Tavallisuuden aave / Q-teatteri

Tavallisuuden aave / Q-teatteri

Kantaesitys 19.2. 2016, kesto noin 1h 40min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus ja ohjaus Saara Turunen
Äänisuunnittelu Tuuli Kyttälä
Lavastus Milja Aho
Valosuunnittelu Erno Aaltonen
Pukusuunnittelu Laura Haapakangas
Maskeeraussuunnittelu Riikka Virtanen
Koreografia Janina Rajakangas

Rooleissa : Laura Birn, Elina Knihtilä, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen

 Monesti olen ollut Q-teatterin ensi-illoissa mukana, tällä kertaa istuin katsomossa ensimmäisessä ennakossa, kun en saanut aikataulujani oikein muuten järkevällä tavalla järjestymään. Parkkeerasin itseni vielä reunapaikalle, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti rientämään junaan.

 Huomioni kiinnittyy väkisinkin harvinaisen valjuun värimaailmaan lavastuksessa. Ei vahingossakaan mitään räikeää tai joukosta erottuvaa, telkussa näyttää pyörivän repeatilla luonto-ohjelma samanlaisista linnuista. Variksia vai mitä lie olivat. Ovesta hiippailee koruttoman rauhallisesti lavastukseen sopivaan asukokonaisuuteen pukeutunut ilmeetön nainen (Laura Birn), joka lukee ääneen lehdestä kuolinilmoituksia ja niiden kauniita muistovärssyjä.

 Ja sitten se "ihan tavallinen perhe"! Jo on iloista ja rentoa porukkaa! Paljoa ei puhuta eikä juuri toimitakaan. Äidin (Elina Knihtilä) suurimpana haaveena on olla vain osa ihan tavallista perhettä ja elää normaalia, tavallista elämää. Yleisö on vähän odottavaisin mielin aika pitkäänkin, seurataan perheen puuhia (joita ei liiemmin edes ole) tarkkaavaisena ja hissuksiin. Ovesta heilahtaa välillä flamencotanssijan helmaa ja kastanjetit soi. Mieleeni tulee ajatus, että ihan kuin katsoisi kotimaista versiota Twin Peaksista. Kaikki on mahdollista ja ovesta voisi hyvinkin tulla joku rouva koivuhalko sylissään, jos se näissä piireissä koettaisi tavalliseksi ja ihan normaaliksi käytökseksi.

Iloinen perhepotretti 

 Nauruhanat aukeavat viimeistään varsin hulvattomissa häissä, joissä suurin ohjelmanumero on kahvinjuonti ja kuppien kilkuttelu lusikalla synkassa. No, toki äiti keventää tunnelmaa hauskalla leikillä, jossa hääparin pitää kääntää satunnaisia lauseita ruotsiksi. Sulhanen takeltelee ja morsian menee häpeästä pöydän alle kyykkysilleen.

 Jotenkin sydäntäni vihlaisee Elina Knihtilän paljonpuhuvat kasvot, kun hän niin tosissaan ja liikuttunein mielin ahmii berliininmunkkia ja valmistautuu niin itsenäisyyspäivän riehakkaaseen menoon kuin joulunviettoonkin. Kyynelhän siinä kohoaa silmänurkkaan itselläkin. Miten sitä haikaillaankaan toisten kulttuurien perään ja siihen, että voi kunpa itsekin uskaltaisi vähän irrotella kuten nuo toiset. Hyvänä esimerkkinä toimii visiitti discoilemaan, kaikki pönöttävät omissa nurkissaan ja tuijottavat varpaitaan. Vasta sitten uskalletaan repäistä, kun ei ole ketään näkemässä. Olisihan se hemmetin noloa jäädä kanssaeläjille kiinni irrottelusta!

Joulunviettoa riehakkaasti 

 Erilaisuutta ihaillaan, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Esitys saa varsin synkkiä sävyjä. Jos et ole samasta muotista kuin muut, joudut heti tarkkailun alaiseksi ja sinua on oikeus kohdella ihan miten sattuu. Normaaliuden nimissä yksikin herra (Pyry Nikkilä) pistää tuulemaan niin että höynenet pöllyävät ja hyväksynnän saa sillä, että näinhän kaikki muutkin tekevät. Tämä käytös on ihan normaalia, vaikka se on kaikkea muuta. En pysty takuulla kuuntelemaan Dirlandaata enää niin kuin ennen, kiitos vaan. (En sitä kyllä liiemmin muutenkaan kuuntele, mutta tämän jälkeen vielä vähemmän.)

 Jäin pohtimaan sitä susihahmoakin, joka muristen aina tämän tästä tupsahti paikalle. Vaara houkuttaa ja kiehtoo mieltä, näkikö nainen siinä omat tukahdetut tunteensa vaiko sellaista, mitä toivoisi muiden toimesta tapahtuvan? Hmmmmm. Ja se yksi tyyppi kanniskelemassa mattoa! Ja kalsareita lipputankoon ja mahdollista natsitervehdystä siihen kylkeen? Loppukohtaus mietityttää varsinkin, toki huvittaakin mennessään hiukan överiksi.

 Ehdin siihen junaankin ja kotomatka meni ihmetellessä, että taattua Q-teatteria oli tämä, ja ehkä vielä hitusen oudompaa mitä aiemmin. Minun makuuni siis!

 Hedelmäksi/marjaksi annan Tavallisuuden aaveelle ananaskirsikan (kuivakas ja väritön kuori, jonka alla herkullinen yllätys).

