Vuosi kuvina -haaste ja kymmenen tärkeää kirjaa

Facebookissa on jo jonkin aikaa kiertänyt haaste, jossa haastetun pitää listata kymmenen itselleen tavalla tai toisella tärkeää kirjaa*. Minäkin tulin haastetuksi kolmeltakin suunnalta ja vaikka olen bloggausvuosinani listannut (näitä samojakin) kirjoja eri näkökulmista lukuisia kertoja, julkaisen "mukanani kulkeneiden kirjojen listan" täällä blogissakin. 

1. Claudie Gallay: Tyrskyt

Vinksahtaneisiin tunnelmiin Normandian rannikolle vievä surumielinen ja luonnonläheinen tarina on lohduttanut minua monesti - ja ilahduttanut runollisella, muttei lainkaan makeilevalla kielellään. Haluaisin lukea Gallayta ranskaksi, mutta kielitaitoni ei riitä. Ranska on yksi kirjallisisista suosikkimaistani.

2. Tove Jansson: Haru, eräs saari

Voisin valita koko Tove Janssonin tuotannon, mutta valitsen Harun, koska se on Jansson-kokoelmani helmi, ja eräs elämäni kohokohtia on viimekesäinen Klovharun-vierailu. Nyt jouluna olen tallustellut metsässä ja kuunnellut Muumipeikkoa ja pyrstötähteä äänikirjana: superrentouttavaa!

3. Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

Satuklassikko, jossa on kiehtova tarina, jännitystä, lämpöä ja huumoria. Mestaritontun seikkailut kestää aikaa ja lukemista. Kun kuulin erään eläkeläismiehen lukeneen Mestaritontun hiljattain ensimmäistä kertaa ja koukuttuneen tarinaan, ilahduin suuresti.

4. Henry Thoreau: Walden - elämää metsässä

Luontofilosofian klassikko on kiinnostava, tärkeä, aina ajankohtainen. Minua se muistuttaa myös siitä, että kirjoille kannattaa antaa uusi mahdollisuus. Yhdestä tylsimmistä voi tulla yksi tärkeimmistä.

5. Doris Lessing: Viides lapsi

Doris Lessing on minulle kaikkineen tärkeä kirjailija ja huikean tuotantonsa (ja elämänsä) kautta myös ihailtava henkilö. Viides lapsi on yksi pelottavimmista koskaan lukemistani kirjoista.

6. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Tulevaisuuden kuvitteelliseen Kuusamoon sijoittuva dystooppinen tarina on samaan aikaan hurja ja lempeä, ruma ja kaunis, levollinen ja ajatuksia nostattava. Jos kirjoittaisin itse, haluaisin (vaatimattomasti) kirjoittaa jotain Teemestarin kirjan tapaista.

7. Haruki Murakami: The Wind-up Bird Chronicle

...tai sitten vielä vaatimattomammin jotakin Murakamin tapaista. En ymmärrä, miten hän onnistuu sekoittamaan yksinkertaisista lauseista ja tavanomaisista tapahtumista unenomaisia, samettisen pehmeitä ja aivan hulluja todellisuuksia! Japanikin on viime vuosina kohonnut kirjallisten suosikkimaitteni joukkoon, mm. Murakamin ja Kawabatan ansiosta.

8. Maria Jotuni: Huojuva talo

Huojuva talo on yksi tehokkaimmista kotimaisista klassikoista, mutta melkein mikä tahansa muukin realistinen, sujuva ja yhä hämmästyttävän purevalta ja ajanmukaiselta tuntuva suomalaisklassikko voisi olla tällä paikalla.

9. Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien

Lempirunokoelmani, jonka olen lukenut monta kertaa. Rakastan Kilven runoutta ja myös sitä, että se herätti minussa muutama vuosi sitten ylipäätään kiinnostuksen ja sittemmin rakkauden runoutta kohtaan.

10. Kai Fagerström, Risto Rasa, Heikki Willamo: Viimeiset vieraat

Risto Rasa on toinen lempirunoilijani ja ainoa runoilija, jonka olen löytänyt jo nuorena. Tässä kirjassa hän runoilee ja muut kuvaavat upeita kuvia autiotaloista ja niiden asukkaita. Kirja on hieman surumielinen, niin kuin autiotalot aina ovat, mutta myös todella satumainen ja hienoa - aarre, johon voi palata yhä uudelleen.

***
Autiotaloista puheen ollen: jatkan tällä kuvasarjalla marraskuussa alkanutta vuosi kuvina -haastetta. Viime aikoina on satanut niin paljon, etten ole halunnut viedä kameraa viime kuussa ikuistamalleni vanhalle talonpaikalle tai autiotalolle saakka. Olen kuitenkin kuvannut omaa pihannurkkaa ja nyt jouluna vähän naapuritontin nurkkiakin. Jokin loppuvuoden myrskyistä kaatoi sieltä kuusia. Näky on vaikuttava.

Loppuvuoden synkkä ja märkä metsä taas on ihastuttava. Olen aivan lumoutunut tummanvihreistä sävyistä, metsän tuoksuista, pisaroiden kimmellyksessä ja siitä, että on niin hiljaista. Kuuluu vain tuulen huminaa, veden lotinaa ja satunnaisia lintujen ääniä. Anteeksi vain kaikille talven ja perinteisen joulun ystäville, mutta minusta joulun voisi viettää aina metsässä muumien kanssa!

Mitkä ovat sinulle tärkeitä kirjoja?

*Haasteen säännöt:

Laita statukseesi kymmenen kirjaa, jotka ovat koskettaneet sinua jollain tavalla. Älä mieti liikaa, käytä vain pari minuuttia... Kirjojen ei tarvitse olla suuria tai hienoja. Tägää sitten kymmenen kaveriasi minut mukaan luettuna, jotta näen listasi.

