Mies, joka tiesi liikaa / Eurooppa Neljä, Kievarin Kesäteatteri

Mies, joka tiesi liikaa / Eurooppa Neljä, Kievarin Kesäteatteri, Äänekoski

Ensi-ilta 19.6. 2019, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Matti Kuikkaniemi
Lavastus Matti Kuikkaniemi ja Ville Laine
Valot ja äänet Ville-Matti Laine
Puvustus Raija Niiniaho
Koreografia Neija Välilä

Bändi : Toni Lepistö, Kalle Saarelma, Antti Parviainen ja Jaakko Tabell

Rooleissa : Kunto Ojansivu, Satu Säävälä, Erkki Teittinen, Jyri Ojansivu, Paavo Honkimäki, Neija Välilä, Maiju Jokinen, Tiuku Holma ja Sara Pitkänen

(c) Teatterikärpänen 

Mies, joka tiesi liikaa 
eli epätoivoinen yritys tuoda näyttämölle Teatteri Eurooppa Neljän varhaisvuodet 

 Se on juhlan paikka! Jo 30 vuotta on Teatteri Eurooppa Neljä tarjonnut elämyksiä kiertueperinteellä ja vakkarimestoillakin. Katsojia on ollut kutakuinkin pyöristettynä 1,3 miljoonaa. Se on aikamoinen määrä ja eläköönhuutojen arvoinen suoritus. Itse laskeskelin nähneeni teatterilta 11 eri proggista neljässä eri paikassa ja ensimmäisenä niistä "Mistä rakkaus alkaa" vuonna 2007 Laajavuoressa. Lisäksi esityksiä olen nähnyt Sappeella, Kankaan Tehdasteatterissa Jyväskylässä ja nyt viimeksi Äänekoskella Kievarin Kesäteatterissa.

 Olipa kerran ... Herrat Kunto Ojansivu, Heikki Paavilainen ja Jouni Virtanen halusivat perustaa oman teatterin ja vuonna 1988 teatterin kannatusyhdistys perustettiin. Ensimmäinen näytelmä oli Kesäillan valssi ja vuosi oli 1989, paikkana Kolkanniemen pappila, ohjaajana Matti Kuikkaniemi. Juhlavuoden kunniaksi joku sai sitten mahtavan idean, että tuodaanpa varhaisvuodet näyttämölle uusiksi ja kerrotaan, mistä ja miten kaikki sai alkunsa. Hieno idea, joka sitten näemmä lähti rönsyilemään hiukan, muuttui matkalla ja lopputulos lienee tekijöille itselleenkin täysi yllätys ja mysteeri. No, ainakin näytelmän nimen alaviite pitää täydellisesti paikkansa ja käsiohjelman "ohjaajan sanassa" myös on havaittavissa pientä ilkikurista kettuilua lämmöllä siihen suuntaan, että eikö nyt kukaan tajua lopettaa tätä hullutusta. Pisteet siitä, taito on sekin nauraa itselleen.

Paavo Honkimäki tunnelmoi 

 Ei näköjään ole tarvetta lopettaa, eikä ole tarviskaan. Näytelmän aikana todetaan myös muutamaan otteeseen, että pieleen menee jos tästä kokonaisuudesta liikoja yrittää ymmärtää, pääasia että viihtyy ja arjen huolet unohtuvat hetkeksi. Siinä kyllä ollaan oikeassa. Meidänkin näytöksessämme oli pari bussilastillista väkeä hiukan kauempaa eikä siinä mitenkään voi olla mitään väärää, että lähdetään porukalla katsomaan teatteria ja nautitaan kahvit ja pullat. Muistellaan ehkä menneitä, jos esityksessä nähdyt pätkät menneiltä vuosilta tuovat muisteloita mieleen tai muistellaan ihan muuten vaan. Kievarin sisääntuloaulassa oli paljon vanhoja valokuvia teatterin menneistä proggiksista ja hauskahan sieltä oli siloposkisia tuttuja bongailla ja tuumata, että tuo olisi ollut hauska nähdä kyllä.

Mainio kaksikko Ojansivu-Säävälä 

 Juu. Esityksessä yritetään herätellä henkiin alkuvuosien näytelmiä ja osittain onnistutaankin. On Kesäillan valssia, Pekkaa ja Pätkää, Siunattua hulluutta. Henkiin herätetään myös esi-isä (Kunto Ojansivu), jonka vain harvat ja valitut näkevät. On veikeää rollaattorimummoa (Satu Säävälä), on puhuvaa linja-autoa, lehmää, kalsareissa toikkarointia ja Theresa May myös. Ja miimistä ratsastusta ja puhuvia päitä, joista yksi ei meinaa pysyä kasassa millään. Eli varsin kirjavaa menoa. On taattuun Eurooppa Neljän tyyliin monipuolista soittoa ja laulua - hienoa tunnelmointia ja räväkämpääkin menoa. Jalalla pistetään koreasti ja katsomoakin hyödynnetään hienosti. Väki viihtyy, eli tehtävä täytetty!

Bändi 

 Ja mikä parasta, kesän parhaat makkarat löytyivät jälleen E4:n grillistä. Koostumus, maku ja kuumuus täydellinen ja hintakin kohdillaan.

 Eihän näistä muuta voi kuin tykätä! Sympaattista sakkia ja tekemisen meininkiä hyväntuulisella, rennolla otteella. Toivotan pitkää ikää ja turvallisia ajokilometrejä jatkossakin, ja kiitos näistä vuosista ja monista nauruista sekä muistoista.

Lisäinfoa tästä linkistä.

Esityskuvat (c) Jiri Halttunen

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Eurooppa Neljä!)