Kaikki esityskuvat (c) Pate Pesonius

Markiisin unet / Teatteri Jurkka

Markiisin unet / Teatteri Jurkka

Ensi-ilta 2.10. 2014, kesto noin 2 h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Pasi Lampela

Pukusuunnittelu ja lavastus Markus Tsokkinen

Valo-ja äänisuunnittelu Harri Kejonen

Maskeeraus Kaisu Hölttä

Rooleissa : Petra Karjalainen, Pyry Nikkilä ja Juhani Laitala

 Tämä oli vasta toinen visiittini Teatteri Jurkkaan, mutta siitä huolimatta teatterista on tullut yksi lemppareistani jo nyt. Kodikas ja intiimi, siellä ollaan jotenkin perimmäisten asioiden äärellä. Tarinankerrontaa ihmiseltä ihmiselle, vähän kuin leirinuotiolla istuisimme. Yhteys näyttelijöiden ja katsomon välillä on varsin tiivis, kaikki hengitämme samaa ilmaa. Eturivissä istuessa saisi väärinajoitetulla jalanojennuksella kampitettua näyttelijän, tai kättä ojentamalla napattua halutessaan helmasta kiinni. Kaiken näkee läheltä - hikikarpalot otsalla, silmien loisteen, jännittyneet lihakset. Sammutetun kynttilän tuoksu. Esitystä ei ole ehtinyt kulua montaakaan sekuntia, kun kaatuneesta kulhosta parikin omenaa kierii jalkoihini, eikä se häiritse lainkaan. Päinvastoin, jotenkin tunnen osittain olevani itsekin osana esitystä. Jännästi tirkistelijän roolissa?

 Markiisin unet. Markiisi de Sade (Juhani Laitala) on passitettu lukkojen taakse räävittömien tekstiensä vuoksi. Ei, hän ei ole vankilassa, vaan mielisairaalassa. Vapaus on mennyttä, mutta ajatukset juoksevat. Mies kirjoittaa Napoleonille kirjeitä, joissa pyytää armahdusta. Kirjeet on toimittanut perille nuorukainen (Pyry Nikkilä), joka samalla tekee muitakin pieniä palveluksia markiisin puolesta. Selvää on, että markiisi on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen kertoen myös siitä, miten naisia tulisi kohdella, poika kun on korviaan myöten rakastunut. Yllättäen ovesta tupsahtaa sisään kaunis ja salaperäinen nainen (Petra Karjalainen), jolla on markiisille tärkeää asiaa. Hän voisi kuulemma auttaa miestä. Kuka on tuo nainen? Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää? Koittaako vapaus?

Juhani Laitala ja Petra Karjalainen / (c) Yehia Eweis

 Huh huh. Melkoisen intensiivistä tykitystä tämä on. Kuka näytelmäkirjallisuuden mestari on tämän tekstin takana? Tietenkin Pasi Lampela, joka on myös ohjannut teoksen, nyt toistamiseen. Teksti on täyttä timanttia ja pitää hengästyttävän lujaa otteessaan. Etenkin markiisi latelee sellaista tekstiä, että välillä hämmentyy omista mielikuvistaan. Tuo mies syöttää päähän ajatuksia, joita oma mielikuvitus ruokkii. Mitään ei tietenkään näytetä, vaan kaikki syntyy oman pään sisällä. Äärimmäisen kiehtovaa! Tapa, jolla mies nuuskii naista... ja toisinpäin. Tapa, jolla markiisi kertoo ylettömistä herkutteluorgioistaan... Poika kertoo käänteentekevästä hetkestään rakastettunsa kanssa rannalla. Markiisin silmät leiskuvat innostuksesta, pojassahan on potentiaalia. Mieleeni nousee jostain syystä Apulannan Hiekka-biisin sanat "Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän - jos edes sitäkään."

 Jos teksti ja ohjaus on yhtä juhlaa, niin on näyttelijäntyökin. Ai jestas, miten paljon nautinkaan etenkin siitä, millaisella sykkeellä ja vimmalla Juhani Laitala herkullisen roolinsa vetää. Kasvoillaan pirullisen irstas jacknicholsonmainen ilme, joka yllättävien käänteiden myötä vaihtuu epätoivoon tai riemuun siitä, että vapaus koittaa sittenkin. Ja lumoava, rohkea Petra Karjalainen, joka näyttää kyntensä minulle täysin uudella tavalla. Loistorooli, Petra on liekeissä todella. Pyry Nikkilä vakuutti minut vuosi sitten Pojat-näytelmän Jaken roolissa ja erittäin kiitollisin mielin seurasin jälleen hänenkin roolisuoritustaan, josta löytyi taas uusia vivahteita ja sävyjä.

Pyry Nikkilä / (c) Yehia Eweis

 Hehkutukseksihan tämä taas menee, mutta tämä oli kaikenkaikkiaan täydellinen teatterikokemus. Lavastus meni nappiin. Rakastan elävää tulta! Raskaat verhot, hämyisä valaistus, vähän nuhraantuneet ja kulahtaneet tekstiilit niin vaatteissa kuin "sisustuksessakin". Jännästi tosiaan tuli välillä sellainen fiilis, että onko minun soveliasta katsella ja kuunnella tätä! Kuin olisi tirkistellyt vähän salaa sinne huoneeseen tietäen, että tekee väärin ja silti vaan janoaa lisää... Posket kuumottaen sieltä sitten lähdettiinkin, onneksi kirpakkaan syksyiseen iltaan. Askel ja mieli keveänä reippailin Kamppiin. Kotomatkalla pohdin mielikuvituksen voimaa ja teatterin lumoa.

 Markiisin unet, täydellinen elämys ja yksi vuoden huipuista!! Viisi tähteä *****.

 Koska oli kyseessä ensi-ilta, loppukiitoksissa nähtiin koko työryhmä kumartelemassa. Teki mieli tehdä aaltoja, niin vakuuttavaa työtä jälleen! Ja nyt tiedän kasvot suosikkinäytelmieni lavastusten takaa.

(näin esityksen kutsuvieraana)

Haastattelussa Pyry Nikkilä

Pyry Nikkilän tapasin elokuun puolivälissä 2013 Hämeenlinnan teatterin yleisölämpiössä, Pojat-musiikkinäytelmän harjoitusten välissä. Samassa pöydässä istuivat haastateltavina myös pojat Eppu Pastinen ja Jyri Ojansivu, joten mahdolliset välikommentit ovat lähtöisin heidän suustaan...

Helsingin Haagasta kotoisin oleva Pyry on syntynyt 1989 ja horoskooppimerkiltään hän on kaksonen.

