Stockmann Yard - myymäläetsivät muistelmat

Antto Terras
2015
285 s./Like

Jos KonMarin lukeminen johonkin kirjaharrastuksessani vaikutti niin siihen, että toivottavasti tästä eteenpäin osaan valita oikeita kirjoja luettavaksi hetimiten kun tiet niiden kanssa risteävät. Liian moni kirja on aikoinaan päätynyt suoraan lukulistalle ja jumittanut siellä niin kauan, ettei kirja enää lainkaan ole ajankohtainen ja näin se on jäänyt lopulta lukematta. Kirjahyllyä katsellessani päättelinkin, että Stockmann Yard on juuri tällainen kirja, jota ei kannata jättää roikkumatta. Sen aika on nyt tai ei koskaan.

Myymäläetsivän muistelmat olikin oikein oiva välipalakirja muiden lukemisten ohella. Ylipäätään oli mielenkiintoista lukea millaista myymäläetsivän työ on ja varsinkin millaista se on Suomen tunnetuimmassa tavaratalossa. Kaiken maailman lakipykäliä sivutaan runsaasti ja niistä tulikin kirjan isoimmat ahaa-elämykset: myymälävarkaana oleminen ei tosiaan linnaan asti vie ja jos korttinsa pelaa oikein niin eipä ole juuri muitakaan rangaistuksia luvassa.

Tietenkin herkullisimmat kohdat kirjassa liittyivät tosielämän tarinoihin. Terras on kohdannut kaikenlaista tallaajaa ja Stockmannilla on jäänyt kiinni niin rikkaat kuin köyhät, julkkikset ja nobodyt, rehdit urheilijat ja hemmotellut kakarat. Kiinniottotarinoita on runsaasti ja päällimmäisenä mieleeni taisi jäädä juurikin tavat joilla rikkaiden perheiden lapsia kohdeltiin. Kirjasta sai ainakin sen käsityksen, että paljon ei näiden lapsien ja nuorten tarvitse käytöstään anteeksipyydellä. Melkeinpä se on Stockmann, joka on antanut lahjakortin perään ja pyydellyt anteeksi. Älytöntä. Mutta ehkä vieläkin raivostuttavampana pidin vanhempia, jotka soittelevat rötöstelyn jälkeen ja uhkailevat ties millä, koska meidän mussukkaahan ei varkaaksi kutsuta. Apua, ihan rintaan koskee, kun taas muistaa, että tuollaisia oman elämänsä tähtiä on oikeasti olemassa.

Kaiken kaikkiaan viihdyttävä ja otteessaan pitävä kirjanen.

Pilvilinna joka romahti

Stieg Larsson
2008 suom. 2008
698 s./Wsoy
äänikirjana 21 cd-levyä

Mitä tapahtui ja kenelle?
Kolmas kirja jatkuu suoraan siitä mihin toinen kirja loppuu: Lisbet Salander on kohdannut isänsä ja taistelu elämästä ja kuolemasta on kirjaimellisesti alkanut. Millenium-lehden tähtitoimittaja Mikael Blomkvist aikoo tehdä kaikkensa, jotta oikeat ihmiset joutuvat lopulta telkien taakse ja Salanderin maine saadaan puhdistettua julkisesti. Jotta tähän pisteeseen päästään, kaikenlaista ehtii sattua ja tapahtua, onhan Salanderilla ja Blomkvistilla aikamoisen mahtavia vihollisia.

Kirjan yllätysmomentti?
Tarina eteni odotetusti enkä oikeastaan osannut edes toivoa kirjalta sen kummempia yllätyksiä. Miehet jotka vihaavat naisia -kirjasta alkanut tarina saatiin kunnialla päätökseensä ja Lisbetille oikeutta, ei juoni mielestäni olisi oikein muuhunkaan suuntaan voinut haarautua. Kävi se minkä pitikin käydä.