Vadelmavenepakolainen / Teatteri Eurooppa Neljä

Vadelmavenepakolainen / Teatteri Eurooppa Neljä, Laajavuori

Ensi-ilta 8.7. 2016, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Perustuu Miika Nousiaisen romaaniin
Käsikirjoitus Pentti Kotkaniemi
Ohjaus Tanjalotta Räikkä
Musiikillinen dramaturgia Tanjalotta Räikkä ja Toni Lepistö
Kapellimestari Toni Lepistö
Koreografia Neija Välilä
Puvustuksen suunnittelu Raija Niiniaho
Lavastus ja äänisuunnittelu Ville-Matti Laine

Rooleissa : Timo Ruuskanen, Jari Silventoinen, Maiju Jokinen, Juha Valkama ja Neija Välilä

Bändi : Toni Lepistö, Kalle Saarelma, Antti Parviainen ja Jaakko Tabell

 Meinasi tämä jåkakesäinen perinne katketa tyystin, kun Vadelmavenepakålaisesta ei ållut viikånlåppunäytöksiä lainkaan, me pitkänmatkalaiset kun emme arkisin nåin pitkälle päässeet lähtemään. Ånneksi åli sitten tämä Teatteri Eurååppa Neljän åma perinne, eli viimeinen näytös yöversiåna. Esitys siis alkåi klå 23 ja paikalla ålimme jå kauan ennen kuin keltaliiviset parkkipaikkaåppaatkaan ehtivät meståilleen. (Äh, ei tämä ruotsalainen å toimi.)

Mikael tapaa vanhan luokkatoverinsa muka 

 Vadelmavenepakolaisesta olen nähnyt parikin eri teatteriversiota ja lukenut kirjan, mutta on kyllä sellainen teos että siinä on mahdollisuus tehdä erinäisiä variaatioita. Katsomoon menimme hyvissä ajoin ja lavallahan oli jo karaoke käynnissä! Kävi heti ilmi, että nyt ollaan risteilyllä ja laivareissuun hyttikäytävineen viittaava lavastus olikin varsin pätevä keksintö. Moni kun on saanut ensikosketuksensa esimerkiksi ruotsin kieleen juuri laivassa. Niistä reissuista sitä riittäisi enemmänkin kerrottavaa, mutta tämä ei ole kyllä oikea foorumi moiselle muistelolle. Esitys lähti käyntiin perinteisillä väliaikatarjoilujen ja vessojen sijainnin esittelyllä, oudolta kyllä tuntui koska Paavo Honkimäki ei näitä tietoja ollut kertomassa. Oli jännää ajatella, että esitys alkaa nyt ja kello on 23! Siihen aikaan en ole teatterissa koskaan istunut. Kansa istui pipot päässä ja tumput käsissä, olen moista pukeutumista nähnyt kyllä ihan päivänäytöksissäkin joskus. Oi Suomen kesä. Ruotsissa olisi takuulla paljon lämpimämpää.

 Saimme tutustua siis Mikko Virtaseen (Timo Ruuskanen), joka on kansallisuustransvestiitti eli syntynyt väärään kansallisuuteen. Ruotsi on kiinnostanut lapsesta saakka monessakin muodossa ja mitä enemmän ikää kertyy, sitä pahemmin tuntuu Mikolla lähtevän homma lapasesta. Hän on viettänyt lomiaan Thaimaassa ja siellä stalkannut idyllisiä ruotsalaisperheitä ja kuten myöhemmin käy ilmi, vohkinut näiltä kotiavaimiakin ja myöhemmin eräänkin perheen lomaillessa menee itse joulunviettoon näiden asuntoon. Tosin ensin pitää palkata ruotsalaisnäyttelijä lapsineen esittämään idyllistä perhettä, Lasse Pöysti osoittautuu inhottavaksi ihmiseksi koska lyö luurin korvaan, kun Mikko yrittää saada häntä isoisän rooliin. Myöhemmin Mikko tapaa baarissa surullisen miehen, Mikael Anderssonin (Jari Silventoinen), joka hautoo itsemurhaa koskapa kokee koko elämänsä täysin hyödyttömäksi. Tässäpä Mikko näkee itselleen mahdollisuuden. Hän palkkaa Mikaelin opettamaan hänelle kaiken mahdollisen ruotsalaisuudesta ja sen päälle varastaa miehen identiteetin (ensin tosin suoritetaan yhteisöllinen itsemurha). Uuden henkilöllisyyden turvin Mikko/Mikael pääseekin mellastamaan sitten kunnolla, tapaa ihanan naisen ja perustaa perheen. Vaan kaikki ei kestä ikuisesti ja valheella on lyhyet jäljet... Tässä kyllä saatiin täyslaidallinen tietoa ruotsalaisuudesta ja ennen kaikkea suomalaisuudesta, ironiseen sävyyn molemmista.

 Tämä Eurooppa Neljän versio erosi muista näkemistäni versioista siinä, että mukana oli paljon musiikkia, olihan lavalla mukana koko ajan mainio bändikin. Ja hei, kyllä olisi pitänyt taas jollain lailla varoittaa ennalta, sillä kitaristi Antti Parviaisella oli niin päheät kultaiset glitterpöksyt, että sellaiset pitäisi lailla kieltää ainakin julkisista esiintymisistä. Katse kun hakeutui niihin luvattomasti tämän tästä ja unohdin seurata lavan muita tapahtumia kokonaan! Koko bändillä olisi saanut olla samanlaiset asut ja kokohaalariversiona vielä! ABBA:n sävelillähän tässä suurimmaksi osaksi mentiin, mutta mukana oli myös aikamoisia herkkuja kuten kohtaus, jossa Mikko Virtanen vetäisi oppitunnin aluksi koulupuvun päälleen, kitaran kouraan ja AC/DC:n tahdissa siinä sitten otettiin ns. kurssi haltuun. Hupaisa oli sitten kotimainen vastine iloisista ralleista, kun Suomi-paita päällä varsin pirteä mies (Jari Silventoinen) lauleskeli mollivoittoisin sävelin.

