Heikki Rannan
tapasin helmikuun loppupuolella 2017 Cafe Talossa Helsingin
Hakaniemessä. Heikki vietti vapaapäivää, joten illalla ei ollut
Helsingin Kaupunginteatterissa Kirka-näytöstä.
Vuonna 1986
syntynyt Heikki on horoskoopiltaan jousimies. ”Oon Keminmaasta,
Meri-Lapista kotoisin (kuten myös mm. Peter Franzen ja Tomi
Alatalo). Ala-ja yläasteet kävin Keminmaassa, ja sen jälkeen menin
Tornioon ammattikouluun. Vuonna 2005 muutin Ouluun ja sitten
Helsinkiin, ensin kävin tosin armeijan Rovaniemellä.”
Mitä harrastat?
”Vaihtelevalla menestyksellä yritän pitää kunnostani huolta
monipuolisesti – lenkkeilen, käyn punttisalilla… Nyt mulla on
personal trainer, joka välillä vähän patistelee mua käymään
salilla. Tänään piti olla tapaaminen, mutta hänpä sairastui ja
sainkin yllättäen vapaapäivän. Hyvä juttu sinänsä, koska oon
viime aikoina treenannut paljon ja siihen päälle esitykset, ja oon
ollut aika poikki. Talvisin mä käyn pelaamassa jääkiekkoa,
”pipolätkää”. Oon joskus pelannut lätkää ihan
joukkueessakin, enkä halunnut siitä kokonaan luopua. Sit mä
soittelen silloin tällöin kitaraa, oon kyllä laiska
harjoittelemaan mutta pystyn säestämään itseäni.”
Jaahas, vastasit
sitten seuraavaan kysymykseen eli osaatko soittaa jotain soitinta?
”Kitaraa juu, jos sitä nyt osaamiseksi voi sanoa. Kyllä mä
osaan! Pitää välillä osata myös kehua itseään, vaikka ei tunnu
luontevalta.”
Oletko soittanut
kitaraa tms. missään esityksessä? ”Oon juu. Oli näytelmä
nimeltään ”Kuka maksaa innovaation?” , näyttelin siinä
Jeesusta ja soitin pientä lastenkitaraa. Oli aika haastavaa, kun ei
meinannut sormet mahtua siihen sitten millään! Oon mä joissakin
koulun musademoissakin soitellut, mutta en muualla”, muistelee
Heikki.
 |
| Heikki nappasi itsestään kuvan ulkosalla |
Mitkä ovat omasta
mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä?
”Impulsiivisuus ja positiivinen röyhkeys, oon kuullut
opettajiltanikin noista ja itse kyllä allekirjoitan ne myös. Mulla
on aika ennakkoluuloton asenne tähän ammattiin. Mä en ehkä vielä
oo maailman paras näyttelijä, mutta mä oon vilpitön,
ennakkoluuloton ja hirveän innostunut tästä ammatista. Tosi
harvoin sanon millekään ”ei”. Lähtövalmius on aika hyvä.
Lapsenmielisyys, heittäytyminen. Oon tehnyt muutaman vuoden ajan
improvisaatioteatteria Kolinassa ja se on kyllä jättänyt muhun
jälkensä. Eri tilanteisiin kun menee ja aletaan luomaan jotain
kohtausta, tuntuu että mulla on aina paljon annettavaa ja se tulee
ihan selkäytimestä. Haasteena mulla on asioiden toistaminen. Nytkin
tehdään Kirkaa 60 esitystä ja 30 kertaa oon tän kevään aikana
Kirkan roolissa, ja 30 kertaa pitäisi pystyä pitämään sama taso
yllä. Se on näyttelijän työssä haastavinta ja erottaa mielestäni
hyvät näytteljät keskinkertaisista näyttelijöistä. Kun esitys
sujuu hyvin, voi vaan fiilistellä, mutta kun on vähän huonompi
päivä (niin kun meillä kaikilla välillä on), ammattitaito
auttaa. Tää on mulle sellainen kehityksen alla oleva juttu,
tasaisuus.”
Onko sinulla jotain
bilekikkoja tai vastaavia erityistaitoja? ”Kyllä mä pistän
itseni naurulle alttiiksi, eli otan monesti sellaisen roolin, että
mun kustannuksella saa pitää hauskaa. Se on periytynyt mulle
varmaan ihan jo lapsuudenkavereista alkaen, eli ei oteta itseään
niin vakavasti. Se yleensä auttaa tilanteissa, joissa tunnelma alkaa
lässähtää. Ja sama toimii myös lavalla! Me ollaan ihmisiä ja
meissä on kaikki puolet, miksi salata jotain.”
Käytkö laulamassa
karaokea? ”Mä oon hirveen arka laulamaan karaokea ja jotenkin se
liittyy keskeneräisyyden sietämiseen. Se on niin alastonta. Ei
jengi halua kuulla yleensä kun joku osaa laulaa. Jengi haluaa kuulla
niiden tuttujen naamojen tekevän parhaansa. Ei kukaan halua kuulla
kenenkään pätevän karaokessa. Jos ei halua laulaa aina niitä
samoja bravuureitaan, saattaa joutua yllättäen vaikeissa
olosuhteissa (jos on vaikkapa ottanut pari olutta) pahaan paikkaan.
