Vadelmavenepakolainen / Tampereen Teatteri

Vadelmavenepakolainen / Tampereen Teatterin Päänäyttämö

Ensi-ilta 29.11. 2012, kesto noin 2h 35min

Sovitus ja ohjaus Pentti Kotkaniemi

Rooleissa : Miska Kaukonen, Linda Wiklund, Risto Korhonen, Ville Majamaa, Elisa Piispanen, Kai Bäckström ja musikanttina Jukka Hänninen/Arto Piispanen

Taustaa : Vadelmavenepakolainen perustuu Miika Nousiaisen vuonna 2007 ilmestyneeseen samannimiseen teokseen. Näytelmän päähenkilö on suomalainen Mikko Virtanen (Miska Kaukonen) , joka on jo lapsesta asti tuntenut sisimmässään olevansa ruotsalainen ja kutsuukin itseään "kansallisuustransvestiitiksi". Hän ihailee ja ihannoi kaikkea mikä liittyy Ruotsiin ja ruotsalaisuuteen - kansankotia, poliitikkoja, perheidylliä, joulunviettoa. Omat joulunsa hän viettää Thaimaassa, ruotsalaisten suosimassa lomapaikassa tietenkin. Mikko ahdistuu suomalaisuudestaan todella ja lopulta hänelle tarjoutuu vähän vahingossa tilaisuus muuttua ruotsalaiseksi Mikael Anderssoniksi. Muutos onnistuukin, mutta vaatii lopulta veronsa...

Maria ja Mikael romanttisesti soffalla / kuva Harri Hinkka ,TT

Plussaa : Ennen esityksen alkua tutkailin kiintoisaa lavastusta ja etenkin kuvia seinillä. Siellä seikkaili kaikkea aina Peppi Pitkätossusta Kallen Mätitahna-tuubiin ja Olof Palmesta Bamseen. Tausta oli muutenkin kuin valtaisa sinikeltainen lippu, jonka uumenista putkahdettiin estradille milloin missäkin asussa. Tykkäsin! Koko esitys starttasi sitten juhlallisesti Ruotsin kansallislaululla, käsiohjelman takana oli kätevästi sanat, vaikkakin moni näytti vetävän ulkomuistista. Minun oli tsekattava muutama kohta paperista... Yleisö sortui sitten kunnon virheisiin myös, sillä aluksi laulettiin tietysti istualteen ja lopuksi sorruttiin vielä taputtamaankin. Risto Korhonen asiasta huomautti ja oli hyvin, hyvin närkästynyt. Varsinainen show saatiin käyntiin Miska Kaukosen saapuessa lavalle ja hän aloitti huikean urakkansa. Mies on lähes koko ajan lavalla ja puhetta tulee taukoamatta. Mahtavaa nähdä Miska näin isossa roolissa ja etenkin sellaisessa, missä muut hoitavat pelleilyosaston. Mikko Virtasella kyllä viiraa päässä pahemman kerran, sillä hän touhuaa kyllä kaikenlaista vailla omantunnon häivääkään. Miska tekee hahmosta kuitenkin aika sympaattisen, hyväntahtoisen hömelön joka ei edes ymmärrä tekojensa seurauksia. Mahtisuoritus Miskalta, huraa! Muut sitten urakoivat useassakin sivuroolissa, joista hillittömimmät aikaansaannokset löytyy parivaljakolta Risto Korhonen - Ville Majamaa. Miesten kokoero kun on jo melkoinen näky sinänsä, niin kuvitellaampa molemmat sitten herttaisiksi vauveleiksi potkupuvuissaan... Anna Lindhin näköinen poikavauva Olof (Risto) ja Olof Palmen näköinen tyttövauva Astrid (Ville) varastavat shown useampaankin otteeseen töp töp töpötellessään lavan poikki tutti suussa. Risto esittää sangen luontevasti myös mm. Felix-kissaa (ihmetellä sopii miten pokka pysyy kenelläkään romanttisessa kahvinjuontikohtauksessa), thaimaalaista temppelitanssijatarta, pientä joulutonttua, Lasse Pöystiä ja kossuhuikkaa odottavaa suomalaista häävierasta. Risto on kyllä elementissään näissä! Ville Majamaan isähahmo toi ensimmäisenä mieleeni erään toisen näyttelijän, joka lienee tälläkin hetkellä Lahden Kaupunginteatterin palveluksessa. Ilmetty Mikko Jurkka...Herkän iltasadun hän pojalleen kertoi heti alussa. Elisa Piispasen hahmoista mieleeni jäi etenkin pystyynkuollut äiti sekä baarissa Mikon tapaama hieman humalainen, mutta skarppi entinen luokkatoveri Marie Persson. Kai Bäckström oli mainio kokkikerhon jäsenenä, huumorintajuttomana poliisina ja oli myös hirvi! Linda Wiklund oli sangen ihastuttava uusi tuttavuus, ei ihme että Mikko Virtanenkin rakastui häneen. Maria oli täydellinen ja Bo Kaspers Orkesterin Undantag soi taustalla. "Me olemme poikkeus - sinä ja minä" . Lopuksi sitten selvisi, että Mikko se poikkeus olikin. Esitys oli täynnä toinen toistaan hykerryttävämpiä pieniä kohtauksia, joissa itse Mikko toimi kertojana. Musikantti loi tunnelmaa lavalla myös, vaikkakin häntä komennettiin välillä olemaan hiljaa. Ei voi muuta sanoa, esitys oli todella mainio ja oivallisia huomioita ruotsalaisista (kokouskäyttäytymisestä vaikkapa..), mutta ennen kaikkea meistä suomalaisista. Kävipä mielessäni, että minkälainen kohu siitä syntyisikään, jos vastaavanlainen näytelmä esitettäisiin Ruotsissa meistä!

Diggi-loo diggi-lei alla tittar på mig... / kuva Harri Hinkka, TT

Miinusta : Vähän jäin kaipaamaan nykytanssiteosta Olof Palmen elämästä... Ei muuta moitittavaa!

Muuta : KOM-teatterin versio tuli nähtyä pari vuotta sitten ja sehän oli loistava myöskin. Onneksi nämä versiot ovat aivan erilaisia jo toteutukseltaankin, joten suosittelen tätä myös niille, jotka ovat KOMin esityksen joskus nähneet. Ja kumma kyllä, kotimatkalla oli suuri tarve huikata kaikille vastaantulijoille "Hejsan!"

Jättebra Vadelmavenepakolainen ja tähtiä fem *****

Naapuri (Risto Korhonen) löytää häissä tuttuja / kuva Harri Hinkka, TT

Täti ja minä / Tampereen Komediateatteri

Täti ja minä / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 3.11. 2012, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Mika Nuojua

Rooleissa Mika Nuojua ja Ulla Tapaninen

Taustaa : Palkittu ja suosittu musta komedia siitä, mitä tapahtuu kun sisarenpoika saapuu monen vuoden tauon jälkeen tapaamaan iäkästä tätiään.

