Kauhun tasapaino



Anna-Leena Härkönen
2011
395 s./Otava

Kauhun tasapaino on niitä oman kirjahyllyn herkkuja, joiden arvon oppii tuntemaan ihan yllättäen, silloin kun on ehkä jo luopunut toivosta. Aloittelin kirjaa pari vuotta sitten, mutta taisin elää tuolloin sellaisessa henkisessä tilassa, että en oikeastaan tarvinnut Anna-Leena Härkösen viisauksia, joten kirja jäi kesken. Taisin jopa voivotella, että yhden kolumnin luettuani olin lukenut ne kaikki...

Olin väärässä! Aina on oikea aika pirullisen hauskoille ja tarkkanäköisille mielipidekirjoituksille!

Otin kirjan mukaani töihin ruokataukolukemiseksi ja parin viikon aikana kokoelma olikin jo hotkaistu. Härkösen komiikantajua ei voi kuin ihailla. Jos välillä sattuikin ketuttamaan, ilahduin, kun Anna-Leenaakin risoi. Muutamia kertoja sattui niin, että omat vapaa-ajan keskustelut olivat sattumalta sivunneet samoja aiheita kuin kolumneissa. Usein olin itse oikein hyvällä tuulella ja kolumnien valitusvirret onnistuivat vain parantamaan fiilistä - nurinkurista, tiedän!

Juuri kun mies on kutsunut minua miljoonannen kerran tavalliseksi tomppeliksi, Anna-Leena päättää kertoa, millä tavalla hän on tomppeloinut menemään kaikki nämä vuodet. Kiitos henkisestä tuesta! Kun elämääni astui ensimmäinen suomenruotsalainen, oli Anna-Leenalla siihenkin sanottavaa, eikä vähiten suomenruotsalaisten hämmentävästä hyväntuulisuudesta:D Kun olin viettänyt useamman päivän kasvattaen täydellistä mielikuvituslasta, Anna-Leena päätti heittä omat kasvatusvinkkinsä ilmoille.

Alkuvuoden trendi oman kirjahyllyjen kirjojen suhteen on ollut lue-ja-kierrätä, mutta Kauhun tasapaino on kyllä tullut jäädäkseen!

Kuukauden nuortenkirja: Neropatin päiväkirja

Jeff Kinney
2007 suom. 2011
217 s./WSOY
Viime aikoina lukuaikaa on tuntunut olevan aikaisempaa vähemmän ja olen tietoisesti pyrkinyt valitsemaan nuortenkirjallisuuden parista lyhyitä tarinoita, jotta aikaa jäisi lukuteemojenkin suorittamiseen. Neropatin päiväkirja oli osuva valinta siinä mielessä, että sen luki muutaman työpäivän päätteeksi ihan jo junaa odotellessa.

Jeff Kinneyn sarjakuvaa ja perinteistä (mutta ilmaisultaan lyhyen ytimekästä ja huumoripainoitteista) päiväkirjasettiä yhdistelevä nuortenromaani oli hauska lukukokemus aikuisemmallekin lukijalle. Yläastevuodet eivät ole vielä niin kaukana menneisyydessä etteikö monia kirjassa esitettyjä tilanteita ja tunteita tunnistaisi ja muistaisi itsekin. Gregin tilitys arkipäivän sattumuksista on hullunkurista luettavaa, mutta myös sopivan lapsellista. Suosikkini kaikista älyttömyyksistä on ehkä oman kummitustalon perustaminen dollarin kuvat silmissä vilkkuen. Gregin ja tämän "kaverin" Rowleyn aikaansaannos vaan kun ei ehkä ole sitä luokkaa, että siitä viitsisi muutamaa dollaria maksaa... :)

Työpaikalla olen huomannut, että Neropatti-sarja on niittänyt suosiota varsinkin vähän lukevien poikien keskuudessa. Monet vanhemmat, jotka eivät ole vielä olleet valmiita luovuttamaan jälkikasvunsa olemattoman kirjainnostuksen takia ovat myös tarttuneet mielellään Kinneyn kirjoihin. Mietinkin, että lukeekohan kovin moni himolukija, joka on ahminut esimerkiksi Harry Potterit jo heti lukemaan opittuaan, näitä kirjoja ollenkaan missään vaiheessa nuoruuttaan... IYläasteikäiset näitä ovat mielestäni eniten haalineet. Niin tai näin, hauska taas vähän tietää enemmän, millaista huulta näissä nuoremmille lukijoille tarkoitetuissa kirjoissa heitetäänkään. Melkein tekisi mieli lukea jatkoa - ihan vain vaikka siksi, että saisin tietää ovatko Greg ja Rowley enää "kavereita":)