Musta olisi pahempaa epäonnistua karaokessa kuin esim. Kirkan
esityksessä! Karaoke on asia, joka on jotenkin aina pelottanut mua,
mutta kyllä mä sitä siitäkin huolimatta teen. Yleensä laulan
Tuomari Nurmion tuotantoa, Baddingiä, Jaakko Teppoa, Elvistä
joskus, Coldplayta, pop/rock-balladeja. Välillä lauletaan myös
duettoja ja otetaan vaikkapa PMMP:n ”Rusketusraidat” ja
hullutellaan. Se on kivaa!” Heikki innostuu ja intoilee vielä
lisää, kun kerron oman bravuurini olevan ”Läähätän ja
läkähdyn”.
 |
| Heikki nappasi itsestään kuvan sisätiloissa |
Mikä olisi
sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Mikä olisi ihan
realistisestikin mahdollista vai? Taitaa mennä tuonne laulu-ja
tanssitaitopuolelle. Nyt kun oon seurannut esim. Unto Nuoran fyysistä
menoa ja näyttelemistä, niin kyllä hänestä moni voi ottaa
mallia siinä, miten laitetaan oma kroppa likoon lavalla. Haluaisin
oppia fyysistä liikkumista enemmän. Ja laulaminen, sehän on
hankalaa! Uusi projekti tuo aina uudet haasteet mukanaan sen suhteen,
jos nyt sattuu proggiksessa laulua mukana olemaan. Päivittäinen
asioiden kehittäminen on aika raskasta ja isoa hommaa, oon huomannut
sen. Kirkan myötä oon ottanut tosi monta laulutuntia ja niiiiin
monta harjoittelutuntia on jo takana. Alkaa tulla välillä jo
korvista… Mä haluaisin tulla ahkerammaksi harjoittelijaksi, koska
kaiken pystyy oppimaan kunhan vaan malttaa harjoitella. Lopullinen
vastaus on siis se, että haluaisin olla ahkerampi.”
Mikä on ollut
isoin ammatillinen haasteesi toistaiseksi? ”Kyllä se tämä Kirka
on. Ihmisillä on hänestä todella vahva mielikuva. Kirka oli
poikkeuksellinen ja uniikki niin persoonana kuin esiintyjänä ja
laulajanakin. Kaiken sen ja ihan pienenkin osan haltuunottaminen on
vaatinut multa luopumista tietynlaisesta kontrollista, eli en
mitenkään pysty vaikuttamaan siihen miten ihmiset tulevat muhun
suhtautumaan – tykkäävätkö ne siitä mitä ja miten teen, ja
uskovatko vai ei. Kyseessä on vielä päärooli isolla lavalla
Suomen suurimmassa teatterissa, joten kyllä tää on kaikenkaikkiaan
ollut mulle iso haaste.”
 |
| Heikki Kirkana (c) Tapio Vanhatalo, HKT |
Löytyykö
suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla
olevia? ”Kansantanssipuolta löytyy esimerkiksi serkuistani, mutta
ei meiltä näyttelijöitä tai laulajia löydy. Serkkuni olivat
mukana rovaniemeläisryhmässä ”Rimpparemmi”, HKT:n Paasilan
Samikin on ollut siinä mukana joskus.”
Milloin sinä
sitten kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä, ja mikä tai kuka
sai sinut hakeutumaan tälle alalle? ”Just eilen kaverin kanssa
juttelin vähän tähän liittyen… Jos perheessä on kaksi lasta,
toinen on aina se, joka siirtyy syrjemmälle seuraamaan sivusta kun
toinen tulee ja ottaa ns. tilan haltuun. Meidän perheessä minä oon
ollut se, joka on halunnut olla keskiössä ja siskoni on rauhassa
katsellut vanhempana ja fiksumpana vierestä, että ”siinäpä nyt
pelleilet ja otat huomiota”. Mä oon ollut energinen ja vilkas
lapsi, ja esiintymishaluinen ihan lapsesta saakka. Näytteleminen
tuli konkreettisesti päähäni sitten varmaan joskus yläasteella,
kun sain ajatuksen että haluan näytellä elokuvissa ja teatterissa.
Lapsena kävin katsomassa näytelmän ”Pessi ja Illusia”
varmaankin Rovaniemen Kaupunginteatterissa, ja tiedäthän sen
teatterin tuoksun, palaneen pölyn ja pölyttyneen esiripun tuoksun…
Se jotenkin lumosi mut ja ajattelin, että mäkin haluaisin leikkiä
näin ammatikseni. 19-vuotiaana muutin Ouluun ja päätin, etten
haikaile enää tämän teatteriasian perään vaan teen asialle
jotain. Soitin Oulun Ylioppilasteatteriin, pääsin mukaan ja siitä
sitten innostuin enemmänkin. Opo sanoi mulle muuten yläasteella,
kun ilmoitin haluavani lukioon ja Teatterikorkeakouluun, että ”Et
sä sinne pääse. Ei sinne noin vaan mennä, eli voit unohtaa koko
jutun.” Niinpä mä menin sitten ammattikouluun enkä mennyt
lukioon, eli hän dumasi mun haaveeni täydellisesti. Mutta minäpä
näpäytin takaisin ja pääsin myöhemmin tälle alalle”, Heikki
myhäilee tyytyväisenä.
Mitäs siellä
ammattikoulussa opiskelit? ”Datanomiksi. Menin sinne, koska
kaverinikin meni eikä mua kiinnostanut koko asia pätkääkään. En
juurikaan opiskellut siellä. Viimeisen kahden viikon aikana tein
äitini kanssa todella paljon töitä, että sain mun opinnäytetyöni
tehtyä jotta pääsisin pois sieltä. Opettaja soitti perään, että
suosittelen ostamaan alan kirjan, jos meinaat tällä alalla joskus
tehdä töitä, että tietotaitosi ei ole ihan vaaditulla tasolla.