Vuosi kuvina -haaste (osa 1) ja Margaret Atwoodin runoutta

 

 

 

 

Tässä maassa voit sanoa mitä haluat

koska kukaan ei kuitenkaan kuuntele,

se on turvallista, tässä maassa voit yrittää kirjoittaa

runon, jota ei koskaan voi kirjoittaa,

runon joka ei keksi mitään

eikä pyytele anteeksi,

koska itseäsi sinä keksit ja pyytelet anteeksi harva se päivä.

 

(ote runon Muistiinpanoja runoon jota ei koskaan voi kirjoittaa (Carolyn Forchélle) osasta VI)

 

 





 

 

 

Onko sinne mahdollista eksyä.

 

Ovatko puut toistensa näköisiä.

Onko laidoilla vettä

yltympäriinsä. Onko laitoja

vai onko ainostaan

hyönteisiä.

 

- -

 

Luuletko että valkoinen valkoisella on mielentila

tai sininen sinisellä tai vihreä vihreällä.

Luuletko että siellä on tilaa

tai mieltä.

 

(runosta Kuinka maat erottaa toisistaan)

 

 

 

 

 

 

jonakin päivänä, olisit jonakin päivänä

yhtä vanha kuin nyt olet,

ja koti jossa luit sarjakuvia sakean

keltaisessa valossa katoaisi

vieden asukkaansa mukanaan, jopa sinut,

jopa sinut nuoressa ja tuhruisessa ruumiissasi

joka tuoksui painomuisteelta, likaisilta

polvilta ja pestyltä puuvillaltam

ja sinulla olisi toisenlainen ruumis,

vanha ja tummunut, muukalaisen

ruumis jota et osannut edes kuvitella,

olisit eksyksissä ja yksin.

 

Ja nyt on nyt,

se pimeä asia on tässä,

eikä siinä ole mitään uutta.

Muisto se vain on:

pelon muisto,

kellastuvan paperisen lapsen pelon,

jonka olet kauan sitten unohtanut

ja josta nyt on tullut totta.

 

(runosta Odotus)

 

 

 

Tänä vaihtelevasäisenä isänpäivänä olen kokenut pelkoa ja ahdistusta, jopa tietynlaista vaimeaa kauhua, vapaaehtoisesti.

Sain P.S. Rakastan kirjoja -blogin sympaattiselta Saralta hiljattain Vuosi kuvina -haasteen. Siinä on tarkoitus kuvata tiettyä paikkaa vuoden ajan kerran kuussa.

Aloitin oman pihan nurkasta, kahden vanhan kriikunapuun, kahden hylätyn tuolin (ensimmäiset omat huonekaluni!) ja monenlaisten ruukkujen, lyhtyjen ja kivien koristamasta omasta pikku maailmastaan (yläkuva). Sitten ajattelin, että haluan mieluummin alkaa ikuistaa systemaattisesti kotimme lähellä olevaa metsikköä, vanhaa tonttia joka on minulle tärkeä paikka ja jonka tulevaisuus huolestuttaa minua (toinen kuva ylhäältä). Vanhat puut natisivat kuitenkin tuulessa niin uhkaavasti, että poistuin muutaman kuvan jälkeen paikalta: en halunnut saada putoavia oksia päälleni.

Ajauduin kamerani kanssa autiotalolle, jota olen käynyt kuvaamassa kerran aiemmin. Silloin en kuitenkaan uskaltanut kurkistaa ikkunoista - ikkuna-aukoista, sillä yksikään ikkunalasi ei ollut ehjänä. Nyt kiersin talon niin läheltä kuin pääsin. Oli jännittävää, surullista ja pelottavaa. En ole koskaan käynyt autiotalossa, eikä tämä talo ollut romanttinen ja pittoreski, vaan hieman uhkaava ja hyvin ahdistava. Talo näytti suhtautuvan kuitenkin ystävällisesti pikkulintuihin: niitä lenteli siellä täällä, ulos ja sisään ikkunoista.

Kotiin tultuani jatkoin jo aamulla aloittamani runokokoelman lukemista. Sain vasta kesällä tietää, että Margaret Atwood on myös runoilija. En ymmärrä, miksei siitä puhuta enemmän: Atwoodin runous on voimakasta, varmaa ja vaikuttavaa. Se ei ole tyyliltään liian vaikeaa, mutta sen teemat ovat vaikeita, tai eivät ainakaan helppoja. Atwood kertoo elämästä ja kuolemasta, surusta ja vihasta, perimmäisistä asioista ja tunteista. Lukiessani olin samanaikaisesti ahdistunut ja häikäistynyt.

Kaikki tämän blogimerkinnän runoesimerkit ovat teoksesta Myös sinun nimesi (Wsoy, 2001, suom. Tero Valkonen). Kokoelmaan on koottu ja käännetty runoja Margaret Atwoodin teoksista Interlunar (1984), Poems 1976-1986 (1987) sekä Eating Fire: Selected Poetry 1965-1995 (1998). Omistan myös Eating Firen ja (toistaiseksi) pinnallisen tuttavuuden perusteella suosittelen myös sitä Atwoodin ja voimakkaan runon ystäville.


En ole varma, suosittelenko itselleni autiotalokäyntiä tästä lähtien kerran kuussa vuoden ajan. Ehkä - jos se ei tunnu liian uhkaavalta. Ainakin kuvaan oman pihan nurkkaa sekä tuota ihastuttavaa, vain ajoittain pelottavaa, metsikköä, omaa salaista puutarhaani. Kiitos monipuolisesta haasteesta, Sara!!

Lukutaitokampanjan yhteenveto

Olipa hyvä, että olin realisti Lukutaitokampanjan suhteen, enkä haastanut ketään lukemaan minun lukemisieni ja bloggaamisieni mukaan, vaan lupasin vain tehdä ylimääräisen lahjoituksen, jos joku ilmoittaa minun blogissani antaneensa lahjoituksen lukutaitotyön hyväksi.

