En tunne INAhdus-blogin Inaa henkilökohtaisesti, mutta olemme tänään aamulla kehuneet Inan blogissa toistemme blogeja... Inaa käy myös kiittäminen siitä, että luin Riku Korhosen uuden novellikokoelman Hyvästi tytöt. Korhosen Lääkäriromaani ei vielä vakuuttanut, että haluaisin lukea lisää Korhosta, mutta Inan arvio vakuutti.Ja kyllä kannatti. Mikään elämää suurempi teos ei Hyvästi tytötkään ollut, mutta hauska, nokkela ja osuva silti, viihdyin sen parissa hyvin. Tässä on jotain samaa hulluutta kuin vähän aikaa sitten lukemassani Miina Supisen kirjassa Liha tottelee kuria (hah, löytyipäs vertailukohta Miinalle, vaikka Lihaa lukiessani väitin, ettei teos tuonut mieleeni mitään muuta teosta). Hyvin kirjoitettua absurdia huumoria, joka sopii sellaiseen kepeän teoksen lukuhaluun, joka minulla on nähtävästi viime viikkoina useinkin ollut.
Voi tyttöjä, voi poikia
Riku Korhosen kirjan idea on yksinkertainen: 36-vuotias mies havahtuu siihen, etteivät nuoret tytöt enää huomaa häntä, ja tilittää kantakapakan pöydässä kaverilleen kaikki siihenastiset tyttösuhteensa, joita on 25, kuten Korhosen kokoelmassa tarinoita. Kehyskertomuksena tyttöjutuille toimivat paitsi kaverin kanssa kaljoittelu myös havainnot eläinmaailman parisuhdepeleistä: kirjan minä-kertoja katselee luontodokumentteja ja peilaa omaa elämäänsä niiden kosiomenoihin. Raakaa peliä ja intohimojen vallassa sekoilua löytyy sekä ihmisten että eläinten maailmoista.
Mitä tyttötarinoihin tulee, niistä on vaikea sanoa mitään täsmällistä. Korhosta ei voi ainakaan moittia mielikuvituksen tai rohkeuden puutteesta! Osa tarinoista on nimittäin hyvinkin mielivaltaisia ja myös tarinoiden tyylilajit vaihtelevat. Voisin kuvitella, että Korhonen on kirjoittanut tätä innostuneena: pistänpä ylös kaikenlaiset naisjutut mitä vain kuvitella saattaa, kokeilen eri kirjoitustekniikoitakin. Näin on saatu aikaan runollisia, kuin rakkausromaaneja parodioivia ja ironisia tyttötekstejä (esim. Carla! Eikö tuo kuulosta siltä kuin seisoisi marmoriparvekkeella, ikuista kaupunkia katsellen, ja kutsuisi säkenöivän ilman halki jotain menettyä luokseen?) sekä toisaalta julmiakin juttuja. Kertomuksissa kuollaan ja kidutetaan, meno on välillä hyvinkin vauhdikasta ja omituista. Toisinaan tyyli vaihtuu kaunopuheisesta hyvin selkokieliseen: Turun miehet: teidän on aika tietää totuus tytöistänne. Osa jutuista on melko tavanomaisia, osa todella erikoisia. Osan hauskuus perustuu siihen, että ne pilkkaavat oikean elämän ilmiöitä, kuten vaikkapa sitä, että julkkiksilla käy flaksi vain siksi, että he ovat tunnettuja.
Korhosen taitava ja heittäytyvä kirjoitustyyli pelastaa kirjan ruikuttavan ja kuluneen aiheen. Kirjaa lukiessa tulee nimittäin sellainen olo, että hyvä, jos minä-kertojakin on nyt huomannut, ettei hän ymmärrä tyttöjä eivätkä nuoret ihanat tytötkään ole hänen ikäisistään enää kiinnostuneet. Niin sen pitää mennäkin – ei ne nuoret pojatkaan meitä vanhoja ämmiä huomaa, ja saisi siitäkin aikamoisen parodiakertomusten kokoelman aikaiseksi. (Jos joku kirjoittaisi sen yhtä hauskasti kuin Korhonen, voisi kokoelman lukeakin. Vaikka Korhosen kihlattu Anna-Leena Härkönen saisi kernaasti kirjoittaa naisten poikajuttuvastineen.)
Suomen Rhodes?
Riku Korhosen ihmissuhdesekametelisoppaa lukiessani mieleeni tulivat skottikirjailija Dan Rhodesin hullut ja hulluudessaan ja epäuskottavuudessaan usein lopulta uskottavat ihmissuhdeseikkailukirjat. Olin aiemmin lukenut Rhodesilta vaikuttavan rakkauskertomusten kokoelman Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta sekä hullunhauskan Timolen Vieta palaa kotiin. Nyt luin vielä Rhodesin Kulta-romaanin. Se ei ollut niin mieletön ja menevä kuin edellä mainitut Rhodesit, mutta samanlaisia hassuja ja samalla tarkkoja havaintoja maailmasta ja ihmissuhteista oli siinäkin, samanlaisia on Korhosellakin.
Sammakko-kustantamolla näyttää onneksemme olevan taito julkaista näennäisen kevyitä mutta silti fiksuja kirjoja. Sekä Riku Korhosen että Dan Rhodesin tuotantoon voi tutustua Sammakon Kirjailijat-nettisivulla.
Tekstinäyte kirjasta Hyvästi tytöt, kertomuksesta Nynny, jossa minäkertojamies kertoo suhteestaan hengenpelastajan tyttäreen:
Suhteemme oli tasapainoinen. Iltaisin minä esitin potilasta ja Iida harjoitteli hengenpelastustaitoja. Hän lastoitti raajani ja kietoi minut sideharsoon. Hän antoi painelu-puhalluselvytystä niin, että rintalastani luut rusahtelivat. Hän kiinnitti kämmenselkääni kanyylin ja pumppasi minuun suolaliuosta ja adrenaliinia. - - Ainoastaan defibrilaattorin käyttöön en suostunut. Joskus nukkuesssani Iida kiinnitti salaa rintakehääni kaksi liimaelektrodia, kytki koneeseen virran ja antoi sydämeni seutuville voimakkaan sähköiskun.
Riku Korhonen: Hyvästi tytöt. Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2009.