Kurkkasin muuten Wikipediasta tietoa kirjailijasta ja sain tietää, että Neropatti on aluksi niittänyt suosiota netin puolella ja laajan kiinnostuksen takia se vihdoin päätettiin tehdä kirjaversioksikin. Mielenkiintoista, että tämä on ollut isohko ilmiö ainakin Yhdysvalloissa - minäkin olen nimittäin ehkä hieman ylenkatsonut koko sarjaa aikaisemmin ja tuominnut sen sarjaksi, jota lukee vain ne, jotka eivät jaksa lukea "tavallisia" kirjoja...

Bridget Jones's diary

Helen Fielding
1996
310 s./Picador
Bridget Jonesin päiväkirjaa lukiessani kohtasin muutamia melko suuriakin ongelmia. Olosuhteet huomioonottaen lukukokemus pysyi kuitenkin mukiinmenevänä. Suurista ilotulituksista ei voi kuitenkaan puhua. Eikä Mark Darcy onnistunut tekemään vaikutusta.

Ensinnäkin lukumaraton, jonka suoritin kuun alkupuolella, jätti jälkeensä lukuhaluttomuutta. Kirjoihin ei vain ole tullut tartuttua kovinkaan innokkaasti maratonin jälkeen. Olen huomannut haikailevani jatkuvasti jonkun muun tekemisen pariin, jos olenkin jossain vaiheessa malttanut istahtaa lukemaan. Legendaariset naiset -lukuteema kuulosti vielä huhtikuussa todella mielenkiintoiselta - teoriassa - mutta sen suorittaminen on tuntunut jopa naurettavuuksiin asti raskaalta alkaen Peppi Pitkätossusta ja päätyen Kleopatran kautta Bridget Jonesiin.

Itse Bridget Jonesiin liittyvä ongelma on se, että satuin juuri ennen lukuteeman alkamista katsomaan elokuvaversioista kakkososan. Tarinahan on tietenkin eri kuin kirjassa, mutta ensimmäinenkin osa on tullut katsottua vuosien aikana jo ainakin kolme kertaa ja nyt katsomani elokuva tietenkin herätti muistikuvia myös ensimmäisestä osasta. Näin ollen elokuvaversio (loistavine) näyttelijöineen oli vain ihan liian lähellä, jotta olisin päässyt siihen kirjaversion ansaitsemaan henkiseen tilaan, jossa olen valmis hyväksymään kirjaversion ilman, että vertaan sitä jatkuvasti elokuvalliseen sisareensa. Nyt kirjaversio tuntui auttamattoman tylsältä ja sen pelasti vain mielikuvat Hugh Grantista ja Colin Firthistä Danielina ja Markina.

Suurimmaksi ongelmaksi taisi kuitenkin muodostua se, että olen toukokuun aikana ahminut Sinkkuelämää -tv-sarjaa tuotantokausi toisensa perään. Ja nythän on niin, että alati muuttuva New York, joka pyörittää suosikkinaisiani niin, että välillä ihan hirvittää, puhuttelee niin paljon enemmän kuin homssuinen ja sympaattinen Bridget. Ikäännyin tänään taas vuodella ja Sinkkuelämää jos mikä saa uskomaan, että tulevatkin lisävuodet ovat vain positiivinen asia: minäkin voin olla kolmekymppisenä niin paljon enemmän kuin parikymppisenä;) Tosin vielä pysyttiin vuosissa parinkympin puolella, mutta tulevina vuosina jos kolmenkympin kriisi uhkaa, pitää muistaa kaivaa Sinkkuelämää taas esille.