Mika Nuojua ja Ulla Tapaninen / kuva Jarkko Säkkinen,Tampereen Komediateatteri

Plussaa : Tämä oli sellainen pienimuotoinen, sydämellinen tarina. Mika Nuojuan yksinpuheluahan näytelmä pääosin oli, tädillä kun oli vain muutama puhuttu repliikki. Ulla Tapaninen osoitti kuitenkin sen, että pelkillä eleillä ja ilmeillä voi ilmaista paljon kaikenlaista ja aina sanoja ei todellakaan tarvita. Mustaa huumoria oli todella paljon, huomasi nauravansa aika absurdeille aiheille etenkin kuolemaan ja hautajaisiin liittyen. Yleisössä tuntui olevan suurin osa eläkeläisiä minun lisäkseni, mietin että mahtoiko heistä joku loukkaantua rajuista puheista... Yksinäisiä olivat molemmat, niin sisarenpoika kuin tätikin, ja etenkin pojan huutelut ikkunasta muille olivat oudohkoja. Ei tuntunut olevan oikein ihmisystävällinen hän luonteeltaan, mutta lämpesi hänenkin sydämensä lopulta ja etenkin kun tarina sai oudon käänteen poliisin käytyä ovella.

Miinusta : Aluksi en pitänyt siitä, että kohtauksesta toiseen siirryttiin niin nopeasti valojen himmennyttyä. Se tuntui tapahtuvan jotenkin liian nopeassa tahdissa ja toisaalta itse tarina ei edennyt yhtään. Loppua kohti sekin sitten parani.

Muuta : Mieleeni jäi etenkin pari asiaa. Sisarenpojan lause, jossa sanottiin kutakuinkin niin, että "Emmekö kaikki voisi kuolla samaan aikaan niin kenenkään ei tarvitsisi jäädä tänne yksin?" jäi kaihertamaan ja salista poistuttaessa yleisöstä kuultu kommentti, että "Nyt meni hyvä naisnäyttelijä ihan hukkaan" kun Tapaninen ei juurikaan puhunut. Kuten aiemmin totesin, näyttelijäntyö parhaimmillaan on paljon muutakin kuin repliikkejä ja puhetta. Tunteitaan voi ilmaista niin monella muullakin tapaa ja se nimenomaan ei mitenkään himmentänyt Ulla Tapanisen kruunua ainakaan minun silmissäni. Päinvastoin!

Täti ja minä saa Teatterikärpäseltä neljä tähteä ****.

Urakkaporukka / Tampereen Työväen Teatteri

Urakkaporukka / Tampereen Työväen Teatterin Vanha päänäyttämö

Ensi-ilta 4.9. 2012, kesto noin 2h 10min väliaikoineen

Ohjaus Pentti Kotkaniemi

Rooleissa Heidi Kiviharju, Janne Kallioniemi, Aimo Räsänen, Miia Selin, Tommi Raitolehto, Jyrki Mänttäri, Ilkka A. Jokinen ja Tuire Salenius

Taustaa : Tanskalaisen Line Knutzonin käsikirjoittama näytelmä on pyörinyt täysille katsomoille aiemmin niin Tukholmassa, Göteborgissa kuin Kööpenhaminassakin. Absurdista huumoristaan tunnettu Knutzon on tällä hetkellä Pohjoismaiden kiinnostavimpia näytelmäkirjailijoita, ja hänen teksteistään on Suomessa aiemmin nähty ainakin Riihimäen teatterissa pyörinyt Pian koittaa aika. Tässä näytelmässä nuoripari Annika ja Hannes (Heidi Kiviharju ja Janne Kallioniemi) asustelevat keskellä rakennustyömaata, josta on tarkoitus tulla oma unelmien koti ihan pian. Rakennushommelit näyttävät tosin vähän venähtäneen, vaikka hommia paiskotaan (kirjaimellisesti) aamusta iltaan ahkeran urakkaporukan toimesta...

Ylhäällä Heidi Kiviharju ja Janne Kallioniemi, remppamiehinä Ilkka A. Jokinen ja Aimo Räsänen / kuva Janne Renvall,TTT

Plussaa : Alkuasetelma oli herkullinen, remppa todellakin näytti olevan pahasti kesken ja tarinan edetessä homma senkun hankaloitui. Musiikki pauhasi ja hurtti huumori lensi rakennusmiesten kesken. Yleisöstä kantautui naurua tämän tästä, joko katsomossa oli paljon remppamiehiä tai sitten itse remontin/rakennushommien keskellä eläneitä ja siksi oli helppo samaistua tapahtumien kulkuun. Matkoillaan mahtaillut ystäväpariskunta Jatta ja Kari (Miia Selin ja Tommi Raitolehto) oli mainio, Jatan tapa sulkea silmät ja paeta omaan maailmaansa oli ovela ja itse aion kokeilla joskus samaa... Minihameen kanssa taisi olla myös hiukan hankaluuksia! Kovasti huvitti myös kohtaus, jossa Annika ja Kari visualisoivat mielessään takan paikkaa ja käyvät oikein ulkona katsomassa, että miltä se mahdollisesti näyttäisi ikkunasta katsottuna. Sille ei myöskään voi mitään, että kunnon vessahuumori jaksaa naurattaa aina ja se perinteinen, eli jonkun kompurointi portaissa. Aimo Räsänen vastaavana mestarina oli jees, vaikkakin sangen "aimoräsänen" eli taattua laatua muttei mitään uutta ja yllättävää. Mieleeni jäi lause "Ette te maallikot näistä mitään ymmärrä", itseäni ainakin vedätettäisiin noissa hommissa ihan 100-0. Valmistuihan se unelmakotikin sitten, mutta hiukan eri tavalla mitä aluksi luultiin.

Miinusta : Ei tämä nyt ihan sellainen ollut mitä ennalta kuvittelin, etenkin siinä vaiheessa tarina lähti mielestäni väärille urille kun työmiehiä alkoi vain katoamaan eikä niitä sen enempiä kukaan ihmetellyt. Hanneksen äiti (Tuire Salenius) saapui paikalle ja odotin varmaan vähän enemmän noloja tilanteita ja hassuja sattumuksia remontin keskellä, mutta ei. Jonkinlaista romanssintynkää myös odotin hänen ja Virtasen (Ilkka A. Jokinen) välille... Loppua kohti tuli ihme kiire ja asioiden todellinen luonne paljastui jotenkin hätäisesti vain sivulauseessa. Ymmärrän toki, että loppupuolella pidetty viulukonsertto oli siksi, että taustalla saatiin lavasteita vaihdettua, mutta jotenkin se siinä tilanteessa tuntui sangen päälleliimatulta ja turhalta kuviolta. Loppu tuli myös vähän yllättäen ja jäin vain ihmettelemään, että noinko helpolla pariskunta tekosistaan sitten pääsi. Enemmän odotin sellaista remppamiesten keskinäistä kohkaamista tosiaankin.

