Parasta elämässä / Helsingin Kaupunginteatteri

Parasta elämässä / Helsingin Kaupunginteatterin pieni näyttämö

Ensi-ilta Turun Kaupunginteatterissa 19.1. 2018, Helsingissä 1.2. 2019

Kesto noin 1h 20min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Duncan Macmillan apunaan Jonny Donahoe
Sovitus Työryhmä
Ohjaus ja suomennos Pentti Kotkaniemi
Valosuunnittelu Petri Suominen
Äänisuunnittelu Tuomas Rissanen

Näytelmän esittävät Martti Suosalo ja yleisö (kyllä vaan)

 Harvoin sitä napsahtaa mahdollisuus päästä itsensä Martti Suosalon kanssa samalle lavalle. Katsomo on nimittäin jaettu niin, että osa istuu näyttämöllä, osa "normaalissa" katsomossa. Minulla oli liput lavalle ja niin löysin itseni seuraherrani kanssa eturivistä, vaikka itse olisin mennyt hiukan taaemmaksi. Tiedossani oli se, että jotkut yleisön edustajat joutuvat/pääsevät esitykseen mukaan tavalla tai toisella ja sekös minua kammoksutti hiukan...

 Parasta elämässä on periaatteessa monologi, mutta pelkäksi Martti Suosalon yksinpuheluksi tämä ei todellakaan mene. Ennen esityksen alkua hän jakaa halukkaille lippusia ja lappusia, joissa on jokin numero ja enemmän tahi vähemmän tekstiä. Mistä tässä oikein on kyse? Näytelmä käynnistyy kuin varkain. Hän on mies, jonka äiti on kroonisesti masentunut ja kuilun reunalla. Mies alkaa listata kivoja asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. Maailma on täynnä mukavia ja mieluisia juttuja, mutta huomaako niitä, jos mieli on musta ja mitään positiivista ei ole näköpiirissä? Ja kun kuulet lapussasi olevan numeron, teksti kajautetaan sitten kuuluvalla äänellä kaikille tiedoksi. Murrettakin voi käyttää ja siten elävöittää tekstiä, näin kävi ensi-illassa ainakin.

 Kaikenlaista tapahtuu miehen elämässä, muistoissa palataan lapsuuteen ja sieltä lähdetään kerimään tapahtumien vyyhtiä - lemmikkikoirasta luopuminen, reissu sairaalaan, opinnot, rakastuminen, arki. Lista kasvaa ja jämähtää paikoilleen, piilotetaan tarkoituksella toisten silmiltä. Ja kyllä, yleisön joukosta napsitaan väkeä mukaan tarinaan. Vaikka kuulostaa aika kuumottavalta, yhtään ei kannata pelätä. Sen verran lempeällä otteella ja huumorilla Suosalo bongailujaan kohtelee. Eläinlääkäriä, isää, ystävällistä vanhempaa pariskuntaa, luennoitsijaa, rakkautta ensisilmäyksellä... Suosikkini taisi olla koulukuraattori rouva Poikolainen (jos muistan nimen oikein), jolla oli ilmiömäinen taito herättää luottamus. Kosintahommissa tapahtui yllättävä käänne!

 Välissä vähän vedellään yhteislauluakin ja kiitos vaan, tälläkin hetkellä soi eräs Seija Simolan kipale päässä ja siitä tietty rallatus.

 Väkisinkin sitä alkaa miettimään, millaisen listan itse saisi aikaiseksi. Gerbiilit, mehu ja keksit, Lucky Luket, se kun saa painaa pakkasaamuna jäätyneen lätäkön pinnan rikki, huopatossujen narina pakkasella, se kun pappa tuli syntymäpäivänä koululle vastaan, riisipuuro, murresanat, lämmin halaus, sunnuntaiaamun piirretyt, Markus Kajon kirjat...

 Symppis, lämminhenkinen, ajatuksia herättävä, hauska, yllättävä. Näillä sanoilla kuvailisin Parasta elämässä -esitystä, jonka kera Martti Suosalo visiteeraa muillakin paikkakunnilla. Ja Manuhan on aina varsin suvereeni. Esitys elää ja hengittää ja muuttaa muotoaan yleisön mukaan, joten jokainen esitys on taatusti erilainen. Suosittelen lämpimästi!

Kuva (c) Otto-Ville Väätäinen

(Näin esityksen ilmaisella medialipulla, kiitos HKT!)

Yhteistyössä Teatterimatka. fi, teatterit yhdestä osoitteesta!

Suomen hauskin mies / Helsingin Kaupunginteatteri

Suomen hauskin mies / Helsingin Kaupunginteatteri, Pieni näyttämö

Kantaesitys 2.11. 2017, kesto noin 2h 25min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Mikko Reitala ja Heikki Kujanpää
Ohjaus Heikki Kujanpää
Lavastus Pekka Korpiniitty
Musiikki Timo Hietala
Puvut Sari Salmela
Valosuunnittelu Kari Leppälä
Äänisuunnittelu Aleksi Saura
Naamiointi ja kampaukset Tuula Kuittinen

Rooleissa : Martti Suosalo, Heikki Ranta, Rauno Ahonen, Vappu Nalbantoglu, Petrus Kähkönen, Risto Kaskilahti, Pekka Huotari, Jari Pehkonen, Pihla Pohjolainen, Mikko Reitala, Heikki Sankari, Tatu Sinisalo sekä Annika Venäläinen, Jani Jokinen, Jesse Mast ja Jarkko Soinikoski (mainittava on myös, että estradilla nähtiin ainakin myös Pekka Aitta-aho!)

 Suomen hauskin mies -näytökset myytiin loppuun syyskauden osalta kauan ennen ensi-iltaa, ennen kuin monikaan ehti aktivoitua lipunoston suhteen. No sehän on tietysti aina mahtavaa (paitsi jos kuuluu niihin, jotka jäivät ilman lippua ja polte olisi kova). Siinä mielessä voi työryhmä lähteä esitystä turvallisin mielin ja rennolla fiiliksellä vetämään, tupa on täynnä ja lisänäytöksetkin menevät kuin kuumille kiville. Vaan millainen mahtaisi olla tunnelma, jos jostain ylemmältä taholta, asioista päättävästä suunnasta tulisi tämänkaltainen käsky : "Teidän on pakko onnistua! Yksikään tuleva katsoja ei saa perua lippuaan, yksikään penkki ei saa olla tyhjänä. Onnistukaa, tai kuula kalloon, ihan jokaiselle!" Karisisi rentous taatusti, jos joutuisi näyttelemään henkensä edestä jokaikinen ilta, muuten huomista ei tulisi. Vai miten on? Kenties silloin löytyisi jostain pienikin hippunen erityistä taikaa, joka saisi jaksamaan ja ottamaan hetkestä kiinni. Kuin jokainen hetki, jokainen lausuttu repliikki olisi viimeinen.

 Minä näin ja koin torstain ensi-illassa jotain ainutkertaista. Jotain suunnatonta lämpöä ja läsnäoloa, joka nosti erityisellä tavalla arjessa ja pimeässä marraskuun illassa raahustamisen yläpuolelle. Parhautta on se tunne  katsomossa, kun naurattaa niin että päähän sattuu, ja samaan hengenvetoon ei oikein enää tiedä, mille tässä nyt nauretaan ja miksi. Tietää ainakin olevansa elossa, ainakin sillä hetkellä. Ihana tunne.

 Näyttelijä Toivo Parikka (Martti Suosalo) on passitettu näyttelijätovereineen Iso-Mjölön saarelle vankileirille. Eletään vuotta 1918. Parikkaa ja koko poppoota syytetään kirkkoherran murhasta Helsingin valtauksen aikana, ja Parikka esittääkin vankileirin komendantille, kapteeni Kalmille (Rauno Ahonen) varsin lennokkaan version tapahtumien kulusta, syistä ja seurauksista. Suomen hauskin mies, epäilemättä. On kuulunut huhuja, että lähiviikkoina leiri tulisi saamaan arvovaltaisia vieraita ja Kalm saa idean... Parikan tulisi kollegoineen valmistella vieraille takuuhauska näytelmä, sinne asti tulisi lisäaikaa ja näytelmän jälkeen vasta teloitus. Hyytävää. Vaihtoehdot ovat totisesti vähissä. Vaan jos ihme tapahtuisikin ja jostain ilmaantuisi todistaja ja uusi oikeudenkäynti? Olisiko sittenkin olemassa mahdollisuus päästä saarelta hengissä? Jääkäriluutnantti Nyborgilla (Heikki Ranta) on sydän täyttä kultaa, ja kova kuori murtumispisteessä. Parikan kanssa yhteinen sävel löytyy helposti, ja vastoin kaikkia määräyksiä hän oman kunniansa uhalla avustaa pientä teatteriporukkaa projektissaan. Vaatetuspuolella auttelee myös Kalmin vaimo Helen (Vappu Nalbantoglu), vaikka mielessä jäytää henkilökohtainen tragedia ja sen myötä kosto.

