Hjorth & Rosenfeldt
suom. 2013
473 s./Bazar
Pohjois-Ruotsissa vaeltamassa olleet ystävykset löytävät haudan, jossa on kuusi ruumista. Keskusrikospoliisin tutkintaryhmä Sebastian Bergmanin kera matkustavat paikan päälle tutkimaan tapausta. Tutkintaryhmän sisällä kuohuu tavalla jos toisellakin: Sebastian pyrkii lähestymään Vanjaa, joka puolestaan toivoo pääsevänsä opiskelemaan FBI:n oppiin. Ursula on eronnut miehestään, mutta ei silti halua vakavampaa suhdetta esimiehensä Torkelin kanssa. Billyn ja Vanjan ystävyyssuhde ei ole palannut entiselleen edellisen tutkinnan yhteydessä sanottujen sanojen takia, joten Billy tutustuu enemmän kuin mielellään Jenniferiin, joka on liittymässä ryhmään Vanjan korvaajana. Ja tässä vasta raapaistaan pintaa!
Huh! Tässä luetteloidessa tutkintaryhmän henkilökohtaisen elämän käänteitä alkaa kyllä vakavasti miettimään, että onkohan nyt tungettu yhteen tarinaan vähän liikaa kaikkea. Vastaus on kyllä. Murhatutkintaan liittyvät juonenpätkät pitävät otteessaan vaikka varsinaista jännitystä kirjasta on turha hakea. Kaikki mielenkiintoinen jää kuitenkin auttamatta kaikenlaisen draaman alle, joka on kyllä harmi.
Sinänsä hassu lukukokemus, että lukiessa pidin juonesta paljonkin ja se oli oikein viihdyttävä, mutta nyt myöhemmin miettiessäni kirjan tapahtumia minua lähinnä ketuttaa. Hurmaavaksikin kehuttu Sebastian Bergman ärsyttää - en osaa antaa tuumaakaan periksi ajatukselle, että hän on ihan ok, kunhan pinnan alle kurkistaa. Ja jotenkin murhatarina on lopulta hetkessä unohtunut, vaikka siinäkin oli jos jonkinlaista käännettä ja isoja paukkuja.
Vaan kyllä tästä toivutaan, Mykkä tyttö eli sarjan seuraava osa on jo varattuna kirjastosta ja sitä odotan kovasti, koska muistaakseni se on saanut paljon hyviä arvioita.
perjantai 26. elokuuta 2016
perjantai 19. elokuuta 2016
Kesäinen lukumaraton
Pakkasinpa alkuviikosta mökille mukaan pienen pinon kirjoja ja lähdin varovaisesti suunnittelemaan lukumaratonia vauva-arjen keskelle. Lukuisat 24 tuntia menivät jopa ennakko-odotuksia paremmin! Tietenkään sivumäärä ei päätä huimaa, mutta uusi tyyli, jota lähdin kokeilemaan tuotti tuloksia ja nautin lukemisesta ihan mielettömästi. Lisäksi reissuntäyteisen alku- ja keskiloman väsymys karisi, kun sain keskittyä ensisijaisesti lukemiseen. Tällä kertaa luin ihan siekailematta kirjoja sekaisin, aikaisemmilla kerroilla olen lukenut kirjan kerrallaan ja vaihtelu todella virkisti.
15:00 aloitus
15:45 luettu 30 sivua
Aloitin Adicien Huominen on liian kaukana -kirjan Ykkösselli-novellilla. Karu tarina yliopistoperheestä, jonka poikaa syytetään jengisotiin osallistumisesta. Korruptiota on niin vaikea ymmärtää pohjoismaalaisena. Adichieen on hieman ristiriitaiset tunteet. Kirjailijana hän on toki ansainnut kaiken saamansa suitsutuksen - hän on mielettömän taitava tarinankertoja. Nigerian arkipäiväiset kamaluudet ovat vain niin masentavaa luettavaa, että on todella vaikea saada oma asenne kohdilleen niin, että hänen teoksiinsa olisi "kiva" tarttua.
15:55 luettu 42 sivua
Luin muutamia runoja Palanderin esikoisrunokokoelmasta Maa muistaa matkustajan. Ei ole minusta oikein runojen lukijaksi, vaikka toistuvasti yritän. Kaikki sanat ja lauseetkin ovat itsessään ihan ymmärrettäviä ja usein saan ehkä kokonaisuudestakin jotenkin kiinni, mutta tunnelmasta en saa otetta sitten millään. J mietin ehkä ihan liikaa mitä runo tarkoittaa ilman, että antaisin vain mennä.
16:05 luettu 57 sivua
Aloitin Druckermanin Bébé päivä päivältä ja jo johdannon jälkeen olen innoissani. Toivonkin lukevani useita hyviä lapsenkasvatusperiaatteita kevyessä muodossa. Ihanteellista tietenkin olisi, että huomaisin toteuttavani jo useampaa (maalaisjärjen)periaatetta, jota myös ranskalaiseksi kasvatustavaksi sanotaan.
16:50 luettu 114 sivua
Kyllä! Todella hyvää vertaistukea asioista, joita on jo itsekin kelaillut ja miettinyt mikä meidän kasvatusperiaate olisi. Ruoan ja sosiaalisten taitojen suhteen Bébé päivä päivältä antaa tosi hyviä esimerkkejä. Ja niin kuin kirjassa muistutetaan, vauvat on älykkäitä, sen olen uudelleen ja uudelleen vähän hämmentyneenäkin pannut merkille edellisten yhdeksän kuukauden aikana. Lässyttämistä pitäisi kyllä vähän vähentää, vaikka se meidän perheessä onkin ehkä enemmän sellaista huumoripainoitteista, mutta vauvalle tekisi varmasti ihan hyvää kuulla enemmänkin äidin normaalia ääntä:D
17:10 luettu 124 sivua
Jatkoin runojen lukemista. Sen sijaan, että pystyisin heittäytymään runojen vietäväksi ja kokea jotain vähän mystistä huomaan kelailevani esimerkiksi sitä miten paljon luonnosta kirjoittavat runoilijat mahtavat liikkua luonnon keskellä... Ja samalla soimaan itseäni, kun nytkin kökin metsän keskellä ja pari päivää sitten tehtiin kävelyretki Aulangon näköalatornin mailla ja silti runojen luonto "ei tule minuun".
17:45 luettu 147 sivua
Luin toisen Adichien novellin Jäljennös. Rikkaan miehen vaimo on päätynyt lapsineen asumaan Amerikkaan ja mies asuu edelleen suuren osan vuodesta Nigeriassa. Nyt vaimo saa kuulla miehensä nuoresta rakastajattaresta. On aina yhtä jännittävää huomata miten jonkun ihmisen koko elämäntarinan pystyy mahduttamaan 20 sivuun niin, että lukijan mielenkiinto saadaan täysin tyydytetyksi eikä jää kaipaamaan kokonaista kirjaa, joka olisi omistettu esimerkiksi nyt tälle naiselle. Olen myös yllättynyt miten onnellisesti kaksi novellia on päättynyt, vaikka ongelmia päähenkilöillä on piisannut.