 Hauskoja ja nerokkaita yksityiskohtia oli koko esitys täynnä muutenkin, kuten esimerkiksi liukumäen, pallomeren, savukoneen ja sopivan musiikin yhdistelmä edustamaan sitä, että kuolo kohta korjaa tämänkin tyypin. Hengitysilmasta huurtunut Volvon autonlasi rakastelukohtauksesta, kuin suoraan Titanicista. Älytön laivamaskotti-mustekala vai mikä lie heilumassa lavalla milloin missäkin kohtauksessa. Timo Ruuskasen lapsenomainen intoilu joulupöydässä ja miehen fyysisyys muutenkin, puuttui että mies olisi vääntänyt itsensä solmuun. Käsittämätön hääjuhla, jossa kapteeninlakkinen ja kirjavakalsarinen pappi (Jari Silventoinen) meinasi varastaa koko shown ja ilotulitteet yllättivät hääparin täysin. Niin, pyrotekniikkahan oli varsin näyttävässä roolissa myös tässä yönäytöksessä ja lieskat lämmittivät katsomoakin mukavalla tavalla. Kokkikerhon rallatus tarttui sitten vähemmän mukavalla tavalla muistiin.

Nämä kuvat siis päivävedosta... 

 Väliajalla oli muuten sen verran pimeää, että makkarakojullekin piti suunnistaa tuoksun perusteella! Nappasin isäntää käsikynkästäkin ja piti varmuuden vuoksi kysyä, että onhan nyt oikea mies kyseessä etten jonkun toisen ukkoa taluttele. Oli pihalla toki ulkotulia ja tunnelma oli muuten hyvä, mutta kyllä pimeys tuli nopsaan. Tuttujakin oli vaikeaa bongailla, onneksi niitäkin löytyi muutama.

 Ai niin, esityksissä oli myös aina vieraileva artisti ja tällä kertaa mukana oli Joni Leponiemi, joka ei biisivalinnastaan päätellen ollut rokannut kunnolla pitkään aikaan. Tempaisi muuten sitten tuosta noin Led Zeppelinin "Rock´n Roll" -biisin sellaisella volyymillä, että takuulla Pub Kierteessä asti tuopit helisivät.

Siellä sitä minäkin näyn kuvassa! 

 Kuvassa muuten näyttää siltä, ettei kitaristi Parviaisella ole housuja jalassa lainkaan... Olihan tämä yönäytös ihan mahtava kokemus, vaikka olikin loppuvaiheessa nenä vähän jäässä. Seuraavalla kerralla otetaan kyllä hotellihuone, sillä isäntä joutui ajamaan koko yön niin kuin Roy Orbison ja uua heela natten ja alkoi siinä silmät loppumatkasta vähän lupsumaan vaikka yritin pitää tunnelmaa yllä. Onneksi Siltsu sitten pelasti, ja radiosta tuli "Liekeissä" ja pistettiin autoradiosta volyymit kaakkoon eikä saatu edes ylinopeussakkoja tällä kertaa. Kotona olimme viiden jälkeen ja kyllä unet maittoivat.

 Kesäteatterikauteni sai arvoisensa päätöksen, kiitos Eurooppa Neljä!

(näin esityksen ystävänlipulla)

Esityskuvat (c) Jiri Halttunen

Kekkonen - Syntymästä kuolemattomuuteen / Teatteri Eurooppa Neljä

Kekkonen - Syntymästä kuolemattomuuteen / Teatteri E4, Jyväskylän Laajavuori

Ensi-ilta 26.6. 2015, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Tuomas Parkkinen

Ohjaus Tanjalotta Räikkä

Musiikin sävellys Toni Lepistö (ja Paavo Honkimäki)

Koreografia Neija Välilä

Rooleissa : Antti Niskanen, Tapani Kalliomäki, Paavo Honkimäki, Jari Silventoinen, Neija Välilä sekä Nina Peränen ja Raija Niiniaho

Bändi UuKekKone (mikäs muukaan...) : Toni Lepistö, Antti Parviainen, Jaakko Tabell ja Kalle Saarelma

 Näytelmä on saanut kantaesityksensä Naantalissa vuonna 2012. Eipä tullut mentyä (onneksi) sitä silloin katsomaan, muistaakseni siksi että minuahan ei mitkään poliittiset näytelmät kiinnosta...

 Alunperin meidän ei pitänyt tätäkään esitystä mennä lainkaan katsomaan lievien aikatauluongelmien vuoksi, mutta pikkulinnut laulelivat kiintoisia arvioita korviimme paristakin suunnasta ja totesimme, että kyllä tästäkin kesäperinteestä aiomme pitää kynsin hampain kiinni. Onnistuimme valitsemaan erittäin sateisen sunnuntain reissumme ajankohdaksi ja jostain syystä lähdimme vielä sen verran myöhässä, että perillä olimme tasan viisi minuuttia ennen esityksen alkua! Huh sentään, kyllä jännitti että ehditäänkö paikalle ajoissa.

 Viisi minuuttia myöhemmin istuimme sitten sateensuojassa hyvillä paikoilla katsomossa ja totesimme, että kyllä kesä ei ole kesä, jos ei pääse kuulemaan Paavo Honkimäen suusta missä vessat tällä kertaa sijaitsevat ja että piletillä saattaa hyvässä lykyssä saada muutamalta Keski-Suomen ABC-asemalta ilmaisen kahvin. Tuli varsin kotoisa, lämmin olo vaikka vettä ripsui taivaan täydeltä.

Paavo Honkimäki, Antti Niskanen ja Neija Välilä (c) Jiri Halttunen

 Näytelmän nimikin sen jo kertoo, mikä on kupletin juoni tällä kertaa. Monelle Urho Kaleva Kekkonen on The One And Only pressa, ja kyllä minäkin 70-luvulla luulin, että Suomessa on ollut vain yksi presistentti ja tulee olemaankin. Seremoniamestarina toimi Tapani Kalliomäki, joka saikin yllättävän hyvin yleisön mukaan huutamaan niin Kekkosta kuin Hitlerin mahdollista muuta sukunimeä. Näytelmä ei lähde liikkeelle Urho-pojan syntymästä, vaan Emilia-äidin hiihtoreissusta ja parista mahdollisesta isäehdokkaasta. Äijät kilvoittelevat vähän Javert-Jean Valjean-kilpalaulantatyylisesti ja Speden Speleilläkin on vahva osuutensa siinä, kuka tulee valituksi. Jo tässä vaiheessa lavalla on käynyt sellaista hahmogalleriaa, että oksat pois. Vahvasti tulee mieleeni muinainen lempilapseni E4:n Sappeen 'Noin seitsemän veljestä', joka lähti kivalla tavalla lapasesta monessakin suhteessa. Nytkin tuli mukava fiilis ja sellainen olo, että mitä vaan voi tapahtua tässäkin spektaakkelissa...

