostuneena Pöperö-Maija tutkaili niin markkinoiden parrakasta naista kuin rempseää ja salskeaa Pulteriakin. Miiko on kyllä elementissään näissä erikoisissa hahmoissaan, siitä olen jaksanut paasata pitkin kevättä ja paasaan jatkossakin tilaisuuden tullen.

Aatu etualalla markkinoilla, parrakas nainen vihreissä vas.

 Muista hahmoista ja roolihenkilöistä varsin eläväisinä mieleeni jäivät suloinen pikku-Iida (Pihla Pohjolainen), ei-niin-pahansisuinen iskä (Samuli Muje), pöhkö tohtori (Mikko Kauppila) sekä mystinen Varpunen (Jarkko Kallionpää). Välillä tuntui, että näyttelijöitä olisi ollut määrällisesti enemmänkin kuin tämä porukka, sen verran moniin rooleihin väki taipui. Hauska oli myös Luukas-hevonen (Ville Mäkinen), ikkunoista kurkkiva mummosakki ja tohtorin odotushuoneessa istunut nainen neljän pienen nyytin kera. Mieleeni jäi myös kahvikestien hidastettu nyökyttelevä jutustelukoreografia. Olipahan muuten mahtavan kokoisia lihapullia ruokakesteillä!

 Odotin vähän, että lopuksi olisi yhteislauluna kajautettu "Vooooooooi herranjestas minkälainen lapsi oli hännnnn", mutta eipä sitä tullut ja jokainen täten laulelkoon kotonaan sydämensä kyllyydestä, siinä samalla kun maalaa pikkusiskonsa naamaa ei-vesiliukoisella tussilla siniseksi.

 Semmoinen oli meikäläisen ensivisiitti Vartiovuorelle. Kyllähän siellä viihtyy niin nuoret kuin vanhatkin. Ensi kesänä näyttämön valloittaa Rölli!

Esityskuvat (c) Viacheslav Vinokurov

 (näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Vartiovuoren väelle kutsusta!)