Mitä harrastat? ”Mä harrastan pyöräilyä ja ruuanlaittoa. (vieressä Eppu ja Jyri purskahtavat nauruun). Mun bravuurini ruokapuolella on tulossa vasta, en oo niin hyvä kokki vielä...” Pyry naurahtaa.

Eppu : ”Pyry on sellainen luova kokki, se rakentaa niistä aineksista mitä kulloinkin sattuu kaapista löytymään!”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? (kysymys aiheuttaa taas nauruntyrskähdyksiä) ”Pyöräily ja ruuanlaitto! Hehhee! Mun taidot menee varmaan tuollaisen pinnallisen näyttelijäntyön sarakkeeseen. Ohjaaja Snoopi Siren sanoi kerran treeneissä, että kaikki erityistaidot nyt vaan laitetaan tähän, eli tässä Pojat-jutussa on kaikkee sellaista pientä rävellystä. Mä oon myös opetellut vislaamaan tätä juttua varten, se tosin joko tulee tai ei...”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Jotenkin tuohon edelliseen vielä, niin mä koen, että mä olen silleen aika kehollinen näyttelijä, mutta haluaisin ehkä sitä viedä vielä vähän pitemmälle. Sitten olisi kiva olla sillai ihan suvereeni laulaja, että laulun kanssa olisi sellaista leikittelyä. Nyt kun laulun kanssa on sillä tasolla mitä on, ja musiikkinäytelmän pääroolissa vielä, niin on mulla kyllä ihan luottavainen olo ja tää on vielä kivaa haastetta. Joo, mutta se laulu ja sellainen liikkeellinen virtuositeetti olisi sellaiset taidot, joita haluaisin kehittää.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Kyllä mä osaan soittaa, oon soittanut pitkään kitaraa ja osaan soittaa myös pianoa jonkin verran. Puhaltimia mä taas en osaa soittaa, oon nimittäin kokeillut”, Pyry kertoilee ja muut hihittävät taas vieressä.

Löytyykö suvustasi muita teatterialan ihmisiä? ”Anna-Leena Härkönen on mulle kuulemma jotain kaukaista sukua, mutta ei mulla muita oo. Jussi Nikkilän kanssa en oo sukua, vaikka meillä sama sukunimi onkin.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Ala-asteen lopussa järjestettiin sellainen ilmaisutaitoryhmä ja mä menin siihen mukaan, silloin jo jotenkin kiinnosti teatteri. Sit me tehtiin Kanneltalolle sellainen proggis ja mä olin siinä parina vuonna mukana. Sit se vaan jäi kun kaikki kaverit lähti siitä ryhmästä pois. Mä pystyin kyllä elämään ilman teatteria koko yläasteen ihan mainiosti, mutta sitten mä päädyin Kallion lukioon ja siellä sitten taas kiinnostuin näyttelemisestä. Sanotaan näin, että teatterista kiinnostuin lukiossa vasta kunnolla, eli mitä enemmän teki, sitä enemmän kiinnostuin. Niin se on ollut ainakin tähän saakka”, Pyry summaa.

Pyry Nikkilä / kuva Teatterikärpänen

Alan opinnot? ”Tällä hetkellä opiskelen viidettä vuotta Teatterikorkeakoulussa, eli olen näyttelijäntyön kandi ja toivottavasti joskus vielä maisteri. Vuonna 2009 pääsin kouluun ja toisella yrittämällä.”

Entä muut mahdolliset opinnot? ”En oo opiskellut muuta kuin teatterihommaa, yksi välivuosihan siihen kerkesi tulla. Olin sen ajan yhdessä kahvilassa tosi huono barista ja sitten musiikkihommia tein, bändin kanssa keikkailuhommia ja sellaista, mutta en oo kerennyt opiskelemaan mitään muuta.”

Onko olemassa vaihtoehtoa B, eli mikä muu ala mahdollisesti kiinnostaisi? ”Ne on just tähän näyttelijäntyöhön liittyviä asioita, mutta se musiikkihomma olisi sellainen kyllä, kun tykkään soittaa ja tykkään säveltää. Esimerkiksi elokuvasäveltäminen voisi olla sellainen, joka kiinnostaisi ja josta voisin saada paljonkin irti. Toinen, mihin oon tuolla Teakissa just tutustunut, on tuo liikkeellinen puoli, eli tanssi kyllä kiinnostaa mua myöskin.”

Miksi haluat juuri näyttelijäksi? ”Vastaan niin, että mä oon ollut aika ujo poika ja oon tottunut siihen, että varsinkin sosiaalisessa tilanteessa, missä on enemmän ihmisiä, oon tottunut olemaan se tarkkaileva tyyppi siellä, ja sitä kautta oon kiinnostunut siitä, että miksi ihmiset käyttäytyy tai toimii tietyllä tavalla. Sit oon painanut aina mieleen, että tommonen tyyppi toimii tuolla tavalla, okei. Se on kaikki mennyt tänne jotenkin pankkiin. Ja sit kun on päässyt kokeilemaan jonnekin lavalle, niin oon tajunnut, että mullahan on hirvee määrä materiaalia täällä! Se on varmaan ollut se, joka on pannut alulle sen, että oon tajunnut, että tää voisi olla hiton kiinnostavaa. Nyt vielä lisäksi se, että mä tykkään tästä niin paljon! Pääsee tekeen töitä ihanien ihmisten kanssa, pääsee toimimaan ja koheltamaan eri tunteiden kanssa. Se pitää ihmisen elossa aika hienolla tavalla”, Pyry summaa tuntemuksiaan.