Kahvittelija ilmoitti - suurkiitokset ilahduttavasta tiedosta! Ja kuulkaa, vaikken ole saanut blogattua, olen lukenut viikon aikana kuin pitkään aikaan. Olen lukenut peräti kolme kirjaa:


Hannu Mäkelän Musta on meri -runokokoelman (josta siis jo bloggasin),
Johan Bargumin Jäähyväisiä-novellikokoelman sekä
tietokirjan Miten minusta tuli lukija.


Kirjoittelen Bargumista ja lukemiskirjasta viimeistään alkuviikosta - molemmat olivat hyvin innoittavia! Nyt ilmoitan, että lahjoitan Lukutaitokampanjaan tekemäni lupauksen mukaisesti vielä 3 x 5 euroa lukemistani kirjoista + 5 euroa Kahvittelijan ansiosta, yhteensä siis 20 euroa. Teen lahjoituksen illalla tai viimeistään huomenna: keruusivu on auki vielä kampanjan päätyttyäkin. (Teen lahjoituksen nimelläni.)


Kiitos osallistuneille, kiitos järjestäjä-Hannalle, tähän kampanjaan oli mukava osallistua!

Luetaan lukutaitoa! Kirjabloggaajat lukemisen puolesta

Yritin tänään miettiä, millaista elämäni olisi ilman lukutaitoa. Ajatus oli niin absurdi, että siitä oli vaikea saada kiinni. Sen sijaan keksin heti kymmeniä syitä, mitä minulla on lukutaidon ansiosta.

Maailmassa on kuitenkin lähes 800 miljoonaa lukutaidotonta aikuista, ja maailman lapsista vain kolmannes pääsee kouluun. Olenkin onnellinen, että Hanna Kirjainten virrasta on järjestänyt yhdessä Suomen Pakolaisavun kanssa kirjabloggarien Lukutaitokampanjan.

Suomalaiset kirjabloggaajat lukevat ja arvioivat erilaisia kirjoja Lukutaitokampanjan hyväksi viikon ajan ajan (6.9.–13.9.2013). Lahjoitamme viikon aikana rahaa Suomen Pakolaisavun lukutaitotyöhön, ja lisäksi haastamme blogien lukijoita mukaan lahjoittamaan. 

Lisätietoa ja lahjoitusohjeet saat Lukutaitokampanjan Jelpi-keräyssivulta. Lahjoituksen voi tehdä joko nimellä tai nimettömästi.

Miten minä osallistun?


Lahjoitan vielä tänään illalla Lukutaitokampanjalle 10 euroa. Lisäksi lupaan lahjoittaa kampanjan päätyttyä 5 euroa jokaisesta kampanjan aikana lukemastani teoksesta – ja lupaan lukea aktiivisemmin kuin viime aikoina. Kerron kirjoista täällä blogissa ja teen kampanjan lopussa yhteenvedon lukemisistani.

Lisäksi lupaan lahjoittaa ylimääräisen vitosen, jos edes yksi blogini lukija jättää tähän blogikirjoitukseen kommentin ja kertoo osallistuneensa kampanjaan eli tehneensä lahjoituksen. (Saatan lahjoittaa enemmänkin, mutta ainakin tuon vitosen; arvioin tilannetta kampanjan lopussa sen mukaan, miten paljon olen saanut luettua kampanja-aikana.)


Siis: tervetuloa lahjoittamaan lukutaitoa!

10 + 7 kesämuistoa

Huomasin Paulan Luen ja kirjoitan -blogista haastaneen minut muistelemaan kuluneen kesän hyviä ja huonoja asioita. Kiitos Paula! 

Ennen listaamista kertaan vielä muisteluhaasteen säännöt: "Haastetun tulee listata kesän 10 plussaa ja 10 miinusta. Avaa vastauksia myös omin ajatuksin ja kuvin. Jaa haaste eteenpäin kolmelle blogille ja ilmoita haastamisesta ko. bloggaajalle."

Ja tässä minun vastaukseni siinä järjestyksessä kuin ne tulivat mieleeni.

 Hyviä asioita kesässä 2013

1. Viron-matka

Teimme mieheni kanssa vajaan viikon Viron-ympärimatkan ja näimme monta valtavan kiinnostavaa paikkaa ja asiaa. Olen palannut ajatuksissani usein etenkin Peipsijärven seudulle, jossa pääsi kuin matkalle menneeseen aikaan. 

2. Valokuvaus

Olen viettänyt tänään sairauslomapäivää kotona ja käynyt läpi kuvakansiotani. Huomaan, etten ota ollenkaan kuvia talvisaikaan, mikä kertonee mielipiteestäni talvea kohtaan. Kesällä sen sijaan vaellan pellonpientareella tuon tuosta. Tänään leikin kuvankäsittelyohjelmalla ja yhdistelin lempikuviani ja -runojani. 


3. Saunaremontti

Olemme asuneet talossamme kahdeksan vuotta emmekä ole tehneet keittiöremonttia lukuun ottamatta juuri mitään kodinkunnostustoimenpiteitä. Tänä kesänä aloitimme kuitenkin vihdoin saunan pintaremontin ihan omin avuin. Puuha oli hauskaa ja palkitsevaa, ja enää saunasta puuttuu vain eräs oleellinen asia, nimittäin kiuas.

4. Terassiremontti

Yllätykseksemme aloitimme myös toisen remontin, osin itse tehdyn ja osin teetetyn terassiremontin. Siitä ei ole kuvia, mutta eräänä iltana nappasin kuvan terassioven ikkunaan liimautuneesta siivekkäästä. Ja jo loppuviikosta voin luultavasti ottaa kuvia ihan valmiista terassista!

