Haastattelussa Minka Kuustonen

Minka Kuustosen tapasin Helsingin Sanomatalon kahvilassa marraskuussa 2014 (huom. Osa kysymyksistä on lähetetty meilitse jälkikäteen ja niiltäosin haastattelua on täydennetty myöhemmin).

Vuonna 1985 syntynyt Minka on horoskoopiltaan neitsyt. ”Kotoisin mä olen Vantaalta, vaikkakin olenkin syntynyt Helsingissä Kätilöopistolla. Ekat kahdeksan vuotta olen asunut Vantaalla, sitten Espoossa kymmenen vuotta, jonka jälkeen muutin Lahteen, Helsinkiin, Tampereelle ja takaisin Helsinkiin. Täällä asun tälläkin hetkellä.”

Mitä harrastat? ”Pidän huolta kunnostani käymällä kuntosalilla, maastopyöräilen, joogaan ja lenkkeilen. Ne vähän vaihtelee, et mikä on milloinkin pinnalla. Viimeisen vuoden aikana oon taas ruvennut tekemään musiikkia, pitkästä pitkästä aikaa. Mä sanoitan ja työparini säveltää. Olen iloinen, kun luovuutta on vapautunut biisintekoon. En osaa soittaa juuri mitään, ja on tosi mukavaa, kun ympärilleni on löytynyt soittotaitoisia ihmisiä. Mulla ei vaan ole riittänyt pitkäjänteisyys soittotaidon opetteluun, piano-opinnotkin jäi aikoinaan kesken.”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi? ”Hmmm... Paneutuminen, tunnollisuus, herkkyys, ryhmätyötaito. Nämä liittyy paljolti tahtotilaan. Mulla ei ole koskaan ollut mitään erikoiskikkoja, vaan työkaluni ovat karttuneet eri proggisten myötä. Oon saanut tutustua eri aihealueisiin ja roolin vaatimiin yksityiskohtiin mahdollisimman tarkasti, ja se on rikastanut omaakin maailmaani”, pohtii Minka.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Matkanvarrella on tullut vastaan kaikenlaista, joista on ihan ammatillistakin hyötyä. Tellusta varten opettelin maastopyöräilemään, Persona-näytelmää varten opettelin soittamaan haitaria, kitaraa tahtoisin oppia soittamaan, ehkä se seuraavaksi.”

Jaahas, löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? ”On, siskoni Iina on myös näyttelijä. Iina valmistui samaan aikaan TeaKista kuin minä Nätyltä. Isäni on muusikko ja tv-esiintyjä, ja serkkuni Sami Hedberg stand-up koomikko ja näyttelijä.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Luulen, että sillä on ollut paljonkin vaikutusta, että olen pienestä pitäen elänyt kulttuuri-ihmisten ympäröimänä ja kotona on puhuttu paljon taiteesta ja ilmapiiri on ollut innostava ja ”kupliva”. Se on varmasti vaikuttanut kiinnostukseeni. Aina kun multa tätä kysytään, mun ajatukset menee heti ala-asteelle. Aloin varhaisessa vaiheessa kirjoittamaan kaikenlaisia tarinoita, ja halusin jatkaa leikkimisen maailmaa tosi pitkään. Monet luokallani löysivät jonkun oman joukkueurheilulajin ja innostuivat siitä, ja mä en löytänyt paikkaani sellaisesta. Sit löysin teatterikerhon ja sain jatkaa leikkimistä ja tarinankerrontaa siellä, se oli luonteva jatkumo – muitakin harrastuksia tuli ja meni mutta teatteri pysyi koko ajan. Myöhemmin aloin kirjoittaa ja ohjata koulun näytelmiäkin, ja siskon kanssa meillä oli kotona kaikenlaisia musiikkiesityksiä ja näytelmiä. En tavallaan nää mitään suurta siirtymää tässä välillä, liu´uin sujuvasti paikasta toiseen koska halusin tehdä lisää ja siitä tuli tapa elää. Nuorisomusikaalit, Kallion ilmaisutaidon lukio ja niin edelleen.”

Ja sitten kohti Nätyä? ”Niin. Kallion ilmaisutaidon lukio oli ratkaiseva lenkki, mä kävin kaikki musiikin, ilmaisutaidon, kirjallisen ilmaisun ja puheilmaisun kurssit mitä tarjolla oli. Siellä sai kyllä inspiroivaa opetusta ja ekaa kertaa löytyi ympäristö, jossa sain ahmittua sitä tietoa ja taitoa. Sit mä menin Lahden Kansanopiston teatterilinjalle ja sit opiskelin Stadiassa (nykyinen Metropolia) teatteri-ilmaisunohjaajalinjalla vuoden. Se oli nelivuotinen koulutus, mutta jätin sen kesken päästyäni Nätylle. Tampere on ihana kaupunki, viihdyin siellä todella hyvin ja siellä sai rakennettua ammatti-identiteetin helposti. Sopivan pieni kaupunki, mutta paljon teatterintekijöitä kuitenkin. Mulle teki tosi hyvää myös tietynlainen irtautuminen Helsingin kuvioista ja myös siskostani, me oltiin niin tiiviisti yhdessä ja sain rauhassa rakentaa omaa näyttelijyyttäni ja itseäni Tampereella. Me käytiin Iinan kanssa siis samaan aikaan teatterikoulua, Iina Helsingissä ja minä Tampereella, ja musta se oli hyvä ratkaisu. Saatiin tavallaan peilattua koulutuksen eroja ja näyttelijäksi kasvua, ja koulussa ei oltu pikkusisko/isosisko-meiningillä. Siihen asti me oltiin ihan joka paikassa yhdessä, Kallion lukiossa myös. Nätyltä valmistuin sitten vuonna 2011.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Hyppäämisen pelko – Lukihäiriöisen näyttelijän 12 askelta”. Siinä mä ekaa kertaa hahmotin niitä esteitä ja hidasteita, joita olin kokenut ja kohdannut teatterikoulun loppuvaiheessa, suhteessa omaan itseeni ja näyttelijäntyöhöni sekä treenaamiseen. Et missä kohtaa menin esimerkiksi paniikkiin, tajusin että sillä on jotain tekemistä lukihäiriöni kanssa ja sen, että koin itseni tyhmäksi ja hitaaksi. Mun piti selkeästi ensin hahmottaa asiat tietyllä tavalla ja vasta sen jälkeen pystyin heittäytymään harjoitusprosessiin. Se oli mulle käänteentekevää aikaa, tiedostin ensimmäistä kertaa ne riskit, jotka saattaa paineessa tulla ja osasin paremmin varautua niihin. Tuo oli mulle hirveen tärkeä oivallus ja auttoi ymmärtämään omaa ammatillisuuttani, ja siitä tuli hyvin henkilökohtainen opinnäyte.”