Millaisessa tilanteessa ”teatterin taika” sinulle parhaiten ilmenee? ”Mulle se ilmenee ehkä siinä, että jos mä tuun vaikka treeneihin, niin mulla on tavallaan se tietty painolasti mikä sinä päivänä tai sinä aikaperiodina mulla on ollut päällä ja mä tuun kaiken sen kanssa sinne treenitilaan. Sit meillä on treenit tai esitys tai joku, ja mun kuuluu ja mä saan unohtaa sen kaiken. Mä en oo keksinyt muuta tapaa, millä pääsisi irtaantumaan hyvällä tavalla siitä omasta arjesta ja omasta elämästä myös. Se tuntuu tosi hyvältä ja sitten voi vaan nauttia ja leikkiä, ja mun mielestä teatteriin kuuluu aina se leikkiminen. Sillä ei ole väliä, että kuinka vakavaa juttua mä teen, aina siinä jutussa joku hymyilyttää. Ja sitten kun treenit tai esitys on ohi, mä huomaan että mulla on energiaa ja hyvä olo, lähes poikkeuksetta. Jossain siellä on se taika mulle.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”En osaa kyllä sanoa, mulla ei oo ikinä ollut sellaista tiettyä idolia. Aina silloin tällöin nousee jotain nimiä, just kun katon vaikka elokuvia ja vaikutun jonkun näyttelijän työstä, ja sit tuun seuranneeksi sen työskentelyä jatkossakin ja vaikutun lisää. Ai niin, nyt tuli ykskaks mieleeni Antti Holma! Sen kundin tekemisistä mä olen jotenkin todella innostunut viime aikoina.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Olisi kyllä siistiä näytellä Charlie Chaplinin tai Buster Keatonin kanssa, vedellä jotain kesäteatterisettiä.”

Onko sinulla jotain tiettyä roolihaavetta? ”Joku joskus sanoi, että kaikki Oscar-ehdokkaat on jotenkin tosi risaisia ja särkyneitä hahmoja, olisi kiva tehdä joskus joku sellainen kuurosokea pianisti, jolla on valtavan iso sydän, mutta ei mitään sosiaalisia kykyjä. Tää kyllä liittyy elokuvamaailmaan, mutta olisi hauska tehdä suomalaisessa elokuvassa sellainen rooli, joka olisi tosi syväksi kirjoitettu, koska tuntuu siltä, että aika usein ne on sellaisia nuoren pojan kasvutarinoita, jotka meikäläisille lankeaa. Ja pahista olisi kiva näytellä!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi onnistuneimmat roolityösi? ”Olen näytellyt Helsingin Ylioppilasteatterissa, Teatterikorkeakoululla, Ryhmäteatterissa ja nyt olen täällä Hämeenlinnan teatterissa. Näistä mulle on jäänyt mieleen se Kullervo, joka oli meidän klassikkonäytelmänä tokalla vuosikurssilla, se oli sellainen kiva proggis tehdä ja mun mielestä se roolityö jäi kanssa mieleen sillai, että sitä oli nasta tehdä.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mua inspiroi eniten varmaan toiset ihmiset tällä hetkellä, enemmän ne kuin jotkut biisit tai taulut tai syksyn tuoksut. Mä inspiroidun ihmisistä mun ympärillä, jostain piirteistä tai ihan mistä vaan.”

Podetko ramppikuumetta? ”Poden, mä olen aika kova jännittäjä. Koulun alussa mä olin vielä paljon kovempikin jännittäjä. Mun kehossa käy jotain outoa, Teakissa treeneissäkin saattaa sydän sykkiä ihan kolibrin lailla jostain syystä. Mä en ymmärrä, että mitä mä oikein jännitän. Nyt mä oon päässyt sen yli sillä tavalla, että mun mieli on rauhallinen, vaikka mun keho käy ihan ylikierroksilla. Ehkä tästä mennään jotain kautta kohti jotain parempaa. Toisaalta siitä kyllä myös nauttii. On ollut kyllä muutamia sellaisia esityksiä, missä en ole jännittänyt juuri ollenkaan, niin oon huomannut, että siitä puuttuu myös jotain.”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja”, joita teet ennen esitystä? ”Kyllä mä aina yritän ottaa jotain lämpöä, jotain liikuntaa. Siihen sitten taas vastapainoksi se, että pyrkii rauhottaa ittensä, hengittää syvään. Vähän tollasia niin kuin ääripäitä. Musta olis hyvä, jos pääsis huutaan pari kertaa oikein kovaa, se myöskin aktivoi mussa jonkun ääripään siellä mun olemisessa, et saa vähän molempia , niin sitten on sellainen tuntuma, että okei nyt voi tehdä isolla skaalalla.”

Kerro joku legendaarinen kommellus tai vastaava, joka on sattunut näytöksessä! ”Mulla meni olkapää sijoiltaan yhdessä esityksessä. Mä jatkoin sen esityksen loppuun ja se palautu kyllä takaisin aika nopeesti, mutta oli se kyllä aika äärimmäinen kokemus. Siinä kans tajuaa sen adrenaliinin määrän, et sit vasta kun esitys loppuu niin huomaa sen, että miten paljon sattuu. Sit Ylioppilasteatterin aikoihin tehtiin Mustikkamaan kesäteatterissa Hamletia, niin yhdeltä näyttelijältä murtui käsi laulaessaan biisiä mikrofoniin... Se vaan veti sen biisin ja esityksen loppuun! Rautaisia tyyppejä!”

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Mulla tuli mieleen semmoinen, kun meillä on mökki tuolla pohjoisessa, Rovaniemestä vähän Kittilään päin, ja muistan lapsuudesta sellaisen jutun, kun oltiin järven jäällä ja mä näin mun ekat ja toistaiseksi ainoot revontulet. Se oli hieno hetki, toivon kovasti että näkisin vielä joskus revontulia.”

Käytkö katsomassa muiden esityksiä ja onko joku jäänyt viimeaikoina mieleesi? ”En varmaan tarpeeksi käy, mulla se menee vähän kausittain, et välillä mä innostun ja sit tulee käytyä tosi paljon teatterissa, ja sit taas välillä on niin, ettei jaksa yhtään mitään sen päälle mitä itte tekee. Viimeksi taisin nähdä Linnateatterissa Turussa sen Peep Shown, pidin siitä kyllä”, Pyry muistelee.

