Mikko Rantanivan tapasin kesäkuun
lopussa 2013 Sappeen rinneravintolassa kahden ”Juice –
taiteilijaelämää”-näytelmän välisellä tauolla.
Mikko on syntynyt 1974 ja
horoskooppimerkiltään hän on oinas. ”Mä olen Äänekoskelta
kotoisin ja tällä hetkellä asun Espoossa. Tampereella asuin siinä
välissä aika pitkäänkin, kävin Nätyn siellä ja olin Tampereen
Teatterissa 10 vuotta kiinnityksellä”, Mikko kertoo
asumiskuvioistaan.
Mitä harrastat? ”Mä harrastan
golfia ja kuntosalia. Golf vei viime vuonna sydämeni ihan täysin,
oltiin UIT:n kanssa tuolla Powerparkissa ja osa porukasta pelasi
golfia. Seurasin mukana kun ne löi sitä palloa ja ajattelin sitten
kokeilla itsekin. Se on hieno laji kyllä! Frisbeegolfia olen
pelannut myös, se on hauska laji, mutta en ole sitä nyt ehtinyt kun
tuo golf vie niin paljon aikaa.”
Mitä sanoisit erityistaidoiksesi noin
ammatillisessa mielessä? ”En sanoisi tätä kyllä erityistaidoksi
vaan pikemminkin vahvuudeksi, eli mun vahvuuteni on monipuolisuus. Mä
laulan, tanssin, pystyn tekemään draamaa ja komiikkakin onnistuu.
Ei mulla mitään sellaista ihmetaitoa ole, en osaa siis
valitettavasti esimerkiksi lentää”, naurahtaa Mikko.
Mikä olisi lentämisen lisäksi
sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Mulla on pitkään ollut
haaveena toi kitaransoitto. Osaan soittaa sitä kyllä sillai, että
pystyn säestämään itseäni, mutta siihen on vielä matkaa, että
voisin oikeesti sanoa osaavani soittaa. Oon aina ihaillut ihmisiä,
jotka vaan ottaa soittimet käsiinsä ja alkaa jammailla keskenään.
Syvä kateus heitä kohtaan, sillai positiivisessa mielessä
tietenkin. Soittaminen yleensäkin on sellainen taito, mistä olen
aina haaveillut. Pitäisi jostain vain löytää aikaa
sillekin...”Mikko tuumii, eikä oikein lämpene ehdotukselleni
siitä, että vähentäisi golfinpeluuta...
Löytyykö suvustasi muita
teatterialan ihmisiä tai taiteellisia lahjakkuuksia? ”Olin jo
näytellyt aika pitkään, tai siis harrastanut näyttelemistä, kun
äitini paljasti mulle salaisuuden. Olin Seinäjoen
Harrastajateatteripäivillä ja tehtiin ”Kullervon tarinaa” ja mä
sain siitä stipendin ja mut palkittiin siellä. Sen jälkeen äitini
kertoi, että hän on esiintynyt myös samoissa paikoissa ja
näytellyt. En tiennyt siitä aiemmin. Myös pikkuveljeni kokeili
näyttelemistä ja kävi Lahden Kansanopiston, muttei lähtenyt
teatteria sitten enempää tekemään. Muita ei sitten ole, äidin
puolelta tosin löytyy sitten enemmänkin sellaisia pelimanneja.”
Milloin olet kiinnostunut teatterista?
”Se kävi niin, että mä olin ala-asteella ja koululle tuli joku
kiertävä teatteriryhmä, en ole varma oliko se Ahaa Teatteri vai
Eurooppa Neljä. Esitystä en muista, mutta oltiin siellä
liikuntahallissa katsomassa. Esitys oli sellainen, että siinä oli
tapahtunut murha ja koomisesti juostiin kirves päässä, ja sitten
ne kyseli lapsilta neuvoja tyyliin ”Auttakaa!”. Me kavereiden
kanssa istuttiin siinä ja ne sanoi, että ”Hei siinä te Tupu,
Hupu ja Lupu!” Siitä tuli mulle sellainen fiilis, että mahtava
juttu, tätähän mäkin haluan tehdä! Olin silloin jotain 9v kun
tuon näin, ja 11-vuotiaana päätin, että musta tulee näyttelijä.
