maanantai 27. elokuuta 2018

Teatterikärpäsen tärpit syyskuulle

Pirtsakkaa elokuun loppupuolta kaikille teatterin ystäville! Kohtapa tärähtää järjetön määrä ensi-iltoja katsottavaksi ja meikäläinen on jo valmiiksi pulassa, sillä aivan älyttömän paljon on kiintoisaa katsottavaa syyskaudella. Pelkästään elo-syyskuussa olisi tuollaiset kolmisenkymmentä mielenkiintoista ensi-iltaa ja niistä sain mahdutettua toistaiseksi kalenteriini kolmasosan. Pientä karsintaa on siis pakko suorittaa, vaikka kuinka kirpaisisi. Kaikkea kun en mitenkään ehdi katsomaan, sillä lokakuussa iskee uusi ensi-iltaputki ja marraskuussa jatkuu...

Äidinmaa/ Kuopion KT (c) Antti Karppinen 

 Kuten minulla tapana on ollut, listaan tässä kymmenen tärppiä elo-syyskuulle (uusi lista ehkä sitten lokakuussa, jos muistan...) eikä pidä masentua, jos se oma suosikki uupuu joukosta. Näistä 7/10 löytyy kalenteristani jo, joten esitysraporttia on tulossa sitten myöhemmässä vaiheessa. Esitykset ovat ensi-iltaantulojärjestyksessä ja lisänä muutama huomio siitä, miksi juuri tämä on mukana. Mukana myös linkki, joka vie suoraan esityksen tarkempiin tietoihin. Ei muuta kuin tutkimaan!

* Kinky Boots, Helsingin Kaupunginteatteri, ensi-ilta 30.8. Ohjaus Samuel Harjanne, musiikki ja laulujen sanat Cyndi Lauper, kapellimestari Eeva Kontu, rooleissa mm. Lauri Mikkola, Petrus Kähkönen, Tero Koponen, Raili Raitala, Heikki Ranta, Anna Victoria Eriksson, Sonja Pajunoja ja Paavo Kääriäinen. NO NYT HEI!!! Minulla oli suuri ilo ja kunnia olla osana toista koeyleisöä 1,5 viikkoa ennen ensi-iltaa ja täytyy sanoa, että moista musikaalitykitystä en ole aiemmin nähnyt. Koko teatteri varmaan räjähtää ensi-illassa ilmaan, luulen ma. Iski muuten vahva sääri-, reisi- ja pakarakateus. Korvamatovaroitus on myös hyvä antaa!

Kinky Boots/HKT (c) Mirka Kleemola 

* Tahtien sota, Hämeenlinnan Teatteri, ensi-ilta 1.9. Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Syrjä ja Riku Suokas, kapellimestari Antti Paranko, rooleissa mm. Sami Hintsanen, Mikko Töyssy, Katariina Kuisma-Syrjä ja Aleksi Aromaa. Vuonna 85-tekijöiden uusi pläjäys on siirtynyt vuoteen ´95, jossa iskelmä ja rock ottavat mittaa toisistaan. Biisivalinnoissa näyttää olevan hajontaa aika tavalla, eli laidasta laitaan mennään. Toivo Kärjestä Iron Maideniin...

* Sademies, Tampereen Teatteri, ensi-ilta 7.9. Ohjaus Georg Malvius, rooleissa mm. Risto Korhonen ja Lari Halme. Pahoin pelkään, että roskia menee silmään tässä näytelmässä. Sademies on yksi lempparileffoistani kautta aikojen, ja olen satavarma siitä, että Risto Korhonen tulee sulattamaan sydämet totaalisesti.

Sademies/TT (c) Harri Hinkka 

* Hair, Jyväskylän Kaupunginteatteri, ensi-ilta 8.9. Ohjaus Sini Pesonen, rooleissa mm. Maria Lund, Joel Mäkinen, Eino Heiskanen ja Saara Jokiaho. Hair-musikaalin olen nähnyt viimeksi muutama vuosi sitten Lahdessa, ja se sopi räntäiseen keliin silloin mainiosti. Hippimeininkiä ja tykkejä biisejä! Let the Sun Shine!

* Äidinmaa, Kuopion Kaupunginteatteri, ensi-ilta 12.9. Ohjaus Snoopi Siren, rooleissa mm. Lotta Vaattovaara, Johanna Kuuva, Mikko Rantaniva, Lina Patrikainen ja Ilkka Pentti. Espoon Kaupunginteatterissa kantaesityksensä saanut kotimainen musikaali menee takuulla tunteisiin. Itseäni kiinnostaa kovasti, millaisen version ohjaaja Siren tästä saakaan aikaiseksi, mies kun on yksi lemppareistani kautta aikojen. Kuopion Kaupunginteatterissa on pitänyt visiteerata jo monta kertaa, mutta vielä en ole päässyt sinne asti (Kuopiossa on tullut muuten kyllä käytyä pariinkin otteeseen).

* Gabriel, Kansallisteatteri, ensi-ilta 13.9. Ohjaus Vesa Vierikko, rooleissa Minttu Mustakallio, Karin Pacius, Paula Siimes ja Sampo Sarkola. Aijai, tuskin maltan odottaa millainen ylimakea viettelijä mahtaa olla herra Sarkola... (vähän myös jännittää miten itseni käy hahah).

* Täti ja minä, Riihimäen Teatteri, ensi-ilta 15.9. Ohjaus Taru Kivinen, rooleissa Katja Peacock ja Eero Ojala. Joskohan nyt pysyisin hereillä koko näytelmän ajan? Näin tämän Tampereen Komediateatterissa vuosia sitten (rooleissa Mika Nuojua ja Ulla Tapaninen) ja taisin nukahtaa kesken kaiken... Toinen kerta toden sanoo!

* Syntipukki, Helsingin Kaupunginteatteri, ensi-ilta 18.9. Ohjaus Pentti Kotkaniemi, rooleissa mm. Santeri Kinnunen sekä liuta TeaKin väkeä. Tämä on senverran kiintoisanoloinen juttu, että laitoin tärppeihin toisenkin HKT:n esityksen. Syntipukki lienee näytelmänä tuttu monille, mutta tässäpä roolit arvotaan ennen jokaista näytöstä ja sen aikana vielä pariin otteeseen. Mitä vaan voi tapahtua, ja sehän on parasta se!

* Alien, Teatteri Takomo, ensi-ilta 21.9. Ohjaus Jukka Ruotsalainen, rooleissa Joanna Haartti, Joonas Heikkinen, Olli Riipinen ja Niina Hosiasluoma. Takomolla on ollut aina varsin kiintoisia ja hämmentäviäkin esityksiä, ja tämä vaikuttaa työryhmänkin puolesta jo valmiiksi sellaiselta, että tulen katsomaan sitä syvän ihmettelyn ja ihailun vallassa. Toivottavasti ei mene yöunet!