”Työharjoittelunani mä tein Tampereen Teatterissa Popcorn-nimisen näytelmän, Snoopi Sirenin juttu. Varsinaista taiteellista opinnäytetyötä meillä ei ollut, paljon oli Nätyn proggiksia ja tein lisäksi maisterinvuosinani pari ammattiteatterituotantoa, joiden kautta opin tästä työstä ja joista ammensin havaintoja kirjalliseen opinnäytteeseeni.”

Minka Kuustonen (c) Anna Paavilainen

 Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? Onko sinulla ollut muita suunnitelmia/haaveita, vaiko onko tämä ollut niin selkeä suunta? ”No kyllä se tosi selkeää oli, ala-asteella haaveilin ammatista näyttelijä-laulaja-kirjailija. Eri elämäntilanteissa on noussut sitten joku osa-alue enemmän pinnalle. Jos en näyttelisi, tekisin varmaan enemmän musiikkia, kun nyt teen sitä kaiken ylimääräisen vapaa-aikanikin. Oon ollut tosi iloinen siitä, että Tellus- tv-sarja on jotenkin avannut sitä, että olen poliittisesti kiinnostunut asioista ja siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Koen, että se on taiteilijan velvollisuus ja tehtävä. Teatterikouluaika kun meni tavallaan ”omaan napaan tuijotellessa”. Mussa on nyt viimeisen vuoden aikana herännyt se puoli, että haluan ottaa selvää yhteiskunnallisista asioista, ja siitä olen tosi kiitollinen. Työnkuvani on laajentunut ja tiedän tarkemmin, mikä on mun elämäntehtäväni ja miten se kanavoituu. Voisin haluta toimia toisellakin alalla - tärkeää on se, että aihe puhuttelee ja että paneutuu siihen mitä tekee ja luovuus johdattaa mitä sitten tekeekin. Tapa toteuttaa saakin muutua elämän mukana, ovia ei pidä sulkea.”

Tästä tuli mieleeni esimerkiksi se ”Väkivallankumous”-tapahtuma, jossa olit mukana? ”Kyllä, se oli yksi tällainen hanke, joka herätti toimimaan tärkeäksi kokemani asian puolesta. Väkivallankumouksessa toimimme suvaitsevuuden ja väkivallattomuuden puolesta. Oli hienoa, että löytyi sellaisia ihmisiä, jotka haluaa toimia ja että korostetaan sitä, että ei saa kiusata, ei tehdä henkistä eikä myöskään fyysistä väkivaltaa. Mulle se oli jälleen yksi herättely siitä, että tuollaiseen haluan käyttää ammattitaitoani ja puhua asioiden puolesta, joita pidän tärkeinä. Yhteinen tekeminen, se että lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi ja saa mielekästä tekemistä on ratkaisevaa kehityksen kannalta, niin oli minullekin. Muakin on kiusattu koulussa. Väkivallankumous oli hyvin yhteisöllinen päivä ja hienoa, miten paljon tapahtuma säteili ulkopuolelle ja miten moni tarttui kiinni tapahtuman perusideasta. Oli avartavaa työskennellä mm. Helsingin Nuorisotoimen ja Aseman Lapset ry:n kanssa ja nähdä heidän pitkäjänteisen työnsä voima.”

Miksi olet näyttelijä? ”Ala-asteelta se aikanaan lähti ja halusta jatkaa leikkimistä, mutta toimenkuvani on muuttunut. Pääsykokeissa vastasin tähän kysymykseen, että haluan kertoa tarinoita. Nyt haluan tutustua uusiin asioihin ja oppia lisää maailmasta, välittää jonkun roolihenkilön elämäntilanteen ja tavan katsoa maailmaa parhaani mukaan. Näyttelijyys on elämäntapani, on aina ollut. Yhteisö on myös todella tärkeä, ja arjessa se korostuu. Teatterille mennään joka aamu ja ilta ja yhdessä virittäytyminen ennen lavalle astumista on tärkeä osa työtäni. Esimerkiksi Persona-näytelmässä, jossa näyttelimme yhdessä Marja Salon kanssa me myös virittäydyimme yhdessä esityksen tunnelmaan”, Minka naurahtaa ja kertoo ”nolotanssista”, jossa he Marjan kanssa tanssivat peilin edessä kikattaen ja näyttävät takuulla kaksivuotiailta, ennen jokaista yhteistä esitystä.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut ja keneltä/mistä se on tullut? ”Tää on tullut monestakin paikasta, eli muistaa olla kiitollinen jokaisesta työstä, sillä kaikesta oppii ja muistaa olla myös nöyrä. Kiitollisuus myös herkistää elämään, kokemaan ja kohtaamaan – niin työssä kuin arjessakin.”