18:25 luettu 167 sivua
Jatkoin taas runoilla. Olen koko ajan enemmän pihalla. Kyllä se vain on niin, että minun kannattaa pysytellä helpommissa runoissa. Muuten lukumaraton on edennyt oikein hyvin, kisaväsymystä ei ole lainkaan eli tällainen poukkoileva lukemistyyli sopii paremmin kuin hyvin.
19:55 luettu 241 sivua
Luin loppuu Bébé päivä päivältä loppuun. Kirjasta jäi ehkä päällimmäisenä hyvä fiilis ja tunne siitä, että kasvatus on paljon omissakin käsissä eikä se jotenkin mystisesti vain mene niin kuin sattuu menemään. Määrätietoisesti kohti omia prioriteetteja ja niissä vähemmän tärkeissä sitten joustoa. Ja vau, ranskalaisten päiväkotilaisten ruoka-annokset ovat kyllä herkullisen kuuloisia!
20:10 luettu 257 sivua
Luin loppuun Maa muistaa matkustajan -runokokoelman. Yleensä runoja luettuaan on jotenkin ylevä olo, mutta nyt olen kyllä vain hämmentynyt - niin kaukana kävin mukavuusalueeltani. Välillä oikein päähän sattui kun yritin oikein pohtimalla pohtia mitä joku runoista tarkoittaa ja ei vain avautunut.
21:35 luettu 293 sivua
Pari novellia tähän väliin eli Yksityisasia ja Aave. Sotaa, rauhattomuuksia ja epävarmuutta. Raskaita aiheita, mutta Adichien ote on kuitenkin ihanan arkipäiväinen ja saa lukijan näkemään koko elämän kirjon eikä vain niitä huonoja puolia. Loppuilta vedetään kuitenkin kevyemmissä merkeissä!
22.35 luettu 341 sivua
Äh, Asterix ja Kleopatra ei ollut kummoinen. Kyseinen sarjakuvateoshan löytyy ihan Tuhat vuotta sata kirjaa -kirjalistaukselta - on vähän jännä juttu. Tähän väliin ihan ok välipalakirja, mutta ei tästä oikein käteenkään mitään jäänyt. Historialliset faktatkin on mielestäni hauskemmin ujutettu tarinaan ihan Aku Ankassakin. Muutama piirros veti suupielet ylöspäin, mutta esimerkiksi Asterixin ja Obelixin sanailu oli melko laimeaa.
23:55 luettu 400 sivua
Tähän on hyvä pistää paussi ja suunnata yöunille. Aloittelin takkatulen ääressä Ääliö ulkomailla -kirjaa ja join samalla kaakaota kermavaahdolla - tämä se vasta on elämää! Kirja tosin on ollut aika iso pettymys, jotenkin todella tekemällä tehtyä huumoria. Toivon matkakuvailujen pelastavan lukukokemuksen sillä tässä seikkaillaan kuitenkin maailman 7 nykyisellä ihmeellä.
10:25 luettu 415 sivua
Jatkoin aamiaista syödessäni Ääliön matkakokemuksien parissa. Nyt kun olen lukenut tarinat kahdella ihmeellä käymisestä alan hahmottamaan kirjan heikkoja puolia. Ensinnäkin tarinat ovat tainneet ensin olla tv-sarjan osia ja seikkailusta on tehty lisäksi tämä kirja. Näin ollen kirjaan on tungettu (liian) paljon tuottajien ja ohjaajan ja kameramiesten kanssa käytyä sananvaihtoa, jotka eivät mielestäni tuo kirjaan mitään lisäsisältöä muuten kuin sivujen muodossa.
12:40 luettu 496 sivua
Hmm. Ääliö ulkomailla on varmaan rakennettu vetoamaan ns. Byggmax-miehiin, ja Karl itse on ehkä tv-sarjassa karismaattinen, mutta se ei kyllä välity kirjan sivuille. Ruikuttava aikuinen mies kun ei vain naurata. Ehkä käännöksessä häviää (iso) osa Karlin ja kirjan viehätysvoimasta.
13:45 luettu 521 sivua
Vielä yksi novelli Adichielta eli Viime viikon maanantaina. Tällä kertaa maahanmuuttajanäkökulmaa Amerikasta. Nyt vielä loppurutistus, viimeinen tunti starttaa ja vietän sen Ääliön kanssa.
14:30 luettu 557 sivua
Nyt se kisaväsymys sitten yllättäen iski ja lopettelin puoli tuntia etuajassa. Olin jo niin tyytyväinen muutenkin sivusaldooni, että reteästi lähdin muihin hommiin. Nyt on sielu levännyt. Aiemmilla lukumaratoneilla olen lukenut korkeintaan 800 sivua, joten vauva-arjen keskellä hitaalle lukijalle 557 sivua oli ihan passeli. Joskus taas uudelleen!
Lukumaratonilla luin kokonaan
Riikka Palander: Maa muistaa matkustajan 2010
58 sivua/Sanasto
Pamela Druckerman: Bébé päivä päivältä 2013 suom. 2014
146 sivua/Siltala
R. Goscinny: Asterix ja Kleopatra 1965 suom. 1969
48 sivua/ Egmont Kustannus
Ja osittain (ja myöhemmin loppuun)
Karl Pilkington: Ääliö ulkomailla 2010 suom. 2013
278 sivua/Pen & Paper
Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana 2011 suom. 2012
261 sivua/Otava
15:00 aloitus
15:45 luettu 30 sivua
Aloitin Adicien Huominen on liian kaukana -kirjan Ykkösselli-novellilla. Karu tarina yliopistoperheestä, jonka poikaa syytetään jengisotiin osallistumisesta. Korruptiota on niin vaikea ymmärtää pohjoismaalaisena. Adichieen on hieman ristiriitaiset tunteet. Kirjailijana hän on toki ansainnut kaiken saamansa suitsutuksen - hän on mielettömän taitava tarinankertoja. Nigerian arkipäiväiset kamaluudet ovat vain niin masentavaa luettavaa, että on todella vaikea saada oma asenne kohdilleen niin, että hänen teoksiinsa olisi "kiva" tarttua.
15:55 luettu 42 sivua
Luin muutamia runoja Palanderin esikoisrunokokoelmasta Maa muistaa matkustajan. Ei ole minusta oikein runojen lukijaksi, vaikka toistuvasti yritän. Kaikki sanat ja lauseetkin ovat itsessään ihan ymmärrettäviä ja usein saan ehkä kokonaisuudestakin jotenkin kiinni, mutta tunnelmasta en saa otetta sitten millään. J mietin ehkä ihan liikaa mitä runo tarkoittaa ilman, että antaisin vain mennä.