Lukukokemuksesta.
Aloitin kirjan äänikirjaversion kuuntelemisen lokakuun alkupuolella, joten tarinan parissa ehti vierähtää melkein kaksi kuukautta. Uumoilin jo trilogian ensimmäisen osan luettuani, että se tulisi olemaan ehdoton suosikkini kolmen kimpasta ja näin kävikin. Vaikka Larssonin kirjat ovat melkeinpä vailla vertaa, niissä on se jokin, mikä ei ihan iske omaan lukumakuuni. Siksi en tunnustaudukaan Millenium-sarjan suurimmaksi faniksi, mutta kyllä tämä kolmaskin osa tarjosi hyvän lukukokemuksen ja varsinkin tarinan loppupuolen tapahtumat tyydyttivät oikeudennälkääni. Onhan se ehdottomasti niin, että jos jännityskirjallisuutta tykkää lukea, ei Larssonin kirjoja voi ohittaa.

Langenneet

Michael Katz Krefeld
2013 suom. 2014
352 s./Like

Tanskalaisen Krefeldin uusi jännäri paljastaa alamaailman pahuuden ja saa lukijan kiemurtelemaan ahdistuksesta. Ihmiskauppa, prostituutio, huumekauppa - tuntuu että mikään näistä ei ole ennen järkyttänyt minua niin kovasti kuin Langenneet -kirjassa.

Alun perin minulla ei oikeastaan ollut edes oikea lukufiilis jännärille eikä varsinkaan alamaailman kiemuroille. Krefeld on kuitenkin onnistunut kirjoittamaan koukuttavan kirjan ja vaikka ihmisten silmitön pahuus aiheuttaa suorastaan fyysistä pahaa oloa, on tarinaa pakko lukea eteenpäin, jotta saa tietää miten henkilöhahmojen oikein käy. Oma turvallinen sänky ei ole koskaan tuntunut niin hyvältä kuin tätä kirjaa lukiessa...

Kaikki alkaa siitä kun poikaystäväänsä Igoriin totaalisesti hullaantunut Masha huomaa tulleensa myydyksi Kööpenhaminan pahanmaineiselle alamaailman vaikuttajalle. Siitä alkaa järkyttävät nöyryytyksen vuodet toinen toistaan julmempien miesten armoilla. Mashan vaiheiden lisäksi kirjaa vie eteenpäin niin kööpenhaminalaisen poliisin kuin nuoria naisia metsästävän sarjamurhaajan tarinat.

Krefeld on palkittu Tanskan parhaana rikoskirjailijana ja Langenneet avaa Kööpenhaminaan sijoittuvan rikossarjan. Liken sivuilla vinkataan, että vaikka sarjan osat voi lukea itsenäisinä rikostarinoina, suurempi kokonaisuus on myös harkiten rakennettu. Ensimmäinen osa oli kaikkea sitä mitä rikosromaani parhaimmillaan on: kamala ja ahdistava, vauhdikkaasti etenevä, mieleenpainuva ja silmiä avaava. Aion siis varmasti tarttua myös seuraaviin osiin kunhan ne suomennetaan.

Aiotko sinä tehdä lukusuunnitelmissasi tilaa tälle uutuudelle?

Sleepers - Katuvarpuset

Lorenzo Carcaterra
1995
373 s./Arrow Books

Lorenzo Carcaterra
1995
373 s./Arrow Books

Lorenzo Carcaterra

1995

373 s./Arrow Books

Lorenzo Carcaterra

1995
373 s./Arrow Books


Luin ennen New Yorkin matkaamme Lorenzo Carcaterran omiin lapsuus- ja nuoruusmuistoihin perustuvan The Sleepers -kirjan, joka oli yksi oman nuoruuteni tärkeimmistä kirjoista.

