Panu
Valon (haastattelun aikaan vielä Hietalahden) tapasin
lokakuun loppupuolella 2013 Kulttuuriravintola Kivessä Tampereella.
Olin hiukan myöhässä tapaamispaikalta, ja koska emme Panun kanssa
olleet aiemmin tavanneet, oli hän mennyt esittäytymään aivan
toiselle naiselle, joka ilomielin kyllä otti hänet seurakseen.
Tulin sitten pelastamaan Panun hämmentävästä tilanteesta...
Vuonna 1984 syntynyt Panu on
horoskoopiltaan kalat. ”Mä olen Kaustiselta kotoisin. Ennen
armeijaa asuin Kokkolassa, opiskelin siellä konservatoriossa
klassista laulua ja saksofonia. Nyt olen asunut kohta kymmenen vuotta
täällä Tampereella.”
Mitä harrastat? ”Teatteria,
heh...ja mitäköhän muuta sillai aktiivisesti? Kuntosalilla käyn
ja silloin tällöin kontakti-improvisaatiossa ja Hämeenlinnassa
olen harrastanut myös vähän pilatesta ja joogaakin. Olen
aloitellut kiipeilyä myös, mutta on niin hankalaa harrastaa mitään
sillai säännöllisesti”, Panu harmittelee.
Osaatko soittaa muitakin soittimia
kuin saksofonia? ”Sitä mä soitin siis varusmiessoittokunnassa
aikoinaan. Sit tuli kyllä kuuden vuoden tauko, mutta nyt oon ottanut
sitä pikkuhiljaa haltuun taas. Huuliharppua yritän kans vähän
tapailla ja kitaraakin jonkun verran.”
Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä
sinun vahvuudeksesi? ”Ehkä joku musikaalisuus ja tanssillisuus. Mä
oon nuorempana harrastanut kansantanssia ja sieltä mulla on hyvä
pohja liikunnallisuuteen.”
Minkä taidon haluaisit osata? ”Mua
kiinnostaisi opiskella lisää fyysistä teatteria, klovneriaa ja
miimiä. Sitä nyt ei vielä ole ollut tuossa meidän koulutuksessa.
Meillä oli nyt viime kesänä kurssikaverini Haatajan Ollin kanssa
sellainen juttu, että kierrettiin asuntoautolla vähän siellä sun
täällä, siinä oli mukana sanatonta teatteria myös. Se oli kyllä
hieno kokemus, ”avoimet harjoitukset” eli sitä ei oikein opi
muuta kuin tekemällä.”
Löytyykö suvustasi muita
teatteri-tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Valon suku on taiteellista porukkaa. Teatterialalla
on Vesa-Tapio Valo, äitini serkku, joka on Seinäjoen
Kaupunginteatterin johtajana ja pikkuserkkuni Annukka Valo opiskelee
TeaKissa ohjaaja-pedagogiksi. Annamaria Karhulahti on myös sukua. Isäni on sellainen ns. elämäntapataiteilija,
tekee mitä lystää. Hän on joskus voittanut katusoiton suomen
mestaruuden, ja sittenhän sillä on takanaan kaikenlaisia
performansseja. Hän kyllä taiteilee myös muutenkin – hän on
hirsirakentaja ja on tehnyt Kaustiselle esimerkiksi sellaisen
kalevalaisen kylän, ja savusaunoja ja takkoja on tehnyt eripuolille
maailmaa”, Panu luettelee.
Milloin kiinnostuit
teatterista/näyttelemisestä? ”Esiintymisestä oon kiinnostunut
silloin, kun menin yläasteella eli suhteellisen myöhään
kansantanssia harrastamaan, ja sitäkautta sain sitten vähän
esiintymiskokemusta. Sitten rippileirin isosena, kun tehtiin niitä
iltaohjelmia, niin siellä jotenkin innostuin sitten enemmänkin,
heh, lähti vähän käsistä koko homma. Musiikkilukiossa oli sit
musiikkiteatterikurssi ja se oli vähän jatkoa tuolle aikaisemmalle.
Muutenkin se musiikkilukion ilmapiiri oli hyvin hedelmällinen,
meillä oli yhden kaverin kanssa Amorin lähettiläät – niminen
bändi. Oltiin puvut päällä ja hampaat valkaistu ja
hurmauskiehkurat ja muut, ja laulettiin rakkauslauluja naisille.