16:05 luettu 57 sivua
Aloitin Druckermanin Bébé päivä päivältä ja jo johdannon jälkeen olen innoissani. Toivonkin lukevani useita hyviä lapsenkasvatusperiaatteita kevyessä muodossa. Ihanteellista tietenkin olisi, että huomaisin toteuttavani jo useampaa (maalaisjärjen)periaatetta, jota myös ranskalaiseksi kasvatustavaksi sanotaan.
16:50 luettu 114 sivua
Kyllä! Todella hyvää vertaistukea asioista, joita on jo itsekin kelaillut ja miettinyt mikä meidän kasvatusperiaate olisi. Ruoan ja sosiaalisten taitojen suhteen Bébé päivä päivältä antaa tosi hyviä esimerkkejä. Ja niin kuin kirjassa muistutetaan, vauvat on älykkäitä, sen olen uudelleen ja uudelleen vähän hämmentyneenäkin pannut merkille edellisten yhdeksän kuukauden aikana. Lässyttämistä pitäisi kyllä vähän vähentää, vaikka se meidän perheessä onkin ehkä enemmän sellaista huumoripainoitteista, mutta vauvalle tekisi varmasti ihan hyvää kuulla enemmänkin äidin normaalia ääntä:D
17:10 luettu 124 sivua
Jatkoin runojen lukemista. Sen sijaan, että pystyisin heittäytymään runojen vietäväksi ja kokea jotain vähän mystistä huomaan kelailevani esimerkiksi sitä miten paljon luonnosta kirjoittavat runoilijat mahtavat liikkua luonnon keskellä... Ja samalla soimaan itseäni, kun nytkin kökin metsän keskellä ja pari päivää sitten tehtiin kävelyretki Aulangon näköalatornin mailla ja silti runojen luonto "ei tule minuun".
17:45 luettu 147 sivua
Luin toisen Adichien novellin Jäljennös. Rikkaan miehen vaimo on päätynyt lapsineen asumaan Amerikkaan ja mies asuu edelleen suuren osan vuodesta Nigeriassa. Nyt vaimo saa kuulla miehensä nuoresta rakastajattaresta. On aina yhtä jännittävää huomata miten jonkun ihmisen koko elämäntarinan pystyy mahduttamaan 20 sivuun niin, että lukijan mielenkiinto saadaan täysin tyydytetyksi eikä jää kaipaamaan kokonaista kirjaa, joka olisi omistettu esimerkiksi nyt tälle naiselle. Olen myös yllättynyt miten onnellisesti kaksi novellia on päättynyt, vaikka ongelmia päähenkilöillä on piisannut.
18:25 luettu 167 sivua
Jatkoin taas runoilla. Olen koko ajan enemmän pihalla. Kyllä se vain on niin, että minun kannattaa pysytellä helpommissa runoissa. Muuten lukumaraton on edennyt oikein hyvin, kisaväsymystä ei ole lainkaan eli tällainen poukkoileva lukemistyyli sopii paremmin kuin hyvin.
19:55 luettu 241 sivua
Luin loppuu Bébé päivä päivältä loppuun. Kirjasta jäi ehkä päällimmäisenä hyvä fiilis ja tunne siitä, että kasvatus on paljon omissakin käsissä eikä se jotenkin mystisesti vain mene niin kuin sattuu menemään. Määrätietoisesti kohti omia prioriteetteja ja niissä vähemmän tärkeissä sitten joustoa. Ja vau, ranskalaisten päiväkotilaisten ruoka-annokset ovat kyllä herkullisen kuuloisia!
20:10 luettu 257 sivua
Luin loppuun Maa muistaa matkustajan -runokokoelman. Yleensä runoja luettuaan on jotenkin ylevä olo, mutta nyt olen kyllä vain hämmentynyt - niin kaukana kävin mukavuusalueeltani. Välillä oikein päähän sattui kun yritin oikein pohtimalla pohtia mitä joku runoista tarkoittaa ja ei vain avautunut.
21:35 luettu 293 sivua
Pari novellia tähän väliin eli Yksityisasia ja Aave. Sotaa, rauhattomuuksia ja epävarmuutta. Raskaita aiheita, mutta Adichien ote on kuitenkin ihanan arkipäiväinen ja saa lukijan näkemään koko elämän kirjon eikä vain niitä huonoja puolia. Loppuilta vedetään kuitenkin kevyemmissä merkeissä!
22.35 luettu 341 sivua
Äh, Asterix ja Kleopatra ei ollut kummoinen. Kyseinen sarjakuvateoshan löytyy ihan Tuhat vuotta sata kirjaa -kirjalistaukselta - on vähän jännä juttu. Tähän väliin ihan ok välipalakirja, mutta ei tästä oikein käteenkään mitään jäänyt. Historialliset faktatkin on mielestäni hauskemmin ujutettu tarinaan ihan Aku Ankassakin. Muutama piirros veti suupielet ylöspäin, mutta esimerkiksi Asterixin ja Obelixin sanailu oli melko laimeaa.
23:55 luettu 400 sivua
Tähän on hyvä pistää paussi ja suunnata yöunille. Aloittelin takkatulen ääressä Ääliö ulkomailla -kirjaa ja join samalla kaakaota kermavaahdolla - tämä se vasta on elämää! Kirja tosin on ollut aika iso pettymys, jotenkin todella tekemällä tehtyä huumoria. Toivon matkakuvailujen pelastavan lukukokemuksen sillä tässä seikkaillaan kuitenkin maailman 7 nykyisellä ihmeellä.
10:25 luettu 415 sivua
Jatkoin aamiaista syödessäni Ääliön matkakokemuksien parissa. Nyt kun olen lukenut tarinat kahdella ihmeellä käymisestä alan hahmottamaan kirjan heikkoja puolia. Ensinnäkin tarinat ovat tainneet ensin olla tv-sarjan osia ja seikkailusta on tehty lisäksi tämä kirja. Näin ollen kirjaan on tungettu (liian) paljon tuottajien ja ohjaajan ja kameramiesten kanssa käytyä sananvaihtoa, jotka eivät mielestäni tuo kirjaan mitään lisäsisältöä muuten kuin sivujen muodossa.
12:40 luettu 496 sivua
Hmm. Ääliö ulkomailla on varmaan rakennettu vetoamaan ns. Byggmax-miehiin, ja Karl itse on ehkä tv-sarjassa karismaattinen, mutta se ei kyllä välity kirjan sivuille. Ruikuttava aikuinen mies kun ei vain naurata. Ehkä käännöksessä häviää (iso) osa Karlin ja kirjan viehätysvoimasta.