Muuta : Hulvattomaksi komediaksihan tätä kovasti mainostetaan, mutta minulta meni ainakin muutama vitsi sitten totaalisesti ohi. Ehkä olisi naurattanut enemmän, jos olisi ollut jotain omakohtaisia kokemuksia moisista raksahommista ja remontin keskellä asustelemisesta. Ehkä ei. Tämä oli sellaista peruskauraa, josta ei juurikaan jäänyt jälkipolville muisteltavaa mahtavana teatterielämyksenä.

Urakkaporukka saa kolme tähteä ***.

Näillä palkoilla ei makseta / Lahden Kaupunginteatteri

Näillä palkoilla ei makseta (Ei makseta! Ei makseta!) / Lahden Kaupunginteatterin Juhani-näyttämö

Ensi-ilta 17.10. 2012, kesto noin 2h 15min väliaikoineen

Ohjaus Kimmo Kahra

Rooleissa : Ritva Sorvali, Jarkko Pajunen, Anna Vihanto, Jari-Pekka Rautiainen, Mikko Jurkka ja Aarre Reijula

Taustaa : Näillä palkoilla ei makseta - näytelmän on kirjoittanut italialainen Dario Fo, joka on tunnettu yhteiskuntakriittisistä ja satiirisista teksteistään. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1997. Tässä näytelmässä elinkustannusten jatkuvaan nousuun kyllästyneet naiset nousevat kapinaan ja kantavat kassikaupalla tavaraa ulos supermarketista maksamatta. Kotona tavarat tietysti pitää piilottaa pois aviomiesten katseiden alta ja siitä syntyy loppupeleissä sellainen soppa että alta pois. Naiset kehittävät sellaisen juonikuvion, että siitä on paha selviytyä kuivin jaloin. Poliisit tekevät tupatarkastuksia ja linnunsiemensoppaa keitellään...

Jari-Pekka Rautiainen, Jarkko Pajunen, Ritva Sorvali ja Anna Vihanto / kuva Tarmo Valmela

Plussaa : Aiheeltaan näytelmä oli hyvin ajankohtainen, hinnat senkun nousee ja kukaan ei tee mitään. Tuli katsottua vielä juuri kuntavaalien alla tämä, ja aihe pisti mietityttämään todella. Alku oli vähän junnaava, mutta väliaikaa kohti saatiin jo kunnon vauhti aikaiseksi ja jäikin sellainen kutkuttava tunne, että saas nähdä jatkuuko vauhti vielä väliajan jälkeenkin. Jatkuihan se, ja meno vaan yltyi! Minkälainen show saatiin yllätysraskaudesta aikaan ja millaisia selityksiä väki kehitti pahasta pinteestä päästäkseen. Naiset Ritva Sorvali ja Anna Vihanto olivat mainioita! Eniten pidin kuitenkin miesten toilailuista, Jarkko Pajunen ja Jari-Pekka Rautiainen säätivät puolisoina melkoisella meiningillä. Hauskaa oli nähdä J-P Rautiainen saman päivän aikana kahdessa tyystin erilaisessa roolissa! Shown meinasi kuitenkin varastaa Mikko Jurkka poliisien ja vaikka minkä rooleissa, tuntui että mies on joka paikassa ja putkahti milloin mistäkin. Jostain syystä en aina ole pitänyt hänen puhetyylistään (jotenkin tuo mieleen teatraaliset vanhat Suomi-leffat), mutta tässä se toimi kyllä. Ilmapallona maassa makaava poliisi oli huikea, ja hänen piilottamisensa vaatekaappiin. Liiasta kiroilustakaan en juuri ole perustanut, mutta tässä oli todettava että oikeaan paikkaan oikein napakasti lausuttu perkele toimii myös aina! Loppukohtauksesta pidin mielettömästi ja siitä miten ihmiset sulautuivat taustalla olevaan maalaukseen. Ajatuksia heräsi kyllä.

Anna Vihanto ja Ritva Sorvali / kuva Tarmo Valmela

Miinusta : Välillä nämä Dario Fo´t tarjoavat liikaakin tekstiä ja alussa tuntui siltä, että pelkäksi puheeksiko tämä nyt menikin, että lisää vauhtia ja pökköä pesään heti! Kuten jo aiemmin mainitsinkin, niin lähtihän se siitä sitten käyntiin kunnolla. Välilauleskeluista ja kaapistatrallatteluista en sitten kyllä tykännyt yhtään, ilman niitäkin olisin pärjännyt oikein hyvin.

Muuta : Varsin hupaisaa ajanvietettä oli tämä näin kaamosaikaan, ja toimii kyllä muinakin ajankohtina. Värimaailma oli kiva, sellainen räväkkä!

Tämä farssi saa Teatterikärpäseltä neljä tähteä ****

Yksi mies,kaksi pomoa / Helsingin Kaupunginteatteri

Yksi mies, kaksi pomoa / Helsingin Kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 11.10. 2012, kesto 2h 40min väliaikoineen

Käsikirjoitus Richard Bean

Suomennos Mikko Koivusalo

Ohjaus Neil Hardwick

Rooleissa : Rauno Ahonen, Tidjân Ba, Sanna-June Hyde, Markku Toikka, Iikka Forss, Sari Siikander, Santeri Kinnunen, Anna Lipponen, Sauli Suonpää, Tommi Huovinen, Antti Timonen ja Sami Paasila sekä lisäksi The Brighton Peers-yhtye

Santeri Kinnunen / kuva HKT, kuvaaja Tapio Vanhatalo

Taustaa : "Yksi mies, kaksi pomoa" perustuu Carlo Goldonin näytelmään "Kahden herran palvelija", joka yksi commedia dell´arte - tyylin taidonnäyte. Tuossa tyylilajissa oli hyvin tyypillistä, että näyttelijät viljelevät hyvin roisia puhetta, leikkivät ruualla, puhuvat suoraan yleisölle ja jopa vetävät näitä mukaan esitykseen pilkan kohteeksi. Tämä versio on tuotu 60-luvulle ja näytelmässähän herra nimeltään Francis Henshall (Santeri Kinnunen) yrittää selviytyä kunnialla siitä, että on lupautunut palvelemaan kahta pomoa samanaikaisesti ja tietäähän sen, että kommelluksitta ei selvitä mitenkään. Charlie "Ankka" Clenchin (Rauno Ahonen) luona vietetään tyttären kihlajaisia ja yllättäen paikalle saapuukin neidon aiempi sulhanen, jonka piti olla kuollut...