Kunnon showmeininkiä!”
”Pienenä mä olin kauhea
jännittäjä, enkä koskaan uskaltanut mennä mihinkään
näytelmäkerhoon tai vastaavaan. En ois koskaan uskonut silloin,
että musta tulisi mikään näyttelijä. Oikeastaan sen takia tätä
vähän tekeekin, että pääsis vähän jännityksestä ja omista
estoistaan eroon.”
”Lukioaikoina oli Kaustisella yks
kesäteatterijuttu ”Pikku Pietarin piha” ja siinä esitin
Jumalaa. Varsinainen ihan palkallinen teatterikokemus oli sitten heti
tuon musiikkilukion jälkeisenä kesänä ”Vihreä haltijatar”,
Kaustisella myöskin ja se oli nuorten tekemä ”julmettu
fantasiamusikaali”. Se kertoi kansanmusiikkitieteilijästä, jolla
oli alkoholiongelma ja se aina kutsui paikalle Vihreän haltijattaren
eli absinttikeijun ja kaikki tapahtui sen pään sisällä. Mulla oli
siinä kaksoisrooli, olin Kalkulatoor ja Tabulatoor. Heh, se oli
kyllä aikamoinen spektaakkeli ja edelleen näin 10 vuoden jälkeen
tosi hyvä, katsoin siitä tallenteen just vähän aikaa sitten.
Kiinnostaisi kyllä tehdä se uudestaankin joskus!”
”Armeijan jälkeen mä muutin sit
tänne Tampereelle ja tein kaikenlaisia hommia. Oli vähän sellaista
etsikkoaikaa siinä, olin kännykänkuoritehtaalla ja puhelinmyyjänä
kahdessakin paikassa, jäätelöautokuskina ja kehitysvammaisten
kouluavustajana Ylöjärvellä puoli vuotta. Olisin saanut sieltä
viransijaisuudenkin, mutta mietin et jos mä vielä koittaisin tätä
teatteria, ja menin sitten Voionmaan opistoon
elokuvanäyttelijälinjalle 2005-2006. Vuonna 2005 mä pääsin
paikkaamaan Työvikselle Suruttomat-musikaalin kuuteen viimeiseen
näytökseen yhtä kaveria, ja sitä kautta oon päässyt sitten
musikaalien auditioneihin. Olin Patukkaoopperassa, Tuhkimossa ja
Vuonna 85:ssa mukana myös.”
”Kolme kertaa hain Nätyyn ja kolme
kertaa olin viimeisessä vaiheessa, oon myös hakenut TeaKiin.
Menestyin parhaiten heti ekana vuonna siellä abivuonna, pääsin
toiseksiviimeiseen vaiheeseen. Vuonna 2009 pääsin Nätyyn sitten,
ja valmistun nyt keväällä 2014. On mulla kyllä vähän mielessä
sellainen, jos se vaan on mitenkään mahdollista, et lähtisin vielä
syksyksi vaihtoon Barcelonaan. Se kiinnostaisi mua tosi paljon. Mä
oon tutkinut kielen vaikutusta omaan kroppaan ja meillä on muutenkin
Nätyllä ollut vahvana se vieraalla kielellä näytteleminen. Oon
aatellut, että olisi kiva päästä johonkin ihan täysin vieraaseen
kulttuuriin, ehkä se jotenkin vaikuttaisi koko olemukseeni noin
yleisestiottaen.”
 |
| Panu muikistelee / (c) Teatterikärpänen |
Jos et olisi tällä alalla, millä
alalla mahdollisesti olisit? ”Kyllä mä jossain vaiheessa
ajattelin, että musta tulee luokanopettaja ja hainkin sinne. Ai
niin, unohdin muuten sanoa, että oon siinä sivussa tehnyt koko ajan
myös rakennushommia, varsinkin ennen kuin pääsin kouluun.”
Miksi haluat näyttelijäksi? ”Ehkä
se on se, että mä olen luonnostani hyvin kiinnostunut itsestäni ja
omasta sisäisestä maailmastani. Tämä on aika hyvä keino päästä
tutustumaan kunnolla itseensä. Kyllä se on ehkä tietynlaista
itsekeskeisyyttä, että näissä mennään oman pään sisällä.