Aivan sama, eihän mua se homma kiinnostanut yhtään, kyllä mä
halusin esiintyä ja näytellä.”
 |
| Heikki Kirkana vol 2 (c) Tapio Vanhatalo, HKT |
Oliko teillä
ala-asteella koulussa näytelmiä tai näytelmäkerhoja, ja olitko
niissä mukana? ”Pienessä pitäjässä ei ollut
lastenteatteritoimintaa. Kuvattiin kavereiden kanssa kauhuelokuvia.
Koulussa tehtiin aina joulu- ja kevätnäytelmiä. Mieleeni muistuu
Lumikki ja seitsemän kääpiötä-näytelmä, jossa näyttelin
prinssiä. Minun piti laulaa rakkauslaulu Lumikille. Se laukaisi
minussa punastelun, jota jatkui koko ala-asteen.”
Muistatko
ensimmäisen roolisi? ”Taisi olla juurikin tuo prinssi. Ai sä olet
ollut kuusi? (Heikki saa pienen yskänkohtauksen…)
Metodinäyttelijänä olet ensin viikon painellut pitkin metsiä
hakemassa energiaa? Ylioppilasteatterissa oli näytelmä ”H-hetki”
ja näyttelin siinä pirua. Se koko näytelmä oli ihmeellistä
taidehäröilyä, siinä ei ollut mitään järkeä mutta hirveän
innostuneesti näyttelin pirua, vaikken tiennyt yhtään mitä pitää
tehdä. Olin niin tunteella mukana siinä kuitenkin, örisin ja
ärisin. Siinä ajattelin, että vitsit tää on kivaa! Tätä mä
haluan tehdä. Sitten pääsin kesäteatteriin mukaan näytelmään
”Kuka pelkää noitia?”, mikä on myös lempikirjani. Näyttelin
sitä pikkupoikaa, eli parikymppisenä näyttelin alle
kymmenvuotiasta. Noi on olleet sellaiset mulle merkittävät
aloitusjutut, mistä kaikki sitten lähti.”
Mikäs sitten oli
seuraava siirtosi? TeaK? ”TeaKiin mä hain ensimmäistä kertaa
vuonna 2009, olin ollut sitä ennen puoli vuotta reppureissaamassa
Australiassa ja menin suoraan pääsykokeisiin. Pääsin vikaan
vaiheeseen. Takkini aukesi niin, että vetoketju lähti irti näin
kuvaannollisesti, olin varma siitä että pääsen sisälle ja näinkö
helppoa tää on! En päässyt, enkä päässyt seuraavana vuonna
enkä sitä seuraavanakaan. Mitattiin kunnolla sitä, kuinka paljon
oikeasti haluan sisään ja kuinka paljon haluan itseäni kehittää.
Noina vuosina mä vasta ymmärsin, että enhän mä oikeasti osaa
mitään! Haha! Neljännellä kerralla sitten tärppäsi, vuosi oli
2012. Olin sitä ennen vuoden Lahden Kansanopistossa preppaamassa
itseäni, ja se oli kyllä käänteentekevä juttu mulle.”
Mitä siinä
hakukertojen välissä teit? ”Mä olin Kellariteatterilla mukana
esityksissä ja Kolinassa improilemassa mm. Salmisen Roopen ja
Geitelin Jon-Jonin kanssa. Niissä sain kehittää itseäni vapaasti
ja vielä sekin, että esiinnyttiin maksavalle yleisölle. Suurin osa
meistä kun ei ollut mitään ammattilaisia, ja mukaan tuli
tulosvaatimukset. Ihmiset maksaa lipuista ja ovat tulleet viihtymään,
eikä heille voi ihan mitä tahansa esittää. Oli oltava hauska, ja
se on aika pelottavaa, koska vaikeinta on se, että pitää
olla hauska.”
Kouluun pääsit
siis 2012. Valmistut nyt keväällä? ”Niin kaikki olettavat, ja
oon luvannut valmistua. Kyllä mä aion kaikkeni sen eteen tehdä.
Kirjallinen lopputyöni on työn alla ja aiheena on ”Tuplamiehitys
teatterissa”, Kallen kanssa kun vuorotellaan. Tää on ensimmäinen
kerta mulle tehdä roolia tätä kautta, aina ennen oon ollut yksin
näyttelemässä tiettyä roolia ja saanut/joutunut tekemään kaiken
työn yksin. Nyt tuplamiehityksessä on ihan eri maailma, ja siihen
on liittynyt paljon kaikkea uutta ja sellaista, mitä en ole tiennyt
olevan olemassakaan. Tästä aiheesta aion kirjoittaa, ja prosessi
itsessäänhän syöttää materiaalia, eli mun ei tarvitse erikseen
keksiä mitään. Siten yritän myös päästä hommasta
helpommalla...”naurahtaa Heikki.
Onko sinulla ollut
tässä välissä mitään muuta uravaihtoehtoa? ”Mä en oo
kertaakaan harkinnut, että alkaisin tehdä jotain muuta ammattia
kuin tätä. Kolmannen hakukerran jälkeen olin jo valmistautunut
siihen, että entä jos en koskaan pääsekään TeaKiin… Olin
ajatellut, että jos en pääse sisään, mä menen hakkaamaan Kemin
Kaupunginteatterin johtajan ovea ja sanon, että voin tulla tänne
tekemään ihan mitä vaan, kunhan joskus saan mennä lavalle. Olisin
pyrkinyt alalle iltanäyttelijän/harjoittelijan kivisemmän polun
kautta. Onneksi kävi niin, että pääsin kouluun, koska olen
oppinut siellä hirvittävän paljon, mutta olisin kyllä ollut
valmis pyrkimään alalle ilman koulutustakin. Se olisi myös ollut
varmaankin aika mielenkiintoinen tie.”