 Niin kuin sitten kävikin. Tietysti lavalla nähdään niin runsaasti etuvarusteltu Hitler (Tapani Kalliomäki) kuin joka välissä lavalle pirtein tanhuaskelin kirmaava Paavo Väyrynen (Paavo Honkimäki), joka saa lähtöpassit aika ripeästi myös. Yritystä Paavolla, jos kellä, kuitenkin on! Tämmöistä menoa ei ole E4:n toimesta aikoihin nähtykään, meno on paikoitellen aivan hillitöntä mutta ammattimaista puskafarssia ja se jos mikä minulle passaa. Vesisateesta ja lätäköistä otetaan myös kaikki irti. Tatjana käy huljuttelemassa vedessä haaroväliään ja Johannes Virolainen (molemmista hahmoista vastasi T. Kalliomäki) ihmettelee kovaan ääneen, että ovat sitten siirtäneet Laatokan tähän viereen. Näin sitä ammattilaiset inspiroi tarpeen mukaan, ja Laatokasta oli tullut jälkikäteen oikein kiitostakin katsojilta...

Paavolla on taas asiaa... (c) Jiri Halttunen

 Kaiken kohelluksen keskellä sitten jylhä ja karismaattinen Kekkonen (Antti Niskanen), joka tapaa suvereeniin tyyliinsä maailman suurmiehiä, käväisee Hawaijilla ja hoitelee noottikriisit mennen tullen. Kunnes kuvaan astuu mukaan Kuningas A ja väistämätön on edessä. Hienolla tavalla näytelmän fiilis vaihtelee raipatirai-meiningistä miehen yksinäisyyteen Sylvin kuoltua, ja viimeinen kuva talutettavasta Kekkosesta nostaa palan kurkkuun.

 Kävi sitten niinkin, että jouduin minäkin hetkeksi huomion keskipisteeksi, kun Urkin naisseikkailuista kerrottiin. Seremoniamestarin avittamana UKK saapui eteeni ja veti sellaiset serenadit, että sukat pyöri jaloissa. Sain vielä hellät poskisilitykset ja käsisuudelmat kaupanpäälle ja pasmat meni sen verran sekaisin, etten huomannut lainkaan mitä vieressä touhuttiin. Siellä se Urkki jo vokotteli seuraavaa naista ja minä jäin lehdelle soittelemaan. Niin katoaa mainen kunnia...

 Kyllä kannatti taas tulla Jyväskylään! Jo mainitsemieni hahmojen lisäksi lavalla nähtiin Jari Silventoisen toimesta mm. hehkeä Jackie Kennedy sekä Mauno Koivisto lapiokourineen ja ässäsyöttöineen. Neija Välilä harrasti hallitustunnusteluja Kalevi Sorsana ja Paavo Honkimäki hoki Ahti Karjalaisena vain tankeroa ja nou kommentsia. Suosikkihahmoni taisi olla kuitenkin se joka paikkaan tunkeva Väyrynen. Ja bändihän oli loistavassa tikissä, kuten aina.

Maunin lapiokoura (c) Jiri Halttunen

 Tätä hetkeä olen odottanut kauan, ja vihdoin saan siihen tilaisuuden. Hyvät naiset ja herrat, meikälikan legendaarisin Kekkos-muisto jostain 70-80-lukujen taitteesta ala-asteelta : olimme saaneet äidinkielentunnilla tehtäväksi kirjoittaa lyhyt tarina mustavalkoisesta kuvasta, jossa oli herra Tasavallan Presidentti ja musta koira (ilmeisesti labradorinnoutaja). Vierustoverini ja paras kaverini Satu sai oman tarinansa valmiiksi ja meni sitä ylpeänä luokan eteen lukemaan. Sattuneesta syystä muistan tarinan edelleenkin. "Suomen presidentti on Urho Kekkonen. Kekkosella on koira. Sen nimi on Peni. Kekkonen pitää Penistään."

 Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin ... ;)

 Kotimatkalla päässä soi koko reissun ajan Eläkeläisten Mrs Robinsonin säveliin väännettu klassikko "Siis vuoksesi Urho Kekkonen vielä yhden humpan vedämme je-jee-jee..."

Kiitos Eurooppa Neljä kesäteatterikauteni kunniakkaasta päätöksestä ja kesän parhaista nauruista! Ja väliajan rakkaudella lämmitetyistä makkaroista ja pullasta.

(näin esityksen vapaalipulla)

Synnyimme lähtemään / Teatteri Eurooppa Neljä

Synnyimme lähtemään / Teatteri Eurooppa Neljä, Kankaan Tehdasteatteri

Ensi-ilta 27.6. 2014, kesto noin 2h 15min väliaikoineen

Käsikirjoitus ja ohjaus Taava Hakala

Rooleissa : Jari Silventoinen, Tiina Iisala, Paavo Honkimäki, Neija Välilä, Sipriina Kauranen, Juha Valkama ja Harri Helin

Avustajat : Melike Basaranoglu, Tiuku Holma, Johannes Hiltunen, Lauri Kalpio, Ella Jäppinen, Mia Räikkönen ja Nina Peränen

Bändi : Toni Lepistö, Aaro Laitinen, Antti Parviainen, Jaakko Peltonen, Ari Laaksonen, Jiri Halttunen, Mika Savolainen ja Sipriina Kauranen

 "Mikä se on joka kesällä tulee ja sytyttää Suomen lavat perässään tuleen" ? Helppo homma, Teatteri Eurooppa Neljähän se ja yksi varma kesän merkki on se, että Teatterikärpänen siippoineen suuntaa kohti Jyväskylää, satoi tai paistoi. Käsiohjelmasta laskeskelin nopeasti, että kahdeksas kerta oli tämä. Kunnioitettava saavutus sekin, etenkin suhata Keski-Suomeen Hämeenlinnasta käsin, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, että E4 on viihdyttänyt väkeä kunnioitettavat 25v ! Hurraa ja eläköön sille! Pientä symboliikkaa siis sisältyy tämän kesän produktion nimeen "Synnyimme lähtemään".