Kirja sijoittuu pääosin 1960-luvun New Yorkin Hell's Kitchenin alueelle, jossa neljä nuorta poikaa tekevät virheen, jolla on kauaskantoiset vaikutukset. Pienenä pilana alkanut varkaus päättyy traagisesti sivullisen vakavaan loukkaantumiseen ja ystävykset lähetetään vuodeksi pahanmaineiseen poikien koulukotiin. Vietettyään koulukodissa muutaman viikon alkaa olla hyvin selvää, että he eivät tule koskaan unohtamaan sitä henkistä ja fyysistä väkivaltaa, jota he päivittäin joutuvat kohtaamaan siellä. Vuodet vierivät ja pojista kasvaa miehiä, joiden elämät ovat kulkeneet kovin erilaisiin suuntiin. Michael on lukenut itsensä lakimieheksi ja yrittää kovasti unohtaa nuoruuden kauhut. Shakes on päätynyt lehtialalle ja yrittää elää mahdollisimman tavallista elämää katse tulevaisuudessa. John ja Tommy puolestaan eivät koskaan toipuneet ajasta koulukodissa ja näin ollen rikoksen poluille oli helppo lähteä, sillä onhan helpompi olla pelätty kuin joutua itse pelkäämään henkensä edestä. Eräänä päivänä sattuma järjestää kaksi ystävyksistä kasvokkain poikakodin entisen vartijan kanssa ja kostonkierre alkaa.

Ymmärrän miksi moni välttelee vanhojen suosikkikirjojensa uudelleen lukemista, sillä onhan se yksinkertaisesti sydäntä raastavaa, jos vanhalla kirjarakkaudella ei ole enää samalla tavalla annettavaa kuin ennen. Valmistuin kohtaamaan Carcaterran kirjan melko realistisin odotuksin ja sain kirjasta aikalailla irti sen, mitä odotinkin saavani. Ei enää suuria tunteenpurkauksia ja itsensä uneen itkemistä, mutta kuitenkin vahva ymmärrys siitä, miksi kirja aikoinaan oli niin tärkeä. Tähän on tyytyminen.

En halua sanoa, että kirja olisi tuottanut varsinaista pettymystä aikuiselle lukijalle, mutta sanotaan näin, että se ei oikeastaan antanut mitään uutta ajattelemisen aihetta, ja se kirpaisi kaikkein eniten. Elokuvaversio on aina ollut minulle rakkaampi kuin kirjaversio. Aikoinaan kirja tuntui antavan aika paljonkin lisäsisältöä kokonaisuuteen, mutta nyt koen, että elokuvaversio on minulle täydellinen enkä kaipaa mitään lisää.

Oli kuitenkin mahtava juttu, että ehdin lukea kirjan ennen matkaamme, sillä hotellimme oli suureksi yllätyksekseni tasan vanhan Hell´s Kitchenin alueella! Vaikka New York onkin muuttunut vuosien saatossa eikä kyseinen alue ole enää sellainen kuin 1960-1980 -luvuilla, niin hymyilinpä silti kahta leveämmin pelkästä ajatuksesta samoilla kaduilla kulkemisesta. Juuri näin tässä pitikin käydä:)

Enkelintekijä

Camilla Läckberg
2011 suom. 2013
483 s./Gummerus

Niin monen keskinkertaisen kirjan jälkeen on todella helpottavaa tarttua tarinaan, jonka tietää vievän mukanaan. Ja jos kevään kirjojen kanssa on tullut jatkuvasti kurkattua lopullista sivumäärää niin sitä ongelmaa ei kyllä Enkelintekijän kanssa ollut. Juhannuspäivänä sitä löysi itsensä hyvinkin nopeasti sivulta 150 ja kohtahan kirja olikin jo kokonaan luettu! Ihanan vaivatonta, viihdyttävää ja jännittävää lukemista!