* Macbeth, Salon Teatteri, ensi-ilta 28.9. Ohjaus Pauliina Salonius. Meikäläinen ei ole todellakaan mikään Shakespeare-tuntija eikä liiemmin ihailijakaan, mutta Salon Teatterin viimesyksyinen Jekyll&Hyde oli sellaista herkkua, että vieläkin heikottaa muistelu. Pakkohan tätä on mennä katsomaan, etenkin kun Lady Macbethin roolissa suuresti fanittamani Merita Seppälä.

 Tässä siis kymmenen tärppiä ja sekalaisia syitä käydä katsomassa juuri nämä. Lisäksihän syyskuussa olisi luvassa mm. Chess-musikaalia Svenska Teaternissa, Mustaa Saaraa Kansallisteatterissa, Noraa Teatteri Jurkassa, Varissuota Turun Kaupunginteatterissa, Esitystalous 3:ta Espoossa, Viimeistä laivaa Kotkassa, Miehen kylkiluuta monessakin teatterissa, Tämä on ryöstö! Työviksessä, Sound of Musicia Lahdessa ja monia monia muita. Niin, ja Eero Aho Kekkosena HKT:llä!

Haastattelussa Jarno Hyökyvaara


Jarno ”Japi” Hyökyvaaran tapasin Ölhus Oslossa Helsingissä elokuun puolivälissä 2018.

Valkeakoskelta kotoisin oleva Japi on syntynyt vuonna 1986 ja horoskoopiltaan kauris. ”Oon Valkeakoskella syntynyt ja asunut kauan, muutin pois 2011 vasta. Kaikki ala-ja yläasteet sekä lukiot on käyty siellä. Kaksi vuotta asuin Kokkolassa, opiskelin siellä teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja 2013 muutin tänne Helsinkiin päästyäni TeaKiin.”

Mitä teet vapaa-ajallasi? ”Silloin kun mulla on enemmän aikaa, mä käyn heittämässä frisbeegolfia ja pelaamassa fudista. Tykkään kyllä pelata pleikkariakin, kiireisenä aikana se on mun nollaustapani iltaisin. Biljardia pelaan myös. Lisäksi mä soitan kitaraa, teen keikkoja mies ja kitara -meiningillä ja vapaa-ajalla treenailen ja kuuntelen paljon musaa.”

Mitenkäs muu soittotaito? ”Rumpujensoittoa aloittelin kouluaikoina, mutta se sitten jäi. Kitaraa tosiaan osaan soittaa, 17-vuotiaana aloitin ihan itsekseni ja korvakuulolta opettelen biisejä. Mitään kitaransoittokursseja en oo koskaan käynyt.”

Oletko soittanut jossain teatterijutussa? ”Baikal Brothersissa soitin, sen kanssa vierailtiin Tampereen Teatterikesässä juuri. Hauska proggis! Oon mä lisäksi koulussa soittanut ; tanssiteatterikurssilla tehtiin esitys, jossa soitin bassoa ja kitaraa. Teatteriharrastukseni alkuvuosina oli myös joitakin proggiksia, joissa oon soittanut kitaraa hiukan.”

”Jostain syystä” juttu siirtyy hetkeksi ilmakitaransoittoon…

Mitkä ovat sinun vahvuutesi tai erityistaitosi teatterimielessä? ”Mihinkään ”erityistaitoihini” en oo oikein koskaan kiinnittänyt erityisemmin huomiota, oon yrittänyt aina mennä proggis ja rooli kerrallaan. Uskon, että vahvuutenani on herkkyys. Tunneherkkyys. Osaan nopeasti vaihtaa ja tehdä aika laajalla skaalalla vahvoja tunteita. Oon omillani draamanäyttelijänä, siinä pääsen käyttämään paljon tunteita. Oon myös aika tarkka, näin oon ainakin kuullut vastanäyttelijöiltäni. Omistaudun todella paljon roolille ja jutulle, jossa oon mukana. Teen todella tarkasti kaikki sovitut asiat. Erityistaidot … kouluaikana painotettiin mielestäni sitä, että näyttelijän ammatti ei ole sitä, että mennään lavalle ja sanotaan, että katsokaa miten osaan tämän ja tämän tempun. Oon aina yrittänyt mennä proggiksen ehdoilla, mitä taitoja milloinkin tarvitaan. Mielelläni kyllä opettelen uusia taitoja ja yritän löytää itsestäni uusia puolia, se kiinnostaa. Helposti niihin hyviin puoliinsa tyytyy, jos niitä alkaa miettiä liikaa. ”Tällä mennään kun se on ennenkin toiminut.” Koulu on hyvä lähtölaukaisu sille, että oppii tutkimaan itseään ja oppii löytämään uusia asioita. Työmaailmassa niitä asioita aletaan sitten konkreettisesti käyttämään ja tuomaan ihmisten nähtäville. Mitä kaikkea on jo opittu ja mitä kaikkea onkaan edessä! Näyttelijänä mä haluan haastaa itseäni jatkossakin, löytää uusia kulmia ja tapoja tehdä. Se onnistuu myös siten, että välillä uskaltaa esimerkiksi harjoituksissa tai niihin valmistautuessa muuttaa omia työtapojaan. Siten pitää itsensä tuoreena ja virkeänä”, Japi pohtii.

(c) Laura Malmivaara

 Mikä olisi sellainen (realistinen) taito, jonka haluaisit osata? ”Realistinen on hyvä lisäys, kaikkihan varmaan haluaisivat osata lentää tai taikoa rahaa. Kyllä mä haluaisin kehittää laulutaitoani, kesällä kun kuuntelin Valkeakoskella ”Rakkaudella merkitty”-proggiksen laulajia niin tämä nousi mieleeni. Oon kuitenkin laulanut paljon, mutta tässä haluaisin vielä kehittyä. Tiedän, että mulla on rahkeita pystyä parempaan, ja se antaisi työllistymisen kannaltakin parempia mahdollisuuksia. Pystyisin tekemään musiikkiteatteria ja musikaaleja jatkossa enemmän, sillä se kiinnostaa mua. Musiikki on muutenkin lähellä sydäntäni. Totta kai kitaraakin voisi soittaa paremmin, haluaisin olla kuin Eric Clapton heheh.”