Menin sitten koulussa ilmaisutaidon kerhoon. Se oli hirmu traagista,
kun oltiin tehty siellä itse lavasteet ja äiti oli ommellut mulle
asunkin. ”Einokki-poika ” oli näytelmän nimi, sain heti
pääroolin, ja ei keritty kuin pikkuisen treenata sitä, niin se
kerhoa vetänyt opettaja sai kenkää... Siihen kuule kosahti mun
ensimmäinen pääroolini! Siitä mä sitten menin
harrastajateatteriin ja siitä se sitten lähti. Mulla ei ollut
silloin muita vaihtoehtoja enää, päätös oli niin selkeä”,
Mikko muistelee.
”Koulussa en ehtinyt sitten muissa
näytelmissä olla, mutta hauskuuttajanvikaa mussa oli jo lapsena.
Koulun joulujuhlassa esitettiin kerran joku laulu tonttulakit päässä
ja äitini kun oli ompelija, niin mun lakkini oli sellainen, että
sen hiipan sai siitä pystyyn. Se oli kaikkien mielestä tosi
hauskaa!”
 |
| Mikko poseeraa / kuva Teatterikärpänen |
Mitä alan opintoja olet suorittanut
ja milloin olet valmistunut? ”Mä pyrin kaksi kertaa Teakiin ja
kolmannella yrittämällä pääsin Nätyyn. Sitä ennen mä kävin
Pohjois-Karjalan opiston kansanopiston ja sithän mä pääsin
kiinnitykselle 18-vuotiaana Petroskoin suomalaiseen teatteriin. Olin
siellä Venäjällä vuoden sitten. Se oli kaikin puolin kyllä
kasvattava kokemus, sekä teatterillisesti että ihmisenä. Maa oli
muuttunut just Neuvostoliitosta Venäjäksi ja koko plantaasi oli
ihan sekaisin siellä. Nätyyn mä sitten menin 1997. En tiedä,
mutta Teakista mulle jäi vähän paha maku suuhun, ja kun koko ajan
olin pyrkinyt molempiin, niin sitten sinä vuonna mä päätin hakea
vain Nätyyn. Samaan aikaan Ahaa Teatteri haki näyttelijöitä ja mä
olin jo tavallaan saanut kiinnityksen sinne … nehän kysyi, että
pyrinkö mä kouluun ja mä vastasin, että en. Ja sitten mulla ei
ollut mitään paineita kun tiesi, että syksyllä joka tapauksessa
pääsee tekemään töitä. Menin pääsykokeisiin tosi rentona ja
sitten napsahtikin. Valmistuin sitten 2001.”
Mikä oli lopputyösi aihe? ”Piti
just jatkaa, että valmistuin ja ”valmistuin”, kyllä ne
maisterin paprut vielä siellä odottelee... Se itse asiassa jäi
siihen, että en saanut sitä ruotsin kurssia suoritettua. Ihan hyvin
on mennyt ilman niitä papereitakin, ja töitä on riittänyt!”
Jos et olisi tällä alalla, millä
alalla mahdollisesti olisit? ”Kyllä mä olen sitä miettinyt, kun
tätä kysytään multa aika usein, mutta ei mulle oikein mitään
muuta ole tullut mieleen. Ehkä se olisi sitten lauluhommia tai
sellaista, mutta oikeesti mulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa.
Niin nuorena sen päätöksen tein ja siinä jäi sitten kaikki muu.”
Miksi olet näyttelijä tänä
päivänä? ”Se on ainoo mitä mä osaan! Tästä vaan saa niin
paljon. Mua aina ärsyttää ennen esitystä, että mitä ihmettä mä
tässä taas teen. Se kriittinen puoli tuntia ennen esitystä, oli
proggis mikä tahansa. Mutta sitten kun astun lavalle, niin kaikki
muuttuu. Se lavallaoleminen on niin hienoa, sitä en vaihtaisi
mihinkään!” hehkuttaa Mikko.