Jari Silventoinen ja Tiina Iisala / (c) Jiri Halttunen

 Kankaan tehdasalue on tällä kertaa muutettu amerikkalaistyyliseksi bensa-asemaksi, ja varsin onnistuneesti. Bensiksen huomionkiinnittäjänä toimii sangen mielenkiintoisesti sisustettu Love Mobileksi ristitty auto, jonka suojissa paikkakunnalle jämähtänyt Alma (Tiina Iisala) kirjaimellisesti jakaa "lovea" kaikille halukkaille. Muusikot ovat ainakin tyytyväisiä. Paikalla häärää myös kiintoisa persoona Silmänkääntäjä (Jari Silventoinen); sokea mies, joka kuitenkin näkee enemmän kuin moni muu. Mies puhuu hienoja Raamatun lausein ja hämmentävää, miten monessa hän onkaan mukana ollut...kuukävelyistä ja Kennedyn murhista lähtien. Paikalle pölähtää vielä pari karannutta neitokaista Amanda ja Telma (Neija Välilä ja Sipriina Kauranen) sekä suomalaiset sukujuuret omaava Jaco (Paavo Honkimäki), joten ei muuta kuin kaasu pohjaan ja menoksi.

 Vauhtia ja meininkiä on heti alussa kiitettävästi, ja biisit ovat sitä luokkaa, että niitä ei ihan joka niemessä ja notkossa kesäisin yleisölle vetäistäkään. Iso kiitos siitä, pelkästään jo biisilista tekisi tästä produktiosta uniikin. Ekstraa on sitten se, että ne biisit osataan myös laulaa asiaankuuluvalla asenteella ja ennen kaikkea mahtavalla meiningillä. Ilo ja tekemisen riemu näkyy ja kuuluu kauas! Pakko ihan erikseen mainita, että joukkokohtauksissa huomioni varasti ihan täysin Neija Välilä. Jestas, mikä mimmi, pilkettä silmässä ja hyvällä asenteella koko ajan. Neijaa saa kiittää myös vauhdikkaista koreografioista.

 Hiukan hämmennyin Vietnam-osiosta, valkohuppuisista (joka olikin huono vitsi), Chaplineista ja Andy Warholeista ja mietin, että mitä ihmettä!? Käsiohjelmaa lukaistuani nyökyttelinkin jo sitten hyväksyvästi. Ohjaajan sanoja lainaten "joskus voi heittäytyä tajunnan virtaan ja antaa sen viedä. Ottaa sellainen asenne, että mitä tahansa voi tapahtua seuraavaksi ja olla rohkea". Miksi pitää ajatella aina, että "miksi?" Olisi paljon jännempää, jos ajattelisi sen sijaan "perhana, miksei!" Näin kaikki on mahdollista ja lavalle voi pölähtää tuosta noin notkealanteinen Elviskin ja vetäisee Suspicious Minds ilman, että kukaan ihmettelee tai kyseenalaistaa yhtikäs mitään.

 Silmänruokaa piisaa sekä miehille että naisille, paljasta pintaa vilkkuu ja ne pakolliset paljaat pakaratkin vilahtavat. Suurena irtoviiksien ystävänä täytyy jo tässä vaiheessa vuotta todeta, että Vuoden Viiksi 2014-palkinto menee eittämättä Harri Helinille. Mahtavat räkäjarrut eikä edes irtoviiksilaarista! Respect! Virkaintoinen poliisikaksikko Starski ja Hatsi (Juha Valkama ja Harri Helin) vastasikin esityksen huumoripuolesta, näyttävällä tanssilla pojat itseään esittelivät kyllä, ja liukkaat lanteet oli tällä kyttäkaksikolla.

Juha Valkama ja Harri Helin / (c) Jiri Halttunen

  Eurooppa Nelosessa kaikki on mahdollista. On mahdollista ympätä samaan esitykseen niin Hiski Salomaat, ZZ Topit kuin Bruce Springsteenitkin ilman, että tulee vaivaannuttava olo. Esityksen vaikuttavimman vedon vetäisee Paavo Honkimäki suomennoksellaan Brucen The River-klassikosta. Väistämättä siinä ajokilometrit vilisee silmissä ja miettii, että paljon on reissattu ja ihmisiä viihdytetty, menty ihmisten luokse. Nyt ollaan tässä paikoillamme, ja ihmiset reissaavat kuka mistäkin meidän luoksemme. Komea veto on myös Jari Silventoisen ja Tiina Iisalan duetto Simon & Garfunkelin The Boxerista.

Paavo Honkimäki, varma kesän merkki / (c) Jiri Halttunen

 Hot dogit loppuivat suuren suosion vuoksi kesken, mutta onneksi makkaraa piisasi ja siten vältyimme muinaiselta "Sappeen katastrofilta"...  "Viiden tähden viihdettä", totesi tyytyväinen siippani. Sisäinen kriitikkoni oli sen verran nyreissään ennen väliaikaa, että itse jämähdän neljään tähteen kokonaisuuden kannalta. Itse Eurooppa Nelonen ja koko työryhmä ansaitsee toki viisi tähteä. Nähdään taas ensi vuonna!

Synnyimme lähtemään, neljä tähteä ****.