Onko sinulla jotain ns. ”bilekikkoja”? ”Heh, kyllä mä sen kitaran kaivan esiin silloinkin. Tykkään siitä, että bileissä on yhteistä meininkiä ja vaikkapa lauletaan yhdessä. Kesälläkin oli muutamat juhlat, jossa aamukuuteen soiteltiin kitaraa ja laulettiin. Soittaja vaihtui lennossa ja laulaja myös, mutta hyvä meininki jatkui. Hyviä biisejä tuli mieleen ja netistä katsottiin äkkiä soinnut, ja laulu jatkui. Mielestäni osaan hyvällä tavalla nostattaa tunnelmaa. Se on mun biletemppuni. Moni varmaan ajattelee, että jaahas sieltä ne samat vanhat biisit taas tulee ja monettakohan kertaa nekin taas kuulee”, Japi nauraa.

Käytkö karaokea laulamassa? ”Harvemmin tulee missään yökerhoissa pyörittyä, mutta karaokeen tulee kyllä lähdettyä. Puolisoni on musiikkialalla, hän tykkää laulaa karaokea myös. Ystäväpiirissämme on paljon musiikki-ihmisiä ja näyttelijäpiireissä tuntuu olevan yleistä, että mennään yhdessä karaokeen. Se on ihan hauskaa ajanvietettä. Viimeaikoina oon yrittänyt laulaa vähän vaikeampia biisejä, heavyvoittoisempia ja rockia. Kolmatta Naista ja Jani Wickholmia on tullut laulettua, ”Äiti pojastaan pappia toivoi” taitaa olla mun bravuurini.”

Mitenkäs ruuanlaittobravuurit? Tuleeko kokkailtua? ”Kyllä kotona tulee laiteltua ruokaa silloin kun on aikaa. Viimeksi tein feta-pinaatti-lasagnea. Siinä mä onnistuin tosi hyvin, puolisoltakin tuli pisteet kotiin. Hän hoitaa meillä kokkauspuolen yleensä.”

Mikä on ollut toistaiseksi haastavin juttusi näyttelijänä? ”Yksi iso haaste oli kesäinen tuuraukseni ”Rakkaudella merkitty”-jutussa. Mulla oli takana oikeastaan vain yhden päivän harjoitukset ja jouduin opettelemaan videolta paritansseja ja muita koreografioita. Oli kuin kylmään veteen olisi hypännyt ja siitä vaan sitten esitykseen. Tämäkin kokemus opetti sietämään epävarmuutta. Jokaisessa proggiksessa on tietyt haasteensa, ja usein ne ovat liittyneet omaan itseeni ja omaan epävarmuuteeni. On välillä tuntunut siltä, että nyt ei oikein lähde ja mitä tässä pitäisi tehdä. Oon miettinyt liikaa sitä, miltä tämä kaikki vaikuttaa ja miltä mä näytän lavalla. Niissä tilanteissa ei ole auttanut muuta kuin tehdä ja luottaa siihen, että yhteistä juttua tässä tehdään. Keskittyä tekemiseen ja kuunnella, mitä ympärillä tapahtuu. Luottaa siihen, että mä riitän – ja tehdä täysillä. Kouluaikoina vielä etsi itseään ja sitä, millainen mä oikein oon ja mitä haluan tehdä. Tässä viimeisen vuoden aikana oon löytänyt omaa tapaani tehdä, osaan paremmin myös suhtautua asioihin ja olla osana työryhmää.”

Julian ja Romeon harjoituksista 

 Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei ole, meidän perheessä on urheiluväkeä. Itse pelasin jalkapalloa 21-vuotiaaksi asti ja kaksi vuotta pelasin ammatikseni. Isoveljeni pelasi 11 vuotta ammatikseen jalkapalloa, isäni oli kestävyysurheilija (hiihto, juoksu) ja pari muutakin isoveljeäni on pelannut jalkapalloa. Valkeakoski on jalkapallokaupunki! Urheilu oli tosi vahvana, ajattelin ettei ole mitään muuta olemassakaan. Kavereiden ja tuttujen kautta jotenkin sitten päädyin teatteriin. Muutamia lapsuudenystäviäni, jotka aiemmin harrastivat jalkapalloa ja pelasivat muitakin lajeja, päätyivät jollain tavalla teatterin pariin myös. Tästä hyvänä esimerkkinä Mikko Töyssy. Vuonna 2007 päädyimme molemmat Valkeakosken Kaupunginteatteriin Romeo ja Julia -proggikseen mukaan. 2010 olimme yhdessä myös Valkeakoskella Apianniemen Kesäteatterissa.”

”Lukioaikoina aloitin kitaransoiton ja meillä oli muutamia teatterikursseja, itse olin kurssimerkintöjen perässä vaan ja musikaalikurssilla meillä oli teatterilla pari esitystä. Siihen aikaan pelasin vielä jalkapalloa ja ajattelin, että musta tulee jalkapalloilija. 21-vuotiaana lopetin jalkapallon ja puoli vuotta meni niin, etten tehnyt yhtään mitään. En oikein tiennyt, mitä elämältäni haluan. No, Valkeakosken Kaupunginteatterin silloinen johtaja Kati Sirén soitti mulle ja kertoi, että teatteriin on tulossa yksi juttu, johon tarvittaisi nuoria miesnäyttelijöitä. Oli nähnyt minut siinä lukion proggiksessa pari vuotta aiemmin, ja kysyi kiinnostustani teatteriin. Se kysymys tuli niin hyvään saumaan, ja kiinnostuin. Lukuharjoituksiin menin ensin ja kyseessä oli Romeo ja Julia. Ohjaaja ilmoitti harkkojen jälkeen, että mulle sitten Romeon rooli. Olin ihan että huh huh, koska enhän mä ollut tekstiä näytellyt aiemmin, lukion jutuissa oli ollut esitettävänä vain biisejä. No, sitten mä menin proggikseen mukaan ja jotenkin ihastuin teatterin kollektiiviseen yhteisöön. Mukana oli muutamia entuudestaan tuttuja tyyppejä mm. ala-asteen opettajani, ja sain sitä kautta uusia ystäviä. Heti seuraavana keväänä olin mukana toisessakin jutussa, neljä vuotta kaikenkaikkiaan olin siellä ja ensi-iltoja tuli 2-3/vuosi. Sattumien kautta kaikki tämä siis! Ilman sitä puhelinsoittoa en olisi ehkä osannut tai uskaltanut hakea teatterin pariin, perheeni parissakaan kun ala ei ollut millään tavalla tuttu.”
Miten sitten perheesi tämä otti, kun urheilutaustaa kuitenkin…? ”Nuorin isoveljeni, joka oli esikuvani ja pelasi ammatikseen fudista, sanoi mulle kannustavasti, että ”Teet juuri sitä mikä susta tuntuu hyvältä”. Jalkapallon lopettaessani hän sanoi myös, ettei mun ole pakko jatkaa jos ei tunnu hyvältä. Perheeni suhtautuminen on ollut todella kannustavaa, ja vanhempani kävivät neljään otteeseen katsomassa Romeon ja Julian. Innostuivat oikein! Samoihin aikoihin hain ensimmäistä kertaa TeaKiin, ja monta kertaa olin viimeisessä vaiheessa. Vanhempani kyllä sanoivat, että pitäiskö mun jatkaa tehtaalla, mutta mä halusin näyttelijäksi ja jatkoin sinnikkäästi hakemista. Ovat olleet kyllä kiinnostuneita opinnoistani ja esityksistä. Kavereilta on enemmänkin tullut sellaista kommenttia, että mitä sä nyt johonkin teatteriin oikein meinaat mennä… Aika nopeasti se sitten kääntyi toisinpäin kun huomasivat, että olin innoissani ja tosissani teatterin kanssa”, Japi muistelee.