Miksi olet
näyttelijä? Mikä on se perimmäisin syy? ”Tulee tässä kohtaa
mieleeni Jyri Ojansivun vastaus samaan kysymykseen eli ”tässä on
hyvä palkka ja säännölliset työajat”. Se on niin hauskasti
sanottu ja pitää sisällään ajatuksen siitä, mistä kaikesta on
valmis luopumaan jotta pystyy nauttimaan omasta ammatistaan. Mä oon
jotenkin ”normaalia elämää” vieroksuva ihminen ja haen koko
ajan kicksejä elämästä. Mulla pitää olla koko ajan jotain
jännää meneillään, jotta mä jaksan innostua asioista. Jos mun
pitäisi päivästä toiseen pakata margariinia, mikä on hieno työ
sekin (vaikka robotithan sen varmaan nykyään tekee), töiden
jälkeen leimataan kellokortti ja lähdetään kotiin, eikä sinne
viedä työasioita sillä tavalla mukanaan. Tässä hommassa eletään
työtä varten, tai siltä musta tuntuu. Työ on niin iso ja tärkeä
osa ihmisen elämää. Ihan sama… palkat ja muut, mutta kyllä
työstä pitää nauttia, kun se niin ison osan lohkaisee ajasta. Ja
tästä päästäänkin siihen, miksi nautin tästä niin paljon. Mä
taistelen tylsistymistä vastaan tällä työllä, ja teatterin
lavalla mulla ei ole ikinä tylsää. On ihanaa olla uusien
projektien äärellä, leikkiä ja tutkia ihmisyyttä ja itseäni. Se
on ihanan loputon projekti ja polku, ja aina tulee ylläreitä
vastaan”, hehkuttaa Heikki ja silmät loistavat iloisina.
 |
| Talle nappasi Heikistä kuvan ulkosalla |
Mikä on ollut
tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se
on tullut? ”Sinä vuonna kun pääsin sisään Teakiin niin
pääsykokeissa minulle neuvottiin, että tärkein tehtäväsi on
saada tuo vastanäyttelijä näyttämään mahdollisimman hyvältä.
Jos siinä onnistut, niin se synnyttää hyvän ketjureaktion. Aina
kun sorrun miettimään lavalla hetkenkään sitä miltä näytän
tai miten tämä minun hieno tunnepurkaukseni nyt muka vaikuttaa
yleisöön, niin tuo muistuu mieleen. Se on niin kuin hengitys
mindfulnessissa. Sellainen ankkuri. Tuohon neuvoon voi aina palata ja
silloin tajuaa olevansa taas läsnä. Toista varten.”
Onko sinulla omia
”esikuvia”, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Tiedän
kyllä monta hyvää näyttelijää. Ensimmäisenä mainitsen Eero
Ahon, koska Eero on mun kumminäyttelijäni ja hänen kanssaan oon
istunut ja jutellut näyttelemisestä jonkin verran. Eero on loistava
näyttelijä ja ”auki”, hänestä on hyvä ottaa mallia. Suosalon
Marttihan on myös ihan mahtava ja suvereeni. Peter Franzen on ollut
loistava esimerkki sen suhteen, miten lähdetään pohjoisesta
tavoittelemaan kohti unelmia. Ria Kataja on mahtava näyttelijä. On
niitä paljon muitakin, mutta tässä muutama esimerkki.”
Missä eri
teattereissa olet näytellyt? ”Kellariteatterissa, TeaKissa, Lahden
Kansanopistossa, vieraillut Kuopion Kaupunginteatterissa ja Kemissä
ja Turussa ja Lappeenrannassa, Helsingin Kaupunginteatterissa…
Sitten oli se ”Käyttöohje kahdelle” Club Capitalissa, Suomen
Komediateatterin juttu. Nythän se kiertää myös, mutta en ole
tällä kertaa mukana porukassa Kirkan takia.”
Entäs se Saimaan
teatteri? ”Tietysti Saimaan Teatteri, hyvä kun oot tehnyt
taustatyötä! Mua ehkä vähän jännittää kun unohtelen… Oon
ollut Saimaan Teatterin toiminnassa mukana kolmena kesänä ja
kierretty pienten paikkakuntien seurojentalojen lavoja ympäri
Saimaata. Toi on ollut kyllä niin mahtava juttu ja meille ihan
”business and pleasure”-tyylinen homma, on asuttu siinä laivassa
ja kaikki puitteet on ollut kunnossa. Ruokaa ja juomaa, aurinkokansi,
musavehkeet, puulämmitteiset saunat. Saimaan aalloilla on seilattu
kolme viikkoa ja iltaisin täydelle tuvalle esitys. Ihanaa
maalaisromantiikkaa ilmassa, entisaikojen iltamameininkiä. Ihmiset
on tulleet laittautuneina paikalle ja kertovat, että ”muistan kun
30v sitten täällä tanssittiin häitäni” ja vastaavaa. Oon
saanut keskustella paljon ihmisten kanssa ja saanut tavata niin
paljon leppoisia, ihania ihmisiä. Kokemuksena ollut ihan mahtava,
enkä osaa edes luokitella sitä työksi, vaikka leipämme on siitä
ansaittu. Työryhmäkin on ollut tosi tiivis, aina muutamahan siitä
on vaihtunut vuosien varrella, mutta ydinporukka on pysynyt samana.