Rauno Ahonen ja Vappu Nalbantoglu

 Aulis (Petrus Kähkönen) sen kiteyttää : "Miten tämmöistä voi tapahtua ihan pienen matkan päässä Helsingin keskustasta? Eivätkö ihmiset tiedä?" Niin. Millaista on elo vankileirisaarella, kun jatkuva nälkä kurnii vatsassa ja kun jotain ruokaa saa, se on syömäkelvotonta mössöä. Puutteelliset peseytymismahdollisuudet, syöpäläiset, tarttuvat taudit ... ja kaiken päälle huoli viimeisillään raskaana olevasta Tyyne-vaimosta (Pihla Pohjolainen), joka on ties missä. Mieltäni liikutti ajatus siitä, miten Aulis veisi pienen perheensä joskus Korkeasaareen ja sitten jätskille. Pieni valonpilkahdus syttyi Auliksenkin katseessa. Ehkä joskus!

 Ja hupaisan näytelmänhän tulevat arvovaltaiset vieraat P.E. Svinhufvud (Risto Kaskilahti) ja saksalaiskenraali von der Goltz (Heikki Sankari) saamaan... tosin pieniä näyttelijävaihdoksia joudutaan suorittamaan (suostuihan se iltanäyttelijäkin pakon edessä lavalle!) ja katsomostakin etsitään sopivia ehdokkaita. Jos satutte muistamaan kulttimainetta nauttivan Tabu-sarjan ja sieltä sketsin hömppäfestivaaleista, nyt oli kyllä hömppäherraa lavalla potenssiin sata! Nukketeatteria kettupuuhkalla, miehiä mekoissa ja pienehköä esiintymisjännitystäkin ilmassa eräällä. Yleisö ulvoi naurusta. Parikka liian lyhyissä punteissaan, Suomen kuningas puujaloillaan, aatelointi... Huvitti vielä enemmän, jos oli mahdollisuus seurata sivummalla nolona kiemurtelevaa kapteeni Kalmia, jolla oli yllättäen myös oma roolinsa absurdissa näytelmässä. Hänhän osoittautui myös melkoiseksi kielimieheksi!

Heikki Ranta, Martti Suosalo ja Pekka Huotari letkassa 

 Kuten usein käy, vapauttava nauru juuttuu kurkkuun ja muuttuu palaksi, jota saa kantaa mukanaan kotiin asti. Loppukohtaus vetää jälleen hiljaiseksi, ilmaan jää vain hiljalleen leijuvat höyhenet, pimeys ja hiljaisuus.

 Suomen hauskin mies oli itselleni näytelmistä syksyn ehdottomasti odotetuin, ja odotukset täyttyivät kyllä hienosti. Yllätys oli se, miten pohjattoman surumielinen olo oli teatterilta lähtiessä. Ja samalla oli lämmin olo ja suupielet menivät väkisinkin hymyyn, kun ajatteli kokemaansa. Teatteria parhaimmillaan, tunteesta toiseen ja kyteviä ajatuksia. Miten hienosti oli uusitun pienen näyttämön tekniikkaa ja koko tilaa hyödynnetty (paljon komeammin kuin suuren näyttämön Maijassa), ja valo-ja äänimaailma sekä musiikki tukivat kokonaisuutta kauniisti.

Manu ja Hese, takuumiehet!

 Jos jokin yksittäinen kohtaus pitäisi nostaa esiin, niin kyllähän sydämessäni läikähti kerran jos toisenkin, kun Martti Suosalo ja Heikki Ranta keskenään temmelsivät näyttämöllä kaulakkain. Siinä "vanhan liiton" ja uuden polven takuumieheni pistelivät parastaan, ja ihan pelkästään näiden herrojen touhujen seuraamisen vuoksi esitys kannattaa jo nähdä. Vaan on toki paljon muutakin! Kuten sanottu, kokonaisuus on napakymppi - ja siinä sivussa voi oppia käteviä tapoja piilottaa makkara tai esittää luontevasti, miten hieno (isotissinen) nainen kävelee. Ranta muuten näytti malliesimerkin siitä, miten oikeaoppisesti esitetään humalaista! Kun koitetaan olla skarppina, mutta ote lipsuu ... (samalla tyylillä minulta on yritetty ostaa olutta, viimeistään siinä vaiheessa usein todellisuus paljastuu, kun alkaa juttua tulla).

 Erityisen suuren vaikutuksen minuun teki tällä kertaa Rauno Ahonen. Miksen ole aiemmin tajunnut?? Mieshän on nero!

 Kirjoitus on hyvä päättää kapteeni Kalmin sanoihin "Sehr Güüt!"

Esityskuvat (c) Tapio Vanhatalo

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HKT!)

Neljä pientä annosta / Musiikkiteatteri Kapsäkki

Neljä pientä annosta / Musiikkiteatteri Kapsäkki

Kesto noin 1h 30min (ei väliaikaa)

Lavalla : Martti Suosalo, Iiro Rantala ja Lotta Kuusisto

 Neljää pientä annosta on popsittu siellä sun täällä (ulkomaita myötenkin kuulemma) jo useamman vuoden ajan ja olen jo pitkään halunnut nähdä esityksen. Aina annokset ovat menneet ohi suun, mutta onneksi bongasin Musiikkiteatteri Kapsäkin kattauksen ajoissa ja onnistuin hankkimaan lipun sopivalle päivälle. (Esityspäiviä on vielä lisääkin, tässä infoa.) Itse esityksestä tiesin ennalta kutakuinkin vain sen, että se koostuu neljästä osasesta ja sisältää mm. televisiosta tutun klassikkosketsin "Illallinen yhdelle".

 Aurinkoisesta ja kauniista syyssäästä huolimatta matkasin mieli maassa kohti Helsinkiä. Työ on tuntunut jotensakin raskaalta viimeaikoina ja umpiväsyneenä matkustin Onnibussilla muistellen mielessäni Kalle Holmbergia ja Pekka Valkeejärveä, joiden poismenosta saimme lukea samana päivänä. Synkkä tiistai kulttuuri-ja teatteri-ihmisille oli se. Ostin Kampin Burger Kingistä Oreo-pirtelön ja se hiukan nosti mielialaa ratikkamatkan aikana.

 Teatterisalissa alkoikin jo tunnelma tiivistyä, ja sain ihme kyllä kakkosrivistä hyvän paikan. Tupa taisi olla ihan täynnä, ja show polkaistiin käyntiin puheella. Varsin ryhdikäs herra Arvo Savela (Martti Suosalo) saapui avaamaan tilaisuuden ja kylläpä oli herralla kuiva suu, kun mikrofoniin suutaan maiskautteli jatkuvasti. Ihan tuli itsellekin tarve hiukan kostuttaa suuta. "Näin kun porukalla ollaan nyt koolla" ja ilmeisesti juhlapuheen kohteena oli Helsingin Vanhain Kotkain Voimistelu-ja nyrkkeilyjaosto tai vastaava, tosin jutuissa lipsuttiin kakkureseptin, pähkinänakkelin sielunelämän, eri pähkinälajien ja asukasyhdistyksen puheenvuoron kautta edellisvuotiseen kesäteatteriesitykseenkin. En ole ihan varma, että kuuntelisinko Arvo Savelan puheita kovin usein ja kovin pitkään, Martti Suosalon tarinointia sen sijaan kuuntelisin vaikka kuinka ja kauan. Alkoi hihityttää mukavasti ja mielialani oli jo huomattavasti kohentunut.

 Toisena annoksena tarjoiltiin muusikko Iiro Rantalan "Iironin pianokoulu". Hauskaa oli kuunnella opastusta pianon osien saloihin ja eri sävelasteikoihin. Välissä suvereenisti musisoitiinkin ja oli hienoa seurata ihan läheltä, miten Rantalan sormet kiitivät ja liitivät koskettimilla. Pianokoulusta mieleeni jäi vain se, että koskettimia on 88 kpl. Kaksimielisistä jutuista en piitannut, alkaa olla todella kulunutta materiaalia sellaiset jutut minun korvissani. On paljon muitakin tapoja olla hauska!