Joka tapauksessa, vastoinkäymisiä siis oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta kunhan totuin esimerkiksi englanninkielisen päiväkirjan lukuisiin outoihin ilmaisuihin, vuoden tapahtumat olivat melko viihdyttävääkin luettavaa. En enää muista oliko Bridget Jones suurikin ilmiö pelkkänä kirjana, mutta omaan makuuni kirjan huumori iski vain silloin kun muistin kohtauksen elokuvasta. Valkokankaalle kaikki on onnistuttu siirtämään jotenkin niin oivaltavasti ettei kirjaversio sitten oikein enää tehnyt vaikutusta. (Eikä muuten tehnyt aikoinaan Sinkkuelämää -kirjaversiokaan.)

P.S. Jotta kuukauden lukuteema saatiin jatkumaan yhtä väkinäisissä tunnelmissa loppuun saakka, tartuin tietenkin seuraavaksi Kuningatar, keisarinna, jalkavaimo -nimiseen kirjaan, jonka oli tarkoitus tarjoilla lyhyesti ja ytimekkäästi 50 kiinnostavan naisen elämän. Ja tietenkin kirja on pakahduttavan pitkäveteinen! Päätinkin eilen illalla, että elämä taitaa sittenkin olla liian lyhyt hukattavaksi tuohon teokseen, joten nyt pitäisi vielä pikapikaa lukaista joku toinen teemaan sopiva kirja... Haluaisin todeta, että odotan jo innolla seuraavan kuun teemaa, mutta itse asiassa pelkään tuleeko siitäkin samanlaista taistelua kuin toukokuussa...

Naiskirjailijoiden 100 kirjaa

Taksipuhetta

Tuukka Sandström
2009
163 s./Idiootti


Satun Minihaasteen kuudennessa osiossa on tarkoitus lukea pienkustantamon julkaisema kirja. Tällä kertaa löysin kirjan niinkin läheltä kuin omasta kirjahyllystä. Olen aikoinaan lahjonut miestäni kyseisellä kirjalla ja työpaikalla olen muutamaan otteeseen suositellut kirjaa sellaisille henkilöille, jotka ovat tykästyneet lähinnä Juha Vuorisen teoksiin. Ja samanlaista mukavaa räävittömyyttä Taksipuhetta -kirjassa tuntuukin olevan, joten aion myös jatkaa kirjan suosittelua.

Pokkariin on koottu hetkiä Helsingin taksissa ja ääneen päääsevät niin mummot, teinit, pukumiehet kuin keski-ikäiset örveltäjätkin. Kirjailija on takakansitekstin mukaan opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä, filosofiaa, historiaa sekä viron ja venäjän kieliä ja päätynyt lopulta ajeluttamaan muita. Kerättyään tarpeeksi kokemuksia Helsingin yöstä, kirjailija kirjoitti tämän kirjan ja perusti Idiootti-kustantamon.

Takakannessa komeillutta Olli Sinivaaraan lausahdusta lainatakseni: "Erittäin tehokasta miniatyyrisosiologiaa, muttamasta repliikistä aukeaa koko yhteiskunnallinen todellisuus." En olisi itse voinut paremmin asiaa tiivistää. Aluksi saatoin ajatella, että kirjassa (juopuneet) ihmiset sen kun päästelevät typeryyksiä suustaan, mutta lukiessa eri tapauksista tajusin, että kaikenlaista me ihmiset sitten keilailemmekin (jos emme selvinpäin niin muutaman paukun jälkeen). Ja että törppö on aina törppö, on hän sitten käynyt korkeakoulut tai päätynyt laitapuolenkulkijaksi. Ihan mielenkiintoinen välipalakirja siis. Ja flunssapotilaalle tarpeeksi nopeatempoinen ja selkeä kokonaisuus.

Lukunäytteitä kirjasta pääsee muuten kurkkaamaan kustantamon kirjakaupan sivuilta täältä. Idiootti-kustantamo on julkaissut toistaiseksi vain muutaman kirjan. Onko kyseinen kustantamo muille tuttu? Minulle muiden kirjailijoiden teokset eivät ole ollenkaan tuttuja, mutta Taksipuhetta on kyllä tullut vastaan useammassakin kirjakaupan pokkarihyllyssä.

Day 07 – Most underrated book

En ole kovin selvillä siitä, millainen maine milläkin kirjalla on: mikä on arvostettu kirja ja mikä ei. Ei tietenkään ole olemassakaan kirjaa, joka ei jakaisi mielipiteitä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että aliarvostettu kirja voisi olla esimerkiksi Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja.