Tosin viime vuonna Johannes Holopainen ei ollut mukana, kun hän oli
Tuntemattoman kuvauksissa. Ensi kesänä mä en ole mukana, aion
pitää kunnon loman pitkästä pitkästä aikaa.”
 |
| "Tämä kuva on näytelmästä Sankarit Saimaalla (2015) , jossa näyttelin mm. Putinia. Tässä Putin romanttisella kuutamouinnilla yhdessä Janna Räsäsen esittämän hahmon kanssa." (c) Saimaan Teatterin työryhmä |
Mainitse muutama
itsellesi tärkeä roolityö tai proggis vuosien varrelta.
”Muistijälkiä jos lähdetään seurailemaan, niin Kirka on kyllä
tässä lähimpänä nyt ja merkittävin ja samalla hienoin juttu,
mitä oon päässyt tekemään, ja voisin luetella miljoona asiaa
tähän liittyen. Oon tykännyt Kirkasta aina ja oon joutunut
laittamaan oman näyttelijäntyöni kunnon testiin. Miten vaikea
paikka onkaan ollut hypätä Kirkan kaltaisen legendan saappaisiin!
”Käyttöohje kahdelle” on sitten toinen juttu, ja Samuel
Harjanne ohjasi sen. Samuel löysi mut rooliin koulun
rokkiproggiksesta, jossa lauloin vähän sinne päin Bonnie Tylerin
”Holding Out For A Hero”-biisiä ja Samuel oli tykännyt mun
energiastani. Hän tarjosi mulle paikkaa tulla musikaaliproggiksen
auditioniin ja olin ihan ihmeissäni. Miten joku voi haluta mut
laulamaan johonkin, että mitähän helvettiä nyt? En meinannut
aluksi edes mennä sinne erinäisistä syistä. Lopulta päädyin
sinne kuitenkin ja sain roolin. Sain siitä uskoa itseeni ja
jatkoakin varten, ja bonuksena sain näytellä hienojen
näyttelijöiden kanssa. Se oli hieno proggis ja osoitti mulle sen,
että kyllä tätä ammattia pystyy tekemään, ettei tarvitse lähteä
maitojunalla takaisin pohjoiseen. Elokuvassa ”Elokuu” oon tehnyt
pienen roolin, Oskari Sipolan ohjauksessa ja olin just silloin tullut
Helsinkiin. Olin ihan huuli pyöreänä, että mitä täällä oikein
tapahtuu. Rooli oli pieni, mutta rooli kuitenkin ja se riitti mulle
silloin mainiosti. Hieno kokemus sekin ja ensipuraisu elokuvantekoon.
Toivottavasti vastaavia mahdollisuuksia tulisi vielä lisääkin.
Niin ja Sorjosessa olin mukana myös muutamassa jaksossa. Mulla oli
kolme kuvauspäivää ja joka kerta lensin erikseen Liettuaan
kuvauksiin, tuntui oikein suuren maailman meiningiltä. Yhtenä
iltana olin setissä odottamassa omaa kuvausvuoroani. Järjestäjä
oli liettualainen kaveri, joka tuli kysymään 5h odottelun jälkeen,
että haluanko lukea hänen kirjaansa. Sanoin haluavani keskittyä
tulevaan kuvaukseen. Hän katsoi minua pitkään ja sanoi: ”mutta
sähän olet kuollut tossa kohtauksessa”. Silloin tunsin olevani
urani huipulla! Haha!"
Kuka olisi
unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita maailmasta ihan kenet
tahansa? ”Musta on ihana seurata Meryl Streepin näyttelijäntyötä
ja hänestä huokuvaa lämpöä. Kaikista kivointa olisi näytellä
hänen kanssaan joku äiti-poika -juttu. Hän on mulle myös iso
esikuva.”
Entä kenen kanssa
haluaisit laulaa dueton ja minkä kappaleen laulaisit? ”Haluaisin,
että nuorena kuollut Jeff Buckley olisi elossa ja laulaisi mun
kanssani kappaleen ”Lover, You Should´ve Come Over” ja soittaisi
alkuun haitaria, koska mä en osaa soittaa sitä. Mä ihailen häntä
suuresti ja mua surettaa ihan päivittäin melkein se tosiasia, että
hän kuoli niin nuorena. Hänellä olisi ollut vielä niin paljon
annettavaa.”
Miten sinä
määrittelisit ”teatterin taian”, vai voiko sitä edes
määritellä? ”Se on jokaisen omakohtainen kokemus ja lähentelee
jotenkin flow-tilaa. Näin mä sen käsitän, enkä pysty puhumaan
kenenkään muun kuin oman pääni sisällä tapahtuvista asioista.
Mulle se tapahtuu niin, että koen jollain tavalla olevani tilanteen
päällä ja koen, että yleisön kanssa olemme sitä mieltä, että
se mitä lavalla juuri nyt tapahtuu on jotain ainutlaatuista, jota ei
voi tallentaa. Se on tunne, jonka yhdessä vastanäyttelijöiden ja
yleisön kanssa koemme, ja siitäkin huolimatta se tunne on vain mun
pääni sisällä. Kukaan muu ei sitä välttämättä koe. Mulla se
kyllä tuntuu ja antaa jotain hyvänolonhormoneja koko kehooni, ja
saan siitä niin euforisen olon, että! Voin kokea saman tunteen myös
katsojana.”
Tästä sitten
lähtikin melkoinen keskustelu, jossa minä kerroin omat ajatukseni
teatterin taikaan liittyen.