Isältä pojalle - Duunarimusikaali / Teatteri Eurooppa Neljä

Isältä pojalle - Duunarimusikaali / Teatteri Eurooppa Neljä, Kankaan tehdasteatteri

Ensi-ilta 28.6. 2013, kesto noin 2h 15min väliaikoineen

Ohjaus ja käsikirjoitus Taava Hakala

Rooleissa : Jari Silventoinen, Paavo Honkimäki, Toni Lepistö, Antti Heikkinen, Joni Leponiemi, Maiju Jokinen, Tiina Iisala, Juha Valkama, Elsa Kalervo, Harri Helin, Anssi Valikainen, Ville-Matti Laine, Antti Parviainen, Ari Laaksonen, Nina Peränen, Jiri Halttunen ja Essi Siljoranta

Taustaa : Kankaan paperitehtaan alueelle Tourulaan on valmistunut Eurooppa Neloselle uusi näyttämö, ja sen korkkaakin aiheeseen mainiosti sopiva Isältä pojalle - Duunarimusikaali. Tarina vie 70-luvun loppupuolelle, ja yksinhuoltajaisä-Veikolla (Jari Silventoinen) on enemmän tai vähemmän skismaa Aku-poikansa kanssa (Paavo Honkimäki). Tuntuu että kaikki vähän tökkii Akulla, niin työnteko kuin isän kokkaama makaroonilaatikkokin. Valokuvaus kiinnostaa poikaa kovasti. Ja se, missä on äiti. Ohessa seurataan paperitehtaan duunareiden touhuja, labran tyttöjen mieskeskusteluja ja virkistysillan ohjelman suunnittelua. Säännöllisin väliajoin pistetään musiikiksi työnteon lomassa.

Isä ja poika (Jari Silventoinen ja Paavo Honkimäki) / kuva Jiri Halttunen

Plussaa : Vaikka miljöö on taas muuttunut, on Eurooppa Nelosen esityksiin aina mukava saapua, sillä missään muualla ei tunne oloaan niin tervetulleeksi. Teatterin väki kun toimii niin liikenteenohjaajina kuin lipuntarkastajinakin. Tehdasalue tiiliseinineen on näky sinänsä ja toimii loistavana taustana itse estradille. Paperikoneen suojissa bändikin soittaa, hieno oivallus tämä. Teksti vilisee mainioita hahmoja, joista suosikkejani olivat onnettomuuksille altis työnjohtaja Hassinen (Juha Valkama), Ruotsista paluun tekevä maailmanmiehen elkeet omaava Jouni (Joni Leponiemi) sekä maalaispoika Jussi (Antti Heikkinen), joka hauskasti imitoi isäukkoaan. Isän ja pojan kohtaukset toimivat hienosti, Jari Silventoinen oli etenkin niin perusduunarin oloinen ettei paremmasta väliä. Ja olihan joukossa parivaljakko, joka paiskoi kaikkea muuta kuin hommia... nimittäin herrat Tiku ja Taku (Anssi Valikainen ja Harri Helin) . Miehet varastivat huomioni moneenkin otteeseen, nämä kun touhusivat taustalla ihan omiaan. Kunnon kohellusta ja sähläystä. Virkistysillassa esitetty "Tähtien sota" oli kyllä varsinainen performanssi, moista ei olla ennen nähty eikä tulla kyllä näkemäänkään. Hyvä pojat! Tekstissä muuten piipahdettiin vakavemmallakin puolella, kun Aku lähti äitiään etsimään Tukholmasta. Hulvattomuuksiin mentiin sitten neuvostoliittolaisten vieraiden saapuessa tehtaaseen tutustumaan. Lahjat kaupattiin yleisölle samantien. Loistavia laulajiahan porukasta löytyy roppakaupalla, joten siinä mielessä oli jälleen helppoa vain seurata menoa ja nauttia. Biisivalinnoista kovasti plussaa myös! Kuultiin nimittäin kappaleita, joita ei kauhean usein teattereissa soi. The Clashin "Should I stay or should I go" etenkin oli minun mieleeni, ja se oli toteutettu hienosti. Oli muuten hauska seurata bändin rumpalin touhuja (Jiri Halttunen), joka kerta lavalle saapuessaan hänellä oli päässään erilaisia viritelmiä.

Jari Silventoinen, Joni Leponiemi ja Paavo Honkimäki / kuva Jiri Halttunen

Miinusta : Eipä tästä oikein moitteita löydy. Makkaratkin taisivat olla kuumia tällä kertaa...

Muuta : Toivotan pitkää ikää Kankaan tehdasteatterille, ja suosittelen esitystä lämpimästi kaikille. Kannattaa ajella paikalle vähän kauempaakin!

Eurooppa Neljä ei pettänyt tänäkään kesänä, vahvat neljä tähteä duunareille ****. 

kuva Jiri Halttunen

Noin 7 veljestä / Sappee

Noin 7 veljestä / Teatteri Eurooppa Nelonen, Sappee

Ensi-ilta 20.6. 2012, kesto väliaikoineen noin 2h 15min

Ohjaus Turkka Mastomäki

Rooleissa Paavo Honkimäki, Tommi Raitolehto, Iikka Forss, Ilkka A. Jokinen, Juho Joki, Harri Helin, Niilo Savolainen, Anssi Valikainen, Sinikka Salminen, Viivi Vuorinen, Elina Järvinen, Toni Lepistö ja Kalle Salonen

Taustaa : Spede Pasasen jonkinasteisessa kulttimaineessa oleva elokuva "Noin 7 veljestä" kaiketi ensimmäistä kertaa näyttämöversiona? Luulin nähneeni leffan, mutta todellisuudessa muistankin siitä vain Dannyn lauleskelut.. Tässä ei Dannya nähdä, sen sijaan lauteille tuodaan sekalainen seurakunta Robin Hoodin joukkoja ja ahne linnanherra, joka suunnittelee naimisiinmenoa viehkeän Venla-neidon kanssa. Robin Hood vie rahat ja lopulta naisenkin, ja väliin mahtuu monenmoista kommellusta keksijä Leonardon kyhäilemistä uutuuksista lähtien.