5. Hailuoto

Vietimme heinäkuussa myös muutamia päiviä Oulussa, ja pääsin vihdoin tutustumaan Hailuotoon. Se oli upea, upea paikka! Haluaisin joskus vuokrata Hailuodosta mökin ja viettää aikaa rannoilla vaellellen, lintuja ja tyrskyjä katsellen. Tästä lähtien haluan aina Oulussa käydessäni käydä myös Hailuodossa.

7. Klovharu

Kesän, ellei elämäni, kohokohtia oli päästä Tove Janssonin Klovharulle! En todellakaan tiedä, montako kertaa olen palannut sinne ajatuksissani. Tämä oli muutenkin ihastuttava rantojen kesä, ja pari kiinnostavaa merellistä retkeä on vielä tiedossa, onneksi.

8. Lukuyö ulkona

Vain minä, kirjat, kamera, vähän viiniä ja eläimet. Eläimiä ei kyllä näkynyt, mutta muuten oli täydellistä.

9. Onni

Tässä listassa lueteltujen asioiden lisäksi olen tuntenut usein onnea ylipäätään siitä, että on kesä ja että kaikki on hyvin. Myös taide tekee minut onnelliseksi; kuva on hailuotolaisesta taidenäyttelystä. Asetelma on mielestäni vastustamaton.

10. Mielenrauhattomuus unelmieni talon takia

Hingun milloin minkäkin rötiskön perään enkä voi katsoa Uusi elämä maalla -ohjelmaa ilman verenpaineen nousua ja sydämentykytystä. Tässä maailmassa on kuitenkin vain yksi talo, jonka olen halunnut aina omakseni. Nyt se on myynnissä, tarjousaikaa on tämän viikon perjantaihin. Minulta puuttuu talorahat. Olen solmussa itseni kanssa, voiko tarjota hyvin vaatimatonta summaa vain siksi, että on edes yrittänyt.

Huonoja asioita kesässä 2013

1. Aika menee niin nopeasti

Miksi on jo melkein syyskuu? Miksei kesä jatku? Pidän kyllä syksystäkin, mutta se tekee, minut myös voimattomaksi ja huolestuneeksi, koska se enteilee väsyttävää talvea. 

2. Kissat sairastivat

Yhdellä kissalla oli vatsatauti kolme viikkoa, toisella viikon. Sääliksi kävi. Nyt karvapojat ovat onneksi olleet kunnossa jo toista viikkoa, joten arvelemme, että (ilmeisesti) loiset/madot on häädetty.

3. Laiskottelu

Enpä tietenkään tehnyt puoliakaan niistä asioista, joita kuvittelin kesän mittaan tekeväni. Aloitin lenkkeilyn, tulin kipeäksi. Yksi kirjahylly jäi raivaamatta. Ja jos joskus lukisin edes yhden valokuvausoppaan ja keskittyisin hetkeksi siihen, miten kuvia teoriassa otetaan, saisin kamerastani paljon enemmän irti. Ja jos jaksaisin hiippailla ulkona aamuhämärissä, näkisin vaikka mtä. Syyskesän paras puoli on muuten minusta se, että iltaisin on tunnelmallista katsoa, miten usva ryömii pellolta - ja aamuauringossa hohtava usva vasta taianomaista onkin.


4. Blogilaiskottelu

Vaikka lopetin Lilyssä bloggaamisen, en oikeasti ajatellut olla kuukautta lukematta ja bloggaamatta. Vaan kai kirjabloggarikin saa hylätä kirjallisen elämän hetkeksi. Olen muutenkin yrittänyt nyt vältellä tietokonetta, koska ainakin hartiani ovat sitä mieltä, että ihminen voi tehdä muutakin kuin nököttää koneen ääressä. 

Voi olla, että bloggailen vielä tällaisia niitä-näitä-höpinöitä elokuussa. Päätin juuri, että palaan kirja-arvioiden pariin syyskuussa. Tiedoksi. :)

5. Haikeus

Luonto, kohtaamiset, uudet paikat, kauniit kuvat, runot, kesä... Kaikki se tekee myös haikeaksi. Pääsenkö tänne vielä uudelleen, muistanko tämän vielä myöhemmin? Oulun-reissulla hieman haikeaa oli muuten se, ettemme tavanneet blogihaasteen antaneen Paulan kanssa, vaikka niin oli etukäteen suunniteltu.


6. Kirjoittamattomuus

Pitkästä aikaa mielessäni on pyörinyt runonpuolikkaita ja tarina-aihiota, mutta en ole laittanut niitä muistiin. Luotan, että ne pysyvät mielessä, jos niin on tarkoitettu. Vaan pysyvätkö? Miten te, jotka kirjoitatte enemmän, toimitteko? Annatteko ideoiden hautua mielessä vai laitatteko ne heti ylös ja jos, niin minne?

7. Mielenrauhattomuus unelmieni talon takia

On ihanankamalan riipivää, kun se talo on myynnissä. Tulen luultavasti hulluksi ennen kuin viikko on ohi.


Haasteen ideana on siis keksiä 10 hyvää ja huonoa asiaa kesästä, mutta onneksi löysin vain seitsemän huonoa. Ja hyviä olisi toki enemmänkin, sellaisia jatkuvia hyviä asioita.


Siirrän haasteen edelleen Reetalle, Marissalle sekä Norkulle.