Onko sinulla omia esikuvia, joita ihailet tai arvostat erityisesti? ”Hmmm, niitä on paljon. Tästä tulee pitkä vastaus. On paljon näyttelijöitä ja taiteilijoita ja eri alojen ihmisiä, joita arvostan ja kunnioitan valtavasti. Tällä alalla ikä katoaa ja kaikki ovat samassa leikissä mukana. On ihanaa saada oppia pitkän linjan tekijöiltä, ja se on varmasti vastavuoroista myös. Esimerkiksi kohtaaminen Seela Sellan kanssa vähän aikaa sitten sykähdytti – siinä on nainen joka jaksaa leikkiä ja oivaltaa vuodesta toiseen. Ja Satu Silvon ja muiden vastanäyttelijöideni heittäytymistä ihailen Espoon Kaupunginteatterin "Kuka pelkää Virginia Woolfia?” -näytelmässä. Ja Marja Salo, jonka kanssa olen saanut kohdata ja tulla todeksi ja yhdeksi yhdessä näyttämöllä. Ja siskoni Iina ja vanhempani, joiden kanssa olen saanut kasvaa ja oppia. Jokaisessa projektissa on omat, uudet opettajansa ja aina uudestaan hämmästelen eri puolia kollegoideni työssä, päivittäin. Mutta tässä oli vasta näyttelijät ja perhe. Esikuviani ovat yhtä lailla esimerkiksi näytelmäkirjailijat, ajattelijat, ympäristöaktivistit, ystäväni joka on maatilan emäntänä, ja vaikka kuka! Mulla on tällä alalla muutama luottoihminen, joihin otan yhteyttä, jos musta tuntuu, että mulla ei ole itselläni riittävästi työkaluja jonkun tietyn ongelman ratkaisemiseen. Aina voi pyytää apua ja keskustella.”

Jos saisit valita ihan kenet tahansa, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Ah, heitä on paljon. Haluaisin näytellä joskus Hannu-Pekka Björkmanin kanssa. Arvostan häntä hyvin paljon, ja hänellä on todella syvä ajatus näyttelijyydestä, vaikka en häntä hyvin tunnekaan. Silmistään näkee, miten levollisesti hän on aina läsnä siinä tilanteessa. Vastanäyttelijän kanssa kohtaaminen on parasta tässä työssä, silmiin katsominen.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Voi, niitäkin on niin paljon! Musiikki on kuulunut aina elämääni hyvin vahvasti. Mulle tulee nyt mieleen Bonnie Raitt, blueslegenda. Pidän hänen rouheudestaan, hänessä on asennetta ja hän nauttii siitä mitä tekee. Olen laulanutkin hänen kappaleitaan joskus. Ja suomalaisista esimerkiksi Tuure Kilpeläinen, arvostan Tuurea suuresti. Tuuren kanssa pääsenkin esiintymään kesällä, kun vierailen heidän keikallaan 'Sata-Häme soi'-festivaalilla heinäkuussa. ”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Teatteri Siperiassa ”Valhetta ja vedätyksiä” , Linnateatterin, Aleksanterin teatterin ja Peacockin yhteistyönä ”Ella ja kaverit”, Tampereen Teatterissa kaksi näytelmää, Kansallisteatterissa muutamassa näytelmässä ja sitten Teatteri Nirvanassa, joka on meidän oma ryhmä ja sillä ei ole vakituista omaa tilaa. Tällä hetkellä näyttelen Espoon Kaupunginteatterissa näytelmässä ”Kuka pelkää Virginia Woolfia?” ja Suomen Kansallisteatterissa näytelmässä ”Kuningas kuolee”.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Saako sanoa muitakin kuin teatterijuttuja? JP Siilin käsikirjoittama ja ohjaama Tellus ja Eevin rooli siinä on mulle hyvin tärkeä ja monisyinen. ”Patriarkka” oli eka työ, jota pääsin tekemään Kansallisteatteriin. Se oli mulle unelma ja olen tosi kiitollinen Juha Jokelalle siitä, että otti mut mukaan siihen. Tuosta teatterista on tullut mulle toinen koti, ja rakastan sitä paikkaa. Personassa esimerkiksi puhuin koko ajan. En oo koskaan aiemmin tehnyt mitään noin isoa kakkua, ja mua jännitti tosi paljon. Opin siitä paljon, juurikin siksi että koimme näytelmän Marjan kanssa niin yhdessä. Kaikki roolit ovat olleet minulle tärkeitä ja opettavaisia.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Tätä on kysytty usein ja olen vastannut, että haluaisin tehdä jonkun klassikkoroolin, Tsehovia esimerkiksi. Nyt olen tajunnut, että haaveeni liittyy työryhmiin ja ohjaajiin, joiden kanssa haluaisin tehdä. Tai tiettyjen henkilöiden kirjoittamiin näytelmiin (esimerkiksi Klemolan, Smedsin, Hurmeen tai Jokelan...) Toinen vastaukseni on, että tahdon tehdä mahdollisimman erilaisia, monipuolisia rooleja – niin tv:ssä, elokuvassa kuin teatterissakin. Ja tahtoisin, että voisin tehdä vanhana naisena elämäni roolin."