James valmiina tarjoiluhommiin

 Kuten esimerkiksi sitten juurikin se Illallinen yhdelle. Homman nimihän on se, että kreivitär Sophie (Lotta Kuusisto) viettää 90v-syntymäpäiviään "saman proseduurin mukaan kuin aina ennenkin", pöytä on katettu viidelle, mutta todellisuudessa herravieraat ovat kukin vuorollaan jo siirtyneet manan majoille ja uskollinen hovimestari James saa ruoka-ja juomatarjoilun lisäksi toimia esiintymässä herroina. Skoolattava on joka välissä ja niin kierros kierrokselta James-parka humaltuu ja humalatilan muuttumisen myötä kierrokset nousevat. Olen nähnyt jutun telkasta kymmeniä kertoja ja kerran livenäkin (Maija-Liisa Majanlahden juhlissa, joissa päivänsankari istui itseoikeutetusti kreivittären paikalla ja hovimestarina hääräsi poikansa Antti Majanlahti) ja aina se vaan on hysteerisen hauska! Yksi kohtaus naurattaa minua aina yhtä paljon ja aiemmin livenä putosin siinä kohdassa tuolilta ja muistan sen, että edessäni istunut Heikki Kinnunenkin kääntyi katsomaan. Tällä kertaa pysyin penkillä, kun kana lensi tarjottimelta hevon kuuseen, mutta kiljahdin riemusta niin kovaa, että saimme nauruhepulin vieressäni istuneen naisen kanssa pitkäksi aikaa. Kovin oli notkealiikkeinen ja muikeailmeinen tämä Martti Suosalon James-tulkinta, ja olisin maksanut täyden lipun hinnan ihan vain nähdäkseni tämän esityksen.

 Neljäntenä annoksena meille tarjoltiin maailmankuulun pianistin konsertti, pianistina tietysti Iiro Rantala runsaan lisäkarvoituksen kera ja Martti Suosalo sai toimia hiukan Mr Bean-henkisenä nuotinkääntäjänä, jolle ei ihan kaikki mennyt putkeen... Hulvattoman hauskaa tämäkin.

 Jälkkärinä vielä huippukuuluisa oopperalaulaja (jälleen Martti Suosalo) tulkitsi meille Nessun Dorma-aarian ja yleisö sai laulaa mukanakin. Olen muuten aina luullut, että Nessun Dorma on jonkun henkilön nimi (älkää naurako siellä!), mutta sehän tarkoittaakin 'Kukaan ei nuku'. Kaikkea sitä oppii näemmä!

 Kulttuurinnälkä täyttyi kyllä neljästä pienestä annoksesta ja jälkkäristä, ja kotomatka sujui huomattavasti iloisimmissa tunnelmissa. Kannattaa käydä maistelemassa, jos kohdalle sattuu!

Palvelija / Helsingin Kaupunginteatteri

Palvelija / Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämö

Kantaesitys 16.4. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Kari Hotakainen

Ohjaus Martti Suosalo ja Raila Leppäkoski

Lavalla Martti Suosalo

 Tiistai, takana kaksi hermojakiristänyttä työpäivää kesälomaviikon jälkeen. Suuntasin suurin toivein Helsinkiin katsomaan Palvelijaa, sillä kaipasin naurua ja viihdykettä. Yhdistelmä Suosalo-Hotakainen toimisi takuuvarmasti, eikö?

 Heti aluksi tuli selväksi, että yleisö ei ollutkaan saapunut seuraamaan teatteriesitystä vaan seminaaria aiheena "Ihmisen luonne rikospoliisin näkökulmasta", luennoitsijana rikosylikomisario Arto Jylhämö (Martti Suosalo). Onneksi Jylhämö oli myös taitava matkija ja imenyt itseensä monenlaisia tyyppejä, joita oli elämänsä ja uransa varrella kohdannut. Suosikikseni nousi vanhempi herrasmies Kallio, joka puhui kirjakieltä ja 'haukahti' lauseiden loput. Asentaja Karttusen liikuttunut soidintanssi oli myös varsin herkullista seurattavaa, taustalla Avaran luonnon selostajaääni vielä lisäämässä vettä myllyyn.

Martti ja maatuskat (c) Tapio Vanhatalo, HKT

 Virkistyin huomattavasti kohtauksessa, jossa pappi piti puhetta sienestäjä-Seijan hautajaisissa. Salillinen yleisöä kajautti myös käskystä kuuluvasti ja komeasti yhteisen virren, jonka sanat heijastettiin taustalle. "Oi Herra luoksein jää, jo ilta on". Jumalaton sienestäjä Seija aiheutti tyrskintää siellä sun täällä, osui ja upposi ilmeisesti. Hämeen Sanomien yleisönosaston tekstaripalstallakin joku valitteli korvasieniapajansa tietovuotoa, nimimerkillä "Jumalaton sienestäjä". Näin sana leviää!

 Yllätyin siitä, että tämähän ei ollutkaan pelkkää komiikkaa vaan tekstissä oli mukana tarkkoja huomioita ihmismielen kiemuroista ja maailmasta muutenkin, Hotakainen tämän kyllä taitaa. Loppupuolella huomasin kuitenkin tylsistyväni, kun esitys jämähti setvimään sitä, miten eräskin rikos tapahtui. Parhaimmillaan esitys oli eri hahmojen ja palvelijatyyppien esittelyssä, se teema ei ihan loppuun asti kantanut. Ihmismielen käänteistä jäi muutama pohdinnan aihe kytemään, mutta mitään suurta ja mullistavaa tämä seminaari ei minulle tarjonnut.

 Arena-näyttämö on myös melkoinen sumppu, kun sisäänkäynti saliin yhdestä pienestä ovesta ja varsinkin poislähteissä ihmismassa jumittuu niille sijoilleen narikkajonon vuoksi. Onneksi ei ollut hirvittävän kuuma, muuten olisi tungoksessa happi loppunut.

 Suosalo on kyllä taitava ja erikoisella tavalla virtuoosimainen näyttelijä, mutta jotenkin Palvelijasta jäi pieni pettymys. Odotin varmaankin enemmän ja muuta kuin luennointia. Jonkinlainen käänne kuitenkin tapahtui, sillä työviikko lähti parempaan suuntaan heti seuraavana päivänä.

(näin esityksen pressilipulla)

Vanja-eno / Helsingin Kaupunginteatteri

Vanja-eno / Helsingin Kaupunginteatterin Pieni näyttämö

Ensi-ilta 18.9. 2014, kesto noin 2h 35min (väliaikoineen)

Ohjaus Tamás Ascher

Rooleissa : Santeri Kinnunen, Esko Salminen, Anna-Maija Tuokko, Iida Kuningas, Tiia Louste, Martti Suosalo, Pekka Huotari, Marjut Toivanen ja Matti Olavi Ranin (minun näkemässäni esityksessä rengin roolissa oli tosin Markku Huhtamo)

 Kansallisteatterin ja Kaupunginteatterin Vanja-enot näkivät päivänvalon syyskuussa peräkkäisinä päivinä ja minähän se istuin Kansallisteatterin ensi-illassa. Ihan tarkoituksella pidin tietoisen välin näiden kahden version näkemisen kanssa - ja hyvä niin. Kansallisteatterin Vanja-enon jälkimainingeissa tosin kävi hetken mielessä, että jätän HKT:n kokonaan väliin. Onneksi en tehnyt niin. Loppuunmyydyt esitykset vielä onnekkaasti takasivat sen, että pääsin katsomaan tätä dream teamia vasta neljän kuukauden kuluttua ensi-illasta.

 Sinä iltana Helsingissä alkoi melkoinen lumimyräkkä ja mieletön tuuli, mutta pienen näyttämön katsomoon astellessani kaikki ulkopuolinen unohtui. Mikä jämähtänyt, kulahtanut tunnelma lavasteista huokuikaan, ja näyttämön suunnasta tuoksui nenääni vanha nahka. Lääkäri Astrovin (Martti Suosalo) nahkatakkihan se siinä lojui penkillä. Näytelmä käynnistyi hitaasti (mutta varmasti) kärpästen huitomisella ja koska istuin suhteellisen lähellä surinan lähdettä, mieli teki itsekin huitaista ärsyttäviä surisijoita naamani edestä häiritsemästä. Noh, "kärpäsiähän" tässä toki itsekin ollaan...