Tulevia rooleja ja muita töitäsi? ”Itse asiassa huomenna menen näyttelemään sellaiseen Juhannusyö-nimiseen lyhytelokuvaan. Näyttelen sellaista vähän epämiellyttävää poikaa. Mua vähän jännittää, kun se kuvankerronta sillä mun hahmolla on rakennettu röökinpolttamisen varaan, ja mä en oo ikinä polttanut yhtään tupakkaa. Hänen pitäisi olla sellainen karismaattinen ja vakuuttava tyyppi, et se yskiminen ei taida kyllä yhtään sopia siihen...”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa myös ohjaaminen tai käsikirjoittaminen? ”Olis se kyllä kivaa. Mulla ei oo koskaan ollut sellaista suurta paloa ohjaamiseen tai käsikirjoittamiseen, mutta kyllä se kiehtoo se ajatus hyppäämisestä sinne toiselle puolelle kans, et mitä voisi itse tavallaan näyttelijänä antaa näyttelijöille, kun tietää sen olon ja tietää sen yhteisen kielen.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Yhdessä, rakastaen.”

Jyri ja Eppu : ”Tuon sä keksit kyllä just nyt!”

Osaatko imitoida ketään? ”En mä osaa. Oon sen verran itsekriittinen. Vaikka olisi jotain vähän sinne päin, niin mä en uskalla sanoa että mä osaan.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Kyllä mä olisin varmaan Lepakkomies, koska siinä on jotain sellaista melankoliaa, jota mä löydän ittestänikin välillä. Sellaista pientä erakkoa.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Kyllä mä tutkisin itseäni totta kai, ja kyl mä sitten tutkisin myös jotain miestä, jos vaan pääsisin tutkimaan. Et miltä se läheisyys tuntuu naisesta ja naisen kehossa. Aika jännä ajatus! Sit loppupäivän mä vaan tuumailisin ja kävisin syömässä hyvin.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyllä talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Hyvää, säilyvää ruokaa. Ottaisin muutaman hyvän kirjan ja pienen lampun, jotta mä näkisin lukea. Sit ottaisin jotain vitamiinipitoista juomaa, ei liian makeeta. Ja ehkä kahvit olis ihana keittää siellä, kunnon nokipannukahvit!” intoilee Pyry.

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Mulle riittäis varmaan akustinen kitara ja kuusi olutta.”

Jos voisit aikakoneella matkata menneisyyteen johonkin hetkeen tai ajankohtaan, minne matkaisit? ”Olisi nastaa mennä vaikka 50-60- luvulle ja sit katsoo vaikka omia vanhempia, kun ne on ollu lapsia. Se olisi tosi mielenkiintoista!”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Aion käydä nostamassa 20€ rahaa.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Pehmis

Mistä sanasta pidät vähiten? - Lopeta

Mikä sytyttää sinut? - Katse

Mikä sammuttaa intohimosi? - Itsekkyys

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vatunvatunvattu

Mitä ääntä rakastat? - Sellon ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Röyhtäisyn ääni lähellä korvaa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Poliitikko

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliitikko, heh!

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Viereinen ovi!

Pojat-musiikkinäytelmä Hämeenlinnan teatterissa, lisätietoja tämän linkin alta!

Pojat / Hämeenlinnan Teatteri

Pojat / Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämö

Ensi-ilta 12.9. 2013, kesto noin 2h 30min väliaikoineen

Sovitus ja ohjaus Snoopi Siren

Sävellys ja sanat Jarkko Martikainen

Koreografia Riia Kivimäki

Rooleissa : Pyry Nikkilä (Jake), Jyri Ojansivu (Immu), Eppu Pastinen (Urkki), Mikko Töyssy (Matti), Lauri Kukkonen (Pate), Lasse Sandberg, Turkka Mastomäki, Katariina Kuisma-Syrjä, Sinikka Salminen, Ushma Karnani, Timo Mäkynen, Nelli Ojapalo, Elina Varjomäki, Jemina Pekkonen, Taru Still ja Inka Turtola

Muusikot : Antti Rajala, Kalle Penttilä, Samuli "Teho" Majamäki, Jari Salminen ja Jussi Koskinen

Taustaa : Paavo Rintalan Pojat-romaani ilmestyi vuonna 1958 ja herätti ilmestyessään paljon puhetta puolesta ja vastaan. Teos kertoo oululaisesta poikajoukosta toisen maailmansodan aikoihin, ja sota tuo poikien leikkeihin ja arkeen oman lisämausteensa monessakin muodossa. Tapahtumat sijoittuvat muutaman vuoden aikajaksolle, ja salakavalasti mukaan hiipii synkempiäkin sävyjä. Moni muistaa varmasti Mikko Niskasen ohjaaman Pojat-elokuvan, joka sai ensi-iltansa vuonna 1962. Maineikas Pojat saa nyt Hämeenlinnan teatterin käsissä uuden päivityksen, sillä nämä pojat myös tanssivat ja laulavat. Jarkko Martikainen on tehnyt musiikkinäytelmää varten täysin uusia kappaleita, joista osa kuullaan instumentaaliversiona.

Pojat / kuva Tommi Kantanen, HML:n teatteri

Ennakkovaroitus; nyt tulee tekstiä!