Toki Juoppohullut ovat rakastettuja kirjoja "tietyissä piireissä", mutta ne ihmiset, jotka eivät kirjasarjasta pidä välttelevätkin sitä kovin ottein. Huumoria on tietenkin monenlaista ja se mikä sopii toiselle ei sovi sitten toiselle. Jokainen itse tietää mitä kantti kestää ja mitä ei. Mutta. Oli Vuorisen sarjasta mitä mieltä hyvänsä, niin on silti pakko myöntää, että on mahtavaa, että joku kirjoittaa kirjoja, jotka saa ihmiset n a u r a m a a n.

Olen kuullut kymmenistä ihmisistä, jotka ovat lukeneet kirjaa vedet silmissä, vatsaa pidellen. Muutamia sellaisia lukuhetkiä olen saanut olla todistamassakin. Ei voi kuin nostaa hattua, että joku pystyy kirjoittamalla naurattamaan suurta väkijoukkoa jokaisella sivulla. Ei nimittäin todellakaan mikään helppo homma. Toki on kirjoja, joiden jutuille voi hyväntahtoisesti hörähtää muutaman kerran tai hihitellä hyvillä mielin. Mutta sellaista naurunremakkaa, mitä Juoppohullu-sarja on ihmisissä aiheuttanut, ei vain ole tullut vastaan.

Olen itse lukenut Juoppohullun päiväkirjan (ensimmäisen osan) ja viihdyin sen parissa mainiosti. Hyvät naurut sain monestikin, mutta mitään vannoutunutta fania minusta ei tullut. Sarjoja välttelevänä en toistaiseksi ole palannut sarjan muihin osiin, vaikka ne kirjahyllystämme löytyykin.

Day 05 – A book that makes you happy

Mahdollisesti moni kaunokirjallinenkin teos saa minut iloiseksi ja onnelliseksi, mutta tällä kertaa on esiteltävä kaksi mahtavaa huumorikirjaa, joihin liittyy myös kivoja muistoja. Kyseessä on siis kaksi kirjaa, jotka sisältävät englanninkielestä väärin suomennettuja lauseita.

Agentti Appelsiini ja Yhdeksänmetrinen maasika. Näitä lukiessa ei voi kuin nauraa:) Olemme poikaystävän kanssa lahjoneet toisiamme tämäntyyppisillä kirjoilla välillä syystä ja välillä muuten vain ja joka kerta on ollut hauskaa kömpiä saman peiton alle lukemaan kirjoja ääneen toisillemme. Näiden kirjojen kanssa on naurettu yhdet elämäni parhaista nauruista. On huikeaa nauraa vedet silmissä, suurta epätoivoa tulevasta hengenahdistuksesta tuntien ja sitten nauraa vielä vähän lisää, lukea vähän lisää ja palata nauramaan sille edelliselle hauskalle jutulle. Toki spontaanit naurukohtaukset ystävien kanssa ovat korvaamaton juttu, mutta on kiva viihtyä kirjojenkin parissa. Bongailin muutaman sitaatin puhumaan kirjojen puolesta, mutta nyt melkein enemmän surettaa: aikaa oli vähän enkä millään ehtinyt kalastaa kaikkein parhaimpia juttuja.


Every guy has a girl they call when they are drunk. You're my drunken call girl!
Jokainen mies huutaa jonkun naisen nimeä ollessaan humalassa. Sinua minä kännissä huhuilen!

Run, damn you!
Saatanan Brian!

We'll go like old times.
Menemme vanhoina, hyvinä akkoina.

We're all sinful in a way.
Olemme kaikki eräällä tavalla simppeleitä.

It's hard for me. Thinking undercover.
Se on vaikeaa minulle. Ajattelu peiton alla.

We ain't in Kansas anymore, Toto.
Emme ole Kansas, emmekä Toto.

Voi harmistus, etten ole kirjoittanut parhaimpia pätkiä mihinkään talteen. No, kun aloitan superhienon leikekirjani joku kaunis päivä, niin korjaan tämänkin vääryyden pyhittämällä näiden kirjojen parhaille jutuille sivun jos toisenkin. But, you get the point. Mutta, saatte pisteen.