Jelena, proffa ja Vanja (c) Tapio Vanhatalo

 Reilut 2,5h myöhemmin aplodeerasin kämmeneni helliksi! Olin erittäin tyytyväinen näkemääni ja siihen, että olin tullut katsomaan. Täysin erilainen tulkinta Tsehovin klassikosta, aiempaan näkemääni verrattuna siis. Joskus joku yksittäinen näyttelijäsuoritus on ärsyttänyt tai onnistumisen puolesta on joutunut vähän jännittämäänkin. Nyt oli kiitollinen olo siitä, että tässä ei todellakaan tarvinnut jännittää kenenkään puolesta, pystyi siis rentona nauttimaan siitä, miten ajattomat teemat ja henkilöhahmot hiljalleen ovelalla tavalla heräsivät henkiin. Taitavaa näyttelijäntyötä on aina suuri nautinto seurata, ja lisäksi oli hienoa nähdä Santeri Kinnuselta vaihteeksi muutakin kuin farssia.

 Kokonaisuus pysyi hyvin kasassa ja lisäksi mieleeni jäi paljonkin tiettyjä yksityiskohtia. Telegin, "Vohveli" (Pekka Huotari) pyörittämässä jännästi lankavyyhtiä käsissään, mikä ranneliike! Astrov pudottelemassa parin sanan repliikkejä "muina miehinä", tuntuu että Martti Suosalo hallitsee tuon tyylin kyllä parhaiten yskähdyksineen kaikkineen. Professorin (Esko Salminen) saapuminen ensi kertaa lavalle ja loistoesimerkki Esko Salmiselta siitä, miten käy kun karismalla otetaan ns. tila ja tilanne haltuun. Proffan Reino-tohvelit ja huokailu siitä, että hän ainoana osaa kunnolla elää. Jelenan (Anna-Maija Tuokko vielä parissa esityksessä) keinuva ja keimaileva kävelytyyli, vastaparina taas Sonjan (Iida Kuningas) tallustelu korottomissa kengissä. Jäin myös ensi kertaa miettimään sitä, miten monta kertaa minäkin olen saanut kuulla silmieni kauneudesta...

Vanja ja Sonja (c) Tapio Vanhatalo

 Suuren tunnemyrskyn valtaan en tästä versiosta joutunut, mutta kuten jo mainitsin, pidin tästäkin kovasti. Tunkkaisenoloisesta valtavasta esiripusta en kyllä pitänyt yhtään, musiikin pauhusta huolimatta tunnelma lässähti sen aikana ihan täysin ja huomasin joka kerta haukottelevani näytelmän jatkumista odotellessa.

 Haluan mainita vielä erikoiskiitokset käsiohjelmasta ja katsauksesta Vanja-enon vaiheisiin Suomen teatterikartalla. Ensiesityksestä on kulunut jo sata vuotta, mutta näytelmän teemat eivät muutu miksikään. Täällä sitä edelleen ihmiset surevat elämätöntä elämää, vastarakkauden puutetta, paikalleenjämähtämistä, ympäristön ja luonnon muuttumista, haaveiden murskautumista.

 Vanja-enolle vahvat neljä tähteä ****.

 ps. yksi Teatterikärpäsen tähtihetki tuli koettua näytelmän päätyttyä, kun sattuneesta syystä seisoin tuulessa ja tuiskussa henkilökunnan oven tietämillä ja pääsin ohimennen vaihtamaan muutaman sanan taksiaodottelevan Esko Salmisen kanssa. Mistäkö puhuimme? Säästäpä tietenkin, mistäs muustakaan...

 (näin esityksen pressilipulla)

Raipatirai, Vanja ja Astrov vauhdissa (c) Tapio Vanhatalo

Luolasto / Kansallisteatteri

Luolasto / Kansallisteatterin Suuri näyttämö

Kantaesitys 5.3. 2014, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Ohjaus ja käsikirjoitus Laura Ruohonen

Rooleissa : Heikki Pitkänen, Katja Salminen, Markku Maalismaa, Petri Manninen, Emilia Kokko, Sari Mällinen, Helmi-Leena Nummela, Alma Pöysti ja Martti Suosalo

 Onnistuin valitsemaan päivän vahingossa niin, että Lavaklubilla sattui olemaan paria tuntia ennen esitystä tekijätapaaminen, jossa Taina Westin haastateltavina olivat Luolaston näyttelijät Alma Pöysti ja Martti Suosalo. Tupa oli täynnä ja tunnelma katossa. Olikin todella mielenkiintoista kuulla näyttelijöiden mielipiteitä ja kommentteja näytelmän tekoprosessiin liittyen, ja etenkin siitä, mitä he ajattelivat omista roolihahmoistaan. Ajattelinkin Martin vartijahahmoa sitten itse näytelmässä klassisena "portinvartijana", joka erottaa kaksi maailmaa toisistaan. Taina West muuten lopuksi esitti "Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä" ja hauskaa oli huomata se, että eipä niihin todellakaan vastata joka kerta samalla tavalla. Martin vastauksista ainoastaan kaksi oli samaa, mitä minä olen häneltä viime syksynä kysynyt...

 Tämän näyttelijätapaamisen tiimoilta odotukseni olivat sangen korkealla illan näytelmän osalta, ja hiukan myöhemmin laskeuduin siis itsekin Luolastoon. Salissa oli jännän hämärää ja erikoista äänimaailmaa ja taskulamppujen valossa moni etsi omaa paikkaansa. Vartija (Martti Suosalo) jo istuikin kopissaan kahvia juomassa ja aikaa tappamassa.

 Kiehtovia olivat "entiset" (Emilia Kokko, Katja Salminen ja Helmi-Leena Nummela), jotka liikkuivat luolien seinillä äänettöminä ja viiltävän kovan äänenkin kera. Olisin halunnut kuulla heidän tarinaansa hiukan enemmän ja myös toivoin sitä, että olisivat pysyneet piilossa kauemmin. Jännempää olisi ollut huomata luolamaalausten ja kämmenenjälkien seassa valojen pyöriessä salaperäinen liikahdus, jonka lähde paljastuisi vasta myöhemmin. Mutta ei.

Alma Pöysti / (c) Stefan Bremer

Yksinäinen vartija pitää monologejaan kopissa, ja ulkomaailmasta muistutti välillä ruusu. Ainoana kaverinaan hänellä oli keltainen lintu, jolta ei liiemmin vastakaikua herunut. Maailmaa mullistikin sitten luolamaalaustutkija (Alma Pöysti), ja näiden kahden välille leimahtaa kuin varkain pieni rakkaustarina. Tuntuu, että luolastoon laskeuduttuaan kukaan eikä mikään ole enää entisensä. Menneisyydestä muistuttavat kalliomaalaukset sekoittuvat insinöörien laskelmiin ydinjätteiden loppusijoituspaikasta.

 Pidin kovasti rakkausteemasta; miten joku täysin ennalta-arvaamaton voi muuttaa hetkeksi kaiken. Näiden kahden ensisuudelma on hienosti toteutettu, ja muutenkin seinillä kiipeillään ja roikutaan näyttävästi. Hämmentävää katsottavaa oli etenkin saapuminen Kristallijärvelle. Istuin sen verran kaukana, että kesti pitkään ennen kuin tajusin mistä seinämät oli valmistettu. Näky oli suorastaan lumoava! Muutenkin visuaalinen puoli toimi - entisten asukkien salamyhkäisyys, ylös ja alas kulkevat hissit, seinämaalaukset.

Mukana oli sitten myös liikaa osasia, joista en oikein innostunut. Laulavia insinöörejä? Rytminen puoli toimi kyllä, mutta jatkuva hoilaaminen lähinnä ärsytti. Ior Bockia muistuttava luolaopas ei oikein sytyttänyt myöskään. Farssin puolelle heilahtanut kohtaus, jossa otettiin etäyhteyttä kameroiden välityksellä sinne sun tänne? Itkuun jatkuvasti pillahtava Myyrä-insinööri, joka vielä grillaili olmia? Eipä taida olmeja edes asustella näillä leveysasteilla, vai onko Avara luonto huijannut meitä?

 Luolaston mystinen puoli lumosi minut ja minulle tuli vahva tarve päästä myöskin käymään jossakin luolassa seikkailemassa, mutta liika sekavuus ja eri tyylilajien sekoittuminen ja sekoittaminen sotki kuviot. Harras loppukohtaus oli kuitenkin sen verran hieno, että katsomosta poistuessani olin sangen tyytyväinen näkemääni. Tunnelma ei kantanut kuitenkaan ulko-ovea pidemmälle ja junalle juostessani olin jo unohtanut mikä tässä oli pointtina. Lopulta käteen ei siis jäänyt oikeastaan mitään, ja se on harmi.