Tunnustan (mm. laiskuuteni)

Kiitos tunnustuksista, joita tämäkin blogi on saanut kanssabloggareilta! En halua yhtään väheksyä niitä, mutta tunnustan ja myönnän, että olen ehkä maailman laiskin ja  huonoin vastaamaan erilaisiin haasteisiin ja ketjukirjeisiin. Ja oikeisiin kirjeisiin. Olen usein harmistunut ja vihainenkin itselleni siitä, että ellen vastaa esim. sähköpostiviestiin heti, saattaa mennä päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia ennen kuin ryhdistäydyn. Silti saatan ajatella viestin lähettäjää monta kertaa päivässä ja kirjoittaa hänelle ajatuksissani kirjettä; toivon ystävieni tietävän tämän. Ja jos blogia voisi päivittää ajatuksen voimalla, olisin varmaan tunnustanut täälläkin jo mitä.


Tämän tunnustettuani ajattelin tehdä kahdeksan tunnustusta minusta kirjoittajana ja lukijana. Nyt on liikkeellä monenlaisia haasteita, mutta yleensä niihin on kuulunut kahdeksan paljastettavaa asiaa. Aloitetaan niistä.


1. Olen aina ollut nopea kirjoittaja, mutta ennen blogia en osannut kirjoittaa mitään suoraan tietokoneella. Siis mitään, en töissä enkä vapaalla. (Pitää kuitenkin huomauttaa, että en sentään kirjoittanut kauppalistaa Exceliin; niinkin tietoteknisia ihmisiä kuuluu lähipiirini, että excelöivät kaiken.) Nykyisin en osaa luonnostella käsin vaan kirjoitan kaiken suoraan koneella, kiitos blogieni tuoman kirjoitusrutiinin. Tästä olen ollut etenkin töissä hyvin iloinen. Säästyy aikaa, vaivaa ja paperia.

2. Nopeus ilmenee myös hutilointina tai ainakin kärsimättömyytenä. Olen teksteistäni usein sitä mieltä, että kerralla tuli valmista. En aina edes lue tuotoksiani läpi ennen kuin siirrän ne eteenpäin joko töissä tai blogimaailmassa. Kenties olette huomanneet. Tunnustan, että joskus teksteistäni puuttuu sanoja, kun olen kirjoittanut ne niin vauhdilla.

3. Luen kaunokirjallisuutta yleensä n. 60-100 sivua tunnissa. Yhteen kirjaan ei mene siis kovin montaa tuntia. Toisaalta Alastalon saliin meni monta kuukautta. Ja toisaalta usein minusta tuntuu, että saisin kirjoista enemmän irti, jos malttaisin lukea hitaammin. En vain osaa enkä malta. Luen kuitenkin kiinnostavat kirjat pariin tai useampaankin kertaan.

4. Luen paljon, mutta en ole vuorotteluvapaani aikana lukenut sen enempää kuin ennenkään. Se on hieman hämmästyttänyt minua. Kuvittelin, etten tekisi muuta kuin lukisin, mutta en taidakaan olla ihan ympärivuorokautinen lukutoukka edes silloin kuin saisin.

5. Osasyynä edellä mainittuun on tänä syksynä alkanut luovan kirjoittamisen opiskelu. Koen muiden tekstien häiritsevän omaa kirjoittamistani. Jotta saisin esim. runoja aikaiseksi, minun on saatava vain olla ja ajatella tekstejä ja kirjoittamista yleisesti. Silloin kun yritän itse kirjoittaa, en oikein pysty syventymään muiden teksteihin.

6. Parasta kirjoitusinnoitusta saan luonnosta ja toisaalta ihmisvilinästä, muita ihmisiä salaa tarkkailemalla. Luonnossa liikkuessa mieleeni alkaa ponnahdella runon aihioita, joista huomaa, että olen lukenut Risto Rasani, mutta en ole Rasa. Suhtaudun jännityksensekaisella innolla opintoihini kuuluvaan lyriikkakurssiin. Ennakkotehtävänä ei ollut runojen kirjoittamista, mutta olen kirjoittanut omia runojani puhtaaksi, kurssille mukaan tulostettavaksi. En tiedä, uskallanko viedä niitä sinne.

7. Kirjablogini myötä olen alkanut keskustella kirjoista enemmän myös ei-bloggaavien lukevien ihmisten kanssa. Siitä olen todella iloinen. Vaikka lapsuudenperheessäni on aina luettu, on hauskaa, että nykyisin vanhempani lainaavat minulta kirjoja blogistani saamien vinkkien perusteella tai toisaalta tuovat minulle kirjoja, joiden arvelevat kiinnostavan minua. Arvelen, että me kaikki kolme olemme laajentaneet viime vuosina lukemistoamme.

8. Vaikka bloggaus on minusta kiva ja tärkeä harrastus ja päivitän varsinkin tätä kirjablogia melkein päivittäin, olen yrittänyt tietoisesti vältellä jatkuvaa koneella roikkumista viime aikoina. Jos olen lukijasi, luen kyllä postauksesi, mutta olen päättänyt, ettei minun pidä enkä suorastaan saa kommentoida kaikkia blogitekstejä. Teen senkin vain telepaattisesti. ;) Puolivuotisen vapaani tarkoitus ei ollut kuitenkaan bloggailla ja olen hyvin tietoinen, että ellei pidä varaansa, voisi kadota kokonaan blogimaailmaan. Jossain vaiheessa vapaatani yritän muuten kadota netittömälle mökille viikoksi tai kahdeksi. Mitäköhän siitä seuraa? Vieroitusoireita?


Tunnustan lopuksi vielä senkin, etten ole lainkaan kärryillä, kuka blogikollegoista on jo saanut tunnustuksen. Osoitan kuitenkin tunnustuksieni kohdan 8 kaikille kirjabloggaajille (koska nyt ollana kirjablogissa, seuraan kyllä muunkin aihealueen blogeja). Kiitos hyvistä blogeista ja aina kiinnostavasta, virkistävästä blogiyhteisöstä!

Kirjallinen pyhiinvaellus: Otavan sisäpiha

Teenpä vielä toisenkin lyhyen päivityksen tänään.