Rehtorin perheen pääsiäisateria on katettu Valön saarella olevaan poikien sisäoppilaitoksen ruokailuhuoneeseen, mutta perheestä on paikalla vain yksivuotias Ebba. Missä kaikki muut ovat? Tietävätkö kalassa olleet oppilaat jotain perheen katoamisesta? Vuosia kuluu ja Ebba miehineen päätyy takaisin Valön saarelle lähimenneisyyden kamalia tapahtumia paeten. He aloittavat pitkällisen remonttiurakan tarkoituksenaan saattaa entinen sisäoppilaitos entiseen loistoonsa. Joku kuitenkin tuntuu haluavan Ebballe pahaa kaikkien näiden vuosien jälkeen ja paikalliset poliisit saavat taas uusia - ja vanhoja - rikoksia ratkaistavakseen. Tuttuun tapaan myös muutama siviili sotkeutuu kuvioihin mukaan.

Läckbergin kahdeksas Fjällbackan rannikkokylään sijoittuva rikostarina ei todellakaan pettänyt odotuksia. Toisaalta sarjan osista muutamat ovat jo ehtineet muodostua niin suuriksi suosikeiksi (minun tapauksessani Kivenhakkaaja ja Majakanvartija), ettei Enkelintekijä kuitenkaan ihan samaan yltänyt - en kyllä odottanutkaan sen yltävän. Tarinat ovat hyviä näin, mutta huomaan nykyisin kuitenkin toivovani, etteivät sarjan siviilit kuten Patrikin vaimo Erica ja tämän sisko Anna olisi niin suuressa roolissa kun rikoksia selvitellään. Toivoisin, että seuraavassa romaanissa Erica jäisi oikeasti kotiin kirjoittamaan uutta kirjaansa, jonka aihe ei liittyisi mitenkään meneillään olevaan rikostutkimukseen ja uudet henkilöt saisivat tilaa toimia ja joutua vaaraan. Mielenkiinnolla odotan myös onko seuraavassa romaanissa taas uusi äiti-lapsi-kaksikko, jossa äiti on ihmishirviö, jonka toiminta tuhoaa usean sukupolven.

Jälleen kerran nautin varsinkin menneisyyden tapahtumien kuvailusta. Sisäoppilaitosvuodet ja perheen katoamiseen liittyvät tapahtumat kiinnostivat totta kai, mutta myös Ebban varsin onnettoman isoäidin ja isoisoäidin elämäntapahtumat olivat suorastaan kutkuttavaa lukemista. Fjällbacka on siitä erikoinen kylä, että tarinoita vanhoilta ajoilta pyörii kyläläisten keskuudessa vaikka millä mitalla. Mielelläni itsekin kuuntelisin kotikaupungistani samanlaisia "juoruja vuosikymmenien takaa", mutta toistaiseksi olen tainnut kuulla vanhemmiltani pelkästään noidista, joita täällä asui vanhempieni ollessa lapsia.

Osallistun kirjalla Kiinteistöhaasteeseen. Niin menneet kuin nykyisetkin tapahtumat ovat vahvasti yhteydessä Valön saarella olevaan rakennukseen, joka toimi aikoinaan poikien sisäoppilaitoksena. Rehtorin perheen kadottua koulu lopetti toimintansa ja rakennus sai olla oman onnensa nojassa kunnes rehtorin henkiinjäänyt tytär palasi parinkymmenen vuoden jälkeen takaisin remontoimaan vanhaa kotiaan. Saaristomaisema ei ole minulle kovin tuttu asia, joten yleensä nautinkin sen kuvailusta kirjallisuuden äärellä. Oman viehätyksensä tuottaa vanha rakennus, joka remontoimisen myötä alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan ihastuttavaa majataloa, joka sen on tarkoitus tulevaisuudessa olla. Yhtä lailla ihastelen näkymää, joka rakennuksen ikkunoiden takaa pilkistelee, vaikka saarella onkin suorastaan vaarallista olla erinäisten tapahtumien takia.