 Kokonaisuudelle vain pari tähteä **, mystisemmälle puolelle neljä ****.

(näin esityksen pressilipulla)

Esitystalous 2 - tehtävä Espoossa / Espoon Kaupunginteatteri

Esitystalous 2 - tehtävä Espoossa / Espoon Kaupunginteatteri, Revontulihalli

Kantaesitys 18.9. 2013, kesto noin 3h 30min (väliaikoineen)

Teksti ja ohjaus Juha Jokela

Rooleissa : Ylermi Rajamaa, Martti Suosalo, Ria Kataja, Tommi Korpela, Raimo Grönberg, Tommi Taurula, Henna Hakkarainen ja äänenä nauhalla Vera Kiiskinen

Taustaa : Muutama vuosi sitten Espoossa nähtiin ensimmäinen Esitystalous. Lähes samalla tekijätiimillä lähdetään nyt tutkimaan Espoon ja espoolaisten syvintä olemusta; mikä se on ja onko sitä edes. Kertojahahmo Minä (Ylermi Rajamaa) palkataan huippusummalla Espoon kaupunginjohtaja Kari Happosen (Martti Suosalo) toimesta brändityöryhmään, jonka yhteistyönä on tarkoitus saada jotain näkyvää aikaiseksi ja näytelmäkin. Kaupunginjohtajan lisäksi työryhmään kuuluu pääkaupunkiseudun kauppakamarin Espoo-vastaava, yritysjuristi Helena Partanen (Ria Kataja), Sotepa-säätiön toimitusjohtaja Markku Vihuri (Tommi Korpela), Aalto-yliopiston puurakentamisen professori Keijo Sevón (Raimo Grönberg), it-yrittäjä ja vannoutunut urheiluhullu Petri Huhtala (Tommi Taurula) sekä tiedotuksesta vastaava kaupunginsihteeri Ilona Koski (Henna Hakkarainen).

Martti Suosalo ja Ylermi Rajamaa / kuva Stefan Bremer

Plussaa : Perinteinen "yleisö-näyttämö" - asetelma oli rikottu heti alkuunsa. Katsomo oli kaksiosainen, kaiken keskellä käytiin neuvotteluja siten, että aina joku oli selin yleisöön. Välillä istuttiin katsomon puolellakin. Tämä ei häirinnyt yhtään, päinvastoin. Björkin Human Behaviourilla lähdettiin ovelasti liikkeelle a cappellana. Heti kättelyssä kaikki roolihahmot tuntuivat kovin tutuilta ja tunnistettavilta, nimiään myöten. Keskustelu soljui sujuvasti, jokainen pienikin repliikki tai välikommentti oli oivallisen harkittu ja unohti ihan täysin, että tässä ei nyt seurata näytelmää, vaan kärpäsenä katossa autenttista kokoustilannetta. Välillä otettiin vähän etäisyyttä kalseisiin kokoushuoneisiin ja lähdettiin käymään Nuuksiossa, puvut päällä tietenkin. Nuotion ääressä kitarointitunnelmissa oltiin asian ytimessä ja Markku Vihurikin loihe lausumaan "Mulla on sellainen tunne, että mä vedän biisin seuraavalla kerralla!" Avaudutaan pikku hiljaa, ja jokainen työryhmän jäsen pääsee hetkeksi parrasvaloihin esittämään itselleen merkityksellisen kappaleen ja siihen liittyvän tarinan, joita kaikki ei sitten kuitenkaan ihan sulata. Voiko elämästä syrjäytyneet ihmiset olla myös espoolaisia? Sehän pilaisi imagon? Mitään negatiivistahan ei saisi mainita. Kiivasta keskustelua käydään puolin ja toisin, Helena Partanen kokee tunnetasolla voimakkaasti jokaisen esityksen kohdalla, Markku Vihuri saa kicksejä Helenan "siitä liikkeestä" ja haluaisi tutustua naiseen vähän syvemmin, nippelitiedollaan pätevä Henna Hakkarainen heittelee lakonisia kommenttejaan ja korjauksiaan joka väliin, urheilumies penää kiekkokansan oikeuksien perään, puuproffa (heti alkuun Gandalfiksi ristitty) mokaa oman lauluosuutensa, jonka seurauksena kaupunginjohtaja vie häneltä puheoikeuden. Kaupunginjohtaja useinkin viittasi kintaalla asioille ja kommentoi omiaan tyylillä, jonka vain Martti Suosalo taitaa. Kaiken keskellä ja lähes jatkuvasti estradilla pohtii omaa tehtäväänsä kertojahahmo Minä, loistosuoritus Ylermi Rajamaalta. Näyttelijäsuoritukset olivat kauttaaltaan herkullisia muutenkin, miten joku saakin pelkän "olemisen" näyttämään niin helpolta. Ei ole tarvetta nostaa ketään ylitse muiden, kaikki olivat niin hemmetin hyviä. Tommi Korpelan miehekäs charmi teki ystävääni tosin sellaisen vaikutuksen, ettei hän ole toipunut reissusta oikein vieläkään... Näyttämö eli koko ajan, pöytiä siirreltiin liukuhihnameiningillä ja jatkuvasti joku oli menossa tai tulossa tuolilla ajellen tai muuten. Jossain muussa tilanteessa tämä olisi häirinnyt suunnattomasti, mutta ei tässä. Lattiaprojisoinnit olivat hienosti toteutettuja myös, mieleeni jäi etenkin iso hämähäkinseitti, jossa Minä saaliina istui, kun kaikki ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan ja kuherruskuukausi työryhmäläisten kanssa oli auttamatta ohi. "Misä se lukki luuraa?" kysyi ensimmäisen Esitystalouden kulttihamo OT Toivio (Martti Suosalo), OT pyydettiin apuun mutta eipä hänestä liiemmin hyötyä ollut. Harvoin näkee yli kolmetuntista esitystä, jonka loputtua jää harmittelemaan liian lyhyttä kestoa. Tätä olisi katsonut vaikka kuinka pitkään! Löytyikö tässä nyt sitten se espoolaisuuden ydin? Ihmisyyden ydin ainakin. Tämä paljasti meistä kaikista asenteita ja muuta kuin varkain.

Muut brändityöryhmän jäsenet (puuproffa puuttuu) / kuva Stefan Bremer

Miinusta : Eipä tästä mitään moitteita edes keksimällä keksi, aika lailla täydellinen teatteriesitys!

Muuta : Ennen esitystä ja väliajalla pöydille oli jaettu lappusia, joihin katsojat saivat kirjoittaa mielipiteitään Espoosta ja Espoon tulevaisuudesta. Näitä sitten esitettiin "tuoreimpina gallupkyselyn tuloksina" pitkin näytelmää. Näin yleisökin pääsi pienellä vaivalla mukaan osallistumaan, eikä siihen paljoa vaadittu. Näyttelijät myös pyörivät kansan parissa ennen esitystä roolihahmoissaan. Unohdin muuten mainita, että kuninkaan vetimissä, puisten symbolien kanssa pitkin poikin valtaistuimellaan kurvaileva kaupunginjohtaja oli aika näky...

Täydet viisi tähteä Esitystalous 2:lle *****. 

Tämä on niin äärimmäisen hyvä, että tuntee suurta ylpeyttä siitä, että on saanut olla paikalla todistamassa tätäkin spektaakkelia! Ystävän kanssa esityksen jälkeen vain hymyiltiin yhtä suurta leveää hymyä koko reilun tunnin kotimatka. Suosittelen todella lämpimästi kaikille. "Ihminen voi lähteä Espoosta, mutta Espoo ei lähde ihmisestä!"

Hullu kuningas / kuva Stefan Bremer

Haastattelussa Martti Suosalo

Martti Suosalon tapasin syyskuun lopussa 2013 Espoon Kaupunginteatterin näyttelijälämpiössä Esitystalous II-näytelmän jälkeen. Martilla oli kiire, mutta siitä huolimatta saimme aikaiseksi tarkalleen 15 min kestäneen haastattelun.

Oulusta kotoisin oleva Martti on syntynyt 1962 ja horoskooppimerkiltään hän on rapu.