Tommi Huovinen, Sauli Suonpää ja Santeri Kinnunen / kuva HKT, kuvaaja Tapio Vanhatalo

Plussaa : Tässä oli sellaista samankaltaista hillittömyyttä kuin koheltavassa brittikomediassa parhaimmillaan ja hetkittäin mieleeni tuli jopa klassikkojen klassikko "Illallinen yhdelle". Aluksi tuntui, ettei näytelmä lähtenyt oikein käyntiin, mutta kun estradille saapui Santeri Kinnunen liian lyhyissä punteissaan, olin myyty. Sitä ennen olin toki ehtinyt ihastella etenkin Iikka Forssin upeaa kampausta, polkkis heilahteli hienosti puolelta toiselle ja mies kyllä klaaraa "ylinäyttelemisen" jalon taidon sopivassa kohtaa. Sari Siikander Dollyna oli varsin verevä ilmestys ja pidin myös paljon Sanna-June Hyden pirtsakasta Paulinesta. Nautin kohtauksista, joilla ei oikeastaan ollut mitään tekemistä juonenkulun kanssa, esim. Pelastusarmeijan sotilaan perässä juoksentelu ja hienojen volttien teko toimi. Yleisön käyttö nosti esiin hämmennyksen tunteita lähes sydänkohtaukseen asti jatkuneen naurukohtauksen jälkeen, että olikin yhdellä miehellä sopivat leivät mukana ja Pekka & Jaakko saivat painavan matka-arkun kannettavakseen. Lavalla tapahtuu myös jotain niin uskomatonta, että se herätti kovasti kysymyksiä väliajalla ja mietitytti vielä kotonakin. En pysty/voi/halua paljastaa enempää, jokaisen on itse tultava toteamaan tämä... Yksittäisistä kohtauksista mieleenpainuvin todellakin oli ruokien tarjoilu kahteen eri kabinettiin, etenkin kun mukana oli sähläämässä iäkäs ensikertalainen tarjoilija Alfie (huippu Tommi Huovinen). Raukka putoili portaikkoon tämän tästä, sai tällejä ovesta ja perunanlohkot lentelivät yleisöön asti. Kinnusen ja Forssin lisäksi suosikkini oli Sauli Suonpää Stanley Stubbersina, että voikin mies olla samalla tyylikäs ja hillitynoloinen ja puhua sitten ihan päättömiä! ( toim.huom. ei yllättävää, jos on lukenut Saulista tekemäni haastattelun...) Askel oli välillä kuin "Hupsun kävelyn ministeriöstä" ja yleisön nauruhermoja kutkutti rakkaudessa riutuvan miehen kieriskely lattialla pitkin ja poikin. Hauskaa oli myös se, miten näyttelijä Antti Timonen partoineen jännästi huomioitiin ihan omana itsenään yhdessäkin kohtauksessa. Iikka Forss oli veitsineen myös mainio... Pidin lavastuksesta kovasti, etenkin kaukana häämöttävä laituri iltavalaistuksessa oli hyvin kaunis. Myös bändin käyttö oli oikein passeli, viihdytti yleisöä myös ennen esitystä ja väliajalla, ja näin väki pääsi sopivaan tunnelmaan. Välillä musisoitiin esityksenkin aikana ja silloin näyttelijätkin pääsivät esittelemään erityisosaamistaan mm. sähkökitaran ja pyykkilautavatsan läpsyttelyn muodossa.

Miinusta : Aluksi tuntui tosiaan, ettei homma oikein lähde käyntiin. Paikoitellen tuntui myös, että juttua tulee liikaa ja osa juonenkäänteistä menikin sitten ohi. Vähän liikaa sellaista saman asian jauhamista ja "omituista höpöttämistä". Jäin myös miettimään bändin todellista tarvetta, veihän se musa oivallisesti sopivaan aikakauteen ja sermin takana lavasteita vaihdeltiin soiton ajan, mutta kuitenkin. Odotin myös enemmänkin sellaista "ovifarssia" ...

Muuta : Muutama vuosi sitten näin "Kahden herran palvelijan" Työviksessä ja sekin kyllä oli oikein hyvä, kiintoisaa oli siis nähdä tämä nykyaikaan tuotu versiokin. Ja kyllä, tämä toimii myös mainiosti näin pikkujouluaikaan ja muutenkin!

Teatterikärpäseltä irtoaa neljä tähteä ****

Fingerpori / Espoon Kaupunginteatteri

Fingerpori / Espoon Kaupunginteatterin Revontulihalli

Ensi-ilta 12.9. 2012, kesto 2h väliaikoineen

Käsikirjoitus Pertti Jarla ja Jussi Helminen

Musiikin sävellys Reino Nordin

Ohjaus Jussi Helminen

Rooleissa : Teemu Aromaa, Ilkka Heiskanen, Mari Lehtonen, Mari Turunen, Reino Nordin ja Taisto Reimaluoto

Taustaa : Pertti Jarlan luoma Fingerpori-sarjakuva on hihityttänyt jo vuosia itseänikin sanakikkailuillaan ja hillittömällä hahmogalleriallaan, ja tietysti tässäkin nähdään väkeä Mustanaamiosta Hitleriin ja kaikkea siltä väliltä. Ja onhan tässä vähän juonentynkääkin, eli Fingerporin kaupungintalolla järjestetään avoimien ovien päivät kaikille kaupunkilaisille, ja siellä tietysti ramppaa monenmoista porukkaa näytillä. Musiikkia ja näytelmääkin on tarjolla, vähän jokaiselle jotakin...

Krapula-Päivi (Mari Turunen) / kuva Heikki Toivanen

Plussaa : Hahmogalleriahan on todella hillitön. Lavalla nähdään jo sarjakuvastakin tutut Rivo-Riitta (Mari Lehtonen), Heimo Vesa (Teemu Aromaa), kaupunginjohtaja Homelius (Ilkka Heiskanen), Päivi Kaikkonen (paremmin tunnettu Krapula-Päivinä, Mari Turunen roolissa), Sam Makkonen (Taisto Reimaluoto) ja tietenkin omat suosikkini Hitler (Teemu Aromaa), Mustanaamio (Reino Nordin) ja klassikkojen klassikko, eli Karkeat ja Puolikarkeat Vehnäjauhot (Ilkka Heiskanen ja Reino Nordin). Huippuporukkaa siis kaikki, ja kaikilla oli kyllä kanttia pistää homma ihan överiksi. Sam Makkonen hinkkasi takapuoltaan mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, Hitler lauloi Titanicia, Rivo-Riitta laukoi kaksimielisyyksiä. Nähtiinpä lavalla Sofi Oksasen Puhdistuskin, Kalervo Palsa kertomassa satua Kylli-tädin tyyliin, Fingerporin vähemmistöä edustavan Savolaisen teatterin versio George Orwellin 1984-kirjasta eli "Tuhatyheksänsattookaheksankymmentänelejä", Eugen Malmsten ja saatananpalvojien humppaorkesteri esittämässä humppapotpuria (Marketta-humppa jäi soimaan päähän koko väliajaksi ja vielä kotimatkallekin). Mustanaamio viipyi näytillä harmillisen vähän! Taisto Reimaluoto esitti välissä todella upeita imitaatioita ja pääsipä laulamaan pätkän Pohjolan pitojakin! Hahmoista eniten mieleeni olivat tietysti Rivo-Riitta (kaksimieliset letkautukset toimii livenäkin) ja Reino Nordinin esittämä nuorisopastori Heppu Jaakonmäki. Saatananpalvojien humppaorkesteri oli mainio ja se, kun toimitusjohtaja Veijo Hinkkaa soitti puhelun... Biiseissä ei ollut järjen hiventäkään ja se jos mikä oli hauskaa. "Laulu elämälle" oli vähän anssikelamainen biisi, siinä muisteltiin mitä luokkatovereista oli tullut ja olihan niistä tullut vaikka mitä. Reino Nordinille ja Pertti Jarlalle kyllä isot plussat biiseistä! Niin ja olihan siellä Transuimonenkin ja Juhannussimaa.