Miten ajatuksesi näyttelijäntyöstä
ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Siinä mielessä homma
on muuttunut, että ei tää niin vakavaa ole. Osaan jo erotella,
että tää on työtä. Ennen Ylioppilasteatterin aikoina Tampereella
suurinpiirtein asuin siellä teatterilla ja olin niin taiteilijaa,
niin taiteilijaa. Nyt on tullut sillai hyvällä tavalla rutiinit
tähän hommaan, osaan nauttia niistä hetkistä kun olen töissä,
mutta niitä ajatuksia ei tarvitse viedä enää kotiin. Muistan kun
tehtiin Othelloa Tampereen Teatterissa, ja esityksen jälkeen kerran
oli jonkun yliopistoryhmän keskustelutilaisuus ja joku kysyi tän
legendaarisen kysymyksen, että jääkö rooli koskaan päälle. Mä
vastasin, että ”Ei jää, mä oon vähän niin kuin isäni, joka
on rekkamies, mutta en ole silti nähnyt sen peruuttavan koskaan
olohuoneeseen!” Suoraansanottuna mun mielestä se, jolla jää
rooli päälle on huono näyttelijä. Se on ammattitaidon puutetta
se. Mä en ymmärrä, että mitä siinä voi tapahtua, että sä et
voi lopettaa sitä näyttelemistä. Kun mä olen näyttämöllä, mä
teen sen tosissani ja elän sen hetken, mutta en mä nyt kotiin
samanlaisena lähde! Jos siitä ei pääse irti, sit tekee kyllä
jotain pahasti väärin.”
Ketkä ovat mahdollisesti omia
esikuviasi? ”Vesa-Matti Loiria mä olen aina ihaillut, hän on myös
todella monipuolinen. Sit Martti Suosalo on aina ollut mun yksi suuri
suosikkini. Se tekee aina niin hienoa työtä. Vaikka ne Loirin
jutut, Uunot ja Speden touhut, ei aina ihan sitä parhainta viihdettä
ole olleet, niin se erottui kyllä siitä porukasta aina.”
 |
| kuva Teatterikärpänen |
Missä eri teattereissa olet
näytellyt? ”Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen
Teatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Linnateatterissa, UIT:ssa,
Eurooppa Neljässä ja Vantaan teatterissa. Sitten tietysti
kesäteatterit – Pyynikillä, Seinäjoella, Raumalla, Oulussa,
Sappeella, Äänekoskella, Jyväskylässä...”Mikko luettelee.
”Vantaan teatterin ”Gabriel, tule
takaisin” jatkuu syksyllä. Sitä on ollut kyllä hieno tehdä
revyiden ja musikaalien jälkeen. Upeaa Waltarin tekstiä, Taneli
Mäkelähän sen ohjasi. Pidettiin kiinni siitä, että yhtään
repliikkiä ei muuteta. Vähän voidaan lyhentää, mutta sanoja ei
muutella. Se on tosi kiva näytelmä ja hyväntuulinen proggis,
perinteistä teatteria. Lähdetään sen kanssa muuten vähän
kiertämään myös syksyllä!”
Mitkä ovat olleet omasta mielestäsi
onnistuneimmat tai muuten tärkeimmät roolityösi? ”Othellon Jagon
rooli oli yksi kyllä. Sit tulee mieleen erittäin mielenkiintoinen
näytelmä työprosessina, eli Taksikuski. Se oli Esa Latva-Äijön
kirjoittama ja se oli kirjoittanut mulle sen roolin. Yhdessä sitä
treenattiin ja kokeiltiin, että mikä on se paras vaihtoehto.
Käytiin kyllä kaikki mahdolliset versiot läpi. Sitten tykkäsin
tosi paljon siitä ”Yksi lensi yli käenpesän”, Ansku
Lyytikäinen ohjasi sen. Sen kanssa työnteko on sellaista myös,
että tehdään ja samalla analysoidaan ja kehitetään sitä. Ja
Anskun ohjauksessahan mä tein sen ensimmäisen ison roolini kun
tulin Tampereen Teatteriin, eli Lasisen eläintarhan. Haastavin taisi
sitten olla se Linnateatterin Trainspotting, kolmessa viikossa
treenattiin se. Se oli aika raskas rooli, olin koko ajan näyttämöllä
siinä. Anskulla ja Snoopi Sirenillä on vähän samanlainen tyyli
ohjata, ne tavallaan ostaa ideoita myös näyttelijöiltä ja heille
voi tarjota ja ehdottaa ideoita. Saa olla luova ja rohkea!”
Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”En
tiedä mikä siinä on, mutta alusta asti mulla on pyörinyt mielessä
Rikhard III. En edes muista, mitä siinä näytelmässä tapahtuu!