Mitä harrastat? ”Kun on tämmöinen työ, niin ei ehdi paljoa harrastamaan, mutta pidän purjehtimisesta, meillä on kimppapurjevene. Lenkkeilen myös. Aikaisemmin pelasin jalkapalloa ja jääkiekkoa, mutta ne on kyllä jääneet nyt, koska ei ole ollut enää aikaa. Harrastus on mulle jotenkin sama kuin työ ja olen yrittänyt yhdistellä niitä juttuja ja elementtejä.”

Milloin kiinnostuit teatterista? ”En tiedä milloin se syväkyntö on tehty, mutta mun isoisäni, jota en koskaan ole tavannut, oli näyttelijä ja hänen siskonsa Tyyne-täti, joka hoiti meitä paljon silloin kun olin pieni, kertoi paljon juttuja teatterimaailmasta. Ei ne mulle tosin silloin hirveästi jääneet mieleen. Varsinaisesti teatteriharrastukseni alkoi Oulun nuorisoteatterissa vuonna 1979 ja silloin mä heti hoksasin, että tähän sirkukseen mä tulen satsaamaan. Siellä olin muutaman vuoden ja muutin sitten Helsinkiin, ja täällä jatkettiin osalla siitä porukasta. Siinä oli mm. Anna-Leena Härkönen, Sari Havas ja Tarja Heinula, jotka pääsi Teatterikouluun. Meitä pääsi neljä näyttelijälinjalle Teakiin, muut meni sitten teattereihin tekemään valo-ja äänisysteemeitä. Me oltiin hyvin sitoutuneita siihen hommaan ja 1983 mä pääsin Teatterikouluun kolmannella yrittämällä. Koulu loppui 1987, mutta varsinaisesti en ole vieläkään valmistunut...” kertoilee Martti.

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Voi olla, että se liittyisi jotenkin purjehdukseen ja ehkä veneiden siirtoihin paikasta toiseen. Mä olen kyllä osannut sen aina, että teen sellaisia hommia mistä tykkään. Sen takia jätin koulunkin varmaan kesken, koska se ei kiinnostanut mua pätkääkään.”

Miksi olet näyttelijä? ”Varmaan siksi, että huomattuani jotenkin että se asia toimii ryhdyin tälle alalle. Joillakin ihmisillä on näitä peilisoluja eli matkimissoluja sitten enemmän kuin toisilla, ja parhaimmassa tapauksessa sitten tajuavat hyödyntää niitä. Näyttelijöillä niitä on sitten varmaankin vähän enemmän.”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Alussahan se oli enemmänkin naisten hurmaamista, ulkoiset avut ei muuten siihen kauheasti kannustaneet, mutta sitä kautta pääsi sitten tutustumaan vastakkaiseenkin sukupuoleen. Alussa se oli semmoista ja iän myötä se on tietysti muuttunut, ja nyt se on jopa niin, että olen sitä mieltä, että näytelmäkirjailijan teksti on se mistä pitää lähteä eikä se, että itse menee rinta rottingilla tuonne. Tässä jutussa mitä nyt tehdään (Esitystalous II) sitä saa nimenomaan harrastaa. Tää menee niin paljon tekstin ehdoilla, että on nautittavaa näytellä myös.”

The Martti Suosalo / kuva Teatterikärpänen

Suurin osa haastatelluista on vastannut tähän seuraavaan kysymykseen sinut. Onko sinulla omia esikuvia, tai kenen uraa arvostat eniten tai ihailet muuten? ”Ohoh! Kyllä mä kaikkien kollegoideni työtä arvostan, koko ajan kun tekee töitä niin esimerkiksi tässä ryhmässä kaikilta näiltä mä saan koko ajan uusia juttuja, ja muidenkin ihmisten kanssa kenen kanssa työskentelee, koska en mä ehdi oikein itse käydä katsomassa teatteriesityksiä. Totta kai kaikki tämmöiset Chaplinit ja muut klassiset on ollu ihailuni kohteena. Nuorempana ihailin paljon Pentti Siimestä, kun hän oli televisiossa paljon esillä. Hänen ja Ritva Valkaman hommia tuli seurattua, kun oli se Parempi myöhään-sarja. Koulussa sitten parodioitiin ja matkittiin niitä jaksoja. Spedeä ihailin myös! 70-luvulla pikkupoikana asuin Turussa ja silloin oli nää Holmbergit ja Långbackat teatterissa, ja Vesku Loiri, Heikki Kinnunen ja Esko Salminen, ja niitä käytiin paljon koulun kanssa katsomassa. Esko Salmisen energia on tehnyt minuun syvän vaikutuksen silloin jo pienenä.”

Miten ”teatterin taika” sinulle ilmenee parhaiten? ”Silloin kun lavalla tulee sellainen lentoonlähdön tuntu, että kaikki vaan rullaa mukavasti. Varmaan vähän niin kuin mäkihyppääjät sanoo, että sitten tuuli osuu sopivasti siinä, niin silloin lähdetään lentoon. Se on jotain vastaavanlaista huumetta sitten mihin jää koukkuunkin. Se on hyvä fiilis, se flow.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Minua inspiroi ihan arjen asiat ja sellaiset jutut, mitä mä nään ja kuulen koko ajan. Pää on ladattu sellaiseen muotoon, että se skannaa koko ajan asioita eikä mun niitä tarvitse edes kirjoittaa ylös, ne jää tuonne muistiin ja tarvittaessa ne oikeat asiat tulee sieltä sitten.”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Totta kai silloin jos juttu on huonosti harjoiteltu, mutta jos on hyvin harjoiteltu kuten esimerkiksi tämä, niin ei ole minkäännäköistä jännitystä. Jos on epävarmuutta, niin silloin kyllä, jos ei tiedä mitä tekee varmasti. Se ilmenee levottomuutena ja pelkona, normaaleita asioita.”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja”, joita suoritat ennen esitystä? ”Mä käyn lenkillä 45min ennen esitystä tai tuun fillarilla Tapanilasta tänne 20 km, mä yhdistän tän urheiluharrastukseni tähän työhön ja sit mä oon lämmin ja valmis taistoon.”

Haetko sillä virtaa vai keskittymistä? ”Joo se on virtaa sekä rauhoittumista, että sitten kun mä olen jossain toisessa tilassa kuin katsojat, niin he tulee saamaan yleensä silloin pääsylipulleen vastinetta, koska ei ne välttämättä tuu katsomaan ihmistä, joka on ihan samassa tilassa kuin he. Vaikka tuolla se näyttää rennolta ja ajoittain jopa alinäyttelemiseltäkin, niin siinä on kuitenkin valtava energia alla meillä kaikilla. Ja kaikilla näyttelijöillä on ihan oma tapansa löytää se juttu. Mä oon opetellut tämmöisen, ja se sopii mulle. Kyllä mä sen lenkin teen joka kerta, poikkeuksena tietysti jos oon kipeä tai en muuten ehdi.”

Päällystakissa poljit kuntopyörää lavalla koko väliajan? ”Joo, mä en aina jaksa väliajalla kittailla sitä kahvia. Mun mielestä se sopi siihen juttuun, en mä sitä sitten muissa jutuissa oo tehnyt. Samalla tuli kuntoiltua siinä, kun en ehdi käymään missään salilla.”

Kerro jokin hauska kommellus! ”Tehtiin Taru Sormusten herrasta tuolla Suomenlinnan kesäteatterissa ja kerran kävi niin, että esirippu syttyi sisäpuolelta tuleen, sitä ei oltu palokäsitelty. Savu vaan nousi ja katsojat oli ihmeissään. Yritettiin ihan hulluna sammutella sitä ja sitten Väänäsen Kari menee rauhoittelemaan yleisöä siitä esiripun välistä et ”Ei mitään hätää, tässä on nyt pieniä kommelluksia ja esitys jatkuu tuota pikaa” ja Karin oma peruukki oli tulessa siinä, se ei huomannut sitä! Eipä juu hätää, se tuli takaisin sieltä ja huomasi vasta sitten sen oman tilanteensa. Tämmöistä kaikkea!” Martti kertoo nauraen ja viuhtoo samalla käsillään tilannetta esittäen.

Kerro jokin oikein hyvä muisto! ”Niitä on niin paljon niitä hyviä muistoja … Kyllä se liittyy varmaan johonkin semmoiseen, että isä oli aika paljon töissä ja pois kotoa, ja sit kun hän oli kotona niin mentiin katsomaan jalkapallo-ottelua yhdessä. Sellainen lämmin elokuinen pimenevä ilta, mennään isän kanssa Elite-merkkisellä autolla Oulun Raatin stadionille hänen ystävänsä kanssa katsomaan matsia. Silloin oli hyvä fiilis!” Manu hymyilee.