Miten määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”? ”Taika on uusi joka ilta! Se riippuu siitä, miten pallo kulkee, miten tuntee roolihenkilön tunteet, mitä näkee vastanäyttelijän silmissä. Personassa mulla oli kuuden sivun kännimonologi, joka meni aina hiukan eri tavalla. Se aaltoili ja ne hersyvät kohdat tuli aina vähän eri kohtaan. Niin sen kuuluukin mennä, että näyttelijän pitää elää ja hengittää siellä mukana, koska sen tuntee heti, jos yrittää vain toistaa jotain. Pitää uskaltaa heittäytyä tuntemattoman päälle, ja siellä jossain välissä syntyy se taika. Taikaa on luottamus, että tarina ja elämä roolin nahoissa kantaa, taikaa on vastanäyttelijän katse. Taika on mukana myös jännityksessä, mikä kihelmöi yleisön ja näyttelijän välillä. Yleisö on tullut katsomaan ja kuulemaan, elämään tarinaa, ja mä haluan välittää sen niille itseni kautta. Molemminpuolista taikaa!”

Mitkä asiat inspiroi sinua? ”Intohimoinen suhtautuminen ihan mihin tahansa asiaan, välinpitämättömyys ei inspiroi. Musiikki ja kauniit melodiat inspiroi mua, keskustelut, tiedon saaminen ja sen jakaminen, ihmisten kohtaaminen. Muiden tekemä taide; kuvataide, musiikki, teatteri tuo kipinää sieluun ja se resonoi omaankin tekemiseen elämään.”

Podetko ramppikuumetta? ”Mä oon kova jännittämään kyllä, mutta onneksi tässä vuosien varrella se on vähän helpottanut. Oon hyvällä tavalla löytänyt omat työkalut siihen, miten valmistaudutaan. Kyllä mulla aamusta on heti mielessä, jos illalla on esitys. Koko päivä tavallaan hahmottuu sen kautta. Iltaa kohti suuntaa energiahuippunsa. Riippuu tietysti vähän esityksestäkin, Persona esimerkiksi vaati isommat kierrokset ja erilaisen herkistymisen tason kuin joku toinen näytelmä.”

Onko sinulle muodostunut omia rutiineja tai rituaaleja, joita huomaat toistavasi jokaisessa esityksessä? ”Joka esityksessä mulla on ollut vähän erilaiset valmistautumisrutiinit. Eri esitykset vaativat erilaisen virittäytymisen. Kaikissa esityksissä veryttelen kropan joogaamalla tai juoksemalla ja avaan äänen. Äänenavauksena käytän teatterikoulussa puheenlehtoriltani Tiina Syrjältä oppimiani Niilo Kuukan kehittämiä ääniharjoitteita. Äänenavauksen myötä koko ääniala ja artikulaatio pelaa esityksessä. Jos jätän äänenavauksen tekemättä, puhe puuroutuu helposti. Käyn myös aina läpi pari pidempää repliikkiä jotka mua jännittää, se on pakkomielteeni, ja välillä käyn jonkun kohtauksen vastanäyttelijän kanssa, jos jokin kohta kaipaa preppaamista.”

”Tulen teatterille myös aina hyvissä ajoin ennen esitystä, kohtaan työryhmän ja vaihdamme kuulumiset. Lisäksi tarvitsen pienen hetken itselleni aina ennen esitystä, etten ajattele omia päivän asioitani enää lavalla. En pysty keskittymään mihinkään roolin ulkopuoliseen juuri ennen esitystä enkä sen aikana lavan takana, vaikka olisikin pidempi tauko. Koen, että olisi väkivaltaa roolihenkilöä kohtaan joutua surffaamaan oman itsen ja roolin välillä, enkä tahdo omia asioitani lavalle mieleen pyörimään. Tahdon kohdata esityksen maailman mahdollisimman puhtaana. Usein sanon itselleni tietyn mantran ennen esityksen alkua, joka auttaa minua tekemään parhaani sinä iltana ja avaamaan sydämeni ja olemaan hetkessä.”

Käytkö itse seuraamassa teatteria ja mikä esitys on viimeaikoina tehnyt sinuun vaikutuksen? ”Kun ehdin, käyn katsomassa kiinnostavia esityksiä ja keikkoja. Viimeksi vaikutuksen teki mm. Kansallisteatterin Red.”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa, näyttelemisen lisäksi? ”Jossain vaiheessa elämää kyllä, mutta ei vielä.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”En voi vielä kertoa, mutta syksyllä alkaa seuraavan kamerajutun kuvaukset. Sitä ennen on luvassa kesälomaa ja rooliin valmistautumista.”

Onko sinulla mottoa? ”Kaikki järjestyy. Tai 'Tee parhaasi hetkessä, muuta et voi...” Näitä mä hoen itselleni ja ystävilleni, kun iskee hätä.”

Mikä sarjakuvahahmo/fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla Spiderman, musta se on niin siisti tyyppi! Se voi tehdä mitä vaan eikä pelkää mitään. Paitsi kyllähän sekin pelkäsi läheistensä menettämistä...”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Tutkisin miesten ajatuksenkulkua, et onks se niin ettei mies pysty keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan. Haluaisin myös saada selville sen, että mikä naisellisissa avuissa on niin kiinnostavaa, että tekee niistä niin ihmeellisiä asioita. Yrittäisin takoa miehenä päähäni sen, miten tärkeää on kuunnella naista eri mielentiloissa. Aika paljon asioita... ei taida yksi päivä riittää.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Välillä oon haaveillutkin tuosta. Hunajapurkin ottaisin, viltin ja jotain unimusiikkia, jotta nukahtaisin uudestaan.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Muistikirjan ja kynän (ja kiikarit). Tutkisin ympäristöä ja tekisin lauluja.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai hetkeen, minne menisit? ”Mua kiinnostaisi oma lapsuuteni, olisi kiva nähdä itseni pienenä, ilman minkäänlaisia suodattimia.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen Kansallisteatteriin ja klo 19 alkaa Kuningas kuolee-näytelmä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä : ”Jee mä en oo koskaan saanut vastata näihin!”

- Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

- Mikä sytyttää sinut? - Kohtaaminen

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Kohtaamattomuus

- Suosikkikirosanasi? - Vittu

- Mitä ääntä rakastat? - Musiikkia

- Mitä ääntä inhoat? - Hälinää

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Poliitikko

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sellaista ei ole, koska näyttelijänä voisin sukeltaa kaikkiin nahkoihin. Paitsi korkealla en haluaisi olla, eli vastaan nosturinkuljettaja.

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin sä vedit!

Kuka pelkää Virginia Woolfia? / Espoon Kaupunginteatteri

Kuka pelkää Virginia Woolfia? / Espoon Kaupunginteatterin Revontulihalli

Ensi-ilta 11.2. 2015, kesto noin 3h 15min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Edward Albeen

Ohjaus Pasi Lampela

Rooleissa : Satu Silvo, Antti Virmavirta, Minka Kuustonen ja Markus Järvenpää

 Alkuun tunnustus : en ole nähnyt Elisabeth Taylorin ja Richard Burtonin tähdittämää elokuvaa koskaan (sitä paitsi luulin pitkään, että Virginia Woolf on tässä roolihahmon nimi...), mutta olin kyllä tietoinen siitä, että tässä pistellään sanan säilällä oikein kunnolla. Ensimmäistä kertaa Espoon Kaupunginteatterin mainoksen nähdessäni minulle tuli vahva tunne siitä, että tämähän on suorastaan pakko nähdä! Välillä iski melkein paniikki siitä, että jääkö työkiireiden ja aikatauluhässäköiden vuoksi koko spektaakkeli näkemättä. Huh, ei jäänyt. Mahdollisuus onneksi aukeni kuukausi ensi-illan jälkeen.

Silvo, Järvenpää, Kuustonen, Virmavirta (c) Yehia Eweis

 Martha (Satu Silvo) ja George (Antti Virmavirta) saapuvat aamuyön ensimmäisinä tunteina juhlista kotiin, Martha varsinkin kunnon hiprakassa. Nukkumaanmeno ei tule kuuloonkaan, sillä vieraisille on vielä tulossa siloposkinen nuoripari Nick ja Honey (Markus Järvenpää ja Minka Kuustonen). Marthan isä toimii yliopiston rehtorina, George historianlaitoksella. Historianlaitoksena. Uralla ei ole edetty odotusten mukaisesti, ja sekös jäytää mieliä ja tarjoaa Marthalle loputtoman piikittelyn kohteen. Nick ja Honey ovat uusia kasvoja yliopistolla, nuori biologi ja hänen ihastuttava nuori vaimonsa vaikuttavat täydelliseltä parilta ja oikein amerikkalaisen unelman prototyypeiltä. Kas, muutaman viinapaukun jälkeen kulissit murenevat yhdellä jos toisella. Kenelläpä meillä ei olisi luurankoja kaapissaan...

 Liian humalainen nainen ei ole koskaan mitään kaunista katseltavaa, siitä huolimatta Satu Silvo Marthana onnistuu näyttämään tyrmäävän upealta lavalla helmat korvissakin toikkaroidessaan. Ai että miten herkullinen rooli Martha onkaan, saa päästellä höyryjä ja revitellä oikein olan takaa. Oikeassa elämässä moista sanasotaa ja välienselvittelyä olisi äärimmäisen kiusallista ja nöyryyttävääkin seurata vierestä, koko ajan olisi pelko persiissä siitä, että missä vaiheessa tuo ivasanojen ja piikkien tulva kääntyy minun suuntaani! Georgen ja Marthan sairasta leikkiä oli katsomosta käsin turvallista ja kerrassaan nautinnollista seurata. Aviopari tuntui saavan suurta tyydytystä toistensa nöyryyttämisestä vieraiden silmien edessä, väkisin kävi mielessä että tämäkö on heidän tapansa harrastaa soidinmenoja ja kuinkahan monta kertaa samankaltainen battle on nähty aiemmin. Ja montako nuorta paria on ns. opetettu näin talon tavoille... Tämä kerta tekee kuitenkin poikkeuksen, sillä "iloisten jatkojen" edetessä tulee ilmi asioita, joista ei olisi kannattanut suutaan avata. Kun veitsi on tarpeeksi syvällä, kaivellaan luuhun asti ja imetään ydinnesteet, ja vielä nautitaan siitä vaikka vastapeluri on jo heittänyt pyyhkeen kehään.

(c) Yehia Eweis

 Ohjaaja Lampela on valjastanut porukkansa melkoiseen vauhtiin ja vimmaan, ja hallittua kokonaisuutta on katsojan kiitollista seurata (hallittua ja "hallittua", mopo kun karkaa käsistä kaikilla tavalla tai toisella). Luotetaan briljantin tekstin ja huikeiden näyttelijäsuoritusten voimaan, muuta ei tarvita. Markus Tsokkisen hillityt puvut ja lavastus vielä kruunuksi.