”Tuli mieleen
vielä yksi tarina! Tehtiin TeaKissa sitä ”Kärpäset ja
herrat”-juttua ja Sonja Salminen tekee hienoa monologia, ja ykskaks
kärpänen pörrää siinä hänen ympärillään ensin ja laskeutuu
Sonjan kädelle. Seurattiin ihan hievahtamatta, että mistä toi
kärpänen tuohon nyt tuli, ja yleisö seurasi myös. Siskoni oli
katsomassa ja epäili, että se oli jotenkin projisointina tehty,
ettei voinut olla oikea. Kyllä se vaan oli, ja siinä oli kyllä
teatterin taikaa parhaimmillaan myös!”
Mitkä asiat
inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Kateus on
varmaankin mulle yksi eteenpäintyöntävä voima, jos tälleen
humoristisesti vastaan. On siinä kyllä totuudenrippeitäkin mukana.
Kun näkee kollegoiden laittavan itsensä likoon jatkuvasti ja
tekevän töitä oman kehittymisensä eteen, niin kyllähän se ajaa
myös mua entistä kovemmin tekemään töitä. Hienot esitykset
inspiroivat myös. Kritiikin ja positiivisen palautteen sopiva
balanssi inspiroi. Jos tulee liikaa ylistyssanoja, mä alan
vastustamaan sitä ja sama homma kritisoinnin kanssa, se syö
energiaa. Kun oma suhtautuminen itseeni vastaa muiden suhtautumista,
se auttaa ja jaksaa taas tehdä paljon töitä.”
 |
| (c) Jonne Heinonen |
Podetko
ramppikuumetta tai jotenkin erikoisempaa esiintymisjännitystä?
”Enää mulla ei ole ramppikuumetta, aiemmin olin tosi kova
jännittäjä. Kyllä mä toki vieläkin jännitän, mutta enää en
pelkää seurauksia. Kirkan alussa mä seison verhoissa yksin mikki
kädessä ja mietin, että tuolla on 900 ihmistä, jotka on tulleet
katsomaan Kirkaa ja tässä mä oon ja mitähän tästäkin nyt
tulee. Hyvä asia on se, että on olemassa selkeä raja – nyt oon
esiripun takana ja nyt edessä. On tehtävä päätös ja mentävä
vaan! Jos hengitykseni on vähän kiihdyksissä, huomaan että en
tähän kuitenkaan kuole. Joskus jännitys oli mulle ihan
lamaannuttava juttu, en saanut itsestäni irti niitä asioita, joita
halusin ihmisille jakaa ja tekemisestä tuli välillä puristeista ja
aggressiivistakin. Mä elän siinä uskossa, että oon päässyt sen
vaiheen yli.”
Onko sinulla niin,
että jos illalla on esitys, asia on sinulla heti aamulla herättyäsi
mielessä? ”Ei enää. Joskus oon saattanut olla ihan hermorauniona
monta päivää sen takia. Kirkan ensi-ilta mua jännitti ja vähän
pelottikin monta päivää. Onneksi Teemalta tuli Kirkan haastattelu
ja muita dokumentteja pari päivää ennen ensi-iltaa, ja hänen
sanojensa kautta sain rauhoitettua itseni yöunille.”
Onko sinulla jotain
omia rutiineja tai hassujakin rituaaleja, joita teet esitystä
edeltävinä hetkinä? ”Niitäkin mulla oli tosi paljon joskus.
Piti syödä aamupala tiettyyn aikaan, piti tehdä valmistelevat
äänenavausjutut ja liikkeet tiettyyn aikaan. Mulla oli oikein
Kansanopistossa tehty lista, jonka mukaan tein kaikki jutut. ”Näin
valmistaudut esitykseen”. Tein niitä TeaKissa ja joka paikassa, ja
pyrin tavallaan ”kävelemään” esityksen läpi ennalta. Helan
Kaisa sanoi sitten ”Käyttöohje kahdelle”-jutussa, että hänkin
teki vastaavaa ennen, mutta jos tekee kuutta eri näytelmää pitkin
viikkoa eri näyttämöillä, ei siitä yksinkertaisesti tule enää
mitään ja mikä valtava määrä aikaa ja energiaa kuluu moiseen.
Tajusin sitten, että täytyy keksiä joku uusi tapa lähestyä
tulevaa. Että mennäänkö kahden tunnin yöunilla ilman ihmeempiä
valmistautumisia ja suoraan lavalle, vaiko teet kaikki rituaalit ja
sitten vasta lavalle. Jossain vaiheessa huomaa , ettei sillä itse
asiassa olekaan kovin suurta merkitystä, jos vaan on itse
tilanteessa tietysti läsnä. Tietenkin ääni ja kroppa pitää
avata, mutta en halua altistaa itseäni joutaviin taikauskoisiin
rutiineihin, jotka kahlitsevat olemistani. Ei muutako silmät kiinni
ja sinne päin!”
Kerro joku
legendaarinen kommellus… ”Ai kauheeta, en tiedä saisinko tätä
edes kertoa… Kerron nyt kuitenkin! Monta monta vuotta sitten
tehtiin Kellariteatterissa esitystä, meillä taisi olla menossa
viimeinen läpimeno ennen ennakkonäytöksiä. Mä istun tuolilla
keskellä lavaa, ja nimeltämainitsemattoman kanssanäyttelijäni on
tarkoitus tulla istumaan mun syliini. Häntä ei kuitenkaan kuulu
eikä näy, joten aloin huudella ”Tule nyt sieltä
nimeltämainitsematon kanssanäyttelijäni, tule tänne nyt! Täällä jo
odottelen!” Ääni kuului kuiskaten ovelta ”Mä en pysty, mulla
tuli paskat housuun.” Olin siinä sitten vaan, että ei kai siinä
sitten mitään juu. Ei se vaan tule sieltä. Jossain vaiheessa oli
pakko sitten pistää peli poikki, ei pystytty jatkamaan ja siinä
vaiheessa kaikki oli nauraneet vartin verran. Tuollainen voisi sattua
kenelle tahansa, eli siinä mielessä ei mikään hauska juttu, mutta
nauratti silloin kuitenkin. Se kuiskaus tuli niin sydämen pohjasta.
