Merenneidon vuosi

Sarah Winman
2015 suom. 2016
312 s./Tammi

Marvellous Waysin ja nuoren sotilaan Draken tiet kohtaavat joenpoukamassa Cornwellissa. Draken on ollut vaikea löytää omaa tietään toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa. Marvellous taas tietää, että meri on lähettänyt nuoren miehen hänen luokseen jostain erityisestä syystä, niin meri on aina toiminut. Nuori ja vanha ystävystyvät syrjässä muusta maailmasta ja Marvellous, merenneidon tytär, saa vielä kerran tilaisuuden muistella elämäänsä taaksepäin.

Näinä iltoina on ollut aivan erityisen ihanaa tehdä pesä sohvannurkkaan ja antaa tunnelmallisen tarinan viedä mukanaan. Kaikki lukemani kirjat eivät missään nimessä saisi olla Merenneidon vuoden kaltaisia, se olisi aivan liikaa. On kuitenkin ehdottoman tärkeää, että silloin tällöin kirjapinosta paljastuu jotain näin kaunista ja taianomaista.

Olin myyty tarinalle ja valovoimaiselle Marvellousille jo kirjan ensimmäisessä osuudessa, jossa vanhasta naisesta kerrotaan aivan erityisen viehättävin sanankääntein. Tunnelma muistutti minua välittömästi lempielokuvastani Big Fish, joka on Tim Burtonin ohjaama aikuisten satu. Elokuvassa minua on aina kiehtonut tarinankerronnan voima sekä toden ja keksityn välinen häilyvä raja. Myös Winmanin kirjan punainen lanka on tarinankerronnassa.

Kahden ihastuttavan kirjan jälkeen voi jo varmaankin luottaa siihen, että olen löytänyt uuden suosikkikirjailijan. Kani nimeltä jumala sekä Merenneidon vuosi ovat molemmat olleet sykähdyttäviä lukukokemuksia.

Tyttö joka muuttui lasiksi

Ali Shaw
2009 suom. 2011
393 s./Atena

Tyttö joka muuttui lasiksi näkyi blogeissa varsin tiheään tahtiin muutama vuosi takaperin ja päätyi silloin minunkin lukulistalle. Muistaakseni tarina ei vakuuttanut kovinkaan monta kirjabloggaajaa, mutta en kai ehkä oikein tahtonut uskoa, että kyseinen aikuisten satu voisi osoittautua pettymykseksi.

Parin vuoden sisään kirjallisiin kokokohtiin on kuulunut Alaskan karun luonnon keskelle sijoittuva Lumilapsi, tunnelmallinen ja kauniisti kirjoitettu aikuisten satu. Tällekin talvelle kaipasin vähän maagisempaa tunnelmaa ja ajattelin vihdoin tarttua Shawn teokseen.

Tyttö joka muuttui lasiksi kertoo Ida Maclairdin eriskummallisen tarinan. Paljon maailmaa nähnyt Ida päätyy takaisin St Hauda's Landin saariryhmälle, kun hän huomaa muuttuvansa pikkuhiljaa lasiksi. Saarella tyttö tapaa Midaksen, nuoren miehen, joka harrastaa mustavalkoisia valokuvia ja työskentelee kukkakaupassa. Yhdessä he yrittävät selvittää mikä lasittumisen aiheuttaa ja voiko sen etenemisen pysäyttää. Tutkimusten edetessä selviää, että saariryhmällä tapahtuu yhtä jos toistakin kummaa.

Kirja ei lunastanut odotuksiani, harmi vaan. Tarina oli välillä yllättävänkin pitkäveteinen ottaen huomioon että kyseessä oli kuitenkin maagisia elementtejä sisältävä kertomus. Tarinan lähtökohdista ja ylipäätänsä kantavasta ideasta olisi saanut mielestäni kiinnostavammankin kokonaisuuden. Pidin kuitenkin tarinan melankolisesta yleistunnelmasta: Shaw marssittaa tarinan edetessä estraadille toinen toistaan surullisempia ihmiskohtaloita, tehden sen miellyttävän vähäeleisesti.

Valkoiset omenat

Jonathan Carroll
2002 suom. 2006
317 s./Loki-kirjat
Mitä tapahtui ja kenelle?
Vincent Ettrich huomaa olevansa kummallisessa tilanteessa: hän on kuollut, mutta palannut takaisin elävien kirjoihin. Miksi? Hänen elämänsä tarkoitus on pelastaa universumi kasvattamalla rakastettunsa Isabellen kanssa heidän toistaiseksi syntymätön poikansa Anjo. Toinen toistaan oudommat hahmot kuoleman takaa yrittävät tehdä kaikkensa, jotta Ettrich epäonnistuisi.

