Kulinaristin kuolema

Muriel Barbery
2000 suom. 2011
181 s./Gummerus

Luin muutama kuukausi sitten Siilin eleganssin ja oli heti selvää, että lukisin tämän kirjan mahdollisimman nopeasti perään.

Odotin, että samat henkilöt olisivat risteilleet kirjoissa vieläkin enemmän, mutta aika vähäiseksi jäi esimerkiksi vahtimestarin rouvan esiintyminen tässä kirjassa. Eihän tuolla nyt juuri väliä ole, Kulinaristin kuolema on nautittava kirja muutenkin, mutta onhan se aina herkillinen idea, että kirjailija käyttää samoja henkilöitä useampaan otteeseen ja eri näkökulmista.

Barberyn esikoisessa tutustutaan viimeisiä hengenvetojaan ottavaan maailmankuuluun ruokakriitikkoon. Isänä ja aviomiehenä melko epäonnistunut mies on omistanut elämänsä mieluummin makunautinnoille ja vallan hankkimiseen eikä tunnu katuvan mitään.

Sen sijaan että muistelisi kultaisia hetkiä perheensä kanssa, hän haluaakin ehtiä tavoittamaan tietyn maun, joka kummittelee hänen muistoissaan. Lukija pääsee pienimuotoiselle makumatkalle kriitikon ruokamuistoihin ja saa samalla kurkistaa millaista elämää hän on vietänyt niin poikana, miehenä, isänä, ystävänä kuin ruoka-kriitikkonakin. Myös hänen perheelleen, ystävilleen ja tutuilleen annetaan suunvuoro ennen kuin väistämätön tapahtuu.

Olin kuvitellut että ruokahimo sen kuin yltyisi tätä kirjaa lukiessa, mutta melko hyvin pystyin nauttimaan herkullisten ruokien kuvailusta ilman että oma elämäntaparemontti kärsi. Kirjassa pääpaino on kriitikon muistoissa, jotka hyvien ruokakokemuksien lisäksi ovat täynnä tärkeitä ihmisiä vuosien varrelta. Tarina ei mennyt ihon alle, mutta se onnistui kuitenkin olemaan kiinnostava ja paikoin ajatuksia herätteleväkin. Kirjan päähenkilö ei ole mikään mukava mies, mutta hän eli rikkaan elämän omistautuen ruoalle ja oli onnellinen tekemistään valinnoista. Tuntui tärkeältä lukea myös tällaisen ihmisen elämäntarina, miksi se olisi yhtään sen vähäpätöisempi kuin jonkun "paremman" ihmisen. Meitä kun on niin moneen junaan...

P.S. Jos joku vielä panttaa suositeltavia kirjoja alla olevaan 100 naiskirjailijan listaan ja sen kohtiin 72-91, vielä sopii jakaa viisauttaan! :)

Siilin eleganssi




Muriel Barbery
2006 suom. 2010
370 s./Gummerus

Lukukokemus jäi tällä kertaa keskinkertaiseksi, vaikka kirja itsessään ei ehkä keskiverto olekaan. Minuun kirja ei kaikessa hienoudessaan iskenyt, syynä osittain se etten ole kovin kiinnostunut filosofiasta. En vain jaksa pohdiskella pöydän syvintä olemusta paria sekuntia kauempaa. Toki henkilöhahmojen pohdiskeluista on aina mielenkiintoista lukea, jos heidän ajatuksensa on esitetty helppotajuisesti (ja tällä kertaa olikin), mutta ei kirja silti oikein ollut minun tyyliseni. Toisenlainen lukija saa kirjasta varmasti enemmän irti.

Kirjan Tarina onnistui olemaan aika mielenkiintoinenkin, mutta toisaalta myös todella ärsyttävä. Kirjassa tutustutaan rue de Grenellellä sijaitsevan luksustalon ovenvartijaan Réneehen. Ulkoisesti hän on kaikkea sitä mitä ovenvartijarouvalta odotetaankin: ruma, lihava ja hidas. Lisäksi Rénee esittää asukkaille olevansa todella yksinkertainen ja syrjään- vetäytyvä, vaikka oikeasti hän on sivistyneempi kulttuurinystävä kuin yksikään talon rikkaista asukeista. Réneen esitys saikin minut usein suorastaan epätoivon valtaan: miksi ihmeessä kaikki tuo vaiva? Vaikka kirjassa kerrotaankin syyt moiselle käyttäytymiselle, en silti jaksa ymmärtää. Ehkä se sitten on sitä "oikeaa elämää", että yksi tapahtuma elämässä voi tuottaa kerrasta poikki -asenteen, joka johtaa järjettömiin päätöksiin?! En vain oikein ymmärrä, miksi sen pitää olla joko tai. Että ollaan hävyttömän typerä tai sitten liidellään korkealentoisissa ajatuksissa kaikenpäivää. Miksi ei voi käyttäytyä niin kuin "normaalit" ihmiset käyttäytyvät: jutellaan syvällisiä niiden kanssa joiden kanssa voidaan ja jutellaan roskiksien tyhjentämisvälistä sitten muiden kanssa. Ei kai sitä tarvitse siteerata Tolstoita jokaiselle vastaantulijalle vain siksi että osaa? No, luultavasti tähän ratkaisuun on päädytty jo ihan siitäkin syystä, että kirja on mielenkiintoisempi näin.

Lukija saa tutustua myös toiseen luksustalossa asuvaan erakkoon eli 12-vuotiaaseen Palomaan. Hän on tavallista älykkäämpi lapsi, joka kaikessa maailmantuskassaan suunnittelee itsemurhaa. Hän tietää mikä rikkaan lapsen tulevaisuus on ja haluaa välttää sellaisen tyhjänpäiväisen elämän tällä radikaalilla teollaan. No, Palomakin ärsytti. Ja niin varmaan on tarkoituskin. Tilitän nyt kuitenkin: ihmetyttää hieman, että Paloma jaksaa suunnitella kuolemaansa mutta ei jaksa pistää kampoihin kotona tai esimerkiksi karata, jos kaikki on niin kurjaa. Mutta ehkä pahoinvoivana teininä ajatukset tuppaavat kulkemaan erikoisia latuja. Hmm. 

Tuo kaikkihan on joka tapauksessa vasta alkuasetelmaa ja asiat muuttuvat hieman, kun taloon muuttaa herra Kakuro Ozu, joka onnistuu näkemään Paloman ja Réneen sisimpään. Muutoksista oli mielenkiintoista lukea ja herra Ozu vaikutti sympaattiselta mieheltä. Kirjan loppu vaikutti kuitenkin siihen, että tarina jäi pyörimään mieleeni pidemmäksikin aikaa. Keskiverto lukukokemus on silti keskiverto, koskettavasta lopusta huolimatta. No, kirjoitukseni on näköjään hieman negatiivissävytteinen, mutta kirja ei missään nimessä ollut huono tai tylsä vaan ihan kelpo kirja, jonka lukeminen ei todellakaan kaduta. Aion lähiaikoina lukea kirjailijan toisenkin suomennetun teoksen. Jos se vaikka olisi enemmän minun tyyliseni.