Oliko teillä sitten ala-tai yläasteella mitään koulunäytelmiä tai vastaavia, joissa olit mukana? ”Olihan meillä jotain pikkujoulujen sketsinäytelmiä, joissa matkittiin opettajia ja muita. Niitä oli aina ihan hauska tehdä. Yläasteella meillä taisi olla parin yläasteen yhteinen näytelmä, jonka jälkeen opettajat vihjailivat, että mun kannattaisi mennä nuorisoteatteriin mukaan. Jalkapallo oli siinä vaiheessa ainoa ajatukseni kuitenkin. Äidinkielentunneilla luettiin paljon ja analysoitiin runoja, käytiin myös katsomassa teatteriesityksiä ja keskusteltiin niistä jälkeenpäin. Se oli kyllä tosi kiinnostavaa. Olin koulussa aika levoton ja paikallaanistuminen tuotti hankaluuksia välillä, mutta kun mä jostain aiheesta kiinnostuin, olin innolla kyllä mukana sitten. Runoanalyyseistä tykkäsin. Pieni palo oli sisälläni tähän suuntaan, mutta odotteli kaiketi sopivaa hetkeä.”

Ja TeaKiin pääsit vuonna…? ”Vuonna 2013 pääsin sisään. Ensimmäisen kerran hain 2007, eli seitsemän kertaa hain TeaKiin ja kahdesti Nätylle. Valmistuin nyt keväällä 2018.”

Kuka oli kumminäyttelijäsi? ”Ilkka Koivula! Olimme Valkeakoskella kesäteatterissa hommissa 2010 (Pirkko ja Åke) ja päästyäni kouluun Ilkka tuli ensimmäisenä mieleeni, koska häneltä oppi silloin jo tosi paljon ja olin nähnyt häntä leffoissa aiemmin.”

Mikä sinulla oli kirjallisen lopputyön aiheena? ”Aiheena oli yksilön harjoitteleminen ryhmässä ja otsikkona ”Näkemyksiä kentän laidalta”. Kirjoitin siinä omasta kilpaurheilijahistoriastani jalkapallon parissa ja luin muutaman Jyväskylän Yliopiston liikuntapuolen väitöskirjan ja kilpaurheilijan psykologisesta valmentautumisesta. Lähdin kilpaurheilun kautta lähestymään näyttelijäntyötä, harjoittelua ja esityskauteen sekä esityksiin valmistautumista. Niistähän löytyi täysin samoja lainalaisuuksia – ryhmäroolit, yksilön paineet, henkilökohtainen harjoittelu… Oon erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja haluaisin jollain tavalla jatkaa asian tutkimista, ja hyödyntää omaa osaamistani. Oon pitänyt muutaman improvisaatiotyöpajan juniorijalkapalloilijoille. Tämä on ollut loistava tapa yhdistää mun molemmat intohimoni, molemmilla puolilla on toisilleen annettavaa.”

Kuulostaa kyllä erittäin mielenkiintoiselta. Entä taiteellinen lopputyösi? ”Kansallisteatterin ”Julia & Romeo” ja siinä Tybaltin rooli. Nelosvuoden loppupuolella keväällä 2017 sain kuulla, että pääsen mukaan tuohon ja päätin, että haluan tehdä taiteellisen lopputyöni Kansallisteatterissa. Se oli kyllä hyvä valinta. Pääsin tekemään mielenkiintoisen roolin, pienehkö rooli mutta paljon lava-aikaa. Ihanan haastava ja monitasoinen hahmo, ja tässä versiossa koko hahmo sai erilaisen syvyyden ja merkityksen kuin aiemmin. Alla on tosi paljon kirjoittamatonta virettä Mercution ja Tybaltin välillä, ja tässä on jotenkin hienovaraisesti tuotu mukaan tavallaan ylimääräinen rakkaustarina. Mielestäni rakkaus ja viha -teemat syventyvät ihan koko näytelmän kannalta hienolla tavalla.”

Mercutio (Miro Lopperi) ja Tybalt (Japi) (c) Tuomo Manninen


Onko ollut muita urasuunnitelmia kuin jalkapallo tai teatteri? ”Kyllä mua toi musiikkipuoli kiinnostaa, eli luovaa alaa sekin. Rock-ja heavymusiikki kiinnostaa erityisesti. Oon tehnyt omia biisejä ja olisi hienoa saada bändi kasaan. Suomenkielisiä biisejä oon tehnyt, on helpompi kanavoida tunteita äidinkielellään. Ei mua rokkielämä välttämättä kiinnostaa, mutta olisi hienoa vetää heavya lavalla kunnolla… Haluaisin ainakin kokeilla! Hmmm, lukiossa mä luin psykologiaa ja kirjoitinkin sen. Mietin kyllä, että olisko hakenut yliopistoon lukemaan alaa lisää.”

No nyt päästään asiaan. Miksi olet näyttelijä? ”Aaaaaaah, tää on Tää Kysymys! Aikanaan hakeuduin joukkueurheilun pariin juuri yhteisöllisyyden ja yhdessätekemisen vuoksi, ja sama pätee teatteriinkin. Yhdessä harjoitellaan jotain päämäärää kohti, ja kun onnistutaan yhdessä tekemään hyvä juttu, tulee todella hyvä fiilis. Kyllä tässä väkisinkin on mukana jotain itsensä esilletuomista. Saa olla hetken lavalla, vaikka sinne meneminen jännittää edelleen, mutta kun siitä selviää, se tunne on mahtava ja sitä tunnetta en ole mistään muualta saanut. Hetki aallonharjalla kun kaikki onnistuu. Oon meidän perheen nuorimpana ollut aika hiljainen ja sivustaseuraaja, teatterin kautta mäkin löysin väylän olla esillä.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Hannu-Pekka Björkman sanoi joskus kouluaikoina, että teatterin lava on kuin vapauden manifesti. Siellä saa ja voi olla mitä vaan, kuka vaan. Ei ole ennaltamäärättyä, mitä lavalla lopulta tulee tapahtumaan ja miten joku reagoi. Teatterin lava on aluksi aina puhdas, tyhjä. Kun minä näyttelijänä menen lavalle, tuon sinne väkisinkin aina jotain. Pitää muistaa se, että mä saan tuoda sinne mitä vaan, eikä tarvitse sensuroida tai pidätellä mitään. Etenkin harjoituksissa antaisi tulla vaan kaikkea mitä sisältä kumpuaa. Uskaltaisi itsekin olla puhdas ja vapaa kaikesta.”