Shakespearea olen saanut tehdä jo paljon. Oon saanut tehdä Romeon,
Jagon, Macbethin. Rikhard III on aina kummitellut mun mielessäni,
kohta alkaa ikääkin olemaan jo sen verran, että voisin sen tehdä.”
Freelancer vai kiinnitys, ja miksi?
”Kymmenen vuotta oli hyvä aika olla kiinnityksellä ja siinä oli
sekin hyvä puoli, että kun siellä kävi vierailevia ohjaajia ja
näyttelijöitä, niin pääsi vähän ns. verkostoitumaan. Sitten
kävi niin, että mun esikoinen syntyi ja mun vaimollani on Espoossa
ihan ”oikea ammatti”, niin tuli vähän pähkäiltyä, että
kumman nyt kannattaisi muuttaa, ja sitten vaan kaikki napsahti
kohdalleen. Heikki Vihinenkin oli just jäänyt Tampereen Teatterin
johtajuudesta pois, hänhän mut sinne kiinnittikin, ja ”Pote”
ehdotti, että jäisin ensin virkavapaalle ja jäinkin sitten pariksi
vuodeksi. Aattelin ensin, että mä en tee yhtään mitään vähään
aikaan, kun oli takana sellainen putki siellä Tampereella. Kuinka
ollakkaan, sitten soi puhelin ja mua pyydettiin Työviksen
Chicago-musikaaliin Billyn rooliin Mikko Nousiaista paikkaamaan.
Lähdin sitten siihen ja sitten mua pyydettiin Turkuun ”Kesäyön
hymyilyä”-juttuun tekemään paikkausta. Mä oon Suomen ehkä
eniten paikkaava näyttelijä! Ja sit siitä mut soitettiin Tampereen
Teatteriin ”I love you because”-musikaaliin, jossa Halmeen Larin
piti ensin olla. Mä taidan perustaa sellaisen stunttifirman.
Jollekin jo ehdotin Tampereella, että mähän voisin tehdä sillai,
että mä olisin vaan kotona ja opettelisin kaikki TT:n ja TTT:n
sellaiset roolit, jotka sopisi mulle. Opettelisin ne, pitäisin niitä
yllä koko sen kauden ja jos jotain sattuisi, niin mulle voisi aina
soittaa. Olisin aina käytettävissä ja mulle voisi maksaa
kuukausipalkkaa. Noi on kyllä hauskoja noi pikapaikkaukset, niitäkin
on sattunut kohdalle. Esim. Alivuokralainen, Heikki Helalle sattui
jotain ja aamulla mulle soitettiin, että pystyisinkö tekeen sen
roolin. Sit mä printtasin tekstit ja kerkesin opettelemaan ne siinä
päivän aikana ulkoa ja sitten vaan illalla lavalle. Jännä miten
se teksti jää päähän silloin kun on pakko! Pyynikiltä alkoi se
paikkaaminen, yksi näyttelijä kaatui hevosen kanssa ja väliajalla
tultiin sanomaan mulle, että pystynkö tekemään sen loppuun.
”Tossa on teksti!” Väliajalla opettelin repliikit ja sitten
lavalle. Näytelmä oli ”Maan kämmenellä”, ei se iso rooli
ollut. Sen voisi kyllä lisätä tuonne erityistaitoihin, eli teksti
jää mulla paniikissa päähän! Silloinkin mä vaan kävin sitä
tekstiä aluksi läpi ja heiluttelin plaria, että enhän mä ikinä
näitä opi tässä ajassa! Sit vaan istuin alas ja opettelin sana
kerrallaan, jännä miten sitä osasi rauhoittaa sen tilanteen.
Jotkut näytelmät ei millään jää päähän, mutta silloin kun on
hätä ja paniikki, niin kyllä sitten! Niin mikä se sun kysymys
muuten oli? ”Mikko nauraa.
Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä,
jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Sellaiset näyttelijät
kuten Leonardo DiCaprio tai Johnny Depp … mä haluaisin tutustua
niihin, koska niissä on jotain mystistä, et miten ne sen homman
tekee. Varsinkin DiCaprio, sillä jätkällä on ihmeelliset kasvot.
Haluaisin enemmänkin tavata heidät, en tiedä uskaltaisinko mä
lähteä kummankaan kanssa näyttelemään. Suomesta sitten olisi
kyllä niiiiin paljon, kenen kanssa voisin lähteä näyttelemään.