Eugen Malmsten (Ilkka Heiskanen) / kuva Heikki Toivanen

Miinusta : Enemmän odotin oivalluksia juuri sanakikkailuun liittyen, niitä olikin loppujen lopuksi sitten harmillisen vähän. Kaikki tyypit eivät naurattaneet, se ei vaan riitä että päässä on hoopo peruukki ja hassut vaatteet. Välillä oli jopa tylsää ja vilkuilin kelloakin. Luulen, että tästä olisi saanut pienellä viilauksella paljon paremman. Missä oli Pahani Julmu ja Asko Vilenius?

Muuta : Katsomassa oli itse Jarlakin, tai ainakin sitten hämmentävän paljon häntä muistuttava henkilö... Lisäksi vieressämme istui nainen, joka teki käsikirjoitukseen kynällä merkintöjä koko ajan pienen taskulampun valossa. Selvisi, että hän teki merkintöjä näkövammaisia varten. Heille siis tilanteita selostetaan kuulokkeisiin tämän naisen merkintöjen pohjalta. Tästä se keskustelu heräsi kotimatkalla, että mahtaa olla vinhaa tekstiä kuultavana! "Mustanaamio saapuu saliin popcorn-kulhon kanssa ja tervehtii Hitleriä"

Suosittelen Fingerpori-faneille kyllä, mutta ei huumorintajuttomille... Pisteytys vähän vaihteli, välillä käytiin viidessä tähdessä ja välillä pysyttiin tiukasti kakkosen puolella. Lopputulos kolme tähteä ***

"Minä teille tiukat kakkoset näytän!"

Kuuma kesä 85 / Pyynikin Kesäteatteri

Kuuma kesä 85 / Pyynikin kesäteatteri, Tampere

Ensi-ilta 15.6. 2012 , kesto väliaikoineen noin 2h 45min

Käsikirjoitus Heikki Syrjä, Riku Suokas ja Heikki Vihinen

Ohjaus Riku Suokas ja Heikki Vihinen

Rooleissa : Sami Hintsanen, Kaisa Mattila, Janne Kallioniemi, Jari Ahola, Markku Toikka, Jyrki Mänttäri, Risto Korhonen, Annina Ärölä, Ville Majamaa/Aimo Räsänen, Mika Honkanen ja Ola Tuominen

Avustajat : Jukka Wennström, Tanja Järvinen, Maija Koivisto, Heli Lahti ja Ninni Martikainen

Alabama House Band : Pekka Siistonen, Ari Toikka/Henri Lehikoinen, Teemu Broman, Louie So ja Kalle Alatalo

Taustaa : Tampereen Työväen Teatterissa yleisöennätykset rikkonut Vuonna 85- musikaali (erinäisine versioineen) kertoo Tommi Turmiolan ja kauniin Karoliinan rakkaustarinan Juicen, Eppu Normaalin ja Popedan musiikin höystämänä. Kuuma kesä 85-musikaali sen sijaan kertoo kesästä ja siitä, mitä kaikkea tapahtuikaan ennen tuon aiemmin mainitsemani musikaalin tapahtumia. Kesällähän Karoliina painelee pitkin ja poikin Suomen festareita ja Tommi yrittää epätoivoisesti saada Karoliinan käsiinsä. Matkan varrella törmätään mitä kummallisempiin hahmoihin ja käänteisiin...

Plussaa : Miljöö tälle road movie-henkiselle meiningille on paras mahdollinen, missään muualla ei voisi kuvitella moista menoa kuin Pyynikillä. Erinäisten ajoneuvojen käytöstä iiiiiso plussa, keikkabussissa rokki soi ja ”limusiinilla” kuskataan suurta kitaravelhoa paikasta toiseen ja entäs se komisario Peppone (Markku Toikka) suhaamassa Monkeylla... Ystäväni oli jo naurusta pudota penkiltä alussa, kun Tommi (Sami Hintsanen) tuskaili Datsuninsa tyyppivikojen kanssa, oli hänellä nimittäin omakohtaisia kokemuksia tästä. Vaatteethan olivat ihanan kamalia, itsekin kun olen 80-luvulla nuoruuteni viettänyt, niin liiankin tuoreessa muistissa vielä pastellisävyt ja vyölaukut, rokkareiden releet sen sijaan olivat todella käheitä! Esitys tarjosi kyllä monenmoista hulvatonta hahmoa, joista suurimman potin kotiin vie amerikkalainen kulttihahmo Rennie ”Salvequick” Johnson, jota Risto Korhonen antaumuksella tulkitsi. Huh huh, kyllä oli naurusulakkeen kärvähtäminen monessa kohtaa vaarassa, kun tämä kyseinen heppu halaili puita ja pelkkään kitaraan ”pukeutuneena” esitteli kroppansa venymiskykyä monessakin mielessä. Lopussa mies jo muistutti ulkoiselta olemukseltaan erästäkin Hulkon Anttia Pelkosenniemeltä! Muita minun mieleeni olleita uusia tuttavuuksia olivat etenkin Aimo Kekkeruus (Mika Honkanen) ja levy-yhtiön inha johtaja Lester Kinnunen (Ville Majamaa). Ola Tuominen urakoi useammassakin roolissa ja kovasti mieleeni oli etenkin Viktor Laika. Reijo ”Reksu” Kukkonen (Janne Kallioniemi) oli myös mainio viljellessään englanninkielisiä lauseita ja kiivetessään puuhun kiukuttelemaan, mutta bändin liiderinä olisi saanut irroitella ja kukkoilla mielestäni vieläkin enemmän. Layla Locket (Annina Ärölä) oli upea ilmestys, mutta jotenkin jäi vaisuksi ja Karoliinan loisteen varjoon kirjaimellisestikin. En ole koskaan ollut mikään armoton Sami Hintsasen fani, vaikka mies komeasti laulaakin ja hyvän roolin tässäkin jälleen teki. Karoliina (Kaisa Mattila) sen sijaan oli sangen verevä ja upea, varsinainen kissa! Mauno (Jari Ahola) myös vei pointsit kotiin tutuista hahmoista, miehen kipitystyyli paikasta toiseen oli mielettömän hassu ja tykkäsin kovasti niistä kohdista, missä mennään ja lauletaan keikkabussin matkassa. Mauno on sellainen hellyyttävä tapaus kyllä, ansaitsisi vielä jonkun oman näytelmän tulevaisuudessa... Ai niin, oli tässä mukana yksi toisesta näytelmästä tuttu hahmokin, nimittäin Pasi ”Sherpa” Mäkinen (Jyrki Mänttäri). Tämä suuri seikkailija muistaakseni laskeutui katosta lavalle Työviksen hotellihassuttelussa muutama vuosi sitten, ja hyvinhän Sherpa tähänkin seikkailuun sopi. Alun telttailuylläri oli hyvä veto! Esitys tarjosi muutenkin paljon katsojille kivoja ylläreitä, väkeä piileksi pusikoissa milloin missäkin valeasuissa ja etenkin Eesti-kappaleessa moni ei tarjottua yllätystä aluksi edes hokannut... Biisit olivat edelleen taattua linjaa, Popedaa englanniksikin ja se jos mikä oli hoopoa. Bändi soitti tykisti ja tanssiryhmä oli mainio! Paljon plussaa siis.