Kävin perjantaina Otavan uuden kirjakaupan avajaisissa Helsingin Uudenmaankadulla. En seurannut kirjailijahaastatteluja, mutta itse kirjakauppa näytti kivalta, suurelta ja valoisalta. Lastenpuolella oli mukavasti rekvisiittaa: sen verran, että se toi eloa tilaan, mutta ei vienyt päähuomiota kirjoilta.

Kaikkein paras asia ja tämän kirjoituksen pääaihe löytyi Otavan talon sisäpihalta. Jos vain suinkit voit, pujahda kirjakaupasta sisäpihalle ja käänny vasemmalle, mene viereiselle sisäpihalle. Nosta katseesi ja näet talon kokoisen maalauksen! Tätä pyhiinvaelluskohdetta suositellaan erityisesti Mauri Kunnas -faneille.

En yleensä julkaise mielelläni kuvia toisten kodeista, olivatpa talot miten julkisella paikalla tahansa. Nyt on kuitenkin pakko. Ajatella, että joku asuu tuollaisessa keltaisessa satutornissa ja voi katsella ikkunastaan aina tähtiä. Toivottavasti tuolla tornihuoneessa on iso kirjahylly tai ainakin lukunojatuoli!

Aikaisemmin olen pyhiinvaeltanut Alastalon saliin. Ja idea kirjallisesta pyhiinvaelluksestahan on Hannalta. Hyvä idea!

Muffinssin arvoiset kirjat

Ensinnäkin kiitos kaikille runohaasteeseen jo osallistuneille! En ole millään saanut kommentoitua kaikkiin runohaastevastauksiin, mutta olen havainnut vastauksia jo ilahduttavan määrän. Vastauksista on myös löytynyt innostava määrä minulle ennestään aivan tuntemattomia runoja ja runoilijoita. Ja ennen kaikkea, runohaastevastauksia lukiessa on tullut sellainen olo, että eihän se runous niin marginaalista olekaan: kyllä lukutoukat lukevat selvästi runojakin!

Kiitos myös Erjalle jo jokin aika sitten tulleesta Sweetest blog -tunnustuksesta. Sain saman tunnustuksen jo jokin aika sitten ja silloin linkkasin lukemaan vastauksia kissablogin puolelle. Nyt ajattelin vastata kysymyksiin, mutta kirjoihin liittyen.

Aloitetaanpa siis.

Kuva kirjasta Annie Sloan, Sisustajan värikirja.

1. Mikä on lempivärisi?
En keksinyt yhtään väreihin liittyvää kirjannimeä, vaikka joillakin kirjoilla onkin mielestäni omat sävynsä (esimerkiksi Claudie Gallayn Tyrskyt on myrskyisen siniharmaa, kun taas Tove Janssonin Kesäkirja on kirkkaamman, voimakkaan merensininen). Sen sijaan tiedän, mikä on paras tietämäni väreistä kertova kirja, Sisustajan värikirja. Kirjoitin siitä kotiblogin puolelle juuri hiljattain, syksyn akryylimaalauskurssia odotellessa.

2. Mikä on lempiruokasi?
Ei, se ei ole Muumimamman pannukakut... Paras ruoasta(kin) kertova kirja on mielestäni Oi ihana toukokuu, jossa syödään runsaasti ja jatkuvasti. Pidin myös Kulinaristin kuolemasta, ja toivon, että joku muu esilukisi Lankakauppa-kirjailijan uuden teoksen Lohturuokaa ja kertoisi sitten, onko se hyvä.

Keväällä löysin Rakkaus on saari -kirjasta täydellisen kuuloisen viikunajälkiruoan ohjeen ja olen harmissani, etten ole vieläkään muistanut kokeilla sitä oikeasti. En ymmärrä, miten tästä ei voisi syntyä maailman paras jälkiruoka:

Hän sulattaa voita pannulla ja lisää hedelmät kuumaan voihin. Toisella pannulla hän lämmittää hunajaa ja sitruunaa, lisää sitten viikunat. Muutama minuutti riittää. Kaksi palloa vaniljajäätelöä, yksi kummallekin. (s. 145)

Kauhein tietämäni kirjallinen ruoka on muuten ankerias. Ken on lukenut Peltirummun, tietää, mitä tarkoitan.

3. Minne haluaisit matkustaa?


Jos suunnitelmat toteutuvat, matkustan viikon päästä Turun saaristoon, saariston rengastielle. Se on ollut haaveeni jo ties kuinka kauan.

Sitä ennen ajattelin matkailla Elias Lönnrotin seurassa. Ostin juuri hänen kirjansa Vaeltaja - Muistelmia jalkamatkalta Hämeestä, Savosta ja Karjalasta 1928, ja se vaikuttaa hyvin kiinnostavalta ja viihdyttävältä. Ensimmäisellä sivulla Lönnrot on vielä epäröivä: "Olet kaiketi itse kokenut, miten arkaillaan kun lähtee kotoa matkalle." Jo muutamaa sivua myöhemmin ote on jo kuitenkin toinen: "Kuljet kuin kotiseudullasi. Kaikkialla sinua kohdellaan ystävällisesti ja tuttavallisesti, ikään kuin olisit kauan oleskellut paikkakunnalla."

Tekisin mielelläni kirjallisia (meri)matkoja myös Göran Schildtin ja Kyllikki Villlan kanssa. Aion lähiaikoina käydä myös Matkalla Kerouacin kanssa.

***
Aion lähiaikoina kirjoittaa myös kirja-arvioita ja muutenkin asiallisempia juttuja ja vastata kommentteihin. Nyt en kykene. Ensin olin pari päivää melkoisen ohjelmoitu, tänään on sitten vähän kuumettakin. Mutta eiköhän se tästä. On ainakin hyvä syy vain lojua lukemassa. :)

Muffinssin voi napata tästä itselleen kuka tahansa makeannälkäinen!

