Joel Dicker
2012 suom. 2014
809 s./ Tammi
Kirjan takakannessa täytyy näemmä vain viitata Twin Peaksiin ja kiinnostukseni herää välittömästi. Dickerin maailmalla mainetta niittänyt järkälemäinen romaani on paitsi tarina nuorena kuolleesta tytöstä, myös kertomus kielletystä rakkaudesta, kirjoista ja kirjailijoista, menestyksen huumasta ja yksinäisyydestä, lujasta ystävyydestä ja pienen kaupungin tyynen pinnan alla kytevästä pahuudesta.
Auroran kaupungissa 33 vuotta sitten katosi 15-vuotias Nola. Nyt tytön hauta löytyykin yllättäen Harry Quebertin, yhden Amerikan rakastetuimman kirjailijan, puutarhasta. Mitä idyllisessä kaupungissa oikein tapahtui vuonna 1975? Marcus, Harryn nuori kirjailijaystävä aikoo puhdistaa oppi-isänsä maineen ja kirjoittaa kaikkien aikojen romaanin Nolasta ja kaupungin vaietusta menneisyydestä.
Onko Dicker mahdollisesti rohmunnut romaaniinsa vähän liikaakin kaikkea? Se on puhdas makukysymys. Pidin kirjasta näinkin, tarina on todella nopealukuinen ja erittäin koukuttavasti kirjoitettu, mutta sivuja olisi toki voinut karsia helposti satakin tarinan kärsimättä. Luonnollisestikin minua kiinnosti varsinkin 1970-luvun tapahtumat ja nykypäivän vanhan rikoksen selvittämiseen liittyvät käänteet, mutta kirjailijoiden (1970-luvulla Harryn ja 2000-luvulla Marcuksen) valkoisen paperin kammo tuntui kaiken muun ohella liialliselta.
Pidin kokonaisuudesta ja itse asiassa Totuus Harry Quebertin tapauksesta edustaa hyvinkin monella tapaa minulle täydellistä kirjaa ja tarinaa. Silti täytyy sanoa, että olen hieman hämmentynyt siitä, että kirja on kelpuutettu Keltaiseen kirjastoon. Jollain tavalla tarina tuntuu himpun verran liian köykäiseltä kaiken maailman nykyklassikoitten joukossa.
Tarina itsessään on hyvin rakennettu ja jatkuvasti lukijan yllättävä, mutta henkilöhahmot ovat osittain liian mustavalkoisia. Varsinkin Nola on mielestäni lukijan kylmäksi jättävä henkilöhahmo. Hänestä on yritetty tehdä Laura Palmerin tyyppistä salaperäistä liian nuorena aikuistunutta tyttöä, mutta jotenkin Nolaan ei vain usko. On vaikea saada kiinni siitä, että Nola olisi ollut ikäisekseen kypsä ja fiksu nuori nainen, kun hän hokee vain muutamaa rakkauden huumaan liittyvää lausetta koko kirjan ajan. Ja kun hänen kypsyyteensä ei usko, on vaikea uskoa kolmekymppisen miehen ja 15-vuotiaan tytön rakkaustarinaan. Ja jos ei usko tuohon rakkaustarinaan... No, siinä menee vähän kirjan pointti ohi;)
Onko joku lukijoistani suunnitellut tarttuvansa tähän kirjaan? Oma kiinnostukseni tosiaan leimahti liekkeihin heti takakansitekstin luettuani ja heittäydyin kirjan maailmaan pelottomasti, vaikka 800 sivua vähän mietityttikin... :)
2012 suom. 2014
809 s./ Tammi
Kirjan takakannessa täytyy näemmä vain viitata Twin Peaksiin ja kiinnostukseni herää välittömästi. Dickerin maailmalla mainetta niittänyt järkälemäinen romaani on paitsi tarina nuorena kuolleesta tytöstä, myös kertomus kielletystä rakkaudesta, kirjoista ja kirjailijoista, menestyksen huumasta ja yksinäisyydestä, lujasta ystävyydestä ja pienen kaupungin tyynen pinnan alla kytevästä pahuudesta.
Auroran kaupungissa 33 vuotta sitten katosi 15-vuotias Nola. Nyt tytön hauta löytyykin yllättäen Harry Quebertin, yhden Amerikan rakastetuimman kirjailijan, puutarhasta. Mitä idyllisessä kaupungissa oikein tapahtui vuonna 1975? Marcus, Harryn nuori kirjailijaystävä aikoo puhdistaa oppi-isänsä maineen ja kirjoittaa kaikkien aikojen romaanin Nolasta ja kaupungin vaietusta menneisyydestä.
Onko Dicker mahdollisesti rohmunnut romaaniinsa vähän liikaakin kaikkea? Se on puhdas makukysymys. Pidin kirjasta näinkin, tarina on todella nopealukuinen ja erittäin koukuttavasti kirjoitettu, mutta sivuja olisi toki voinut karsia helposti satakin tarinan kärsimättä. Luonnollisestikin minua kiinnosti varsinkin 1970-luvun tapahtumat ja nykypäivän vanhan rikoksen selvittämiseen liittyvät käänteet, mutta kirjailijoiden (1970-luvulla Harryn ja 2000-luvulla Marcuksen) valkoisen paperin kammo tuntui kaiken muun ohella liialliselta.
Pidin kokonaisuudesta ja itse asiassa Totuus Harry Quebertin tapauksesta edustaa hyvinkin monella tapaa minulle täydellistä kirjaa ja tarinaa. Silti täytyy sanoa, että olen hieman hämmentynyt siitä, että kirja on kelpuutettu Keltaiseen kirjastoon. Jollain tavalla tarina tuntuu himpun verran liian köykäiseltä kaiken maailman nykyklassikoitten joukossa.
Tarina itsessään on hyvin rakennettu ja jatkuvasti lukijan yllättävä, mutta henkilöhahmot ovat osittain liian mustavalkoisia. Varsinkin Nola on mielestäni lukijan kylmäksi jättävä henkilöhahmo. Hänestä on yritetty tehdä Laura Palmerin tyyppistä salaperäistä liian nuorena aikuistunutta tyttöä, mutta jotenkin Nolaan ei vain usko. On vaikea saada kiinni siitä, että Nola olisi ollut ikäisekseen kypsä ja fiksu nuori nainen, kun hän hokee vain muutamaa rakkauden huumaan liittyvää lausetta koko kirjan ajan. Ja kun hänen kypsyyteensä ei usko, on vaikea uskoa kolmekymppisen miehen ja 15-vuotiaan tytön rakkaustarinaan. Ja jos ei usko tuohon rakkaustarinaan... No, siinä menee vähän kirjan pointti ohi;)
Onko joku lukijoistani suunnitellut tarttuvansa tähän kirjaan? Oma kiinnostukseni tosiaan leimahti liekkeihin heti takakansitekstin luettuani ja heittäydyin kirjan maailmaan pelottomasti, vaikka 800 sivua vähän mietityttikin... :)
