Antti Mikkolan tapasin heinäkuun puolivälissä Valkeakoskella Ravintola Karpuzissa.
”Umpitamperelainen” Antti on syntynyt Tampereella 1978 ja on horoskooppimerkiltään oinas.
Mitä harrastat? ”Kai mä sitten musiikkia jotenkin niinku harrastan, aika vähän mulla on sellaisia ”harrastusharrastuksia” selkeesti, olis helppo sanoa että elokuvat ja näin. Tää on sen takia niin kiva ammatti, että kaikki aina pyörii jotenkin tän teatterihomman ympärillä, että varsinaisesti en harrasta mitään muuta kuin tätä”, Antti selventää.
Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Mä olen kauhean laaja-alainen, mulla ei oo mitään sellaista mitä mä en voisi tehdä. Mä en oo keskittynyt oikeestaan ihan perusdraamaan, sitä mä oon halunnut kaikkein eniten tehdä, mutta mua on elättänyt aika paljon nää musikaalit nyt sitten kuitenkin, että siinä on varmaan mun sellainen erityisosaamiseni. Olen myös sillai koomisesti orientoitunut myöskin, ja ohjaan ja käsikirjoitan.”
Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata maalata ja piirtää, siinä mä oon tosi huono!”
Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Oikeestaan ei. Mun isä on tehnyt elämäntyönsä TV2:lla järjestäjänä ja tuottajana, mä oon kasvanut aika lähellä isän työpaikkaa Tohloppia. Mä oon nähnyt pienestä pitäen tätä alaa ja teatterin maailma ei oo koskaan ollut mulle vieras, että se on tullut mulle kyllä ihan kotoa. Kaikennäköisiä näyttelijöitä on punkannut meillä välillä ja sillai”, Antti nauraa.
Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Kitaraa oon soittanut, valitettavasti se on jäänyt vähän vähemmälle ja harmittaa, etten panostanut siihen nuorempana enemmän.”
Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Teakiin hain 1998 ja pääsin ensiyrittämällä sisään, valmistuin sieltä 2002. Virgo-musikaali oli mulle tavallaan sellainen preppauskoulu sinne Teakiin, siitä sai paljon kannustusta ja varmaan sen ansioista pääsin sisään heti. Sain koreografi Ari Nummiselta niin paljon hyviä vinkkejä, että mitä siellä pääsykokeissa kannattaa tehdä.”
Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Virgo oli selkeesti askel siihen, että teatteri alkoi niin paljon kiinnostaa että mietin, että sitä mä voisin tehdä. Toinen oli sellainen, että olin Pyynikin kesäteatterissa avustajana. Se oli todella hieno kokemus! Täällä Pohjantähden alla, se oli aivan huikea esitys ja sai katsoa sitä Kalle Holmbergin ohjausta ja siinä oli Suomen kärkinäytteljöitä, olihan se hirvittävän iso etuoikeus olla siinä mukana ja nähdä miten ne työskentelee. Huikea porukka, samaa ryhmää ei saatais enää tänä päivänä yhtäaikaa lavalle, on senverran kovatuloista sakkia! Sitten kun pääsin sinne Virgoon ja pääsi oikeesti tekeen jotain ja sit pääsin kouluun, niin siitähän se sitten lähti”, Antti muistelee.
Olitko koulussa näytelmissä mukana nuorempana? ”Kova olin lukiossa järjestään kaikkee! Kaikki koulun perinteet oli jostain syystä unohtunut, eli ei ollu kunnon penkkareita eikä potkiaisia esimerkiksi. Me pistettiin sitten kavereiden kanssa haiseen ja laitettiin kaikki sillai viimeisen päälle ja järjestettiin kaikkee. Esiinnyttiin niissä, oli kaikenlaista sketsiä ja bändiä, kaikkee tosi hauskaa.”
Miksi olet näyttelijä? ”Ompas paha … Tänä päivänä koen olevani yhä enemmän ja enemmän teatterintekijä, kirjoitan ja ohjaan. Sit ollaan perustettu toi oma teatteri, Teatteri Siperia. Mä oon niin kauheen laaja-alaisesti mukana, etten mä aina oikein erotakaan sitä, että oonko mä nyt näyttelijä vai mikä mä oon. Mä tykkään tarinoista ihan mielettömän paljon, tykkään niitä kertoa ja jakaa tunteita. Se on mulle kauhean tärkeetä ja se, että saa olla mielikuvituksen kanssa tekemisissä. Mielikuvitus on mulle se kaikkein tärkein asia! Yks elämän suola on mielikuvitus ja ilman sitä ei oltais ihmisiä, jos oikein tarkkoja ollaan. Se erottaa meidät eläinkunnasta. Se on niin alati kiehtovaa ja hienoa! Kaikki näytteleminenhän on just sitä, mielikuvitellaan ihmisen elämä ja mitä se vois olla, ja pystytään vielä näyttelijöinä kuvittelemaan ja käyttämään sitä mieltä siellä näyttämöllä. Ihan vaan senkin takia mä oon tällä alalla.”