 Pisti miettimään, että mikä pitää tiettyjä ihmisiä yhdessä. Rakkausko muka on se liima? Vai yhteinen valhe?

 Voisin jo tässä vaiheessa "teatterikatsojan uraani" ojentaa diplomin Satu Silvolle kaikkienaikojen kovimmasta näkemästäni naisroolista. Hienoja suorituksia on nähty useita, mutta tämä nosti kaiken ihan uudelle tasolle. Silvon Martha pureutui ihon alle, meni luihin ja ytimiin ja vähän hämmästyin sitä, että katsomossa huomasin Marthan tunteenpurkausten aikana puristavani itsekin kättä nyrkkiin ja purevan hampaita yhteen, valmiina hyökkäämään tarpeen tullen vastapuolustukseksi. Että älä ämmä mulle ala! Toiseksi olisin jäänyt, se on selvä. Roolisuoritus oli kuin tulivuorenpurkaus, jonka kuuma laava peitti kaiken alleen. Jäljelle jäi kasa tuhkaa, josta sitten isäntä lakaisi rippeet mukaansa kotimatkalle. Mahtava tunne!

 Fiiliksen kruunasi kotomatkalla radiossa soinut Anna Puu ja "meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle". Jotenkin sopi tunnelmaan.

 Kuka pelkää Virginia Woolfia? saa täydet viisi tähteä *****.

(näin esityksen pressilipulla)

"Niin se vaan on, että aina tarvitaan sika näyttämään mistä tryffelit löytyy." 

Patriarkka / Kansallisteatteri

Patriarkka / Kansallisteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 19.9. 2012, kesto noin 2h 50min (väliaikoineen)

Ohjaus ja käsikirjoitus Juha Jokela

Rooleissa : Raimo Grönberg, Heikki Pitkänen, Kirsti Wallasvaara, Minka Kuustonen, Juha Varis, Pirjo Määttä, Kristiina Halttu, Antti Luusuaniemi, Juha Muje ja Kaija Pakarinen (sekä videolla Onerva Pitkänen, Eevi Jokela ja Eino Teräväinen)

 Kiitelty ja palkittu Patriarkka meinasi mennä meikäläiseltä ohitse kokonaan, mutta onneksi näytelmä teki paluun Kansallisteatterin syyskaudelle ja minäkin pääsin katsomaan sitä vihdoinkin.

 Katsomoon istuessani vastapäätä näkyi tutunnäköinen hahmo. Kas, katsomo kun näkyi peilikuvana valtavasta sermistä. Mielenkiintoista oli seurata väen siirtymistä paikoilleen ja salamavalot räpsyivät, sillä moni halusi tallentaa tämän näyn muistoihinsa. "Katsokaa, minä olen Kansallisteatterin näyttämöllä!" Itse en kokenut sitä noin vaan siten, että jotain tässä nyt tullaan peilaamaan... Valojen himmetessä näkyi muuten kivasti vielä se, kuinka moni räpelsi vielä kännyköidensä kanssa. Valaistuja kasvoja näkyi siellä sun täällä, ja se kun ei mukamas näy mihinkään. Pöh, sanon minä!

 Yllättäen yleisön peilikuvan rikkoo Heimo Harju (Raimo Grönberg) istumassa valaistulla valtaistuimellaan kaiken keskellä. Ovelaa. Ja sitten nuorempi Heimo (Heikki Pitkänen) vaimoineen, ja pian koko klaani. Ja tyhjä tuoli. Sitten päästään vauhtiin. Heimo ja vaimonsa Virpi (Kirsti Wallasvaara) ovat asuneet pitkään Ranskassa, puutarha kukoistaa ja sielu lepää. Kaikki näyttää varsin leppoisalta. Ruuhkavuosinaan Heimo on ollut vaikutusvaltainen mies ja pelkkä oleilu ei enää riitä, vaan miehellä on vahva tunne siitä, että Suomeen olisi palattava. Vielä olisi annettavaa Suomelle ja suomalaisille, joku tärkeä projekti odottelisi kulman takana takuulla. Kotona Heimon ja Virpin Jarno-poika (Juha Varis) juhlii nelikymppisiään, kriisiä tyrkytetään ihan väkisin. Otetaan yhteyttä skypen kautta Ranskaan ja Heimo rekrytoi vaivihkaa itseään Jarnon ystävän energiaprojektiin mukaan.

 Heimo palaa vaimoineen Suomeen ja järjestää iloluontoiset paluujuhlat rakkaimmilleen. Mukana juhlissa itseoikeutetusti häärää Heimon paras ystävä Kale (Juha Muje), joka on liukasliikkeisen ja -kielisen muka-hauskan sukulaismiehen prototyyppi. Maljoja juodaan ja juhlapuheita pidetään. Yllättävimmän puheen täräyttää ilmoille Jarnon vaimo Petra (Kristiina Halttu) ja siitäkös kohu nousee. Kaikki eivät puhetta sulata, tosin totuuden siemenkin takana piilee. Sukupolvet ja sukupolvet lähtevät törmäyskurssille. Juhlat saavat ikävän käänteen Virpin saadessa aivoinfarktin, ja siinä sitä on Heimolle uutta projektia kyllikseen.