Suosalo olisi kyllä hieno. Oonhan mä saanut hänen kanssaan jo
näytelläkin, tehtiin Kaverille ei jätetä – sarjaa ja oltiin
Lari Halmeen kanssa siinä pienissä rooleissa. Suosalo oli joku
pizzanpaistaja ja se ajoi meidät haulikolla sieltä pizzeriasta
pihalle”, Mikko kertoo ja taas nauretaan.
Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton
ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Mistä sä tämmöisiä
kysymyksiä oikein vedät? Nyt täytyy oikein miettiä... Adele! Se
on mun mielestä kyllä mahtava artisti, sillä on niin nerokas
lauluääni. Sen kanssa haluaisin laulaa dueton, jonkun sen oman
biisin.”
Oletko koskaan katunut
ammatinvalintaasi? ”En, päinvastoin. Varsinkin sen jälkeen kun
jäin freeksi. Kun on juuri sopivasti töitä, niin varsinkin silloin
tää on kyllä ihan paras ammatti. Jos olisin nyt kiinnityksellä,
niin periaatteessa näkisin lapsiani kunnolla vain sunnuntaisin. Kun
ei ollut lapsia, niin teatteri oli mulle ”The Juttu”, lasten
syntymän jälkeen nuo asiat muuttui kyllä täysin. Ja nyt kun on
tullut ikää ja taitoa lisää, niin tästä osaa nauttiakin enemmän
ja koko ajan oppii jotain uutta. Oot vaikka vuoden vetänyt samaa
roolia lavalla ja joku päivä painotatkin jotain sanaa eri tavalla.
Tulee sellainen jännä tunne, että näinhän tää pitää tehdä.
Nuo on hauskoja hetkiä lavalla, sellaisia oivalluksia. Pystyt siellä
yleisön tietämättä tutkiskelemaan asioita. Se on maaginen paikka!
Iso salillinen ihmisiä ja sit teet jonkun eleen, jolla pystyt
hiljentämään ne kaikki.”
Mikä on parasta teatterissa? ”Parasta
on se, kun onnistut työssäsi lavalla. Katsomossa on 300-400
ihmistä, jotka on yhtä aikaa sitä mieltä, että toi menee oikein.
Ne joko nauraa tai kaivaa Nessu-pakettia. Että kun sä omalla
kehollas tai omalla äänelläs pystyt tekemään jotain sellaista,
mikä saa sellaisen reaktion aikaan muissa ihmisissä, niin siinä on
mun mielestä se juttu. Se on kyllä niin hyvässä kuin pahassakin,
eli sitten kun sä et ookkaan parhaimmillasi ja yleisössä ei
reagoida millään lailla ja voit suunnilleen kuulla sen kellon
raksutuksen...”
Entä teatterin miinuspuolet? ”Kyllä
ne on ne työajat. Silloin ollaan töissä kun muut on vapaalla. Nyt
kun oon freelancer, niin se on kyllä helpottanut, että on sitä
vapaatakin, mikä on mulle tosi tärkeetä.”
Millaisessa roolissa koet olevasi
omimmillasi? ”Musta tuntuu, että noi pahiksen roolit on mulla
onnistuneet, esim. Puhdistus, ja yleensäkin draamaroolit. Tässä on
kyllä ilveilty UIT:ssä ja revyissä paljonkin, mutta kyllä mä
noissa draamarooleissa koen olleeni omimmillani. Jos nyt pitäisi
päättää, että millaisia rooleja tekisin loppuelämäni, niin
kyllä se tuonne draamaosastolle vetää.”
Mitkä asiat inspiroivat sinua?
”Työhän liittyen se, että näkee jonkun onnistuvan ja tulee
itellekin sellainen olo, että ”Vitsit kuin hienoa!” Ja kun pitää
silmät auki, niin siitäkin inspiroituu. Tää on hieno ammatti
siitä, että koko ajan pystyy tarkkailemaan ihmisiä ja seurailemaan
niitä pieniä eleitä. Rooli rakentuu välillä niin pienistä
asioista, se voi olla vaikka joku käden liike tai vastaava.
Onnistuminen inspiroi siis, mutta myös epäonnistuminen. Sitä ei
saa pelätä, se kuuluu myös osana tähän lajiin. Teatterissa
kaikki on mahdollista!”