Onko sinulla omia ”esikuvia”, joiden työtä arvostat tai ihailet erityisesti? ”Nuorempana katselin paljon leffoja ja silloin suosikkejani olivat monet Hollywood-näyttelijät. Tom Hanksin leffoista oon tykännyt aina ja pidän hänestä näyttelijänä tosi paljon, hänessä on tietynlaista herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta näyttelemisessään. Alla on aina tietynlainen vire. Jim Carreylla on upea komiikan ja rytmin taju, ja herkkyyttä löytyy tarvittaessa hänestäkin. Kun tekee täysillä juttuja, voi tehdä mitä vaan. Omaan ikääni nähden oon nähnyt ja tehnyt aika vähän teatteria, joten vaikea nimetä ketään ”salaisia fanituksen kohteita” täältä Suomesta. Q-Teatterin Kaspar Hauserista pidin älyttömän paljon ja siinä etenkin Jussi Nikkilä ja Eero Ritala tekivät suuren vaikutuksen. Martti Suosalo, Tommi Korpela, Noora Dadu… Viimeiset viisi vuotta ovat menneet koulussa, ja oon ihaillut kurssikavereitani ja kanssaopiskelijoitani, ja on ollut hienoa seurata kehittymistä ja varmuuden löytymistä.”

(c) Teatterikärpänen 

Mitenkäs muuten esikuvat muilta aloilta? Kuka on kovin heavyjätkä? ”Ehdottomasti Mokoman laulaja ja tekstittäjä Marko Annala, hänessä on upeaa lavakarismaa. Rauhallisen ja sympaattisen oloinen tyyppi, ja iso kontrasti siihen millaista menoa on lavalla sitten. Jos nyt kuvittelisin itseni peilin eteen hiusharjan tai hyppynarun kanssa laulamaan? Hahah, kyllä mä sieltä Annalan näkisin. 12-vuotiaanahan mä rakastuin palavasti David Beckhamiin, hiukset oli täysin samanlaiset mulla aina ja ostin samanlaisia nappulakenkiä kuin hänellä. Kyllä mulla Beckhamin pelipaita päällä oli kesälläkin kun Englannin pelejä MM-kisoista katselin. Niin, ja onhan hän näytellytkin...”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos oikein fantasioidaan ja saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Antti Peltolan kanssa haluaisin vielä tehdä juttuja (huom. Antti meni pöydän ohi hiukan aiemmin ja kuuntelee taatusti seinän toisella puolella…). Tom Hanksin tai Meryl Streepin kanssa haluaisin näytellä leffassa. Hannu-Pekka Björkmanin kanssa yhteistyö kiinnostaisi erityisen paljon, samoin Elina Knihtilän.”

Tässä vaiheessa vaihdoimme pöytää, sillä viereiseen pöytään saapui todella äänekäs seurue…

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? Marko Annalan? ”Hahah, taisi olla aika ilmiselvä vastaus tämä. Elton Johnin kanssa olisi kiintoisaa laulaa myös. Ja Freddie Mercuryn, huh huh! Voisin jotain bassostemmoja laulella taustalla.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”TeaKin melkein kaikki salit, Q-Teatterissa, Universumilla Baikal Brothersin kanssa (BB:n kanssa vieraillut myös Kokkolassa, Kotkassa, Jyväskylässä ja Tampereella), Valkeakosken Kesäteatterissa (nyk. Suomen Kesäteatteri nimeltään), Valkeakosken Kaupunginteatterissa ja Tampereen Komediateatterissa. Ai niin, mähän oon ollut Suomen Teatteriopistossakin opiskelemassa 2008-2009! Niin ja tietenkin Kansallisteatterissa oon ollut.”

Ulosottomies Valkeakosken Kesäteatterista... 

Mainitse muutama roolityö tai koko proggis, joka on ollut itsellesi tärkeä. ”Valkeakosken Romeo ja Julia oli mulle ensimmäinen oikea teatteriproggis, ja nyt ympyrä sulkeutuu ja olen ensimmäisessä ammattijutussani Kansallisteatterin Juliassa ja Romeossa. Tämä Kansallisteatterin proggis on mulle todella tärkeä. Kouluun päästyäni mä haaveilin, että Kansallisteatterin lavalle pääsy olisi mulle unelmien täyttymys. Tämä on monin tavoin ollut mulle ikimuistoinen proggis. Valkeakosken Kesäteatterin ”Pirkko ja Åke” oli ensimmäinen proggis, josta sain palkkaa. Se oli konkreettinen esimerkki siitä, että tämä homma on kivaa ja siitä voi näköjään saada palkkaakin, ja tätä olisi kiva tehdä työkseen joskus. Se antoi lisää intoa ja lisäboostia hakea kouluun, tuli tärkeään vaiheeseen elämässäni se.”

Mitä on mielestäsi teatteri taika? ”Se on just sitä, että mitä vaan voi tapahtua. Näyttelijät, muu työryhmä ja katsojat elävät kaikki sitä samaa hetkeä samassa tilassa. Elokuviin kun menee, voi olla varma siitä, että näyttelijä ei siellä kompastele ja kaikenlaiset mokailut on leikattu pois.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua elämässä yleensä? Entä biisinteossa? ”Biisinteossa niinkin kliseinen vastaus kuin rakkaus. Ja muutenkin. Hyvänä esimerkkinä Olli Riipinen, josta huokuu se, että hän rakastaa näyttelemistä. Se taas inspiroi muakin. Kaikki ihmiset ympärilläni, jotka tekee täysillä ja joista näkee, että tykkäävät siitä mitä tekevät. Yhdessätekemisen meininki motivoi ja inspiroi suuresti!”