(c) Timo Teräväinen

 Juha Jokelan tavaramerkki tuntuu olevan nokkela ja napakka dialogi, joka tuntuu etenevän vauhdikkaan tennisottelun kaltaisena puolelta toiselle. Tai mikä jottei nopeana shakkiottelunakin? Ensi-illassahan tämä oli jo pari vuotta sitten, ja väistämättä lavalla liikkuvista tasoista tuli mieleeni viimevuotinen nerokkuuden huipentuma Esitystalous II. Myös Heimo tulkitsemassa Leonard Cohenia palautti mieleeni sen oudon tunteen, kun Aalto-yliopiston puuproffa herkesi laulamaan Espoossa. Kansallisteatterin suuri näyttämö mahdollistaa tasoilla liikkumisen myös pystysuunnassa, hämmentävä tunne valtasi mielen Kalen ilmestyessä kuin tyhjästä eteemme.

 Välillä on tunne, että seuraakin elokuvaa näytelmän sijaan, kiitos taidokkaiden kamerakulmien. Etenkin paluujuhlien pöytäseurueen lähikuvissa oli kiehtovaa seurata ilmeitä ja paljonpuhuvia katseita. Pidin myös kovasti paluusta 70-luvulle, jossa nuori Heimo ja nuori Virpi (upea eteerinen Minka Kuustonen) kohtasivat. Heikki Pitkäsen puhetyyli oli kerrassaan huippu!

 Ydinvoimalapuheet menivät minulta sujuvasti yli hilseen, samoin shakkipelin seuraaminen. Pelattiinko siinä edes oikeasti vai siirreltiinkö vain nappuloita ruudusta toiseen? En voi tietää. Isä opetti minua kerran pelaamaan shakkia aikoja sitten ja isän voitettua heitin laudan ja nappulat seinään. Siihen jäi shakkipelit meikäläiseltä, joten taktiikoita ja strategioita en ole päässyt sen jälkeen hiomaan ainakaan siinä lajissa. Mutta takaisin Patriarkkaan! Juttua piisaa, välillä vähän liikaakin. Asiaa on niin paljon, että pitäisi katsoa toinen kerta, jotta pystyisi sulattamaan kaiken. Monenlaisia ajatuksia heräsi esityksen myötä. Kuten se, että aika monessa syksyllä näkemässäni esityksessä on ollut yhtenä teemana se, että murehditaan menneitä tekoja ja tekemättömyyksiä, ja sitä että ei ole eletty niin kuin olisi itse toivonut, vaan muut ovat määränneet suunnan. Olisiko aika pistää stoppi, katsoa tarkemmin peiliin, vaikka näkymä ei aina miellytäkään? Ettei toistaisi samoja virheitä, joita aiempi sukupolvi? Tekisi sitten vaikka ihan omat virheensä, mutta ottaisi niistä opiksi.

Kale ja Heimo pelin ääressä / (c) Timo Teräväinen

 Björkin biisien lisäksi jäi vielä mieleeni jatkuva tuoleilla istuskelu ja tiivis katsekontakti, kuin oltaisi shakkilaudan ääressä. Elämähän on kuin iso shakkilauta, jossa seuraava siirto voi olla ratkaiseva. Minkä taktiikan sitä tässä valitsisi?

 Nerokas teksti, erilainen visuaalisuus ja loistavat näyttelijäsuoritukset (varsinkin ihana Killi!) olivat mieleeni. Patriarkka taitaa olla nähtävillä vielä pari kertaa.

 Vahvat neljä tähteä ****.

(näin esityksen pressilipulla)

Frankenstein / Kansallisteatteri

Frankenstein / Kansallisteatterin Suuri näyttämö

Suomen kantaesitys ja ensi-ilta 23.1. 2013, kesto väliaikoineen 2h 15min

Ohjaus Mika Myllyaho

Rooleissa : Esa-Matti Long, Antti Luusuaniemi, Minka Kuustonen, Ismo Kallio, Olli Ikonen, Katja Salminen, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Heli Haltia ja Amos Brotherus/Lauri Karo/Pablo Ounaskari

Taustaa : Mary Shelleyn englanninkielinen alkuteos "Frankenstein, or the Modern Prometheus" ilmestyi jo vuonna 1818 ja siitä tuli heti menestys. Frankensteinista on laadittu useita elokuva-ja näyttämösovituksia, ja tämä Nick Dearin näytelmä sai kantaesityksensä Lontoossa 2011. Tarina siis kertoo tiedemies Viktor Frankensteinista (Antti Luusuaniemi), joka monenlaisia menetelmiä käyttäen saa luotua Olion (Esa-Matti Long), joka herää eloon "sähköistämällä". Ulkoisesti karu ilmestys oppii asioita nopeasti ja oppii ajattelemaan, ja vasta siinä vaiheessa Viktor ymmärtää mitä onkaan luonut. Onko liian myöhäistä hävittää monivuotisen työnsä tulokset?