Tämmöinen tapaus!”
Kerro joku hyvä
muisto. Vaikkapa lapsuusmuisto tms.? ” Muistan kun ekaluokkalaisena
lähdin ulkoiluttamaan koiraamme. Koiran pissatessa alkoi minuakin
pissattaa. Vetaisin housut nilkkoihin ja siinä me saman puun juureen
pissattiin. Jossain vaiheessa koira oli valmis ennen minua ja lähti
juoksemaan niin että kaaduin selälleni ja pissasin itseni päälle.
Suutuin ihan helvetisti koirallemme ja revin sen kotiin. Ovella
huusin itkien äidilleni, että tule katsomaan mitä Reku minulle
teki."
Tulevia rooleja tai
muita töitäsi, joita voit paljastaa? ”En voi tarkemmin kertoa,
mutta verkot on vesillä niin sanotusti. Syksylle on tuloillaan
kenties jotakin”, Heikki vastaa salaperäisesti. (Edit. 24.4. Heikki on tehnyt HKT:n kanssa 2-vuotisen sopimuksen!)
Onko sinulla
mottoa? ”Ajattele ennen kuin puhut, on kriittisyyden motto. Puhu
ennen kuin ajattelet, on luovuuden.”
Mitä muuta
haluaisit mahdollisesti itsestäsi kertoa? ”Voin kertoa sen, että
oon henkeen ja vereen Oulun Kärppien fani ollut vuodesta 1998
lähtien. Jääkiekon seuraaminen on ollut mulle tärkeä tapa paeta
arkea, se on ollut mulle henkireikä ja sen kautta oon jaksanut monta
vaikeaa päivää kun oon tiennyt, että illalla mä pääsen taas
katsomaan lätkää. Mutta entäs nyt! Oon valmistautunut tähän
vuosien saatossa hiljalleen, eli tuleva ammattini tulee täydellisesti
tuhoamaan mun jääkiekkoharrastukseni! Siinä mielessä hyväkin,
koska sehän tarkoittaisi sitä että mulla on töitä. Oon koittanut
nyt kehitellä jotain korvaavaa toimintaa, eli iltaisin oon lukenut
kirjoja ja pyrkinyt sitä kautta pääsemään eroon stressistä. Mun
täytyy jotenkin nyt vierottaa itseni tästä lätkästä...”
 |
| Heikki nappasi Heikistä ja Tallesta kuvan ulkosalla |
Osaatko imitoida
ketään? ”No kyllä mä vähän Kirkaa osaan… ja Juhan Ulfsakia,
virolaista näyttelijä-ohjaajaa, joka ohjasi sen Kärpäset ja
herrat.”
Mikä
sarjakuvahahmo tai joku muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja
miksi? ”Haluaisin olla Family Guyn Stewie, se on niin ihanan
hukassa itsensä kanssa ja siinä hahmossa täyttyy hienosti kaikki
mulle toimivan komiikan piirteet. Sillä on mahtava brittiaksentti
myös.”
Jos sinusta
tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi supervoimasi ja nimesi?
”Mä olisin Teleporttimies, joka teleporttaisi itsensä aina sinne
missä tarvitaan apua. Tää kertoo jotain mun luonteestani myös.
Oon vähän kontrollifriikki sen suhteen, että pitäisi olla aina
huolehtimassa siskoni pojista tai en välttämättä huolehtimassa
fyysisesti, mutta huoli on melkoinen. Silloinkin kun olin
Australiassa reissaamassa, mua ahdisti eniten tunne siitä, että en
pysty täältäkäsin tsekkaamaan, että kaikilla on varmasti asiat
kunnossa. Pelkäsin koko ajan puhelimen soivan ja että olisi
sattunut jotain. Kontrollinmenettämisen pelko siitä, että koko
ajan ei pysty vahtimaan lähimmäisiään.”
Jos voisit viettää
päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä kirjoittaisin ylös kaiken
mitä mun päässäni juoksee, luultavasti tulisin tarvitsemaan sitä
tietoa jatkossakin. En mä toisaalta haluaisi muuttaa omia
toimintatapoja sen kummemmin. Istumapissalla mä käyn jo nyt, niin
siihenkään ei tarvitse tehdä muutosta.”
Jos ihminen menisi
talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken?
”Punaviiniä ottaisin vähän, se loppuisi tosin varmaan heti joten
ihan sama otanko vai enkö. Kirjoja ottaisin, vaikken niitä edes
hirveästi lue. En mä mitään tv-viritelmiä sinne jaksaisi
kehitellä. Päiväkirjan mä ottaisin, voisin sinne kirjoitella
ajatuksiani. Ja kynän tietysti. Kirjat voisi jättää pois,
kirjoittaisin itse kirjani. Oon etsinyt sellaista tilaa, missä
pääsisi eroon kaikista ärsykkeistä. Voisi tehdä mulle ihan hyvää
oleskella sellaisessa luolassa ja herätä virkistäytyneenä. Ihana
ajatella, että saisi nukkua oikein kunnon talviunet! Oon nukkunut
viime aikoina tosi huonosti ja tuohan olisi mainiota. Saisi nukkua
monta kuukautta putkeen, herätä ja kirjoitella unia ja ajatuksia
vihkoon, ja taas jatkaa unia. Ja ottaisi vähän punkkua
kynttilänvalossa. Jos siellä nyt olisi kynttilöitä. Niin juu,
itsehän sain valita mitä sinne otan, ehdin jo unohtaa. Ruuaksi
muuten ottaisin kauhean läjän tortilloja!”