Kuvassa Henri Lehikoinen, Kaisa Mattila, Jari Ahola, Pekka Siistonen ja Janne Kallioniemi / kuva Leena Klemelä, Pyynikin Kesäteatteri

Miinusta : Jotkut biisivalinnat olivat mielestäni vähän outoja ja itselleni ainakin vieraita, vähän lässäyttivät tunnelmaa. ”Elämän tarkoitus” esimerkiksi, vaikka tuttu kappale muuten olikin. Toisaalta oli hyvä, että oli välillä vähän rauhallisempaakin menoa, oli aikaa toipua edellisistä nauruhepuleista.

Muuta : Iso plussa myös omalaatuisista väliaikaspiikeistä, oikein oli pakko jäädä kuuntelemaan että mitä sieltä oikein tulee! Ja ”Reksu says relax”-paidasta ja kattavasta käsiohjelmasta. Kyllä Pyynikillä osataan!

Kesäteatterikärpäseltä täydet viisi tähteä ***** kokonaisuudelle !!

Sakespearen kootut theokset / Hämeenlinnan kesäteatteri

Sakespearen kootut theokset / Hämeenlinnan Kesäteatteri, Kaupunginpuisto

Ensi-ilta 12.7. 2012, kesto väliaikoineen noin kaksi tuntia

Ohjaus Miika Muranen

Äänisuunnittelu Ville Leppilahti

Rooleissa Tuukka Huttunen, Mikko Nousiainen ja Teemu Palosaari

Taustaa : Hämeenlinnan Kesäteatteri ja Teatteri Siperia löivät muutamaksi vuodeksi hynttyyt yhteen ja ensipuraisun tämän yhteistyön hedelmästä tarjoaa William Shakespearen koko tuotanto, jonka siis kolme näyttelijää aikoo urakoida alle pariin tuntiin... Sehän on selvää, että luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ovista mennään ja tullaan ulos monenmoisten kostyymeiden ja rekvisiittojen kera. Miehet siis urakoivat kaikki naisroolitkin. Juonta on hankala sen tarkemmin selittää, sillä sitä ei oikeastaan ole... aikaa vastaan taistellaan koko ajan. Ehtivätkö näyttelijät käymään läpi kaikki Williamin teokset ennen kuin aika loppuu? Tule itse katsomaan, sillä tämähän on ehdottomasti nähtävä! (ja useasti...)

Romeo ja Julia / kuva Esko Tuovinen

Plussaa : Nautin suunnattomasti siitä, että kolmikko pistää itsensä totaalisesti likoon ja suorastaan heittäytyy tähän hommaan. Esityksessä käydään ”huonon huumorin rajoilla” useaankin otteeseen (äänimaailmasta ja muutamasta kohtauksesta tulee esim. Musta Kyy mieleen...) ja etukäteen tuntuu vaikealta kuvitella esim. suuri elokuvastara Mikko Nousiainen keikistelemässä hupsussa peruukissa ja sukkahousuissa pitkin lavaa. Osaavat myös siis nauraa itselleen, ja yleisö kehrää tyytyväisenä. Vauhtia piisaa, vaihdot ovat todella nopeita enkä uskalla edes ajatella, että millainen kuhina lavan takana käykään. Ajoitus toimiikin täydellisesti! Eipä sitä osannut myöskään kuvitella, että samassa esityksessä nähtäisiin sekä Kylli-täti että Sikke Sumari. Alkupuolen esitelmässä kuullaan myös kaikkea uutta ja mielenkiintoista itsensä Williamin käänteistä!

Tänäkin vuonna musiikkia kuullaan, mutta ei suinkaan mitään luutunsoittelua vaan jotain aivan muuta. En nyt tohdi enempää paljastaa jotten pilaisi kenenkään yllätystä, mutta voin vihjaista että on pojilla elkeet ja moovit kohdallaan. Naispuolisille katsojille voin myös suositella istumista edessä tai jossain reunassa. Saattaa napsahtaa vaikka elokuvarooli tulevissa produktioissa!

Huh,esitys on täynnä toinen toistaan nerokkaampia oivalluksia ja kikkoja. Lienee turha mainita, että ohjaaja Murasella (joka ei nuoresta iästään huolimatta olekaan mikään ns. eilisen kuukkelin poika, pohjoisesta kun on kotoisin) ja kumppaneilla on takuulla ollut harjoituksissa hauskaa! Monella taisi mennä Venetsian Maurit ja CoriolAnukset hieman ohi, itse hokasin heti mistä on kyse. Omia suosikkejani ehdottomasti Urheiluruutu ja loppupuolen Hamlet-kisa, jossa nähdäänkin kenties kaikkien aikojen hölmöintä menoa ikinä hulluuskohtauksen improvisoinnissa katsomosta haetun avustajan jeesaamana. Herkimmille suosittelen Tenoja mukaan!

Olen muuten nähnyt saman näytelmän Riihimäen teatterissa parisen vuotta sitten ja vaikka lähtöasetelma on aivan sama, on lopputulos jotain aivan muuta. Hauska se oli se Riksunkin versio tennissukkahaamuineen, mutta tämä menee jo niin korkealle ettei asteikotkaan riitä.

En osaa sanoa, että kuka olisi näyttelijöistä paras. Kaikki vetävät ihan täysillä ja jokaisella on oma ns. roolinsa. Mikko on se suuri elokuvatähti, Tuukka edustaa Teatteri Siperian johtoa ja Teemu … on Teemu. Jokainen saa myös tuoda Hamletissaan esiin omia taustojaan ja elämänkokemuksiaan. Kyllä, Hamletista luvassa kolme eri versiota. Hienoa myös kuulla Heikki Nousiaisen antama näyte!

Suosittelen ottamaan tenojen lisäksi mukaan myös perheen nuorisoa, sillä tämän parissa takuulla viihtyy kaikenikäiset. Nuoriso kun tykkää kaikenmaailman reality-ohjelmista, tässä niitä pääsee katsomaan ihan livenä. Putouksen sketsihahmojakin löytyy, tosin kaikki samassa henkilössä... Mitä laitetaan?

Kuva Esko Tuovinen

Miinusta : Shakespearen komediat on tylsiä, mutta eihän se ole tämän poppoon vika vaan Williamin...