Runohaaste

TIENVIITTA

Osoitin teitä; 

tuonne, tuonne, tuonne

ja itse seisoin 

lähtemättä.

Näin sormillani kaiken,

meret, metsät,

niin eivät silmät

katsoa koskaan voi.

Noin alkaa Mirkka Rekolan runo Tienviitta. Tämän runon myötä minä osoitan teitä: kertokaa, mitä näette runomaailmassa! Ja toisin kuin runossa, lupaan itsekin lopettaa seisomisen ja lähteä mukaan.

Kirjablogeissa on keskusteltu viime aikoina ilahduttavan paljon - tai no, ainakin aiempaa enemmän -  runoista: niiden lukemisesta ja kirjoittamisesta, runoista kirjoittamisesta sekä myös siitä, miksi se runous on niin hankalaa. Tästä kaikesta kiinnostuneena ideoin runohaasteen, joka kannustaa toivon mukaan sekä itseäni että muita lukemaan enemmän runoutta. Ehkä se ei olekaan niin vaikeaa?

Runohaasteen idea on etsiä edes yksi kiinnostava runo ja julkaista se blogissaan (jos sinulla ei ole blogia, voi runon esittää jonkin runohaaste-postauksen keskustelussa). Runoa saa tietenkin esitellä tarkemmin ja analysoidakin, mutta pääasia on, että tutustuu runouteen sen verran, että löytää edes yhden niin kauniin tai kiinnostavan runon, että haluaa jakaa sen muiden kanssa. Myös runositaatit ilman perusteluja ja analyyseja hyväksytään.

Runohaasteeseen voi osallistua kerran tai vaikka säännöllisesti kerran viikossa tai kuussa; tai sitten aina kun siltä tuntuu. Minulla on tavoitteena lukea tämän syksyn aikana edes vähän runoutta joka viikko, niinpä pyrin bloggaamaankin runouteen tavalla tai toisella liittyvästä aiheesta noin kerran viikossa.

Aloitan runohaasteen Mirkka Rekolan yhyellä runolla, koska olen juuri lukemassa hänen kokoomateostaan:

Yhä useammin kerron

miten hyvä paikka

enkä enää koskaan käy siellä.

Noin käy monen asian suhteen, mutta ei anneta käydä runouden kanssa! Olen ainakin itse alkanut kertoa yhä enemmän runoasioista ja nyt aion käydä runomaailmassa entistä useammin.

Makea tunnustus

Minä ja joukko muita kirjabloggarikollegoja saimme Sweetest blog -tunnustuksen Leena Lumelta. Kiitoksia!

Tunnustuksessa on ideana vastata kolmeen kysymykseen ja lähettää tunnustus sitten eteenpäin. Kysymyksissä kysellään lempiruoasta ja -väristä sekä toiveiden matkapaikasta. Koska vastasin juuri kysymyksiin kissablogini puolella, linkkaan sinne. Saattepa lukea myös meidän kissojen filosofiset pohdinnat. ;) Aika tasaisen harmaata porukkaa kyllä ollaan koko sakki, tykätään harmaasta väristä eikä haluta matkustaa juuri omaa kotia tai kotimaata kauemmaksi. Oikeasti pidän harmaan lisäksi esim. kaikista vetisistä väreistä (voimakkaan vedenvihreä, turkoosi jne., toisaalta poltettu oranssi),  ja olen valmis syömään melkein mitä vain ja matkustamaan minne tahansa.

Ojennan tunnustuksen edelleen Miialle ja Morrelle.

Kirjallinen pyhiinvaellus: Alastalon sali

Alastalo Kustavin Lypyrtin kylästä.

Terveisiä mökiltä! Olen lukenut ja veneillyt Alastalon salissa. Tai ainakin lukenut kirjan ja ajanut veneellä Alastalon ohi, se on tuo kuvassa näkyvä vaalea talo.

Kauniin kesäpäivän kunniaksi lähdettiin eilen muutaman tunnin veneajelulle Kustavin vesille. Sieltä löytyi tuo Alastalokin. Se on nykyisin yksityiskoti, mutta myös mukana eräänä Volter Kilpi -viikon kohteena. Lisätietoa talosta löytyy Museoviraston sivuilta.

Tällä kuvalla osallistun Kirjainten virrassa -blogin Hannan kirjallinen pyhiinvaellus -haasteeseen. Ja lupaan, että joskus menen Volter Kilpi -viikoillekin, nyt kun olen päässyt näinkin lähelle Kilven maisemia.

10 suosikkia ja suosikkipohdintaa

Kiitos Zephyr ja Amma! Sain kummaltakin kirjablogeja nyt kiertävän haasteen, jossa listataan kymmenen suosikkikirjaa ja -kosmetiikkatuotetta. Onneksi sain haasteen, sillä olin päättänyt osallistua siihen joka tapauksessa.

Ensin se kirjalista, vaikka ihan kauhealta tuntuu. Olen yrittänyt ennenkin listata kymmenen merkittävää kirjakokemusta, mutta en ole kyennyt. Nyt on olo kuin kylmään veteen hypätessä: kohta tuntuu hurjalta, mutta itsensä on voitettava. Olen varmaan viiden minuutin päästä eri mieltä suosikeistani, mutta voilà, tässä kymmenen minulle mieleistä kirjaa. Ei siis parasta eikä tärkeintä, vaan kymmenen kirjaa, joista pidän. Lista on varmaan aika odotuksenmukainen, sillä minulla on tapana höpistä suosikeistani blogissani tuon tuosta...