Teatteri taas on hieno väline käsitellä kaikkea ympäröivää
maailmaa ja itseä siinä samalla ja osana sitä. Ja kyllä mä
tosiaan haluaisin sillä lailla vapautua omista estoistani, haluan
haastaa itseäni menemään sinne oman mukavuusalueeni ulkopuolelle,
koska muuten sitä olisi sitten helposti jännittäjä ja ei
välttämättä tulisi tehtyä mitään, jos ei olisi sitä kanavaa,
jonka kautta tutkiskelisi itseänsä.”
Miten ajatuksesi itse näyttelijän
työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella, vai ovatko ne
muuttuneet? ”Kyllä ne on muuttuneet. Ei tuo koulutus oo ollut
lainkaan sitä mitä mä odotin. Heti ruvettiin tekemään jotain
viittomia ja mä olin että mitä ihmettä, eiks tän pitänyt mennä
tunteisiin ja tutkisteluun. En mä pettynyt ollut, päinvastoin! Mä
olin jotenkin helpottunut aluksi, kun olin niin jännittynyt
muutenkin ja pohdin, että pitääkö mun osata jotain valmiiksi. Se
oli kuitenkin aika paineetonta se alku, vaikka ei siitä näin
jälkeenpäin kauheasti edes muista. Se oli niin hämärää aikaa.
Viimeaikoina lähinnä on enemmän tullut mieleen se, että mikä on
taiteilijan vastuu, ei välttämättä edes näyttelijän. Kun meille
on annettu näin hyvät mahdollisuudet, varsinkin meille
kouluunpäässeille, ja on saanut viisi vuotta olla ja mönkiä ja
yrittää käsitellä itseänsä ja ajatuksiansa, et jotenkin
pystyisi maksamaan sitä sitten takaisin yhteiskunnalle jollain
lailla”, Panu pohdiskelee.
”Suurin ”ahaa-elämykseni” on
ollut kyllä se, kun tein viime keväänä pääsiäisen korvilla sen
”Iglupassio – Ihmisen jäljet”-esityksen. Rakensin iglun siihen
yliopiston sisäpihalle ja olin siellä kolme päivää punaisessa
pelastautumispuvussa. Se mukaili vähän pääsiäisviikon tapahtumia
ja mukana oli myös kulutuskritiikkiä ja sitä, että mä itse
halusin haastaa itseäni ja tein tuommoisen mahdollisimman ison
jutun. Sain siitä kyllä hyvää palautetta, et se oli tekona kyllä
hieno ja osittain just sen takia, että edes jotain tapahtuu ja joku
laittaa itsensä likoon. Tuommoista itseilmaisua mä haluaisin tehdä
enemmänkin ja tutkia, et miten se vaikuttaa muihin ihmisiin ja miltä
se minusta itsestäni tuntuu. Noita olis kyllä pakko saada tehdä
lisää, koska eihän sitä muuten tiedä. Ja on helpompi
työskennellä muiden kanssa myös sen jälkeen, kun on ensin
selvittänyt itselleen, et mistä haluaa kertoa.”
Miten sinä määrittelisit sanaparin
”teatterin taika”? ”Tuo Hämeenlinnan Teatterin ”Kuningas
näyttämöllä” on kyllä teatterin taikaa, se on ollut semmoista
todellisuuspeliä koko homma. En oo tuollaista nähnyt vielä oikein
missään, se etenkin on minusta hienoa siinä. Se opettaa ihan
tavallista teatteriyleisöäkin, lukutapaa.”
Mikä on sinun mielestäsi parasta
teatterissa? ”Mä tykkään tutustua tyyppeihin ja oon tykännyt
tosi paljon ideoimisesta, siitä että yhdessä kehitellään
jotain.”
Onko sinulla mahdollisesti omia
esikuvia? ”Kyllä mä Vesa-Matti Loiria oon arvostanut ja ihaillut
aina, en välttämättä kaikessa mitä se tekee vaan tavallaan sitä,
että se on tehnyt kyllä niin omaa juttuansa ja mitä haluaa.
Multilahjakkuus! Ja Martti Suosalo nyt tietysti on myös sellainen
näyttelijänä, arvostan häntä tosi paljon.”
Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä,
jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Keskiyön cowboyssa oli
kyllä Dustin Hoffmanilla ja Jon Voightilla tosi hyvä se yhteinen
peli, et kyllä mä Dustin Hoffmanin kanssa haluaisin näytellä.”
Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton
ja mikä olisi mahdollisesti kappale?
"J.Karjalaista oon kyllä fanittanut tosi paljon, pitäis vain
keksiä joku biisi mikä sopii duetoksi, ehkä se ei olis edes sen
oma olemassaoleva biisi, koska en kehtais raiskata niitä sen
kuullen."
Missä eri teattereissa olet
näytellyt? ”Tampereen Työväen Teatterissa, Hämeenlinnan
Teatterissa ja ollaan me esimerkiksi Seitsemän veljeksen kanssa
esiinnytty Peacockissa ja Seinäjoen Kaupunginteatterissa, ja
Kaustisella tietysti.”
Mainitse muutama itsellesi tärkeä
roolityö. ”No, ehkä se ensimmäinen, mistä sain ihan palkkaakin
eli ”Vihreä haltijatar – julmettu fantasiamusikaali”, siinä
tuli se innostus tähän lopulta. Näkijä/Tekijässä Nätyllä oli
kiva vetää sitä Santun roolia, mutta koen kuitenkin, että se itse
juttu oli hienompi kuin mun oma roolini. Samoin kuin Kuningas
näyttämölläkin, nautin siitä tosi paljon ja oli hienoa olla
mukana siinä. Nuo omat jutut, eli Iglupassio ja Ollin kanssa tehty
Kodittomat, ne on ollu tekoina ja kokemuksina tosi hienoja.
En tiedä, kuinka hyviä ne on muiden mielestä olleet, mutta
olen tosi onnellinen siitä, että olen ne tehnyt.”
Onko sinulla jotain roolihaavetta?
”Kyllä mä jossain vaiheessa haluaisin tehdä Peer Gyntin ja
jostain syystä mua on kiinnostanut myös tuo Jeppe Niilonpoika.”
Mitkä asiat inspiroivat sinua?
”Kaikki taide ja keskustelut ihmisten kanssa, ne saa jotenkin
uskomaan elämän hienouteen ja kaikkiin mahdollisuuksiin.”
Kärsitkö esiintymisjännityksestä?
”Ehkä ennen esitystä, mutta en mä kauheasti jännitä lavalla.
Jos paljon toistetaan esitystä, niin sitten ei paljoa jännitä,
mutta jos joku tuttu tulee katsomaan, niin sitten taas kyllä. Mulla
ilmenee se jännitys sillai, että mua alkaa väsyttää, alan
haukotella ja tuntuu etten saa mitenkään virtaa itseeni. Ihme
puolustautumiskeino heh, ”menenpä tästä nukkumaan niin kaikki
selviää”. Kyllä se siitä sitten menee ohi”, Panu naurahtaa.
Onko sinulla jotain
rutiineja/rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”Ei
oikeastaan, lämmitän äänen ja kehon myös ihan siinä ennen
näytöstä ja monesti ennen jotain kohtaustakin.”
Kerro joku kommellus. ”Ei tuu kyllä
mieleen mitään sen kummallisempaa... Ne on ihan kauheita kokemuksia
vaan, kun herää myöhässä sillai, että soitetaan teatterilta.
Pari kertaa on käynyt niin tuolla Vuonna 85:ssa. Sit vaan juoksee
tyynynjäljet poskessa sinne ja suoraan lavalle, sitä ei haluaisi
kokea kyllä kovin montaa kertaa!”
Kerro joku oikein hyvä muisto. ”On
kyllä niin paljon vaihtoehtoja, että mistä lähtee
kalastelemaan... Tuo meidän katuteatterikierros oli kyllä hieno
kokemus. Ollaan siinä samassa asuntovaunussa ja ei me oltu edes
tajuttu, että ne pöydät saa penkkien päälle niin, että siinä
pystyy nukkumaan paremmin. Me heitettiin ne pöydät vaan pois, et ei
me näitä tarvita ollenkaan, ja siellä oli sellaiset pienet laudat,
jonka päällä sitten pystyi nukkumaan. 2,5 viikkoa tuli nukuttua
niin, ettei pystynyt kääntämään kylkeä ollenkaan. Se oli niin
totaalista retkeilyelämää kyllä. Luulajassa mentiin johonkin
sorsalampeen peseytymään, ensin pestiin tiskit ja sitten mentiin
itse perässä. Kerrostalossa siellä joku mummo katseli ikkunasta,
että mitä ihmettä nuo pojat tekee”, Panu muistelee nauraen.