Plussaa : Keväällä näin ensimmäistä kertaa teatterin tulevan syyskauden ohjelmistolehtisen, ja sydämessäni läikähti nähdessäni siellä otsikon Pojat. Kirjan olen lukenut joskus kouluaikoina ja elokuvan olen nähnyt useampaankin otteeseen, ja siitä on muodostunut minulle yksi rakkaimmista elokuvakokemuksistani ikinä. Jokaisella katselukerralla siitä on auennut jotain uutta, ja niinpä odotukset tämän musiikkinäytelmäversion suhteenkin olivat aika korkealla jo kättelyssä. Minulla oli sellainen kutina, että jos tämä aihe tällä tekijäporukalla onnistutaan sössimään, lopetan koko harrastuksen tähän. Ei vaan ... Luottavaisin, vaikkakin jännittynein mielin istahdin katsomoon ensi-illassa.
Heti alkuun voin sanoa, että kaikki ne odotukset, joita minulla näytelmää kohtaan oli, ylitettiin niin että kohina kuului! Tämä on totta totisesti syksyn kovin juttu, napakymppi, niin ohjauksellisesti kuin toteutuksellisesti! Olen aiemmin todennut useampaankin otteeseen, että teatteri on parhaimmillaan silloin, kun se vetoaa monenlaisiin tunteisiin. Nauru on herkässä, ja niin on itkukin. Tämä oli herkkua niin silmille kuin korvillekin. Nerokas lavastus toimi niin kouluna kuin ratapihanakin ilman sen suurimpia kikkailuja, tarjosi samalla piilopaikkoja ja mahdollisuuksia väijyskelyyn ja "rakkauden vaanimiseen". Puvut ja kampaukset, valot ja tehosteet loivat ajankuvaa ja tunnelmaa. Mieleni sopukoihin jäi kuulumaan junanvaunujen kolkko kalke.
Että onkin ohjaaja osannut alkuperäisteoksesta valita myös ne itsellenikin tärkeimmät kohtaukset! Poikajoukon hieno visio sankaruudesta ja pelokkaiden naisten auttaminen, Raksilan taiteellisen tiiatterin hillitön mukaelma Mannerheimin syntymäpäiväjuhlista, Immun värväytyminen vapaaehtoiseksi, kaljakaupat janoisille sotilaille ja muu vaihtotalous, Tuiran poikien kohtalo, Jaken äidin yritykset saada poikansa iloisemmalle mielelle. Parasta kaikessa on kuitenkin kujeileva, sähikäisten lailla sinne sun tänne singahteleva poikaviisikko. Porukka on energiaa ja vauhtia täynnä, paikallaan ei juuri seisoskella, vaan koko ajan on jotain metkua mielessä ja hihitellen siirrytään taas seuraavaan paikkaan kolttosille ja suunnittelemaan sankaritekoja. Naiset ja hameväen ajattelu tosin saa pojatkin hyytymään paikoilleen ja makaroonin lailla levähtämään pitkin piennarta. Jokainen jannu on selkeästi oma yksilönsä, vaikka massan mukana toimitaankin ja yhteen hiileen puhalletaan. Kisataan siitä, kenellä on huonoimmat kengät ja astmalla ylpeillään. Eroja alkaa kuitenkin löytymään, on havaittavissa rauhoittumisen ja ylpistymisenkin merkkejä. Synkkiä aatoksiakin, joita ikään kuin ohimennen väläytellään kavereille muka vitsinä. Kaikkea ei tosin paljasteta edes niille parhaille kamuille, vaikka olisi syytä. Sota tuo poikien viattomiinkin leikkeihin uusia, pelottavia vivahteita. Jännän äärellä ollaan useasti, ja sitten taas juostaan nauraen pois.
Lempparikohtauksikseni muodostui kaksi hyvinkin erilaista tilannetta. Toisessa höynäytetään sotilaspoliisia ja meno on kuin piirretystä (tai Benny Hillistä, ihan miten vaan), peukku ylös sille joka keksi ne pikkuriikkiset nuket! Toisessa taas junanvaunusta tupsahtaa kaikkea muuta kuin janoisia sotilaita, jotka vielä alkavat kertoa laulaen haikeaakin tarinaansa. Tämä oli Martikaisen kappaleista ihan ehdoton suosikkini, kerrassaan nerokas! Mieleeni tuli sanaleikki, jossa rintamalta tullaan ja rintamassa lauletaan. Ja Rintala katsoo ylpeänä ylhäältä teoksensa uutta tulemista. Laulussa oli melkoista voimaa ja tenhoa, iloisesti kerrotaan terveisiä ja "siinä kai se olikin". Aikamoisia ralleja ja hienoja tunnelmapaloja (Messinkilankaa, Immun värväytymislaulu) on Martikaisen kynästä kyllä syntynyt. En ole aiemmin mikään fani ollut, olen kyllä tiennyt miehen omaleimaisen tyylin, joka on tunnistettavissa tässäkin varsinkin muutamassa kappaleessa. Nyt ymmärrän!
Tanssi ja liike on kautta koko esityksen vahvasti läsnä - ja hyvä niin. Hienoa työtä on Riia Kivimäki kyllä tehnyt tämän suhteen. Pidin erityisesti nahistelukohtauksista ja siitä, kun pojat näyttivät mallia hienostelusta. Yleisön mieleen taisi eniten olla vauhdikas laulu "Tikarit, puukot ja pyssyt", ja se jäi vielä päähänikin soimaan.
Entäs sitten ne näyttelijäsuoritukset? En oikein osaa nostaa sieltä ketään ylitse muiden, sillä koko porukka vetää ihan täysillä ja suurella riemulla ja taidolla. Poikajoukko on kokonaisuudessaan mainio, sieltä eniten "samaistuin" ehkä itkuherkkään ja yllytyshulluun Urkkiin (Eppu Pastinen) ja Jakeen (Pyry Nikkilä), joka oli niin läsnä joka tilanteessa ja jonka maanisia piirteitäkin saanut nauru jäi kaivelemaan mieltäni. Sinikka Salminen Tuiran Kaaleppina, Turkka Mastomäen opettaja, Katariina Kuisma-Syrjän Jaken äiti, Ushma Karnanin saksalaisen sotilaan ujosteleva heila, Lasse Sandbergin sotilaspoliisi (ja tutunoloinen vanhempi rouvashenkilö...). Nappisuorituksia kaikki!
Lopussa oli pakko sulkea silmäni hetkeksi, tuntui että joku puristaa lujaa sydäntäni kasaan ja happi loppuu. Teatterista oli lähdettävä mahdollisimman nopeasti ulos, jottei kukaan vaan kysy tai sano mitään. Suorastaan mykistyin pitkäksi aikaa. Päässä pyöri ajatuksia sankaruudesta. Unelmista. Lapsuudesta. Kuralätäköistä ja puihinkiipeilyistä, mutaojasta johon saapas juuttui, lumisodasta, kadonnesta pehmo-oravasta, superpalloista, hyppynaruista ja Apinoiden planeetasta. Jossain päin maailmaa tälläkin hetkellä joku lapsi leikkii puisen pyssyn kanssa, toisille se taas on totisinta totta.

kuvat Tommi Kantanen / HML:n teatteri

Miinusta : Äänentoistossa lieni jonkinlaisia ongelmia? Kuvittelin korvieni olevan lukossa, sillä välillä repliikit ja laulut tuntuivat tulevan jonkun vallin takaa. Vähän myös ehkä hoppuiltiin repliikeissä ja vaihdoissa, mutta ei se liiemmin menoa haitannut.