Kärsitkö esiintymisjännityksestä?
”Poden sellaista positiivista jännitystä, hyvällä tavalla siis.
Jos ei yhtään jännitä, niin sitten on jotain kyllä todella
pahasti pielessä. Ja mä olen kyllä niin rutiinien orja! Jos mä
joskus oon tehnyt jotain, niin se pitää sitten tehdä joka kerta.
Jokaiseen juttuun tulee oma rituaalinsa, ja se pitää olla mukana
sitten aina. Ja jos oot tehnyt jotain vaikka eri tavalla ja lavalla
sattuu joku moka, mä tiedän heti muka mistä se johtuu. Sen takia
oon koittanut niistä vähän eroon, pääsis nimittäin
huomattavasti vähemmällä. Menis vaan lavalle ja hoitasi hommansa,
eikä touhuais mitään ylimääräistä. Joku pystyis kyllä
sekkarin tarkkuudella kulisseissa seuraamaan, että missä mä oon
milloinkin. Huvittavaa kyllä! Vähän roolien mukaan vaihtelee
sitten esimerkiksi se, että käynkö mä lenkillä ennen esitystä.”
Kerro joku kommellus, joka on sattunut
näytöksessä! ”Petroskoin teatterin aikaan sattui tämmöinen...
Lähdettiin Kostamukseen ja käytiin esiintymässä siellä, tehtiin
Peräkylän profeetta- nimistä näytelmää siellä ja esitystä oli
mennyt 20 min, kun yhtäkkiä kaikki valot meni pois. ”Tuliko
sähkökatkos vai mitä oikein tapahtui!” Sit ne tuli takaisin ja
jatkettiin, ja eikun hetken kuluttua valot uudelleen pois. Mentiin
katsomaan valokoppiin, niin siellä venäläinen Sergei oli vähän
ottanut vodkaa ja sammahtanut aina välillä ja kaatunut valopöydän
päälle! Kolme kertaa tapahtui tää, heh”, Mikko muistelee
naureskellen.
Kerro joku hyvä muisto! ”Kyllä se
oli todella säväyttävä hetki silloin, kun kuuli oman nimensä,
että pääsi kouluun. Se oli niin mahtava tunne, kun monta vuotta
oli pyrkinyt kouluun ja sitten se oli totta.”
Käytkö katsomassa myös muiden
esityksiä ja mikä on viimeaikoina jäänyt erityisesti mieleesi?
”Kyllä mä välillä ehdin käydä, tekee kyllä ihan hyvää
käydä katsomassa muidenkin juttuja. Joskus on kyllä vaikeuksia
seurata itse näytelmää, koska mä en välillä seuraa itse
tekstiä, vaan sitä mitä ne tekee ja miten ne tekee. Sitten on
kyllä tosi hyvä näytelmä, jos se tempaisee mut mukaansa niin,
etten jää tuijottamaan sitä pelkkää näyttelijäntyötä. Yks
mikä on jäänyt erityisesti mieleeni, vaikka siitä on kyllä jo
aikaa, oli Ansku Lyytikäisen ohjaaman ”Armon varassa”, se on
edelleen paras näytelmä mitä mä oon ikinä nähnyt. Siinä oli
niin nerokas se lavastuskin, olin ihan häkeltynyt jo siitä.”
Mitäs tulevia juttuja? ”No syksyllä
se Gabriel jatkuu, ja keväällä on sitten taas UIT:tä luvassa.
Syksy tulee olemaan vähän hiljaisempi töiden suhteen, mutta se on
ihan hyvä. On aikaa kirjoittaa ja olla lasten kanssa enemmän.
Tarkoitus olisi vähän kirjoittaa omia juttuja, kirjoitin yhden
sketsin tuohon UIT:n juttuunkin.”
Kiinnostaisiko tulevaisuudessa
ohjaushommat? ”Itse asiassa mä olen ohjannutkin kerran, Eurooppa
Neloselle tuon Siunatun hulluuden, ja se oli kyllä tosi nasta
kokemus. Voisin tehdä sitä kyllä uudelleenkin, jos aikataulut
sopisivat.”
Onko sinulla jotain mottoa? ”Kaikki
käy, jos on hyvin perusteltu!”