Kiinteistöhaaste

Kuukauden nuortenkirja: Punainen kuin veri

Salla Simukka
2013
264 s./Tammi

Innostuin näemmä vuoden vaiheessa Salla Simukan aikaisemmista, Topelius-palkituista, kirjoista Jäljellä ja Toisaalla enemmän kuin aluksi ymmärsinkään. Nappasin nimittäin heti mukaani Lumikki-tilogian ensimmäisen osan ennakkokappaleen, kun se työpaikalleni saapui. Olen jo työni puolesta kiinnostunut siitä, mitä kotimainen nuortenkirjallisuus tarjoaa tänä päivänä fantasiatarinoiden lisäksi. (Vastaus: Sisältörikkaita laadukkaita jännitystarinoita, joissa tapahtuu paljon muutakin kuin pyssyillä paukuttelua.)


Luulin jännityskiintiöni olevan jo täynnä tässä kuussa, sillä olenhan lukenut jo kaksi kuukauden talviteemaan liittyvää jännäriä. Kuumeen ja flunssan kaadettua tämän lukijan sänkyyn, parasta viihdykettä tuntui kuitenkin tarjoavan nuorten jännityskirjallisuus. Aluksi oli hankalaa muistaa kaikki tarinan etenemisen kannalta tärkeät henkilöhahmot niin koululaisten, virkavallan kuin alamaailmankin keskuudesta ja siihen lisäksi vielä heidän keskinäiset suhteensa ja nokkimisjärjestyksensä. Hyvä tarina kuitenkin vei mukanaan ja kuumeinenkin pää pysyi mukana. Yleensä pyrin välttelemään jännitysgenren sisällä alamaailmaan liittyviä kirjoja, sillä niiden suhteen ajattelen kärjistetysti, että yhden kirjan luettuaan on lukenut ne kaikki. Varsinkin huumebisnes on aihe, josta en juurikaan jaksa innostua.

Mielenkiintoiseksi kirjan tekee tietenkin päähenkilö. Odotin jännityksellä, millaiseksi minun ja Lumikki Anderssonin suhde tarinan edetessä muodostuisi. Syrjäänvetäytyvät ja kaikkia arvostelevat päähenkilöt kun saattavat antaa itsestään melko ylimielisen ja sitä kautta ärsyttävän kuvan itsestään. Lumikin ajatuksia maailmasta oli kuitenkin helpompi ymmärtää, kun hänen rankoista kasvuvuosistaan kerrottiin enemmän. Lopulta pidin paljonkin tästä tarkkanäköisestä nuoresta naisesta, jonka oli aikoinaan jokapäiväisen selviytymisen nimissä ollut pakko pitää ympäristöään silmällä eri tavalla kuin niiden, joiden ei ole koskaan tarvinnut pelätä.

Lumikki ajautuu keskelle huumebisnekseen liittyvää välienselvittelyä, kun hän eräänä kylmänä maanantaiaamuna päättää pistäytyä koulun pimiössä. Sieltä veren hajun keskeltä hän löytää viidensadan euron seteleitä kuivumasta ja saa pian selville, kuka opiskelijoista on ne sinne tuonut. Lumikki on tottunut tekeytymään huomaamattomaksi. Elämä on helpompaa - ja turvallisempaa - kun pitää muut etäällä eikä sekaannu muiden asioihin. Valitettavasti seteleihin liittyvä opiskelija tietää Lumikin tietävän rahoista, joten Lumikilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin katsoa, mihin suuntaan seuraavat vuorokaudet häntä kuljettavat.

Punainen kuin veri sopii hyvin kuukauden talviteemaan ja esittelee talvenkin hieman eri näkökulmasta kuin aikaisemmat lukukokemukseni. Talvi otetaan jatkuvasti huomioon tarinan edetessä, mutta siitä ei tehdä liian suurta numeroa. Tampereella paukkuu kovimmat pakkaset miesmuistiin ja tapahtumat huipentuvat salaperäisen Jääkarhun kartanolla pidettävissä vuoden kovimmissa juhlissa, joihin on kutsuttu vain harvat ja valitut. Talvi on tarinassa isossa osassa, mutta sen voimaa ei ole alleviivattu ihan niin paljon kuin ruotsalaisissa kirjoissa Yömyrsky ja Mantelintuoksua lumimyrskyssä. Toisaalta taas Taikatalvi esittää hyytävän vuodenajan maagisessa valossa, omana salaperäisenä maailmanaan, jossa sattuu paljon kauniita, mutta jännittäviäkin asioita. Simukan kirjassa talvi on arkisempi, ehkä ankara, mutta tuttuakin tutumpi. Suomalaisille talvi on pakollinen paha, jonka kanssa on vain opittava elämään sen ehdoilla.

