4x joulukirja

Kävin muutama viikko sitten lapsuudenkodissani läpi vanhoja keräilylaatikoita. Aikoinaan on tullut keräiltyä yhtä sun toista tarroista kirjepapereihin. Silloin mietin, että en taida tänä päivänä keräillä mitään, mutta sitten minulla välähti: mieheni kanssa keräillään lautapelejä ja itsekseni pyrin kerryttämään joulukirjakokoelmiani. Tänä vuonna joukon jatkoksi on ilmaantunut Tatun ja Patun joulukirjaa, Ankkalinnan joulukertomusta ja Richard Scarryn joulukirjaa. Näiden lisäksi luin myös lapsuudesta tutun Mikin joulukirjan. Kokoelmaa täytyy seuraavina vuosina kerryttää entisestään sillä tajusin juuri, että kunhan tytär on vähän vanhempi, meillä pidetään joulusatukalenteri eli tähdätään siis 24 eri joulusatuun, jotta kalenteriin on tarpeeksi materiaalia.

Tatun ja Patun ihmeellinen joulu
Havukainen & Toivonen
2015
32 s./Otava

Olen muutaman Tatun ja Patun lukenut vuosien varrella, mutta en ole oikein päässyt samalle aaltopituudelle. Lastenkirjojen suhteen en ole kovin huumorivetoinen, en ollut edes lapsena. Ei siis ehkä ihme, että pikkupoikien herttaiset kohellukset ovat mukavuusalueeni ulkopuolella. Kuvituskaan ei ihan kolahda, mutta pidän siitä miten paljon yksityiskohtia aukeamat sisältävät. Tällä kertaa Tatu ja Patu lähtevät Veeran luokse jouluksi. Aika monta juttua menee pieleen ennen kuin lapset voivat rauhoittua joulunviettoon.

Ankkalinnan valkea joulu
Walt Disney
1983 suom. 1985
41 s./Lasten oma kirjakerho

Lapsena kirjahyllyyn eksyi monen monituista Lasten oma kirjakerhon kirjaa, joista suurin osa oli Walt Disneyn, joten rakkaimmat joulukirjatkin ovat Disneyn versioita. Tätä minulla ei vielä ollut, joten tämä oli loistava kirpparilöytö. Ihan hirveästi näissä kirjoissa ei loppujen lopuksi tapahdu, Ankkalinnan asukkaat valmistautuvat jouluun ja voittavat pieniä arkisia esteitä ennen istahtamista joulupöytään. Rauhallinen tunnelma, kauniit lumiset maisemat ja koreat joulukuuset puhuttelevat vuodesta toiseen.

Kaikkein paras joulukirja
Richard Scarry
1981 suom. 2004
43 s./Tammi

Nimensä veroisesti paras joulukirja. En ole ennen lukenut Scarryn tuotantoa, mutta tämä oli kyllä suorastaan ihastuttava. Piirrokset ovat veikeitä, hahmot hassuja ja sympaattisia. Useat eri tarinat sivuavat joulua monin eri tavoin. Tästä tuli kertaheitolla kokoelman tärkeimpiä kirjoja.


Mikin joulu
Walt Disney
1994 suom. 1994
44 s./Lasten oma kirjakerho

Kirja on ollut minulla lapsesta saakka, mutta en muistanut tästä juuri mitään, joten se ei ole kuulunut suosikkeihini. Yleisesti ottaen pidin enemmän Aku Ankasta ja hänen sukulaisistaan kuin Mikistä kumppaneineen. Tässä on kuitenkin ihan kiva joulutarina, mutta kuvitus on modernimpi kuin 80-luvun kirjoissa, joten ei puhuttele minua samalla tavalla kuin vanhemmat kirjat.

Tatu ja Patu työn touhussa

Aino Havukainen & Sami Toivonen
2006
31 s./Otava

Tatu ja Patu -kirjoja on toistaiseksi ilmestynyt kahdeksan kappaletta. Sarja on kerännyt rutkasti mainetta ja palkintoja ja siitä pitävät niin lapset kuin vanhemmatkin. Työn touhussa -kirjan nappasin mukaani kirjastosta eikä sarjan muita osia hyllyssä näkynytkään. Valinta helpottui siis kummasti. Joku kaunis päivä haluan tutustua vielä kirjoihin Tatu ja Patu Suomessa ja Tatu ja Patu Helsingissä.

Huh, mikä lukukokemus! Rahoilleen saa kyllä vastinetta, niin pitkä ja kuvarikas kirja on. Yksityiskohtia on niin paljon, että kaikkiin asioihin ei varmasti tule edes kiinnitettyä huomiota ensimmäisillä lukukerroilla. Luin tietenkin kaiken tekstin ja tiirailin kaikki kuvat mahdollisimman tarkasti ja kyllä siihen sai aikaakin kulumaan!

Pakostikin mietin onko kirjan kuvitus jopa liian levoton? Ja minkä ikäisen lapsen tätä oletetaan lukevan/katselevan? Ainakin minun tuntemani viisi-kuusi-vuotiaat ovat ihan liian aktiivisia keskittyäkseen näin yksityiskohtaisesti kuvitettuun kirjaan:) Lasten kuvakirjahan tämä on, joten kai silloin juuri tuon ikäiset lapset ovat kohdeyleisönä.  

Kirjassa tosiaan tutustutaan 12 eri ammattiin, joten kuvia katsellessa oppii vaikka mitä. Kirja on oikein hauskasti toteutettu ja sitä oli todella mielenkiintoista lukea. Osaan vain kuvitella lapsen miljoonat kysymykset tämän kirjan parissa: Mikä se sellainen desinfiointiaine on? Mikä on ensihoitaja? Mikä on ilmalasta? Mitä se sellainen kuntouttaminen on? Kirjassa tulee loputtomasti vastaan vaikeita sanoja ja asioita, joista lapsella ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla mitään aikaisempaa tietoa. Se tosiaan herättää uudelleen kysymyksen, että minkäs ikäiselle nämä Tatut ja Patut ovat, vai aliarvioiko Sonja vain lapsia?:)

Ja pakko sanoa. Jotain ärsyttävää noissa kahdessa pojassa on. Sööttejä pikkupoikiahan ne molemmat ovat mutta en sitten tiedä. Vai onko tässä taustalla nyt sitten se, että tyttömäinen tyttö ei jaksa ymmärtää poikamaisia poikia?

Tiivistettynä: Mainio kirja, jonka parissa viihtyisi varmasti useita kertoja lapsen kanssa. Kuitenkin uskon sen olevan sen verran keskustelua herättävä kirja, ettei tämä ainakaan mikään ideaali iltasatu ole, ellei halua turista lapsensa kanssa puoleenyöhön asti:) Lisäpisteitä pitää antaa maatalousaukeamalle, jonka reunoja koristaa pieni lautapeli, jota siis voi pelata ihan oikeastikin. Samalla lapsi oppii miten vuodenkierto etenee maata viljeltäessä.