Mistä haaveilet? ”Ihan
perusasioista. Siitä, että saisi jatkaa freelancerina sillai, että
olisi sopivasti hommia. En mä mistään suurista tuloista haaveile,
sillai että pärjäisi. Että työ ei uuvuttaisi missään
vaiheessa, liika on aina liikaa. Että saisi tehdä mahdollisimman
monipuolisesti näitä hommia. Freelanceriydessä on sekin hyvä
puoli, että saa tavata paljon erilaisia ihmisiä ja mennä eri
paikkoihin.”
Osaatko imitoida ketään? ”Itse
asiassa mä vihaan imitoimista, mutta mä olen joutunut sitä
tekemään. Oon kyllä vielä huonokin imitoimaan. Mutta sitten näitä
juttuja tulee eteen, että joutuu vaikka imitoimaan Dannya. Kattelin
YouTubesta pari sen mahtivideota ja huomasin, että se tekee saman
päänliikkeen niissä molemmissa, ja niin mäkin sitten tein. En
tosiaan tykkää imitoinnista, mutta tässä Juicessakin kun teen
tuon Pate Mustajärven, niin otin siltä yhden eleen ja teen se
sitten isosti karikatyyriksi, siitä se lähtee. Nyt UIT:ssä jouduin
tekeen Matti Nykästä. Sillä oli hieno peruukki. Siitä
peruukistahan nää mun hahmot aina lähtee, sen on oltava hieno.
Siihen se mulla perustuu, peruukkiin ja vaatteisiin!” Mikko nauraa.
Mikä supersankari haluaisit olla ja
miksi? ”Haluaisin olla näkymätön mies, voisi mennä välillä
tarkkailemaan ihmisten touhuja. Vois olla niinku kärpäsenä
katossa.”
Jos saisit viettää päivän naisena,
mitä tekisit? ”Soittaisin kaikille kavereille, että ”Nyt saa!
Täällä on avoimet ovet!” Jaa-a, kyllä mä haluaisin kokea, että
millainen on naisen orgasmi. Kyllä siinä koko päivä menisi! Kyllä
mulla on muuten oikeesti sellainen haave, että saisin tehdä kunnon
naisroolin, sillai oikein viimeisen päälle. Että saisi tehdä
oikein hommia sen eteen. Ei siis niin, että mies esittäis naista,
vaan että tekisi sellaisen oikean naisroolin.”
Jos ihminen menisi talviunille, mitä
ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Saako sanoa perhe? Ai ne
nukkuisi. No sit nukkuisin minäkin ja ottaisin hyvän tyynyn mukaan.
Jaa että millä mä viihdytän itteeni, jos satun heräämään
kesken kaiken? Olisinko mä ensinnäkin mies vai nainen? Mistä sä
näitä kysymyksiä oikein keksit? Ei mulla oo koskaan tullut
mieleenkään, että mitä mä ottaisin talvipesään jos heräänkin
kesken unien. Voi jessus sentään! No jos Iphone toimii, niin sillä
saa kyllä viihdykettä aikaiseksi. Sushia pitäisi olla kyllä
ruokana, mutta jos talven on nukkunut ja sushit on seissy siinä
vieressä niin huh huh! Joo sushia ja tulista ruokaa, mä tykkään
molemmista tosi paljon. Wasabia niin että tuntuu aivoissa asti! Ja
juomaksi vettä.”
Jos voisit palata aikakoneella
menneisyyteen johonkin paikkaan tai hetkeen, minne menisit? ”Mä
olisin halunnut nähdä The Doorsin livenä, silloin kun ne oli
parhaimmillaan. Oon paljon kuunnellut niitä, lukenu kirjat ja
kattonu dokumentit. Val Kilmer teki kyllä tosi hyvän roolin siinä
leffassa.”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät eniten? -
Huomenta
Mistä sanasta pidät vähiten? -
Potentiaali
Mikä sytyttää sinut? - Oikea hetki
Mikä sammuttaa intohimosi? - Hien
haju
Suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? -
Esikoispoikani puoliunessa 1,5v laulama Päivänsäde ja menninkäinen
Mitä ääntä inhoat? - Kirkumista
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi
haluaisit kokeilla? - Formulakuski
Missä ammatissa et haluaisi olla? -
Kirurgi
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot
Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hienostihan
se meni!