Muuta : Sanotaan, että nauru pidentää ikää. Uskallan väittää, että Hämeenlinnan ja lähiseutujen (ja parhaassa tapauksessa koko Suomen) väestön elinikä tulee radikaalilla tavalla muuttumaan tämän jälkeen. Oli oikeastaan aika ennen tätä yhteistuotantoa ja kaikki ilo ja kunnia sille, mutta tästä lähteköön uusi aikakausi! Korkealle vaan nostivat peijoonit riman, tästä on ensi vuonna paha pistää paremmaksi...

Kesäteatterikärpänen ei toivu tästä ikinä. Täydelliset ja täydet viisi tähteä *****

Noin 7 veljestä / Sappee

Noin 7 veljestä / Teatteri Eurooppa Nelonen, Sappee

Ensi-ilta 20.6. 2012, kesto väliaikoineen noin 2h 15min

Ohjaus Turkka Mastomäki

Rooleissa Paavo Honkimäki, Tommi Raitolehto, Iikka Forss, Ilkka A. Jokinen, Juho Joki, Harri Helin, Niilo Savolainen, Anssi Valikainen, Sinikka Salminen, Viivi Vuorinen, Elina Järvinen, Toni Lepistö ja Kalle Salonen

Taustaa : Spede Pasasen jonkinasteisessa kulttimaineessa oleva elokuva "Noin 7 veljestä" kaiketi ensimmäistä kertaa näyttämöversiona? Luulin nähneeni leffan, mutta todellisuudessa muistankin siitä vain Dannyn lauleskelut.. Tässä ei Dannya nähdä, sen sijaan lauteille tuodaan sekalainen seurakunta Robin Hoodin joukkoja ja ahne linnanherra, joka suunnittelee naimisiinmenoa viehkeän Venla-neidon kanssa. Robin Hood vie rahat ja lopulta naisenkin, ja väliin mahtuu monenmoista kommellusta keksijä Leonardon kyhäilemistä uutuuksista lähtien.

Plussaa : Huh huh, en oikein tiedä mistä aloittaisin... Ensinnäkin lavastus oli sangen hieno, linnahan se oli ja esityksen alkua odotellessa tuli tutkailtua hyvin tarkkaan kaikki yksityiskohdat siitä, oli nimittäin kaikenlaista pientä kivaa siinä! Iso plussa siis lavastuksesta vastaavalle heti alkuun.
Huovikolmikon (Harri Helin, Niilo Savolainen ja Anssi Valikainen) saapuessa paikalle hyppyaskelin minulla oli jo vähän sellainen fiilis, että "Jesh, tästä kolmikosta tulen ainakin tykkäämään!" Sitten lavalle saapuivat hiukan alkoholisoitunut Linnanherra von Wurtsburg (Tommi Raitolehto) kaverinaan Rautahanska (Iikka Forss) , bändi soittaa Mustan Kyyn tunnaria ja se olikin sitten siinä. Olin myyty! Jostain kumman syystä alkutohinoista tuli mieleeni joku vanha Tabu-sketsi (Linnanherran kasvonpiirteet muistuttivat kai liikaa Juppe Puputtia...) ja myöhemmässä vaiheessa näin lavalla jopa Pentti Siimeksen ja Vesku Loirin nuorina varsoina hölmöilemässä. Pidän suunnattomasti siitä, että kun joku pistetään överiksi niin ei tehdä sinne päin vaan mennään sitten oikein kunnolla. Tabu-sketsiä mukaellen myös tuli mieleeni "Hömppäherra näyttämölle tulikin" ja tässä tapauksessa niitä tuli kyllä kaksin kappalein! Pitkästä aikaa oli sellainen oikein hykerryttävä olo katsomossa, "pelonsekaisin tuntein" odotin mitä tuleman pitää. Iikka Forss taisi kyllä varastaa koko shown, sukkanauhoissaan siinä keekoilemassa ja peruukki päässä. Pokka meni ties kuinka moneen kertaan, mutta nämä vaan lisäsivät vettä myllyyn ja repivät kohtauksesta kaiken irti ja yleisöllä piisasi hupia.

Tommi ja Iikka / kuva Seppo Kasa

Robin Hoodin poppoo taas oli sitten ihan oma lukunsa ja mahtava poppoo olikin! Savoa viäntävä Puna-Will (Niilo Savolainen,kuinkas muuten...) oli oma suosikkini tästä ryhmästä, ja etenkin hänen,Mauno Munalukon (Harri Helin) ja Pitkä-Jussin (Anssi Valikainen) tanssikuviot olivat jo luku sinänsä. Hyvää meininkiä! Entäs sitten Munkki Tuck pikku maistissa, Juho Joki teki jälleen mehukasta työtä. Keksijä Leonardo (Ilkka A. Jokinen) kehitteli kaikenlaista vinssistä kahvakuulaan ja Cabrioon, ja siinä sivussa moitti koko ajan laiskaa ja susirumaa akkaansa. Paavo Honkimäki esitteli sukkahousujaan jo alkujuonnossa ja itse näytelmässä urakoi kahdessa roolissa, niin Sir Wilhelminä kuin Robin Hoodinakin. Paavon Dressman-tulkinta oli hieno!
Iloiset veikot ryöstivät sitten Calamari Unionin kylmäasemalla kauniin Venla-neidon, jonka oikea nimikin lopussa paljastuu.. Venlana siis Sinikka Salminen, viehko neito onkin. Ulkoilmaelämään ei ollut hän oikein tottunut,riukuineen kaikkineen. "Kaikki leikkimöikkelöi ja koikkeloikkeloi" oli muuten äärimmäisen hauska kipale, ihme ettei siinä jo mene senat sakaisin laulajilta. Komeasti Venla myös Cabriolla päästeli ylös ja alas mäkeä Mission Impossiblen tunnarin soidessa taustalla.
Esityksessä kuultavat kappaleethan ovat kaikki Jaakko Salon ja Jukka Virtasen käsialaa. Tulihan siellä Pornolaulukin, mukana lauloin tietysti... Hauska ylläri oli myös "Suurena miehenä", sillä siihen liittyy eräs sisäpiirin juttu ja hyvät naurut. Venlan laulama "Aamu niityllä" oli hyvin kaunis ja samoin Linnanherran tyttären Helenan (topakka Elina Järvinen) esittämä "Minä en ole sellainen tyttö". "Seitsemän kertaa seitsemän" kuullaan noin seitsemän kertaa ja loppubiisihän oli varsin menevä !! Menevä mies ja tuleva :) Siinä vaiheessa jo toivoi, ettei esitys vielä päättyisi.
Koko esityshän oli täynnä nerokkaita kohtauksia ja pikku oivalluksia, oli sammakkoa sammaleen alla ja Robinin joukot piileskelemässä eläinhahmoissa. Musiikkipuolella riitti bongattavaa, pikku pätkiä kuului yhdestä jos toisestakin tutusta kappaleesta. Linnanherran ja Rautahanskan yhteisissä kohtauksissa ei aina ollut ihan varma, että mikä kuului käsikirjoitukseen ja missä pisteltiin omiaan. Kuriirin tuomia salakirjoitusviestejä luettiin ilman vokaaleita ja mm. Google-kääntäjääkin käytettiin apuna. Aarrekartta oli myös mainio! Ja aarteen luo pääseminen...Ja kaameista kaamein rangaistus:)

Kuva Seppo Kasa

Miinusta : ainut miinus tulee siitä, että väliajalla oli tarjolla vain kylmää makkaraa kun kaasu oli loppunut...vaan minkäs sille mahtoi.