Kirja minun makuuni?
Odotin kirjan lukemista, vaikka en olekaan maagis-realistisen kirjallisuuden ylin ystävä. Muistelin, että tarinaa on kehuttu kovasti blogimaailmassakin ja suurella mielenkiinnolla tartuin tähän monen suosikkitarinaan. Ja sellaiselta kirja vaikuttikin, toteemitarinalta niille, jotka pääsevät samalle aaltopituudelle kirjailijan kanssa. Minä en päässyt. Kirjan kannessa siteerataan viehättävästi Agonya "Jos saat tämän kirjan lahjaksi, joku todella pitää sinusta". Voi kun olisinkin päässyt tuohon tunnetilaan, mutta ei.

Kenelle suosittelisin kirjaa?
Lähivuosina lukemistani kirjoista tuli mieleeni Harjukaupungin salakäytävät. Jos pidit tästä Pasi Ilmari Jääskeläisen tarinasta, Carrollin aikuisten satu voisi olla sinun juttusi. Itse aion pitää taukoa tästä genrestä.

Lumilapsi




Eowyn Ivey
2012 suom. 2013
415 s./Bazar

Syyskuisen lukuteemani, Book Battlen, ensimmäiseksi voittajaksi selviytyi Iveyn esikoisteos Lumilapsi, joka on ollut tänä vuonna Pulizer-finalistinakin. Tarinan voitokkuutta neljän ensimmäisen kappaleen perusteella ei tarvinnut missään vaiheessa katua: tarina veti loppuun saakka ja Alaska ihastutti karuudellaan.

Jack ja Mabel, vanhenemaan päin oleva lapseton pariskunta, lähtivät kotiseudultaan surun saattelemana ja tekivät uuden kodin itselleen Alaskan villin luonnon keskelle. Kova elämä ja jatkuva puurtaminen ei kuitenkaan tuonut tyydytystä kummallekaan vaan arki tuntui aina vain mitäänsanomattomalta ja sisällyksettömältä. Eräänä iltana pariskunta intoutuu kuitenkin tekemään lumesta lasta muistuttavan lumiukon eikä aikaakaan, kun pihapiirissä alkaa kulkemaan pieni Faina-niminen tyttö. Tämä kesytön ja mitä ilmeisemmin orpo pikkulapsi tulee ja menee niin kuin häntä huvittaa. Aluksi Jack ja Mabel yrittävät kaikkensa, jotta lapsi jäisi pysyvästi heidän luokseen, mutta lopulta he ymmärtävät, että Faina on ennen kaikkea luonnon lapsi, hän jos kuka pärjää Alaskan säälimättömissä luonnonoloissa pahimmassakin pakkasessa. Mutta entä vanha satu Lumilapsesta, sen mikään eri versio kun ei näytä loppuvan hyvin: miten Fainan lopulta käy?

Hieno tarina, jossa minua viehätti ehkä ensisijaisesti tapahtumapaikka, joka on niin vahvasti mukana kaikessa, mitä kirjassa tapahtuu. Alaskan metsämaisemaa voikin pitää yhtenä päähenkilönä tarinassa. Jackin ja Mabelin elämäntarina oli myös koskettavuudessaan kiinnostava: varakkaan perheen tytär haluaa pois kaikesta ja päättää raahata miehensä Alaskaan puurtamaan molempien lapsettomuudesta johtuvaa surua pois. Tarinassa on paljon tavallisen arjen kuvailua, joka viehättää minua, sillä olenhan suorastaan rakastanut esimerkiksi Pieni talo preerialla -sarjan kirjoja. Pariskunnan tuska on käsinkosketeltavaa ja siksi onkin kovin helpottavaa, kun he pikkuhiljaa ystävystyvät muihin Alaskan asuttajiin ja saavat elämäänsä vähän puhtia. Fainan mukaantulo on toki kiinnostava lisä tähän kaikkeen ja onneksi hieman todellisuuden rajoja venyttävä idea lumen lapsesta ei ole mennyt liian pitkälle. Kaikki Fainan ympärillä on arvoituksellista ja osin hämäränpeittoon jäävää, mutta silti suurelta osin uskottavaa.

Book Battlen ollessa ensimmäisissä erissään, muistan kiinnostuneeni Lumilapsessa juuri pahanenteisestä tunnelmasta. Toivoin ja toisaalta pelkäsin tarinan kulkevan melko synkkiinkin kerroksiin, mutta nyt luettuani kirjan loppuun olen tyytyväinen siihen, että surumielisyydestään huolimatta tarina on myös kaunis ja tietyllä tavalla lohdullinen. Lopulta tapahtuu juuri niin kuin on olettanutkin ja se on ihan hyvä niin, vaikka toisaalta...

Ihmettelen kovasti, jos Lumilapsi ei löydy loppuvuodesta suosikkikirjojeni listalta. Tarina minun makuuni, ehdottomasti! Suosittelenkin kirjaa kaikille, ja eritoten vinkkaan niitä, jotka aikovat osallistua Blogistanian Globalia äänestykseen, että lukisivat kirjan jo tämän vuoden aikana.

Avioliittojuonia
So American - Alaska