Tyttö joka leikki tulella

Stieg Larsson
2006 suom. 2008
616 s./WSOY

Millenium-sarjan toisen osan luinkin melko pikaisesti. Aluksi hieman epäilin kirjan lumovoimaa: en uskonut että kirja voisi olla läheskään niin mielenkiintoinen kuin sarjan ensimmäinen osa Miehet jotka vihaavat naisia. No, parempi se ei ollut, mutta viihdyin joka tapauksessa todella hyvin selvitellessäni Ruotsin seksibisneksen ja alamaailman koukeroita. Ja voin sanoa, että viha naisia vihaavia miehiä kohtaan kasvoi kasvamistaan.

Larsson on kyllä onnistunut kirjoittamaan huikean viihdyttävästi sellaisesta aiheesta, joka mielestäni on ehkä jo hieman loppuunkaluttukin. Olen lähivuosina lukenut muutaman seksibisnekseen liittyvän kirjan, ja vaikka ne kaikki ovat olleet todella mielenkiintoisia ja kamalia, en oikein jaksa tarkoituksella tarttua niihin - ainakaan vähään aikaan. Tämän kirjan kanssa kävi kuitenkin niin, että työpäivää edeltävänä yönä jouduin valvomaan puoli kahteen asti, jotta sain kirjan päätökseen. En vain voinut jättää sitä enää kesken! Ja tällainen yökukkuminen on minulta todella harvinaista! (Tosin sain joka tapauksessa yli 7 tunnin yöunet, määrä joka taitaa monelle olla normaali määrä unta...)

Sarjan kolmas tulee varmasti luettua lähiaikoina. Olen pitänyt Larssonin sarjasta paljon, mutta sen mieleenpainuvuus saattaa osaksi johtua myös siitä, että sarja on niin tunnettu ja pidetty. Tätä on totta kai helppo suositella niille, jotka eivät ole vielä sarjaan tutustuneet - jos vähänkin enemmän lukee kirjoja, on varmasti jossain keskustelussa törmännyt Larssoniin. Mutta ei sillä, onhan kirjailija maineensa ansainnut. Kirjan henkilöiden kanssa en ole kokenut sen kummempia tunnekuohuja, tuskin niin käy kolmannessakaan osassa. Melko neutraalisti heihin suhtaudun lukiessani. Lisbetin nuoruutta valaistaan tällä kertaa tarkemmin ja lukija ehkä ymmärtää toista osaa lukiessaan paremmin tämän minä-vastaan-muu-maailma-asenteen. Totta kai kirjassa on toinen toistaan hurjempia kohtauksia, joita lukiessa miettii väkisinkin, että miksi tuo ja tuo ei pyytänyt apua kun lähti selvittelemään sitä ja tätä. Mutta sellainenhan jännitysgenre on.

Elokuvankin aion katsastaa lähiaikoina. Loppuun vielä pieni mur-kommentti elokuvan trailerista: näin sen katsoessan ensimmäistä elokuvaa ja trailerissa to-del-la typerästi paljastettiin juuri se asia, mitä kirjassa pihdataan viimeisiin kappaleisiin asti. Olen ehkä hieman katkera.