Mitä sanoisit nuorelle itsellesi, jos tulisi sellainen mahdollisuus? ”Älä tee mitään toisin!”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Mä luulen, että mä olen kyllä aika lähellä Hessu Hopoa.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Varmaan vettä ja leipää, niillä pärjäisin.”

Jos voisit palata menneisyyteen aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen, minne menisit? ”Menisin johonkin kesäiseen hetkeen Oulussa lapsuudessa. Pelaan puistossa jalkapalloa ja puistovahti tulee ajamaan mut pois.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Lähden tästä autolla Helsingin keskustaan, mulla on Brel-lauluillan palaveri liittyen sen taltiointiin.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rauha

Mistä sanasta pidät vähiten? - Paine

Mikä sytyttää sinut? - Lämpö

Mikä sammuttaa intohimosi? - Kylmyys

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Lasten ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Lasten ääntä, heh

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kaikkea mahdollista!

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Ei ole sellaista!

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!

3D - dirty,difficult & dangerous / vierailu

3D - dirty, difficult & dangerous / vierailu Hämeenlinnan teatterissa

Kesto noin 55 min

Ohjaus Neville Tranter (Stuffed Puppet Theatre / Hollanti)

Rooleissa Martti Suosalo, Satu Paavola ja viisi ihmisenkokoista teatterinukkea

Taustaa : Suosittu crosskitchen-kokki Rex de Chef (Martti Suosalo) kokkaa tv-lamppujen loisteessa kaikkea thaiwokista unkarilaiseen pörköltiin, mutta studiolamppujen sammuttua alkaa tapahtua kummia. Mistä raaka-aineet ovat peräisin? Paikalle saapuu ohjaajaa ja kiinalaista maahantuojaa ja piskuinen vauvakin.

Plussaa : Martti Suosalo ja Satu Paavola olivat molemmat hyvin ilmeikkäitä ihan ilman nukkejakin, Suosalo etenkin pajatti tuttuun tyyliinsä kielten sekamelskaa. Kovin montaa suomenkielistä sanaa ei tässä kuultu, vaan homma hoidettiin italian-espanjan-englanninsekoituksella ja välillä puhuttiin kiinaakin. Kumma kyllä jutut ymmärsi siitäkin huolimatta. Nuket olivat hyvin eläviä ja taidokkaasti niitä nuketettiin, välillä ihan unohti että ihminen siinä takana häärää mukana. Suosikkinukkeni oli pikkuinen vauva, etenkin pöydällä vilistäessään. Loppuvideo valkokankaalla oli hauska.

Miinusta : Itse tarina meni minulta osittain täysin ohi, en ollut oikein perillä siitä mikä oli kaiken tämän tarkoitus. Nettisivuilla kerrotaan, että "3D on musta komedia välittömän nautinnon kulttuuristamme, jossa kysymykset ihmisten tasa-arvoisuudesta, oikeudesta omaan kehoonsa, sielun hinnasta sekä yksilön valinnasta ja vastuusta liekitetään hulvattomalla tavalla". Tätä kaikkea en allekirjoita kyllä, toisinsanoen en tainnut olla kärryillä yhtään koko juonesta...meinasin jopa nukahtaa yhdessä vaiheessa! Ihmettelen myös lavastusta aika tavalla, sillä lavalla oli kokkauspöytä rekvisiittoineen, taustalla valkokangas ja iso pino erikokoisia laatikoita lattialla. Laatikoista odotin tulevan esiin vaikka mitä, mutta yhtä nosteltiin kerran ja koko pinon takana piileskeltiin pari kertaa, mutta muuten laatikkopino jäi täysin mysteeriksi ja ihan turhaksi siis. Samoin taustan valkokangasta olisi voitu hyödyntää paljon enemmän. Isoin miinus tulee kuitenkin esityksen kestosta, lipussa kun luki että kesto on 1h 15min ilman väliaikaa. En tiedä kenen moka tämä oli, mutta kun esitys loppuukin 20min odotettua aikaisemmin ja lopetus oli muutenkin vähän outo, jäi koko hommasta vähän sellainen petetty olo. Ei saanut ihan rahoilleen vastinetta kyllä. Näytelmän nimikin on jokseenkin outo eikä kerro katsojalle ihan kaikkea, moni varmaan luulee, että kyseessä on jokin 3D-esitys?

Muuta : En ollut tiennytkään, että Martti Suosalo on taitava nukettaja kaiken muun lisäksi. Satu Paavola hoiti hommansa myös hyvin, ja hän on tätä kuulemma tehnyt paljon aiemminkin. Ohjaaja Tranter taas on hyvin arvostettu nukketeatteritaiteilija. Suosittelen Suosalo-faneille ja "aikuiseen makuun" nukketeattereiden ystäville. Ehkä esitys aukeaisi teemoiltaan paremmin toisella katselukerralla, mene ja tiedä...Toista kertaa en itse tätä kyllä aio mennä katsomaan.

Taitavasta nuketuksesta irtoaa kolme tähteä ***.

Jatkuvaa kasvua/Lainahöyhenissä/Delilah

Vuosi 2012 on lähtenyt käyntiin aika "nihkeissä" merkeissä toistaiseksi, sillä olen helmikuun puoliväliin mennessä nähnyt vasta kolme esitystä ja se on harvinaista se...

Jatkuvaa kasvua Ryhmäteatterin Pengerkadun näyttämöllä oli jatkoa aiemmin nähtyihin Päällystakkiin ja Euroopan taivaan alla-näytelmiin. Siinä käsiteltiin alati vaihtuvaa työelämää ja meno oli välillä sellaista, että putosin termistöpuolella jo kärryiltä. Perusinsinööri Antero Alapylpyrä (Martti Suosalo) siinä pisti lopulta uusiksi koko maailmantalouden ja Suosalo käytti kyllä koko repertuaariaan, ehkä tuntui välillä jo liiankin tutulta hänen olemuksensa? Jännästi oli käytetty live-videotekniikkaa tässä, lavastus oli hyvin minimissä. Muut näyttelijät ahkeroivat useita eri rooleja ja parhaiten jäi mieleeni etenkin Tiina Lymin hahmot sekä Aku Hirviniemi (huikea Jeesus varsinkin). Downshifting ja Jukka-talot jäivät mieleeni pyörimään. Näytelmässä oli paljon asiaa, ehkä liikaakin ja siksi jäi vähän sekava mielikuva. Siitä miinusta ja tähtiä neljä ****.

Lainahöyhenissä Helsingin Areena-näyttämöllä oli tosi positiivinen yllätys. Tarinaa aiemmin tuntematta oli mukavaa vain keskittyä seuraamaan hienoa näyttelijäntyötä. Santeri Kinnunen oli mielettömän hyvä, samoin Pertti Koivula. Laulut eivät olleet minulle aiemmin tuttuja, mutta jäivät soimaan vielä seuraavaksikin päiväksi päähäni. Upeita tanssijoita kaikki miehet, mitä säihkysääriä! Tämä piristi sateista viikkoa ja poistuimme iloisin mielin esityksestä. Neljä tähteä **** ja Santerille täydet viisi *****.

Delilah-musikaali Hämeenlinnan teatterissa ja Vanaja-salissa tuli nähtyä ennakkoesityksessä päivää ennen ensi-iltaa. Aluksi koko esitys ei tuntunut lähtevän oikein lentoon ja olisi kaivannut enemmän vauhtia. Loppua kohti vauhtia sitten tulikin lisää ja ehkä hiukan liikaakin, tarina itsessään oli aika sekava ja tekohauskaa, minua ei juurikaan naurattanut. Ihmettelin kovasti esim. Turun murteella puhuvaa poliisia ja lavan puolelta toisella kohkaamista ja juoksemista. Musiikkipuoli sen sijaan toimi erinomaisesti, Arja Koriseva lauloi ja näytteli mallikkaasti mutta pisteet kotiin vie kuitenkin Jani Koskinen. Olipahan huikeaa kuultavaa jälleen miehen soolot ja nähtiinpä siellä muutamat kunnon tanssikuviotkin. Kiharoista vielä lisäpisteitä! Tanssijat olivat myös oikein hyviä, koreografiasta plussaa. Muita positiivisia asioita olivat etenkin museon lavasteet, karhut ja gorillat, "paha poliisi" hölmöine eleineen ja loistava bändi! Musiikkipuolen kannalta suosittelen oikein lämpimästi (tässähän siis Tom Jonesin musiikkia), tarina sen sijaan ei oikein sytyttänyt.Kaksi tähteä *** ja Janille ja Arjalle viisi *****.