Muuta : Kiitos vielä murteesta, murrefani kun olen! Murresanoja viljeltiin myös laulunsanoissa, oli mukava lisä niitä sieltä bongailla. Ja musikanttiosastolla itse Teho Majamäki! Olen kyllä äärettömän ylpeä meidän teatterista ja kiitollinen ohjaaja Snoopi Sirenille siitä, että tätä päässään muhitteli. Tämänkaltaiselle musiikkiteatterille on tilausta ja tarvetta. Lisää odotellessa!

Pojat vei sydämeni ja täydet viisi tähteä *****, heilahtivat vieläpä Top 3:een ranking-listallani. Tämä pitää nähdä vielä muutaman kerran. Pojat jatkaa Seitsemännen portaan enkelin viitoittamalla tiellä...

(Niin. Lisäksi on olemassa yksi hyvin henkilökohtainen syy myös, miksi tämä Pojat on kaikissa muodoissaan aina tullut iholle ja ihon alle. Niin henkilökohtainen, että sen tietävät vain harvat ja valitut.)

Jake (Pyry Nikkilä) / kuva Tommi Kantanen, HML:n teatteri

Yhteishaastattelussa Pojat-kolmikko

 Tapasin elokuun loppupuolella Hämeenlinnan teatterilla harjoitusten välissä kiinnostavan poikakolmikon. Pyry, Jyri ja Eppu ovat kurssikavereita Teak:ista ja pian heidät nähdään yhdessä lavalla Pojat-musiikkinäytelmässä, joka saa ensi-iltansa torstaina 12.9. täällä Hämeenlinnassa. Jokaisesta on lähiaikoina tulossa vielä henkilökohtaisempi haastattelu, mutta tässä näin enskarin alla yhteishaastattelussa Pyry Nikkilä, Jyri Ojansivu, Eppu Pastinen ja aiheena Pojat.

Kertokaapas ensin, että miten oikein päädyitte mukaan Pojat-näytelmään?

Pyry : Tulin mukaan sillä tavalla, että tuo Jyri pyysi mua! Heheh. Se ilmoitti, että olisi tämmöinen juttu tiedossa Hämeenlinnan teatterissa ja sit se asia oli mun mielestä pitkään ilmassa sillai, että se oli alustavasti kysytty ja kyllähän mä olin alustavasti kiinnostunutkin, mutta sitten meille tuli vielä koulun sähköposteihin asiasta meiliä ja kun näki mustaa valkoisella, niin sitten siitä tuli todempaa jo. Tää tapahtui joskus viime vuoden puolella, taisi olla joulukuussa.

Jyri : Joo mulle soitettiin ihan täältä teatterilta, teatterinjohtaja Paavilainen soitti ja kysyi, että olisko meidän kurssilla mahdollisesti kolmea jätkää vierailemaan tänne. Halusivat tänne mielellään kurssikavereita, jotta saisivat sellaisen valmiin, kompaktin ryhmähengen. Tiedustelin asiaa sitten muilta ja tässä on tää meidän kiinnostuspoppoo.

Eppu : Jyri oikeestaan jo vastaskin, että miten minä tähän myös päädyin. Jyri kysyi ja vähän kun aikatauluasioita sumplittiin, niin näytti siltä, että tän pystyisi tekemään. Keväällä tuli sitten se varmistus ja hyvinhän tässä sitten kävi. Kaikki kolme kundia, jotka vaan voi mennä keskenään sekaisin, on kaikki täällä nyt.

Naurua ja yrityksiä hämmentää minut siitä, että kuka milloinkin on äänessä...

Pyry : Meillä on kaikilla tummat hiuksetkin vielä ja lyhyet, samankaltaiset nimet.

Oletteko lukeneet Pojat-romaania tai nähneet elokuvaa?

Pyry : Mä en ole nähnyt sitä elokuvaa. Ensin aattelin, että katson sen, mutta sitten päätin että just tän jutun takia en halua nähdä sitä leffaa ennen ensi-iltaa. Esityskauden aikana voisin sen sitten jossain vaiheessa katsoa. Mä aattelin, että mulle tulee rauha sen oman hahmoni rakentamisen kanssa enkä saisi elokuvasta vertauskohdetta. En ole myöskään lukenut sitä kirjaa, eli tää on ollu mulle ihan niinku ohjaaja Snoopin kirjoittaman käsiksen pohjalta, että miten olen tuohon maailmaan sukeltanut.

Jyri : Mä oon varmaan joskus nähnyt sen leffan, mutta mulla on siitä aika hatarat muistikuvat, eli laittasin tän kategoriaan ”leffat, joita en ole nähnyt”. Samoista syistä kuin Pyryllä en myöskään oo halunnut katsoa sitä nyt, kun se on jonkun toisen versio se elokuva. Luin sen kirjan kuitenkin tuossa kesän aikana. Sitä kautta näki laajemmin ne hahmot ja tarinat.

Tässä vaiheessa vierestä kuuluu sihahdus, kun Eppu avaa vichypullonsa.

Jyri : Tuo ääni kuului lohikäärmeelle, joka sivalsi minulta juuri parran pois...