Plussaa : Huh huh, en oikein tiedä mistä aloittaisin... Ensinnäkin lavastus oli sangen hieno, linnahan se oli ja esityksen alkua odotellessa tuli tutkailtua hyvin tarkkaan kaikki yksityiskohdat siitä, oli nimittäin kaikenlaista pientä kivaa siinä! Iso plussa siis lavastuksesta vastaavalle heti alkuun.
Huovikolmikon (Harri Helin, Niilo Savolainen ja Anssi Valikainen) saapuessa paikalle hyppyaskelin minulla oli jo vähän sellainen fiilis, että "Jesh, tästä kolmikosta tulen ainakin tykkäämään!" Sitten lavalle saapuivat hiukan alkoholisoitunut Linnanherra von Wurtsburg (Tommi Raitolehto) kaverinaan Rautahanska (Iikka Forss) , bändi soittaa Mustan Kyyn tunnaria ja se olikin sitten siinä. Olin myyty! Jostain kumman syystä alkutohinoista tuli mieleeni joku vanha Tabu-sketsi (Linnanherran kasvonpiirteet muistuttivat kai liikaa Juppe Puputtia...) ja myöhemmässä vaiheessa näin lavalla jopa Pentti Siimeksen ja Vesku Loirin nuorina varsoina hölmöilemässä. Pidän suunnattomasti siitä, että kun joku pistetään överiksi niin ei tehdä sinne päin vaan mennään sitten oikein kunnolla. Tabu-sketsiä mukaellen myös tuli mieleeni "Hömppäherra näyttämölle tulikin" ja tässä tapauksessa niitä tuli kyllä kaksin kappalein! Pitkästä aikaa oli sellainen oikein hykerryttävä olo katsomossa, "pelonsekaisin tuntein" odotin mitä tuleman pitää. Iikka Forss taisi kyllä varastaa koko shown, sukkanauhoissaan siinä keekoilemassa ja peruukki päässä. Pokka meni ties kuinka moneen kertaan, mutta nämä vaan lisäsivät vettä myllyyn ja repivät kohtauksesta kaiken irti ja yleisöllä piisasi hupia.

Tommi ja Iikka / kuva Seppo Kasa

Robin Hoodin poppoo taas oli sitten ihan oma lukunsa ja mahtava poppoo olikin! Savoa viäntävä Puna-Will (Niilo Savolainen,kuinkas muuten...) oli oma suosikkini tästä ryhmästä, ja etenkin hänen,Mauno Munalukon (Harri Helin) ja Pitkä-Jussin (Anssi Valikainen) tanssikuviot olivat jo luku sinänsä. Hyvää meininkiä! Entäs sitten Munkki Tuck pikku maistissa, Juho Joki teki jälleen mehukasta työtä. Keksijä Leonardo (Ilkka A. Jokinen) kehitteli kaikenlaista vinssistä kahvakuulaan ja Cabrioon, ja siinä sivussa moitti koko ajan laiskaa ja susirumaa akkaansa. Paavo Honkimäki esitteli sukkahousujaan jo alkujuonnossa ja itse näytelmässä urakoi kahdessa roolissa, niin Sir Wilhelminä kuin Robin Hoodinakin. Paavon Dressman-tulkinta oli hieno!
Iloiset veikot ryöstivät sitten Calamari Unionin kylmäasemalla kauniin Venla-neidon, jonka oikea nimikin lopussa paljastuu.. Venlana siis Sinikka Salminen, viehko neito onkin. Ulkoilmaelämään ei ollut hän oikein tottunut,riukuineen kaikkineen. "Kaikki leikkimöikkelöi ja koikkeloikkeloi" oli muuten äärimmäisen hauska kipale, ihme ettei siinä jo mene senat sakaisin laulajilta. Komeasti Venla myös Cabriolla päästeli ylös ja alas mäkeä Mission Impossiblen tunnarin soidessa taustalla.
Esityksessä kuultavat kappaleethan ovat kaikki Jaakko Salon ja Jukka Virtasen käsialaa. Tulihan siellä Pornolaulukin, mukana lauloin tietysti... Hauska ylläri oli myös "Suurena miehenä", sillä siihen liittyy eräs sisäpiirin juttu ja hyvät naurut. Venlan laulama "Aamu niityllä" oli hyvin kaunis ja samoin Linnanherran tyttären Helenan (topakka Elina Järvinen) esittämä "Minä en ole sellainen tyttö". "Seitsemän kertaa seitsemän" kuullaan noin seitsemän kertaa ja loppubiisihän oli varsin menevä !! Menevä mies ja tuleva :) Siinä vaiheessa jo toivoi, ettei esitys vielä päättyisi.
Koko esityshän oli täynnä nerokkaita kohtauksia ja pikku oivalluksia, oli sammakkoa sammaleen alla ja Robinin joukot piileskelemässä eläinhahmoissa. Musiikkipuolella riitti bongattavaa, pikku pätkiä kuului yhdestä jos toisestakin tutusta kappaleesta. Linnanherran ja Rautahanskan yhteisissä kohtauksissa ei aina ollut ihan varma, että mikä kuului käsikirjoitukseen ja missä pisteltiin omiaan. Kuriirin tuomia salakirjoitusviestejä luettiin ilman vokaaleita ja mm. Google-kääntäjääkin käytettiin apuna. Aarrekartta oli myös mainio! Ja aarteen luo pääseminen...Ja kaameista kaamein rangaistus:)

Kuva Seppo Kasa

Miinusta : ainut miinus tulee siitä, että väliajalla oli tarjolla vain kylmää makkaraa kun kaasu oli loppunut...vaan minkäs sille mahtoi.

Muuta : olen nähnyt liki 390 esitystä ja hulvattomuusosastolla on ollut aika hiljaista viime aikoina, mutta tämä kyllä korjasi asian! Komediapuolella mentiin Top Kympin joukkoon niin että heilahti! Olen aiemminkin pitänyt Eurooppa Nelosen meiningistä, mutta tämä oli jotain erilaista heiltäkin. Tästä ohjaajalle ja koko työryhmälle iso kiitos. Käsiohjelmassa ohjaaja Mastomäki sanoo hyvin, että "Ohjaajan homma on mukavimmillaan vähän kuin olla leikki-ikäisen porukan iskä. Antaa lasten temmeltää, katsoa ettei kukaan loukkaa itseään ja antaa syvällä rintaäänellä isällisiä elämänohjeita". Juuri näin. Parhaimmillaan teatteri liikuttaa ja koskettaa ja vetoaa muutenkin tunteisiin. Tämä sai minut niin hyvälle tuulella ja kesäfiilikselle, että ei muuta kuin uusia lippuja varaamaan. Pakko nimittäin kokea uudelleen se, mitä teatteri on parhaimmillaan silloin kun kaikesta näkee että lavalla on hauskaa ja tekijät nauttivat siitä. Suosittelen muillekin!!

