Kaikki mitä rakastin

Siri Hustvedt
2003 suom. 2007
466 s./Otava

Ensimmäinen ehdokas uudeksi kirjalliseksi ystäväksi kuukauden teeman mukaisesti on Siri Hustvedt. Hänen kanssaan onkin vierähtänyt huhtikuun alku, en ehkä teemaa valitessa ymmärtänyt täysin, miten aikaavievää hommaa kestävän ystävyyden metsästäminen voi olla. En taida neljää kirjaa ehtiä lukemaan huhtikuun teeman alle, mutta toivon edelleen, että yksi uusi ystävä löytyisi matkan varrelta. Siri Hustvedtin kanssa tulimme toimeen hyvin, mutta minun pitää tutustua hänen tuotantoonsa lisää ennen kuin voin sanoa mitään lopullista.

Kaikki mitä rakastin kertoo kahdesta perheestä New Yorkin taidemaailman kuhinan keskellä. Aluksi on taidemaalari Bill ja hänen syrjäänvetäytyvä runoilija-vaimonsa Lucille sekä tarinankertojana kunnostautuva Leo ja hänen vaimonsa Erika, joka työskentelee kirjallisuuden opettajana. Myöhemmin Lucille saa väistyä ja nelikon täydentää Violet, Billin maalausten kaunis malli, jonka sydän on avoin. Molempia pariskuntia siunataan pojalla, mutta tragedia on osa elämää eikä mikään ole sen jälkeen entisellään.

Hustvedtin kirja oli kaiken kaikkiaan todella miellyttävä lukukokemus. Uppouduin innokkaasti taidemaailman syövereihin, sillä onhan henkilöhahmojen elämäntapa niin kaukana omasta arjestani. Totuuden nimissä täytyy myöntää, että monet syvälliset taidekeskustelut menivät hieman ohi, ja olisikin ehkä ollut järkevää googlettaa jatkuvasti esimerkiksi taideteoksia, joista varsinkin Bill ja Leo keskustelivat usein. Oletin tarinan jatkuvan samankaltaisena alusta loppuun saakka, sillä olin unohtanut perheitä kohtaavan tragedian, josta takakannessakin mainitaan. Sen myötä älykäs ja ihanan kultturelli tarina sai jopa jännityskirjallisuuden elementtejä ja toisen pojan, Markin, noustua esille, muistutti tarinan tunnelma minua Poikani Kevin -kirjasta.

Tosiystävyyttä en silti ole vielä valmis vannomaan. Se on se ihan pieni klick, joka erottaa todella hyvän tarinan ja todella hyvän vaikutuksen tehneen tarinan. Pieni klick, ja palaset loksahtavat paikalleen lukijan ja tarinan välillä. Nyt klick jäi puuttumaan, mutta lukukokemus oli silti kaikin puolin hieno. Kaikki mitä rakastin kestäisi hyvin useammankin lukukerran, niin paljon se pitää sisällään. Huomasin kuitenkin, etten kirjan luettuani ole palannut pohtimaan henkilöhahmojen elämää. Kauhistuin lukiessani kerta toisensa jälkeen Markin edesottamuksia ja sympatiani olivat hänestä välittävien aikuisten puolella, mutta suuret tunteet jäivät silti puuttumaan. Uuden ystävän etsintä jatkukoon!

Naiskirjailijoiden 100 kirjaa

Vapiseva nainen




Siri Hustvedt
2009 suom. 2011
240 s./Otava

Siri Hustvedt on pitämässä isälleen muistopuhetta, kun hän joutuu oudon vapinan valtaan. Kirjailija haluaa selvittää mikä hänessä on vikana ja näin alkaa matka neurotieteen, psykiatrian ja psykoanalyysin maailmaan. Hankkiessaan taustatietoja edelliseen romaaniinsa Hustvedt opiskeli lääkeaineoppia, osallistui aivotieteen luennoille ja luki tutkielmia erilaisista sairauksista. Kirjailijalla riittää omakohtaisiakin kokemuksia vapinakohtauksien lisäksi: lapsesta asti vaivannut migreeni ja muille ihmisille tapahtuvien asioiden vahvasti kokeminen omassa ruumiissaan johtavat siihen, että asioista on otettava selvää. 

Vapiseva nainen on mielenkiintoinen, mutta hieman raskas kirja. Aiheet eivät ole helpoimmasta päästä - olisi kai toivottavaa, että lukija olisi opiskellut hieman psykologiaa tai lääketiedettä. Näistä asioista kiinnostuneet saavatkin varmasti kirjasta enemmän irti kuin tavalliset pulliaiset. Jotain Hustvedtin kirjoitustaidoista kuitenkin kertoo se, että kirja onnistuu vaikeudestaan huolimatta olemaan mukaansa tempaava. Kirja sisältää otteita lääketieteen historiasta ja eri koulukuntien mielipiteitä eri sairauksista. Mielenkiintoisen lisän tarinaan tuo erilaiset potilaskertomukset. Paljon on maailmassa sairautta, sellaista minkä syvintä olemusta ei ole vielä saatu selvitettyä. Lukukokemuksen jälkeen jäi tunne, että tällaisia kirjoja voisi lukea lisääkin. Hustvedtin muihin kirjoihin on myös ehdottomasti tutustuttava.

En valitettavasti tehnyt kirjalle kunniaa lukutavallani. Tässä on kirja, joka ansaitsisi tulla luetuksi yhteen putkeen. Kirjassa ei ole kappalejakoa, joten mikä tahansa kohta on huono kohta jättää kirjanmerkki. Alku oli lupaava ja sain luettua 100 sivua yhtenä päivänä, mutta sitten alkoi muut hommat painaa päälle. Saman tien menetin otteen kirjasta ja keskittymisen herpaantuessa sairauskertomukset muuttuivat sillisalaatiksi. Kun huomaa ajattelevansa muita asioita, peli kirjan suhteen on menetetty. Toimikaa te muut lukijat fiksummin!

Kiva sattumakin kävi kirjaa lukiessa: Hustvedt kertoo pahan käden -syndroomasta, jossa oikea käsi toimii normaalisti, mutta vasen käsi vaikeuttaa elämää. Jos oikea käsi esimerkiksi ajattelee nostavansa halon laittaakseen sen uuniin niin vasen käsi paiskaakin sen seinään. Katsoimme poikaystävän kanssa Housen viidennen tuotantokauden viimeistä jaksoa ja siinä potilaana oli tuollainen pahan käden omaava henkilö. Ennen kuin House ehti kertoa tiimilleen mikä potilasta vaivaa, oli Sonja jo ehtinyt saada poikaystävän tilanteen tasalle kertomalla sairaudesta ja antamalla muutamia esimerkkejä. Kyllä kirjoja kannattaa lukea:)

P.S. Tämä lukukokemus johti myös Minihaasteen ensimmäisen osan suorittamiseen. Hustvedtiin tutustuminen on alkanut.