En pettynyt. Vaikkei Vilpittömästi sinun edusta sellaista kirjallisuutta, jota haluaisin lukea jatkuvasti jos jokin genre olisi valittava, se oli minusta lajissaan onnistunut. Trillerimäinen kerronta vei mukanaan niin, että luin kirjaa oikeastaan viikonlopun jokaisen vapaan hetken. Toimittajuus - tai ainakin sujuva kynä - näkyi siinä, että teksti oli huolellista, tarina hyvin rakennettu ja kohtauksesta toiseen siirryttiin jouhevasti: tällaista tekstiä on helppo ja nopea lukea. Huomasin kirjassa vain yhden kömmähdyksen, se liittyi päähenkilön puhutteluun. Muuten vain luin ja luin ja halusin tietää, miten kirja päättyy. Hiltunen taitaa siis lukijan koukuttamisen.
Vilpittömästi sinun ei ole lähtöasetelmaltaan eikä kokonaisuutenakaan aivan uskottava, kuten ei trillerin kai pidäkään. Todelliset paikat ja ilmiöt tekivät siitä kuitenkin kiinnostavan ja tärkeänkin.
Kirja kertoo suomalaisesta kolmikymppisestä Liasta, graafisesta suunnittelijasta, joka on lähtenyt nuorena Lontooseen hankalaa ihmissuhdetta karkuun. Lia työskentelee laatulehden graafikkona ja tapaa syntymäpäivillään Marin, toisen Lontoossa asuvan suomalaiserakon. Mitä paremmin naiset tutustuvat, sitä erikoisempia seikkoja Marista ilmenee. Tarinassa ei ole sinänsä yliluonnollisia aineksia, mutta Marin ihmistuntemus on sitä luokkaa, että hän osaa melkeinpä lukea ajatuksia. Ja Marin salaperäinen firma se vasta erikoinen onkin: Mari ei säästä aikaa eikä rahaa - jota hänellä on jostain syystä kasapäin - paljastaakseen yhteiskunnan epäkohtia ja muuttaakseen maailmaa.
Tässä tarinassa muutettavia asioita ovat erityisesti baltialaisten prostituoitujen huono, tarkemmin sanottuna julma ja epäinhimillinen kohtelu, perheväkivalta sekä poliittisten populismin ja äärioikeiston nousu niin Britanniassa kuin muuallakin Euroopassa. Varsinkaan poliittinen teema ei tuntunut kovin kaukaa haetulta, ja perussuomalaiset mainitaankin kirjassa suoraan kerran tai pari. Lisäksi kirjassa kuvataan brittilehdistön ja nykymedian toimintaa kiinnostavasti.
Kaikki saa alkunsa, kun Lia näkee hirmuisen rikoksen keskellä lontoolaista ruuhkaa. Sitten hän tutustuu Mariin ja kuten hyvässä tarinassa ainakin, lopulta kaikki kirjan alatarinat kietoutuvat tavalla tai toisella toisiinsa. Kirjan loppu oli mielestäni samaan aikaan kutkuttava ja ärsyttävä. Jossain vaiheessa luulin tietäväni, miten kirja loppuu, vaan en sitten tiennytkään. Loppu jäi sen verran auki, että minulle jäi mieleeni sama kysymys kuin kirjan päähenkilölle Lialle: missä menevät moraalin rajat, kun tarkoitus on auttaa? Saako valehdella tai huijata, jos on tarkoitus paljastaa vielä suurempi huijaus tai epäkohta?
Oli kirjassa muitakin ärsyttäviä piirteitä, mutta en nyt ärtynyt niistä, koska kaipasinkin nyt juuri tällaista vetävää ja silti nokkelaa kirjaa luettavakseni. Luulen, että Hiltunen on lukenut trillerinsä, kun osaa tehdä tehdä päähenkilöistä sopivan karikatyyrimäisiä, pistää heidät harrastamaan yhden illan juttuja ja virittää selittämättömiä värinöitä henkilöhahmojen välille. Rikostarinalle ominaisesti pahikset ovat todella pahoja eikä heille heru sääliä tai ymmärrystä; ja jos tällaisia pahiksia on todellisessa elämässä, eivät he sitä kyllä tarvitsikaan.
Tämä oli siis hyvää viihdettä tärkeistä teemoista. Pidin Pekka Hiltusen selkeästä tekstistä paljon enemmän kuin Stieg Larssonin Millennium-trilogiasta. Hiltunenkin osoittaa epäkohtia, mutta ei pyri opettamaan lukijaa; ilmiö, joka on minusta etenkin "kevyessä" kirjassa hyvin rasittava.
Ja vielä: viihteellisyydestä huolimatta tässä oli sen verran yhtymäkohtia todelliseen maailmaan, että Vilpittömästi sinun oli paikoin vilpittömästi jännittävä ja pelottava, varsinkin ällöttävä. Opin juuri luovan kirjoittamisen ensimmäisellä luennolla, että pelon ja kauhun raja on siinä, että pelon kohdalla tiedetään, mitä pelätään, kauhun kohdalla ei. Tämä auttoi minua ymmärtämään, miksi kauhu ei kiinnosta eikä niin kauhistutakaan minua, mutta jännityskirjat toisinaan koukuttavat. En uskonut lukiessani Lian ja Marin todellisuuteen, mutta kylläkin siihen, että monet Hiltusen kuvaamista asioista ovat todellisia, pelottavan todellisia.
Tekstinäyte, s. 62:
Kun he joivat viimeisiä lasillisiaan tyhjiksi, Lia kysyi: "Vaikuttaako se makaaberilta, kun mietin sitä surmaa niin paljon?"
"Ei minusta", Mari totesi. "Eikös ihmisen kannata tehdä juuri niitä asioita, jotka tuntuvat tärkeiltä?"
Ensijärkytyksestä selvittyään Lia oli huomannut, että surman ajattelu ei enää pelottanut häntä. Se oli yhä inhottavaa, mutta päällimmäisenä oli uusi tunne: hän halusi tehdä jotain asian korjaamiseksi, tekijän rankaisemiseksi.
"Välillä tunnen tosi voimakasta vihaa. Tekee mieli karjua, että let's nail the bastard!"
Mari hymyili nopeasti.
"Tiedän sen tunteen."
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun. Gummerus, 2011
Kustantajan kirjaesittely