Muuta : olen nähnyt liki 390 esitystä ja hulvattomuusosastolla on ollut aika hiljaista viime aikoina, mutta tämä kyllä korjasi asian! Komediapuolella mentiin Top Kympin joukkoon niin että heilahti! Olen aiemminkin pitänyt Eurooppa Nelosen meiningistä, mutta tämä oli jotain erilaista heiltäkin. Tästä ohjaajalle ja koko työryhmälle iso kiitos. Käsiohjelmassa ohjaaja Mastomäki sanoo hyvin, että "Ohjaajan homma on mukavimmillaan vähän kuin olla leikki-ikäisen porukan iskä. Antaa lasten temmeltää, katsoa ettei kukaan loukkaa itseään ja antaa syvällä rintaäänellä isällisiä elämänohjeita". Juuri näin. Parhaimmillaan teatteri liikuttaa ja koskettaa ja vetoaa muutenkin tunteisiin. Tämä sai minut niin hyvälle tuulella ja kesäfiilikselle, että ei muuta kuin uusia lippuja varaamaan. Pakko nimittäin kokea uudelleen se, mitä teatteri on parhaimmillaan silloin kun kaikesta näkee että lavalla on hauskaa ja tekijät nauttivat siitä. Suosittelen muillekin!!

Täydet viisi tähteä eh nimittäin ***** !!

Housut pois / Samppalinnan Kesäteatteri

Housut pois-musikaali / Samppalinnan kesäteatteri, Turku

Ensi-ilta 21.6. 2012 , kesto noin 2h 40min väliaikoineen

Ohjaus ja sovitus Heikki Sankari

Musiikki ja sanoitus David Yazbek

Teksti Terrence McNally

Suomennos Mikko Koivusalo

Rooleissa Mika Räinä, Almiina Sankari, Kristina Vahvaselkä, Juha Antikainen, Panu Vauhkonen, Saara Lehtonen, Jani Karvinen, Veera Railio, Lauri Ketonen, Ulla Taimila, Pedram Aflatuni, Henry Hanikka, Antti Kankainen, Harri Helin, Thomas Dellinger, Suvi Salospohja, Marjo Häkkinen, Anna-Maija Jalkanen ja Salla-Maria Orvasto

Taustaa : Suosittuun The Full Monty-leffaan perustuva musikaali kertoo kuudesta telakkatyöläisestä, jotka työttömäksi jouduttuaan perustavat strippausryhmän. Kaikki ei ole kuitenkaan pelkkää ketkutusta ja vaatteiden poisheittelyä, vaan samalla tämä on tarina itsetunnosta ja itsensä hyväksymisestä, yksinäisyydestä, ystävyydestä, ihmissuhteista, elämässä selviytymisestä. Muistan miten leffan innoittamina Suomeenkin syntyi parikin samankaltaista tanssiporukkaa tavallisista duunareista, nyt jos koskaan lienee aika kehitellä uusia ryhmiä, kun työttömyys iskee ja Eurooppa on talousahdingossa siellä sun täällä...

Plussaa : Koko esityshän vetää hyvin vahvasti positiiviselle puolelle! Elokuvan kohtaukset ovat piintyneet aika syvälle mieleeni, sillä vannoutuneena Robert Carlyle-fanina olen nähnyt leffan lukemattoman monta kertaa, mutta silti tämä musikaaliversio onnistui yllättämään minut ja useasti. Pyörivä katsomo on nerokas keksintö kyllä! Pidin mielettömän paljon monistakin kohtauksista, etenkin niistä missä mimmienergia jylläsi ja äijät ihmettelivät aluksi sivusta. Olen fanittanut Saara Lehtosta jo pidemmän aikaa, mikä pirtsakka tehopakkaus ja huikea ääni! Saara teki hienon roolin Georgie Bukatinskyna, Daven vaimona ( Davena Panu Vauhkonen). Pariskunnan yhteiset kohtaukset olivat täynnä tunnetta ja toisesta välittämistä. Myös Kristina Vahvaselkä Pam Lukowskina, Jerryn (Mika Räinä) entisenä vaimona oli sopivan napakka. Koko miesporukka oli huippu ja hienosti valitut roolitukset, kaikki omalla tavallaan symppiksiä. Oma suosikkini oli koko strippausidean isä, Jerry Lukowski. Mika Räinä tekee Jerrynä taas hienoa työtä ja miehen äänessä on mukavaa särmikkyyttä. Isän ja tyttären (Almiina Sankari) väliset yhteiset hetket olivat lämpimiä, ja se korostui etenkin "Tuuli suunnalta joen"-kappaleessa. Strippausporukan jäsenten haku koe-esiintymisen kautta oli mahtava, yksi leffankin lempparikohtauksistani. "Sonni" (Henry Hanikka) pistää jalalla koreasti, ja tässä versiossahan tietysti kuviot löytyvät Punakoneen ja jääkiekon kautta, kuinkas muuten :) Pidin myös kovasti Lauri Ketosen hissukasta Malcomista, joka surkean itsemurhayrityksensä jälkeen löytää aitoja ja rehtejä ystäviä ja vielä rakkaudenkin. Hautajaisissa laulettu "Sä kuljet vierelläin" oli upea, kesäinen aurinko vielä taustalla siinä. Huh!! Hautajaisiin oli saatu myös ylimääräistä liikehdintää miesten keskuudessa, jäin jostain syystä hiukan jopa odottamaan, että Donna Summerin "Hot Stuff" olisi alkanut soida jostain ... Bändi muuten oli ehdottoman kova ja tanssikuviot myös! Plussaa myös puutarhatontuista ja eläkeläismummoista!! Ja kyllä, lopussa tempaistaan kaikki pois ja tarkkasilmäisemmät saattavat nähdä vaikka mitä, ensi-illassa ainakin vilahti yhtä jos toistakin. Loppuvilautus ei kuitenkaan ole tarinan pointti, vaan tämähän on selviytymistarina !! Pitää uskoa itseensä ja parempaan huomiseen!

Miinusta : kesäteatteriesitykseksi kohtalaisen pitkäkestoinen. Ja apua,mantelienmyyjä oli kadoksissa väliajalla!Toiveikkaana olin vitonen kourassa kojun luona ja ketään ei näkynyt :(

Manteli löytyi onneksi ihan muualta (ja sokerin kera), niinpä Kesäteatterikärpänen surraa neljä tähteä **** !!