Täydet viisi tähteä eh nimittäin ***** !!

Kesäteatterikauden avaus

Tulikin sitten yhden viikon aikana käytyä kolme kertaa teatterissa :)

Ensin olin Tampereen Komediateatterissa katsomassa farssia "Hulvaton hotelli".Esitys oli nimensä veroinen,ovista tultiin ja mentiin ja kummallisia sattumuksia tapahtui koko ajan.Esityspäivänä oli mieletön helle,näyttelijät saivat pyyhkiä hikeä otsaltaan koko ajan.Harmiton farssi,joka sopii oikein hyvin kesäteatteriesitykseksi (miksei myös muutenkin).Parasta antia oli Jukka Leistin ilmeet ja Heikki Railevirta "ruumiina".Näyttelijöiltä meni muutaman kerran pokkakin oikein kunnolla...

Seuraavaksi oli Heinolan kesäteatterissa ja näytelmänä taas farssi "Ranskalainen pyjama",joka tunnetaan myös nimellä "Älä pukeudu päivälliselle".Olin ensimmäistä kertaa Heinolassa ja paikka oli oikein mukava!Näytelmän olin nähnyt ennenkin,mutta pääosanesittäjät Jaakko Saariluoma ja Puntti Valtonen houkuttivat minut taas katsomaan tätä kohkaamista.Mielettömän sopan pojat saivatkin taas aikaiseksi!Lisäpointsit hervottomalle kokki-Brigittelle,jota esitti Saara Kotkaniemi.Jussi Lampi oli myös sangen vaikuttava ilmestys,etenkin oviaukossa seisoessaan.

Viikonloppuna olin sitten Sappeella katsomassa "Tankki täyteen".Mukana oli myös musiikkia ja se sopi oikein hyvin.Parasta antia olivat tutut kohtaukset,kuten Reinikaisen ja Juhanan kertoma nudistileirivitsi,rovastin mopedinkorjausjutut ja tietysti legendaarinen lavatanssireissu.Mukavaa viihdettä tämäkin.

Teatterikärpänen ojentaa kaikille näille kolmelle esitykselle neljä tähteä :)

Satumaa Tango - musikaali Unto Monosen elämästä

Satumaa Tango / Eurooppa Neljä,Sappee

Ensi-ilta 9.6. 2010,esityksen kesto n. 2h 15min

Käsikirjoitus Heikki Paavilainen ja Heikki Salo

Ohjaus ja sovitus Taava Hakala

Rooleissa mm. Paavo Honkimäki,Ritva Oksanen,Pauliina Salonen,Paula Honkimäki ja Leena Rousti

Taustaa : faktaa ja fiktiota Unto Monosen elämästä,mukana monta unohtumatonta tangoa

Plussaa : esityspaikkana hieno ja toimiva,bändi oli mielettömän hyvä ja tangot upeita.Pidin Paavo Honkimäen roolityöstä ja kehonkäytöstä,Ritva Oksanen äitinä oli rauhallinen ja varma.Juho Joki monessa roolissaan oli myös mukavaa seurailtavaa,ja tanssilavakohtauksen pikkupoika oli suloinen kuin mikä :) Muista naisrooleista pidin eniten Leena Roustin esittämästä Lainasta.

Miinusta : käsikirjoitus tai ohjaus jotenkin löysä,musiikki pelasti paljon.Loppukesästä ehkä tiiviimpi paketti.

Muuta : esityksen päätteeksi bändi näyttelijät solisteinaan vetäisi rinneravintolassa kunnon setin tanssimusiikkia ja meno oli mitä mahtavin :)

Teatterikärpänen antaa Satumaalle kolme tähteä *** ja bändille ja laulajille täydet viisi *****

Olavi Virta-musikaali

Itse näin Olavi Virta-musikaalin Sappeen kesäteatterissa kesällä 2009.

Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Paavilainen

Lavalla mm. Kunto Ojansivu,Jani Koskinen,Annika Eklund,Sanni Siurua,Jani Rasimus,Mariko ja Aleksi Seppänen

Taustaa : musikaali kertoo kattavasti Olavi Virran tien tanssilavojen ja levylautasten kuninkaaksi - ja sieltä alas

Plussaa : kesäteatterissa homma toimi liki täydellisesti,Sappeen uusi näyttämö oli oiva paikka tämänkaltaiselle esitykselle.Jani Koskinen ja Kunto Ojansivu olivat nuorena ja vanhana Virtana mielettömän hyviä.Omasta mielestäni Jani Koskisella on yksi maamme parhaista lauluäänistä ja Kunto Ojansivu yllätti.Vanhan Virran esittämä "Hopeinen kuu" oli esityksen hienoin hetki."Teeveestä tutut" tanssijat Aleksi Seppänen,Sanni Siurua ja Jani Rasimus olivat huikaisevan hyviä ja tanssit näyttäviä.Omaakin tanssijalkaa alkoi vipattamaan,olisi pitänyt varmaan mennä tanssikursseille esityksen jälkeen...

Miinusta : itse tarina ei ollut kovinkaan kummoinen ja oli ennalta-arvattavissa,mutta laulunumerot olivat niiiiiiiiin hyviä että se korvasi kyllä juonen puuttumisen

Muuta : pikkujouluaikaan toimii varmasti ravintolassakin,itselleni toimi paremmin tuo kesä ja tanssilavafiilis joka esityksestä huokui.

Teatterikärpänen antaapi Olavi Virralle neljä tähteä **** :)