Kolme lyhyttä "arvostelua"

Neljän päivän sisällä kolme eri esitystä,tämähän käy jo työstä...

Neiti Julie Hämeenlinnan teatterissa oli hyvin perinteinen klassikkotulkinta August Strindbergin teoksesta.Esitys oli hyvin intensiivinen,kestoltaan 1,5h ilman väliaikaa ja hyvä niin,paussi olisikin ikävästi katkaissut sen tunnelatauksen jonka näyttelijät saivat aikaan.Verstas-näyttämön 20v-juhlanäytelmä oli myös ohjaaja Martti Töttölän pitkäaikainen haave.Näyttelijät olivat mielettömän hyviä,etenkin Sinikka Salminen Neiti Juliena.Loistava paluu näyttämölle myös Perttu Pesältä,Johanna Reilinin roolityötä unohtamatta.Pianistin tarkoitus oli "kommentoida" tapahtumia soitollaan ja tehdä jokaisesta esityksestä uniikki,kiintoisaa olisikin nähdä esitys toistamiseen ja seurata millaisia muutoksia musiikilla tulisi,tällä kertaa musiikki tuntui vain jotenkin taustamusiikilta,paria kohtausta lukuunottamatta.Kolme tähteä Neiti Julielle.

Maailmanlopun hautaustoimisto Tampereen Työväen Teatterin päänäyttämöllä oli taattua Kummeli-huumoria.Ohjaaja Heikki Vihinen piipahti näyttämöllä myös parissa pikku roolissa.Komedia kertoo hautausurakoitsika Theodor Antista (jolla oli sukunaan mm. Elef Antti,Des Antti ja Trab Antti...),mukana häsläävät myös pääministeri BB-Maki,oppisitiojohtaja Sika-Harri,Viinapiru ja nähtiinpä siellä itse Belsepuubikin.Aluksi esitys ei oikein lähtenyt lentoon,mutta väliaikaa kohti saatiin aika hurjaakin menoa etenkin Theodor Antin (Esko Roine) eli "Dödön" toimesta.Miten voi mies heittää ihan pokkana sellaista juttua,leslienielsenmäistä menoa oli se.Tom Lindholm Viinapiruna oli aika ovela tyyppi,samoin Kaisa Mattilan esittämä bimbo Pam.Muutamia hyviä irtovitsejä tästä kyllä lähti,mutta ihan täysmittaiseen hihittelyyn ei rahkeet tällä kertaa riittäneet.Kummeli-huumorin ystäville ja pikkujouluporukoille suosittelen silti."Jo ilta tullut on,urut soi,kyllä lähtee!!" Kolme tähteä.

Kiviä taskussa vieraili kaksi kertaa täysille katsomoille täällä Hämeenlinnassa.Kaksi kertaa sen aiemmin olen nähnyt,mutta siitä on muutama vuosi aikaa ja esityshän on aivan loistava,sen katsoisi vaikka kuinka monta kertaa.Martti Suosalo ja Mika Nuojua vetävät useat roolinsa sellaisella vimmalla läpi että huh huh,tästä on vaikea pistää enää paremmaksi.Kaiken sen naurun takana myös traaginen tarina,ja surullisissa kohtauksissa yleisökin onneksi malttoi olla hiiskumatta.En ole taas aikoihin nauranut niin paljon kuin eilen,pelkäsin jo että katkee joku verisuoni päästä.Pari kohtausta meni ihan överiksi,miehiä itseäänkin jo nauratti kovasti.Että saakin yhdestä banaaninsyönnistä,juopuneen jankkaamisesta ja lehmä-esitelmästä jotain niin hulvatonta aikaan.Edelleen annan täydet viisi tähteä tälle. (ps.Kvartetti on tällä hetkellä Suomen katsotuin näytelmä ja jos tämä pyörii vielä,menee se Kvartetin ohitse.Ensi vuonna tulee 10v täyteen ja AINA loppuunmyydyille katsomoille!!)

Inspiraatio kateissa

Blogin päivitykseen inspis kateissa hetken aikaa.Olen tässä käynyt kuitenkin katsomassa kolme esitystä lyhyen ajan sisällä,niistä lyhyt arvio:
Mielipuolen päiväkirja -monologi Martti Suosalon esittämänä oli mielettömän hieno kokemus ja vierailu Tampereen teatterissa.Takana pyörivät kuvat olivat oikeastaan ihan turha lisä;lamppu,tuoli ja Martti Suosalo riittivät aivan mainiosti.Loistavaa seurata noin mahtavaa näyttelijää kuin hän.Mikä kehonkieli,ilmeet,eleet.Täydet viisi tähteä!!
Wicked-musikaali Helsingin kaupunginteatterissa oli jotenkin pettymys.Isoa ja näyttävää,muttei niin "maagista" kuin odotin.Musiikki ja laulut eivät kolahtaneet.Maria Ylipää oli kyllä mielettömän hyvä ja wau mikä ääni,Anna-Maija Tuokko oli huikea blondina ja pidin kovasti myös Tuukka Leppäsen työskentelystä.Mukavia tanssikohtauksia!Kokonaisuus jäi kuitenkin kauaksi siitä mitä odotin.Siitä syystä vain kolme tähteä.
Isä,poika ja tärykalvo Hämeenlinnan ensi-illassa (aiemmin esitetty jo Tampereella ja Espoossa) oli mukavan kompakti paketti,ketoltaan sopiva.Puntti Valtonen isänä ja Arttu Kapulainen poikana hienosti toisiaan täydentävä parivaljakko,huumoria ja vakavempaakin sopivassa mittasuhteessa.Lauluja olisin toivonut olevan enemmän.Neljä tähteä.
Aiemmin koeyleisönä nähty Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö tuli nähtyä uudestaan ja edelleen hyvin vaikuttavaa työskentelyä kaikilta.Lopussa ollut omituinen laulu oli onneksi poistettu lopullisesta versiosta!Menkää ihmeessä katsomaan :)

Esitystalous

Esitystalous / Espoon Kaupunginteatteri

Ensi-ilta 10.2. 2010,kesto n. 3h 30min

Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Jokela

Rooleissa : Tommi Korpela,Ria Kataja,Henna Hakkarainen,Raimo Grönberg,Tommi Taurula,Martti Suosalo ja Vera Kiiskinen

Taustaa : talouselämää ja politiikkaa yritysvalmentajien,sosiologin,SDPn kansanedustajan ja puoluejohdon sekä liikemiehen kautta.Elämys oli niin valtava,etten osaa tähän edes kirjoittaa mistä varsinaisesti koko hommassa oli loppujenlopuksi kyse!!Tapahtumat vyöryivät siihen malliin,että osa meni ohi ja kaikkea en edes ymmärtänyt,mutta kuitenkin...

Plussaa : oli upeaa nähdä etekin Tommi Korpela (yritysvalmentaja Rami Niittymaa) vihdoinkin livenä.Mies oli roolissaan niin vakuuttava,että menisin kuuntelemaan hänen valmennustaan ja seminaariaan milloin vain,aiheesta viis.Pidin myös Ria Katajan (demarien kansanedustaja Jaana Sallinen) ja Vera Kiiskisen (yritysvalmentaja Tanja Friman) työskentelystä.Kiintoisaa oli nähdä Tommi Taurula lavalla,suuri yleisö kun tuntee hänet lähinnä Salattujen elämien Taalasmaan Karina."Raision Borat" liikemies OT Toivio (Martti Suosalo) oli huikea suoritus ja vastasi esityksen koomisesta puolesta.Pidin todella paljon lavastuksesta ja videoiden käytöstä,musiikki tuki hienosti kohtauksia ja etenkin lopussa komeasti kaikuva "Working class hero" jäi soimaan päähän pitkäksi aikaa.Kohtaus vanhasta Suomi-filmistä oli mahtava ja hauska irrallinen kohtaus.Tulevaisuuden visiot Espoosta ja Tapiolasta,huh huh!!Bono unpluggedina ym. hulvatonta.

Miinusta : kestoltaan pitkähkö ja paikoin aika raskas,väliajan jälkeen etenkin.

Muuta : hauska yksityiskohta oli käsiohjelma,jossa Tommi Korpelan/Rami Niittymaan kasvot.Siitäpä oiva vappunaamari ...

Teatterikärpäseltä Esitystaloudelle neljä tähteä,liika pituus vei yhden tähden ****