Baikal Brothers (c) Aapo Juusti, TeaK

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Silloin jännittää, jos ei ole päässyt kunnolla valmistautumaan tai harjoittelemaan. Joku esimerkiksi pyytää mua laulamaan pari biisiä seuraavana päivänä jossain ja iskee tunne, että apua mulla ei ole aikaa harjoitella niitä biisejä kunnolla. Julian ja Romeon ensi-ilta jännitti ennakkoon kovasti, mutta yllättäen siellä alkua odotellessa huomasin, että mun kädet ei tärisekään yhtään ja sitten se olikin jo menoa. Oon huomannut sen, että mua jännittää suuret ihmismassat enkä viihdy isossa porukassa, tulee vähän ahdistunut olo.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä? ”Ne vaihtelee vähän proggiksen mukaan. Koulun jutuissa ei meno lavalla ollut aina heti fyysistä vaan aluksi rentoa, ja siihen valmistautui vaikkapa puhumalla paskaa kavereiden kanssa varttia ennen esitystä, ja sitten vasta aloitti keskittymisen. Keväällä Juliaan ja Romeoon valmistautumisen aloitin sillä, että kolme tuntia ennen esitystä söin hyvin ja otin pientä välipalaa mukaan illaksikin, söin ehkä banaanin ennen esitystä. Pari tuntia ennen esitystä menin teatterille ja lavalle lämmittelemään - heiluttelin käsiäni, juoksin, nostelin jalkojani, venyttelin, kuuntelin musiikkia. Sitten maskiin ja roolivaatteet päälle, ja vielä uudelleen lavalle ottamaan nopeat lämmöt.”

Onko sinulla ollut jotain ”hassuja” rutiineja? ”Jalkapallossa oli niin, että tietyssä järjestyksessä piti aina laittaa säärisuojat ja kengät. Sitten mulla oli aina ne tietyt neljät pelikalsarit, jotka mulla oli kauden aikana. Muilla en voinut pelata. Myöhemmin ajattelin, että eihän tässä oo mitään järkeä ja pitäähän sitä nyt ostaa uusiakin!” Japi nauraa.

Kerro joku legendaarinen sählinki lavalta. ”Valkeakosken Romeossa ja Juliassa oli kohtaus, jossa Romeo tulee hautausmaalle ja siellä surmaa myöhemmin Parisin. Meillä oli puumiekat ja mun piti tulla kahden sermin läpi, niissä oli jotain leivinpaperin tyylistä materiaalia. Ekasta sermistä menin läpi suunnitellusti, mutta toisesta paperi irtosi ja astuin sen päälle niin, että lensin rähmälleni lavalle. Miekka lensi katsomoon ja kaikki vastanäyttelijät repesivät nauramaan, osa kääntyi selin katsomoon. Mun ainut idea oli korjata kaikki tämä huudolla, eli nousin ja menin huutaen katsomoon hakemaan miekkaani ja sitten Parisia huudon kera surmaamaan. Hän nauroi katketakseen, jotenkin siitä lopulta selvittiin. Jälkeenpäin mua hävetti koko sähläys, mutta tajusin sitten, että teatterissa voi sattua ihan mitä tahansa ja ei se niin vakavaa ole.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Mulle on tärkeitä joulut koko perheen kanssa, serkkuja oli mukana. Vietettiin jouluja yhdessä Pohjanmaalla Vimpelissä, äitini on sieltä kotoisin, ja meitä oli varmaan kaksikymmentä siellä samassa mökissä, joka oli laskettelurinteen kupeessa. Nämä sitten jäi, kun veljien perheet kasvoivat ja kaikki alkoivat viettää jouluja oman perheen kesken. Pelattiin Trivial Pursuitia ja Aliasta, mukavaa yhdessäoloa. Mummo kertoili tarinoita. Edelleenkin jouluisin haluan tavoitella samaa tunnelmaa, pelataan lautapelejä ja syödään samoja ruokia.”

Tulevia rooleja tai muita töitä? ”Syksy menee Julian ja Romeon parissa joulukuun puoliväliin, 21 esitystä on luvassa. Haen koko ajan töitä, syksy muuten ja kevät on täysin auki. Kiinnitys kiinnostaisi. Mitään en ole sulkenut pois enkä aio sulkeakaan. Haluaisin tehdä mahdollisimman paljon erilaisia juttuja ja haastaa itseäni. Trubaduurikeikkoja teen tässä ohessa. Monologini kanssa mulla on unelmana päästä esimerkiksi vanhainkoteja kiertämään. Esitys pohjautuu Eino Leinon ja Uuno Kailaan runoihin, ”Punajuova” nimeltään. Sen kanssa voisi tehdä pienen kiertueen eri teattereissa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Mä sanoin pienenä kuulemma aina, että ei muuta kuin pää pystyyn ja uutta matoa koukkuun.”

Mitä sanoisit nuorelle itsellesi, jos tulisi mahdollisuus? ”Sanoisin, että älä ole liian ankara itsellesi ja epäonnistumisille. Kaikki menee hyvin kunhan vain jaksat uskoa ja tehdä töitä, ja varmasti pääset sinne minne haluatkin. Syyllistin itseäni silloin kun jouduin lopettamaan jalkapallon, se tuntui epäonnistumiselta. Tunsin pettäneeni muut ihmiset, jotka odottivat että musta tulee jalkapalloilija. Eihän loppupeleissä ollutkaan niin.”

Osaatko imitoida ketään? ”Joskus oon yrittänyt vähän imitoida, esimerkiksi yhtä presidenttiämme. (näyttää mallia Tarja Halosesta…) Tai Andy McCoyta, Jörn Donneria… Al Pacinoa yritin imitoida myös! Ja Matthew McConaugheytä!”

America-ko-kö (c) Aapo Juusti, TeaK 

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Mä haluaisin olla Batman. Sillä on tolkuttomasti rahaa ja paras teknologia käytössään. Mutta mitään varsinaisia supervoimiahan sillä ei ole? Teräsmies osaisi sentään lentää.”

No, samalla teemalla jatketaan. Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi hahmosi nimi ja supervoima? ”Heheh! Mun supervoimani olisi muuttaa kaikki maailman muovi kierrätyskelpoiseksi. Pelastaisin kaikki meret. Plastic-Japi! Hahhah! Asu olisi varmaankin aika upea. Biohajoavasta muovista tehty kokovartalohaalari ja viitta lepattaen mentäisi. Niistä biohajoavista hedelmäpusseista kyhätty asu hehehhe. Pitäisi olla lentäessä tarkkana, ettei se repeäisi. BioMan!”

Haastattelija saa tästä visiosta aikamoisen hepulikohtauksen, eikä millään meinata päästä etenemään…

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin leffakokoelmani mukaan, ja tietysti jonkun soittimenkin, jolla niitä voisi katsella. Voisi olla vähän tylsää vaan muuten tuijotella kokoelmaa, laitella aakkosjärjestykseen tai näyttelijöiden mukaan tai ilmestymisvuoden mukaan tai genren… hahahah! Ottaisin Stephen King -kirjakokoelmani mukaan myös, ja pleikkaria pelaisin. Lisäksi ottaisin Soda Streamerin ja eri makuja, ja valkoviiniä vähän. Ja avocadopastaa ja hot wingsejä.”