Antti Luusuaniemi ja Esa-Matti Long / kuva Stefan Bremer,Kansallisteatteri

Plussaa : Ensimmäisenä kiinnitin jälleen huomioni huikeaan lavastukseen. Kaikkea symboliikkaa taustan seinästä en ymmärtänyt eikä se ollut varmaan oleellistakaan, mutta katosta roikkuvat lamput ja valojen "sykkiminen" sydämenlyöntien tahtiin oli lumoavaa ja nerokasta.Olion herääminen eloon oli hienosti toteutettu ja se, miten hän (vai se?) tutki uutta maailmaa lapsen lailla. Ilahtui vedestä ja kukista ja luonnosta ylipäätään. Teatterin taikavoima oli parhaimmillaan lintujen lennellessä pitkin lavaa, miltei liikutuin siitä miten yksinkertaisella konstilla saatiin jotain maagista aikaiseksi. Olion rujo ulkomuoto pelästytti tietysti kaikki mahdolliset vastaantulevat ihmiset, paitsi vanhan sokean miehen (ihana Ismo Kallio), joka ei tietenkään nähnyt uuden tuttavuutensa ulkonäköä, vaan halusi vilpittömästi auttaa tätä ja opastaa. Olio oppikin nopeasti puhumaan ja lukemaan, ajattelemaan omilla aivoillaan. Esa-Matti Longilla oli kyllä aika vaativa rooli, kekkaloida puolialastomana ensin pitkin lavaa ja sitten kulkea varjoissa ja piilossa kaikkien pelkäämänä ja halveksittavana. Antti Luusuaniemestä pidin myös kovasti, hän on komearaaminen ja sangen taitava näyttelijäkin kyllä. Mikäs häntä on katsellessa! Viktorilla oli vain tieteensä ja omat puuhansa, vaikka ihastuttava morsiamensa Elizabeth (Minka Kuustonen) suorastaan roikkui hänessä kiinni ja riutui vastarakkauden ja läheisyyden puutteessaan. Jännästi oli toteutettu kohtaus, jossa Elizabeth pukeutuu puolittain tulevan miehensä takkiin ja hyväilee itseään kuin toisen käsillä. Aistikasta! Olio ryhtyy äärimmäisiin tekoihin tavatakseen luojansa ja pyytää tätä rakentamaan itselleen morsiamen, jotta saisi rakastaa ja lisääntyä. Kaaostahan siitä syntyy! Pidin lukuisista yksityiskohdista hyvin paljon : taivaalta putoilevista kirjoista, katsomon halkaisevasta rampista (niskojaan joutui tosin vähän kääntelemään liikaa kun istuin aika edessä), kattokruunun heiluriliikkeestä, jääpaloista, Petri Liskin skottiaksentista, tiedemiehen hulluudesta, holvikaaresta loppukohtauksessa... Kaikkea en ihan tajunnut (symboliikkaa lähinnä), mutta kovin viihdyttävä tämä oli ja Kati Lukan huima lavastus ansaitsee kyllä erikoismaininnan. Olio olisi voinut olla vieläkin pelottavampi! Aluksihan se herätti jopa sympatioitakin.

Ismo Kallio / kuva Stefan Bremer,Kansallisteatteri

Miinusta : Tapani Rinteen musiikki oli aika jylhää, mutta paikoitellen se soi aivan liian kovaa ja urkujenkaltaisten tultua lavalle tuntui välillä että pää halkeaa ihan just. Loppukuviot menivät minulta ihan totaalisesti ohi enkä tajunnut miksi kävi niinkuin kävi ja kumpi vei kumpaa. Perusteltiinko ratkaisua siinä jotenkin vai olinko ihan hakoteillä?

Minka Kuustonen ja Antti Luusuaniemi / kuva Stefan Bremer,Kansallisteatteri

Muuta : Koko homman opetushan lienee siinä, että ihmisen ei pidä yrittää ryhtyä Jumalaksi ja luoda jotain, mitä ei sitten loppupeleissä pysty enää hallitsemaan ja hillitsemään. Jos oli joku syvempikin merkitys, se jäi minulta huomioimatta lavasteita ja muita härpäkkeitä ihastellessani. Toki se, että ei pitäisi tuijottaa pelkkää ulkokuorta vaan katsoa asioita syvemmältä kantilta ... Ja entä jos luo jotain tavallaan omaksi kuvakseen ja se osoittautuukin hirviöksi!? Kenen on vastuu? Komeaa katsottavaa jokatapauksessa, eikä kestokaan mikään puuduttava vaan juuri passeli.

Frankensteinille neljä tähteä **** .

I love you because

I love you because / Tampereen Teatteri

Ensi-ilta 7.9. 2011 , kesto 2h 20min

Ohjaus Mikko Viherjuuri

Rooleissa Sami Hintsanen,Mikko Rantaniva,Tomi Alatalo,Natalil Lintala,Minka Kuustonen,Elina Rintala ja bändi

Taustaa : New Yorkiin sijoittuva,"Frendien" musikaaliversioksikin sanottu uutuusmusikaali kertoo sydänsuruista ja rakkaudesta ja sen oikean etsimisestä.

Plussaa : laulupuolella hyvin vahvaa osaamista,Sami Hintsasella etenkin riittää ääntä ja voimaa vaikka minkälaisiin biiseihin.Natalil Lintala ja Minka Kuustonen olivat tosi pirtsakoita ja ihastuttavia,hyvä-äänisiä neitokaisia,en ollutkaan heitä aiemmin missään nähnyt.Mikko Rantaniva toi koomisuutta räväkällä roolihahmollaan,jolla tuntui olevan vain yksi asia mielessään.Mielelläni olisin nähnyt ja kuullut Tomi Alataloa enemmänkin,hänen roolinsa oli turhan pieni (vaikkakin sivurooleja riitti,pizzalähetti etenkin oli hulvaton ja se tanssaava hippipariskunta...)Esitys oli raikas ja viihdyttävä,sai nauraakin.Vanhempiin ihmisiin ei välttämättä kovin kolahda??Mistäs sitä tietää...

Miinusta : laulut oli ihan ok,mutta mitään ei varsinaisesti jäänyt mieleen.Musikaaleissa yleensä jää muutama kappale päähän vielä soimaan,mutta ei tällä kertaa.

Muuta : en oikein saanut kunnon otetta tästä,paketti oli kunnossa kyllä mutta jotain puuttui.En tainnut olla ihan sopivaa kohderyhmää varmaankaan...

Teatterikärpänen antaa kolme tähteä I love you because-musikaalille ***