13:45 luettu 521 sivua
Vielä yksi novelli Adichielta eli Viime viikon maanantaina. Tällä kertaa maahanmuuttajanäkökulmaa Amerikasta. Nyt vielä loppurutistus, viimeinen tunti starttaa ja vietän sen Ääliön kanssa.
14:30 luettu 557 sivua
Nyt se kisaväsymys sitten yllättäen iski ja lopettelin puoli tuntia etuajassa. Olin jo niin tyytyväinen muutenkin sivusaldooni, että reteästi lähdin muihin hommiin. Nyt on sielu levännyt. Aiemmilla lukumaratoneilla olen lukenut korkeintaan 800 sivua, joten vauva-arjen keskellä hitaalle lukijalle 557 sivua oli ihan passeli. Joskus taas uudelleen!
Lukumaratonilla luin kokonaan
Riikka Palander: Maa muistaa matkustajan 2010
58 sivua/Sanasto
Pamela Druckerman: Bébé päivä päivältä 2013 suom. 2014
146 sivua/Siltala
R. Goscinny: Asterix ja Kleopatra 1965 suom. 1969
48 sivua/ Egmont Kustannus
Ja osittain (ja myöhemmin loppuun)
Karl Pilkington: Ääliö ulkomailla 2010 suom. 2013
278 sivua/Pen & Paper
Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana 2011 suom. 2012
261 sivua/Otava
sunnuntai 14. elokuuta 2016
Äitikortti - Kirjoituksia lisääntymisestä
Anu Silfverberg
2013
250 s./Teos
Esseekokoelman lukeminen sattui juuri sopivaan saumaan, uskon ma. Toisaalta kirjaa olisi ollut hauska lukea raskausaikanakin tai juuri lapsen synnyttyä, sillä esseet etenevät aikajärjestyksessä elämästä ilman lapsia haaveeseen omasta lapsesta, raskaudesta odotusajan läpi synnytykseen ja aikaan vastasyntyneen lapsen kanssa. Kirjoituskokoelma ei kuitenkaan ole kasvatusopas, joten siinä mielessä lukemisen ajankohdalla ei ole väliä. Ainakin nyt oma aivotoiminta on sen verran vahvalla pohjalla, että Silfverbergin napakoista ja hengeltään hyvin akateemisista teksteistä sai paljon ajattelemisen aihetta ja asioita ehti pysähtyä pohtimaan paremmin.
Kirjan takakansitekstin lauseet tiivistävät hyvin kirjan sisältöä: "Miksi vanhemmuus on äärimmilleen latautunutta juuri nyt? Miksi ekovanhemmat ajavat naisten kotiorjuutta? Miten välttää suistumasta Äitiyden Mustaan Aukkoon? Miksi tytöille aina valehdellaan seksistä? Kirja esittää myös väitteitä: Lasten saaminen ei muuta ihmistä. Äitiys ei ole ammatti. On ainoastaan itsekkäistä syitä hankkia lapsia." Kunnon kirjabloggaaja olisi jaksanut selailla kirjaa vielä läpi uudelleen ja etsiä nasevimmat kohdat ihan teksteistä, mutta nyt elämä on liian lyhyt siihen. Ylipäätään kirja olisi hyvä olla ihan omana, jotta tekstiä olisi voinut huoletta alleviivata, vaan kirjastonkirjaan en moista tietenkään tee.
Lukukokemuksessa parasta oli se, että tekstien parissa päätyi ajattelemaan paljon syvällisemmin ja perusteellisemmin erilaisia vanhemmuuteen liittyviä asioita. Vastaan tuli ajatuksia, joita itsekin on matkan varrella kelaillut, mutta myös sellaisia, joille ei ole suonut ajatustakaan. Joistain asioista on kevyesti ajatellut alun perin toisin, mutta nyt kirjan tekstit antoivatkin hyviä vasta-argumentteja ja omat mielipiteet saivat vähän tuuletusta. En tietenkään lukenut Äitikorttia kuin Suurta Totuuksien Kirjaa, mutta todella hyviä pointteja Silfverberg kirjoituksissaan esittää.
Suosittelen kirjaa varsinkin muillekin vanhemmille, jotka ovat kyllästyneet Vauva-lehtien artikkeleihin, hauskan kepeisiin kasvatusoppaisiin tai ronskin puheen äitikirjoihin. Tämä tarjoaa uutta ajateltavaa, lupaan sen. Toki kirja on antoisa muillekin, minä olisin viihtynyt tämän parissa ennen lastakin.
2013
250 s./Teos
Esseekokoelman lukeminen sattui juuri sopivaan saumaan, uskon ma. Toisaalta kirjaa olisi ollut hauska lukea raskausaikanakin tai juuri lapsen synnyttyä, sillä esseet etenevät aikajärjestyksessä elämästä ilman lapsia haaveeseen omasta lapsesta, raskaudesta odotusajan läpi synnytykseen ja aikaan vastasyntyneen lapsen kanssa. Kirjoituskokoelma ei kuitenkaan ole kasvatusopas, joten siinä mielessä lukemisen ajankohdalla ei ole väliä. Ainakin nyt oma aivotoiminta on sen verran vahvalla pohjalla, että Silfverbergin napakoista ja hengeltään hyvin akateemisista teksteistä sai paljon ajattelemisen aihetta ja asioita ehti pysähtyä pohtimaan paremmin.
Kirjan takakansitekstin lauseet tiivistävät hyvin kirjan sisältöä: "Miksi vanhemmuus on äärimmilleen latautunutta juuri nyt? Miksi ekovanhemmat ajavat naisten kotiorjuutta? Miten välttää suistumasta Äitiyden Mustaan Aukkoon? Miksi tytöille aina valehdellaan seksistä? Kirja esittää myös väitteitä: Lasten saaminen ei muuta ihmistä. Äitiys ei ole ammatti. On ainoastaan itsekkäistä syitä hankkia lapsia." Kunnon kirjabloggaaja olisi jaksanut selailla kirjaa vielä läpi uudelleen ja etsiä nasevimmat kohdat ihan teksteistä, mutta nyt elämä on liian lyhyt siihen. Ylipäätään kirja olisi hyvä olla ihan omana, jotta tekstiä olisi voinut huoletta alleviivata, vaan kirjastonkirjaan en moista tietenkään tee.
Lukukokemuksessa parasta oli se, että tekstien parissa päätyi ajattelemaan paljon syvällisemmin ja perusteellisemmin erilaisia vanhemmuuteen liittyviä asioita. Vastaan tuli ajatuksia, joita itsekin on matkan varrella kelaillut, mutta myös sellaisia, joille ei ole suonut ajatustakaan. Joistain asioista on kevyesti ajatellut alun perin toisin, mutta nyt kirjan tekstit antoivatkin hyviä vasta-argumentteja ja omat mielipiteet saivat vähän tuuletusta. En tietenkään lukenut Äitikorttia kuin Suurta Totuuksien Kirjaa, mutta todella hyviä pointteja Silfverberg kirjoituksissaan esittää.
