Eeva Kilpi: Noidanlukko

Aito, elämänläheinen ja tyylikäs. Suora ja rehellinen mutta hienostunut.

Jotakin tuollaista raapustin sittemmin jo kadonneelle muistilapulle, kun olin lukenut suunnilleen puolet Eeva Kilven esikoisnovellikokoelmasta Noidanlukko. Kuten kirjastolakkolaiselle sopiikin, kirja tarttui puolivahingossa mukaani kirjaston bestseller-hyllystä ja kiilasi heti lukulistan kärkeen.

Onneksi kiilasi, sillä nautin tämän kirjan lukemisesta suuresti. Eeva Kilvellä on ihmeellinen kyky ymmärtää elämää ja kirjoittaa puoleensavetävästi aivan tavallisista asioista. Mutta ne tavalliset asiathan ovat usein niitä tärkeitä asioita: vaikka kirjan päähenkilö, Enni-tyttö, joutuukin kokemaan sodan syttymisen, häntä taitavat lopulta askarruttaa sotaa enemmän tässä ja nyt olevat seikat. Miksi saksalaiselle sadetakille nauretaan, miksi toisen tytön kanssa ei saa leikkiä isää ja äitiä, mistä lapset tulevat?

Novellikokoelma seuraa Ennin kasvamista lapsesta murrosiän kynnykselle. Karjalainen Enni on asunut lapsuutensa syrjässä ja ollut yksinäinen lapsi. Yksinäisyyden ja erilaisuuden tunne jatkuu, kun Ennin perhe joutuu evakkomatkalle, eikä Enni tunnu koskaan tuntevan suurta yhteyttä toisiin lapsiin, vaikka hän saakin myöhemmin ystäviä.

Eeva Kilpi kuvaa Ennin lapsuutta samanaikaisesti lämpimästi, huumorintajuisesti sekä hienovireisesti. Melko erikoinen mutta hyvin vetoava yhdistelmä! Elin Ennin mukana maaseudun maisemat, ihmiset ja eläimet, tunsin nuoren Ennin epävarmuuden vähitellen heräävän seksuaalisuuden edessä. Vaikka Eeva Kilpi kuvaa sotavuosia ja muutenkin mennyttä aikaa, hänen teksteissään on jotain hyvin yleisinhimillistä.

Iloitsin siis tästä pienestä kirjasta kovin ja ottaisin sen mielelläni omaan kirjahyllyynikin. Minua ilahdutti myös se, että Wsoy on tehnyt kulttuuriteon ja ottanut kirjasta toisen painoksen vuonna 2009; ensimmäinen painos on vuodelta 1959. Hauskaa oli sekin, että kirjan liepeessä oli mukana aikalaisarvioita. Kyllikki Viita on luonnehtinut tätä teosta vastaanpanemattomasti 18.11.1959 Yhteishyvässä: "Eeva Kilven esikoisteoson hallittua työtä, joka sisältää lupauksen uudesta kertojasta. Kilpi on välttänyt sentimentaalisuuden vaaran ja liian henkilökohtaisuuden ja muuntanut lapsuudenmuistoihin sisältyvän tunnerikkauden kirkkaaksi runoudeksi."

Tekstinäyte s. 54. Enni keskustelee tykkäämisestä ystävänsä Johanneksen kanssa:


- -Enni tunsi äkillistä hellyyttä Johannesta kohtaan. Ja hän halusi, että tämäkin olisi tuntenut, miten lähellä he olivat toisiaan.
"Johannes", hän sanoi hiljaa. "Kenestä sinä pidät?"
"En sano."
"Sanotaan kumpikin toisillemme."
"Sano sinä ensin."
Ja Enni kumartui Johanneksen puoleen ja kuiskasi hänen korvaansa:
"Ollista."
Ja Johannes teki samalla tavalla ja kuiskasi:
"Sinikasta."
Ja he kumpikin tunsivat, että tämä hetki oli vakava.
Helteinen kesäpäivä laskeutui laajana levittäytyvän vihreyden ylle. Sen keskellä olivat Enni ja Johannes lehmineen ainoat elonmerkit pientä siritystä ja satunnaisia viserryksiä ja lentopyrähdyksiä lukuunottamatta.

Eeva Kilpi: Noidanlukko, sarja lapsuudesta. Wsoy, 2009. 2. painos
Kustantamon kirjaesittely

P.S. En saanut selville, kenen suunnittelema kansi on, mutta joka tapauksessa hieno ja kirjaa hyvin kuvaava kansi!