Eppu : Mä olen nähnyt sen leffan aiemmin ja katsoin sen vielä ennen kuin treenit alkoi. Sitä kirjaa mä en oo kylläkään lukenut. Tätähän voi perustella ittelleen varmaan miljoonalla eri tavalla, mutta aika nopeesti kävi tuolla treeneissä ilmi se, että Snoopi kun on tuon sovituksen tehnyt, niin se yrittää jättää sen alkuperäisteoksen vähän toisaalle ja keskittyä niihin kohtauksiin, jotka se on itse valinnut tähän kyseiseen sovitukseen. Se helpotti kun tiesi, että se riittää, että keskittyy nyt vaan tähän kyseiseen tekstiin. Musta tuntui kuitenkin ihan hyvältä kattoo se leffa, että on jotain pohjamateriaalia. En mä muista siitä leffasta juurikaan omaa hahmoani, eli en koe että se olis hankaloittanut tätä omaa työtäni tähän asti.

Vasemmalta Eppu, Pyry ja Jyri / kuva Teatterikärpänen

Millaiset ovat fiilikset ja tunnelmat harjoituksista tähän mennessä?

Pyry : Tosi hyvät ainakin mulla. On ollut hirveen hauskaa tehdä ja varsinkin nyt, kun on ollut sellainen turva siitä, että on päässyt näiden tuttujen kundien kanssa tulemaan taloon ihan uuden porukan keskelle. Osa tuntee tietysti toisensa, mutta sitten on tuolta Lahden Mutesta porukkaa ja muualtakin. Kivaa on ollut, hirveen monipuolista hommaahan tää on. Silloin kun kuulin ennen treenien alkua, että tähän tulee koreografikin mukaan niin aattelin ensin, että ”okei, varmaan tulee vähän jotain tanssiakin”, mutta se tanssi onkin ollut aika isossa osassa treenejä ja tätä koko juttua, ja siinä mielessä on ollut hauska tehdä myös sitä, koska sellaista ei ole koulussa ollut kovin paljoa. On meillä toki ollut tanssihommaa, mutta se on ollut erityyppistä. Mulla on hyvät fiilikset, vaikka huomaa aina päivän ja varsinkin viikon päätteeksi, että kyllä on saanut antaa ittestään aika paljon. Keho on ollut aika väsynyt ja mielikin on ollut väsyksissä, mutta kyllä tää on ollut kivaa!

Jyri : Tuo oli aika tyhjentävä vastaus kyllä. Mulla on ollut kans tosi kivaa, että just toi mitä Pyrykin sanoi, et välillä on ollut yllättävänkin raskasta, sillai positiivisella tavalla. Toi meininki on ollut kyllä tosi mahtavaa, ollaan täynnä virtaa ja energiaa. Paljon on laulua ja tanssia, eli tulee myös haastettua itteensä, ja sen lisäks pitää vielä näytelläkin vähän. Heheh! On hyväntuntuinen proggis kyllä!

Eppu : Joo, on ollut kyllä tosi nastaa. Mä oon nauttinut kans siitä fyysisestä puolesta tässä tosi paljon. Nautin hirveesti muutenkin kaikesta liikunnasta ja joukkuelajeista, akrobatiasta ja sen tyyppisestä hommasta. Tää on oikeestaan ensimmäinen teatterijuttu, jossa sitä kaikkea sitten pääsee käyttämään, sitä fyysistä puolta itsestään. Oon ollut siitä tosi iloinen, ja muutenkin kesän jälkeen tuntuu hyvältä tämmöinen fyysinen startti syksyyn. Oon ollut tosi innoissani koko tän treenikauden. Oon pitänyt myös paljon siitä, että Snoopi on tosi energinen ohjaaja. Alussa mä nautin varsinkin siitä dialogista näyttelijöiden ja ohjaajan välillä, se oli sellaista rivakkaa ja nopearytmistä. Tuntuu kyl siltä, että on hyvä juttu tulossa nyt!

Mitkä ovat odotukset Pojat-näytelmän suhteen?

Pyry : Tää menee nyt sen mukaan, että mitkä fiilikset mulla tällä hetkellä on, mutta kyllä mulla tuntuma on se, että saa kyllä tehdä töitä, mikä on tosi kivaa ja lisäksi tässä huomaa sen, että saa kyllä haastaa itseään niin paljon kuin vain kykenee. Mä oon ihan varma, että tästä tulee kyllä tosi loistava juttu! Mä oon ollut tosi fiiliksissä sekä näistä tyypeistä joiden kanssa oon ollut tekemisissä että myös tuosta maailmasta, jota me ollaan yhdessä luomassa. Mulle tää on ainakin niin uudenlainen juttu just siinä monipuolisuudessaan, tässä tulee kyllä käytettyä kaikkia näyttelijäntyön osa-alueita. Hyvät ja isot odotukset tän jutun suhteen.

Jyri : Mä en osaa lisätä tuohon kyllä yhtään mitään. Hieno vastaus, Eppu! Eiku olikse sittenkin Pyry...

Taas koitetaan saada haastattelijaa sekaisin, tuloksetta...

Eppu : Mä odotan kyllä sitä kokonaisuutta, sit kun saadaan se eka läpimeno tai se kolmas läpimeno. Se eka tulee varmaan olemaan jossain määrin rämpimistä. Meillä oli viime viikon perjantaina ekan puoliskon ensimmäinen läpäri, ja siitä tuli kyllä niin nasta fiilis ja siinä myös tajusi sen, kuinka liikkuva tää esitys on. Et jos ekassa kohtauksessa jo tulee hiki pintaan, niin se ei oikeestaan laske siitä missään vaiheessa. Kyllä mä odotan sitä, että saadaan yleisö sisään ja nyt kun tuolla on niin paljon ihmisiä, jotka on sitoutuneet siihen yhteiseen maailmaan, niin se on aina mielenkiintoinen kysymys, et miten se maailma sitten näyttäytyy ulkopuolisille. Kyllä sitä vastaanottoa odottaa siinä mielessä. Nyt on luottavainen olo siitä, että meillä on kyllä sen verran energiaa siinä, että sen kyllä saa myytyä yleisölle.

Muutama päivä enää ja Pojat päästetään irti. Itselläni on sellainen fiilis, että tämä tulee olemaan syksyn kovin juttu!

Lisätietoja, esityspäiviä ja muuta tämän linkin alta.