Suosittelen kirjaa varsinkin muillekin vanhemmille, jotka ovat kyllästyneet Vauva-lehtien artikkeleihin, hauskan kepeisiin kasvatusoppaisiin tai ronskin puheen äitikirjoihin. Tämä tarjoaa uutta ajateltavaa, lupaan sen. Toki kirja on antoisa muillekin, minä olisin viihtynyt tämän parissa ennen lastakin.
keskiviikko 10. elokuuta 2016
Kulttuuriviipaleita
Kingiä, kahvia ja empatiaa -blogissa oli muutama viikko sitten hauskasti asiaa kulttuurista. Minäkin tartun haasteeseen ja heitän ilmoille muutamia kokemuksistani. Toteutan haasteen mystisellä Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus -teemalla.
Kirjoista
Menneisyys - Kirjahyllyssä odottaa muutama uudelleenlukua odottava teos nuoruudesta. Nancy ravisutteli aikoinaan kovastikin ja Kallion Tyypit oli hauska. Brasmen Henkäys pitäisi myös lukea uudelleen.
Nykyisyys - Ihan pian, muutaman viikon sisällä, aion kokeilla miltä tuntuu lukumaraton vauvataloudessa. Kirjapinossa on sarjakuvaa, runoja, kevyt kasvatusopas, novellikokoelma ja nojatuolimatka maailmalle. Tätä projektia fiilistelen jo nyt ajatuksentasolla!
Tulevaisuus - Odotan kovasti aikaa, jolloin iltasadut alkavat olla osa jokapäiväistä elämää. Meillä on kaapissa iso kasa todella hyväkuntoisina säilyneitä lastenkirjojani ja oikein sormet syyhyää, että niihin pääsee käsiksi. Ihanaa, kun joku päivä tärkeän harrastuksen saa jakaa pienen ihmisen kanssa.
Elokuvista
Menneisyys - Mies katsoi mökillä vanhoja VHS-leffoja ja silmäilin puolihuolimattomasti leffaa ysärileffaa Pienet sotilaat. Kirsten Dunst on kyllä älyttömän hyvä näyttelijä ollut jo hyvin nuorena, edelleenkin pyrin katsomaan hänen tuotantoaan, mutta varsinkin teininä hän oli yksi suosikeistani. Kuvanlaatu oli kyllä aivan uskomattoman huono. Miten sitä onkin joskus voinut tiirailla niin epätarkkaa kuvaa ilman mitään ongelmaa!
Nykyisyys - Katsoin juuri Kesäkaverit -leffan, joka sijoittuu Hankoon. En oikein kestä kotimaisten leffojen jäätävää dialogia, mutta tämä oli yllättävän freessi kaikin puolin. Myöskin tyttökolmikon sekopäisyys oli saatu siirrettyä valkokankaalle ihanan aidosti. Elokuvaa ei olisi varmaan tullut muuten katsottuakaan, mutta reissattiin tänä kesänä Hankoon, niin oli kiva päästä tiirailemaan tuttuja maisemia - ja niitähän riitti!
Tulevaisuus - Äitiyslomalla oli tarkoitus vuokrata Film Townista vaikka miten paljon uutuusleffoja, mutta se on jotenkin jäänyt. Toivottavasti tämäkin idea vielä pääsee toteutukseen synkkinä syksyiltoina. Sen sijaan olen pyrkinyt tyhjentämään Elisa Viihteen tallennusboksia ja ihan hyvin leffapaljous on pienentynyt vuoden aikana. Tarkoitus siis tyhjentää edelleen sitä seuraavan vuoden ajan. Tulossa katseluun mm. Morsianten sota, Suljettu saari, Sauna ja Working Girl. Ja kymmeniä muita.
Musiikista
Menneisyys - Pidin Hansonista vuonna 97. Tämä poikabändirakkaus on jäänyt (liian) hyvin mieleen monille tutuille, sillä saan vuosittain useaan otteeseen jos jonkinlaista muistutusta bändistä tai linkkejä heidän uusiin kuulumisiinsa. Hämmentävää.
Nykyisyys - Kuunneltiin koko mökkimatka kotiin SMG:n uusinta Baabel-levyä. Ihanaa, että bändi lähti takaisin alkuperäiseen tyyliinsä, en koskaan oikein päässyt sinuiksi pyöräilevän Marjaanan tai banjosävelien kanssa. Ehdottomasti kylmiä väreitä menee aina biisistä Seitsemäs kerros ja se on saatava kuunnella täysiä.
Tulevaisuus - Olemme siitä harvinainen perhe, että ostamme musiikin vielä levyinä. Joulu- ja synttärilahjaksi tuli varsinainen levysaalis molemmille, mutta Anna Puun uusin jäi vielä uupumaan. Ehkäpä jompi kumpi saa sen tulevana jouluna lahjaksi... Tositv-sarjoja emme myöskään seuraa, mutta Vain elämää -sarjan uusin tuotantokausi kiinnostaa taas eikä vähiten Puun takia.
Lehdistä
Menneisyys - Rakastin pienenä lehtiä. Nalle Puh, Maailman vahvin nalle, Maija Mehiläinen, Koululainen, Barbie... You name it! Hevoshullut ja muutkin upposi, vaikka en ollut heppahullu. Samaa lehtifiilistelyä toivoisin tyttärenkin saavan osakseen, joten täytyy toivoa, että sellaisia kummallisuuksia kuin lastenlehdet on vielä olemassa muutaman vuoden päästä, jotta saadaan pikkuiselle oma lehtitilaus vetämään. On niin maagista saada omaa postia.
Nykyisyys - Mökkireissua ennen on aina päästävä kiertämään kirppikset lehtien varalta. Tällä kertaa mökkilukemiseksi päätyi uusin Mondo, Meidän perhe, pari Vauvaa, Kauneus ja terveys -lehden Treeni ja muutama sekalainen englanninkielinen muotilehti. Kotiin meille tulee vain viikonlopun Hesari ja Episodi.
Tulevaisuus - Haaveilen aina päivästä, jona alan lukemaan vakkaristi Mondoa ja Historia-lehteä. Ihanne-minällä olisi aina joku matka vetämässä, jota varten hankkia tietoa lehdistä ja varovainen kiinnostukseni historiasta saisi tuulta alleen lehden vaihtelevia artikkeleita lukien. En usko, että lehdet oikeasti menevät tilaukseen vielä aikapäiviin. Ehkä eläkkeellä?:D
Tv-sarjoista
Menneisyys - Tv-sarjasuosikkien suhteen mennyt on myös tulevaisuutta. On vaikea uskoa, että tulee päivä jolloin kyllästyisin Gilmoren tyttöihin, Buffyyn tai Sinkkuelämään. Niitä olen katsonut uudelleen ja uudelleen ja tämä tulee varmasti jatkumaan vuosikymmeniä.