Miehet jotka vihaavat naisia


Stieg Larsson
2005 suom. 2006
541 s./WSOY

Sen suurempia esittelyjä Larssonin Millenium-trilogian ensimmäinen osa tuskin tarvitsee. Hassu juttu, mutta kirjojen suursuosiosta huolimatta olen onnistunut elämään jonkinlaisessa kuplassa, sillä kirjan juonikuviot olivat minulle luku-urakan alussa täydellinen yllätys. Niinpä en mielelläni paljasta turhan paljon kirjan tapahtumista ja sen henkilöistä nytkään, jotta muutkin pääsevät jännittämään tarinan parissa. Kirjan alussa toimittaja Mikael Blomkvist on joutumassa vankilaan kunnianloukkauksesta. Hän on kirjoittanut pieleen menneen paljastusjutun teollisuuspohatta Wenneströmistä. Samaan aikaan erään suuryrityksen entinen johtaja Henrik Vanger pyytää Blomkvistiä selvittämään minne hänen veljentyttärensä katosi sukusaarelta vuonna 1966. Mysteeriä selvittämään liittyy muutaman mutkan kautta vertaansa vailla oleva hakkeri Lisbet Salander.

Mistään muusta kirjasta ei ole tullut juteltua asiakkaiden kanssa yhtä paljon kuin tästä. Niinpä onkin vähän surkuhupaisaa, että vasta nyt päädyin tämän kirjan pariin. Jostain syystä en osaa lukea niitä kaikkein eniten puhuttavia kirjoja tuoreeltaan. Ajattelen helposti, että ehtiihän tuon myöhemminkin. Ja pikkuhiljaa kasaan kirjalle hirveät odotukset ja alan kärkkymään sitä täydellistä hetkeä kirjan korkkaamiselle. Odotan ja odotan ja kaikki päättyy lopulta siihen, että luen kirjan sitten kun se on muille jo vanha juttu.

Pidin kirjasta ja niin olin arvellutkin käyvän. En usko, että runsaasti suosiota niittänyt jännityskirja voisi muunlainen ollakaan. Juonenkulku on helposti lähestyttävä niille, jotka lukevat vain sen yhden kirjan vuodessa. Kirja on tarpeeksi pitkä, jotta henkilöihin ja heidän menneisyyteensä voidaan syventyä vähän tarkemmin. Kirjan aiheet ovat tarpeeksi hätkähdyttäviä, joten lukija ei ehdi kyllästymään. Luen jonkin verran jännityskirjoja, joten jotkut tarinan osaset tuntuivat kovin tutuilta ja ehkä loppuun kolutuiltakin. Pitää toki muistaa, että toimiviksi todetut jutut kierrätetään kirjasta toiseen. Kiitokset siis Larssonille siitä, että aihe kuitenkin tuntui tuoreelta ja mukaansa tempaavalta. Harriet Vangerin kohtalo kiinnosti minua eniten. Kun tämä klassinen suljetun huoneen mysteeri oli saatu päätökseen, en olisi jaksanut enää keskittyä talousrikosjuttuihin. Pieni mahalasku siis loppua kohden.    

Pidin siitä miten mutkaton lukukokemus kirja oli. Tarina soljui eteenpäin mukavasti enkä ehtinyt pitkästymään. Talousrikoksista voisi halutessaan kirjoittaa todella pitkäveteisesti, mutta tällä kertaa kirjailija on osannut tiivistää hienosti vaikeat (tylsät) asiat. Henkilöhahmoista en pitänyt mitenkään erityisesti, mutta tarinan edetessä päähenkilöt tulivat pikkuhiljaa tutummiksi ja pian huomasin välittäväni heidän kohtalostaan. Ja onhan se kieltämättä hienoa, että kerrankin nainen on kirjoitettu kykeneväiseksi toimimaan mailan kanssa, kun henki on vaarassa.  

Lasiavain-palkinto kirjasta vuonna 2006: "Vuoden paras pohjoismainen rikosromaani."

P.S. Onko monia jännityksen ystäviä, joihin Miehet jotka vihaavat naisia ei olisi iskenyt ollenkaan?