Jos saisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Haluaisin mennä katsomaan, että millainen henkilö Jeesus oikeasti oli ja mitä kaikkea tapahtui. Haluaisin myös katsoa pikakelauksella, että miten maapallo on muokkaantunut sellaiseksi kuin on nyt. Alkuräjähdyksen hetkestä. Tai seuraamaan pyramidien rakentamista. Maailmassa on paljon kiinnostavia juttuja!”

Jos sinun elämästäsi tehtäisi esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Kyllä se aika tragikoominen juttu olisi! Se olisi sporttinen draamamusikaali, jossa olisi David Beckham pääosassa hahah. Joel Hirvonen voisi myös näytellä mua. Voisi siinä olla balettiakin, ja BioMan mukana myös!”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen muistelemaan repliikkejäni ja kohtauksia Juliasta ja Romeosta, meillä on huomenna lämmitysharjoitukset. Voisin myös yrittää tehdä vähän biisejä, kun eilen jäi kesken. Illalla varmasti pelaan NHL:ää pleikkarilla vielä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Peli
Mistä sanasta pidät vähiten? - Paska
Mikä sytyttää sinut? - Rakkaus
Mikä sammuttaa intohimosi? - Negatiivisuus
Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu
Mitä ääntä rakastat? - Puolisoni lauluääntä
Mitä ääntä inhoat? - Haarukalla lautaseen -vinkuna
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Psykologi
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sotilas
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin meni mutta menköön!

BioMan odottamassa keikkaa...

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Tyttö ja Herra K / Teatteri Iris

Tyttö ja Herra K / Teatteri Iris

Ensi-ilta 17.8. 2018 La Stradassa Tampereella, kesto noin 1h 15min (väliaikoineen)

Ohjaus ja käsikirjoitus Arvo Jean-Michael Saarinen
Koreografiat Arvo Jean-Michael Saarinen, Iiro Heikkilä ja Saara Pohjoismäki
Äänisuunnittelu Arvo Jean-Michael Saarinen
Valosuunnittelu Heikki Tavilampi
Pukusuunnittelu Elvira Aaltonen
Puvustuksen toteutus Annlis Aaltonen ja Miina Kahiluoto
Maskeeraus Annlis Aaltonen
Tuotanto Sanni Lehto ja työryhmä

Rooleissa : Riikka Nyrhilä, Antti Kerosuo, Minna Immonen, Petronella Lehtiniemi, Juuso-Matias Maijanen, Teemu Sytelä, Anne Tarvus, Hanna Lahtinen, Annlis Aaltonen ja Kira Heinonen

 Tästähän tulikin ihan vahingossa meikäläiselle eräänlainen juhlanäytelmä. Olen pitänyt kirjaa näkemistäni teatteriesityksistä (sellaisista joista minulla on jonkinsorttisia muistikuvia) ja tämä Tyttö ja Herra K sai kunnian olla teatteriesitys nro 1000! Vuodesta 1977 olen täten nähnyt ainakin tuhat eri produktiota siellä sun täällä (ennen ja jälkeen olen myös nähnyt muutamia lastennäytelmiä, joista ei ole virallisia tilastoja, joten siksi luku ei ole ihan tarkka). Tuhat olisi mennyt täyteen jo aiemmin tänä kesänä, ellen olisi joutunut perumaan muutamaa juttua automme huoltoreissun vuoksi. Täytyy kyllä sanoa, että tähän tuhannen joukkoon mahtuu monenlaista, osaa en haluaisi muistaa lainkaan mutta yhtäkään reissua en silti kadu! Ei muuta kuin kohti uusia tuhatlukuja...


 Tästä näytelmästä kiinnostuin ennakkoon monestakin asiasta, mutta etenkin siitä, että kyseessä olisi mustavaloteatteria. Moista en ollutkaan aikaisemmin nähnyt ainakaan livenä (jos ei lasketa mukaan muinaisia yökerhoreissuja, jolloin tietyssä valossa tanssiparketilla kaikki hilseet ja pölyhiukkaset ja hampaat ja vaatteiden valkoiset kohdat loistivat pimeässä hienosti ja vähemmänhienosti, ja saivat aikaan hysteerisiä naurukohtauksia).

 Näytelmässä Irina-tyttönen (Riikka Nyrhilä) on lähdössä pienelle ulkomaanreissulle siskonsa Liljan (Petronella Lehtiniemi) sekä vanhempiensa (Minna Immonen ja Juuso-Matias Maijanen) kanssa. Ensin pitää kuitenkin nukkua ja ummistaa silmät. Yöllä Irinan huoneeseen ilmestyy synkähkö huppupäinen hahmo (Antti Kerosuo), jota sitten jatkossa kutsutaan tuttavallisesti vain nimellä Herra K. Hiljattain kaikki Potter-leffat katsoneena mieleeni hiipi tästä tyypistä myös mielikuva ankeuttajasta... samanlainen vähän pelottava, mystinen vähäeleinen hahmo. Ja mikä tuijotus!


 Herra K:n seurassa päästään myös matkalle erinäisiin paikkoihin ja välimaailmoihin, joissa sitten tavataan monenlaista hahmoa niin viikinki Haraldr Hardradasta (huh mikä nimi, koittakaapas lausua nopeasti ja etenkin humalassa, jälkimmäistä en tosin yrittänyt) Rasputiniin ja Ilmattaresta julkisuuskipeään näyttelijättäreen, ja kaikkea siltä väliltä. Kansanperinteitä ja mystiikkaa. Monenlaista seikkailua ja näyttävää taistelua on tuloillaan, ja Irina sekä Herra K ovatkin varsin peloton ja toimiva kaksikko.

 Mustavaloteatteria totisesti on luvassa, ja siinä missä juonenkuljetus on heittänyt minut vähän kärryiltä pois, saa pimeässä hohtavat elementit suun loksahtamaan auki ja miettimään, että tämänkaltaista en kyllä ole koskaan aiemmin nähnyt missään, en edes siellä yökerhon tanssiparketilla. Leiskuvia virvatulia, taistelevia luurankoja, ilmassa leijumista, kuin tyhjästä ilmestyviä miekkoja ja valtavia silmiä. Kaikki tämä hämmensi sen verran, että unohdin välillä keskittyä puhuttuun tekstiin ja sen sisältämiin viisauksiin ja huumoriin. Odottelin vain, että mistähän lävestä seuraavaksi ilmestyy outoja tyyppejä.