Nykyisyys - Yksin olen katsellut aamiaisen aikoihin OC:tä Netflixistä. Aikoinaan katsoin sarjaa tv:stä yhden kauden verran ja nyt olen saanut tyydytettyä uteliaisuuteni sen suhteen miten kaikille hahmoille on käynyt. Jäljellä on enää viimeinen tuotantokausi ja kiinnostavan ensimmäisen kauden jälkeen en kyllä ihmettele, että katsojamäärät putosivat sillä aikamoista höttöähän jatko on ollut. Yhdessä olemme miehen kanssa katsoneet Shamelessia, mutta se on ollut kesätauolla meillä.
Tulevaisuus - Tyttöjen mökkireissulla sain vinonpinon vinkkejä siitä mitä kannattaisi seuraavaksi katsoa. Kaiken maailman rikos-, laki- ja politiikkasarjat kuulostavat kiinnostavilta, mutta valintaa on niiden väliltä niin vaikea tehdä, että en yhtään ihmettele, jos päädynkin katsomaan tyyliin Siskoni on noita -sarjaa seuraavaksi:D
Kirjoista
Menneisyys - Kirjahyllyssä odottaa muutama uudelleenlukua odottava teos nuoruudesta. Nancy ravisutteli aikoinaan kovastikin ja Kallion Tyypit oli hauska. Brasmen Henkäys pitäisi myös lukea uudelleen.
Nykyisyys - Ihan pian, muutaman viikon sisällä, aion kokeilla miltä tuntuu lukumaraton vauvataloudessa. Kirjapinossa on sarjakuvaa, runoja, kevyt kasvatusopas, novellikokoelma ja nojatuolimatka maailmalle. Tätä projektia fiilistelen jo nyt ajatuksentasolla!
Tulevaisuus - Odotan kovasti aikaa, jolloin iltasadut alkavat olla osa jokapäiväistä elämää. Meillä on kaapissa iso kasa todella hyväkuntoisina säilyneitä lastenkirjojani ja oikein sormet syyhyää, että niihin pääsee käsiksi. Ihanaa, kun joku päivä tärkeän harrastuksen saa jakaa pienen ihmisen kanssa.
Elokuvista
Menneisyys - Mies katsoi mökillä vanhoja VHS-leffoja ja silmäilin puolihuolimattomasti leffaa ysärileffaa Pienet sotilaat. Kirsten Dunst on kyllä älyttömän hyvä näyttelijä ollut jo hyvin nuorena, edelleenkin pyrin katsomaan hänen tuotantoaan, mutta varsinkin teininä hän oli yksi suosikeistani. Kuvanlaatu oli kyllä aivan uskomattoman huono. Miten sitä onkin joskus voinut tiirailla niin epätarkkaa kuvaa ilman mitään ongelmaa!
Nykyisyys - Katsoin juuri Kesäkaverit -leffan, joka sijoittuu Hankoon. En oikein kestä kotimaisten leffojen jäätävää dialogia, mutta tämä oli yllättävän freessi kaikin puolin. Myöskin tyttökolmikon sekopäisyys oli saatu siirrettyä valkokankaalle ihanan aidosti. Elokuvaa ei olisi varmaan tullut muuten katsottuakaan, mutta reissattiin tänä kesänä Hankoon, niin oli kiva päästä tiirailemaan tuttuja maisemia - ja niitähän riitti!
Tulevaisuus - Äitiyslomalla oli tarkoitus vuokrata Film Townista vaikka miten paljon uutuusleffoja, mutta se on jotenkin jäänyt. Toivottavasti tämäkin idea vielä pääsee toteutukseen synkkinä syksyiltoina. Sen sijaan olen pyrkinyt tyhjentämään Elisa Viihteen tallennusboksia ja ihan hyvin leffapaljous on pienentynyt vuoden aikana. Tarkoitus siis tyhjentää edelleen sitä seuraavan vuoden ajan. Tulossa katseluun mm. Morsianten sota, Suljettu saari, Sauna ja Working Girl. Ja kymmeniä muita.
Musiikista
Menneisyys - Pidin Hansonista vuonna 97. Tämä poikabändirakkaus on jäänyt (liian) hyvin mieleen monille tutuille, sillä saan vuosittain useaan otteeseen jos jonkinlaista muistutusta bändistä tai linkkejä heidän uusiin kuulumisiinsa. Hämmentävää.
Nykyisyys - Kuunneltiin koko mökkimatka kotiin SMG:n uusinta Baabel-levyä. Ihanaa, että bändi lähti takaisin alkuperäiseen tyyliinsä, en koskaan oikein päässyt sinuiksi pyöräilevän Marjaanan tai banjosävelien kanssa. Ehdottomasti kylmiä väreitä menee aina biisistä Seitsemäs kerros ja se on saatava kuunnella täysiä.
Tulevaisuus - Olemme siitä harvinainen perhe, että ostamme musiikin vielä levyinä. Joulu- ja synttärilahjaksi tuli varsinainen levysaalis molemmille, mutta Anna Puun uusin jäi vielä uupumaan. Ehkäpä jompi kumpi saa sen tulevana jouluna lahjaksi... Tositv-sarjoja emme myöskään seuraa, mutta Vain elämää -sarjan uusin tuotantokausi kiinnostaa taas eikä vähiten Puun takia.
Lehdistä
Menneisyys - Rakastin pienenä lehtiä. Nalle Puh, Maailman vahvin nalle, Maija Mehiläinen, Koululainen, Barbie... You name it! Hevoshullut ja muutkin upposi, vaikka en ollut heppahullu. Samaa lehtifiilistelyä toivoisin tyttärenkin saavan osakseen, joten täytyy toivoa, että sellaisia kummallisuuksia kuin lastenlehdet on vielä olemassa muutaman vuoden päästä, jotta saadaan pikkuiselle oma lehtitilaus vetämään. On niin maagista saada omaa postia.
Nykyisyys - Mökkireissua ennen on aina päästävä kiertämään kirppikset lehtien varalta. Tällä kertaa mökkilukemiseksi päätyi uusin Mondo, Meidän perhe, pari Vauvaa, Kauneus ja terveys -lehden Treeni ja muutama sekalainen englanninkielinen muotilehti. Kotiin meille tulee vain viikonlopun Hesari ja Episodi.