Käytkö katsomassa muiden esityksiä
teattereissa? ”Kyllä joo, ainakin kerran kuukaudessa pyrin
käymään. Lokkia kävin viimeksi katsomassa Tampereen Teatterissa
tuossa syyskuun lopussa.”
Tulevia roolejasi tai muita töitäsi?
”Mä oon Teatteri Pensaan jäsen, se on sellainen helsinkiläinen
kiertueteatteri, joka on kiertänyt yli kymmenen vuotta, ja sen
kanssa ollaan vissiin menossa ensi kesänä taas kiertueelle ympäri
Suomea, Utsjoelle asti. Oon ollut vasta kerran mukana siinä, viime
kesänä. Se nyt on ainakin ihan varma. Itselläni on kovasti
tekeillä sooloesitys Prinsessa Ruusunen. Löysin vanhan rukin ja
Barcelonasta kaasunaamarin ja sit mulla jostain syystä vaan tuli
mieleen, että nyt tehdään. Tuon Iglupassionkin kanssa kävi ensin
sillai, että näin vaan kuvan päässäni, siinä oli punapukuinen
tyyppi ja iglu. Keväällä mä haluaisin tehdä myös lauluillan ja
nyt me tehdään koulussa tanssivideoita myös.”
Onko sinulla jotain mottoa? ”Lukiossa
mulla oli vähän sellainen laiskan miehen motto, eli ”mitään ei
pitäisi tehdä mikä ei tunnu siltä”. Voisi sen tietenkin kääntää
jotenkin niin, että ”voi myös tehdä kaikkea, mikä tuntuu
siltä.”
Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja
miksi juuri se? ”Kyllä mä oon Batmanista jotenkin aina tykännyt,
mua on kiehtonut se tyyppi kyllä aina. Ja Superhessu tietysti!”
Osaatko imitoida ketään? ”Oon
kyllä tosi huono. On mulla kyllä yksi Johannes Virolais-imitaatio,
mutta sekin on sellaista ”aakekalliala-tyylistä” meininkiä.
Sitä en kehtaisi edes julkisesti esittää, hahhhaa!”
Jos saisit viettää päivän naisena,
mitä tekisit? ”Kyllä mä ensin tutustuisin itseeni/vartalooni ja
mitäköhän mä sitten? Olisi ehkä kiva viettää oikein semmoinen
hemmottelupäivä, ottaisi kaikki kynsihoidot ja vastaavat. Sit
haluaisin tietysti mennä baariin oikein hyvännäköisenä, et miltä
tuntuisi olla ihailun kohteena ja minkälaisia miehet on.”
Jos ihminen menisi syksyllä
talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken unien?
”Olis muuten ihanaa! Ehkä mä ottaisin unilääkkeitä, että mä
saisin jatkaa niitä uniani. Mä en tykkää nimittäin talvesta
yhtään!”
Jos rakentaisit puuhun majan, mitä
sinne ottaisit mukaan? ”Ottaisin tosi paljon kirjoja sinne, tykkään
lueskella.”
Jos voisit palata aikakoneella
menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne
menisit? ”Mua on kiehtonut tosi paljon tuon Näkijä/Tekijän
jälkeen kansalaissota, mutta en kyllä tiedä että haluaisinko mä
kokea sen... Mä oon aina halunnut olla ritari, eli voisin mennä
johonkin keskiajalle! Olisi mahtavaa olla haarniska päällä.”
Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
”Soittelen kurssikaverilleni Kohosen Topille, että mitäs hänellä
oikein on mielessä, kun se laittoi äsken tekstarin.”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä:
Mistä sanasta pidät eniten? -
Lempeys
Mistä sanasta pidät vähiten? -
Innovaatio
Mikä sytyttää sinut? - Hyvä
keskustelu
Mikä sammuttaa intohimosi? -
Kyynisyys
Suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Saksofonia
Mitä ääntä inhoat? - Lumiauraa
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi
haluaisit kokeilla? - Psykologi
Missä ammatissa et haluaisi olla? -
Puhelinmyyjänä
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot
Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? ”Hyvin meni,
mutta kokeillaanpas vielä toisen kerran!”