 Pidin tanssillisuudesta ja liikekielestä kovasti, ja oli erittäin mieluisaa nähdä hurjan monta uutta mielenkiintoista tyyppiä lavalla. Teemu Sytelän olin aiemmin nähnyt Spring Awakeningissa ja olisiko mahdollista, että Antti Kerosuo olisi joskus ollut mukana Riihimäen Nuorisoteatterissa? Kovasti mieleeni olivat molemmat herrat sekä lisäksi etenkin Rasputin (Minna Immonen) sekä näyttelijätär (Hanna Lahtinen).

 Niin. Herra K:han on itse Kuolema, ja mieleeni jäi tästä matkasta etenkin se, että hänessä ei ole loppupeleissä mitään pelättävää. Luotettava ystävä, rinnallakulkija, mahdollistaja. Pelottava ulkoisesti, mutta sisältä lämminhenkinen. Melkein tekisi mieli nähdä esitys uudestaan, jotta pystyisin keskittymään myös tekstipuoleen tarkemmalla syynillä. Kävi vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi Muumien tai Pikku Prinssin kanssa. Ensilukemalla eivät kaikki tekstin tasot ja hienoudet aukene, vaan niihin pitää palata aina uudelleen ja uudelleen, ja jokaisella lukukerralla löytää aina jotain uutta. Teatterisalissa kun ei valitettavasti (tai onneksi) pysty ottamaan samaa kohtaa uusiksi tyyliin "olipa hienosti sanottu, otetaanpas uusinta jotta muistaisi paremmin ja oivaltaisi uutta".


Lisäinfoa tästä linkistä.

 Kiitos Teatteri Iris tästä kokemuksesta!

Julistekuva (c) Satu Kiintonen, esityskuvat (c) Arvo Jean-Michael Saarinen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Iris!)

maanantai 6. elokuuta 2018

Poika ja korppi / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Poika ja korppi / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 5.8. 2018 Hippalot-festivaaleilla Hämeenlinnan Miniteatterissa

Kesto noin 30min (ei väliaikaa) , ikäsuositus yli 3-vuotiaille

Ohjaus ja käsikirjoitus Antti Kemppainen
Nuket, suunnittelu ja toteutus Hannu Räisä
Sävellys Antti Polameri
Lavastus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen
Äänisuunnittelu Harri Neuvonen
Puvustus Aino Käki
Kuvitus Hannu Lipponen
Julistesuunnittelu Rade Puolakka (c) Radesign

Näyttämöllä : Antti Kemppainen ja Hannu Räisä
Muusikko : Antti Polameri


 Minun piti niin pitää alkupuoli elokuusta totaalista teatteripaussia kerätäkseni voimia syksyn koitoksiin, mutta niin vaan kutsu kävi lasten taidefestareille, Hippaloille, katsomaan suuresti fanittamani Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin (napakasti lyhennettynä myös Kuninkaallinen Nukketeatteri) tuoreinta ensi-iltaa. Pikkukatsojiakin oli kiitettävästi paikalla heti sunnuntaiaamusta kera vanhempien, ja meitäkin vinkattiin ottamaan toisiamme kädestä kiinni, jos esitys menee liian jännittäväksi.

 Aiemmat näkemäni HKN:n esitykset ovat olleet joko aikuiseen makuun suunnattuja poliittisia parodioita tai lapsille (ja lapsenmielisille) viriteltyjä versioita tutuista saduista ja tarinoista (esim. Pinokkio, Susi ja Punahilkka sekä Saiturin joulu). Tällä kertaa tuttu porukka pääsi jälleen yllättämään meikäläisen astetta vakavahenkisemmällä ja riipaisevan koskettavalla, mutta samalla toivorikkaalla tarinalla yksinäisen pojan ja siipensä loukanneen korpin ystävyydestä sodan keskellä.

 Näyttämön keskellä on yksinkertainen, mutta lämminhenkinen pieni asunto monine kiintoisine yksityiskohtineen. Nuori poika heräilee jälleen uuteen aamuun, toivottelee huomenet seinäänripustetulle perhevalokuvalle ja pienelle nallekarhulleen sekä ruukusta pompahtavalle kukkaselle. Poika keittelee itselleen kupillisen teetä (juoksevaa vettä hanasta, wau!) ja ahkeroi radion parissa. Josko sieltä kuulisi uutisia maailmalta? No, musiikkia ainakin kuuluu ja poika pistää jammaten vauhdikkaasti. Jännästi sitä muuten unohtaa ihan täysin, että nukke ei heilu lavalla itsekseen, vaan herää henkiin kahden mustiinpukeutuneen nukettajan toimesta.


 Päivät toistavat itseään. Poika menee hiljaksiin nukkumaan ja näkee unta, jossa nauru raikaa ja elo on auvoisaa. Koko perhe on koossa ja kaikki on hyvin. Pian unet muuttuvat painajaisiksi - on kovaa melua, marssivia sotilaita, lentokoneita, panssarivaunuja ja hajotettuja taloja. Hajotettuja koteja ja henkensä kaupalla pakenevia ihmisiä. Kunpa kaikki olisikin vain pahaa unta, mutta tämä onkin totista totta ja syy siihen, miksi poika on yksin ja miksi hän toistuvasti haluaa ampua ritsalla ylilentäviä koneita. Pojan unimaailma on muuten nerokkaasti toteutettu varjokuvien ja valaistuksen avulla, ja tätä korosti vielä hieno äänimaailma.


 Talon yli lentelee muitakin kuin lentokoneita ja pian saammekin tutustua siipirikkoon korppiin, joka toivuttuaan laittaa asunnossa ensitöikseen ranttaliksi. Poika ei tästä ole moksiskaan, kiva kun on muutakin puuhaa kuin pommikoneiden kiikarointi ja jatkuva pelon keskellä eläminen. Kärsivällisesti poika suhtautuu linnun pieniin kolttosiin ja voittaa tämän luottamuksen, joka myöhemmin palkitaan niin, että meikäläisellä meni pahasti roskia silmiin loppupuolella.

 Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri teki sen taas! Taidokkaat nuket yksityiskohtineen (etenkin bunraku-tekniikalla valmistettu poika), lavastuksen moninaiset ovelat kikat, lähes sanaton esitys (sopisi mainiosti kansainvälisillekin estradeille) ja runollisen kaunis tarina musiikkeineen. Lumoavaa!


 Poika ja korppi on seuraavaksi mahdollista nähdä Hämeenlinnan Elomessuilla 11.-12.8. Arx-talon Keinusalissa klo 12 ja 14. Suosittelen lämpimästi, tosin pienimmille ja herkimmille katsojille osittain ehkä liian jännittävää katsottavaa ja kuunneltavaa. Herättää varmasti kysymyksiä! Itselleni ei jäänyt ahdistunut olo, vaan varsin liikuttuneena ja vaikuttuneena salista poistuin.

Esityskuvat (c) Antti Kemppainen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri!)