Tulevaisuus - Haaveilen aina päivästä, jona alan lukemaan vakkaristi Mondoa ja Historia-lehteä. Ihanne-minällä olisi aina joku matka vetämässä, jota varten hankkia tietoa lehdistä ja varovainen kiinnostukseni historiasta saisi tuulta alleen lehden vaihtelevia artikkeleita lukien. En usko, että lehdet oikeasti menevät tilaukseen vielä aikapäiviin. Ehkä eläkkeellä?:D
Tv-sarjoista
Menneisyys - Tv-sarjasuosikkien suhteen mennyt on myös tulevaisuutta. On vaikea uskoa, että tulee päivä jolloin kyllästyisin Gilmoren tyttöihin, Buffyyn tai Sinkkuelämään. Niitä olen katsonut uudelleen ja uudelleen ja tämä tulee varmasti jatkumaan vuosikymmeniä.
Nykyisyys - Yksin olen katsellut aamiaisen aikoihin OC:tä Netflixistä. Aikoinaan katsoin sarjaa tv:stä yhden kauden verran ja nyt olen saanut tyydytettyä uteliaisuuteni sen suhteen miten kaikille hahmoille on käynyt. Jäljellä on enää viimeinen tuotantokausi ja kiinnostavan ensimmäisen kauden jälkeen en kyllä ihmettele, että katsojamäärät putosivat sillä aikamoista höttöähän jatko on ollut. Yhdessä olemme miehen kanssa katsoneet Shamelessia, mutta se on ollut kesätauolla meillä.
Tulevaisuus - Tyttöjen mökkireissulla sain vinonpinon vinkkejä siitä mitä kannattaisi seuraavaksi katsoa. Kaiken maailman rikos-, laki- ja politiikkasarjat kuulostavat kiinnostavilta, mutta valintaa on niiden väliltä niin vaikea tehdä, että en yhtään ihmettele, jos päädynkin katsomaan tyyliin Siskoni on noita -sarjaa seuraavaksi:D
tiistai 9. elokuuta 2016
Kuolema oopperassa
Donna Leon
1992 suom. 1997
272 s./ Otava
Yllätysihastuminen! Uusi jännärisuosikki! Venetsia, täältä tullaan!
Pari vuotta 100 naiskirjailijan kirjaa -listalla roikkunut Leonin kirja ei herättänyt kummoista lukuintoa edes hankittuani sen kirjastosta kesäkirjapinoni jatkeeksi. Totesin kuitenkin, että nyt on pakko antaa kirjailijalle mahdollisuus tai unohtaa koko tyyppi - ja kappas, tykästyinkin ihan täysillä!
Muutama sananen listoista vielä. Oletteko te muut lukeneet kirjoja ahkerasti noilta listoilta, joita tehtiin muutama vuosi takaperin oikein urakalla? Mulla on listat kulkeneet matkassa mukana hyvinkin aktiivisesti ja silti tuntuu, että ne ei ikinä tule päätökseensä. No, tätä vuotta pidemmälle en 100 naiskirjailijan kirjaa ja 50 mieskirjailijan kirjaa -listoja katsele! Eli niin sanotusti loppuspurtti meneillään ja mietintämyssy päässä, että mitkä kirjat haluan _ihanoikeasti_ lukea.
Kuolema oopperassa on Leonin ensimmäinen Guido Brunetti -jännäri. Siinä nimensä mukaisesti tapahtuu murha oopperatalolla kesken ensi-illan. Kuuluisa kapellimestari myrkytetään väliajalla ja Venetsian taidepiirit kohisevat! Komisario Brunetti haastattelee mestarin tunteneita ihmisiä ja saa pikku hiljaa selville millainen mies murhattu Wellauer oli.
Mistä sitten pidin Leonin tarinassa? Apua, mistä aloittaisin! Keski-ikäinen komisario Brunetti hoitaa työasiat tunnollisesti, mutta perhe tulee silti ensimmäisenä. Päähenkilö on suorastaan kirjan sydän ja hänestä puuttuu kaikki genren kliseiset piirteet ja toimintatavat - virkistävää! Venetsia ei ole koskaan oikeastaan ollut mielessäni seuraavaa matkakohdetta punnitessani, mutta Leonin Venetsia on kiehtovan monitasoinen ja rosoinen, todella kiinnostava ja tunnelmallinen! Myöskin tarinat murhan taustalla koskettivat.
Murha tarinassa on hyvinkin kesy, kun vertaa jo muutaman vuoden pinnalla olleisiin aika järkyttäviinkin murhatarinoihin. Pidin siitä, että kirja yllätti minut. En ole aikaisemmin kokenut olevani leppoisampien jännäreiden kohderyhmää, esimerkiksi McCall Smithin elämänmakuiset jännärit eivät jaksaneet pitää mielenkiintoani yllä niin, että jaksaisin vaivautua lukemaan lisää. Oletin Brunetti-sarjan luiskahtavan samaan kastiin, mutta liekö jonkinlainen tylsistyminen tullut osakseni liittyen rankempiin jännäreihin vai mitä on tapahtunut, mutta Leon kolahti.
Olen siinä pisteessä, että nyt haluaisin lukea koko sarjan ja saada selville pysyykö Brunettin ja hänen vaimonsa suhde yhtä tasapainoisena, liittyvätkö Paola-vaimon aatelisvanhemmat johonkin tulevaan tarinaan, mitä pariskunnan lapsista kehkeytyy ja miten Venetsia elää tässä kaikessa mukana.
Nyt lähden googlettamaan kuvia Venetsiasta, mökillä odotin vain, että pääsen kotiin koneen ääreen, että pääsen käsiksi kuvamateriaaleihin! Tämä on totaalinen hurahdus, tervetullut sellainen!:D
1992 suom. 1997
272 s./ Otava
Yllätysihastuminen! Uusi jännärisuosikki! Venetsia, täältä tullaan!
Pari vuotta 100 naiskirjailijan kirjaa -listalla roikkunut Leonin kirja ei herättänyt kummoista lukuintoa edes hankittuani sen kirjastosta kesäkirjapinoni jatkeeksi. Totesin kuitenkin, että nyt on pakko antaa kirjailijalle mahdollisuus tai unohtaa koko tyyppi - ja kappas, tykästyinkin ihan täysillä!
Muutama sananen listoista vielä. Oletteko te muut lukeneet kirjoja ahkerasti noilta listoilta, joita tehtiin muutama vuosi takaperin oikein urakalla? Mulla on listat kulkeneet matkassa mukana hyvinkin aktiivisesti ja silti tuntuu, että ne ei ikinä tule päätökseensä. No, tätä vuotta pidemmälle en 100 naiskirjailijan kirjaa ja 50 mieskirjailijan kirjaa -listoja katsele! Eli niin sanotusti loppuspurtti meneillään ja mietintämyssy päässä, että mitkä kirjat haluan _ihanoikeasti_ lukea.