Jos rakentaisit
puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit
mukaan? ”Se maja vaatisi ensinnäkin ison vaahterapuun, joita
Suomesta ei löydy. Mutta jos leikitään, että olisi niin
rakentaisin sellaisen ison majan, johon tullaan pohjasta. Sellaisen
kuin Bart Simpsonilla. Ottaisin sinne ritsan, jolla voisin ammuskella
kaikkia ilkeitä ihmisiä. Haluaisin, että mulla olisi kaverina
apina siellä. Meillä olisi kaksikerroksinen talo ja majan ja talon
välillä olisi köysirata. Tää juontanee juurensa piirretyistä ja
Yksin kotona-elokuvista.”
Jos voisit
aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai
ajanjaksoon, mutta et muuttaa historian kulkua, minne menisit? ”Tää
tuntuu vähän sadistiselta, mutta haluaisin mennä seuraamaan
vierestä Titanicin uppoamista. Olin noin 12-vuotias kun se leffa
tuli ja mua kosketti se tosi paljon, ja haluaisin nähdä omin silmin
miten se tapahtui. Hitlerin bunkkeriin menisin myös, vaikka kuinka
sairaalta tuntuisikin. Katselisin kärpäsenä katossa, että miten
mieli toimii sellaisessa tilanteessa. Kivikaudelle menisin
luolamiesaikaan ja katsoisin, että pitääkö muka paikkansa, että
ne teki ainoastaan kolme tuntia päivässä töitä oman ravintonsa
eteen ja muun ajan lepäili. Jostain kuulin tämän ja jäi vähän
epäilyttämään. Kun kaikki piti tehdä alusta alkaen itse
primitiivisin keinoin. Mitään ei saanut valmiina. Voisi olla ihan
opettavainen reissu se. Less is more.”
Jos sinun
elämästäsi tehtäisiin jonkinlainen teatteriesitys, millainen
esitys se olisi ja kuka tekisi sinun roolisi? ”Esityspaikkana olisi
intiimi pieni tila, kestäisi maksimissaan tunnin koska itsekin pidän
semmoisista ja esitys olisi fragmentaarinen tykitys, jossa ei olisi
kuljetusta paikasta A paikkaan B. Mua näyttelisi kaverini Hemmo
Huhta, hän asuu Oulussa ja on mun mielestäni maailman hauskin mies.
Hän osaa pistää itsensä naurunalaiseksi ja siitä tulisi kyllä
aika hienoa jälkeä, kun Hemmo näyttelisi mua! Haluaisin antaa
hänelle näyttelijäntöitä, joten ehkä tää olisi mun tapani
työllistää hänet.”
Mitä haluaisit
kysyä minulta? ”Mä yks päivä tässä mietin, että miten sä
oot noin aktiivinen ja jaksat käydä esityksiä katsomassa noin
paljon ja tapaat ihmisiä ja reissaat? Mikä sua siinä kiehtoo niin
kovasti? Taisteletko säkin tylsyyttä vastaan vai mikä vetää?
Etkö sä koskaan turru tähän hommaan, että hyi helvetti nyt
loppui tämä teatterinkatselu ja meneminen?” Tästähän se
lähtikin sitten niin laaja ja kiintoisa keskustelu, jota on
mahdotonta laittaa tähän luettavaksi…
Mitä aiot tehdä
seuraavaksi? ”Menen syömään ja mulla on ystäväni kanssa
tapaaminen, suunnitellaan vähän tulevaa. Pitkässä kaavassa mä
lähden Kirkan jälkeen Jenkkeihin kolmeksi viikoksi ajamaan
itärannikolta länsirannikolle, kavereiden kanssa autolla. Odotan
tosi paljon tuota reissua! Parhaiden kavereiden kanssa lähdetään,
monta monta vuotta oltiin oikein ydinporukka ja nyt on sitten perheen
perustamiset ja muut monella käsillä. Tää on meidän
joutsenlaulu, me aikuistutaan hiljalleen ja on aika jättää
kicksien tavoittelu vähemmälle. Tehdään tuo reissu nyt kimpassa
ja nautitaan, ja sen jälkeen saavat mennä naimisiin ja mä en enää
kritisoi toisten valintoja. Siihen asti saavat ja joutuvat vielä
leikkimään mun kanssani.”
Bernard Pivot´n
kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät
eniten? - Kaipuu
Mistä sanasta pidät
vähiten? - Kyrpä
Mikä sytyttää
sinut? - Rakkaus
Mikä sammuttaa
intohimosi? - Ilkeys
Suosikkikirosanasi?
- Vittu
Mitä ääntä
rakastat? - Jouluaattona Lumiukko-piirretyn tunnusmusiikki (vähän
ujostutti tämä sanoa)
Mitä ääntä
inhoat? - Itkevän lapsen ääni
Mitä muuta kuin
omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Ensihoitaja ambulanssissa
(lapsuuteni haaveammatti, ei tästä tulisi varmaan mitään koska
oon ihan liian herkkä)
Missä ammatissa et
haluaisi olla? - Poliitikko
Jos Taivas on
olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan
porteille? - Mitäs minä sanoin!
Loppukliimaksina Helsingin Kaupunginteatterin Leijat-video, olkaapa hyvät!