Entä jos et olisi tällä alalla, millä alalla olisit? ”Mua kyllä kiinnostaa kouluttaminen, sitä oonkin jo tehnyt teatterinkin kautta, että kai sitä sitten kouluttaisi edelleen. Tai itse asiassa tähän onkin helppo vastata. Mä olisin muusikko. Kyllä! Miksen mä sitä heti tajunnut...Varmaan sen takia, että se menee niin läheltä. Joo, mä tekisin kappaleita joka päivä!” Antti innostuu.
Oletko tehnyt muita töitä? ”En oo oikein kerennyt. Lapsesta asti oon tehnyt näitä hommia, kun isä oli siellä Tohlopissa töissä niin mähän olin juontajana Kasmasiinissa. Ainoo mun sellainen kesäduuni, jolloin olin ns. oikeissa töissä, oli yks hienoimpia kokemuksiani. Olin Hatanpään sairaalassa ihan tämmöisenä huoltomiehenä. Se oli kovaa hommaa, välillä joutui kohtaamaan sairaita ja kuolleitakin. Se oli kesällä ´98, hurja kokemus. Työhön kuului esim. vainajien kuljettaminen ja sellainen, se oli aika tervekin kokemus. Se teki kauheen hyvää! Sehän on meidän elämässä ja arjessa kauheen syrjään sysätty aihe, kuolema.”
Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Työviksessä, Vaasassa, Hämeenlinnassa ja Teatteri Siperiassa."
Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Kyllähän niitä on tietysti monta, mutta mä huomaan että aika moni niistä on tällai samalla lailla laaja-alainen teatterintekijä kuin minäkin, Leea Klemola, Kari Heiskanen... Kari Heiskanen ehdottomasti miesnäyttelijöistä, arvostan häntä kovasti sekä ohjaajana että näyttelijänä. Hän tekee sangen taiteellista teatteria, mutta kuten hyvin tiedetään, hän osaa olla myös koominen. Olis niin kivaa, kun vois itekin toimia tässä maailmassa sillai, että vois tehdä vähän kaikkee. Ettei ryytyis mihinkään eikä jäis toisteleen liian pitkäks aikaa samoja juttuja!”
Kuka olisi unelmiesi vastanäytteljä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Jotenkin ei viittis nyt millään sinne Hollywoodiin mennä, mutta olishan se nyt makeeta Marlon Brandon kanssa näytellä. Toi näytteleminenhän kuitenkin on sitä, että näyttämöllähän on aina kaks ihmistä jotka aloittaa sen homman aina alusta. Se on tässä kans niin hieno piirre, että vaikka kuinka kokenut kehäkettu oot, niin jokainen työ on aina uusi. Se epävarmuus ja sellainen on aina siinä läsnä, vaikka olisit kuinka kauan tehnyt näitä hommia. Tietysti tärkeintä on sellainen näyttelijä, jonka kanssa viihtyisi siellä. Mitä paremmin viihdyt vastanäyttelijän kanssa siellä näyttämöllä, sitä parempi juttu tulee. Nyt tuli mieleen, että tosi kova olis Ralph Fiennes, englantilainen metodinäyttelijä, tekee mielestäni pelkästään hyvää jälkeä. Todella syviä roolitöitä. Lisäksi sanon, että kyllähän noissa mun kurssikavereissa oli kans upeita tyyppejä!”
Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Haluaisin isoja, klassisia draamarooleja. Mitä isompi kakku, sen isompi trippi se on joka kerta. Sitä aina rukoilee kohdalleen, että saisi sellaisen ison työn tehdä, koska siinä on aina sekin, että se myöskin opettaa paljon, se tekee susta vaan entistä paremman. Haastaa niin paljon! Niin kuin Amadeuksessakin olin kolme tuntia näyttämöllä, koko ajan puhetta ja menoa ja meininkiä. Markiisi de Saden roolin haluaisin joskus muuten tehdä! Monet näistä hienoista rooleista on sellaisia, että niitä pitää ainakin kymmenen vuotta vielä kypsytellä.”
Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”No täähän on jo yks unelmien täyttymys kun olen saanut Sanin kanssa laulaa dueton! Se on aivan upee juttu, en mä mitään parempaa osais toivoakaan!”
Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ” En ikinä.”
Parasta työssäsi? ”Tossa edellä sitä vähän kuvasinkin, eli just siitä mielikuvittelua, tunteita ja niiden jakamista. Mä tykkään kyllä hirveesti kans harjoitella! Joskus mä tykkään enemmän siitä harjoittelemisesta kuin siitä esittämisestä, se on just niin kiinnostavaa, kun siinähän ne justiin tapahtuu ne kaikki oivallukset. Sit se hetki kun tulee ymmärretyksi sen yleisön kanssa, hieno hetki.”
Entä miinuspuolia? ”Kyllä valitettavan paljon tehdään huonoa teatteria. Kun mitä tahansa työtä tehdään huonosti, syntyy huonoa jälkeä. Onhan se siis järkyttävä paikka, jos sä joudut näyttelijänä sellaiseen tilanteeseen ja joudut näyttelemään 50 kertaa sellaista. Oon ollut niin onnekas, että oon toistaiseksi välttynyt niiltä, mutta olen mäkin niistä osani saanut, kaikki saa. Mutta kun taidetta tehdään, ei pidä pelätä epäonnistumisia! Muutenhan ei tuu mitään! Se on vähän niin kuin pituushyppääjä. Jos se jo pelkää valmiiksi yliastumista, niin eihän siitä tuu yhtään mitään siitä hommasta!”
Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ”Omasta mielestäni oon aika tunnevoimainen näyttelijä ja teenkin mielelläni sellaisia, missä mä pääsen isosti ilmaisemaan tunteita. Muistan kun äitini kävi kattoon jotain ensimmäisiä rooleja mitä tein ja se sanoi, että ”Niin Antti, kyllä sä varmaan oikealla alalla oot kun sulta noi kyyneleet on aina tullu niin helposti!” Kai siinä on joku sellainen, että tykkään niitä tunteita käsitellä. Tykkään kyllä siitä myös, että on älyä mukana.”
Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Haasteet ja ongelmat. Mitä isompi haaste ja ongelma, niin sitä innostuneempi mä oon.”
Podetko koskaan esiintymisjännitystä? ”Joo kyllä, ei siitä varmaan kukaan koskaan vapaaksi pääse. Joskus poden enemmän, joskus vähemmän. Jaa miten se ilmenee mulla? No positiivinen jännitys on sellaista, että mä huomaan höpöttäväni hirveesti ja oon vähän kierroksilla ja ylitilassa. Se on sellaista mukavaa ja kutkuttavaa, mä en sitä välttämättä kutsuis edes jännittämiseksi, mutta kyllähän se varmaan sitä on. Pahin on sellainen jännitys, mikä saattaa joskus tulla ennen ensi-iltaa eli niinku sillai lamaantuu, ei mistään kauhusta, mutta huomaa että on vähän semmoinen veltto olo, se pitäisi saada ravistettua itsestään jotenkin pois!”
Onko sinulla jotain ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Joka jutussa tulee luotua rutiinit ja kyl mä sitten teen ne ihan samalla tavalla. Jos mulla on jossain jutussa ollut se, että mä teen etunojapunnerruksia ennen esitystä, niin kyllä sitä on kauheen vaikee jättää enää pois! Tai et jos on ollut tapana juoda kuppi kahvia, niin jos on myöhässä eikä kerkiäkään, niin on tosi tärähtänyt olo että mites tää nyt meneekään tää homma”, Antti nauraa.