Kuolema oopperassa on Leonin ensimmäinen Guido Brunetti -jännäri. Siinä nimensä mukaisesti tapahtuu murha oopperatalolla kesken ensi-illan. Kuuluisa kapellimestari myrkytetään väliajalla ja Venetsian taidepiirit kohisevat! Komisario Brunetti haastattelee mestarin tunteneita ihmisiä ja saa pikku hiljaa selville millainen mies murhattu Wellauer oli.
Mistä sitten pidin Leonin tarinassa? Apua, mistä aloittaisin! Keski-ikäinen komisario Brunetti hoitaa työasiat tunnollisesti, mutta perhe tulee silti ensimmäisenä. Päähenkilö on suorastaan kirjan sydän ja hänestä puuttuu kaikki genren kliseiset piirteet ja toimintatavat - virkistävää! Venetsia ei ole koskaan oikeastaan ollut mielessäni seuraavaa matkakohdetta punnitessani, mutta Leonin Venetsia on kiehtovan monitasoinen ja rosoinen, todella kiinnostava ja tunnelmallinen! Myöskin tarinat murhan taustalla koskettivat.
Murha tarinassa on hyvinkin kesy, kun vertaa jo muutaman vuoden pinnalla olleisiin aika järkyttäviinkin murhatarinoihin. Pidin siitä, että kirja yllätti minut. En ole aikaisemmin kokenut olevani leppoisampien jännäreiden kohderyhmää, esimerkiksi McCall Smithin elämänmakuiset jännärit eivät jaksaneet pitää mielenkiintoani yllä niin, että jaksaisin vaivautua lukemaan lisää. Oletin Brunetti-sarjan luiskahtavan samaan kastiin, mutta liekö jonkinlainen tylsistyminen tullut osakseni liittyen rankempiin jännäreihin vai mitä on tapahtunut, mutta Leon kolahti.
Olen siinä pisteessä, että nyt haluaisin lukea koko sarjan ja saada selville pysyykö Brunettin ja hänen vaimonsa suhde yhtä tasapainoisena, liittyvätkö Paola-vaimon aatelisvanhemmat johonkin tulevaan tarinaan, mitä pariskunnan lapsista kehkeytyy ja miten Venetsia elää tässä kaikessa mukana.
Nyt lähden googlettamaan kuvia Venetsiasta, mökillä odotin vain, että pääsen kotiin koneen ääreen, että pääsen käsiksi kuvamateriaaleihin! Tämä on totaalinen hurahdus, tervetullut sellainen!:D
tiistai 2. elokuuta 2016
Valo valtameren yllä
M.L. Stedman
2012 suom. 2013
422s. / Karisto
Olipa intensiivinen lukukokemus! Varsinkin kirjan jälkimmäinen puolisko tuli ahmittua aika lailla sydän rinnassa takoen, ja tällainen käytös ei ole ollenkaan luonteenomaista minulle!
Stedmanin esikoisromaanissa tutustutaan nuoreen pariskuntaan, joka elää eristäytyneellä majakkasaarella Australian rannikolla. Isabel ja Tom ovat yrittäneet usean vuoden ajan saada lasta, mutta viimeinenkin raskaus on päättynyt huonosti. Kun pian tämän jälkeen rannalle ajautuu soutuvene, jossa ainoa eloonjäänyt on pieni vauva, päätös on tehtävä nopeasti: ilmoitetaanko tapahtuneesta rannikolle sillä riskillä, että mahdollisesti orvoksi jäänyt lapsi joutuu kurjiin oloihin lastenkotiin vai pidetäänkö lapsi ja kasvatetaan hänet rakastavassa kodissa meren tyrskyjen keskellä.
Valo valtameren yllä on ollut ilmestymisestään asti lukulistallani, mutta mitä enemmän aikaa ehti kulumaan, sitä enemmän alkoi tuntumaan, ettei kirjaan välttämättä tulisi koskaan tartuttuakaan. Onneksi kirja kuitenkin tuli vastaan kun etsin kesäkuukausiksi lukemista kirjastossa, en olisi halunnut missään nimessä jäädä ilman tätä lukukokemusta, varsinkin kun kesäksi ei ole lukupinossa kovinkaan monta lukuromaania.
Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että oma elämäntilanne saattaa vaikuttaa tarinan vetovoimaan enemmän tai vähemmän. Jonain muuna hetkenä Isabelin ja Tomin tarina olisi voinut vaikuttaa minusta liiankin dramaattiselta (vähän samaan tapaan kuin Kerro minulle jotain hyvää -elokuvasta on sanottu, että se on niiiin tehty itkettämään...), mutta nyt lukuromaanin teemat menivät ihon alle ja pääsin todella eläytymään äidinrakkauden koetuksiin unohtaen muun maailman. Ehdottomasti minulle yksi kirjavuoden kohokohdista.
2012 suom. 2013
422s. / Karisto
Olipa intensiivinen lukukokemus! Varsinkin kirjan jälkimmäinen puolisko tuli ahmittua aika lailla sydän rinnassa takoen, ja tällainen käytös ei ole ollenkaan luonteenomaista minulle!
Stedmanin esikoisromaanissa tutustutaan nuoreen pariskuntaan, joka elää eristäytyneellä majakkasaarella Australian rannikolla. Isabel ja Tom ovat yrittäneet usean vuoden ajan saada lasta, mutta viimeinenkin raskaus on päättynyt huonosti. Kun pian tämän jälkeen rannalle ajautuu soutuvene, jossa ainoa eloonjäänyt on pieni vauva, päätös on tehtävä nopeasti: ilmoitetaanko tapahtuneesta rannikolle sillä riskillä, että mahdollisesti orvoksi jäänyt lapsi joutuu kurjiin oloihin lastenkotiin vai pidetäänkö lapsi ja kasvatetaan hänet rakastavassa kodissa meren tyrskyjen keskellä.
Valo valtameren yllä on ollut ilmestymisestään asti lukulistallani, mutta mitä enemmän aikaa ehti kulumaan, sitä enemmän alkoi tuntumaan, ettei kirjaan välttämättä tulisi koskaan tartuttuakaan. Onneksi kirja kuitenkin tuli vastaan kun etsin kesäkuukausiksi lukemista kirjastossa, en olisi halunnut missään nimessä jäädä ilman tätä lukukokemusta, varsinkin kun kesäksi ei ole lukupinossa kovinkaan monta lukuromaania.
Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että oma elämäntilanne saattaa vaikuttaa tarinan vetovoimaan enemmän tai vähemmän. Jonain muuna hetkenä Isabelin ja Tomin tarina olisi voinut vaikuttaa minusta liiankin dramaattiselta (vähän samaan tapaan kuin Kerro minulle jotain hyvää -elokuvasta on sanottu, että se on niiiin tehty itkettämään...), mutta nyt lukuromaanin teemat menivät ihon alle ja pääsin todella eläytymään äidinrakkauden koetuksiin unohtaen muun maailman. Ehdottomasti minulle yksi kirjavuoden kohokohdista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)