Astrid Lindgren: Riitta-Maija keventää sydäntään (tämäKIN on yksi Lindgren-suosikkini!)
Tove Jansson: (lähes) kaikki novellit
Victor Hugo: Kurjat
Märta Tikkanen: Kaksi
Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli
Colin Dann: Kaukametsän pakolaiset
Neimala ja Papinniemi: Aloittamisen taito

Risto Rasa: kaikki runot
Claudie Gallay: Tyrskyt 
Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut


No niin, se on tehty, mutta tarkan harkinnan sijasta käytin lähinnä tajunnanvirtatekniikkaa. Ja listaa aloittaessani päätin, että korjata ei saa. Huh. (Minna Canth jäi! Kaikki hyvät jäivät listalta!)

Oikeastaan en ollut ajatellut tehdä tätä listaa, mutta muiden haastelistat saivat minut eilen pohtimaan sitä, millaisille kirjoille olisin itse valmis antamaan suosikin arvonimen.

En ainakaan kovin uusille. Huomasin ihmetteleväni muiden listoja, kun niissä saattoi olla aivan uusia kirjoja ja kirjailijoilta, joilta on ilmestynyt tai suomennettu vasta yksi teos. Minä olen hidas ihastuja ja epäilevä lukija, minun listaltani ei juuri uutta löydy! Kirjoista vain kaksi voidaan laskea uutuudeksi (viime vuonna ilmestyneet Tyrskyt ja Aloittamisen taito) ja niidenkin kohdalla vähän epäröin. Olisin halunnut kyllä listata kylmäpäisesti enemmän uutuuksia, mutta en kyennyt. Entä jos tunteeni muuttuvat vuosien saatossa?

Minun suosikkikirjani ovat pitkälti niitä, jotka ovat seuranneet minua kauan, monet lapsuudesta tai ainakin nuoruudesta lapsuudesta asti. Ne ovat kirjoja, jotka olen lukenut lapsena moneen kertaan ja joihin olen palannut aikuisena. Jos kirjan taika on ollut tallella, se on päässyt mielessäni erityisten kirjojen kaanoniin. On vaikea sanoa, tuntuisivatko nämä kirjat minusta yhtä hyviltä, jos lukisin niitä ensimmäistä kertaa.

Suosikkini ei tarvitse olla yleismaailmallisen merkittävä tai muutenkaan erityisen hieno kirja, mutta siinä pitää olla jotain, joka tuntuu minusta sekä kiehtovalta että tärkeältä. Listalla olevia kirjoja lukiessani olen unohtanut kaiken ympärilläni, ja jokaisessa kirjassa on mielestäni ihan oman maailmansa, sellainen tarina, jonne palaan ainakin ajatuksissani usein. Lisäksi kirjat ovat mielestäni hienoja sekä tarinan että kielenkäytön kannalta, sekin on ehdoton suosikkikriteeri.

Uutuuksista on ehkä vaikea löytää suosikkeja siksikin, että kiireisenä ja toisaalta yhä enemmän ja enemmän kirjanhimoisena aikuisena kirjoja ei tule luettua yhtä intensiivisesti kuin lapsena, enkä ainakaan lue kirjoja usein uudestaan. Se on tavallaan sääli, vaikka sääli se on sekin, jos jämähtää vain samoihin kirjoihin. Vaikeaa tämä lukeminen! Uutuuskirjojen sijaan minusta olisikin helpompi listata uutuuskirjailijoita. Esimerkiksi Helmi Kekkonen ja Leena Parkkinen ovat minusta niin lupaavia kirjoittajia, että aion seurata heidän uriaan ja toivon, että heistä tulee "virallisia suosikkejani".


Kymppihaaste on tainnut kiertää melkein kaikissa seuraamissani blogeissa. En siis siirrä tätä erityisesti kenellekään eteenpäin, mutta toki kuka tahansa saa napata haasteen. Olisi ainakin kiva kuulla mielipiteitä siitä, millä kriteereillä kirja pääsee suosikiksi!

***
Kosmetiikkasuosikkeihin palaan lähiaikoina, koska haluan napata ainakin joistain tuotteista kuvan mukaan.

Haaste: Lukunurkka

Netti vilisee kirjablogeja ja kirjablogit lukuhaasteita. Haasteet ovat kiinnostavia, mutta niiden toteuttaminen on vähän liiankin haasteellista... Koska huomasin jokin aika sitten, että monissa kirjablogeissa käytiin keskustelua omista ja muiden kirjahyllyistä, ajattelin nyt heittää ilmoille lukemiseen ja asumiseen liittyvän haasteen. Sitä varten ei tarvitse lukea yhtään kirjaa, vaan yksi kuva tai vain selostuskin riittää.

Haasteen nimi on siis lukunurkka. Kerro, millainen on se paikka, jossa kotona mieluiten luet.

Minun lukunurkkani näkyy yläkuvassa ja sijaitsee meidän olohuoneessa. Lueskelen mieluiten oikeanpuoleisella sohvalla istuen ja tuon tuosta katseeni kirjasta nostaen: etenkin kesäaikaan tarkkailen olkkarin ikkunoista usein lintujen ja muiden eläimien puuhia.

Vaikka olemme asuneet talossamme pian kuusi vuotta, sohvien väliseen nurkkaan saatiin pöytä ja lukulamppu vasta viime talvena. Tuolle(kin) pöydälle kertyy sekä jo luettuja että lukemista odottavia kirjoja, lehtiä, piirroksia ja puutarhasuunnitelmia, kaikenlaista paperisälää. Eilen illalla näky oli tällainen:

Minun lisäkseni meiltä löytyy toinenkin tyyppi, joka pesiytynyt sohvannurkkaan.

Tuon nurkan lisäksi luen mielelläni sängyssä, ruokapöydän ääressä ja jopa saunassa - arvatenkaan kodistamme ei löydy yhtään paikkaa, jossa en lukisi. Tänä kesänä on tarkoitus rakentaa lukunurkkaus myös pihalle!