Kerro jokin hassu kommellus! ”Yksi tilanne jota vieläkin ihmettelen on sellainen, että Rikhard III:ssa Vaasassa esitin Rikhardia ja sen käsi on vääntynyt ja se kulkee tosi pahassa ryhdissä ym. ja ohjaaja halusi, että mä oon siinä esityksessä vasenkätinen. Sit siinä on sellainen erittäin kuuluisa repliikki, jossa Rikhard III ottaa tikarin, antaa sen naiselleen ja sanoo ”Tässä. Upota se uskolliseen sydämeeni”. Mä sanoin ”Tässä” ja pistän käden taskuuni, jossa piti olla perhosveitsi ja se ei ookkaan siellä! Mä aattelin, että oon oikeakätisenä laittanutkin sen vasempaan povariin. Kun käsi menee povariin mä tajuan, että sitähän ei ole mulla ollenkaan, vaan se on siellä mun maskihuoneen pöydällä. Se näyttämö on aivan tyhjä, ei oo mitään mitä mä voisin antaa ja mähän oon jo päästänyt suustani sen ”Tässä”-sanan. Sit mä huomaan, että siinä on pieni tuikkukynttilä pöydällä ja sen alla on lautanen. Heitin sen kynttilän veke ja sen lautasen löin rikki pöytään, annoin siitä ne lasinsirut sille naiselle käteen, ”Upota se uskolliseen sydämeeni”. Siitä tuli tosi loistava! Siinä ei mennyt paljoa aikaa koko jutussa, et miten voi ne neljä sekuntia tuntua niin järjettömän pitkiltä! Et on tavallaan jo sellaisessa kauhun vallassa ja toisaalta taas se, että mistä ihmeestä se tuli, ihan kuin joku olisi kuiskannut mun korvaan että tee näin. Mä en siinä toiminut, vaan joku muu.”
Kerro joku hyvä muisto! ”Kyllä se oli mahtavaa kun me oltiin oma teatteri perustettu ja sali on täynnä omassa teatterissa ja sitten aina kun yleisö on lähtenyt pois, niin me jäätiin aina näyttelijöiden kanssa purkaan se esitys, kannettiin lavasteita yömyöhään semmoisessa vähän ihmeellisessä mielentilassa. Se oli jotenkin niin mahtavaa, että me onnistuttiin!”
Kun joku rooli loppuu, jäätkö ikävöimään sitä? ”Tietysti sellainen haikeus jää, toisaalta kaiken pitää loppua joskus. Yks näytelmä loppui kyllä liian aikaisin, Vaasassa sellainen kuin Huojuva talo. Siitä tuli pirun hyvä esitys. Esityksiä oli vain 14 ja se oli aina täynnä, mutta kun se oli pienen puolen juttu niin sitä ei kantsinut sit enää jatkaa.Se kyllä kismitti silloin!”
Mitä sinulla on syksyllä luvassa? ”Loppukesä menee hulinaksi, kun mulla on se oma ”Devising Hitler”-esitys, se lämmitetään nyt Teatterikesän Offiin, sehän on mun oma teksti ja ohjaus. Sitten Teatteri Telakalla oma teksti ja ohjaus, tää ”Kuningatarleikit” lämmitetään kanssa ja se jatkaa elämäänsä siellä. Me saatiin myös kutsu Meksikoon isoille teatterifestivaaleille tällä esityksellä, et me lähdetään nyt elo-syyskuun vaihteessa sinne. Sit mä varmaan kirjoitan lisää koko syksyn ja oon koti-isänä”, kertoo Antti tulevista projekteistaan.
Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi ja haluatko lähettää terveisiä blogin lukijoille? ”Mielikuvitusta kehiin vaan, sekä taiteeseen että viihteeseen niin hyvin menee! Ja kun teatterissa käy, niin se on mun mielestäni vähän niin kuin jalkapallomatsi. Muistaa vaan sen, että välillä näkee heikkoja matseja, mutta rakkaus lajiin silti säilyy. Sama teatterissakin, että sitä timanttiahan me katsojina metsästetään, sitä joka joskus sytytti sen liekin!”
Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Taikaviitta! Ja Superhessuhan on kans hieno, koska nehän on semmoisia epäonnistujia elämässään molemmat ja se on jotenkin ihanaa kun ne saa ne supervoimat ja saavat sen tähtihetkensä. Ne on niin sympaattisia!”
Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Voi että! Mä ottaisin äkkiä jonkun miehen ja olisin sille niin järjettömän hyvä kuin voi olla. Että näin pitää miehelle puhua ja näin pitää miehen kanssa olla, olisin oikein hyvä vaimo!”
Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Hirveesti kirjoja ja musiikkia ja erittäin ison pullon hyvää konjakkia!”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :
Mistä sanasta pidät eniten? - Isi
Mistä sanasta pidät vähiten? - Tase
Mikä sytyttää sinut? - Haasteet
Mikä sammuttaa intohimosi? - Laiskuus
Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Kun oma lapsi sanoo isi
Mitä ääntä inhoat? - Taustahälymusiikki
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Iso johtaja musa-tai leffabisneksessä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Verovirastossa töissä
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Kyllä mä nään mitä sä yrität!
